La paz de tus ojos.

Rannan hiekka on hyvin hienojakoista ja pehmeää. Vesi on vilpoista, ja siinä on hyvä vilvoitella, mutta kannattaa varoa vedessä joskus seilailevia petoja tai voimakkaita virtauksia. Talvisin veden pinta on umpijäässä, eikä sitä saa murrettua kovin helposti.

La paz de tus ojos.

ViestiKirjoittaja Siuri » 12. Helmi 2011 00:47

[Different Nakin kera tänne (:]

César

Vuorilta oli yhtä kaunis näköala kuin kesälläkin. Tällä kertaa meri ei kuitenkaan hohtanut kirkkaansinisenä, vaan se oli täynnä lunta. Jäätynyt se ei vielä ollut, vaikka turha edes mainita, että keli oli laskenut pakkasen puolelle. Se näytti vain niin sohjoiselta kaiken lumen peittämänä.
Alastulo oli huomattavasti vaikeampaa kuin ensimmäisellä kerralla täällä ollessani. Sillon sai jalan helposti johonkin kielekkeelle ilman, että pelkäsi liukastuvansa. Nyt asia oli kuitenkin toinen, pakkanen oli tehnyt poluista ja kaikista kielekkeistä niin hirmu liukkaita, että täytyi todella varoa. Onneksi matka alas ei ollut kovin pitkä.

Saadessani kaikki neljä kaviota tukevasti maan pinnalle käänntyin automaattisesti kohti rantaa. Halusin tutkia merta tarkemmin, oliko se oikeasti niin sohjoista kuin ylhäältä katsottuna.
Nostin kanjonin pohjalla ravin kohti etelää. Tämä oli se sama kanjoni, jota pitkin oli viimeksi tullut mereltä sademetsään, paikka ei sinäänsä ollut uusi. Olosuhteet kylläkin. Nyt jouduin tarpomaan polviani myöten upottavassa lumessa, toisin oli ennen.
Kanjonin päästä ryöppyi valoa. Lumihanki näytti yhä jatkuvan pitkälle meren reunalle asti. Missään ei ollut helpommin kuljettavaa polkua, vain tämä, minkä minä jätin jälkeeni. Toivon mukaan joku voisi hyödyntää sitä vielä myöhemmin.

Kallionseinämät loppuivat. Edessä aukeni suuri meri. Se oli se sama meri, jota pitkin olin tullut aikoinani tänne. Tämä ei kuitenkaan ollut se paikka, se toinen paikka oli kaukana. Kuinka olikaan kummallista törmätä hevosiin, jotka puhuivat sitä ihme-kieltä. Sitten näin onneksi Salton. Salto puhui lisäkseni Espanjaa. Se auttoi paljon.
Lähdin kävelemään pidemmälle kohti merta. Se tosiaan oli sohjoinen, sen huomasi jo kaukaa.

[Hei ei voi olettaa, että tähän aikaan tulis mitään järkevää tekstiä :'D]
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: La paz de tus ojos.

ViestiKirjoittaja Different » 12. Helmi 2011 01:11

[Paikalle saavuin minä ;;) Nauran yhä tuolle nakille..]

Titanak

Kylmä merituuli puhalteli haikujaan vasten papurikkotäplien kirjomaa peitinkarvaa, joka kuului pienikokoiselle, sirolle tammaneidolle. Vasta rantautunut nuori neitonen seisoi märällä hiekkakaistaleella, jonka aallokko säännöllisesti tavoitti, sitten taas taakse vetäytyen. Korviaan käännellen hallakonkimo kävi läpi utuisella katseellaan koko rannan, sitten sulavasti eteenpäin askeltaen. Hiekka narskahteli kavioiden alla, mutta pian narskunta vaihtui pehmeämmäksi, kun tamma upotti kavionsa valkeaan lumikerrokseen. Kylmä merivesi oli tunkeutunut tamman karvapeitteen allekkin, ja nyt Titanak alkoi tuntea kylmyyden pistoja ihollaan.

Pienesti hytisten tamma käveli eteenpäin, jättäen vetiset jäljet taaksensa. Pienet, kristallinkirkkaat pisarat putoilivat aluksi vuolaina jonoina alas lainehtivista jouhista ja valkeanharmaasta karvoituksesta, mutta veden ehtyessä vesi alkoi ensin huurtua, sitten jäätyä kiinni tamman kylkiin ja kaulalle. Harja muuttui valkeaksi, ja Titanak alkoi muistuttaa etäisesti ihmisten tekemää lumihevosta.

Aloilleen seisahtuen, väristen Titanak kohotti hienopiirteisen päänsä ja katsoi taivaalle. Muutama pieni lumihiutale lipui verkkaasti alas, maahan asti, sulautuen koskemattomaan hankeen. Titanak alkoi ikävöidä saartaan. Mutta saari oli mennyttä, ja tämä paikka oli täynnä uusia mahdollisuuksia. Ehkä tamma ei joutuisi enää olemaan yksin, pelkkä Apaca seuranaan. Itseasiassa Apacakaan ei ollut puhunut Titanille muutamaan päivään. Ehkä se oli poistumassa. Tai sitten ei. Titan ei nimittäin ollut itsekään varma, voisiko Apaca jättää häntä, ja nyt kun hän mietti, Titan ei oikeastaan edes halunnut Apacan lähtevän. Ei ainakaan nyt, sillä se saattoi olla hänen ainoa ystävänsä.

Pienoinen tuhahdus karkasi tamman huulilta, kun tuo kaarsi kaulaansa ja ravisti sitten rivakasti puoliksi jäätyneet vedet yltään. Kylmä tuuli tunkeutui purevasti tamman ihoon, ja tuo alkoi kaivata suojaista paikkaa minne mennä.
Different
 

Re: La paz de tus ojos.

ViestiKirjoittaja Siuri » 12. Helmi 2011 13:26

Aurinko oli tekemässä hiljattain jo laskuaan. Ainakin se oli kulkenut jo puolen päivän ohi, huomattavasti. Hyvällä tuurilla se paistaisi pilvien takaa vielä pitkään. Pilvien tosiaan, taivas oli oikeastaan melko harmaa. Sieltä alkoi hiljattain putoilla pieniä hiutaleita alas.
Tämä oli taas tätä aikaa, kun pystyin vain ihmettelemään tätä ilmastoa. Tulin lämpimästä maasta ja yhtäkkiä tunnen olevani keskellä lumista autiomaata. Aivan yksin. Pakkasta ei onneksi ollut niin kovin paljoa, tarpeeksi kuitenkin saadakseen hengityksen höyrystymään.
Ajatukseni talvesta, lumesta ja pakkasesta keskeytti, kun huomasin sivusilmällä oikealta puoleltani liikettä. Käänsin katseeni mereltä suuntaan, ja huomasin vähän kauempana meren ääressä harmahtavan hevosen. Jäin tuijottamaan sitä hetken paikoillani, ennen kuin hymy nousi kasvoilleni kuin itsestään.
Hymy. Sitä olinkin kaivannut. Pian se kuitenkin laskeutui. Mahdollisuudet siihen, että tuo kaunis olento puhuisi espanjaa olisivat nollissa. En vaan voinut uskoa niin, kukaan muukaan ei ollut puhunut. Mutta hetkonen, mitä hevonen teki täällä näin kylmän merituulen armoilla? Ihaili maisemia?

Lähdin ravaamaan hevosen luokse iloisesti hymyillen. Täytyihän sitä koittaa, jos sittenkin olisi yhtä hyvää tuuria, kun sen toisen espanjalaisen kanssa.
Saavutin tammaa koko ajan ja vaihdoin lennokkaan ravini käyntiin. Luulisi hänen jo huomanneen minut, vai..?
”¡Hola!” tervehdin iloisesti huudahtaen. Vaikka se ei puhuisi espanjaa, voisin minä silti olla iloinen, enkö? Ja sitä paitsi, jos se puhuisi edes ranskaa! Sitä voisi olla helppo ymmärtää tähän ihme-kieleen verrattuna.
”¿Qué pasa?” kysyin rennosti. Vaikkei ulospäin siltä ehkä näyttänyt, minua hermostutti. Ihan mielellänihän minä tutustun uusiin hevosiin, varsinkin jos ne noin kauniita ovat, mutta jokin aina pilaa kaiken. Yleensä se on se kieli.
Pysähdyin pian, kun tulin lähelle tammaa.
Se oli minua pienempi, melko paljon nyt kun tarkemmin katsoo. Kovin paljoa nuoremmalta se ei kuitenkaan näyttänyt ei, ehkä ikä voisi heitellä muutaman vuoden sisällä?

”Me llamo César y ¿cómo te llamas?” esittäydyin kohteliaasti. Nyt vain täytyy toivoa, että yhteinen kieli löytyy..
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: La paz de tus ojos.

ViestiKirjoittaja Different » 12. Helmi 2011 13:46

Valkeat lumihiutaleet alkoivat hiljalleen kerääntyä hunnuksi vaaleanharmaalle selälle ja jouhiin. Vesi oli jäätynyt pieniksi pisaroiksi karvaan, ja tammaneito alkoi tosissaan vavahdella. Valitettavasti kylmyys tuntui vievän voiton, ja Titanak päätti samantien etsiä itselleen suojan. Täällä hän ei itseään tapattaisi.

Juuri kun neito oikaisi siron etujalkansa astuakseen eteenpäin, tuo kuuli askeleet. Etäinen narskunta sekoittui meren kohinaan, mutta Titanak oli varma että kuuli askelten ääniä, ja ilmaa nuuhkaisten tamma kohdisti katseensa äänen suuntaan. Pienet kylmien väreiden aallot lävistivät papurikkokuvioidun ruumiin, kun Titan näki vihdoin, monien vuosien tauon jälkeen lajitoverin. Musta, Titanakia kookkaampi orihevonen lähestyi. Korviaan käännellen, lopulta ne höröön asettaen ja siroa päätään nostaen Titanak asettui kohtaamaan orin.

Mustan herran ensimmäinen lausahdus yllätti Titanakin. Utuisella katseellaan tamma tutkaili oria, ja haki sitten tuon silmiä, katsekontaktiin pyrkien.
"Hola?" tamma toisti hennolla äänellä, sitten pienesti yskäisten. Vaisu mutta suloinen hymy karkasi Titanin huulille. Tamma ei ymmärtänyt, mutta muistin syövereistä tamma tunnisti kielen. Hän oli kuullut sen ennenkin, espanjaksiko sitä kutsuttiin. Titanak oli joutunut tekemisiin jos minkä sortin hevosten kanssa kiertäessään kouluttajia ja mantereita. Nyt tamma kokeili yhtä kieltä, jonka alkeet hän oli koulutuksessa oppinut.
"Do... Do you speak english?" tamma kysyi haparoiden. Lausuminen oli epäpuhdasta ja sanat tulivat väristen, mutta Titanak toivoi toisen ymmärtävän.
Different
 

Re: La paz de tus ojos.

ViestiKirjoittaja Siuri » 12. Helmi 2011 14:15

Tamma tervehti. Tai ei, enemmänkin kysyvällä äänellä. Hienoa, tämä ei selvästi puhunut espanjaa.. No katsotaan mitä tulee, sain selville esimerkiksi sen Katrinan nimen vain yrittämällä. Jos tämänkin kanssa edes yrittäisi tulla toimeen? Helpommin sanottu kuin tehty.
Sitten tamma alkoi puhua. Yllätyin. Se ei ollut sitä samaa kieltä, mitä ne muut puhuivat. Se ensimmäinen hevonen oli puhunut myös jotain outoa… Eivätkö nämä puhu ollenkaan toistensa kanssa? Kaikkien kielet vaihtelevat niin kovin.
”Perdon señorita per no hablo… …tu lengua”, sanoin tammalle hieman harmissani. Tuo kieli kuitenkin oli melko tuttu, sitä olin kuullut monesti, mutta en koskaan oppinut enkä saanut päähäni, missä tilanteissa olin tuota kuullut. Mutta ehkä sillä ei ollut niin kovin väliä.
”¿Cómo te llamas?” kysyin toistamiseen. Turhaahan se tälläkin kerralla oli, jos ei osaa niin sitten ei, mutta aina kannattaa yrittää.

Mereltä tuuli. Se sai ihoni kananlihalle, vaikka äsken oli ollut lämpimää.
”¡Ven!” sanoin ja heilautin päätäni tulosuuntaani kohti. Jos tamma tulisi seuraamaan, voisimme mennä kanjoniin. Siellä olisimme ainakin suojassa tuulelta. Niin ja sitten tekemäni polku olisi meille hyödyksi, ei tarvitsisi aivan syvällä rämpiä.
”Ven”, toistin hiljempaa ja käänntyin selkä tammaan päin. Pidin katseeni tammassa.
”Buscamos el abrigo”, sanoin toiselle varmalla äänensävyllä ja yritin taas päätäni heiluttamalla ohjata tammaa viereisen kallion kanjoniin.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: La paz de tus ojos.

ViestiKirjoittaja Different » 12. Helmi 2011 14:28

Tutkivasti, hieman harmissaan orin kielestä mutta silti ystävällisesti Titanak katseli oria. Korviaan käännellen tamma kurotti aavistuksen kaulaansa eteenpäin, nuuhkaisten ilmaa orin lähellä. Sitten tamma vetäytyi pois.
"Olen Titanak," tamma esittäytyi, kuitenkin epävarmana ymmärsikö toinen. Hetken aikaa miettien tamma veti kaulaansa enemmän koukkuun, nyökäten ikäänkuin ryntäitään kohti.
"Titanak," tamma toisti, toivoen orin ymmärtävän Titanakin esittäytyvän. Ori puhui taas, mutta tamma ei ymmärtänyt juuri mitään orin puheesta.

Hytisten tamma soi orille harmistuneen hymyn, sitten sameahkon katseensa merelle hetkeksi suunnaten. Kylmä tuuli puski heti tamman kasvoja vastaan, pureutuen otsaan ja turpaan. Titanak kuuli orin taas puhuvan, ja muutaman sekunnin viiveellä tuo käänsi hitaasti katseensa takaisin oriin.
Ori heilautti päätään kuin nyökäten. Titanak mietti hetken, ja otti sitten epäröivästi askeleen lähemmäs. Ori kääntyi, mutta säilytti yhä katseensa minussa. Selvä merkki, ori kutsui minut mukaansa.
Tamma otti askelia eteenpäin, lähemmäs mustaa orihevosta. Titanak ei ollut varma, mikä toinen oli miehiään, mutta ysätäviseltä tuo vaikutti. Hieman varautuneena kuitenkin tamma säilytti muutaman kymmenen sentin välimatkan orista, mutta pysytteli silti kosketusetäisyydellä.
"You... Who are you?" tamma kysyi, sillä tuo ei ymmärtänyt orin jo esittäytyneen. Kysyvänä tamma katsoi edessään olevaa oria, joka toivottavasti veisi neidon pois kylmältä rannalta.
Different
 

Re: La paz de tus ojos.

ViestiKirjoittaja Siuri » 12. Helmi 2011 14:46

Titanak? Ymmärsikö tamma kysymykseni? Hän nimittäin toisti tuon sanan, kahdesti. Olen Zoe kuulin ensimmäisellä kerralla, kun se tapaamani hevonen esittäytyi. Ja tämä sanoi olevansa Titanak. Oikeasti, oliko tämä näin helppoa? En voinut kuin hymyillä, toivottavasti olin ymmärtänyt oikein.
”Me llamo César”, sanoin hitaasti espanjaksi. Se vaikutti kuitenkin turhalta.

Tuo tamma, Titanakiksi esittäytynyt lähti seuraamaan. Se oli hyvä merkki. Voi että oikeasti, kuinka hyvin tämä oli alkanut! Olokaan ei ollut enää niin yksinäinen.
Se esitti kysymyksen. Sillä toisella kielellä, jota en myöskään puhunut.
”Perdon, no comprendo”, sanoin harmissani huokaisten.
Vasemmalla puolella olevien vuorien välissä alkoi pilkottaa taas tuo väylä, jota pitkin olin tullut. Harmiksemme se kerää hyvin tuulta sisälleen, koska se on suoraan merelle, mutta jos sitä pitkin kävelee hetken, ehkäpä se tuo sitte suojaa..?
”¿Te llamas Titanak?” sanoin kysyvästi. Nyt tämä esittely käytäisiin loppuun.
”Me llamo César”, toistin jo ties kuinka monennen kerran. Pitäisikö yrittää…?
Hymy nousi taas suulleni aikoessani koittaa jotain uutta.
”O-len César”, koitin ja hymy pysyi yhä yllä. Se vain kasvoi kasvamistaan. Näinkö täällä esittäydytään. Olen. Mahtavaa! ¡Muy bien!
Tuo tamma teki tutustumisen yllättävän helpoksi, oikeasti. Olen. Jos muistaisin tuon yhden pienen sanan, kaikki olisi hyvin.

”Gira a la izquierda”, sanoin ja heilautin päätäni vasemmalle kohti koloa. Sinne menisimme ja pysyisimme suojassa. Jos.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: La paz de tus ojos.

ViestiKirjoittaja Different » 12. Helmi 2011 15:03

Tuuli kävi kylmemmäksi, tai sitten se johtui siitä, että vesi oli alkanut jäätyä tamman ihollakin. Joka tapauksessa, Titanak halusi pikaisesti pois purevan tuulenhengen armoilta. Meren laulu oli kaunis, siihen sekoittui aaltojen pärske ja tuulen ulvonta, mutta se oli myös armoton, kaunis mutta vaarallinen. Vain yksin kohtalo tiesi, milloin meri ottaisi seuraavan uhrin mukaansa. Titanak päätti, ettei hänen vuoronsa ollut vielä.

Hieman jäykästi tamma askelsi eteenpäin, kuullen orin taas puhuvan. Tamma ei ymmärtänyt, eikä sen paremmin erottanut orin nimeä muista sanoista. Titanak huokaisi pettyneenä, sillä hän tunsi olevansa este kommunikointiin. Puhuivatko muutkin saarella tätä kieltä? Jos puhuivat, Titanak tulisi olemaan hyvin yksinäinen.

Ori jatkoi puhumista, ja Titanak ei edelleenkään ymmärtänyt puheesta mitään. Pettymys käväisi tammassa, mutta se pyyhkiytyi pois samantien, sillä ori lausui tamman nimen. Titanak. Tamman katseeseen syttyi ilo, ja tuo kohotti katseensa.
"Kyllä! Yes! Olen Titanak," tamma myönteli, hennolla äänellään.
"Yes! Umm, sí, kyllä," tamma sanoi, muistellen kuulemiensa kielien alkeita. Ori puhui taas, mutta Titanak ei enää ymmärtänyt. Hiljentyen tamma kuunteli orin sanoja. Seuraavat sanat yllättivät Titanakin.
"César?" Titan toisti heleästi. Hymyillen ja soinnukkaasti naurahtaen, hillitysti.

Tamma astui syvään hankeen ja käveli orin rinnalle. Kevyesti lämmintä ilmaa sieraimistaan puhaltaen tamma nyökkäsi itseään päin.
"Minä olen Titanak. Minä - olen - Titanak," tamma sanoi toistaen sanat hitaasti ja painokkaasti. Sitten tamma kurottautui oria kohti tuota kevyesti tuupatakseen, ja sanoi sitten:
"Sinä olet César. Sinä - olet - César," tamma tokaisi, sitten ujohkosti nauraen. Ilo pulppusi tammassa kuin keväinen puro, sillä pitkästä aikaa hän puhui jollekkin lajikumppanilleen. Enää kieliongelmakaan ei tuntunut niin suurelta esteeltä - kyllä tästä selvittäisiin.

Ori viittoili taas, ja Titanak katsoi ja näki kolon. Ori ilmeisesti tarkoitti sillä suojapaikkaa. Kylmyys alkoi tuntua sietämättömältä, ja Titanak otti suojan ilomielin vastaan. Hymyillen Césarille tamma lähti kävelemään hangessa kohti koloa, jonka ori oli juuri näyttänyt.
Different
 

Re: La paz de tus ojos.

ViestiKirjoittaja Siuri » 12. Helmi 2011 23:21

Sí? Sanoiko tamma kyllä? Ohhoh.
Hymy nousi korviini ja se pysyi yhä yllä, kun tamma sanoi nimeni. Kuinka hyvin tämä toimikin tällä kertaa!
Sitten tamma alkoi puhua taas sitä yhteistä kieltä, mitä kuulin vasta täällä ensimmäisen kerran. Sanat Olen ja meidän nimemme ymmärsin, ja oikeastaan tiesinkin, mitä tamma sanoi, mutta nyt meni jo liian vaikeaksi. Tiesin tamman tarkoittavan vaan hyvää, mutta pudistelin silti pääräni.
”Perdón Titanak”, sanoin. Ei minusta ole oppimaan uutta kieltä, ei vain ole. Kielipääni on varmasti huonoin koko maailmassa! Tai ainakin yksi huonoimmista. Hymyilin silti tamman yritykselle, mukavaa, että hän jaksoi edes yrittää.
” Pero gracias”, sanoin tammalle. Puhuikohan hän kuinka paljon espanjaa?

Kanjonin reunamilla oleva pieni kolo oli juuri sopivan kokoinen meille. Niin ainakin oletin.
Astelin ei-niin-suojaisaan suojaan ja kävin maahan pitkälleni. Kuinkakohan kauan tamma viihtyisi seurassani? Haluaisiko hänkin kenties levätä? Eniten kylläkin haluaisin tietää, että eihän tamma ollut vasta tullut tuolta jäisestä vedestä. Sehän nyt olisi ihan kamalaa! En uskoisi sen vain olleen uintireissulla muuten vain. Kukaan täysijärkinen ei menisi järveen ilman syytä tällaisella kelillä.
”¿De dónde eres?” kysyin aivan kuin kielellä ei olisi ollut mitään väliä. Niin olin toiminut aikaisemminkin, ja lopulta oli aina löytynyt jokin tie tulla toimeen. Toivottavasti siis nytkin.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: La paz de tus ojos.

ViestiKirjoittaja Different » 13. Helmi 2011 00:40

Kun tamma näki orin hymyilevan, ilo lävisti hallakonkimon ruumiin kuin lämpöaalto. Hymy muuttui hiukan, mutta vain hiukan vapautuneemmaksi, ja Titanak ei enää tuntenut toivottomuutta. Vaikka kaikki saarella puhuisivat tuota samaa kieltä, jonka tamma oli kuullut joskus aikaisemminkin, yhteinen kieli löytyisi kuitenkin jossakin vaiheessa. Titanak oli siitä varma. Ja jos ei, kyllä Titan olisi voinut tuon kielen opetellakin. Aikaa se veisi, ja kärsivällisyyttä, mutta ehkä lopulta hän oppisi.

Kylmän tuulen riepottelun takia ankarasti täristen Titanak käveli pieneen suojapaikkaan orin perässä. Toisesta mallia ottaen tamma koukisti varovasti jalkansa ja laskeutui pienen välimatkan päähän luolamaisen onkalon lattialle makaamaan. Tamma ei ensin tuntenut kuin kylmyyden, mutta pikkuhiljaa Titanakin oma ruumiinlämpö alkoi luoda lämpöä alustaan, jolla tuo makasi. Silti tamma tärisi yhä.

Tamma ei tajunnut mitä ori haki kysymyksellään, muttei lannistunut. Titan mietti hetken.
Hän oletti, että César tiesi Titanakin nimen, ja tajusi, että hän ei osannut samaa kieltä. Loput asiat olivatkin auki. Mutta nyt kun mietti, Titanak oli varmasti toisen silmissä outo, sillä hänhän oli juuri huuhtoutunut jäiseltä mereltä rantaan keskellä pahinta talvea. Kukaan täysjärkinen ei siihen aikaan uisi.
Ajatuksiinsa uppoutuneena Titanak rupesi hyräilemään rauhallista, soinnukasta sävelmää. Pian tuo kuitenkin havahtui, ja käänsi utuisen, salaperäisen katseensa oriin.
"Olen uusi. Juuri tulin. Uimasta," Titanak sanoi, muttei keksinyt, miten olisi näyttänyt orille uineensa. Tamma oli kuitenkin yhä märkä, jokseenkin vesi oli alkanut puoliksi kuivua, puoliksi jäätyä kiinni talvikarvaan.
Different
 

Re: La paz de tus ojos.

ViestiKirjoittaja Siuri » 13. Helmi 2011 13:42

Harmahtava kävi viereeni myös. Se oli oikeastaan mukavaa. Tamma ei näyttänyt siltä, että se kovin vierastaisi uusia tuttavuuksia, vaikka nämä puhuisivatkin eri kieltä. Tammalla oli varmasti saarella asiat hyvin, kun se tutustuu uusiin hevosiin. Uskoisi tuollaisella olevan paljon ystäviä. Toisin kuin minulla. Huokaisten aloin miettiä taas Saltoa. Oliko se tosiaan ainoa saarelainen, joka puhui espanjaa? En vain jaksanut uskoa, pakko täällä oli jonkun muunkin tulla Espanjasta. Eihän Espanja kylläkään ollut suuren suuri paikka koko maailmassa, mutta jos sieltä edes kaksi hevosta oli tullut, se oli jo hyvä. Varmasti on enemmänkin. Niitä pitäisi vain etsiä. Puhua rohkeasti ääneen espanjaa, ehkä joku kuulisi omaa äidinkieltään? Ei siis vain pakoilla ja esittää, että ymmärtää. Se olisi kaikista tyhmintä, mutta niin minä teen. Enkä voi sille mitään, en halua näyttää siltä, etten kuulu tänne. En vaan halua.

Tamma alkoi hyräillä. En tuntenut sävelmää, mutta se piristi. Se ihan oikeasti sai pahat ajatukset päästä pois. Sitten se lopetti ja sanoi taas jotain. En ymmärtänyt. Ei, yhden sanan ymmärsin. Olen. Tällä kertaa se ei tainnut liittyä millään tapaa nimeen. Se taisi tarkoittaa jotain muutakin. Mutta yhden merkityksen tiesin sille.
Nyökkäsin tammalle, vaikken ymmärtänyt mitään hänen sanoistaan. Se oli sääli, tuon sanojen täytyi oikeasti olla kivoja.
”¿Qué?” kysyin tammalta.
”¿Qué tu dijo?” kysyin tammalta. Jos hän toistaisi esimerksiksi? Mikä ei tietenkään auttaisi ollenkaan, mutta kyllä, halusin tietää.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: La paz de tus ojos.

ViestiKirjoittaja Different » 15. Helmi 2011 17:41

Harmaavalkoinen ei enää tuntenut kylmyyttä niin paljoa, kun tuo makasi luolan lattialla, mutta tärinä ei silti hellittänyt. Pienesti vapisten tamma painoi päänsä alas, nauttien raukeasta hetkestä, sillä nyt hänellä oli edes suojaa, hitusen lämpöä ja tilaisuus levätä. Eikä César, hänen uusi tuttavansakaan ollut hassumpi. Harmistusta loi vain se, että Titanak ymmärsi tuskin mitään toisen puheesta.

Lämmintä ilmaa sieraimistaan puhaltaen, hitaasti silmänsä sulkien tamma vain nautti saadessaan levätä. Suipot korvat kuitenkin toimivat yhä, ne nytkähtelivät silloin tällöin satunnaisia ääniä kohti, ja kääntyivät höröön Césarin alkaessa puhua. Silmiään raottaen tamma katsahti toiseen, sanoja ymmärtämättä, mutta silti pienesti hymyillen.
"Voisin opettaa sinua puhumaan minun kieltäni.. Jos haluaisit. Ja olisi mukavaa oppia sinun kieltäsi.." Titanak sanoi. Hän oli iloinen, mutta hillityllä tavalla. Ilo paistoi hänen silmistään, olemuksestaan, pienestä hymystä ja hennosta äänestä. Titanak ei ollut koskaan ollut sellainen, että hyppi pystyyn ollessaan riemuissaan - kyllä hänkin iloitsi, muttei niin railakkaasti kuin muut.
Silti hän toivoi ettei vaikuttaisi orin silmissä tylsältä.

Tamma heilautti päätään pienesti, rikkoen hetkeksi raukean ja poissaolevan olemuksensa. Kihartuva harja lennähti pilven tavoin pois tamman tummilta silmiltä, ja hetken aikaa utuinen katse tutkiskeli oria, joka makasi pienen matkan päässä. Sitten silmät taas sulkeutuivat, ja Titanak laski päänsä alas, kivilattiaan, pieni hymynkare huulillaan. Rasituksen jälkeinen väsymys tuntui nyt hyökyaallolta tamman kehossa, ja vain vaivoin tuo sai pidettyä itsensä hereillä. Silloin uusi kysymys sinkoutui tamman mieleen, ja hetken ajan tamma ei muistanut puhuvansa eri kieltä kuin ori.
"Missä olen?" tamma sanoi, päätään aavistuksen lattialta nostaen. Silmät olivat taas auki ja kohdistuneet oriin. Tosiaan, missä Titanak oli? Paikka vaikutti enemmän saarelta kuin yhtenäiseltä mantereelta, mutta harmaanvalkea tamma ei tosiaan ollut varma.
Different
 

Re: La paz de tus ojos.

ViestiKirjoittaja Siuri » 16. Helmi 2011 16:35

Tamma vastasi taas. En yhäkään tiennyt mitä. Se oli jo hermoja raastavaa! En ikinä ennen ollut joutunut kärsimään tällaisesta tiedettomuudesta ympäristöäni kohtaan. Tänne tultuani tuntuu vaan niin erakolta. Silti olen hyvin onnellinen siitä, että on näitäkin, jotka viihtyvät seurassa, puhui mitä kieltä tahansa. Se vain piristää päivää, ja jo pelkkä läsnäolo tekee olon turvalliseksi. Yksinäisyys aivan kuin katoaa. Nyt ei tarvitsisi katsella näkymiä yksin, nyt voisi makoilla suojassa tuulelta. Tai ehkäpä tamma haluaisi myös nähdä jotain kaunista? Se kuitenkin näytti olevan melko kylmissään siihen. Ehkäpä myöhemmin, sitten auringonlaskun aikaan. Siihen ei menisi enää kauaa. Harmikseni aurinko laskee länteen, näkymät ovat etelään. Ehkä se ei kuitenkaan haittaa. Maisemat ovat silti kauniit; kilometri kaupalla valkoista lunta.

Tamma puhui taas, kysyi jotain? Kyllä, äänensävyt olivat aina tunnistettavissa, vaikkei sanoja ymmärtäisikään.
”¿Tienes frío?” kysyin. Kenties tamma puhui jotain kylmästä? Ei, en tiedä, mutta saattoi olla.
Kömmin aivan tamman oikeaan kylkeen makoilemaan. Olihan minullekin ehtinyt tulla jo hieman kylmä, lähekkäin tulisi paljon lämpimämpi. Titanak oli niin paljon pienempikin. Millaisenkohan talvikarvan toinen omisti?
Tamma tuntui märältä, mikä oli ihme. En vain jaksa vieläkään uskoa, että tamma olisi ollut uimareissulla tällaisella säällä jäätävässä vedessä. En usko en. Ellei sitten..? Olisikohan tamma vasta saapunut? Voisikohan olla. Se vaikuttaisi kaikkein järkevimmältä ratkaisulta siihen, että se olisi vedessä lillunut. Mutta sittenhän.. Sittenhän tamma ei luultavasti tiedä saaresta mitään. Nada. Ja se tarkoittaa sitä, että tammalle täytyisi kertoa saaresta, käytännöistä ja johtajista, mutta kuinka ihmeessä voisin kertoa! Voih, tamma kaipaisi luultavasti juuri nyt jotain, joka puhuisi samaa kieltä, eihän se muuten pääsisi millään eteenpäin. Niin jos se on tänne juuri tullut.

Ajatukseni lähtivät taas hetkellisessä hiljaisuudessa leijailemaan muualle. Tällä kertaa omaan tulopäivääni. Se päivä, kun olin tullut ja tavannut ensimmäiset hevoseni. Se yksi rannalla, joka yritti puhua montaa kieltä, sitten se kaunis, jonka olin tavannut sateensuojassa.. Tämä muuten vaikutti aika samalta tilanteelta, eri kieltä puhuvan tamman kanssa kalliossa ja tälläkin kertaa olemme suojassa. Emme tosin vettä, tuulta vain.
Nousin pian ylös maasta, ja tunsin heti oloni kylmemmäksi.
”¡Ven!” sanoin tammalle hymyillen. Nyt olisi aika näyttää jotain kaunista. Toivottavasti tamma vain arvostaisi luonnon kauneutta. Pakkohan sen olisi, itsekin oli niin kovin kaunis.
”Vamos”, sanoin ja heilautin taas päätäni ulos suojasta. Sitten lähdin hitaasti kävelemään tuulen armoille.

Käännyin vasemmalle sisemmälle kanjoniin. Juuri sinne, mistä olin tullut. Jälkeni näkyivät yhä maassa polkuna, lähdin kävelemään sitä pitkin syvemmälle molemmin puolin olevien kallioiden seinämien saattelemana. Ne tosiaan peittivät lähes koko näkymän ympäriltä. Takana näkyi rantaa ja merta, edessä taas vain lisää mutkittelevia kallioita kanjonin ympärillä.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: La paz de tus ojos.

ViestiKirjoittaja Different » 18. Helmi 2011 09:24

Tamman korvissa kohisi, mutta muuten olo tuntui rauhalliselle. Edes Apaca ei häirinnyt tätä hetkeä. Titanak oli ehkä liian heikko saadakseen kohtauksen, ehkä ei, mutta ainakaan sairaus ei osoittanut juuri minkäänlaisia merkkejä olemassaolostaan. Tämähän meni hyvin, tamma tuumi mielessään, pienesti hymyillen.

César puhui jotain, mitä Titanak ei enää edes yrittänyt ymmärtää. Tamma hyväksyi sen, että ori puhui eri kieltä, vaikkakin tuntui suurelle takaiskulle saapua saarelle, jossa hevoset ilmeisesti olivat vieraskielisiä.
Isompi hevonen siirtyi papurikkotäpläisen kimon viereen, ja aluksi tamma hieman vierasti kosketusta, mutta rentoutui sitten tuntiessaan toisen lämmön. Siinä he sitten makoilivat, ja Titanak ei enää tärissyt niin voimakkaasti, vain sillointällöin vienosti värähtäen. Tamma vilkaisi oria, joka näytti vaipuneen omiin mietteisiinsä.

Hetki rikkoutui kuitenkin lopulta, kun ori ilmeisesti havahtui ajatuksistaan ja nousi seisomaan. Tuo sanoi jotain, mitä Titanak ei ymmärtänyt, mutta tuon elekielestä päätellen tämä halusi Titanakin mukaansa. Tamma nyökkäsi pienesti, hymyili ja oikaisi sorjat etujalkansa, nousten seisomaan. Kylmyys tulvahti tamman iholle siinä samassa, mutta se ei enää tuntunut niin pahalle, sillä karvan alapuolelta iho oli päässyt edes hiukan jo kuivumaan.

Titan seurasi oria kanjoniin, jalkojaan lumivaipassa korkealle nostallen. Vaikka tuo oli kylmästä jäykkä, liikkeet olivat silti kaspianponille ominaiset; näyttävät ja sulavat. Pienesti pärskähtäen tamma nosti päänsä korkealle, höristäen korviaan ja häntäänsä soihduksi ilmaan nostaen. Kylmä ilma nipisteli keuhkoissa, ja kuura valkaisi taas lainehtivat, kostean harjameren.
Näkymät olivat hienoja, aivan erityylisiä kuin Titanak oli tottunut näkemään, ja tamma ei viitsinyt edes sanoa mitään, niin keskittyneesti tuo tutkaili ympäristöä - kanjonin seiniä, lumihankia, edessä näkyviä mutkittelevia polkuja. Aurinko oli laskemassa, ja taivas oli värjätynyt kirkkaan punaiseksi. Maisema oli hyvin kaunis, ja Titanak nautti saadessaan katsoa sitä.
Different
 

Re: La paz de tus ojos.

ViestiKirjoittaja Siuri » 18. Helmi 2011 15:56

Kanjonin reunamat hohtivat punertavan oransseina. Tamma näytti jo nyt pitävän näkymistä, esperas hasta que vamos hacia arriba.
Kävelin melko reipasta vauhtia eteenpäin tamma perässäni. Yritin tehdä polkua mahdollisimman helposti käveltäväksi. Pian kuitenkin pysähdyin.
Hymyilin itsekseni ja katsoin ylöspäin vievää melko jyrkkää kanjonin reunaa. Se mahtoi olla kaiken lisäksi liukas tällaisilla pakkasille.
Vilkaisin takana olevaa tammaa hymyillen.

”¡Subete!” käskin tammaa ja heilautin päätäni ylöspäin. Siinä olivat jälkeni, jotka olivat ilmestyneet minun tullessani alas.
”¡Ve!” kehotin tammaa hymyillen. Uskaltaisikohan se?
Nousin kanjonin vasemmalla reunalla olevalle tasanteelle. Matka ylös alkoi!
Vilkaisin tammaa vielä ennen kuin lähdin kiipeämään ylös.
”Arriba”, sanoin itsekseni. Ylös oli mentävä.
Otin tukea jaloilleni lähtiessäni pujottelemaan epätasaista polkua ylöspäin. Kanjoni oli muuten tasainen alhaalta katsottuna, mutta muutamassa kohdassa oli rosoista ja melko helposti kuljettavaa tietä, kuten tässä.
Loikin kohdasta toiseen yrittäessäni päästä ylös. Jos tuo pelkkä kanjoneiden katselu ilahdutti tammaa, niin odottakoon vain, mitä ylhäällä näkyy.

Astuin varovasti aina seuraavaan kohtaan ja yritin pitää katseeni tammassa. Ehkä tie ei ollut kaikista helpoin kuljettavaksi, mutta kyllä se nyt vaan saisi kelvata. Muuta ei välttämättä ollut.
Kanjoni oli syvyydeltään ehkä sen kymmenisen metriä, jostain kohti pidempikin. Piti siis tosiaan varoa putoamasta, sillä jopa tämä tie oli melko jyrkkä. Luntakin oli niin paljon, ettei vaarallisia kohtia näkynyt. Piti vain luottaa edellisiin jälkiini.
Ottaessani viimeisiä askeleita ylös olo tuntui hyvältä. Hymyilin taas itsekseni ja odotin tamman nousevan pian ylös. Kipusin tasaiselle maalle ja sain pian kaikki neljä kaviotani tukevasti lumiselle pinnalle.
Kuin automaattisesti lähdin kävelemään merta kohti, suuntaa, josta olimme tulleet. Nyt vain paljon korkeammalla.

Aurinko oli laskeutumassa länsipuolellamme. Jopa lasku näkyi hyvin, kun ylhäällä ei ollut muuta edessä, kun vain kallioa. Pitkällä edessä näkyi autiomaata, aavikkoa. Auringonlasku näkyi siis loistavasti ylhäältä, aivan kuten olin suunnitellut.
Edessäpäin aukeni meri. Sitä näytti riittävän kilomerti kaupalla, eikä loppua näkynyt. Merituuli heilutteli harjaani kovalla voimalla. Siitäkään tuulesta ei voinut kuin nauttia, vaikka kylmä olo valtasi taas.
Siristelin silmiäni ja katsoin ympärilleni. Hiljainen lumisade oli jo loppunut ja ilmakin kirkastui huomattavasti. Kaikkialla oli mukavan väristä; oranssin ja punaisen värikirjo oli todella laaja.
Kävelin yhä eteenpäin saavuttaen pian vuorten eteläisen reunan. Alas olisi helppo pudota, mutta tuuli esti yllättävän hyvin kulkemasta liian pitkälle.
”¡La vista es muy bonita!” huokaisin. Tätä maisemaa voisi katsoa useamminkin.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Seuraava

Paluu Merenranta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron