Miten tässä näin kävi..?// yksinpeli ja aloitus

Rannan hiekka on hyvin hienojakoista ja pehmeää. Vesi on vilpoista, ja siinä on hyvä vilvoitella, mutta kannattaa varoa vedessä joskus seilailevia petoja tai voimakkaita virtauksia. Talvisin veden pinta on umpijäässä, eikä sitä saa murrettua kovin helposti.

Miten tässä näin kävi..?// yksinpeli ja aloitus

ViestiKirjoittaja Rousku » 11. Syys 2011 12:18

Uupuneena taistelustaan meren kanssa, Audax räpiköi rannalle. Ensimmäiseksi sen mieleen tulvahti iloisia asioita, niiden joukossa helpotus siitä että se oli hengissä ja terve, ja ettei se ollut enään siellä, missä sitä hakattiin ja vihattiin. Sitten sen pessimistinen ja epäilevä luonne sai taas voiton. Entä jos täällä olisikin hurjia petoja, tai entä jos ei olisi ruokaa tai juomaa? Ja mikä pahinta, ehkä se olisi kipu shokissa ja loukkaantunut, eikä kykenisi pakenemaan pedoilta. Henkäys. Nyt piti olla varuillaan, ja odottaa. Audax ei itsekkään tiennyt, miksi odottaa. Ehkä kunnes sen tulisi todella nälkä ja jano, että sen olisi todella lähdettävä liikkeelle. Jos se olisi vain suinkin uskaltanut, se olisi sulkenut silmänsä hetkeksi ja lepuuttanut niitä. Vain muutaman sekunnin sadasosan ajan. Mutta siihen se ei kyennyt, ehkä siinä ajassakin ehtisi tapahtua jotain? Vähän ajan kuluttua se huomasi yhä seisovansa meressä kintereitään myöten, ja olevansa melko kylmissään. Hitaasti se nousi rannalle, vähän kohmeisena ja väsyneenä, ja jäi odottamaan pehmeään hiekkaan. Tähytessään ylös tamma näki korkeitten vuorien huiput ja sinisenä hohtavan taivaan. Se henkäisi. Kaunista täällä ainakin oli. Ehkä täällä saarella olisikin asukkaita? Ehkä joku saapuisi kohta auttamaan sitä... Mutta sekin oli vain ehkä. Audaxin mielessä pyöri vain, että kumpa se ei olisi lähtenyt. Kumpa se olisi jäänyt. Kotona oli ainakin jonkinmoinen suoja ja ruokaa, mutta täällä mistään ei ollut takeita. Se ei ollut uskonut että joskus kaipaisi vielä paikkaa, jota kodiksi kutsutaan.

_________________

Yönkin mentyä, ja Audaxin seisottua shokissa yhä samassa paikassa sille tuli jano. Ja nälkä. Nyt jos koskaan oli tullut aika lähteä liikkeelle. Niin tamma otti varivasti askeleen pois päin vedestä. Ja toisen. Pian seurasi kolmas, kunnes se jatkoi varovasti käymäjalkaa eteenpäin, kohti noita vuoria.
Rousku
 

Paluu Merenranta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron