Ylläpito hiljaiselolla pelipuolella

Yleinen ilmoitustaulu. Täällä ilmoitetaan tärkeistä ja ajankohtaisista asioista, joten alueen lukeminen on tärkeää silloin kun uusia viestejä näkyy.

Ylläpito hiljaiselolla pelipuolella

ViestiKirjoittaja Siuri » 31. Joulu 2015 00:04

Hei!

Ehkä tästä voisi tehdä ihan virallisen ilmoituksen, eli ylläpito taukoilee hieman pelien puolella. Syynä tähän lähinnä koulu sekä muut harrastukset ja pieni inspiksenpuute kirjoittamiseen.

Adminasiat (pääsivuston päivittäminen, hahmojen hyväksyminen, foorumiasioiden hoitaminen, juonien seuraaminen/kehittäminen) hoituvat kyllä tuttuun tapaan, eli ainoastaan pelipuolella pysytään vähän hiljaisempana.

En ole suoranaisesti taukoilemassa, eli vastaan peleihin aina fiiliksen mukaan, mutta tällä hetkellä en ota uusia pelejä itselleni ja pahoittelen keskeneräisiä. Mikäli todella hidas tempo peleissä on ok, jätetään ne sellaiselleen. Mikäli haluat, voimme käydä pikaisesti pelin loppuun esimerkiksi yksityisviestillä tai vetää hahmot pois kokonaan. Laitathan yksäriä, niin katsotaan pelin tilanne!

Tämä ei siis ole millään muotoa lopetusviesti; pientä tilannepäivitystä vain, jottei minulta odoteta suuria pelien suhteen :)

--------------------------------------------------------

Lumihevosten johtajan tilanne. Koska laumalla tulisi olla aktiivinen johtaja, voisi tähän hetkeen tarvita tilapäisen kakkosjohtajan - ja tottakai tulevien kriisejen takia tämä toisi turvaa laumalle. Loska ei ole mihinkään katoamassa, eli antaa vain tilapäisesti johtajan oikeudet Mozzare la Testa del Serpentelle (tuttavallisemmin Mozzarellalle), Loskan oikealle kädelle. Toisin sanoen kumpikin pystyy hyväksymään uusia hevosia laumaan, ja Mozzarellaan otetaan ensisijaisesti yhteyttä, kun johtajaa tarvitaan.

Johtajakokoukset (nykyisen sekä tulevan kriisikokouksen) hoidan Loskan kanssa loppuun saakka.

Eipä muuta, jatkakaa pelejä ja suunnitellaan yhdessä juonia! :)
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Paluu Infoa!

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron