Uusia tuulia

Vuoristot ovat suhteellisen korkeita ja niitä pitkin menevät polut ovat melko leveitä, toisinaan taas kapeita, mutta suurimmassa osassa niistä on paljon irtokiviä, jotka saattavat satuttaa hevosten jalkoja tai liukastuttaa nämä. Vuorien rinteiltä saattaa löytää muutamia puita aina puoliväliin asti, muttei enää sen jälkeen, vaikka vuoriston vuoret eivät niin erityisen korkeita ole.

Uusia tuulia

ViestiKirjoittaja kaZAM » 30. Huhti 2010 20:51

[Vuoristoponien laumakokous. Siirretty vanhalta foorumilta tänne. Jokaisen hahmon roolit © pelaajansa.]


Leímaj Jeek Skrák (pelaaja Amethyst)

Laukkaan varmoin askelin kanjonissa vuorien välissä. Täällä meidän pitäisi tavata. Minun ja laumani. Niin että minä olen ensimmäistä kertaa johdossa, jälkeen murhaajan. Kyllä minä hänet aina voittaisin johtotaidoissa mennen tullen. Varmasti.
Hidastan hivenen laukkaani, koska kanjoni kapenee varsin jyrkästi tässä kohden. Sitten jatkan tasaisen rauhaista laukkaa vielä pienen matkan. Kohta olisin perillä siellä, missä kokoukseni olisi. Parisenkymmentä metriä vielä.
Ja siinä.

Hidastan ravin kautta käyntiin ja pysähdyin. Katson ympärilleni, nähden korkeita vuoria yläpuolellani. Kanjoni oli hyvin leveä tältä kohden. Hyvä paikka kokoukselle. Tässä kanjonissa kasvoi ainoastaan yksi puu, ja se oli tässä. Tämä, suuri ja vanha puu, joka oli kuitenkin vieläkin elossa. Tosin näin talvella, ei sekään näyttänyt kovin elävältä. Lumi oli peittänyt sen samalla tavalla kuin kanjonien pohjankin. Niinkuin kaiken.
Hengitän pakkasenpuremaa ilmaa syvään.

Olin lähettänyt muutaman vuoristolaisponin kutsumaan muita kokoukseen - juuri tähän paikkaan. Toivon mukaan he olivat löytäneet kaikki muut ja toimittaneet viestini. Siitä, että lauman uusi johtaja halusi tavata. Täällä. Tänään.

Hengitän vielä uudelleen kylmää ilmaa keuhkoihini syvään. Tästä se alkaisi. Uusi lehti vuoristoponien elämässä. Uusi lehti koko Caraliassa. Uudet laumanjohtajat kutsuivat laumojaan kokoon. Samoin kuin vanhatkin jäljellä olevista.
Tästä se alkaisi.

------

Edward (pelaaja Ssussu)

Ravasin hiljaisuuden vallassa kevyin askelin, tähyilin ympärilleni tarkkaavaisena. Kylkeeni pisti ikävästi, muttei suinkaan huonon kunnon ja pitkän matkan ravaamisen takia, kyllä tämä johtui ihan vain puuman jäljistä. Olin kuitenkin yrittänyt pestä kuivuneet veret pois harmaasta karvasta - heti kun olin kuullut laumakokouksesta. Oliko Caraliassa todella tapahtumassa jotain? Tuskin meitä syyttä kokoon pistettiin. En ollut kuullut paljon vuoristoponilta joka minulle asian kertoi, hänellä näytti olevan niin hoppu. Olin kuitenkin kuullut vähän kaikenlaista..

Pääni kohosi korkeammalle, siirtyessäni töksähtäen käyntiin. Jonkin matkan päässä oli muitakin. Harkitsin hetken hirnahtamista, mutta päätin jättää sen väliin. Olinkohan oikeassa paikassa? Oliko täällä se kokous josta minulle oltiin kerrottu, vai olinko vain löytänyt jonkin gangsterijengin, jonka hakkaamaksi joutuisin? Nielaisin epäillen, mutta vedin sitten turvalleni hivenen rauhallisemman hymyn. Uskoin olevani täysin oikeassa paikassa. Silti hivenen varoen lähdin astelemaan lähemmäs, korvat sivuille suunnattuina. Vilkuilin ympärilleni, kunnes seisahduin arviolta kymmenen metrin päähän toisista.

------

Ameryl (pelaaja Lilian)

Etenin vuoristossa varoen. Nilkutin kolmella jalalla sillä oikea etujalkani oli yhä kipeä puuman jäljiltä. Se taisi olla murtunut. En minä varmaan ollut kaukana. Kokouksenhan piti olla vuoristossa. Yritän ravata hieman ja käyttää oikeaa jalkaani, vaikka se sattui. Inahdan hieman kivusta, mutta jatkan matkaani päättäväisesti. Tämä oli ihan ensimmäinen kerta, kun tapaisin koko lauman kerralla. Minua olisi saattanut jännittää, mutta kaikki ajatukseni olivat petollisen epätasaisessa maassa ja kipeässä jalassani. Toivottavasti se minua purrut käärme ei ollut myrkyllinen, sillä samassa jalassa oli tällä hetkellä kolme pitkää, syvää viiltoa.

Hitaasta etenemisestä huolimatta saavun pian oikealle paikalle - luultavasti. Olin pienen kanjonin luona. Paikka oli karu, mutta siellä tosiaan oli kourallinen poneja, jotka joko söivät tai tarkkailivat ympäristöään valppaana. Joku taisi huomatakkin minut ja hirnahti. Olin erottavinani myös Edin joukosta. En tosin ollut ihan varma. Pitäisikö heitä olla enemmän? Olisinko ajoissa? Miksi tälläinen kokous edes pidettiin? Oliko jokin vialla? Karistin jokaisen epäilevän ajatuksen päästäni ja lähdin nilkuttamaan heitä kohti pää korkealla. Tämän oli pakko olla oikea paikka.

-------

LLEA (pelaaja kaZAM)

Oooohh, voi hyvänen aika! Ei olisi enää pitkä matka, ehei, en suinkaan usko - ainakaan, jos muistan tämän herttaisen tapaamani poikasen antamat ohjeet oikein... hänellä oli ollut niin kiire, ymmärtäähän sen, niin nuori ja niin tärkeässä tehtävässä! Olihan se varmasti tämä kanjoni? En ole kulkenut näissä karuissa vuoristojen välisissä solissa valtavan paljon, sillä pidän enemmän metsistä ja vuorenrinteistä, joilla kasvaa paljon erilaisia kasveja ja näkee kauniita maisemia. Täällä ei kasva kerrassaan mitään ja maisemat rajoittuvat kallioseiniin. Mutta eihän se mitään, näin talvella varsinkaan, täällä on helpompi kulkea - eikä minun tarvitsisi katsella maisemia, sillä tänään minulla olisi aivan varmasti mahdollisuus tavata paljon, paljonpaljon muita näillä seuduilla eläviä poneja! Voi kuinka hieno ajatus onkaan kerätä vuoristojen asukit koolle. Saisimme tutustua toisiimme, tapaisin paljon uusia ystäviä, ja varmasti Femmgukin olisi täällä. Oih, olen niin innoissani!

Kyllä. Kyllä, olen oikeassa paikassa! Pyöreät poninkorvani ilmoittavat niin, kun pian edestäpäin alkaa kuulua joukon ääniä, puhetta ja sen sellaista. Voi kuinka loistavaa, täällä minä tulen! Reipastan tarmokkaasti kopisevia raviaskeliani ja kiiruhdan. Ennen viimeistä mutkaa huiskautan vielä muutaman kerran harjaani hieman siistimmän näköiseksi, vaikka pörröinenhän se on joka tapauksessa. Mutta eihän sitä nyt kutsuille mennä aivan harakanpelätin näköisenä sentään, vai mitä?

Kierrän mutkan ympäri - ja siellä kaikki ovat. Paikalla on jo muutamia poneja, voi miten hienoa! Kohotan päätäni ja ravaan innokkaasti lähemmäksi.
"Hei kaikki!" hihkaisen tervehdykseksi ja hymyilen joka suuntaan.
Annan katseeni hypähdellä läsnäolijasta toiseen. Voi kun he ovat suuria kaikki! Hymyileväinen hiirakko ori, rautias vanhemman oloinen tamma, valtavan suuri sievä hallakko ponineiti, sukkajalkainen siro musta - ja tummanruunikko, takkuharjainen ori, joka seisoo keskemmällä sen näköisenä, että hän on varmaankin se johtaja, josta viestinviejä oli puhunut? Silmäni pyöristyvät ihmetyksestä. Voi tavatonta, kuinka hän on laiha! Hänen pitäisi toden totta syödä enemmän, kylkiluutkin näkyvät. Ei kai hän kipeä ole? En usko, ei kai hän muuten olisi pitämässä kokousta, vaan metsässä nukkumassa ja paranemassa.
Joka tapauksessa väläytän aurinkoisen hymyn takaisin huulilleni ja astelen muiden joukkoon. Juuri tällaista joukkotapahtumaa olen kaivannutkin, enkä tunne heistä vielä ketään, mutta siihen tulisi pian muutos!
"Hauska tavata, kaikki!" tervehdin hymyillen joka suuntaan. "Minun nimini on Llea. Ja herra, kyllä varmasti, herra on arvoinen johtaja, joka kutsuu meitä täällä tänään? Eikö niin? En kai minä olen suinkin myöhässä?"
Tervehdin johtajaksi olettamaani oria hymyllä ja niiauksella. Pakkohan hänen on olla johtajamme, ei täällä muitakaan tummanruunikoita poneja näy, vai näkyykö? Voi kuinka hauskaa... käännän katseeni uteliaasti myös muihin poneihin. Keitähän he ovat?


NARNA (pelaaja kaZAM)

Okei. Tämän oli pakko olla vitsi, vai mitä? Kokous. Justiinsa niin. Mikä ihmeen kokous?
No, voinhan minä käydä katsomassa. Ihan sama. Olisin kulkenut tämän kanjonin halki luultavasti kuitenkin, kun olisin tullut rannalta takaisin sisämaahan. Mereltä olisi pian noussut joka tapauksessa myrsky. Mutta siis ihan oikeasti, mitä se sellaiseksi käppänäksi tosi kiireellä kulkenut tamma oikein oli selittänyt? Vuoristoponien johtaja, ookoo, oli tasankohevosillakin ollut johtajatar. Se tosi nätti, Yadaya. Ja oli niilläkin kokous silloin joskus kaaaaauan kauan sitten. Muistan sen hämärästi. Siellä oli äärimmäisen tylsää. Mutta siis siitä on niin kauan. Eikä siellä ollut ikinä pidetty mitään muita kokouksia. Niin että mikä juttu tämä nyt on? Vuoristoponien kokous? Älkää vaan sanoko, että tässä laumassa pidetään kokouksia jotenkin säännöllisesti. Eihän se voi olla totta, ei missään pidetä! Mitä siellä edes muka tehtäisiin? Oikeasti, sen oli pakko olla vitsi.

Okei, voisihan se olla ihan... siis onhan se mahdollista. Ja okei, tavallaan voisi olla ihan... mielenkiintoistakin nähdä, mitä tapahtuisi. Jos siis joku kokous oikeasti pidettäisiin. Olenhan minä nyt kuitenkin vuoristoponi. Vuoristoponien lauman jäsen. Ja tiesinhän minä, että tälläkin laumalla on johtaja tai johtajatar. Periaatteessa minun olisi varmaan pitänyt ilmoittautua sille kun liityin, mutta en edes tiedä sen nimeä. Mutta joka tapauksessa, hiiteen virallisuudet ja läpäläpä, olen vuoristoponi, selvä, ja jos täällä nyt olisi joku kokous, minä osallistuihin siihen omana itsenäni. En varsana, en kenenkään tyttärenä enkä minään pölhönä möllöttäjänä joka ei tajua mistään mitään. Vaan itsenäisenä vuoristoponina, niin kuin kaikki muutkin. Se kuulostaa... hyvältä. Mikä kokous sitten olisikin, minä olisin siellä vuoristoponi Narna. Enkä kukaan kenenkään tyhmä lapsi johon ei tarvitse kiinnittää huomiota. Vaan minä.

Pohdinnoistani huolimatta en voi olla hämmästymättä, kun lähellä sitä sanottua puupaikkaa aivan oikeasti kuulen edestäpäin ääniä. Höristän korviani epäuskoisesti. Ei himpula, onko siellä... oikeasti kokous? Ihan oikeasti...?
Hidastan askeliani ja pehmennän niitä niin, ettei kopinaa kuuluisi. Hämmentyneenä hiivin lähemmäs kallionseinän viertä pitkin ja kurottelen kaulaani nähdäkseni. Sieltä oikeasti kuuluu ääniä - puhetta, tervehdyksiä, jotain sellaista... se siis on totta? Silmät pyöreinä venytän pitkää kaulaani ja kurkistan varovasti loivan kaarteen takaa. Monta ponia on jo siellä. Vuoristoponeja... todellakin vuoristoponeja. Uusia laumatovereitani. Niitä ne kai ovat... kukahan on johtaja...?

Yhtäkkiä silmäni osuvat kaikista pienimpään poniin ja siinä samassa tunnistan nuo pilkut ja pörröharjan. Llea! Henkäisen hätkähtäen ja peräännyn välittömästi takaisin kauemmas piiloon. Tyrmistyneenä tuijotan kallionseinää paikalleni kivettyneenä. Llea! Ei, ei voi olla - ei voi olla totta! M - mitä se täällä tekee? Ei kai se ole vuoristoponi? Ei voi olla! Ei VOI olla, oikeasti, tämä ei ole mahdollista...
Räpyttelen silmiäni ja yritän vetää henkeä, mutta ajatukset pyörivät päässäni karusellia. Llea tuntee Irisin ja äidin. On ihme, jos se ei ole kuullut katoamisestani. Jos se näkee minut, voisin saman tien lähteä litomaan, koska se tarkoittaisi että koko jengi olisi luultavasti täällä ennen kuin ehtisin sanoa "turpa kiinni". Pyörittelen korviani hermostuneesti ja hengitän tiheään. Saamari! Niin minun tuuriani, siirtyä laumaan, jossa onkin sattumalta jo Llea! Ei oikeasti tämä ei voi olla totta. Ajattele, ajattele... mitä minä nyt teen? En mitenkään voi mennä tuonne. Näkikö joku minut jo? Pitääkö minun taas vaihtaa laumaa? Voi jumalauta.

------

Primadonna (pelaaja Sasu)

Kyllä vain, myös minun korviini oli kantautunut tieto laumakokouksesta, ja olipa se sanaa tuonut pörröponi viitsinyt jopa kertoa minulle, miten tänne pääsee. Eihei, en minä edelleenkään myönnä olleeni eksyksissä, mutta eikös se niin mennyt, että pitää olla taiteellisesti myöhässä? Vilkaisen ympärilleni painaen korviani niskaan, ja kun huomaan ettei ketään ole lähistöllä, siirryn käynnistä kompastelevaan laukkaan. Kuulostelen samalla tarkasti, josko kuulisin askelia, puhetta, mitä vain joka viittaisi siihen että täällä on muitakin hevosia. Olisihan se nyt ennenkuulumatonta, että minun kaltaiseni hieno neiti nähtäisiin rämpimässä polviaan myöten lumessa, etenkin kun vähintään joka kolmannella askeleella meinaan tuiskahtaa turvalleni. Vihaan tätä hemmetin lunta, joka takertuu jalkoihini ja peittää petolliset kuopat näkyvistä, saaden minut näyttämään idiootilta koikkelehtiessani kohti kokousta.

No niin, tuossa näkyy melko tuoreita kavionjälkiä, hyvä. Hidastan ensin käyntiin ja pysähdyn sitten hetkeksi vetämään henkeä. Sitten ravistan lumet karvastani ja jouhistani, kaarran kaulani, käännän korvani höröön ja lähden sirosti jalkojani nostellen eteenpäin, en usko että tästä olisi pitkä matka. Varsinaisesti minua ei voisi vähempää kiinnostaa nähdä laumalaisiani, mutta voisihan sitä nyt käydä esittäytymässä jotta minut varmasti tunnistettaisiin, kun joku seuraavan kerran tulisi vastaan. Ja mistä sitä tiesi, vaikka paikalla olisi jotain komistuksiakin.

Katseeni tavoittaa suuren puun ja sen lähistöllä seisovat ponit. No onpas meillä pieni lauma, täytyy sanoa. Tai sitten olen kaikesta huolimatta ajoissa. Nostan turvalleni soman hymyn ja uskallan jo lähteä ravaamaan muita kohti, sillä tästä kohti lumi on tallaantunut jo melko tasaiseksi. Samalla luon ripsieni alta arvioivia katseita paikalla olijoihin, ja joudun kyllä pettymään, ei heitä oikein silmäniloksi voi luonnehtia. Ryhmästä löytyy jos jonkinnäköistä väritystä ja ikäväkseni paikalla on toistaiseksi vain kaksi tai kolme oria, joihin silmäni tietenkin kiinnittyvät. En kuitenkaan heti hyökkää roikkumaan kenenkään kaulaan, vaan sipsutan sirosti ponijoukon laitamille. Mistä sitä tietää, millaisia oripoikia tänne vielä saattaisi saapua, niitä tosiaan tarvittaisiin, en tosiaankaan halunnut joutua seisomaan täällä yksikseni koko luultavasti äärimmäisen pitkästyttävän kokouksen ajan. Luon pikaisen halveksuvan katseen muihin, mutta muuten tyydyn seisoskelemaan hiljaa paikoillani ja tähyilemään mahdollisia uusia tulokkaita.

[Haha, jostain syystä repesin ajatukselle Lleasta niiamassa leveän hymyn kera. : D]

------

Glimrénde (pelaaja Lauren)

Onnahtelevat askeleeni johdattavat minua yhä edemmäs vuoristoisessa maastossa. Tiedän tasan tarkkaan olevani edelleen oman laumani, vuoristoponien alueella mikä rauhoittaa mieltäni kummasti. Aluksi olin samoillut ylempänä kallioilla, mutta tiedon mukaan etsimäni tapahtuma onkin kanjonissa, jossain niistä lukuisista. Suurpiirteisen paikan tiedän, joten en ihan hakoteillä ole tälläkään hetkellä. Jalkoja särkee hiukkasen, mutta en tahdo pysähtyä. Myöhästyminen ei olisi lainkaan mukavaa, en tahdo olla se mattimyöhäinen jolla ei ole lopulta asioista aavistustakaan.

Aivan, laumakokous. Eräs tuntematon laumastani kertoi minulle tästä tapaamisesta vasta eilettäin, mutta onneksi olin aivan lähellä kohtauspaikkaa. Levättyäni päätin lähteä katsomaan mitä oli tekeillä. Mieli avoimena ja korvat harjapehkon seasta sojottaen onnun valtavien vuorien välissä yrittäen tiirailla edestä mahdollisia elon merkkejä. Pian alkaa näkyä jälkiä ja hajustakin päätellen olen aivan lähimailla. En ole aikaisemmin ollut laumakokouksessa, joten saatan tuntea pientä jännitystä kävellessäni verkkaisesti rauhallisessa kanjonissa. Jostain alkaa kuulua puhetta. Kohotan päätäni ja pysähdyn hetkeksi. Aivan, näen hahmoja.
Pieni hymy kohoaa huulilleni, kun jatkan matkaa sitkeästi päästäkseni paikan päälle. Näen poneja. Niitä ei ole montaa, mutta tiedän olevani hivenen etuajassa. Vauhti kiihtyy siihen pisteeseen, että joudun jälleen hidastamaan alkaessani kompuroida vaarallisesti. Hymähdellen itsekseni pysähdyn muiden joukkoon ja katselen hetken ympärilleni. En uskalla sanoa tervehdyksen sanaa, sillä enhän tunne ainoatakaan paikalla olevista. Johtaja, kuka heistä on lauman johtaja? Olen kuullut, että vuoristoponit ovat saaneet uuden johtajaorin, mutta minulla ei ole aavistustakaan kuka hän on, tai miltä hän mahtaa näyttää.

Jään seuraamaan tilannetta mielenkiinnon paistaessa ruskeista silmistäni. Aloillaan seisominen tekee hyvää pitkän kävelyn jälkeen. On kummallisen hiljaista siihen nähden, että väkeä on enemmän kuin normaalisti muita kohdatessani. Ilmeet ovat kuitenkin ystävällisiä useimpien kasvoilla, joten en hermostu lainkaan. Tämä on itseasiassa ihan mukavaa. Tämä muiden tapaaminen, meinaan.

------

LEIMAJ JEEK SKRAK (pelaaja Amethyst)

Hengitän syvään ilmaa keuhkoihini ja katseeni liukuu aina jokaisessa uudessa saapujassa. Koitan painaa jokaisen piirteet ja värin mieleeni tarkkaan, jotta tietäisin edes suurinpiirtein minkälaisia poneja laumassani oli. Pysyttelen paikallani ja odotan.

Siinä vaiheessa kuitenkin minua pienempi täplikäs poni tulee lähemmäs. Tamma hymyilee aurinkoisesti, esittelee itsensä ja kyselee olenko minä kutsunut tänään ponit koolle ja onko hän myöhässä. "Tervetuloa, Llea. Kyllä, minä olen kutsunut meidät tänään koolle. Ja ei hätää, et ole myöhässä", sanon ja luon pienen hymynkareen tammalle. Ja sitten jatkan odottamista. Kohta kaikki olisivat täällä. Ainakin lähes kaikki. Kuuntelen jokaista pientä askeleen ääntä, jokaista pientä puheen ääntä, sekä pelkkää tuulen suhinaa. Jännitys kipristelee vatsanpohjassani.

Odotan jonkin aikaa paikallani, seuraten vain edelleen katseellani uusia tulokkaita. Sitten minusta tuntuu, että suurin osa poneista on paikalla. Jos joku on vielä tulossa, niin ei minua haittaisi vaikka joku tulisi myöhässä. Köhäisen kurkkuani jotta saan ääneni kuuluvaksi, sillä kohta kun aloittaisin puhumaan, puhumista riittäisi paljon. Katson ponijoukkiota tarkkaan ja aloitan. "Tervetuloa vuoristoponien kokoukseen", aloitan sitten voimakkaalla ja kuuluvalla äänellä, niin että varmasti jokainen kuulisi. "Olen kutsunut teidät kaikki tänään koolle, sillä on hyvin paljon kerrottavaa. Suurin osa saarelaisista on elänyt epätietoisuudessa kaikesta, ja nyt on aika koota taas laumat ja kertoa tapahtumista. Minä olen nimeltäni Leímaj Jeek Skrák, ja olen vuoristoponien uusi johtaja."

Pidän pienen tauon, ennen kuin jatkan. Puhuttavaa oli paljon, ja ei ollut hyvä vain kiirehtiä ja kertoa kaikkea putkeen, antamatta toisten ajatella mitä kuulivat. "Ensinnäkin, saarella on toiminut mafia, rikollisjärjestö, joka keräsi valtaa juonittelemalla laumoja vastaan. Tämä järjestö pysyi pitkään salassa ja pysytteli pääasiassa laumattomien mailla. Mafia piti aikanaan hallussaan tasankohevosia ja metsäponeja, ja nämä myös murhasivat lukuisia hevosia, kuten entisen tasankohevosten johtajan, Melalkal Balëminuialin. Mafiassa kuitenkin ilmeni sisäistä hajaannusta, joka oli syynä vallan heikentymiseen. He menettivät otteensa laumoista. Nyt mafia on poissa, kaikki löydetyt mafialaiset on karkoitettu saarelta", sanon ja henkäisen syvään. Niin paljon asiaa. Kaikki on ollut ilmeisen huonolla tolalla vielä silloin kun minä en ollut edes täällä. Toivon mukaan moista ei enää tapahtuisi. Mutta mitä ikinä tapahtuisikaan, minä olin nyt vuoristoponi, vuoristoponien johtaja, ja johtaisin laumaani niin hyvin kuin pystyisi, mitä sitten tapahtuisikaan.

Vedän henkeä syvään. "Tämä ei kuitenkaan ollut ainoa järjestö, joka syyllistyi raakuuksiin. Lisäksi oli Rhowara, eräänlainen kapinallislauma. Tämä haali muita laumoja valtaansa käyttämällä väkivaltaa. Tämä lauma, vuoristoponien lauma, oli yksi niistä jotka olivat Rhowarassa, vaikkakin suurin osa poneista tuskin edes tiesi asiasta. Lisäksi Rhowaran vallan alla oli myös kolme muuta laumaa, metsäponit, aavikkoponit ja lumihevoset. Tätä kaikkea johti islantilaisori Reiðartýr, joka toimi pääasiallisesti yksinään. Tämä ori murhasi lukuisia hevosia, lähinnä laumojen johtajia ja johtajattaria tai muita tärkeässä asemassa olevia, kuten metsäponien Merillin, vuoristoponien Kivételesin, tasankohevosten Yadayan, sekä Forsty Crystalin ja Wovoozigin", sanoin vankalla, järkkymättömällä äänellä. Nämä asiat olivat kamalia, hirveitä asioita, mutta kaikkien pitäisi tietää niistä. Niin paljon murhia, niin paljon hevosia jotka olivat menettäneet elämänsä juonittelujen takia. Hevosia, joita minäkään en koskaan edes tuntenut. Silti tunsin myötätuntoa näitä kohtaan.
"Hän yritti saada kaikki laumat haltuunsa ja hyökkäsi viimeisten johtajattarien kimppuun. Hän murhasi Yadayan sekä Wovoozigin joka liittyi taisteluun, mutta lopulta Reiðartýr itse sai surmansa. Orin kuoleman jälkeen, koska Rhowaralla ei ollut muita johtajia, laumat ovat vihdoin vapaita."

Olin saanut sulatella kaikkea Merelin kertomaa hyvän aikaa. Olin kerrannut mielessäni asioita monen monta kertaa, sekä nimiä, listaa niistä jotka olivat kärsineet näistä teoista. Hiljenen jättääkseni pidemmän tauon - kuuleminen kahdesta järjestöstä jotka ovat juonitelleet ja murhanneet, ilman että valtaosa on edes tiennyt asioista - se tuskin oli helppoa sulateltavaa. Ei se ollut minullekaan, joka olin ollut vain vähän aikaa tällä saarella luullen tätä aivan tavalliseksi saareksi, ja sitten yhtäkkiä koitti päivä, jona sain kuulla näin monista hirmuteoista, laumoista ja ties sun mistä ja minulle tarjottiin paikkaa lauman johtajana. Siitäkin oli vielä niin vähän aikaa.

Höyryävää hengitystä. Hiljaisia kevään lintujen ääniä, kimmeltävää lunta, raikasta kylmyyttä ja paljon poneja. Katson taas heitä, sitten katseeni vaeltaa hetkeksi jonnekin kauas taivaalle ja takaisin heihin. Köhäisen vähäsen jotta saan ääneni kuulumaan ja pystyn jatkamaan.
"Tällä hetkellä ainoat johtajattaret jotka jäivät henkiin ovat ylänköhevosten johtajatar Merel, sekä aavikkolaisten nuori johtajatar Quilla, joka on Frosty Crystalin tytär. Uusia johtajia nimitetään ja kaikki laumat ovat kokoontumassa mahdollisimman pian kuullakseen nämä asiat jotka kerroin."

Nielaisen hiljaa ja muistelen, koitan kaivaa pääkoppani syövereitä jotta muistaisin, mitä vielä pitää kertoa, mitä muuta tärkeää vielä on sanottavana. Jännitys, joka on kuplinut koko ajan sisälläni, alkaa vasta nyt vihdoin laantumaan. Mitä minun vielä piti heille kertoa... Sitten muistan.
"Teidän täytyy muistaa se asia, että ainakin vielä laumoissa vallitsee se tilanne, että laumalaisten pitää pysytellä omilla alueillaan. Laumat pysyvät omilla alueillaan ja jos vuoristoponien alueilla liikkuu joku joka ei ole vuoristoponi, on tätä pyydettävä välittömästi poistumaan oman laumansa alueille."

"Siinä kaikki mitä tahdon sanoa", jatkan vielä. "Ellei kenelläkään ole mitään sanottavaa, julistan kokouksen päättyneeksi. Jos jollakulla on minulle asiaa, voi tulla puhumaan nyt. Voitte toki myös keskustella kuulemastanne, mutta kaikki virallinen asiani oli tässä", sanon, nyökkään pienesti ja venytän vähäsen jalkojani ja niskaani. Astelen muutaman askeleen sivummalle ja pysähdyn, odottaen onko kenelläkään minulle asiaa.

------

[Donna... "taiteellisesti myöhässä" <3 Ihana 8'D Anteeksi kesto, nyt nämä reagoivat...]

NARNA (pelaaja kaZAM)

Seison kivettyneenä paikallani ja tuijotan pakkashuurteista vuorenseinää. Luettelen mielessäni kaikki osaamani kirosanat etu- ja takaperin, mutta sekään ei kuulosta kovin vakuuttavalta, kun kaiken aikaa taustalta kuuluu sen minitamman hilipatihippaata.
"Hei, minä olen Llea!" kun joku kuuluu tulevan aukiolle.
"Hei, minä olen Llea!" täsmälleen yhtä aurinkoisesti vain puolen minuutin kuluttua, taas jollekin uudelle. Puren hampaitani yhteen niin ärsyyntyneenä, että se repisi poskilihakseni pian irti.

En ole saanut päätettyä mitään lähtemisen tai jäämisen suhteen vielä silloinkaan, kun jonkun orin sanat hiljentävät muut äänet aukiolta. Tervetuloa vuoristoponien kokoukseen.
Puren huultani ja kuuntelen paikalleni jännittyneenä. Hyvin paljon kerrottavaa... koota laumat ja kertoa tapahtumista... Leimaj... siis mitä?
Ai, vuoristoponeilla on uusi johtaja.
No sehän kiva. IHAN SAMA, KERRO NYT ÄKKIÄ MITÄ...

Vedän syvään henkeä ja hiivin uudelleen lähemmäksi katsomaan. Kurkistan varovasti kanjonin mutkan takaa, niin että ehkä puolet kasvoistani näkyy aukealle. Haluan nähdä sen johtajan. Ahaa, se on tuo tummanruunikko takkutukka. Onpas se tapellut paljon. Osaakohan se taistella?
Kavennan silmiäni, mutta jään siihen katselemaan ja kuuntelemaan. Toiset voisivat nähdä minut kyllä, jos kääntyisivät katsomaan. Ei sillä olisi väliä niin kauan kuin Llea ei näkisi. Jos se kääntyisi, sanoisin taikasanan ja olisin jo kaukana täältä. Mutta se näyttää tapittavan johtajaa niin keskittyneesti ettei mitään ikinä.
Hihitän itsekseni lyhyesti. Ihmettelenpä kovasti, jos se onnistuu pysymään hiljaa koko johtajan puheen ajan. Voin jo kuvitella, kuinka sanat tanssivat ja hyppivät tasajalkaa sen kielellä ja kerääntyvät suuhun ja posket pullistuvat palloiksi niin että lopulta sen on pakko kakaista kaikki ajatuksensa ääneen tai halkeaa.

Kohotan katseeni Leímaj Jeek Skrákiin. Höristän korviani tarkasti.
Mafia, hmm-mmm, joo joo. Tuttu juttu. Hei c'moon, luuletteko että tämä on ensimmäinen kokoukseni? Okei, en varsinaisesti muista tasankohevosten kokouksesta paljon muuta kuin sen valtavanvaltavanvaltavan mustan orin ja äidin, mutta äiti oli kertonut jälkeenpäin vähän sitä ja tätä. Murhasivat lukuisia hevosia, mm, jotain rikollisia, mm. Sandie on puhunut mafiasta enemmän kuin äiti, oikeastaan. Huutanut siitä äidille ja kaikkea kivaa, jota minun ei enää koskaan tarvitsisi kuunnella. Aina ne huusivat.
Ai mitä, mafia on hajonnut? Kallistan päätäni. Karkotettu saarelta... cooool. Miten? Eijeijei, hei älä nyt vaihda aihetta! Juurihan päästiin mielenkiintoiseen kohtaan, kerro lisää, miten, miksi - ?

Äääääähhh. Tylsät aikuiset. Mitä vielä? Rhowara? Voi hyttynen, älä oikeasti väitä että me kaikki ollaan täällä vaan kuulemassa jostain jutuista jotka on kerrottu jo aikaisemmin tasangoilla? Siis oikeasti onko nämä vuoristoponit olleet vähän pimennossa tai jotain. Minä olen tiennyt nämä jutut kaksiviikkoisesta lähtien! No okei, jotain niistä ainakin...
Aa joo tämä lauma oli yksi niistä jotka olivat Rhowarassa. Niin justiinsa. Kolme muuta lauma... humm-mumm... murhasi lukuisia hevosia...
Sitten nykäisen pääni hätkähtäen ylös.
Tasankohevosten Yadayan.

Mitä? Murhasi?
Yadayan?
Meidän johtajattaren? Tasankohevosten... äidin johtajattaren...?
Sen ruunivoikon, jolla oli läikkiä lautasilla - niin kuin Milenalla - ja musta kiiltävä tukka ja siniset silmät. Sen tosi kauniin - sen, joka puhui kokouksessa silloin, minä muistan sen tamman. Tasankohevosten Yadayan...
Ollaan väärillä alueilla taas. Pitää mennä kotiin. Mitä Yadaya sanoisi. Kymmeniä kertoja on kuultu nuo sanat äidin suusta.
Tuijotan tyrmistyneenä oria, joka toistaakin saman. Hän murhasi Yadayan.

Miten...
Oikeastiko? Sen Yadayan -

Pureskelen alahuultani ja lasken päätäni hitaasti alemmas. Tosi... siis... sillä lailla. Jotenkin... en tiedä. Voiko se olla totta?
Mitä Yadaya sanoisi.
Uudelleen ja uudelleen.

Laumat ovat vihdoin vapaita.
Häh? Ai jaa joo...
Ainoat jotka jäivät henkiin mmm-mm, uusia johtajia nimitetään. Tasankohevosillekin? Jos äidin johtajatar on murhattu ja - siis - niin...
Jaa.

Ravistan päätäni. Ai mitä? Laumalaisten pitää pysyä omilla alueillaan? Hohohohoho laughing out loud. En ole eläissäni tavannut ketään, joka olisi pysynyt omilla alaueilla. Siis haha...
Haha.
Mitä ihmettä kaikkea.

Siinä kaikki. Siristän silmiäni ja varaudun pujahtamaan piiloon, jos Llea aikoisi kääntyä. Mutta tämä näyttää jokseenkin liimanneen kavionsa kallioon. Ensimmäistä kertaa elämässään varmaankin.
Tuijotan terävästi Leímaj Jeek Skrákia. Yadaya... onko se muka ihan varmaa? Tunnen outoa tarvetta käydä kysymässä. Yllätyn itsekin siitä. Mutta tietenkään en voi. Ehkä joskus... toiste... myöhemmin... mutta pitäisikö minun kuitenkin taas vaihtaa laumaa?
En tiedä.
Nyt olen väärässä paikassa väärään aikaan. Minuutti sitten olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan, mutta se muuttuu parhaimmillaan silmänräpäyksessä, kuten tiedetään.

Käännyn ympäri ja hiivin poispäin niin kauan, että nuo eivät enää kuulisi kavioideni ääniä.

NARNA POISTUU


LLEA (pelaaja kaZAM)

"Miten voi tapahtuua?"
Tuijotan johtajaamme, herra Leimaa tai jotakin muuta mistä en valitettavasti ollut saanut mitään selvää, ja silmäni ovat epäuskoiset ja vetiset. En ole varma, olinko nyt ymmärtänyt kaiken aivan niin kuin piti, mutta väliäkö yksityiskohdilla. Hevosia on murhattu! Paljon hevosia! Tällä saarella, meidän kotisaarellamme, meidänkin laumassamme... niin kuin Femmgun kanssa silloin olimme löytäneet vuoristosta vain haalistuneita luita. Ja hätäännys sen kuin kasvaa sisälläni. Missä on Femmgu itse? Onko hänetkin murhattu?
"Tämä on... kamala, ilkeä juttu!" huudahdan kauhuissani. Nostelen pieniä kavioitani kiihtyneesti ja luimistelen korviani. Miten tavatonta - mutta niin on kaikki, mitä olen kuullutkin. Kääntelen katsettani johtajasta muihinkin läsnäolijoihin, oi, niin kauhistuneena, niin vihaisena.
"Kuinka kuka voi!" parahdan epäuskoisena. "Reifartty! Kuka on hän. Oi, miten hän voi, miten hän voi! Hiljaanen hetki!"
Otan pari terävää askelta lähemmäksi tummanruunikkoa ja katson häneen surullisesti.
"Voi. Hyvä herra vuoristo, johtaja."
Painan pääni kunnioittavasti, mutta kysyn empimättä:
"Voiko me yhdessä pitää hiljaanen hetkin nyt. Niin paha! Niin paha... muisto. Uhrit ja muisto, heetä varten. Me kaikki..."

------

LEIMAJ JEEK SKRAK (pelaaja Amethyst)

Ei ole mikään suuri yllätys että se pieni poni, Llea puhuu vielä. Hän vaikuttaa varsin puheliaalta persoonalta. Ja hän ei ilmeisesti osaa puhua ihan täydellisen hyvin... Mutta se kuulostaa jotenkin herttaiselta. Yritän pysyä rauhallisena ja tyynenä, vaikka hänen puhetapansa onkin vähän huvittava. Sillä nämä asiat eivät kuitenkanaan olleet huvittavia.
"Minä en tosiaan tiedä", sanoin tamman päivittelyyn.

Tamma puhuu ymmärtääkseni hiljaisesta hetkestä. Ihan kaunis ajatushan se on, ja minusta olisi epäkohteliasta olla suostumatta tamman pyyntöön kunnioittaa kuolleiden muistoa. Nyökkään päälläni. "Kyllä se sopii", sanon. Sitten nostan katsettani pilkullisesta tammasta ja puhun kuuluvammin. "Llea tässä ehdotti hiljaista hetkeä kuolleiden muistoksi. Pitäkäämme siis se. Pieni hiljaisuuden hetki heidän kunniakseen." Sen sanottuani vaikenin itse. Tuo pilkullinen tamma varmaa itse keskeyttäisi hiljaisuuden kun se tuntuisi hänestä hyvältä, luulen..
kaZAM
 

Re: Uusia tuulia

ViestiKirjoittaja Maikku » 01. Touko 2010 17:19

Inez del Anka
Se, miten minä päädyin tänne vuoristoon, johtuu täysin siitä mustasta hevosesta. Minua harmitti vielä jotenkin Jokerin kuolema, mutta kuljin kuitenkin hymyssä suin aina vain ylemmäksi. Minua jännitti, törmäisinkös johonkuhun vielä. Rinne oli märkä sateiden takia, joten jouduin keskittymään taivaltamiseen enemmän kuin tavallisesti. Keveä tuulen vire leikki mustalla harjallani, joka meni entistä enemmän takkuun. Minä hymyilin ja olin onnellinen, vaikkakin hivenen yksinäinen.

*
Olin tullut johonkin kanjoniin ja kävellyt jo jonkin aikaa, ohitseni oli viilettänyt jokin hevonen. Hymyilin tuolle, mutta se vain jatkoi matkaa, kuin tuli hännän alla. Nostin ravin ja etenin rivakkaasti ja päämäärättömästi kanjonissa, kunnes havaitsin kauempana laumallisen pieniä hevosia. Höristin korviani ja laukkasin lähemmäksi, mutta kun havaitsin toisten olevan ihan hiljaa, hiljensin käyntiin ja katselin uteliaana toisia. Pysähdyin aika laitamille ja katsoin noita hämmästyneenä, silmät avonaisina. Ilmeisesti täällä oli joki hiljainej hetki meneillään, mutta miksi ihmeessä? Sen evrran olin kyllä hämmentynyt, että tajusin kuitenkin olla hiljaa. Esittäisin kysymykseni sitten kun tämä hiljainen tuokio olisi ohi.
Maikku
 

Re: Uusia tuulia

ViestiKirjoittaja kaZAM » 07. Touko 2010 23:24

[Kolmanteen persoonaan.]

Se oli varmasti ensimmäinen kerta, kun Llean nähtiin poistuvan joukkokokoontumisesta yksin. Esittäytymättä kenellekään, yrittämättä tutustua yhteenkään läsnäolijaan, jäämättä puhumaan kenenkään kanssa. Sillä sen Llea tällä kertaa teki.

Määrittelemättömän pituisen hiljaisuuden jälkeen tuo mustaharjainen tamma nosti päätään ja avasi silmänsä, jotka olivat hiljaisuuden ajan olleet kiinni. Sinertävät silmät kimmelsivät edelleen hieman kosteina, mutta Llea terästäytyi eikä itkenyt. Ei hänellä ollut syytä itkeä. Mutta tyrmistynyt hän oli.

Vielä kerran pieni tamma nyökkäsi päällään johtajalle.
"Kiitos kaikesta."
Se oli yksi niistä fraaseista, jonka Llea osasi huolellisesti. Sandie oli opettanut sen tälle. Kerran Llea myös kiersi katseellaan kaikki laumatoverinsa lävitse muistaakseen nämä myöhemmin. Mutta sitten tämä kääntyi ja lähti, edes sanomatta hei-heitä muille.
Pitkästä aikaa Llea tunsi tarvitsevansa yksinäisyyttä.

LLEA POISTUU
kaZAM
 

Re: Uusia tuulia

ViestiKirjoittaja kujakettu » 08. Touko 2010 11:51

Llea vaikuttikin yhtäkkiä hyvin hiljaiselta. Hän kiitti, ja minä nyökkäsin hänelle, ja sitten hän lähti. Hipihiljaa. Hän oli kai ottanut nämä asiat hyvin raskaasti.
Hiljaisuus oli kuitenkin nyt päättynyt, ja katseeni kiersi jokaisessa paikallaolijassa, hieman pidempään siinä mustassa ponissa, joka oli saapunut vasta juuri äsken. Pitäisikö minun selittää hänelle kaikki uuudelleen? Kenties pyytäisin jotakuta muuta kertomaan hänelle asiat. Vuoristoponi hän varmasti ainakin oli - hän oli niin pieni ettei hän takuulla sopinut mihinkään muuhun laumaan. Niinpä, vielä ennen kuin antaisin kaikkien lähteä, katsoin muutaman metrin päässä minusta seisovaa kirjavaa oria, ja viittasin päälläni hänet tulemaan lähemmäs. Hän oli yksi niistä, jotka olin laittanut viemään sanaa kokouksesta. Hän oli hivenen minua korkeampi.

Ori asteli luokseni muutamalla askeleella ja laski hivenen päätään. "Näethän tuon mustan, pienen ponin joka saapui juuri?", kysyin hiljaisella äänellä, ja kirjava ori nyökkäsi. "Häneltä jäi kokous kuulematta. Olisitko ystävällinen ja selvittäisit hänelle asiat? Noin suurin piirtein sen, mitä kerroin juuri. Sekä mikäli hän on uusi laumalainen, ole ystävällinen ja kerro hänelle laumamme väri- ja kokorajoitteista sekä mitkä ovat laumamme rajat. Mutta odota, kunnes olen päästänyt muut lähtemään." Kirjava ori nyökkäsi, ja vastasi lyhyesti: "Selvä." Minä itse en juuri nyt jaksaisi selittää kaikkea tätä uudelleen.

Kukaan ei näyttänyt enää tulevan puhumaan mitään, kukaan ei vaikuttanut kysyvän mitään. Kokous oli siis tässä. Korotin ääneni jälleen kuuluvaksi ja puhuin kaikille. "Kokous on nyt päättynyt. Voitte lähteä." Sen sanottuani nyökkäsin kirjavalle oriille, Varblaneelle, ja lähdin itse myös astelemaan siihen suuntaan, missä musta poni oli.

"Päivää. Minä olen vuoristoponien johtaja Leímaj Jeek Skrák. Saavuit kokoukseen juuri kun se päättyi", totesin mustalle tammalle ja loin lyhyen, ystävällismielisen hymyn. "Mutta ei huolta. Varblane tässä kertoo sinulle kaiken mitä minä kerroin äsken muille vuoristoponeille. Näkemiin, toivon mukaan näemme viimeistään seuraavassa vuoristoponienkokouksessa." Sen sanottuani käänsin pääni pois ja lähdin kanjonista.

Leímaj Jeek Skrák poistuu.
kujakettu
 

Re: Uusia tuulia

ViestiKirjoittaja Maikku » 08. Touko 2010 15:30

Paljon poneja. Katseeni kiertää laumassa poneja. Pitsinnypläyskerhoko tämä oli? Ilmeisesti tuo yksi ruunikko oli johtaja, tai jokin sen tapainen. Hiljaisuus rikottiin ja yksi jännän värinen tamma poistui paikalta. Mielenkiintoista, erittäin. Hymyilin, vaikka minulla ei ollut hajuakaan mikä tämä juttu oli. Vilkaisin vielä kerran jotakin vähän isompaa hevosta, jolle tuo ruunikko puhui. Sitten käänsin katseeni ja katselin nyt poistuvia laumalaisia. Johtaja oli ilmeisestikin ilmoittanut kokouksen loppuneen juuri. Katselin ympärilleni vielä ehtken, kun se johtaja pöllähtikin viereeni tuon isommanpuoleisen orin kanssa.
"No hei.." Sanoin lyhyesti, mutta keskityin sitten kuuntelemaan toisen nimeä. Ihan omituinen nimikin tuolla! Joku Leima Kraak! Mielini teki nauraa, sillä saarella hevosten nimet kävivät kokoajan hassummiksi. Ensin tapasin Feci Taivaansini Kirsikan ja nyt Leima Kraakin. Mitä seuraavaksi? Hillitsin kuitenkin itseni. Ei ollut järin tasa-arvoista naureskella toisten nimille, ei todellakaan. Käännyin kohti Vara Lanetta ja katsoin tuota sitten kysyvästi.
"Onko täällä saarella oltava jokin kuvaileva nimi, kuten tuon ruunikon nimi, kun eikös se ollut joki Leima Kraak? Tapasin myös sellaisen tamman nimeltä Feci Taivaansini Kirsikka, niin onko minunkin nimeni sitten oltava joku Iines Ankka tai jotain? Voisitko ensiksi selvittää sen minulle Vara Lane?" Kysyin orilta, joka kysymykseni kuultuaan naurahti ja rupesi sitten selittämään minulle kaikenlaista tylsää tästä paikasta, kuten nimiä ja jotain muuta sellaista. terästäydyin kuitenkin kuuntelemaan, toistin mielessäni jo vanhaa värssyä: "Tasa-arvoisuutta ei synny, jos en edes itse kuuntele muita.". Niimpä keskityin orin sepustuksiin.

Vara Lane lopetti vihdoinkin. Hän oli korjannut nimekseen Var plus jotain, mutta minun kieleni ei taipunut sellaisiin. Hän oli selittänyt minulle niin paljon kaikkea, että pursusin tietämystä. Hymyilin orille ja kiitin. Sen jälkeen otin suunnakseni sen samaisen suunnan, jonnepäin se johtaja hemmo oli mennyt jo aikoja sitten, se Leima Kraak.

Inez del Anka poistuu
Maikku
 


Paluu Vuoristo

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron