Sivu 1/1

And this could be the day

ViestiLähetetty: 02. Tammi 2014 02:42
Kirjoittaja Siuri
[Vertaveli M ja Kairi]

Arthur

Tuntuu, kuin olisin kävellyt sademetsässä ikuisuuden. Minun piti kävellä rantautumispaikastani suoraan lounaaseen, ja se on tuonut mukanaan metsää ja lisää metsää. Entä jos se ori olikin valehdellut? Jos se on ohjannut minut vain keskelle metsää, mistä en varmasti löytäisi tietäni pois?
Tuskin, hän vaikutti rehelliseltä.
Eikä tässä mitään hätää ollut. Päiviä oli kulunut, mutta luulen pääseväni loppujen lopuksi perille - kesti se sitten viikon tai vaikka kuukauden. Aurinko on vasta nousemassa taivaanrannan takana. Tänä päivänä on hyvin vielä etsiä tämä vuoristoponien johtaja.

Laumana vuoristoponit kuulostivat aivan minun laumaltani. Jo pelkästään sana 'vuoristo' muistuttaa minua niin kovasti kotimaastani, etten voisi kuvitellakaan parempaa paikkaa asua.
Koko Caralia kuulostaa oikeastaan aivan mahdottoman hienolta paikalta! Saari täynnä hevosia, jotka eivät ole kenenkään komennettavissa. Jokaisella hevosella on oma tahtonsa ja täytyy vain hieman noudattaa sääntöjä, jotka johtajat meille antavat. Ja mikä parasta, kaikki mennyt on nyt todella mennyttä. Minun ei tarvitse ikinä enää kohdata isääni - jos sitä sillä nimellä voi kutsua.
Ahdistava tunne valtaa hetkeksi minut mutta katoaa sitten, kun keskityn taas ympärilleni.
Lisää metsää.

Hidastan pian vauhtiani ja lasken pääni maahan. Ruoho on täällä metsässä todella raikasta. Siitä on jonkin verran aikaa kun olen viimeksi syönyt vihreää ruohoa. Olihan Norjan maaperä täynnä lunta.

Re: And this could be the day

ViestiLähetetty: 07. Tammi 2014 02:40
Kirjoittaja Vertaveli M
Kairi

Aika hauskaa seikkailla täällä metsässä. Niin kauan kuin pysyisin lyhyen kantaman päästä tuosta joesta, tiesin olevani omilla mailla. Jos meni joen ylävirtaan niin päätyi yhteismaalle, niin olin kuullut. Sinänsä helppo muistisääntö, mutta en uskonut nyt niiden muiden laumojen nyt oikeasti suuttuvan jos vahingossa vähän toisten puolelle meni. Ei nyt oikeasti kukaan voinut iiihan tasan tarkkaan muista niitä rajoja? Sehän oli hirrrmu hankalaa ja ihan tylsää.

Kuljen reipasta ravia ihan vain huvin vuoksi. Oli kivaa viilettää tukka hulmuten, nauttia kylmästä tunteesta kaulalla. Äiti oli ollut tylsä, ei ollut koskaan lähtenyt mukaan juoksemaan. Ja samanlaitumen muut varsat olivat vain nauraneet ja juosseet ohitseni. Kiusanneet, etenkin sen kerran jälkeen kun törmäsin siihen kantoon. "Laholatva", niin ne olivat sanoneet sen jälkeen. Ihan tyhmiä. Tyhmiä kaikki hevoset.

Sitten yhtäkkiä jostain ilmestyi sellainen tyhmä kanto ja minä lensin sen ylitse turvalleni ruoholle. Puhalsin typertyneenä ruohotupsun turpani päältä ja katsoin hämmentyneenä eteenpäin. Oliko tuossa juuri sellainen, pahuksen ison ja tylsän hevosen turpa? Varovasti vedin erisuuntiin osoittavat jalkani alleni ja nousin istumaan. Mikseivät hevoset istuneet? Tämä oli kivaa. Tuijotin suurinpiirtein edessäni olevaa hevoista, jolla oli vähän samansävyinen peitinkarva kuin minulla. Se tuoksui vieraalta ja hassulta, taisi olla setäpuoleinen niinkuin johtajakin. Nousin seisomaan ja peruutin reippaasti monta askelta, kunnes törmäsin takana olevaan puuhun. Sitten vilkaisin varovaisesti, hiukan epävarmana mulkoillen tuota tyyppiä. Mitä se siinä teki, aikoiko sekin nauraa surkealle esitykselleni?

Re: And this could be the day

ViestiLähetetty: 28. Tammi 2014 18:42
Kirjoittaja Siuri
Syön rauhassa ruohoa mietteissäni, kun jostain alkaa kuulua pientä rasahtelua. Nostan pääni ylös ja ei kestä kovin kauaa, kun eteeni rymähtää jostain hevonen. Varsa.
Säikähdän nopeasti ilmestynyttä olentoa ja peruutan muutaman askeleen taaksepäin. Kun tajuan vaaran olevan olematon, astelen jälleen varsan viereen. Se näyttää hieman hämmästelevän ympäristöä ja käy sitten istumaan maahan. Se katsoo minua ja minä katson häntä.
En oikein tiedä, mitä tälle pitäisi sanoa. Tervehtiä? Kysyä, onko kaikki kunnossa? Se kuitenkin nousee pian seisomaan ja lähtee peruuttamaan. Ei kai se sentään minua pelännyt?
Pidän päätäni varsan korkeudella ja katson, kun tämä törmää takanaan olevaan puuhun. Sitten se katsoo taas minua ja on ihan hiljaa.

"Hei?" sanon varovasti rauhallisella äänellä varsalle. Mitä noin pieni edes yksin täällä teki? Olivatko hänen vanhempansa jossain lähistöllä?
Nostan päätäni ja yritän katsoa metsään varsan taakse. Ei siellä kyllä ketään näy. Toivottavasti kohta ei jostain ilmesty äkäinen äiti hakemaan lastaan takaisin, en välttämättä haluaisi silloin olla tässä. Siirrän katseeni pienempään.
"Kukas sinä olet?" kysyn varsalta ja lasken jälleen pääni hänen tasolleen.
Tuollainen vaalea pieni tamma, tuskin vielä edes vuottakaan.
Olikohan hän vuoristoponi?

Astun pienen askeleen lähemmäksi tammaa pysytellen kuitenkin tarpeeksi etäällä, etten pelota pikkuista hirveästi. En ole ollut moneen vuoteen kosketuksissa näin nuoren kanssa, taidot on vähän ruostuneet. Pitäisikö tälle nyt sitten puhua kuin kelle tahansa ikäiselleni vai jotain muuta..?

Re: And this could be the day

ViestiLähetetty: 04. Helmi 2014 00:11
Kirjoittaja Vertaveli M
Se ei alkanut nauramaan. Takuulla kuitenkin mielessään naureskeli onnettomalle suoritukselleni. Se sanoi minulle varovaisesti hei, mutta äänetön kysymysmerkki tervehdysken perässä antoi minulle vaikutelman, että minua pidettiin surkeana ja säälittävänä otuksena. Katson sitä mielestäni hyvin varoittavasti, että uskallakin nauraa niin minä vielä.. teen mitä? Olen niin surkea, että tuskin saisin aikaiseksi yhtään mitään. Huokaisen ääneen ja kadun sitä heti perään. En tiennyt itsekään, millä tuulella olin.

"Kairi", vastasin kun minulta kysyttiin, että kuka minä olin. Katsoin hassunvärisellä harjalla varustettua tyyppiä varuillani. Odotin yhä, että naurunpyrskähdys alkaisi. Minua ei ole kyllä vielä kertaakaan kiusattu Caraliassa, mutta mikä estäisi asiaa muuttumasta nyt? Sitten se on ihan hiljaa, näyttää mielestäni hiukan eksyneeltä siinä seisoskellessaan. Äkkiä vieras ottaa askeleen lähemmäksi. Katson sitä hiukan peloissani, miksi se ei sanonut mitään?
"Entä sun nimi?" kysyn sitten varovaiseen ja arkailevaan sävyyn, katsellen vierasta oria. Se näytti hassulta edelleen. Minä odotin, erittäin varuillani. Minua hiukan pelottikin itseasiassa. Yritin hengittää syvään ja katsella ympärillä olevaa sademetsää. Todennäköisesti näytin vain pakoreittiä etsivältä.

Re: And this could be the day

ViestiLähetetty: 04. Helmi 2014 12:25
Kirjoittaja Siuri
Vaalea tamma kertoo nimekseen Kairi. Nätti nimi, tarkoittaakohan se mitään? Nimensä jälkeen se jää katsomaan minua vain. En oikein tiedä, miten tähän otukseen pitäisi suhtautua; pitäisikö kysyä, missä hänen vanhempansa ovat? Se kyllä tuli niin vauhdilla, että ties vaikka joku jahtaisi häntä. Ketään ei kuitenkaan näy.. En tiedä.
Sitten se kysyy minun nimeäni.
”Olen Arthur”, esittäydyn tammalle. Pysyttelen vain paikoillani ja odotan lähinnä, että toinen sanoisi jotain. En kuitenkaan tiedä, tuleeko niin käymään, joten aloitan keskustelun hänen puolestaan:
”Ovatko vanhempasi jossain lähistöllä?”
Olikohan tämä varsa muuten vuoristoponi? Se on ainakin todella pieni kooltaan, eikä varmaan kovin paljoa tuosta kasva. Mitä nyt lonkalta heittäisin, on hän ehkä puolivuotias.
Tietäisiköhän se jotain laumasta?

”Muuten”, aloitan ja katson tammaa silmiin.
”Et sinä sattuisi olemaan vuoristoponi?” kysyn tällä kertaa ääneen. En sitten tiedä, kuinka pitäisi ottaa varsalta saamia neuvoja vastaan, tietääkö se muka oikeasti saaresta jotain? Minusta tuntuu, että tuon ikäisenä en tiennyt vielä oikein mistään mitään.
Jos hän kuitenkin…. tietäisiköhän hän, mistä löydän tämän.. ..Ragenanin?
”Tai siis, minä haluaisin kovasti liittyä siihen laumaan, ja minun pitäisi kai löytää vuoristoponien johtaja”, kerron vielä. Tuntuu vähän epätoivoiselta kysellä nyt minuun verrattuna ihan kakaralta neuvoja tällaisissa asioissa, mutta hän saattaisi jopa yllättää.

Re: And this could be the day

ViestiLähetetty: 09. Kesä 2014 16:46
Kirjoittaja Vertaveli M
Se esittäytyi Arthuriksi. Kuulosti ihan tavalliselta nimeltä, joten nyökkäsin. Se ei ruvennut nauramaan tai tekemään kiusaa omasta nimestäni. Tunsin olevani vähän vakaammalla pohjalla. Sitten se kysyi vanhemmistani, olivatko ne lähistöllä. Katsoin sitä yllättyneenä, kunnes keräsin itseni kokoon.
"Ei", vastasin lyhyesti, "pärjään omillani". Äänessäni saattoi kuulla itsevarmuuden. Nostin päätäni ja yritin näyttää ylpeältä, ettei se alkaisi kiusaamaan nyt kun tietäisi olevani yksin.

Sen sijaan Arthur ottikin esille jotain muuta. Olin ihan poistolaltani. Se kysyi, olinko minä vuoristoponi. Katsoin sitä arvioivasti, kunnes nyökkäsi.
"Olen. Virallinen sellainen, Ragenan setä otti minut laumaansa. Kuinka niin?" sanoin jälleen ylpeästi, kun muistin sen hassun sedän sanoneen, että jos minua kiusattaisiin niin voisin kertoa hänelle. Olisin siis turvallisella maaperällä, jotenkuten. Sitten tämä setä pamauttaa, että haluaisi liittyä laumaan. Katson sitä. Ai. Olipa hämmentävää. Ehkä se olikin sellainen kiva setä? Katsoin sitä ja olin vähän paremmalla tuulella.
"No, näin hänet rannalla viimeksi", paljastin sitten hetken mietittyäni.
"Mutta en tiedä missä hän nyt on", kerroin sitten ja katselin toista. Huomasin, että sillä oli hassu tukka. Sojotti tollai pystyssä.

Re: And this could be the day

ViestiLähetetty: 14. Joulu 2014 17:47
Kirjoittaja Siuri
Pärjää omillaan? Olen kieltämättä hieman hämmentynyt, että tuon ikäinen varsa tuntee pärjäävänsä omillaan, kun minusta tuntuu välillä, että en itsekään pärjäisi täällä täysin omin neuvoin.
"Selvä..", sanon ymmärtäväisesti, vaikka todellisuudessa en vieläkään aivan tiedä, kuinka tähän tulisi suhtautua. Toinen oli niin hirveän pieni vielä.

Sitten se vastaa kysymykseeni. Myöntävä vastaus saa kaiken mielenkiintoni varsaa kohtaan. Hän puhuu myös Ragenanista, hienoa!
Hän kertoo nähneensä johtajan viimeksi rannalla. Kun olen kysymässä, missä päin ranta on, hän sanookin, ettei tiedä, missä johtaja nyt menee. Niin, aivan minun tuuriani. Kuin etsisi neulaa heinäsuovasta.
"Tuota.. Milloinhan mahdoit nähdä johtajan viimeksi?" esitän varsalle varovasti kysymyksen. Olikohan siitä vasta pari päivää vai peräti viikkoja? Näistä lapsista kun ei koskaan tiedä. Toivon kuitenkin kovasti olevani oikeilla jäljillä. Varmasti tästä tytöstä jotain apua voisi olla etsinnöissä. Tai ehkä hän tietää jonkun, joka tietää, mistä johtaja löytyisi.

"Mitä sinä muuten olit puuhaamassa, kun sillä lailla tömistelit keskeltä metsää hirveällä vauhdilla?" kysyn hieman ihmetellen tammalta.