Enchanté!

Vuoristot ovat suhteellisen korkeita ja niitä pitkin menevät polut ovat melko leveitä, toisinaan taas kapeita, mutta suurimmassa osassa niistä on paljon irtokiviä, jotka saattavat satuttaa hevosten jalkoja tai liukastuttaa nämä. Vuorien rinteiltä saattaa löytää muutamia puita aina puoliväliin asti, muttei enää sen jälkeen, vaikka vuoriston vuoret eivät niin erityisen korkeita ole.

Enchanté!

ViestiKirjoittaja Sasu » 11. Touko 2010 20:08

[Minun Primadonnani ja feiarthin Faux Pas'n välinen peli, joka on ongittu vanhalta foorumilta.]

Primadonna

Sipsutan pitkin vuoristopolkua. Hyvin elegantisti. Hyvin sirosti ja hallitusti. Erittäin sulavasti. Kuin olisin syntynyt tepastelemaan tällaiseen kylmään, karuun ja kiviseen paikkaan. Mutta minähän olenkin tähti. Olen kotonani missä vain. Karvani säihkyy kalpeassa vain muutama tunti sitten nousseen auringon valossa. Harjani lainehtii kauniina, kiiltävän mustana kaulallani ja häntänikin kannan, niin että se laskeutuu mustana vesiputouksena vähän kinnerteni alapuolelle. Kaulani on kaarella, niin että turpa osoittaa hieman rintaa kohti. Kiiltävät kaviot kopsahtelevat kovaan vuoristopolun maahan. Olen täydellinen, lukuunottamatta yhtä pikkuseikkaa.
Naamallani on hapan irvistys ja korvat ovat luimussa. On kylmää. On jo melkoisen pian keskipäivä, ja typerä aurinko möllöttää yhä matalalta. Laskeekin varmaan kohta. On kylmä, ja tuulee. Vuoristossa tuulee aina. Aamusta iltaan. Ja välillä sataa. Lunta vain vettä, ei se minua kiinnosta. Sataa kuitenkin. Sade litistää harjan. Ja ruokakin on melko niukkaa, olenkin laihtunut muutaman kilon. Ei se laihtuminen haitannut niin kauan, kun kylkiluut eivät näkyneet. Se ei olisi kaunista.

No jos vuoristossa on niin kamalaa, miksi sitten olen täällä? Eikö sen pitäisi olla ilmiselvää? Hei daa, miksi minä täällä muuten pyörisin? Tietenkin minä olen eksynyt! Ei sitä ole mukava edes ajatella, mutta ajattelempa kuitenkin. Ei se minun mielialaani saa kovin paljoa enää alaspäin. Sen takia olin ollut täällä jo kaksi päivää. En löytänyt tietä pois. Voihan hemmetin hemmetti. Tuhahdan kiukkuisena. Se ainoa tie, jota osasin käyttää, oli tukkeutunut kivivyöryn takia. Ja jostain syystä kaikki polut tuntuivat päättyvän joko samanlaiseen umpikujaan, tai jyrkänteeseen, tai johonkin. Kiroan hiljaa. Ihan hiljaa, ettei kukaan kuule. Se ei olisi arvolleni sopivaa. Vaikka alan uskoa, että olen ainoa hevonen koko saamarin vuoristossa, kukaan muu ei enää pääse tänne kun tiet ovat tukkeutuneet. Meinaan kirota oikein kovaankin ääneen, mutta sitten olen kuulevinani askelia. Ei tällä kertaa onneksi tassujen ääntä, kuten muutaman kerran aikaisemmin, vaan ihka oikeaa kavioiden kopinaa. En osaa lainkaan sanoa, mistä se tulee, sillä ääni kaikuu kallionrinteistä, mutta mitä siitä. Pääasia oli, että jos joku oli tullut tänhne, hän varmaan osaisi opastaa minut poiskin täältä. Ja jos tulija olisi ori, sen helpommin saisin hänet suostuteltua oppaakseni. Käännän korvani höröön ja nostan kasvoilleni hienoisen hymyn. Heti, kun hevonen tulisi näkyviini, olettaen tietysti, että aapuja olisi ori, ottaisin käyttöön parhaan flirttihymyni ja vilkuilisin oria silmäripsieni alta kainosti. Se oli tepsinyt tähän mennessä joka kerta.


Faux Pas

"Merde!" karkaa ehkä sadannen kerran tämän päivän aikana turvaltani. Eikä päivää ollut kulunut vielä pitkästikään. Tämä saari oli kuitenkin heittänyt elämäni ihan päälaelleen, enkä ollut nähnyt ainuttakaan elävää olentoa. 'yönteisiä ja 'iiriä en tietenkään laskenut eläviksi olennoiksi, en vaikka olisivat osanneet ranskaa. Mutta non, ne parlaiz pas francais!
"Viva la France... absolument!" tuhahdan. Miten näin voi edes käydä minulle? Jollekin saarelle! Siis saarelle, kauas kauniista kotimaastani, kauas kauniista.. huokaisen. Laumani.. Elles sont oú? Ei täällä ainakaan, tammat eivät ole täällä. Onko täällä ketään?

Maaperä muistuttaa sentään jotakuinkin kotiseudun vuoristoista pohjaa. Edes jotakin tuttua, vaikka tämän tunsi vain kavionpohjissa, antoi se jotakin lohtua. Aivastan ja vedän nopeasti ilmaa keuhkoihini. Alors.. tuuli kuljettaa sieraimiini tuoksun. Se on lajitoverin tuoksu.. Cheval! Minun olisi löydettävä 'änet välittömästi! Päästän suustani kovan 'örähdyksen ja toivon, että toinen sen kuulisi. Kiidän käyntiä niin ripeästi kuin jaloistani pääsen, ravin paikka tämä ei totisesti olisi. Entrancen tulisi olla siisti!

Ja sitten, siinä se seisoo ihan edessäni: tamma!
"Bonjour mademoiselle! Ca va?" tervehdin ja kysyn kuulumisia kumartaen päälläni kohteliaasti. Zut.. täällä oli sittenkin eläviä olentoja, 'evosia!
"Tu parlais francais, mademoiselle? Mais pardon! Je suis Faux", olin kiireessä unohtanut jopa itseni esittelyn. Merde! Miten niin pääsi käymään? Tästä eteenpäin yrittäisin edes pitäytyä etiketissä, kuten ranskalaisoreilla oli tapana. Toivottavasti tuo puhuisi ranskaa tai edes ymmärtäisi sitä!


Primadonna

Oh lá lá! Siinä ensimmäinen ajatukseni, kun ori astuu esiin kivien takaa ja sanoo kovin paljon jotain kovin outoa. Koottu ryhtini tai sievä ilmeeni eivät muutu kovinkaan paljon, mitä nyt korvat liikuskelevat kuin itsekseen hieman edestakaisin yrittäessäni kaivaa mieleni perukoilta, mitä ihmeen kieltä toinen puhui. Sitten minulla välähtää. En tosiaankaan tiedä kielen nimeä tai edes missä sitä puhutaan, mutta muistan, kuinka olin joskus kisamatkalla maassa, jossa eräs erittäin ystävällinen herramies opetti minulle kielen alkeita, me kun viivyimme maassa melko pitkään.
"Ööh... tuota..." aloitan epävarmasti, kun yritän muistaa mitä pitää sanoa. Mietteliääksi muuttunut ilmeeni kirkastuu, kun saan ajatukseni ja sanani järjestykseen.
"Ah! Ca va! Oui oui, je parle francais peu, monsieur", takeltelen, ja lausunkin sanat vähän sinnepäin, mutta oletan, että toinen ymmärtäisi. Zösyifoo. Jään taas miettimään hetkeksi, ennen kuin tajuan, mitä toinen sanoi.
"Je m'appelle Donna", sanon ja hymyilen säihkyvästi.
"Enchanté!" liverrän muistaessani sellaisenkin sanan. Räpsyttelen ripsiäni ja hymyilen orille. Mikä se nimi nyt oli, Foo vai? No, eiköhän se ollut ainakin riittävän lähellä totuutta.
"Tu es... vuoristoponi?" kysyn haparoivasti, mutta en anna ilmeeni kavaltaa, että en ole ihan varma siitä asetinko sanani oikein. Voi hemmetin hemmetti, kuka olisi arvannut että tällaistakin kieltä tarvittaisiin joskus!


Faux Pas

Katselen toista tummilla silmilläni. Meinaan unohtaa kohteliaisuussäännöt, koko etiketin, sillä toisen vastausta saan odotella hyvin pitkään. Ensimmäiset sanat ovat vieraalla kielellä ja olen menettää toivoni. Mutta sitten! Elle parlais francais! En peu, ainakin. Mahtavaa, mahtavaa! Onko täällä muita ranskalaisia, minut olisi välittömästi esiteltävä niille. Ja MERDE! Kohteliaisuus, Faux, kohteliaisuus, joudun muistuttamaan itseäni. Tammojen seurassa olisi käyttäydyttävä.
"Ah, Donna, enchanté, enchanté", toistelen tamman sanomaa sanaa ja unohdan tämän nimen. Huonomuistisuus ei onneksi ollut vaarallista, sillä minun kieleni sisälsi paljon kauniita sanoja, joilla voisin tätäkin neitoa puhutella.

Hetken olen uppoutuneena toisen katseeseen, tuo 'ymy.. c'est beau!
"Mon cherie, je ne comprendre pas", pahoittelen. Toisen kysymys on hepreaa minulle. Vuoristoponi? Pyydän toista kertomaan minulle tästä paikasta, käyttäen mitä kauniimpia ja ystävällisempiä sananparsia. Tammoja täytyi miellyttää, mikäli 'eiltä tahtoi vastauksia. Väliin oli livautettava muutama kehusana, hymy, oli muistettava katsoa koko ajan syvälle silmiin. Ja noihin silmiin katsoin mielelläni.

Naurahdan hiljaa.
"Je suis.. ah.. rien, rien. Mais tu es belle", meinaan kertoa olevani eksyksissä, täysin vailla tietoa suunnasta tai ylipäänsä yhtään mistään, mutta olisihan se varsin 'ölmöä. Minulla oli miellyttävää seuraa, miksen voisi tutustua neitoon? Otan askelen lähemmäs tammaa ja tavoittelen turvallani tämän poskea. Nyt kun muodollisuudet oli 'oidettu, voisimme varmasti tervehtiä ranskalaisittain.
"Bonsoir", lausahdan ja päästän suustani pusua muistuttavan äänen.


Primadonna

Hymyilen melkoisen imelästi mustalle, ja olen kovasti ilahtunut siitä, että tämä selvästikin on ymmärtänyt mitä sanon, tähän asti. Orin katsoessa syvälle silmiini räpsäytän ripsiäni muutaman kerran kainosti hymyillen.
Oli jo aikakin! Kaikki tähän mennessä tapaamani orit ovat olleet joko sekopäitä, kuten Rey, tai ihan mukiinmeneviä mutta melkoisen epähienostuneita, kuten Varjak, mutta tämä ranskalaisori on aivan toista maata! Kuinka hurmaavat käytöstavat, mikä kohteliaisuus! Mitä siitä, vaikkei meillä olekaan yhteistä kieltä kovin pitkälle. Eleet kertoisivat kyllä kaiken.

Joudun kuitenkin taas vaivaamaan päätäni hetken, ennen kuin saan suurinpiirtein käännettyä, mitä Foo sanoo. No, tuskinpa vuoristoponi on sana jota käytettiin missään muualla.
"Hmh, rien", sanon pehmeällä äänellä ja hymyilen flirttailevasti. Kun ori sanoo jotain, kallistan päätäni ja räpyttelen silmiäni.
"Nyt minä taas en ymmärrä", sanon helisevällä äänellä ja heilautan sitten otsaharjani puolelta toiselle. Kovin kauniilta ranskankieliset sanat kuulostavat, mutta en vain saa niistä mitään tolkkua.

Koetan kuunnella korvat hörössä kun Foo sanoo jotain, tai ennemminkin meinaa sanoa jotain mutta muuttaa mielensä. Hymyilen kuitenkin orin kutsuessa minua kauniiksi. Kyllähän minä jo tiedän olevani kaunis, mutta kehut ovat aina tervetulleita.
"Merci beaucoup!" kiitän kohteliaisuudesta.
"Tu... désires aller... quelque part? C'est froid ici", soperran horjuvalla kielelläni ja kallistan päätäni jälleen. Kylmä, tuuli pörröttää jälleen harjaani. Vaikka huon otuuleni onkin nyt väistynyt hetkeksi, niin kuka täällä silti viitsisi nyhjätä koko päivää. Se, että seurassani on nyt hurmaava saalis - eikun siis hurmaava ori, ei ikävä kyllä saa vastenmielisyyttäni tätä paikkaa kohtaan katoamaan. Jos Foo ei ymmärtäisi mitä sanoin äsken, olen melko varma että viesti menee perille, kun lähden elegantisti askelemaan alaspäin polkua pitkin. Vilkaisen olkani yli ja räpsyttelen ripsiäni, katsoen oria syvälle silmiin. Eiköhän Foo ymmärtäisi tämän kutsuksi.


Faux Pas

Merde, tuhahdan 'iljaa itsekseni. Luulin toisen olevan ehta ranskalainen, vaikka olisihan se pitänyt ulkonäöstä jo ymmärtää, mutta yhteinen kielemme tuntuu loppuvan lyhyeen. Samassa toinen taas räpsyttää silmiään. Tuollaista! Tuollaista katsetta en ollut nähnyt kenelläkään ranskattarella, siitä olisi pitänyt päätellä jotain. Vaikka.. Totisesti neito oli varsin viehättävä. 'eilautan päätäni ja annan charmini vaikuttaa.

Neito mutisee lauseita oudolla kielellä. Se kuulostaa korvaani rumalta, ei ranskaa siis, ei edes murretta. Irvistän, mutta naamioin sen nopeasti 'ymyksi.
"Ce n'est pas grave!" lausahdan. Kyllä meillä elekieltä piisaisi, sehän on sitä paitsi ainut kieli, jota vaivauduin itse puhumaan ranskan, kauniin, soljuvan ranskan lisäksi.

"S'il vous plaît, cherie, s'il vous plaît!" 'uudahdan kuullessani toisen suloturvalta jäälleen jotain ranskankielistä. Ymmärsi sentään kohteliaisuuteni, se on aina vain eduksi. Nyökäytän päätäni jälleen johonkin kumarruksentapaiseen.
"Tes yeux sont si beaux", kerron perään uuden kohteliaisuuden.

"Mais non, c'est ne pas froid. Ma maison est froide, je vis dans la montagne!" viuhdon turvallani vieressämme kohoavaa kukkulaa kohden ja tömistän etusella vuorta allamme. Tällaisilla seuduilla olin kuin kotonani, c'est ma maison! La Montagne, ah, la montagne. Nykyään puhalsivat tosiaan uudet tuulet, enkä voi tietää pääsenkö milloinkaan palaamaan synnyinseudulleni.
Samassa tamma lähtee kuitenkin askeltamaan poispäin silmiään räpytellen. Ja minä seuraan. Seuraisin noita silmiä todennäköisesti 'yvin pitkälle, vaikka mieluiten soisin, että ne seuraisivat minua.

Päästän suustani pehmeän 'örähdyksen ja ravaan kaula kaarella neidon luokse.
"Qu'allons-nous?"

Primadonna

No niin, kaunis hymy turvalle ja muutama ripsien alta luotu katse, se on siinä. Mitä väliä, vaikka puolet orin puheista menivät minulta täysin ohi, sanat sekoittuivat toisiinsa ja kuulostuvat kovin samalta ranskan kieleen tottumattomissa korvissani. Vihdoinkin, vihdoinkin joku, joka osaa arvostaa kauneuttani, tämän orin huomio oli erittäin helppo kiinnittää puhumisen sijasta flirttailuun. Keimailen mustalle ja kiherrän ilahtuneena toisen sanoessa minulle jotain, jonka ymmärrän jälleen vain puoliksi, mutta jonka sisällön tajuan sentään olevan jonkinlainen kohteliaisuus.
"Mais tu as un gentleman, décidément!" liverrän puolestani jonkinlaisen kehun ja hymyilen hunajaisesti.

Kallistan päätni sirosti Foon selittäessä taas pitkät pätkät jotain ranskaksi, poimin joukosta vain muutamia sanoja, mutta arvelen hänen sanovan jotain sinnepäin, että hän pitää vuoristosta tai että hänen kotinsa on vuoristossa. Ei Caralian vuoristossa selvästikään, mutta enhän minäkään täältä ollut kotoisin. No niin, keskitytäänpä olennaiseen. Olisi tosiaan sääli, jos Foo ei seuraiskaan minua, meillähän on niin mukava keskustelunalku meneillään.

Mutta seuraahan hän, ravaa vierelleni ja esittää kysymyksen. Luon oriin ripsieni alta viekottelevan katseen, jotta saisin aikaa kerätä päässäni yhteen sen, mitä musta oli juuri laverrellut ranskaksi. Tilanteesta päättelen, että hän kysyy, mihin olemme menossa. Mietin hetken, mitä vastaisin. Koska minulla ei ole aavitustakaan mistä pääsee ylös, päätän heittää pallon Foolle.
"Tu veux que je montre l'île?" sirkutan ja oletan, että kyllä ranskalainen tajuaisi vaikka sanajärjestykseni olisikin tökkivä. No, keimaileva ruumiinkieleni ja flirttailevat vilkaisuni varmaan pyyhkivät kielioppivirheet tumman mielestä.

[Elikkäs fein vuoroon jäätiin. : ) ]
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Enchanté!

ViestiKirjoittaja feiarth » 11. Touko 2010 20:42

[Älä välitä ontuvasta pelistä, mä en ole ihan vielä sisäistänyt Foksia...]

"Aaaah", karkaa huokaus turvaltani toisen kehuessa minua gentlemanniksi. Tietysti olen, mitä 'än oikein kuvittelee? Olenhan ranskalainen vuoristoponi, minut on kasvatettu kotona 'yvin, olen kohtelias, katson puhuteltaessa silmiin, enkä säästele kohteliaisuuksia.
"Merci, mon cherié, lieu de naissance, nous sommes tous un gentleman!" totean 'ymyillen pehmeästi. Tuo tamma pitäisi kodistani ja seutujen 'yvätapaisista oreista. Mais qu'est-ce que vous pouvez faire, en pääse nyt kotiin, olen jumissa tällä.. tällä perhanan saarella. Merde! Vaikka viehättävän seurani ansiosta ehkä sopeudun tänne siksi aikaa, kunnes pääsen pois.

Neidolla kestää tovi vastata kysymykseeni, 'än katsoo kuitenkin koko ajan 'ymyillen minua suoraan silmiin - ja minä katson takaisin, naturellement, kuinkas muutenkaan. Ja kun 'änellä vielä on niin kovin kauniit silmätkin! Olenkohan jo kehunut niitä? Taisin sen tehdä. Voi tätä muistia. Onneksi voin 'uoletta kehua niitä vielä moneen kertaan, eikä neito kyllästy siihen. Tammoilla on sellainen taipumus, 'e eivät kyllästy kohteliaisuuksiin, jaksavat kuunnella niitä maailman tappiin asti - eikä kaikilla tarvitse olla edes mitään perää! Tietenkin pyrin välttämään valehtelua, niin kuin kunnon gentilhomme tekee, mutta joskus 'uuliltani saattaa pudota sanoja, joiden totuusarvoa joku saattaisi 'ieman epäillä..

"Tu veux que je montre l'île?", tamma sirkuttaa suloisella äänellään.
"Merde!" on ensimmäinen ajatukseni ja karkaa nopeasti suustanikin. Enfer! Oletukseni todella osuivat oikeaan. Saari..
"Oui, merci, il serait très gentil! Mais.. si quelqu'un ici parti?" minun on pakko lisätä. Sillä tahdonko jäädä saarelle? En tiedä. Ehkä, todennäköisesti en, vaikka.. En voi olla naurahtamatta ja totean:
"Si l'île un peu comme vous beautés?" Mikäli tamma vastaisi myönteisesti, olisi minun 'arkittava mielipiteeni tästä kirotusta saaresta uudelleen....
feiarth
 

Re: Enchanté!

ViestiKirjoittaja Sasu » 19. Touko 2010 19:46

[Jumitan lahjakkaasti. D8]

Puhetta, puhetta, josta en ymmärrä taaskaan kaikkea. Niinpä vain kiherrän hieman ja toivon kaikesta sydämestäni, ettei se ollut kysymys. Tämähän on suorastaan kiusallista, änkyttää kuin mikäkin pöljä. Ehkäpä ranskaa sanotaan maailman romanttisimmaksi kieleksi, mutta minusta se oli monta kertaa romanttisempaa jos sitä ymmärtäisi. Tai siis eihän minulla tietenkään oli mitään sitä vastaan, että toinen lurittelee minulle serenadeja kuun valossa tai jotain vastaavaa, mutta että puhua pitäisi. No, onneksi en ole etsimässä mitään akateemista keskusteluseuraa, mitä minä sellaisella! En halua vaikuttaa vanhalta ja viisaalta, varsinkaan vanhalta, minähän olen vielä nuori kuin mikä. Koko elämä edessä, mutta tuskinpa vietän Foon kanssa niin kauan aikaa, että oppisin puhumaan ranskaa yhtään tämän enempää. En nyt luonnehtisi itseäni sitoutumiskammoiseksi, mutta siis mitä järkeä valita yksi ainoa, kun oreja on vaikka joka kaviolle?

Musta huudahtaa jotain, en tunne sanan merkitystä enkä erityisemmin välitäkään tietää. Sitten tämä jatkaa, yksi toteamus ja kaksi kysymystä. Toteamuksen ymmärrän myöntyväksi vastaukseksi, mutta kysymykset ovat jo vähän vaikeampia. Mutta jos... jotain ja lähteä. Olisiko täällä. Kysyy varmaan pääseekö täältä pois. No sen kun tietäisi! Ja jotain kaunottarista. Ilmeisesti onko täällä sellaisia. Minä en tiedä, mutta tuskinpa. Mutta se ensimmäinen kysymys.
”Je ne sais pas, c’est un... fatigant voyage. Je voudrais parti aussi”, takeltelen, kyllähän siinä idea varmaan tuli. Naurahdaan perään hieman hämilläni, voi että raivostuttaa kun tuntee itsensä tyhmäksi!
”Et non, je suis unique”, vastaan toiseen kysymykseen ja isken viehkosti silmää.

Kappas, olemmekin kulkeneet reippaasti ylöspäin. Niinpä pysähdyn sopivalle kielekkeelle ja jään katselemaan allamme levittäytyvää maisemaa kaula kaarrettuna. Tunnen itseni maailman kuningattareksi! Hekumoin vain sen aikaa, että Foo ehtii vierelleni, sitten vilkaisen tätä nopeasti, muka ujosti, ja käännän katseeni pikaisesti kavioihini.
”Sademetsä. Öö.. tropical.. foret? Les metsäponis habitent là”, kerron ja nyökkään turvallani vasemmalle puolelle.
”Aavikko, je ne sais pas que c’est en francais”, totean hieman pahoittelevaan äänensävyyn. Kaipa Foolla nyt silmät olisi päässä.
”Les aavikkoponit habitent là”, selvennän vielä. Sitten kopautan maata kaviollani pari kertaa.
”La maison de vuoristoponit. Je suis vuoristoponi”, muistutan Foota vielä. En panisi lainkaan pahakseni, vaikka tämä liittyisikin kanssani samaan laumaan...
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Enchanté!

ViestiKirjoittaja feiarth » 10. Kesä 2010 14:07

Vuorenhuippu näkyy 'ämärästi korkealla yllämme, polku viettää sekin tasaisesti ylöspäin. Sen kivikkoinen alusta tuntuu niin tutulta kavioideni alla. 'uokaus karkaa jälleen turvaltani tukahtuneesti: "Ma maison, tu me mangues.." Melkein samaan syssyyn tekisi mieleni kirota. Kaunotar vastaa matkan takaisin olevan vähintäänkin raskas. No 'elvetti, tiesinhän minä sen verran, olinhan tullut juuri saarelle! Pian niskaan painuneet korvani nousevat kuitenkin takaisin ylös ja rentoutuvat pääni sivuille. Väläytän tammalle pahoittelevan 'ymyn. Toinen ei maininnut, etteikö paluu olisi mahdollinen!

Naurahdan pehmeästi ja yritän työntää ajatukset kodistani hetkeksi toisaalle.
"Certes, c'est ce qu'il est, bien sûr, vous êtes unique", totean kiusoittelevaan sävyyn ja astun pari pidempää askelta, niin että pääsen lähemmäs tammaa. Pian toinen pysähtyy - jaha, maisemointia? Mikäs siinä, hyvä on, oui pour me va! Seisahdun 'änen viereensä, sen verran etäälle, että kykenen luomaan muutamia arvioivia (ja 'yväksyviä!) silmäyksiä 'äneen.
"Vous êtes très belle, perdre votre beauté du paysage!" 'ymyilen ja olen 'etken kuin en saisi irrotettua silmiäni tammasta. Saanhan minä oikeasti, imartelen vain, sillä oikeastaan en tiedä miten kiinnostunut olen silmäkulmassani vilahtelevista maisemista.

Tamma alkaa kuitenkin selostaa maisemista jotain, ja minun on pakko katsoa, sillä muuten en ymmärrä tuosta kielestä tuon taivaallistakaan. Miksei se puhunut ranskaa paremmin? Nyt jouduin pinnistelemään.
"Sademetsaa? Met.. metsapon.. que dites-vous?" Siis.. 'änkö selvittää nyt saarella asuvien asuinsijoja vai putosinko kunnolla kärryiltä? Avik.. Avique.. Avikk..? Aaaah, 'än puhuu tuosta 'iekkamaasta, minä tiedän mitä se on!
"Désert! Mais.. pon.. bon.. ponie, ce qu'il est? Et tu es.. Montagne-ponie? Ah oui, je crois que je comprends! Ce que je suis?"

[Pahoittelen kestoa, mutta ehkä tämä tästä, toivottavasti! Yritin miettiä sopivaa kirjoitusasua sanoille aavikko ja poni, jotta ne edes lausuttaisiin vähän oikeammin ranskaksi, mutten onnistunut siinä kovin hyvin. Haha, leikitään, että Foksi jotain sopertaa takaisin kuitenkin ;D]
feiarth
 

Re: Enchanté!

ViestiKirjoittaja Sasu » 15. Kesä 2010 11:58

[Eipä mitään. ^^]

Luon Foohon hieman ilkikurisen katseen ripsieni alta tämän leperrellessä minulle jälleen jotain. Sen tajuan, että kauniiksi minua jälleen kehutaan, ja mikäs sen parempi? Ei sillä, että tarvitsisin mitään kehuja kohtentamaan itsetuntoani, tiedänhän olevani hurmaava! Onneksi sentään Foolla on silmää kauneudelle, hän ei ole sellainen... hirveä villi kuten moni täällä. Kyllä kaikkien orien nyt pitäisi tietää, että tamma kuin tamma tulee tyytyväiseksi, heti kun häntä vain kehutaan! Lahjatkaan eivät ainakaan huononna tamman mielipidettä orista, mutta tällä pahuksen saarella ei sellaista käsitettä taideta tuntea.

Melkein alan polkemaan jalkaa, sillä on lievästi sanottuna vaikeaa selittää jostain sademetsästä ja aavikosta ponille, joka ei varmaan minun tavoin ole paljoa niihin tutustunut. No jaa, eiköhän toinen olisi sen verran nokkela, että älyäisi itsekin mihin kannattaa mennä ja mihin ei. Ja kappas, ymmärsihän Foo hieman minunkin puheestani.
"Oui, oui! Moi, je suis une montagne-ponie", totean pirteästi.
"Tu es très intelligent, quand tu me comprends", ilmoitan hymyillen. Fiksu ja komea, mitä muuta voisin toivoa? Ja eikös ransakalaisista sanota, että he ovat vielä kaiken lisäksi romanttisiakin? Mainiota! Tosin alkaa hieman tympiä se, etten voi käyttää parhaita ja nokkelimpia lausahduksiani, ne menisivät aivan hukkaan. Voiko tammalta muka vaatia, että hän on sekä kuvankaunis, että kielinero? Minun mielestäni ei. Mutta ehkäpä etsisin Foon uudelleen muutaman kuukauden päästä, kun tämä olisi oppinut varmaan ainakin vähän meidän kieltämme. Pakko hänen olisi oppia, ellei olisi täysi paksupää.

No, se siitä saaren esittelystä. Minua ei suoraan sanottuna kiinnosta toimia turistioppaana, anteeksi vain. Niinpä sipsutan Foon ohi, ja mennessäni sipaisen hyvin kevyesti turvallani tämän lapaa. Muutaman askeleen jälkeen pysähdyn ja vilkaisen olkani yli viekottelevasti oriin.
"Qu'est-ce que tu.. voudrais faire?" kysyn ja hymyilen somasti.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Enchanté!

ViestiKirjoittaja feiarth » 10. Heinä 2010 19:36

[Köh, saat läimäyttää minua oikein kunnolla jättimäisestä jumista. Tästä syystä ajattelin tehdä pienoisia muutoksia Foksissa, toivottavasti et pahastu. Ainahan pelimme voi toki päättyä tähänkin, mikäli jatko menee hankalaksi, mutta katsotaan miten käy ;D]

Pudistelen 'iljaa päätäni puolelta toiselle tamman lipuessa sulavasti ohitseni. Olen säpsähtää tuntiessani silkinpehmeän turvan koskettavan lapaani. Virnistän ja lähden astelemaan toisen perässä. Mikäs tässä, mennään ihmeessä, jos neiti niin tahtoo! Ja tahtoohan se. Miten minusta tuntuu, ettei tämä tuleva kierros enää kuulu siihen Caralia-for-dummies-ohjelmaan?

Joudun miettimään pitkään vastausta toisen kysymykseen. Merde, pitääkö sen olla näin vaikeaa? Ennen tuollaisia kysymyksiä päässäni oli varmasti tuhat vastausta valmiina, mutta yhtäkkiä ei olekaan yhtään! Ovatko ne nuo silmät vai kuvittelenko vain? Olenko sekoamassa, menettämässä järkeni? Ah, oui, très bien... Astelen lähemmäs tammaa, kunnes olen aivan 'änen vierellään. Olenko liian tunkeileva? Toisaalta.. 'änhän oli itse juuri 'etki sitten koskettanut minua..

"Ma beauté", aloitan pehmeästi kuiskailun 'änen korvaansa, "pourriez-vous s'il vous plaît me donner une langue? Je.. Mina olla.. kuulla sita .. parfois." Todellisuudessa saattaisin osata 'änen kieltään vielä paljon paremmin, mutta ehkä jättäisin sen toistaiseksi mainitsematta.. yllättäisin neidon olemalla un étudiant hautement qualifiés! Minun tekisi mieli 'ieman nauraa itsekseni oveluudelleni.
feiarth
 

Re: Enchanté!

ViestiKirjoittaja Sasu » 25. Heinä 2010 14:49

[Pöh, minäkin jumitan täällä omalla tahollani ihan reippaasti kun en saanut raavittua vastausta kokoon ennen kuin taas lähdin kiitämään ympäri maailmaa. u_u Eivät muutokset haittaa lainkaan. ^^]

No niin, nyt asiat luistavat taas haluamallani tavalla! Foo tulee ihan viereeni, ja luon tähän parhaani mukaan katseita ripsieni lomasta. Kaulani on luonnollisesti kaarella, ja nostelen jalkojani sulavasti. Tunnen kuinka selässäni suorastaan kulkee kylmiä väreitä kuunnellessani ranskalaisorin puhetta. En oikein jaksa keskittyä hänen puheensa merkitykseen, kuuntelen vain kuinka sanat soljuvat hänen huuliltaan. Niinpä olen seota askelissani, kun hän yllättäen sanookin pari sanaa ihan selkokielellä!
"Oh! Sinä puhut meidän kieltämme!" hämmästelen ja räpyttelen silmiäni ihmeissäni. Samalla tunnen pientä ärtymystä, minuahan on melkein nöyryytetty! Minä raukka parka olen joutunut sopertamaan jotain ihan ihmeellistä, kun Foo on koko ajan osannut meidän kieltämme! Huijausta! Mutta ei se oikeastaan mitään. Hymyilen tälle suopeasti.

"Tu es un homme cultivé, eh? Puhut kahta kieltä", totean puhuen hitaahkosti, sillä enhän minä teidä kuinka paljon tuo musta osaa puhua mitään muuta kuin ranskaa.
"Pourquoi tu ne me dit pas... plus tôt?" kysyn ehkä tosiaan hieman ärtyneesti, mutta pehmitän sanojani kiusoittelevalla hymyllä.

[Ja sitten tällainen kökkörooli kun vihdoin saan sen aikaan. :'< Pahoitteluni, en osaa yhtään pelata vamppihahmoa. :'D]
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Enchanté!

ViestiKirjoittaja feiarth » 02. Elo 2010 21:24

[Haha, enkä minä kaksikielistä hurmurioria.... : D]

Katselen neidon liikkeitä 'yvin läheltä, mutta saatan silti nähdä ja aistia 'änen olemuksessaan suuria muutoksia lisätessäni puheeseeni kieltä, jota 'än puhuu äidinkielenään. Saattaako tuo olla ärtyneisyyttä, mitä olen lukevinani tamman ruumiinkielestä? Ilmeisesti neito on kuitenkin osittain tyytyväinen, sillä lauseen, jota minun ei välttämättä tulisi paljastaa ymmärtäväni jälkeen saan osakseni 'ennon 'ymyn. 'ymyilen takaisin ja nyökkään 'iljaa.
"Kyllä, mais.. vvvvahan vvvain. Peu", virnistän otsaharjani alta tammalle. "J'aimerais en savoir plus. 'iemann vvaihhteluaa, ah?"

Tamma puhuu 'itaasti, se on 'yvä. Näytän keskittyneeltä aina 'änen vaihtaessaan ranskasta omaan kieleensä, vaikka todellisuudessa noin 'itaasti ja yksinkertaisesti puhuttuna se ei tuota minulle vaikeuksia. Tamma tuntisi kuitenkin olonsa loistavaksi, mikäli saisi minun kaltaiselleni orille opetettua kunnolla kielensä, joten lienee turhaa vieläkään tunnustaa ihan kaikkea. Voi niitä neitoja imarrella tätäkin kautta..

'ymyilen jälleen tammalle ja nyökkään epävarmasti.
"Oui. Deux langues", totean sitten kysyvä ilme kasvoillani. Nopeasti neitokainen kuulostaakin ärtyneeltä kysyessään miksen paljastanut kielitaitoani aikaisemmin. Faux, Vous avez maintenant quelqu'un pour inventer une explication, komennan itseäni kiireesti.
"Aaaaah, mais ma beauté, je.. mminyaa nolottii kövastii compétences linguistiques insuffisantes", änkytän kovasti ja vaihdan lopulta sujuvaan ranskaan sanojen puutteessa. 'än tulisi yllättymään jonain päivänä.

[Jaa'a, saa nähdä miten huonoa suomea tulee, kun alan kirjoittaa sitä osittain ranskalaisittain lausuttuna. Saako siitä enää kukaan selvää : D]
feiarth
 

Re: Enchanté!

ViestiKirjoittaja Sasu » 03. Elo 2010 11:32

[Hahah, odotan innolla. ;D Mutta jospa pikkuhiljaa lopettelisimme peliä, vaikka Faux nyt vasta onkin pääsemässä vauhtiin, Donna on meinaan näillä näkymin poistumassa saarelta lähiaikoina. Ei sillä nyt varsinaisesti ole kiire, mutta olen todennut etten osaa enää keksiä Donnalle mitään mielenkiintoista, ja se jäisi varmaan muutenkin kokonaan pois peleistä kunhan nyt tuon uuden hahmoni saan hyväksytettyä jossain vaiheessa. Jakautua tietysti voisi, mutta tavallaan on vähän tyhmää pelata hahmo yhdessä pelissä häviksiin kun samalla jatkaa toista. :'D]

Kikatan Foon virnistäessä minulle. Totta kyllä, että hänen kielitaidossaan olisi parantamisen varaa, mutta alku se tämäkin. Nyökyttelen mustan sanoille edelleen kikatellen. Minua huvittaa kieltämättä hieman tämän keskittynyt ilme, mutta tajutessani että näytin itse luultavasti melko samalta kuunnellessani Foon ranskaa, ei asia olekaan enää niin huvittava.

Nyökyttelen hymyillen säteilevästi orin toteamukselle. Kyllä kyllä, jos vielä tapaisimme uudestaan tällä pahuksen saarella, niin melko varmasti keskustelumme sujuisi jo sujuvammin. Ärtymyksenikään ei kestä kuin ihan ohimenevän hetken, sillä musta venyttää sanoja saaden ne kuulostamaan omiin korviini vierailta, ja vaihtaa sitten taas ranskaan sanoen kolme pitkää sanaa joista en ymmärrä yhtäkään. Silti turvaltani karkaa kikatus ja isken Foolle silmää.
"Älä turhaan nolostele! Ranskalainen korostus vain saa tammat sulamaan jalkojesi juureen", lavertelen ja räpsäytän silmiäni pari kertaa tehostaakseni sanojani, jotka lausun edelleen melko hitaasti. Mistä sitä tietää vaikka musta saisi onnistumisen iloa siitä, että tiesi mitä sanoin. Vaikka onko se ihme että tietää, minua parempaa opettajaa tämän olisi vaikea koskaan löytää!

Vilkaisen toiselle puolelleni, ja tajuan, että siellä on sademetsää. Miksi se on siellä? Tai siis, sitähän minä olen tässä etsinyt vaikka kuinka kauan, ja nyt se on melkein jalkojeni juuressa! Mutta eikös polku vain kiemurrakin oikealle... Ärh! Jos nyt vain pääsisin alas täältä himputin kukkulalta, niin voisin melkein jatkaa matkaani vaikka yksinään, jos Foo haluaisi leikkiä vuorikaurista. Olen saanut tarpeekseni tästä kivikosta.
"Mistä päin ranskaa tulet? Öö.. de quelque part de France tu viens?" kysyn nopeasti molemmilla kielillä jottei Foo luulisi minun unohtaneen häntä.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Enchanté!

ViestiKirjoittaja feiarth » 19. Elo 2010 11:03

[Kyllä, yrittäkäämme vain lopetella tätä peliä pikku hiljaa. Anteeksi kesto, loukkasin häntäluuni ja tässä on yli viikko vierähtänyt istumiseen uudelleen totutellessa..]

Aah, miten kaunis onkaan 'änen naurunsa! Tuon eteen tekisin paljon uhrauksia - kuten nyt teenkin. Esitän puhuvani 'änen kieltään kovin surkeasti.. Minä 'ymyilen ja virnistelen välillä nolon oloisena. Olen erittäin tyytyväinen saamiini reaktioihin. Kuka olisi uskonut, että saattaisin sittenkin alkaa viihtyä tällä kirotulla saarella, jolta ei pääse pois? Parempi niin, eikö vain? Kaltaiseni kuumaluontoinen ori saattaisi vaikka ajautua 'uonoille teille, kenties aivan itsensä satuttamiseenkin, mikäli olo tuntuisi kovin kurjalta ja nurkkaan saarretulta.

"Sylatkoo sinakiiin minyn jalkojenii jyyreen, ma cherie?" kysäisen silmääni iskien tamman hitaasti lausuman kehaisun päätteeksi. 'etken verran mietin tulinko paljastaneeksi ymmärryskyvystäni liikaa, mutta toisaalta.. neitokainen tuskin 'uomaisikaan sitä, sillä 'än on keskittynyt älyllisen mietinnän sijaan kauniiseen nauruun ja pieneen, viattomaan flirttiin. Ihanaa elämää. Toivottavasti kohtaan saarella paljon samanlaisia tammoja! Olen tainnut olla liian pitkään 'iljaa, sillä aivan kuin tamma katselisi 'aikeasti ja kaipaavasti jonnekin kaukaisuuteen. Sademetsään?

Astun askelen lähemmäs 'äntä juuri, kun 'än esittää kysymyksensä.
"Je suis du sud, les montagnes. Minyn kkkotimmmaani vuorett.. aaaah, niin kayneita, oui?" toisin kuin nämä.. nämä matalat ja tasaiset rumilukset! Sitä en kuitenkaan uskalla lisätä ääneen, sillä mistä tiedän vaikka seuralaiseni olisi kovasti kiintynyt juuri näihin vuoriin.
"Oletkoo sina visité en France?" kysäisen sitten koskettaen kaunotarta turvallani kaulaan.

"Onkoo sinyllaaa kiire?"
feiarth
 

Re: Enchanté!

ViestiKirjoittaja Sasu » 21. Elo 2010 11:02

[Eipä tuo mitään. ^^]

Mustan sanat saavat minut jälleen kihertämään pikkutyttömäisesti, ja tönäisen tätä hyvin kevyesti kylkeen.
"No siis todellakin", sanon iskien flirttailevasti silmää ja hymyilen sitten viekottelevasti. En kiinnitä huomiota siihen, että ori tuntuu ymmärtävän sanani yllättävän helposti, sillä huomioni kiinnittyy ennemminkin hänen komeuteensa. Ja tietenkin tuohon kirottuun sademetsää. Kohta olen valmis tekemään mitä vain, että pääsen pois näiltä karuilta, kylmiltä ja vaarallisilta kivikasoilta.Ties koska täälläkin hyökkää joku hirveä, palavasilmäinen peto kimppuun...

Kun Foo tulee lähemmäs ja vastaa kysymykseeni, kiinnitän jälleen kaiken huomioni oriin, ja vilkuilen tätä ripsieni alta.
"Ah, kyllä. Kauniita ovat", totean, vaikka hetki hetkeltä vihaankin vuoristoa enemmän, ihan vain etten loukkaisi Foota. Joo joo, vuoret on tosi kauniita. Tai olisihan ne, jos minua ei olisi tuomittu harhailemaan täällä ties kuinka pitkää aikaa. No, ainakaan seurassa ei ole pahemmasta päästä. Kylmät väreet kulkevat pitkin kehoani, kun tunnen mustan turvan kosketuksen. Turvaltani karkaa kikatus.
"Kyllä, joskus... mutta vain rannikolla, rannalla. Näyttelyssä, olin kaikkein kaunein hevonen kaikista osallistujista!" kerron muistellen hymyillen reissuani Ranskassa. No hyvä on, minua ei varsinaisesti nimitetty kauneimmaksi hevoseksi, mutta kyllä minä nyt sitä voittajaluuskaa kauniimpi olen! Sieltä minä nämä harvat ranskankieliset sananikin opin. En tosin enää katso tarpeelliseksi käyttää niitä, sillä hyvinpä minä pärjään ilmankin. Onneksi Foo on niin viisas!

Musta ei olisi voinut kysyä kysymystään huonommassa paikassa. Nimittäin samalla hetkellä polkumme kaartuu jälleen, ja voi ihanuutta! Se haarautuu kahteen suuntaan, joista toinen haara kiemurtelee ensin jyrkästi alaspäin, ja sitten sademetsään. Onnistuin!! Tai siis totta kai onnistuin, tiesin sen alusta asti, mutta silti. Voi kyllä, minulla on niin mieletön kiire, ettet uskokaan! Mutta nyt pitää vielä kehittää joku syy. Käännän katseeni Foohon, ja pakotan sen surumieliseksi.
"Oh, olen niin pahoillani, niin kovin pahoillani! Mutta öö.. laumani johtaja antoi minulle tärkeän tehtävän... öö.. très très important.. Minun pitää mennä, ettei johtaja ole vihainen", soperran silmät suurina, kuin anellen ettei musta olisi minulle vihainen.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Enchanté!

ViestiKirjoittaja feiarth » 25. Elo 2010 18:13

["No siis todellakin" - vähän mä hajosin xD]

Sanani ja seurani tuntuu olevan tamman mieleen, saatan havaita sen 'änen katseestaan. Kaunotar vilkuilee minua sivusilmällä ja välillä 'yvin suoraankin kasvoillaan sellainen ilme, ettei siitä voi erehtyä. Minä olen kuin luotu 'änelle ja 'än minulle. Olen luotu kaikille kauniille tammoille, luonnollisesti, eikä tämä kaunotar tee millään lailla poikkeusta. En voi kuitenkaan kieltää, etteikö minua 'äiritsisi se, miten kiireiseltä tamma on alkanut yllättäen vaikuttaa. 'än katsoo poissaolevana maisemaa ja jatkaa sen jälkeen kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Ehkä vain kuvittelen, mutta olisiko neidolla jokin kiire jonnekin?

Pian kaunotar alkaa kertoa matkastaan Ranskaan. Aah, kotimaani, se on kaikkein kaunein. Kuten myös vieressäni seisova tamma jossain kilpailussa.
"zisamaaa on 'yvin kayniz, zinyn pitaiznahdaa ze joskyz", 'ymyilen ja uppoan 'etkiseksi muistoihini. Sitten käännyn takaisin neidon puoleen.
"Minyaa ei ollenkaan yllataa ze, ettaa olit kaynein, zilla ze zina totizesti oleetkin", isken neidolle silmää ja kosketan toisen poskea hellästi. 'ups, en kai tullut puhuneeksi liian 'yvin 'änen kieltään? Ehkei tamma 'uomaisi mitään, sillä on niin keskittynyt kaikkeen muuhun. Toivottavasti. Vaikka aina voisin ylistää 'änen opettajanlahjansa maasta taivaaseen, eikä vahinkoa ehkä olisikaan tapahtunut..

On vaikea keskittyä täkäläisten vuorten kauneuteen, sillä vieressäni astelee itse kaunotar. Olen kuitenkin tyytyväinen tutusta epätasaisuudesta kavioideni alla. Antaa ajatusteni liidellä vapaammin. 'aarautuva polku aukeaa eteemme, ja seuralaiseni ilme kirkastuu 'uomattavasti, mutta muuttuu nopeasti surulliseksi, kun 'än katsoo minua. En aivan ennätä kysyä, mikä kaunottarella on, kun 'än jo puhkeaa puhumaan.
'änellä on jokin tärkeä tehtävä, niinpä tietysti. Olen ehdottaa sitä, että voisin lähteä mukaan ja tavata samalla tämän johtajan, mutta tulen toisiin aatoksiin. Taidan lähteä etsimään lisää saaren kauniita tammoja, kyllähän niitä täällä täytyisi enemmänkin olla. Nyökkään kuitenkin hivenen surullisena itsekin.
"'yvä on, mytta minaa toivon hartaazti, etta zina ja mina tapaamme vvielaa", lausun ja kurotan koskettamaan turvallani toisen poskea.
"Jaahyvaizikzi vain, pieni muizto kotimaaztani."
feiarth
 

Re: Enchanté!

ViestiKirjoittaja Sasu » 03. Syys 2010 18:03

”Oui, kyllä varmasti...” myöntelen mustan kehuskellessa maataan. Ei se nyt minusta ihan niin kaunis ollut. Tosin enpä minä pahemmin keskittynyt maisemiinkaan. Minun katseeni harhaili jossain ihan muualla kuin jossain epämääräisissä kivikasoissa horisontissa... Pah. No, Foolle minä annan anteeksi ihan mitä vain. Olen niin keskittynyt mustan silmiin ja muutenkin tämän ulkonäköön, että tuskin muistan ettei hän muka puhunut lainkaan meidän kieltämme tapaamisemme alussa. Pieni epäilyksen häivähdys silmissäni käväiseen, kun musta kehuu varsin sujuvin sanankääntein kauneuttani. Sanojen sisältö kiinnostaa minua kuitenkin enemmän kuin se, miten hyvin ne lausutaan.Unohdan mahdolliset epäilykseni sillä samalla sekuntilla, kun Foon turpa koskettaa poskeani. Minä puolestani hieraisen turpaani kevyesti hänen kaulaansa, ja hymyilen viehättävästi.

Vaikka minua oikeastikin surettaa hieman erota mustasta, on tasaisen maan kutsu liian suuri. Nälkäänkin olen nääntymäisilläni, eihän täällä louhikossa kasva mikään! Ikävä kyllä silmäruoka ei saa turkkiani kiiltämään ja silmiäni säteilemään, ei pidemmän päälle. Tietysty Foon tapaaminen oli mainiota ensiapua riutumiseeni, mutta jos minut olisi tarkoitettu kiipeilemään pitkin vuoria, olisi minulla varmasti ainakin pidemmät jalat tai paksumpi turkki tai jotain. Siinä onkin hyvä syy lähteä pois vuorilta: etten vain vahingossakaan sopeutuisi näiden kamalien nyppylöiden oloihin. Mitä siitäkin tulisi, jos jonain aamuna heräisin karvaturrina? Ajatuskin kauhistuttaa!

No, minä olen kyllä ihan samaa mieltä Foon kanssa.
”Muistellaan toisiamme lämmöllä”, sanon ja isken silmää orille. Luultavasti en soisi ajatustakaan tälle hurmurille vähään aikaan, mutta mitäpä tuosta. Ei pieni valkoinen valhe vahingoita ketään, niin kauan kuin siitä ei jäisi kiinni. Varmasti mustan ajatteleminen piristää vielä tulevaisuudessa synkeitä päiviäni. Annan myös orille hieman ajattelemisen aihetta. Kun tämä kurottautuu hieman lähemmäs ja koskettaa poskeani, minä hymyilen suloisesti ja kuuntelen tämän sanat. Sitten minä puolestani nojaudun hieman lähemmäs, ja sipaisen orin turpaa omallani.
”Jäähyväiset Caralian tapaan”, sanon vinkaten jälleen silmää, ja sitten käännyn hyvin sirosti ympäri, lähtien ravaamaan alamäkeen.
”Näkemiin!” huikkaan vielä olkani yli, ja heittäisin lentosuukon jos se vain olisi mahdollista. Nostelen jalkojani korkealle ja keimailevin elein laskeudun kohti sademetsää, kohti uusia seikkailuja!

Primadonna poistuu.

[Kiitoksia paljon pelistä! : D ]
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Enchanté!

ViestiKirjoittaja feiarth » 03. Syys 2010 22:16

En voi muuta, kuin päästellä ihastuneita 'uokauksia turvaltani. Tamman eleet ovat niin sulokkaat ja viehättävät, että minunlaiseni ranskalaisherrasmies on luonnollisesti ihan hurmoksessa. Ja mitä enemmän olen 'äntä katsellut, sitä enemmän päässäni pyörii. Voi minua, voi minua naistenmiestä! Mikäli tuo neitokainen ei olisi juuri nyt lähdössä toimittamaan jotain tärkeää virkaa, saattaisin olla mennyttä miestä lopullisesti. Merde! Luojan kiitos 'än lähtee! Saattaisin vaikkapa.. vaikkapa.. mikäs se karmaiseva sana on.. 'aluta SITOUTUA! Ja sitten menettäisin ilon saada liehitellä saaren muita upeita neitokaisia. Vaikka toisaalta se saattaa olla 'ieman säälikin. 'änen lähtönsä.

Ravistan päätäni, jotta saisin nämä kummalliset ajatukset pois mielestäni. Faux Pas, sinä olet komea ori, käytä sitä 'yväksesi tällä saarella muita tammoja kohdatessasi. Älä jää 'aikailemaan menneeseen! Sitä paitsi, voithan aina kohdata tuon kaunottaren myöhemminkin. Merde, pieleen meni sekin itsensä komentaminen!

"Oui, varmazti muiztelemme. Mina ainakinn zinya, chérie!" vastaan tamman kauniisiin sanoihin. Voi, muistelisiko 'än todella minua lämmöllä? Minä en ainakaan 'etkeen ehkä kykenisi unohtamaan 'äntä. Vaikka kuka tietää, kenties törmään vieläkin upeampaan neitokaiseen 'eti 'änestä erottuani. Kenties tämä onkin onnenpotkuni! Tamma koskettaa 'ellästi turvallaan omaani, ja ihana lämmöntunne leviää koko ruumiiseeni. Niin 'yvineen 'än kuitenkin kääntyy ympäri ja lähtee pois. Seuraan katseellani neidon askeleita. Niin kevyet, niin.. aristokraattiset! Käännähdän lopulta itsekin ympäri, mutta vasta sitten, kun toisesta ei enää näy jälkeäkään, ja lähden etsimään toista reittiä alas.

Faux Pas poistuu.

[Kiitos pelistä, oli oikein mukavaa ^^]
feiarth
 


Paluu Vuoristo

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron