AAVIKKO- JA YLÄNKÖHEVOSTEN JOHTAJAT!!

Yleinen ilmoitustaulu. Täällä ilmoitetaan tärkeistä ja ajankohtaisista asioista, joten alueen lukeminen on tärkeää silloin kun uusia viestejä näkyy.

AAVIKKO- JA YLÄNKÖHEVOSTEN JOHTAJAT!!

ViestiKirjoittaja Siuri » 23. Joulu 2013 15:25

Käyttäjäsiivous päättyi, ja kuten osa varmaan on laittanut merkille, on aavikko- sekä ylänköhevosten johtajapelaajat poistuneet pelaajalistalta. Nyt olisi siis kaksi laumaa ilman johtajia, joten eiköhän oteta vapaaehtoisia vastaan ja äänestystä pystyyn, kuten ennenkin!

Tänne topiciin voi siis tulla ilmoittautumaan halukkuuttaan johtajaksi tai ehdottaa hyväksi näkemiään hevosia johtoon.
Itse ehdottaisin näin ensialkuun aavikkoponien johtajaksi Rosadumin Adorée-hevosta. Tulkoon itse kertomaan, mitä mieltä on asiasta :)

Sovitaanko taas, että joulukuun loppuun asti on aikaa tulla ehdolle, niin ei veny kovin pitkälle. Jokainen varmasti ehtii aiheen lukea ja miettiä :)
+ jos jompaan kumpaan laumaan ei löydy yhtään ehdokasta, niin hätätapauksessa voidaan tehdä myös niin, että joku voi tehdä hahmon myös vain johtajuutta varten. Kuitenkin olisi ihan hyvä saada molempiin laumoihin joku.


Ehdokkaat:

Aavikkoponit:
- Rosadum - Aube Dorée, Adorée
- Vertaveli M - Noah


Ylänköhevoset:
- Sussu - Evergreen's Woohoo, Waldo
- Amethyst - Nita
- Dawn - Suerte Jamás
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: AAVIKKO- JA YLÄNKÖHEVOSTEN JOHTAJAT!!

ViestiKirjoittaja Vertaveli M » 23. Joulu 2013 15:38

Minä voisin ehdottaa omaa hahmoani Noahia aavikkohevosten johtoon myöskin. Tiedän, että olen palannut vasta hetki sitten joten ymmärrän kyllä jos sitä ei pidetä hyvänä ideana.
Vertaveli M
 

Re: AAVIKKO- JA YLÄNKÖHEVOSTEN JOHTAJAT!!

ViestiKirjoittaja Rosadum » 23. Joulu 2013 15:45

Kysyin Adoréelta, ehdokkuus aavikkohevosten johtajaksi kuulemma otetaan ilomielin vastaan! Noah on myös hyvä vaihtoehto, onhan se Caraliassa syntynyt, ja tietää varmasti paikallisesta aavikosta kaiken.
Menossa mukana:
Aavikkohevonen, aamuauringon lapsi Adorée
Tasankohevonen, varjona vierelläsi Makil
Metsäponi, sydämenmurskaaja Sado
Seuranhaku ~ Aikajanat
Avatar
Rosadum
Cara-lapsi
 
Viestit: 286
Liittynyt: 29. Elo 2013 19:01

Re: AAVIKKO- JA YLÄNKÖHEVOSTEN JOHTAJAT!!

ViestiKirjoittaja Sussu » 25. Joulu 2013 20:40

Ehdotan ylänköhevosten johtoon hahmoani Waldoa.
"Meissä kaikis on halkeemii, ei pidä pyydellä anteeks niit
    Ja niin sinäkin oot kuluva pois, niinku kaikki mikä sulle ikinä kuulua vois"
Avatar
Sussu
Caralian covis
 
Viestit: 696
Liittynyt: 01. Tammi 2013 22:06
Paikkakunta: Oulu

Re: AAVIKKO- JA YLÄNKÖHEVOSTEN JOHTAJAT!!

ViestiKirjoittaja kujakettu » 26. Joulu 2013 23:11

Taitanen ehdottaa hahmoani Nitaa, joka on entisen hahmoni Aquilan tytär.
Moderaattori - player since 28.2.2008

IRIS - ANAKIN - NITA - IRRE - HERA - NOMI - CADELL
Avatar
kujakettu
Manaatti
 
Viestit: 955
Liittynyt: 10. Helmi 2013 23:53

Re: AAVIKKO- JA YLÄNKÖHEVOSTEN JOHTAJAT!!

ViestiKirjoittaja Dawn » 31. Joulu 2013 02:12

Yläreiden johtoon ehdokkaaksi, pitkän harkinnan jälkeen ilmottaisin viime tipassa Jamaksen;)
Dawn
 

Re: AAVIKKO- JA YLÄNKÖHEVOSTEN JOHTAJAT!!

ViestiKirjoittaja Siuri » 31. Joulu 2013 02:15

Äänestykseen pääsee TÄÄLTÄ
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere


Paluu Infoa!

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron