Kaikki prinssin nähdä haluaa

Vuoristot ovat suhteellisen korkeita ja niitä pitkin menevät polut ovat melko leveitä, toisinaan taas kapeita, mutta suurimmassa osassa niistä on paljon irtokiviä, jotka saattavat satuttaa hevosten jalkoja tai liukastuttaa nämä. Vuorien rinteiltä saattaa löytää muutamia puita aina puoliväliin asti, muttei enää sen jälkeen, vaikka vuoriston vuoret eivät niin erityisen korkeita ole.

Kaikki prinssin nähdä haluaa

ViestiKirjoittaja Siuri » 02. Tammi 2014 02:19

[Rosadum! e// olipas mukava aikoihin pelata Lawilla :D]

Lawless

Ihan kun minä jaksaisin mistään rajoista välittää. Jos tauti on tullakseen niin se myös tulee - jollei koko epidemia ole johtajien yhteinen juoni pitää rajoja jostain kumman syystä suljettuna. En kyllä keksi yhtään ainoaa syytä, miksi ne niin tekisivät, mutta eipä noista tiedä, mitä niiden päässä liikkuu. En ole tainnut ikinä edes tavata muita johtajia kuin Loskan, joka on ihan siisti tyyppi johtajaksi. Koko saaren kokouksessakin ne kaikki, Merel ja Kavar, vaikuttivat niin virallisilta. Niidenkin jälkeen olen kuullut vähän juttua, että johtajat on vaihtuneet kaikilla laumoilla. En edes muista nimiä, mitä nyt viime tietojeni mukaan Cleopatra on päässyt tasankohevosten yksinvaltiaaksi. Hän varmaan ajaisi minut saman tien alueelta, jos päätyisin syystä tai toisesta sinne.
Naurahdan mielikuvilleni. Muistan kyllä hyvinkin, kuinka Cleopatra oli juuttunut suohon, ja oli niin hemmetin itsepäinen, ettei meinannut minun auttaa häntä ylös. No olisi hän voinut sinne jäädä, mutta ei hänkään hullumpi kaveri ole. Ei ehkä ihan johtaja-ainesta, mutta kaipa asiat silläkin puolen saarta toimivat.

Yritän hahmottaa laumattomien ja tasankohevosten maiden rajaa, mutta näen pelkästään aavikon ja sen takana hieman metsää.
Tuolla aavikollakin minä olin tainnut käydä vain kerran tai pari. Itse en tuosta paikasta erityisemmin pidä, eihän siellä ole mitään muuta kuin hiekkaa.
Mieleeni palautuu matka Rosmarien kanssa, kun kiersimme yhdessä koko saaren ympäri. Hänkin on kadonnut jäljettömiin. Täytyy myöntää, että minulla on jopa hieman ikävä häntä. Hän on Caraliaan saapumiseni jälkeen ollut ensimmäinen naispuolinen olento, joka on saanut minut tuntemaan jotain enemmän.
Olen tehnyt kaikkeni unohtaakseni menneisyyden, mutta se piinaa minua aina, kun joku mainitseekin sanan 'rakkaus' tai 'kuolema'. En usko, että pääsen tästä koskaan eroon, minun on vain elettävä sen kanssa. Yhdessä päätöksessä kuitenkin aion pysyä: minä en rakastu.

Käyn kallion reunamalle makaamaan. Meri on rannikosta jäässä mutta avomerellä se aaltoilee lievästi. Mereltä tulee kylmä tuuli joka heiluttaa mustaa harjaani. Se ei ole juurikaan kasvanut vuosien varrella, yhäkin se pysyttelee melko lyhyenä, ja jollain mystisellä tapaa se on pysynyt takuttomana. Ehkä olen vain niin charmikas ori, että ulkonäkönikin pitää huolta itse itsestään.
Hymyilen hieman.
On täällä kyllä kaunista.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Kaikki prinssin nähdä haluaa

ViestiKirjoittaja Rosadum » 03. Tammi 2014 01:09

[Täältä tullaan! Hyvä, koska niin on Adoréellakin ^^ siitä tosin ei ole hirveän kauan aikaa kun viimeksi olen hänellä pelannut, mutta...]

Aube Dorée

Olen luullakseni suurin piirtein laumani rajoilla, jos yhtään muistan oikein Noan ohjeita. Ainakin olen varma siitä, että ohitin pari tutun näköistä puuta, taisivat olla jotain havuja, ihan hetki sitten. Aavikoilla ei kasva paljonkaan puustoa palmujen lisäksi, joten minä en ole mikään puulajien asiantuntija. Samat puut ohitimme joka tapauksessa myös Noan kanssa, kun hän ystävällisesti esitteli minulle aavikon oikeita rajoja, jotka eivät olleetkaan siinä, mihin hiekka loppuu. Hyvä niin, koska hiekka ei ole varsinaisesti syötävää, eikä ilman vettäkään oikein tule toimeen. Ja hyvä myös, että Noah oli niin ystävällinen.
Hän ei kyllä kuljettanut minua ihan näin jännittäviä polkuja pitkin; kallion reunaa kiertävä reitti on melkoisen kapea ja hieman liukaskin. Tämä on kuitenkin juuri sopivan jännittävä polku minulle, sillä tänään olen päättänyt kiivetä johonkin ylös ihaillakseni aavikkoa iltaruskon väreissä. Minulla olisi vielä hyvin aikaa kiipeilyyn, sillä aurinko oli vasta lähtenyt laskuun. Iltaruskot ovat minun erikoisalaani, toisin kuin ne puut ja muut sen sellaiset.
Lisäksi tässä tulee vielä uudelleen tutkittua rajamaita ihan itsekseni, sillä kertaus on opintojen äiti. Eihän se nyt tällaisessa paikassa ole varmasti niin metrin päälle että missä se raja on, mutta...

Ilma oli täällä korkealla mukavan viileää, vaikka yleensä pidinkin enemmän kuumuudesta. Vaihtelu teki hyvää. Huomisaamuna viileän vuoristoyön jälkeen olisi sitten taas mukava lähteä kohti lämpöistä aavikkoa.

Mutta hupsis. Ei tässä auta muu kuin myöntää itselleen, että joskus minunkin suuntavaistoni on hieman suurpiirteinen. Tämän myönnytyksen eteen joudun, kun nostan katseeni polkua reunustavista varvuista pohjoiseen taivaanrantaan ja näen joen haarautuvan kaukana - liian kaukana - edessäni. En millään voi olla enää Noan näyttämien rajojen sisällä, vaan todennäköisesti olen erehdyksessä siirtynyt vuoristoponien puolelle. Vilkaisen kapealla kulkuväylällä taakseni, mutta kääntyminen olisi niin lähellä itsemurhan yritystä, ettei minulle jää muita vaihtoehtoja kuin jatkaa polulla vähin äänin eteenpäin ja toivoa, että saan puhuttua itseni ulos tilanteista mahdollisten rajavartijoiden kanssa. Olenhan täällä vain vahingossa, kyllä he sen varmasti ymmärtävät...

Polkuni jatkuu eteenpäin ja muuttuu lopulta vähemmän liukkaaksi ja kapeaksi. Kallio kopisee hauskasti kavioiden alla, enkä malta olla kokeilematta, miltä ravi kuulostaa. Hei, ihan kuin ne ihmisten jalkaani laittamat soittimet! huomaan ilokseni, mutta muistan sitten, että olen väärän lauman puolella, ja pysähdyn äkisti. Pyöräytän korvani höröön ja annan katseeni kiertää maisemassa. Petoja...? Ei... Vuoristoponien rajavartijoita? Ei näy heitäkään. Päästän helpottuneena ilmat keuhkoistani ja lähden jatkamaan polkuani kävellen. Matka jatkuu ylemmäs, kunnes tulen risteykseen. Lähtekö alaspäin, kohti aavikkoa, vai kiivetäkö sittenkin vielä vähän? Voi, mikä dilemma! Koska vihaisia poneja ei näy missään, päätän ottaa erehdyksestäni kaiken irti ja jatkaa vielä hiukan ylemmäs. Polku on sen verran jyrkkä, että päätän nostaa taas ravin.

Ja sitten yhtäkkiä edessäni, vain parinkymmenen metrin päässä minusta, makaa hevonen. Säpsähdän ja hypähdän hetkeksi takasilleni, mutta saatuani vauhdin loppumaan huomaan tilanteen hassuuden. En voi kuin pyöräyttää silmiäni itselleni:
Onko tästä uusien tuttavuuksien säikähtelystä tulossa jonkinlainen tapa?
Eihän tuo ole edes mikään vuoristoponi.
"Hei," tervehdin ystävällisesti toista hevosta. "En kai häiritse teitä?"
Tutkin uteliaana hallakon piirteitä, sillä luulen ensin, että hän on myös aavikolta tänne eksyneitä. Hän näyttää ainakin juuri sellaiselta orilta, joka ei väsy vähästä, kuten myös tämä kalliokiipeilyharrastus hiukan vihjaa. Sitten huomaan kuitenkin jotakin, mikä saa minut vetämään korvani taaksepäin ja jännittymään hieman. Eivät korvani kauaa suostu siellä pysymään, mutta huomio häiritsee minua hieman, vaikka uteliaisuus ottaakin ylivallan. Ei tämä hevonen voi mitenkään olla aavikolta. Hänhän on... hyvänen aika. Hän on selvästi minua suurempi. Toivottavasti hän pysyy makaamassa, niin hän ei näytä niin pelottavalta. Voi, toivottavasti en todellakaan häiritse häntä...
Menossa mukana:
Aavikkohevonen, aamuauringon lapsi Adorée
Tasankohevonen, varjona vierelläsi Makil
Metsäponi, sydämenmurskaaja Sado
Seuranhaku ~ Aikajanat
Avatar
Rosadum
Cara-lapsi
 
Viestit: 286
Liittynyt: 29. Elo 2013 19:01

Re: Kaikki prinssin nähdä haluaa

ViestiKirjoittaja Siuri » 16. Tammi 2014 01:20

[Enhän mä tätä oikeasti ole laittanut VUORISTOPONIEN alueelle..... äh, voihan hitto, ja tarkoitus kun oli siellä aavikkoponien vuoriston reunamilla olla... No, samaa vuoristoa joka tapauksessa, aavikoilla tämä pitäisi olla mutta menköön nyt.....]

Kuulen kaukaa takanani pian ääniä. En jaksa siirtää katsettani kauniista maisemista, vaan sen sijaan käännän vain korviani äänen suuntaan. Pian ei kuulukaan enää mitään ja pystyn rauhassa jatkamaan omia ajatuksiani rauhassa.
Vaikka vuoristo ei ole kovin korkea, pystyy täältä silti näkemään todella pitkälle. Jäätikköä ei näy, ja aavikkokin loppuu vain vihreään, jonka tiedän olevan sademetsää.
Käännän pääni taaksepäin, kun vihdoin kuulen edellisen äänen lisäksi nyt myös puhetta. Kappas, nuori tamma. Ei kai sen nyt sentään teititellä tarvitse?
"Heippa vaan!" sanon hymyillen tälle neitokaiselle. Hän on tulossa minua kohti, mutta näyttää hieman varovaiselta. Enhän minä nyt sentään niin pelottava ole?
Yritän näyttää ystävälliseltä ja katson vain ruskeaa kaunispiirteistä tammaa.
"Et sinä minua häiritse. Olin vain maisemia katselemassa", sanon tammalle pysytellen maassa. Siirrän katseeni takaisin meren yli laumattomien maita kohti. Pieni osa minussa käskee nousemaan ylös ja kulkemaan tammaa kohti vietellen hänet, mutta se toinen puoli taas käskee pysyä paikoillaan ja odottamaan että tamma tekee ensimmäisen liikkeen. Jollain etäisellä tapaa hän muistuttaa minua Demeteristä, joka oli aluksi niin hirveän pelokas mutta yhtäkkiä kaipasikin läheisyyttä.

Katson jälleen tammaa. Vaikka tästä kulmasta mittasuhteet yleensä vääristelevätkin, niin tamma on minua silti huomattavasti pienempi. Metsäponi? Vuoristohevonen? Aavikoilta? En tiedä, enpä minä tiedä oikeastaan mitään laumoista ja niiden merkityksistä. Olenhan minäkin lumihevonen ja parhaillaan seikkailen jossain ponien alueilla. Ei minua kiinnosta.
"Tule ihmeessä seuraksi", sanon ja osoitan päälläni paikkaa vieressäni. Kyllä tässä on tilaa ja hajurakoakin voi jättää, jos kerta niin epäilyttävältä vaikutan. Ehkä vain on hyvä antaa kunnon ensivaikutelma ja sitten PAM - iskeä tammalta jalat alta.
Tai sitten vain nauttia tästä illasta ihan rauhassa kaiken saaren kaaoksen keskellä.
Katsotaan nyt.

"Nimeni on muuten Lawless", esittäydyn toiselle kääntäen katseeni taas häntä kohti. Toinen kyllä varmasti huomaa, että en ihan näihin laumoihin kuulu, mutta eipä oikeastaan käy mielessänikään esittäytyä Lawless lumihevosista. Mistäpä minä edes tiedän, kuinka hyvin toinen tietää saaren asioista ja laumoista ylipäätään? Uskon että hän on ainakin hetken ollut täällä, kukaan täysijärkinen tuskin lähtisi heti ensimmäisenä työnään kiipeämään vuorille.
Aurinko oli vielä melko korkealla mutta se laski hetki hetkeltä. Ilta oli tuloillaan ja se voisi yllättää minä hetkenä hyvänsä. Missähän minä yöni olisin? Olisi ehkä turvallisinta vain pysyä täällä, eikä lähteä pimeässä suunnistamaan alas kallionreunaa. Niin tai sitten kulkea vaikka vuoriston toiseen päähän ja jatkaa sieltä aamulla matkaa.
Kaikki riippuu varmaankin täysin siitä, miten tämän tamman kanssa sujuu.

"Näetkö tuon korkean vuoren tuolla, Hoeron?" kysyn vuoresta, joka pistää väkisin silmään laumattomien alueiden vuoriston seasta.
"Oletko koskaan käynyt siellä?" esitän jatkokysymyksen tammalle.
Minähän olen käynyt paikassa vain kerran ja jollain tasolla toivon, etten olisi sitäkään kertaa. Olisi jäänyt tutustumatta Pandaan. Toisaalta sainpahan nauraa hänelle ja hänen idioottimaisuudelleen päin naamaa. Eipä häntäkään ole kyllä erityisemmin näkynyt sen jälkeen, kun häntä vastaan kapinoitiin.
Palaan mietteistäni taas takaisin hetkeen ja jatkan maisemien katsomista. Eivät ne siitä mihinkään ole muutamassa minuutissa muuttuneet, mutta silti tuntuu että aina löytää jotain uutta, kuten tuolla kauempana virtaava joki.
Yläpuolelta on helppo hahmottaa saarta.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Kaikki prinssin nähdä haluaa

ViestiKirjoittaja Rosadum » 17. Tammi 2014 00:30

[Jos olisi haitannut, olisin kyllä pitäny jotain meteliä siitä:D Tämähän sopii hyvin, en keksi mitään syytä, minkä varjolla Adorée pääsisi tutustumaan tähän osaan vuoristoa enää myöhemmin!]

Vaikka ori on suuri, ja lisäksi riittävän lihaksikas pudottaakseen minut vaikka jyrkänteeltä alas yhtä helposti kuin pienen kivenmurikan, tämä ei näytä hautovan sellaisia ajatuksia. Ei ollenkaan, vaan ennemminkin päin vastoin. Hallakko puhuu ystävällisesti, eikä hän jännitä lihaksiaan, mitä hän tietysti tekisi, jos olisi syöksymässä kimppuuni. Hänen puheensa saa hetkeksi pasmani ihan sekaisin, mikä johtuu varmastikin vain siitä, että ori sinuttelee minua kovin tuttavalliseen sävyyn. Siitähän sen täytyy johtua.
Muunnan hämmennyksen tunteet nopeasti uteliaisuudeksi, ja yritän katsoa toista hevosta nyt uusin ilman pelon tuomia lisäyksiä.
Jostakin syystä vieras ori tuo mieleeni muistoja, kuin tuulahduksia usvaisesta menneisyydestä, vaikkei siitä ole paljonkaan aikaa, kun se oli nykyisyyttäni. Muistoissa soi rumpujen ja helistimien musiikki, niissä vilahtelevat nuotion liekit ja tähtien vyö aavikon yllä, hapsut ja värikkäät kankaat. Värikkäät ajatukset saavat minut heilauttamaan häntääni, kuin kimpussani olisi oikein vauhdikas kärpänen.
Berberihevoset.
Muistot mietityttävät minua, mutta annan niiden rauhassa virrata ajatusteni taka-alalla. Mitä ikinä muistot yrittävät kertoa minulle, se ei tunnu varoitukselta. Minähän päätin ryhtyä seikkailuun, joten seikkailu kantakoon minua nyt eteenpäin.
Kasvonikin ovat muuttuneet jännittyneestä ystävällisiksi, ja kallistan päätäni puolelta toiselle, kun tarkastelen vielä kerran hallakon piirteitä. "Olipa soma sattuma, sitä minäkin olen tullut tänne tekemään," vastaan orin tervehdykseen hymyillen.

Toisen tarjotessa paikkaa vierestään kuulen musiikin pauhun päässäni yltyvän, mikä saa hymyni, tuskin huomattavasti, leviämään. Ori näyttää kyllä vilpittömältä, mutta olen joskus ennenkin nähnyt tällaista vilpittömyyttä, joka sitten kuuluikin leikin juoneen. Minulla ei tosin ole mitään mielikuvaa siitä, mihin sen pelin tai leikin oli tarkoitus johtaa, mutta joka tapauksessa meillä oli välillä ihan hauskoja hetkiä sen parissa.
Ehkä sittenkin kyseessä on vain täydellisen vilpitön ajatus hyvän maisemapaikan tarjoamisesta uudelle tulokkaalle.
Pysyttelen paikoillani, vaikken ehkä seisokaan enää aivan niin jäykästi kuin alkuun, etsien tästä orista edelleen joitakin vihjeitä siitä, mikä hän on miehiään, tai mitä hän oikeastaan tekee juuri tällä vuorella katselemassa maisemia.
En tietenkään aio kysyä sitä häneltä suoraan. Olen itsekin juuri nyt sellaisessa tilanteessa, että jätän lauma-asiat mielelläni vähemmälle huomiolle.

Ori kertoo nimekseen Lawless. Se kuulostaa hyvältä, helposti sanottavalta nimeltä. Katson vielä hetken hallakkoa, ennen kuin katseeni siirtyy toista vihreää katsetta pyyhkäisten kohti hänen aiemmin tarjoamaansa makuupaikkaa. Se näyttää aika houkuttelevalta kaiken tämän kiipeilyn päätteeksi.
Niinpä annan ennakkoluulojen lentää matkoihinsa. "Minun nimeni on..." aloitan, mutta joudun sitten lopettamaan lauseen kesken saadakseni sekunnin, pari harkinta-aikaa. Ori näytti kyllä todella vieraalta, hänessä oli hyvin vähän tuttua, ja mahtaisikohan se edes osata sanoa nimeä oikein..? Käytän samat sekunnit hyödyllisesti tarkistamalla, ettei tulosuunnassani näy liikettä. Ei näy. "- Adorée," jatkan lopulta, pienen virnistyksen saattelemana, vaikka katseeni siirtyykin hetkeksi kohti maisemaa, ei suinkaan Lawlessia. Vaikkei toinen hevonen tietäisikään, mitä kutsumanimeni tarkoittaa, koen itse jonkinlaista voitonriemua voidessani kutsua itseäni noin.

Maiseman suuruus rauhoittaa hämmentynyttä mieltäni hieman, ja virneenikin seestyy hymyksi.
Kun olen tarkastanut muutkin suunnat petovapaiksi, lähden astelemaan rennoin, rauhallisin askelin hallakon viereen, ja asettaudun sulavasti makaamaan. Siellä, mistä minä olen kotoisin, yksilön oma tilan oli melko pieni. Kun tämä ori muutenkin vaikutti ystävälliseltä, ja tarjosi itse paikkaa minulle, valitsen paikkani luonnollisesti niin, että kylkeni on lähes kiinni Lawlessin kyljessä, mutten silti ole aivan kosketusetäisyydellä. Hyvä etäisyys on sellainen, että voin vielä hengittää vapaasti, mutta tunnen silti toisesta hevosesta hohkaavan lämmön.
"Minua saa kyllä sanoa Doraksi myös," lisään aiempaan kommenttiini, sivusilmällä hallakkoa oria katsellen. "Ja kiitos." Jälkimmäinen toteamus viittaa makuupaikkaani.
Käännän katseeni jälleen laskevan auringon hitaasti värittämään maisemaan ja huokaan tyytyväisenä itseeni. Kyllä kannatti kiivetä.
"Olet löytänyt todella hyvän paikan maisemien ihailulle," minun täytyy antaa tunnustus myös tälle toiselle hevoselle.

Katseeni haravoi maisemaa Lawlessin puhuessa, kunnes löydän suuren, vuoren näköisen möhkäleen taivaanrannasta. "Tuoko? En, en edes tiennyt, että täällä on tulivuoria," henkäisen ihmetellen mielessäni, miten jokin asia voi olla niin suuri, että sen hahmon voi erottaa aavikon ja metsienkin takaa. Luonto oli joskus ihmeellinen.
"Aavikkokin on hienon värinen," huomautan hymyillen, tutkaillen kotiseutuani, jonka takia alun alkaen tänne kiipesin.
"Entä sinä... Lawless." Käänsin katsettani hieman, jotta näin orin piirteet sivusilmällä. Joudun kallistamaan hieman päätäni, mutta muuten ori ei vaikuta näin makuuasennossa katseltuna ollenkaan niin pelottavan jättimäiseltä. Oikeastaan hänen kanssaan tuntui ihan luontevalta keskustella. Ei tainnut olla mitään syytä nököttää tuppisuuna.
"Kuulostat vähän siltä, kuin olisit käynyt sen rinteillä. Minä en ole ehtinyt kiertää täällä vielä montakaan paikkaa, mutta... oliko Hoero-vuori kaunis paikka?"
Minä pidän kovasti kauniista paikoista, ja kuuntelen mielelläni toisten kertomuksia sellaisista.
Harmi, että juuri tuota Hoeroa näytti lähestyvän ikävän näköinen sadepilvi, joka varmaan peittäisi sen osan kauniista näkymästä.
Menossa mukana:
Aavikkohevonen, aamuauringon lapsi Adorée
Tasankohevonen, varjona vierelläsi Makil
Metsäponi, sydämenmurskaaja Sado
Seuranhaku ~ Aikajanat
Avatar
Rosadum
Cara-lapsi
 
Viestit: 286
Liittynyt: 29. Elo 2013 19:01

Re: Kaikki prinssin nähdä haluaa

ViestiKirjoittaja Siuri » 29. Tammi 2014 20:02

Tämä tamma kertoo tulleensa myös ihailemaan maisemia, mutta jää kuitenkin seisomaan kauemmaksi. Kenties olen hänen suunnitelmiensa tiellä vallatessani näin suuren tilan kallion reunamilta? En tiedä, mitä hänellä liikkuu päänsä sisällä, mutta toivon, että en oikeasti ole niin pelottava kuin tamma näyttää luulevan. Hassua, tällainen leppoisa iso ori katselemassa maisemia, ei luulisi kovin pelottavaa olevan.

Tamma vaikuttaa jollain tapaa todella poissaolevalta. En osaa oikeasti sanoa, onko hän kenties kauhusta jäykkä vai kenties vain omissa ajatuksissaan. Katson häntä kuitenkin lempeästi välillä siirtäen katseeni taas muualle; en halua ihan ahdistaa häntä pistävällä katseellani.
Sitten tamma esittäytyy kuin esittäytyykin - tai ainakin alkaa esittäytyä. Katson häntä odottavasti ja lopulta hän sanoo nimekseen Adorée. En tiedä, jokin tamman nimessä kuulosti erikoiselta. Ehkä se, että hän mietti sitä niin kauan - kenties heitti ensimmäisen nimen vain, jonka keksi suojellakseen itseään?
No mistäpä minä sen tiedän, kutsuttakoon häntä nyt kuitenkin Adoréeksi.

Kun tamma on esittäytynyt ja - ilmeisesti - rikkonut jään välillämme, hän lähtee kävelemään luokseni. Olen jopa hieman yllättynyt, että hän loppujen lopuksi uskaltautui tulemaan. Olishan hän voinut kääntyä ympärikin ja jatkaa matkaansa eri paikkaan katselemaan maisemia. Tässä on kyllä kieltämättä hyvä paikka - näkee aavikkohevosten, laumattomien sekä hieman tasankohevosten maita.
Itseasiassa tämä kohta vuoristosta on yllättävän korkealla. Mereltä tuulee kovasti ja ilma on viileää mutta onneksi se ei minua juuri liikuttanut. Ihan mukavaakin välillä saada raitista ilmaa - tosin missäpä olisi sen raikkaampaa kuin 'oman laumani' alueella jäätiköllä. Sinne minä en kyllä oikeastaan kaivannut, jokin siinä paikassa vain karmii minua. Ehkä se loputon lumen määrä tai se kylmyys, en tiedä. Loppujen lopuksi en edes tiedä, miksi ylipäätään liityin lumihevosten laumaan. Onhan lumi kivaa ja muuta, mutta ei kuitenkaan niin iso juttu. Toisaalta, hyvinhän sitä pystyy liikkumaan lauman alueelta toiselle, niin ei hätää, se on vain se nimike.
Adorée avaa aivan yhtäkkiä jälleen suunsa ja jatkaa vielä edellistä asiaa. Vai että Dora. Nyökkään hänelle hieman ja sitten hän jo kiittää minua. Mistä? Kutsusta viereeni?
"Eipä kestä", vastaan hymyillen.
Dorakin katsoo maisemia todella haaveilevasti ja kuulen hänen huokaisevan. Hymyilen hieman. Sitten hän jälleen uskaltautuu puhumaan.
"Yksi lempipaikoistani", sanon hymyillen ja katsahdan tammaan. Ihan kauniin näköinen tamma kyllä...

Kun mainitsen tulivuoren, hän katsoo laumattomien alueelle.
"Juuri tuo", vastaan tammalle, tai ainakin minun silmiini hän näyttää katsovan oikeaan suuntaan. Kyllähän tuo vuori erottuu selkeästi muusta vuoristosta - ainakin jos osaa katsoa.
Dora kommentoi myös aavikkoa, johon minulla ei oikein ole sanottavaa. En itse pitänyt aavikosta sen kuumuuden ja loputtomuuden takia, mutta pelkästään tämän ihailun takia voisin epäillä, että tämä tamma on aavikolta.
Hän esittää sitten minulle kysymyksen ja käännyn jälleen katsomaan tammaa.
"Ei sitä oikein kauniiksi voi kuvailla", totean hieman hymähtäen ja muistelen vuoristoa siellä päin.
"Omalla karulla tavallaan kaunis, ja niin valtava, että kyllä sitä kelpasi ihan katsoa", sanon ja katson jälleen vuorta. Muistelen kertaa, kun olin ollut sen juurella. Sen huippua peitti ohut savukerros ja joku siinä sai minun huomioni vain aivan täysin kiinnitettyä itseensä. Lisäksi siellä kulki kiemurainen polku ylöspäin rinnettä, ja moni olikin varmasti koettanut onneaan kiivetessään sen huipulle. Matka on kuitenkin niin pitkä, että en itse ole edes viitsiytynyt. Ehkä voisin ottaa joku päivä vielä haasteeksi kokeilla, olisiko minusta niin rankkaan puuhaan.
En usko, mutta ei kannata vielä lyödä mitään suunnitelmia lukkoon.

"Caraliassa on kyllä kauniimpiakin paikkoja, kuin tuo vuori", sanon katson tammaa.
"Saaren länsipuolella on kaksi lampea, jotka molemmat ovat aurinkoisella säällä upeita niiden turkoosissa väriloisteessa", sanon tammalle. Jollain tapaa minua karmii ajatus, että toinen pitää minua hirveänä pehmona, niin kuin Rem aikoinaan, kun olin ihaillut auringonlaskua merellä, mutta toisaalta taas uskon hänen ymmärtävän, sillä itsekin oli tullut tänne maisemien takia.
"Lumihevosten alueella jäätiköt ja sen suuret muodostelmat ovat ihan näkemisen arvoisia, vaikka ei pakkasesta pitäisikään", kerron tammalle. Kuten minä, pakkanen ja lumi; ei, mutta kauniit maisemat kelpaavat.
"Lisäksi saaren länsipuolella on varsinkin näin pakkaspäivinä äärettömän upeat auringonlaskut kirjavine väreineen", jatkan vielä. Okei, kohta alkaa mennä jo vähän yli. Päätän jo ihan oman itseni egon takia hiljentyä tästä aiheesta, vaikka todellisuudessa minulla olisi vielä paljonkin sanottavaa.
"Ja jos ihan rehellisiä ollaan, niin mikään ei vedä vertoja tuollaisille kauniille tammoille", jatkan vielä hieman hymyillen mutta kuitenkin tarpeeksi kevyellä tasolla asian sanoen, jotta toinen ei hätkähdä ja säikähdä että yritän pian jotain.
Siirrän pian katseeni takaisin tulivuoreen, joka seisoo niin kovin rauhallisen oloisena vain paikoillaan.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Kaikki prinssin nähdä haluaa

ViestiKirjoittaja Rosadum » 31. Tammi 2014 16:25

Makaaminen paikallaan tuntuu aluksi vieraalta, koska vietän niin paljon aikaa yksin, eikä silloin ole turvallista kellahdella mihin sattuu. Minähän jopa nukun yleensä seisten. Aluksi olenkin hieman jäykkänä, antaen katseeni harhailla vuoroin maisemaan, Lawlessiin ja polkuihin, jotka tältä paikalta lähtevät reunustamaan kallioita ympärillämme. Arabialaisesta verenperinnöstäni johtuen jännitys tietysti näkyy noin suurin piirtein kilometrien päähän, vaikka yritänkin esittää tyyntä ja seesteistä, ottaen mallia tulivuoresta. Silti sieraimeni ovat hieman turhan paljon laajenneet ja kaulani liian tiukalla kaarella, että esitys voisi huijata ketään.

Lawless jatkaa kuitenkin puhumista. Pidän hänen äänestään ja rauhallisesta tavasta, jolla hän kuvailee saarta. Pikkuhiljaa katseeni siirtyy seuraamaan orin tarinaa, ja etsiessäni näitä ihmeellisiä paikkoja horisontista myös lihakseni rentoutuvat ja ajatukseni saavat rauhan. Samalla suuni päättää kerrankin pysytellä kiinni, enkä ole koko ajan keskeyttämässä toisen puhetta. Kehoni alkaa tuntua painavammalta, ja Lawlessin kyljestä hohkaava lämpö entistä miellyttävämmältä. Lämpöä ei silti tunnu olevan riittävästi, ei varsinkaan silloin, kun orin rauhallinen ääni kuvailee jäätikön lumisia muodostelmia. Kylmyys tunkee mielikuvistakin läpi. Vaikka lumi onkin minulle ajatuksena vastenmielinen, Lawless saa silti kaiken kuulostamaan kauhean mielenkiintoiselta ja kauniilta.

Hänen jatkaessaan saaren länsipuolen auringonlaskuista rauhallinen ilmeeni muuttuu hymyksi, ja käännyn katsomaan vieressäni makaavaa hallakkoa jakaen hänen kanssaan saman mielipiteen. Minä en tosin tiennyt saaren länsipuolesta mitään, mutta aavikon auringonlasku oli riittävän lähellä samaa asiaa.
Orin seuraavat sanat sen sijaan saavat minut heilauttamaan korviani pieneen luimuun ja laskemaan katseeni hieman hämmentyneenä sirosti taiteltuihin polviini. Jos voisin, punastuisin varmasti; olenhan minä kehuja kuullut, mutten koskaan sellaisen suusta, joka... En tiedä. Minä olen varmaan tulossa kipeäksi, kun ajatukseni ottavat välillä näin omituisia polkuja.
Vilkaisen oria ujosti vihreillä silmilläni, pieni hymy edelleen suupieltäni koristaen, ennen kuin nostan katseeni taas maisemaan. En tiedä, miten reagoida toteamukseen, joten yritän ovelasti vaihtaa puheenaihetta.
"Minäkin pidän erityisesti auringonlaskuista", sanon hiljaa. "Ehkä minäkin pääsen vielä joskus länteen." Jään tuijottelemaan punertavaa aavikkoa, hiljentyen taas ihmeellisen maiseman äärelle.

Hiljaisuutta ei kuitenkaan kestä kauaakaan, kun ilman kylmyys hiipii iholleni. Yö vuoristossa taitaakin olla kylmempi kuin yö aavikolla. Olen jo huomaamattani nojautumassa lähemmäs Lawlessin kylkeä, mutten sitten uskallakaan. Sen sijaan värähdän kauttaaltani, pohtien, miten vietän ensi yön täällä kivien keskellä.
Menossa mukana:
Aavikkohevonen, aamuauringon lapsi Adorée
Tasankohevonen, varjona vierelläsi Makil
Metsäponi, sydämenmurskaaja Sado
Seuranhaku ~ Aikajanat
Avatar
Rosadum
Cara-lapsi
 
Viestit: 286
Liittynyt: 29. Elo 2013 19:01

Re: Kaikki prinssin nähdä haluaa

ViestiKirjoittaja Siuri » 19. Helmi 2014 22:14

Tamma ei reagoi juurikaan kehuihin, paitsi pienillä eleillä, jotka ovat melko vaikeasti tulkittavissa. Ujosteleeko se? Siltä vähän näyttäisi.
Joudun vähän pidättämään hymyä, kun Dora vaihtaa aiheen takaisin auringonlaskuihin. Ei selvästikään halunnut ottaa kehuja vastaan syystä tai toisesta. Hän toivoo hieman epäsuorasti pääsevänsä joskus vielä länteen katsomaan, kun aurinko laskee meren taakse.
"Jos vain joskus lähdet rajoja ylittämään, niin minusta saa varmasti seuraa. Mieluummin niitä maisemia kaksin katsoo kun yksin", sanon neutraalilla sävyllä vilkaisten vähän tammaa ja sitten taas maisemaa ja sen loputtomuutta. Kylläpä saari näyttääkin isolta.

Huomaan tamman värähtävän, varmasti johtuen tuulesta, joka tulee mereltä. Katson hieman sivusilmällä tätä. Eihän sillä kovin kylmä ole? Hän näyttää kyllä sellaiselta, ettei karvaa ole ihan hirveästi lämmittämässä. Eipä loppujen lopuksi minullakaan, mutta lihakset sentään pitävät minut lämpimänä.
"Saat sinä lähemmäskin tulla, jos on kylmä", sanon varovasti tammalle. En yritä olla millään tapaa hyökkäävä tai edes vihjaileva, mukavahan tässä on vain katsella vierekkäin maisemia.
"Ei tarvitse pelätä. Ja usko tai älä, jos minä jotain yrittäisin niin pääsisit varmasti ripeästi pois vuoristolta, kun minä taas kompuroisin isokokoisena kallionreunamaa alas", naurahdan hieman. Toivottavasti en nyt sitten saanut tammalle mieleen sitä, että yhtäkkiä hyökkäisin. Tarkoitukseni oli vain kertoa toiselle, että hän olisi ihan turvassa.
"Äh.. Tai siis tarkoitan, että ei ole mitään syytä pelätä koska... no.. ihan sama, minä tulen sitten siihen", sanon hymyillen ja kierähdän kyljelleni niin, että selkäni on tamman kylkeä vasten. No nyt olen ainakin vähän alakynnessä, jos jotain tapahtuisi.
Toivon todella, että edes vähän lämmittäisin tammaa. Ei noin hento olento välttämättä näin korkealla kestäisi kovin kauaa ottaen huomioon, jos hän tosiaan on aavikoilta.

Hengittelen rauhassa ja pidän silmäni aavikolla. Siellä näyttää lämpimältä. Se on oikeastaan ainoa paikka sademetsän lisäksi, jossa ei ole lunta. Tuskinpa siellä hellettäkään näin päiväsaikaisin on, mutta ainakin vähän lämpimämpi kun täällä.
"Oletko sinä aavikolta?" kysyn tammalta kääntäen hieman päätäni hänen suuntaansa. Eipä minun näin tylsiin aiheisiin ollut tarkoitus mennä, mutta kysyttäköön nyt. Eipä tarvitse ihan hiljaisuudessa olla. Tai mistäpä minä sen tiedän, haluaako toinen katsella vain rauhassa kaikkea tätä vai kenties myös juttuseuraa.
Ehkäpä hän tekee itse selväksi, mitä haluaa.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Kaikki prinssin nähdä haluaa

ViestiKirjoittaja Rosadum » 27. Helmi 2014 23:54

Ori taitaa olla oikeassa puhuessaan siitä, kumpi meistä voittaisi juoksukilpailun alas näitä rinteitä. Ei hän myöskään vaikuta (enää) yhtään vaaralliselta, mutta annan hänen itse yrittää vielä vakuutella vaarattomuuttaan hieman lisää. Kuuntelen Lawlessin sanoja päätäni kallistellen, kunnes lämmin, iloinen nauru pääsee purkautumaan huuliltani tämän yrittäessä kierrellä ja kaarrella omia puheitaan. Pudistelen huvittuneena päätäni, kun ori käy kyljelleen viereeni makaamaan, ja hetken pohdinnan jälkeen nojaudun mukavammin toisen lämmintä selkää vasten.
Niin kauan kun pidän katseeni horisontissa, voin ainakin leikkiä, ettemme ole kovinkaan lähekkäin...

Orin kysymys saa minut kuitenkin pian irrottamaan silmäni maisemista ja tutkimaan tarkemmin toisen tummaa harjasta, kaulan lihaksia ja lopulta myös kasvoja. Onpas hän jotenkin päässyt todella lähelle, lähemmäs kuin yleensä olen yhtään oria päästänyt... Näky saa hengitykseni yrittämään salpautumista, mutta onnistun pian taas rentoutumaan ja katselemaan Lawlessia näin lähietäisyydeltäkin suhteellisen rauhallisen oloisena. Hämmennyksen osaan sentään piilottaa ohuen kuoreni alle.

"Olen, aavikko oli kotini jo ennen kuin tulin tänne Caraliaan", vastaan hiljaa, hymyillen pehmeää, ystävällistä hymyä, ja huomaan tarkoituksella etsiskeleväni vieressäni makaavan orin katsetta omilla vihersilmilläni, joista auringonlaskun värit ja nouseva kuu heijastuvat..
"Sinä taas vaikutat vähän laumattomalta, mutta mene ja tiedä... Minullakin oli välillä tapana seikkailla kauas kotoa. Et sinä kyllä ainakaan aavikolta taida olla kotoisin, koska olet noin lämmin... Tai siis... Eihän sillä ole oikeastaan väliä, ja tuota..." Emmin hetken, pitäisikö äskeistä lausuntoa alkaa korjata jollakin tavalla. "No, olethan sinä lämmin. Myönnän", totean lopulta virnistellen kuin mikäkin vuoden-vanha-pikku-prinsessa, mutta toisen lämminsävyisen naurahduksen myötä ilmeeni palaa takaisin sivistyneempään hymyyn. Tutkin orin pään muotoja ja kallistan hieman päätäni nähdäkseni tarkemmin, olenhan utelias luonne. Ainakin sen orin kyljelleenkellahtaminen sai aikaan, etten osaa pelätä häntä enää laisinkaan, vaan lasken päätäni koko ajan lähemmäs toista.
"Olen oikeastaan iloinen, että eksyin vähän syrjään siltä polulta, jota minun piti seurata", myönnän hiljaa, pieni hymy suupieliäni nostaen. "En ole vielä nähnyt ketään, joka osaisi kuvailla koko saarta noin kauniisti. Kyllä se on kylmässä vietetyn yön arvoista - vaikka onhan meillä aavikollakin kylmää öisin. Sanotaan vaikka, että lumessa ja kiven päällä makoillen vietetyn yön arvoista, niin pysytään todessa." Huomaan taas että alan lörpötellä, joten päätän sulkea taas suuni. Ja keskittyä tämän oudon orin kasvojen tutkimiseen.
Menossa mukana:
Aavikkohevonen, aamuauringon lapsi Adorée
Tasankohevonen, varjona vierelläsi Makil
Metsäponi, sydämenmurskaaja Sado
Seuranhaku ~ Aikajanat
Avatar
Rosadum
Cara-lapsi
 
Viestit: 286
Liittynyt: 29. Elo 2013 19:01

Re: Kaikki prinssin nähdä haluaa

ViestiKirjoittaja Siuri » 26. Maalis 2014 12:27

Tamma, ihme kyllä, nojautuu lähemmäksi. Se saa minut hymyilemään entistä enemmän. Mene ja tiedä, mutta voisinpa jopa väittää, että tamma alkaa tuntea olonsa hiljalleen turvallisemmaksi. Ihan kyllä syystäkin, eipä tässä mitään pelättävää olekaan.

Tamma vastaa myös kysymykseeni aavikosta. En tiedä, missäpäin maailmaa ylipäätään aavikkoja on, mutta ilmeisesti emme ole kovin samoilta seuduilta. Siellä, mistä minä tulin, oli havumetsää. Eipä oikeastaan muuta.
Tamma jatkaa puhumistaan ja sekoaa sanoissaan. Naurahdan hieman ja käännyn katsomaan tammaa, joka tosin näkyy väärin päin tästä asennosta katsottuna. Sitten hän vielä jatkaa, ja se saa minut hymyilemään yhä enemmän. Hassua, minä kun ajattelin tämän tamman jotenkin ujommaksi tapaukseksi. Ensivaikutelma selvästi petää helposti.
"Samat sanat kuule vaan", sanon ja siirrän sitten hetken päästä katseeni tammasta takaisin horisonttiin.

"Minä olen oikeastaan lumihevonen. Pakko kai se on myöntää, että en ole kovin rajatietoinen, vaan liikun vähän missä huvittaa. Onhan siinä omat ilonsa; näkee uusia paikkoja ja on se pieni kiinnijäämisen pelko kuitenkin", kerron tammalle. Katseeni on kuitenkin tuolla korkeassa vuorenhuipussa, joka tuo minulle niin paljon mieleen kaikista kerroista, kun kiersin saarta niillä main.
Tamma hiljenee hetkeksi ja lopulta toteaa, että on iloinen eksyessään. En ihan heti ymmärrä, mitä hän ajaa takaa, kunnes hän jatkaa.
"Niin", totean vain melko tylsästi.
"Ihan kiva vaan kun eksyit. Tylsäähän täällä olisi yksin katsella aavikkoa", hymyilen myös katsoen kuitenkin muualle.
"Hei, katso!" totean yhtäkkiä, kun aavikolla näkyy jotain, mikä kiinnittää huomioni. Kierähdän samalla takaisin mahalleni, että näkisin paremmin suoraan.
"Tuolla menee hevosia", sanon ja osoitan aavikolle. Ne näyttävät todella pieniltä juostessaan suurella aavikolla, mutta erottuvat silti hyvin vuorenrinteeltä. Eipä tämä kovin suuri vuori kuitenkaan ole.
"Hassua. Tai siis, en ole jotenkin ennen tajunnut, että täältä pystyy seuraamaan näin hyvin aavikon elämää", sanon jopa hieman innoissani. Tuijotan hetken kahta hevosta, jotka laukkaavat aavikkoa pitkin.
Hetken päästä siirrän katseeni takaisin tammaan. Pitäisiköhän sitä kierähtää takaisin viereen, vai?
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Kaikki prinssin nähdä haluaa

ViestiKirjoittaja Rosadum » 28. Huhti 2014 14:56

Alan tuntea oloni rennoksi, sopivan lämpimäksi, ja jopa vähän väsyneeksi orin selkää vasten maatessani. Toisen miellyttävä puhetapa helpottaa kummasti jännitystä lihaksissani, ja pian katselenkin jälleen taivaanrantaa, silmissäni hajamielinen katse. En oikeastaan näe muuta kuin epämääräisiä värisävyjä ja maiseman rajoja, vaan annan ajatusteni siirtyä hetkeksi leijailemaan pääni sisällä kuin hattarapilvet. Ne saavat hetkeksi selkeämmän hahmon, kun mietin Lawlessin sanoja rajojen ylittämisestä. Olen juuri sanomaisillani jotakin, kun ori näkee jotakin, liikahtaa, ja saa samalla minut palaamaan maan pinnalle.

"Hevosia..?" kysyn hämmentyneenä, tarkentaen katsettani ja etsien liikettä maisemasta. Lopulta minäkin näen aavikolla hiekkapilven, joka seuraa laukkaavaa hevosjoukkoa. Kasvoilleni nousee samantapainen oivalluksen ja riemun sekainen hymy kuin Lawlessilla. "Oi, näkyypä aavikolta kauas!" hihkaisen, ja jään ihailemaan juoksevia kulkijoita. "Montako heitä mahtaa olla? " kysäisen, "-minä taidan nähdä neljä tai viisi..." Vilkaisen Lawlessia hymyillen edelleen, ja jatkan sitten yritystäni laskea juoksijoita. Kyllä heitä viisi taitaa olla... ehkä... ainakin yhden heistä saatan jopa tuntea, vaikka nimeä en kyllä muista... kun oikein tarkkaan katson...

Äkkiä hymyni alkaa hyytyä. Ainakin osa hevosista näyttää siltä kuin... En ole aivan varma, uskoisinko omia silmiäni vaiko en, mutta osa näyttäisi olevan hädissään. Yritän nähdä jotakin petoa tai muuta vastaavaa pölyävän hiekan keskellä, mutta mielestäni mitään uhkaavaa ei näy mailla eikä halmeilla.
"Tuota, Lawless..." kysyn, huolen hiipiessä ääneeni, "- Luuletko, että heillä on kaikki hyvin?"
Olen liian jännittynyt huomatakseni, ettei toisen selkä enää lämmitä minua. Kylmyys hiipii nopeasti pelon mukana takaisin kehooni, ja tunnen itseni heti hirvittävän avuttomaksi katsellessani toisten juoksua. Vaikken tiedä, ovatko toiset vaarassa, kehoni ainakin valmistautuu jo pakoon.
Menossa mukana:
Aavikkohevonen, aamuauringon lapsi Adorée
Tasankohevonen, varjona vierelläsi Makil
Metsäponi, sydämenmurskaaja Sado
Seuranhaku ~ Aikajanat
Avatar
Rosadum
Cara-lapsi
 
Viestit: 286
Liittynyt: 29. Elo 2013 19:01

Re: Kaikki prinssin nähdä haluaa

ViestiKirjoittaja Siuri » 06. Kesä 2014 11:32

Tamma esittää kysymyksen hevosmäärästä. Yksi, kaksi...
"Taidan myös kallistua tuohon viiteen", sanon ja yritän hahmottaa hevosia tarkemmin. Ne ovat täältä katsottuna yhdessä kasassa, ja minun on siristettävä silmiäni jotta erottaisin paremmin edes jotain. Liikkuvalta hevosjoukolta se kuitenkin näyttää.
On kyllä todella ihmeellistä, miten hienosti täältä erottaa kaiken!

Huomaan sivusilmällä, kun tamma vieressäni äkkiä vakavoituu. Käännyn katsomaan häntä, mutta hänellä on katse tiiviisti hevosissa. Ennen kuin ehdin kysyä mitään, hän avaa suunsa.
Luuletko, että heillä on kaikki hyvin?
Käännyn itsekin katsomaan hevosia paljon vakavammalla ilmeellä. En edes huomannut sitä, ennen kuin tamma sanoi sen ääneen; he näyttäisivät pakenevan jotain. Ne juoksevat kovaa vauhtia kohti pohjoista.
"En... tiedä", vastaan ja nousen hämmennyksissäni seisomaan, jotta näkisin paremmin, mistä on kyse. Ei se paljoa auttanut, sillä näin ylhäältä päin kaikki näyttää aivan samalta.
En näe petoa, joka heitä jahtaisi, ja meri heidän takanaan näyttää todella tyyneltä myös.
"Mistähän on kyse?" sanon ja lähden ajatuksissani kävelemään kallion reunamaa pitkin kiertäen tamman takaa. Pidän katseeni kuitenkin koko ajan alempana juoksevissa hevosissa.
Vaikken näekään niitä tarkasti, huomaan heidän kuitenkin juoksevan todella kovaa ja epäilemättä vilkuilevan taakseen.

"Dora...", aloitan, kun jokin muu aavikolla kiinnittää huomioni. Tai oikeastaan sen takana.
Laumattomien alueen luota on lähtenyt suuri lintuparvi lentämään kohti pohjoista. Niiden takana näkyy lisää hevosia, samanlainen joukko kuin aiemmin. Ei - niitä on vielä enemmän. Kaikki tuntuvat haluavan vain kauas pois laumattomien alueelta.
"Mitä hemmettiä tuolla tapahtuu?" saan kysyttyä ääneen. Tamma tuskin tietää sen enempää kuin minäkään, mutta nyt näyttää siltä ettei hyvältä näytä.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Kaikki prinssin nähdä haluaa

ViestiKirjoittaja Rosadum » 23. Kesä 2014 14:07

Korvani pyörähtelevät vinhasti puolelta toiselle ja jännitys saa minut vetämään nopeasti keuhkot täyteen ilmaa, kun Lawless vaikuttaa olevan yhtä mieltä kanssani. Rauhattomuus saa lihakseni värisemään, mutten uskalla nousta seisomaankaan, etten peitä orin näkyvyyttä. Ehkä hän kauemmin saarella asuneena osaisi selittää, mitä tuolla alhaalla oikein tapahtuu.
Ori ei kuitenkaan näytä hetken päästä yhtään sen varmemmalta kuin minäkään, ja valtavaksi kasvanut kokoeromme alkaa ahdistaa minua niin paljon, että ponkaisen lopulta ylös kallion pinnasta kuin viritetty jousi. Pelosta suurentuneiden silmieni katse sahaa vuoroin pakenevissa hevosissa ja Lawlessissa. Lopulta näen myös sen, mikä sai orin pysähtymään. Aavikon laidalta pakenevat linnut ja hevoset. Astun vaistomaisesti askeleen lähemmäs orin kylkeä.
"Sinä et siis tiedä?" saan kysyttyä ääni hiljaa väristen, ennen kuin aavikon laidat tarjoavat seuraavan osan näytelmästä. Lintuparvea seuraa sakea, musta savupilvi, joka leviää hitaasti aavikon ylle.

Pakoreaktio ottaa hetkeksi vallan minusta, ja hypähdän laukkaan Lawlessin viereltä. Ikävä kyllä kallioinen tasanteemme on liian pieni laukkaharjoituksiin, ja joudun saman tien kääntymään ympäri. Menetän pieneksi hetkeksi ajantajuni ja unohdan orin läsnäolon kokonaan, kun ymmärrän olevani loukussa tällä vuorella. Nostelen etujalkojani maasta, pudistelen päätäni ja etsin pakoreittiä, hokien samalla "Meidän täytyy tehdä jotakin!"
Matala, ukkosta muistuttava jylinä alkaa hiljaisena ja täyttää pian koko maiseman, aaltoillen hiekkaerämaan yli ja aina vuoren rinteille asti. Etsin paniikin keskellä katseellani salamoita, mutta taivas näyttää aivan normaalilta. Muutaman epätoivoisen ryntäyksen ja lennokkaan täyskäännöksen jälkeen jähmetyn paikoilleni tuijottamaan nousevaa savupilveä ja tärisemään raastavan hengitykseni ja jylisevän äänen voimasta. Vilkaisen pakenevia hevosia, ja sitten epätoivon, surun ja kyynelten täyttämät silmäni suuntautuvat jälleen Lawlessiin. En ymmärrä mitään, paitsi sen, että olen täällä vuorella ehkä turvassa, mutta myös jumissa.
"Me emme varmaankaan voi tehdä mitään..?" saan kysyttyä, ennen kuin ääneni särkyy, ja palautan katseeni takaisin aavikkoon. Pidättelen kyyneleitä parhaani mukaan, mutta muiden pelon näkeminen saa väkisinkin yhden karkulaisen vierähtämään poskelleni.

Saari on tullut hulluksi.
Menossa mukana:
Aavikkohevonen, aamuauringon lapsi Adorée
Tasankohevonen, varjona vierelläsi Makil
Metsäponi, sydämenmurskaaja Sado
Seuranhaku ~ Aikajanat
Avatar
Rosadum
Cara-lapsi
 
Viestit: 286
Liittynyt: 29. Elo 2013 19:01

Re: Kaikki prinssin nähdä haluaa

ViestiKirjoittaja Siuri » 01. Marras 2015 16:14

[Ajankohtainen peli ja sillein.. Pahoittelen suuresti laiskuuttani!]

Katson juoksevia hevosia todella tarkasti, kunnes hiljalleen tajuan siirtää katseeni hieman korkeammalle. Laumattomien alueelta leviää tumma pilvi, joka näyttää saavuttavan hevosia hetki hetkeltä.
"Ei ole todellista..", kuiskaan ääneen ja katson järkyttyneenä kohti yhteismaata. Minä tiedän, mitä tuolla tapahtuu - tai ainakin luulen tietäväni. Olen kuullut huhuja siitä, mutta vaikka olen ollut täällä jo monen monta vuotta, en ollut törmännyt tähän aiemmin. En edes uskonut, että näin todellisuudessa kävisi. Saan vain kiittää onneani, etten ole tällä hetkellä laumattomien alueilla. Mutta tuo pilvi, se tuntuu leviävän kovaa vauhtia.

Siirrän katseeni kohti tammaa, joka näyttää hätääntyneeltä. Minun ajatukseni tuntuvat vain juoksevan kahteen suuntaan: toinen ääni päässäni käskee juosta ja kovaa. Juosta niin kauaksi, että voin olla varma sitä, ettei tuo savupilvi saavuta meitä. Toinen taas käskee seistä kallion reunalla ja katsoa. Ihailla tätä tapahtumaa, jota en ole koskaan aiemmin kokenut. Voin kuvitella kaiken kauhun ja paniikin, mitä alueella olevat hevoset kokevat, mutta samalla tuo tumma savupilvi on lumonnut minut täysin.

Hiljalleen kiihtyvä jyrinä saa minut palaamaan takaisin maanpinnalle. Se vahvistuu hetki hetkeltä ja saa maan kavioideni alla tärisemään kovaa. Aavikon reunamilla tuntuu olevan ruuhkaa, kun jokainen eläin alueelta on lähtenyt karkuun niin kovaa kuin jaloistaan pääsee. Jokainen on joutunut jättämään kotinsa, toiset perheensä. Kaikki eivät ehkä olleet selvinneet. Entäpä ne, jotka olivat epäonnisena vuoren rinteellä?
Tamman sanat saavat minut jälleen kiinnittämään huomioni häneen. Katson sanattomana tamman silmiä, jotka heijastavat enemmän tunteita kun olen missään aiemmin nähnyt. Ne tunteet näkyvät todella voimakkaasti ulospäin: hän pelkää. Hän pelkää omasta puolestaan, sekä heidän, jotka tällä hetkellä juoksevat aavikolla karkuun synkkää savupilveä, joka näyttää hiljalleen lähestyvän myös meitä.
"Hei", yritän sanoa rauhoittavasti ja kuljen erittäin varmasti lähemmäksi tammaa. Yritän halata tätä kaulallani ja toivon koko sydämestäni että hän ei astu taaksepäin. Nyt on oltava vahva.

En tiedä mitä sanoa. Tamman tunteet tuntuvat osuvan syvälle minuunkin, ja hän on suorastaan paniikissa. Minun sydämeni taas tykyttää tuhatta ja sataa, mutta yritän pitää kaiken muun sisälläni.
"Me selviämme kyllä", yritän rauhoitella tammaa. Todellisuudessa en ole varma, selviämmekö. Jyrinä ympärillämme vahvistuu hetki hetkeltä, ja minä yritän vain pitää tamman lähellä.
"He selviävät", sanon tammalle rauhallisella äänellä ja toivon, että hän ei ajattele liikaa alhaalla juoksevia hevosia. Kuten hän itse sanoi, me emme voi tehdä muuta kuin toivoa parasta.
"Tulivuori, Hoero, on mitä todennäköisemmin purkautunut", kerron tammalle tasaisella ja rauhallisella äänellä, jotta hänkin tietäisi varmasti, mitä tapahtuu.
"Savupilvi näyttää leviävän melko kiihtyvää tahtia ympäri saarta, mutta ei hätää, me selviämme kyllä", sanon ja painan silmäni kiinni. Mikäli pidän niitä tarpeeksi tiukasti kiinni, ehkä voin sulkea myös tapahtumat pois ympäriltämme?

Jyrinä kiihtyy kiihtymistään, kunnes jossain välissä se hiljenee. Maan tärinä loppuu, ja korvat hahmottavat enää vain tasaista kaikua jyrinästä. Seison vielä hetken paikoillani pitäen silmäni tiukasti kiinni, kunnes uskallan avata ne. Käännän hyvin varovasti katseeni kohti laumattomien maata. Pahin on ohi - niin luulen - kunnes huomaan tumman savupilven kulkevan jo pitkällä. Se suuntaa kohti tasankohevosten maita ja se on yltänyt jo aavikolle asti. Kuvittelin, että olisimme korkeammalla kuin se, mutta savua näyttää olevan paksuna kerroksena lähes maasta asti meidän korkeudellemme.
"Meidän pitäisi lähteä", sanon tammalle pitäen katseeni kuitenkin tiukasti savupilvessä. Aavikolla olevat hevoset unohtuvat sillä hetkellä, kun tajuan pilven uhkaavan meitä. Mikäli olisimme nopeita, ehtisimme vuorten toiselle puolen ja pilvet jäisivät vuoren tälle puolen. Musta utu lähestyy meitä kuitenkin niin kovaa vauhtia, että suunnitelma on mahdoton - eikä toiselle puolen ole mikään lyhyt matka. Kunhan nyt vain pääsisimme edes alas täältä.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere


Paluu Vuoristo

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron