Kun sä löydät sateenkaaren, tuo se mulle - part II

Sademetsien aluskasvillisuus on erittäin tiheähköä, jonka takia siellä on vaikeahko liikkua. Tiheä kasvillisuus kuitenkin takaa sen, että sieltä löytyy vaikka minkälaisia piilopaikkoja piiloutumista varten, jos jollakin on aivan hengenhätä. Piilopaikat ovat kuitenkin hevosille osaksi myös vaaraksi, sillä monenlaiset pedot pääsevät piiloutumaan niiden varjoon.

Kun sä löydät sateenkaaren, tuo se mulle - part II

ViestiKirjoittaja kujakettu » 14. Tammi 2012 15:40

[Mani siis tänne Jamin kanssa <3]

ADELIA

”Ei kai tässä sitten muuta kuin mennään, vai mitä?”
Olin vähän epäröiden nyökännyt Jamilalle ja katsonut sitten miten hän nousi ylös heinikosta. Hieman kokeilevasti ja varovasti olin itse noussut perästä, vaikka oloni ei ollutkaan kovin vakaa. Tiesin että sademetsässä olisi kuitenkin paljon parempi levätä, lämpimämpi ja suojaisampikin ja kaikkea. Oloni vain oli yhtä aikaa niin raskas sekä niin keveä - helpommin sanottuna siis sekava ja väsynyt. Olin hieman venytellyt ja oikaissut sikin sokin olevaa harjaani kevyellä päänheilautuksella, ennen kuin olin vastannut että nyt voisimme lähteä.

Tällä hetkellä alamme olla sademetsän rajalla. Ilmasta huomaa selkeästi miten se lämpenee ja muuttuu kosteammaksi, ja vähitellen kaikki sademetsän eksoottiset kasvit alkavat näkyä tavallisemman kasvillisuuden lomasta.
Huokaisen hieman ja vilkaisen sitten uutta ystävääni, Jamia, varovainen hymy turvallani.
"Kohta ollaan ihan kunnolla sademetsässä", sanon, vaikka kyllähän sen näkee tyhmäkin. Kun tajuan sen, poskiani alkaa hieman kuumottaa ja siirrän katseeni hetkeksi muualle. Miksi minä aina sanoin kaikkea tyhmää..
Kun olemme kuitenkin vielä kävelleet hetken, rohkaistun ja katselen taas ympärilleni vapautuneemmin ja Jamia myös. Toivottavasti häntä ei häirinnyt se miten ujo ja varautunut olin ja kaikkea..
Äh, mutta hänhän halusi olla ystäväni. Ei kai hän olisi ystäväni jos hän ei pitäisi minusta.
Kun oivallan kyseisen asian, tunnen oloni taas lämpimämmäksi ja paremmaksi.
"Missäköhän olisi hyvä paikka levätä?" kysäisen sitten vienosti toiselta.
kujakettu
 

Re: Kun sä löydät sateenkaaren, tuo se mulle - part II

ViestiKirjoittaja Mani » 18. Tammi 2012 09:47

Jamila

Jamila asteli rauhallisesti Adelian vierellä, kun kaksikko käveli vaitonnaisena. Sademetsän Yksityiskohdat erottuivat joka askeleella paremmin, kun kaksikko pääsi määränpäätään lähemmäksi. Jamila levitti sieraimensa ja veti syvään keuhkoihinsa sademetsästä tulevaa lämpimän kosteaa ilmaa. Paljon erilaisia hajuja ajelehti metsästä päin, ja Jamila odotti innostuneena minkälaista metsässä mahtoi olla. Kiharaharja ei ollut ennen tainnut käydä varsinaisessa sademetsässä. Heinikossa alkaa näkyä erilaisia kasveja, joista ei tiennyt mitä ne olivat. Niitä siis tuskin kannatti pistää suuhunsa. Adelia ilmoittaa, että pian oltaisiin perillä sademetsässä. Tamma nyökkää tähän tähystäen samalla maankamaraa kun liikkui eteenpäin.
”Niin… Tiedätkö sinä mitään näistä hassuista kasveista?”
Jamila kysäisi ohimennen Adelialta törmätessään jälleen vihertävään kasviin, joka lykkäsi päästään suurta räikeän pinkkiä kukkaa tai hedelmää. Se tuoksui kerrassaan erikoiselta.

Adelian kysyessä, missä mahtaisi olla hyvä lepopaikka, Jamila kohotti päätään katsellakseen ympärilleen. Maata tutkaillessa kaikki muu olikin vähän sumentunut. Ympärllä levittäytyi korkeita puita, jotka näyttivät vain muuttuvan korkeammiksi eteenpäin mennessä. Sademetsän vihreänä hohkaava valo muutti hevostenkin vaaleat kohdat vihreiksi, itse asiassa Jamilan katsoessa Adeliaan, tuo oli kokonaan vaaleanvihreä.
”Hmm.. Joku suojaisa.. onpa täällä lämmintä.. ja kaunista.. Olet muuten ihan vihreä.”
Jamila puheli hajamielisen oloisena tepastellessaan ympärilleen, ympäristö oli uusi ja mielenkiintoinen. Hetken tepasteltuaan ja maata kuovittuaan, puita tökittyään tammasta tuntui, että oli löytänyt hyvän makuupaikan.
”Miten olisi tämä tässä?”
Jamila viittasi edessään olevaan paikkaan, jossa ei ollut niin paljon aluskasvillisuutta, ympärillä tosin senkin edestä. Maa näytti mukavalta makoiluun ja paikkaa suojasi tiheän aluskasvillisuuden lisäksi pari sammalpeitteistä puuta.
Mani
 

Re: Kun sä löydät sateenkaaren, tuo se mulle - part II

ViestiKirjoittaja kujakettu » 19. Tammi 2012 18:53

Kävelen vähän mietteissäni vain eteenpäin sen jälkeen kun olin maininnut sademetsästä. Aiheutin itselleni kauheat päänsisäiset ongelmat aina ihan turhista jutuista, sen huomasi taas kun pelkkä ihan tavallinen ympäripyöreän tarpeeton kommentti sai minut tuntemaan oloni tyhmäksi ja mieleni kaivautumaan maanrakoon. Minulla taisi olla aika pahoja itsetunto-ongelmia..
Kun Jamila kuitenkin kysäisee jotain kasveista, heilautan hieman äkkinäisesti pääni toisen puoleen niin että jouhet vain hulmuavat sinne sun tänne ja katson häntä. Minäkö joskus reagoin vähän turhan voimakkaasti kaikkeen mahdolliseen? Ei kai..
Naurahdan vähän hämääntyneen oloisena ja vilkaisen kasvia, joka tuoksui hassulle ja oli ihan Jamilan vierettyvillä.
"E-en minä itse asiassa", sanon alkuun vähän takellellen, vähän hermostuneeseen äänensävyyn.
"Vaikka varmaan minun pitäisi kun olen asunut täällä aina", jatkan sitten vähän häpeäväänkin tyyliin, kasvoja jälleen hieman kuumottaen.
"Ja kun nyt olen metsäponikin ja kaikkea... No, ehkä minä vielä opin", jatkan sitten loppuun, yrittäen hymyillä ja höristää korviani.

Jamila ei vastaa kysymykseeni lepopaikasta saman tien, ja sekunnin murto-osan jo hätäilen taas päässäni typeriä vaihtoehtoja, kuten sitä josko hän on suuttunut minulle jostain mitä sanoin aikaisemmin. Sitten kuitenkin työnnän ne ajatukset syrjään ja yritän keskittyä katsomaan josko itse näkisin sopivaa lepopaikkaa.
Kun Jamila sitten mutisee jotain ilmeisesti puolittain itselleen, ilmeeni on vähän kummastunut. Varsinkin kun hän sanoo että olen ihan vihreä.
"Mitä, vihreä?" kysäisen hämmästyneesti ja vilkaisen ryntäitäni. Niin joo, toinen kai tarkoitti miten sademetsän valo muutti vaalean karvani ihan vihertäväksi.. Sekunnin sadasosan kerkesin jo taas hätääntyä.
Vielä hetken meidän kuljeskeltua ja Jamin kuovittua maata ja ties sun mitä, hän sitten kysäisee olisiko tässä hyvä paikka. Räpytän pari kertaa nopeasti silmiäni ja ravistelen vähän päätäni kuin herätäkseni jostain transsista. Sitten katselen ympärilleni pää hieman kallellaan, palauttaen lopulta eriväristen silmieni katseen Jamilaan.
"Joo, tämä on hyvä", sanon pienesti hymyillen. Sitten hieman kokeilevasti asetun makuulle - paikka tosiaankin tuntui hyvältä. Hymyni syvenee aavistuksen ja vilkaisen sinisilmään nyökäten.
kujakettu
 

Re: Kun sä löydät sateenkaaren, tuo se mulle - part II

ViestiKirjoittaja Mani » 20. Tammi 2012 17:20

Adelian sanoessa, ettei tiennyt mikä kasvi oli kyseessä, Jamila nyökytteli ymmärtäväisesti päätään.
”Totta kai sinä opit,” tamma sanoi hyväntuulisesti ja jatkoi sitten: ”Mutta varmaan parantajana on hyvin tärkeää tietää nämä kasvijutut, vai mitä? Eikös täällä ole sellaisia?”
Tamma kysyi kaksikon jatkaessa matkaa sademetsän uumeniin.

Jamila haltioitui täysin ympäröivästä sademetsästä ja sen väreistä sekä valoista. Kun tamma on puhellut hieman ajatuksissaan, tuo naurahtaa keveästi huomatessaan Adelian vilkaisevan itseään.
”Niin tämä valo siis.. Hassu juttu minusta.,” Jamila myhäilee, vaikka Adelia näyttää jo huomanneen ettei tuo ollut ’sillä tavalla vihreä’.

Kirjava löytää mielestään hyvän makuupaikan ja Adelia näyttää kelpuuttavan sen. Jamila hymyilee asiaan tyytyväisenä, ja laskee oman kehonsa maahan päästäen pitkän puhalluksen sieraimistaan. Juuri nyt tamman olo oli erinomainen. Hän oli tutustunut uuteen hevoseen, ja pääsi juuri ensimmäistä kertaa sademetsään, joka oli mielenkiintoisia kohteita täynnä. Sinisilmä tuntui suorastaan säteilevän iloa ja hyvää oloa, niin että tuo päätti heittäytyä rennomaksi ja suoristi jalkansa pitkiksi ja vapaiksi pois koukusta kehon alta.
”Tiedätkö, Adelia. Juuri nyt minulla on ensimmäistä kertaa ihan oikeasti hyvä olla tällä saarella olo aikanani. Mukavaa että törmäsin sinuun.”
Kirjava sanoo toiselle katsellen sivusilmällä tätä. Vaikka Adelia hieman panikoikin turhasta ja teki muita kummallisuuksia, mutta se ei ollut hänen oma vikansa. Pikkuhiljaa toisesta paljastui kirjavan silmissä herttainen ja hyväntahtoinen nuori tamma, joka vain oli hiukan epävarma itsestään.

Jamila koki jälleen yhden sademetsän ihmeistä, sillä jokin kirkkaana loistava ötökkä lejaili tamman pään yläpuolella. Siitä ei lähtenyt minkäänlaista ääntä, ei edes surinaa. Se vain näytti leijuvan ja hohtavan. Kaikenlaiseen sitä täällä saarella törmäsikin.

//Kun alkaa aiheet loppua jaarittelusta mulle ainakin tulee himo lisätä jonkinlaista actonia.. xDD//
Mani
 

Re: Kun sä löydät sateenkaaren, tuo se mulle - part II

ViestiKirjoittaja kujakettu » 01. Maalis 2012 17:42

[Joo siis mä en todellakaan tiedä miten mulla kesti näin jumalattoman kauan. Oli koeviikkoa ja sitten kaiken maailman turhaa säätöä. Sori. D8]

Jami oli niin mukava. Mitä pidempään olin hänen kanssaan, sitä paremmalta oloni tuntui. Jami taisi hyväksyä minut sellaisena kuin olin, eikä pitänyt minua ihan typeränä kaiken maailman tyhmien juttujeni takia. Se oli äärimmäisen helpottavaa, vaikka välillä kyllä siltikin minulle iski luonteeni takia epäusko siitä eikö hän tosiaan pitänyt minua yhtään typeränä pikkutyttönä joka vouhottaa turhista asioista.
Kasvi on toden totta hieno, mutta en voi kieltää etteikö minua aavistuksen hävetä kun minulla ei ole aavistustakaan mikä kasvi on kyseessä. Kun Jami sitten mainitseekin parantajista, kohotan kiinnostuneena, melkeinpa innostuneena kulmiani ja katson Jamia tämän sinisiin silmiin.
"Niin varmaan muuten pitää. Tai siis ei edes varmaan, tiedätkö", sanon hänelle vilkaisten kukkaa nyt aivan uudenlaista intoa täynnä.
"Olisikohan hienoa olla parantaja", totean sitten katsellen edelleen kasvia, "auttaa muita ja osata kaikkia hienoja juttuja?" kysäisen Jamilta vilkaisten häntä.
"Niitä ei taida edes olla kauhean monella laumalla", sanon kohta mietteliäästi.
"Voisikohan minusta olla sellaiseen?" kysäisen aluksi hieman arasti, mutta höristän sitten korviani ja katson Jamilaa. Se olisi hienoa. Jos voisi auttaa muita.. Ehkä se auttaisi minus hyväksymään itseni ihan toisella tavalla. En tuntisi itseäni enää vain taakaksi ja häiriöksi.
Ajatus jää kiehtovana kieppumaan mieleni sokkeloihin.

Juu, onneksi en sentään ollut oikeasti muuttunut vihreän väriseksi tai olisi voinut iskeä pienimuotoinen paniikki. Jami selittää valosta ja nyökytän aavistuksen hermostunut hymynpoikanen huulillani.
"Niin aivan. Onhan se vähän joo", sanon ja vilkaisen uudelleen ryntäitäni, jotka näyttivät hohkavan vihreinä.

Kun olemme löytäneet hyvän makuupaikan ja minä olen jo asettunut alas, Jami hymyilee ja asettuu myös makuulle. Vastaan hänen hymyynsä varovaisesti ja oloni alkaa tuntua jo paljon paremmalta kuin aikaisemmin. Oli ollut niin hyvä asia, että olin törmännyt Jamiin.. Minulla oli ihan oikea ystävä jonka seurassa oli turvallista olla.
Kun sinisilmä sitten sanoo melkein suoraan mitä satuin itse juuri sillä hetkellä ajattelemaan, höristän yllättyneenä korviani ja poskiani kuumottaa hieman.
Naurahdan varovasti.
"M-minä meinasin s-sanoa ihan samaa", sanon Jamille hieman takellellen, mutta aivan mielettömän iloisena.
"Minä en ole kai oikeastaan ikinä ollut näin iloinen", jatkan varovasti, hieman hiljaa. Kuin se olisi salaisuus.
Hymyillen painan pääni maahan, ihan Jamin viereen, sillä väsymys alkaa taas tuntua taakkana kaikesta hyvästä olosta huolimatta.
Ensimmäistä kertaa voin nukahtaa pelkäämättä lainkaan että näkisin painajaisia.
Tuntuu melkein kuin olisin saanut jotain menettämääni takaisin.
kujakettu
 

Re: Kun sä löydät sateenkaaren, tuo se mulle - part II

ViestiKirjoittaja Mani » 16. Maalis 2012 20:11

[Joo ei haittaa ollenkaan, en itsekään oikein edistä peliä tällä viivyttelylläni ^^'']

Adelia pohti parantajana olemista, ja Jamila ei voinut estää hyväntuulista ilmettä nousemasta kasvoilleen.
”..Niin olisi varmaan,” Jamila vastasi Adelialle puoliksi mietteissään toisen pohtiessa parantajan hienoutta. Kirjava itse ei osannut kuvitella jaksavansa opetella kaikkia niitä kasveja, eikä hänellä varmaan riittäisi kärsivällisyys muiden auttamiseen, vaikka olihan Jamilakin hyväntahtoinen ja auttoi mielellään, ainakin omasta mielestään. Hänen jalkansa kaipasivat enemmän vauhtia.
”Tietysti sinusta voi tulla parantaja, jos vain tahdot tarpeeksi,”
Kirjava sanoi keveästi astellessaan eteenpäin. Jamila katseli Adeliaa vierellään, nuorempi olisi varmasti parhaillaan sellaisessa asemassa, jossa saisi auttaa ja antaa muille hyvää.

Kaksikon löydettyä hyvä makuupaikka, oli aika rauhoittua hetkiseksi. Puhtaan hyvänolon tunne valtaa kirjavan, ja jokin pakottaa sinisilmän kertomaan ääneen sen, mitä juuri sillä hetkellä sisällään tunsi. Jamila ilahtuu entisestään kuullessaan, kun Adeliakin näyttää vilpittömästi tuntevan sen saman iloisuuden. Kirjava ei oikein osannut muuta kuin hymyillä lämpimästi siihen vastaukseksi.

Jamila hengittää rauhalliseen tahtiin, Adelia laskee päänsä maahan ja näyttää vaipuvan uneen. Jamila itse tunsi väsymyksen raajoissaan, ja olikin helpottavaa päästä makuulle. Sinisilmää ei kuitenkaan nukuttanut, ja hänen päässään pyöri liikaa ajatuksia. Ehkäpä Jamilan olisi viisainta jäädä samalla vahtimaan nuoremman unta. Sademetsän monenkirjavat äänet ja hajut ympäröivät kaksikon, ja Jamila katselikin korkeiden puiden huojuviin latvoihin miettieliäänä. Sininen taivas pilkahteli tuuhean latvuston seasta, sademetsän pohjalla oli kuitenkin sen verran pimeää että saattaisi olla hankala sanoa milloin tasan tarkkaan tulisi yö. Metsästä kuului mitä taianomaisempia ääniä, korkeita sirityksiä ja karheampia kurlutuksia, Jamila saattoi vain arvailla minkälaiselle eläimelle tai hyönteiselle äänet kuuluivat.

Jonkin matkan päästä kuului rasahdus. Jamila käänsi oikeaa korvaansa, ja sitten kuului toinenkin. Tamma kohotti päätään, oliko hän väsymättömyydestä huolimatta torkahtanut? Hämmentyneenä kirjava räpäytti sinisiä silmiään ja tarkkaili pää kohotettuna korkean heinikon ylitse mahdollisen äänen suuntaan. Mitään ei kuitenkaan enää kuulunut, mutta tamma jäi varuilleen. Jamila vilkaisi sivusilmällään vieressään olevaa Adeliaa, ja päätti olla ihan rauhassa ja hissun kissun, mikäli nuorempi vielä nukkuisi. Hän ei ainakaan vielä ollut nähnyt saarella olevan sellaista vaaraa, mikä saattaisi uhata kahta sen kokoista hevosta. Kirjava kuitenkin päätti varmuuden vuoksi pysytellä loppuajan hereillä ja valppaana.
Mani
 

Re: Kun sä löydät sateenkaaren, tuo se mulle - part II

ViestiKirjoittaja kujakettu » 11. Huhti 2012 21:39

[Gaaaaa ja taas meni melkein kuukausi DD8]

Tämä oli niitä harvoja hetkiä elämässäni, kun en nähnyt levottomia, väsyttäviä unia tai raastavia painajaisia. Nukuin kerrankin levollisesti ja turvallisesti. Olo oli lämmin ja mukava, huolettomampi kuin osasin kuvitellakaan. Välillä heräsin unestani aivan pieneksi toviksi, mutta kun unenpöpperöinen katseeni tavoitti Jamin kirjavan hahmon, oloni rauhoittui ja pystyin nukahtamaan uudelleen.
Lopullisesti heräsin vasta kun varhainen aamunkajo osui kasvoilleni. Siristelin hyvin pöpperöisenä silmiäni ja pienen hetken ihmettelin missä edes mahdan olla, ennen kuin muistin. Vilkaisin Jamilaan, joka taisikin olla jo hereillä. Kai? Toivottavasti hän ei ollut tylsistynyt kun minä olin vain vedellyt autuaasti sikeitä.. Haukottelen makeasti ja avaan silmäni kunnolla, mutta jään edelleen vähän huolestuneeksi siitä josko toinen oli tympääntyneenä makoillut siinä minua odottamassa.
Kunhan alan vähän tottua orastavaan päivään ja sen valon määrään ilman että silmiäni kirveltää, heilautan otsaharjaani pois silmiltäni ja nousen venytelläkseni.
"Et kai sinä ole ollut siinä hirveän pitkään tylsyyksissäsi valveilla?" kysäisen sitten vähän vaitonaisesti Jamilta, samalla kun venytän selkääni.
"Ei ollut tarkoitus nukkua näin pitkään. Anteeksi", sanon varovaisesti tammalle. Sitten kuitenkin minua alkoi taas hävettää jatkuva kaikesta pahoillani oleminen.
"Äh, taas minä pyytelin anteeksi. Anteeksi.. Eikun... voi äh, olen ihan tyhmä", mutisen.

Kun olen saanut kunnolla venyteltyä, minulle iskee vähän jano. Vilkuilen ympärilleni mietteliäs katse eriparisissa silmissäni. Kai täällä nyt jossain olisi vettä, olihan tämä nyt sentään sademetsäkin.
Hetken toivottomasti ympärilleni tuijoteltuani otan jo muutaman varovaisen, mietteliään askeleen.
"Tiedätkö sinä missä täällä oikein olisi vähän vettä.. eikun hetkinen", sanon sitten, kun jokin kimmeltää silmiini erään pusikon takaa salakavalasti. Otan harkiten muutamia askelia ja kurkotan sitten kaulaani pusikon yli.
"Täällä onkin pieni puro", sanon ystävälleni hyvilläni, kuljen varovasti pusikon ohitse ja kaarran kaulaani vettä kohden. Juon tovin varsin ahnaasti, en ollut tajunnutkaan että olin näin janoinen!
Kun sitten olen kylläinen, kohotan turpaani ja nuuhkin hetken sademetsän tuoksua sieraimiini. Kylläpäs kukkien tuoksu tuntuikin voimakkaalta ja makealta. Nuuhkin yhtä veden partaalla roikkuvaa kukkaa hyvin tarkasti, ennen kuin totean että se on vaaraton. Nappaan sen hampaisiini ja kuljen pusikon ohi takaisin nukkumapaikoillemme. Mussuttelen samalla kukkaa suuhuni, se oli ihanan erikoisen makuinen.
"Jami, tiedätkö mitä?" sanon varovaisesti sinisilmäistä vilkaisten.
"Olisiko se ihan typerä idea jos ihan oikeasti, ihan tosissani ryhtyisin parantajaksi?" kysyn sitten ujosti.
"Kun olenhan minä vähän tämmöinen ja kaikkea... Mutta se kuulostaa tosi hienolta idealta", sanon sitten vielä arasti.
kujakettu
 

Re: Kun sä löydät sateenkaaren, tuo se mulle - part II

ViestiKirjoittaja Mani » 11. Kesä 2012 12:53

[ehehehe kaks kuukautta kesti........ Totaaaaaa, ei tule toistumaan, ainakaan nytten kun kesäkin alkaa ja kaikkea, olen tositositosi pahoillani ^^'']

Jamila hengitteli rauhassa raikasta aamuilmaa ja kuunteli ympärillä soivia ja helähteleviä ääniä. Yö oli sujunut rauhallisesti ja Jamilan uusi tuttavuus Adelia nukkui edelleen, jokseenkin toinen alkoi osoittaa joitain heräilyn merkkejä.
”Hyvää huomenta,”
Kirjava toivotti Adelialle tämän avattua kunnolla silmänsä ja nousi samaa matkaa nuoremman kanssa seisomaan. Adelia oli huolissaan josko Jamila oli ollut hereillä jo kauankin, mutta kirjava hymähti ja pudisti päätään.
”En ole ollut kovin kauaa, nukahdin itsekin ja heräsin hetki sitten,” se sanoi ja venytteli myöskin raajojaan.
Kirjavaa ei Adelian pahoittelu häirinnyt, tamma sen sijaan naurahti hyväntuulisesti ja töytäisi turvallaan Adeliaa lapaan kuin sanoakseen ’ei se mitään, saat olla sellainen eikä se haittaa’.

Jamilakin oli tiedostanut janoisuutensa, ei se ollut juonut eilisen aamun jälkeen. Kirjava asteli erään suppilomaisen kasvin luo jonka sisään oli kerääntynyt sadevettä. Vesi oli hankalasti saatavissa ja sitä oli hevoselle vähäsen, mutta siitä huolimatta Jamila koetti saada juodakseen. Vesi maistui erilaiselta kuin normaalisti, luultavasti kasvin takia. Enemmän makealta ja hunajaiselta.
”..No näistä kasveista saa kyllä häviävän vähäsen vettä..” Jamila vastaa Adelialle tämän kysyessä vedensaannista, ja kirjava tamma kääntyy uteliaana nuorempaan päin tämän ilmoittaessa löytäneensä purontapaisen. Muutamalla askeleella Jamila oli Adelian vieressä, ja sekin kurkisti pusikon ylitse.
”Ohhoh, hyvä kun löysit tämän.!”
Jamila hihkaisee hyvillänsä, tämä puro se varmaan olikin pitänyt pientä porina-ääntä koko ajan. Sinisilmä ottaa Adeliasta mallia ja juo puron kirkasta vettä, maku on taas erilainen. Kirjava nostaa päänsä purosta ja katselee puron virtaamista.
”Tämä puro taitaa tulla ihan sademetsän keskeltä,”
Jamila sanoo miettien samalla millaista siellä mahtaa olla. Kirjava luo vilkaisun Adeliaan, joka näyttää olevan kiinnostunut erikoisennäköisestä kukasta. Jamila hymyilee ja astelee laiskasti Adelian perässä takaisin nukkumapaikoille.

”Mitä? Ei se tietenkään ole typerä idea.!” Jamila huudahtaa ja katsoo Adeliaa sinisillä silmillään. ”Minusta tuntuu että sinusta tulisi loistava parantaja, jos vain haluat,” tamma sanoo reippaasti ja antaa katseensa lakaista kaksikon ympärillä olevissa erinäköisissä kasveissa. ”Jos tykkäät auttaa muita ja jaksat opetella näitä kasveja, niin ei kai siihen muuta tarvita. Parantajia olisi kyllä varmasti hyvä olla,” sinisilmäinen puhelee ja ottaa pienen hypähdyksen erään sinivihreän lehtikasvin luokse.
”Parantajilla ei taida olla ketään opettajaa? Mietin vain, että pitääkö kasvit opetella yrityksen ja erehdyksen kautta,” Jamila pohtii ja sen kummempia miettimättä haukkaa itselleen tuntemattoman sinivihreän kasvin suuhunsa. Maku on kitkerä, mutta Jamila nielee kasvin siitä huolimatta. ”..Näin ikään.!” Tamma sanoo hymyillen ja toivoo ettei juuri niellyt mitään tappavan myrkyllistä. ”En tiedä mitä tuosta kasvista seuraa mutta ainakin vielä olen tolpillani,” se sanoo hymynkare huulillaan.
Mani
 

Re: Kun sä löydät sateenkaaren, tuo se mulle - part II

ViestiKirjoittaja kujakettu » 26. Kesä 2012 19:45

[Joo jotenki irtonaista tekstiä ja yh... koeta kestää XDD]

Jamila oli löytänyt vähän juotavaa jostain kasvista, mutta onneksi puro oli tarjonnut janoon vähän paremman ratkaisun. Sai ainakin juotua hieman nopeammin janoonsa kuin juomalla varmaan monesta kymmenestä kasvista niihin kertynyttä vettä... Vaikka kokemushan varmasti sekin oli, ja tiukassa paikassa ihan hyödyllistäkin pitää mielessä. Mutta nyt kaikki oli mitä mainioimmin ja purokin oli tosiaan löytynyt, joten vedensaannista ei ollut huolta.
Jami kehuu minua puron löytämisestä, joka saa taas poskiani kuumottamaan ja kasvoilleni hieman sellaisen 'ei se nyt mitään ollut'-ilmeen. Hän myös mainitsee siitä että puron vesi taitaa virrata sademetsän keskeltä, jolloin vaistomaisesti vilkaisen puron yläjuoksuun, joka katosi mutkitellen jonnekin puiden ja muun kasvuston taa.
"Niin varmaan", mutisen mietteliäästi.

Kun olen kysynyt Jamilalta vähän aristellen mitä mieltä hän minun parantaja-ideastani mahtaa olla, jokin solmu hellittää kun Jami vakuuttaa ettei se ole yhtään hölmö idea. Varovaisesti vilkaisen toista silmiin vähän arka hymy huulillani. Ennen kuin kerkeän kuitenkin sanoa mitään, kirjava alkaa selittää että minusta voisi varmasti tulla loistava parantaja jos vain haluan. Kohautan vähän vähätellen lapojani.
"No en minä nyt siitä loistavasta niin tiedä...", mutisen, "mutta olisi mukava olla avuksi ja hyödyksi."
Jami puhuu vielä kasvien opettelusta ja nyökkään.
"Minusta se olisi hirveän jännää", sanon ja katseeni eksyy kasveihin jossain Jamin takana, "siis opetella kasveja ja niiden ominaisuuksia."
Kun kirjava sitten miettii ääneen, mahtaako parantajilla olla opettajaa vai pitääkö kaikki oppia yrityksen ja erehdyksen kautta, katson häntä hetken hämilläni.
"Niin, tuota en tullutkaan ajatelleeksi...", mutisen, "mutta eikös jollain muilla laumoilla ole parantajia? Mistä he sitten ovat oppinsa saaneetkaan, mutta kaipa joku heistä osaisi neuvoa? Jos rupeaisi jonkun toisen parantajan.. oppipojaksi?"
En kyllä tiennyt yhtään muiden laumojen parantajista, mutta sellasia tietääkseni oli. Pitäisi vain löytää joku parantaja... Jos uskaltaisin sitten kysyä huolisiko tämä minut opettelemaan parannusta.
Siinä samassa Jami nappaa jonkun kasvin esimerkkinä yrityksestä ja erehdyksestä, ja katson häntä hetken suurin silmin. Hyvä etten kiljaise ja käske häntä sylkäisemään kasvia saman tien suustaan - sen sijaan jään toljottamaan kun hän nielaisee kasvin, toivoen samalla että se tosiaan oli vaaraton ettei Jamin tarvitsisi olla esimerkki siitä paljon puhutusta erehdyksestä.
Kun hän sitten sanoo olevansa vielä tolpillaan, huokaisen aavistuksen ja yritän saada jotain hymyntapaista huulilleni.
"Toivottavasti pysytkin", sanon hänelle.
kujakettu
 

Re: Kun sä löydät sateenkaaren, tuo se mulle - part II

ViestiKirjoittaja Mani » 26. Heinä 2012 10:42

[Taas meni tasan kuukausi :3333 Nyt mulla on äkillisiä kesälomareissuja syytettävänä D:]

”Noniin, sinullahan tuntuu olevan jo kaikki parantajan ainekset kasassa,”
Jamila sanoo ja nyökkää ystävällisesti hymyillen.
”Sinulla on halu auttaa ja olet aidosti kiinnostunut asiasta, nyt tarvitsee enää vain oppia parantajan perusteet.!,” Kirjava hihkaisee ehkä jopa yli-innostuneella äänensävyllä. Jamila päättää hieman vauhdittaa Adelian parantajaksi –opintoja nielemällä tuntemattoman kasvin ja katsomalla mitä tapahtuu. Kaksikon todetessa että ainakaan vielä mitään pahaa ei tapahtunut, Jamila naurahtaa muutaman kerran kevyesti.
”Olisipa muuten surullinen loppu kuolla siihen että nielee jonkin typerän rehun..” Sinisilmäinen sanoo ja jatkaa sitten: ”vaikka niihinkin kuolee yllättävän paljon nuoria hevosia jotka erehdyksissään luulevat jotakin kasvia syötäväksi..”

”Niin tosiaan, sinun parantaja opiskeluihin palaten.. Minustakin kuulostaisi fiksulta että etsisit jonkin lauman parantajan ja kysyisit päästä oppipojaksi. Tämä yritys-erehdys opiskelu ei ehkä sovi sinulle, vai mitä?” Jamila sanoo lopuksi hymähtäen. ”Eikä se ole varmaan kovin viisastakaan, mutta minä ainakaan en ole kovin viisas hevonen,” Kirjava naurahtaa pienesti ja puhelee Adelialle iloiseen äänensävyyn.

Jamila hiljenee hetkeksi ja kuuntelee ympäristöään villihevosen vaiston käskemänä. Sademetsän äänimaailma on edelleen värikästä, eikä ympärillä kuulostaisi olevan mitään poikkeavaa mistä olisi syytä huolestua. Jamila vaihtaa painoa jaloillaan ja huokaisee syvään, yllättäen tammalle tuli tukala olo. Sademetsässä oli hirvittävän kuuma, niin että se teki olon epämukavaksi. Vaikuttiko auringon nouseminen korkealle sademetsän ilman lämpenemiseen? Mutta ainahan sademetsässä oli lämmin. Jamila pudisti päätään itsekseen.
”Onko sinustakin täällä aika kuuma?” Kirjava kysäisi Adelialta ohimennen.
Mani
 

Re: Kun sä löydät sateenkaaren, tuo se mulle - part II

ViestiKirjoittaja kujakettu » 01. Elo 2012 13:20

"Niinpä kai", totean hennosti naurahtaen kun Jamila sanoo että minulla on kaikki parantajan ainekset kasassa. Sitten kuuntelen kun hän jatkaa, ja näytän ehkä vähän liioitellunkin vaatimattomalta kun toinen kehuu miten minulla on halu auttaa sun muuta sellaista. Tottahan se oli, mutta jotenkin tuntui hassulta kun joku rohkaisi tuolla tavoin. Hymyilen kuitenkin kun Jami on päättänyt lauseensa, nyökäten hieman.
Kasvista ei onneksi näytä ainakaan välittömästi tapahtuvan Jamille mitään pahaa joka onneksi rauhoittaa mieltäni. Olisi enemmän kuin kamalaa joutua äkisti pelastamaan uuden ystäväni henkeä, varsinkin kun en vielä ollut todellakaan mitenkään erityisen oppinut kasvien suhteen.
"Niinpä", sanon kun Jami sanoo että olisi typerää kuolla siihen että nielee typerän rehun, "joten älä tee tuota toiste. En ole vielä mikään parantaja enkä kiitos haluaisi että kuolet jalkoihini." Sanani kuulostavat topakoilta, vaikka pieni ilkikurinen kiilto silmissäni välkkyykin. Niin, siihen asti kunnes muistan miten isä oli kuollut ja puistatuksen aalto kulkee kehoni läpi. Ilmeeni muuttuu hieman inhoavaksi. Niin ei saisi käydä enää kenellekään.
Puren hieman huultani kun kuulen miten Jami jatkaa.
"Minä haluan estää joka ikisen", sanon sitten raudanlujasti, "yksikään ei saa enää kuolla sellaisen takia."

Kun Jami sitten jatkaa että olisi varmana viisainta etsiä jonkun toisen lauman parantaja, nyökkään.
"Se olisi varmaan parasta. Minä en taida ruveta kokeilemaan...", sanon katsoen hieman varovasti mutamaa tuiki tuntematonta kasvia ihan Jamin jalkojen juuressa.
"No et sinä mikään tyhmäkään ole", sanon vähän naurahtaen kun Jami väittää ettei ole viisas hevonen, "kunhan et rupea ihan työksesi syömään vieraita kasveja."

Hetkeksi Jamila tuntuu vaipuvan ihan omiin maailmoihinsa, jolloin minä saan aikaa ajatella parantamista. Mitenköhän helposti löytäisin jonkun parantajan? Yhteismaalta ehkä olisi pakko etsiä, en minä toisten laumojen alueille oikein voisi mennä kuokkimaan.
"Ai, mitä?" säpsähdän vähän kun Jamila äkkiä sitten kysyy jotain.
"Aa joo. Onhan täällä aika", sanon sitten ja tuijottelen vähän ympärilleni. Itse asiassa täällä oli vähän enemmänkin kuin aika kuuma.
Puren vähän mietteliäänä huultani.
"Pitäisi varmaan etsiä yhteimaalta tai jostain sitä.. parantajaa", sanon sitten pohdiskelevasti.
"Haluatko saattaa minua vähän matkaa?" kysäisen sitten hymyillen ja vilkaisen Jamilaa.

[Tää varmaan kannattaa lopettaa siihen kun nää lähtee matkaan tai tää ei lopu ikinä XDD]
kujakettu
 

Re: Kun sä löydät sateenkaaren, tuo se mulle - part II

ViestiKirjoittaja Mani » 01. Elo 2012 20:12

Jamilan sisältä kumpuilee hyväntuulinen nauru Adelian ilmoittaessa topakasti ettei kirjavan sopinut syödä tuntemattomia kasveja toisten. Tuota topakkaa ja varmankuuloista Adeliaa Jamila ei ennen ollut tavannutkaan, kirjava piti siitä että hennon ulkokuoren alta löytyi vähän jämptiyttä. Sinisilmä pudisti päätään vahvistaen olevansa ehdottomasti samaa mieltä, ettei söisi enää tuntemattomia kasveja enempää.
Adelia sanoo napakasti että tahtoisi estää joka ikisen hevosen kuoleman joka aiheutuisi enää kasveista. Jamilan ilme vakavoituu ja tamma nyökkää.
”Loistavaa, pidä tuosta asenteesta kiinni.”

”Hmmmh.”
Sinisilmä äännähtää mietteissään kun Adelia toteaa myös sademetsässä olevan melkoisen kuuma. Adelia ryhtyi pohtimaan parantajan etsintää ja Jamila nyökkäsi olevansa samaa mieltä.
”Yhteismaiden suunnalta varmasti kannattaa etsiä missä muiden laumojen parantajat mahtavat liikuskella,” Jamila vahvisti, Adeliahan tunsi saaren tavat paremmin mutta Jamilasta tuntui vain mukavalta puhua niitä näitä.
”Saatan sinut mielelläni… Hetkinen nyt..”
Kirjava tamma otti muutaman haparoivan askeleen mielestään yhteismaiden suuntaan, mutta pysähtyi.
”..Eikun siis tänne me menemmekin..” Jamila mutisi ja kääntyi ympäri lähteäkseen vastakkaiseen suuntaan. Ajatukset eivät oikein pysyneet kasassa ja kuumuus alkoi käydä sietämättömäksi. Jamila tunsi kuinka hiki kohosi erittäin nopeasti sen kyljille ja ryntäille.
”Anteeksi.. Johda sinä meitä olen aika hukassa vielä tällä saarella, mutta minun täytyy varmaan levätä vielä ihan pikku hetkinen jos sinulla ei ole kovin kova kiire..” Jamila puhui normaalia kimeämmällä äänellä ja nopeasti. Se koukisti etujalkansa ja lysähti maahan raskaasti hengittäen, kaikki ei nyt ollut kohdillaan mutta Jamila koetti pysyä rauhallisena sillä ei tahtonut huolestuttaa Adeliaa. Ei kai vain se pahuksen kasvi alkanut kolkutella joka piti mennä syömään jaksamatta ajatella mahdollisia seurauksia.

[Hhahha joo paljon mahdollista, lopetetaan vaan sitten 8D Jami järjestää tässä vielä pienen kohtauksen josta selvitään säikähdyksellä mutta sitten~]
Mani
 


Paluu Sademetsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron