Lisätään vähän suolaa ja katsotaan mitä syntyy...

Sademetsien aluskasvillisuus on erittäin tiheähköä, jonka takia siellä on vaikeahko liikkua. Tiheä kasvillisuus kuitenkin takaa sen, että sieltä löytyy vaikka minkälaisia piilopaikkoja piiloutumista varten, jos jollakin on aivan hengenhätä. Piilopaikat ovat kuitenkin hevosille osaksi myös vaaraksi, sillä monenlaiset pedot pääsevät piiloutumaan niiden varjoon.

Lisätään vähän suolaa ja katsotaan mitä syntyy...

ViestiKirjoittaja Maikku » 26. Kesä 2010 14:16

[Siis tänne Amethyst poneineen, ei muita kiitos.]

REGETTA
Ei mitään toivoa. Ei mitään varmuutta. Koko paikka oli täynnä kunniattomia paskiaisia. Sekin ori, jonka olin tavannut viimeiseksi, oli kadonnut kuin pieru saharaan. Olen etsinyt ja haravoinut kohta koko herneen sademetsän, enkä ole löytänyt vieläkään ystävääni Ireniaa. Ja entäs minun mahani sitten? Sehän oli kasvanut viime aikoina ihan hirvittävän paljon. Ja siitä oli varmaan kaksikymmentä kuun kiertoa suurinpiirtein aikaa, kun kadotin Irenian ja nyt minun mahani kasvoi kamalaa vauhtia samalla kun olin eksynyt ja ilmansuunnista aivan sekaisin!

Ah, mutta tässähän oli sademetsän raja. Kuinka sattuikaan! Katselin sademetsän loppumista kovin äkkijyrkkään siinä metsän laidalla silmät ymmyrkäisenä. Olin aivan varma, että olin yhä metsäponien alueella, sillä tuossa näkyi sama tasanko, jolta olin tänne tullut. Ihan kuin tasangolla olisi liikkunut hevosia! Katsoin nhieman hämmästyneenä, kun ruunivikko ori huomasi minut ja säntäsi laukalla minua kohti.
"Hei! Olin juuri tulossa rannalta, siellä oli hieno ilma..mitäs neidille kuuluu?" Ori kyseli rauhalliseen sävyyn, mutta joka sanasta tihkui uteliaisuus.
"Ai hei.. mietein juuri, että taidan yhä olla laumani metsäponien alueella.." Sanoin hiljaa, mutta toisen positiivinen asenne teki minuun suuren vaikutuksen. Ori nyökkäsi.
"Olette yhä emtsäponien alueella. Metsäponien alueisiin kuuluvat osa sademetsästä, sitten tuo tasanko.." ori selitti minulle vaikka mitä ja minä kuuntelin korvat höröllä.
"Mutta te taidattekin olla melko uusi täällä. Kuulutte siis metsäponeihin?" Ori kyseli ja minä nyökkäilin.
"Tiedän sen siitä, että.. ja vielä koko rajoituksista ja.." Ori selitti minulle eri laumojen väri standardeista, koko asioista ja pian tunsinkin pursuavani tiedosta.
"Kiitos..herra..?" Sanoin hiljaa.
"Rocky. Nimeni on Rocky. Minä jatkan matkaani, mutta neiti pärjää hyvin eikös? Ja ennen kaikkea muistakaa pysyä metsäponien alueella, niinkuin minä neuvoin." Rocky selitti. Minä hymyilin, joka jäikin varmaan orin viimeiseksi ajatukseksi ennen kuin tuo kaarsi pois luotani ja laukkasi tasangolle voikon ystävänsä luokse ja he jatkoivat yhdessä matkaansa muualle.
Maikku
 

Re: Lisätään vähän suolaa ja katsotaan mitä syntyy...

ViestiKirjoittaja kujakettu » 26. Kesä 2010 18:43

Salto

Onko täällä paikassa yhtään ketään? Alkaa käydä yksitoikkoiseksi. Kyllähän sitä maastoa on vaikka sun mitä sorttia jumalauta, mutta ei mitään muuta elollista kuin pari rääkyvää lintua.
Helkutti. Ottaa pattiin. Alkaa pidemmän päälle olla hyvin rasittavaa kuunnella vain omaa ääntään päänsä sisällä. Eihän minussa toki mitään vikaa ole, mutta kun kaikki on vain niin hiljaista ja seesteistä. Ei mitään elämän ääniä. Hulluksihan tässä tulee.

Kyllä ruokaa täältä näköjään löytyy, maasto on kaunis ja moninainen ja blaa blaa blaa. Joo-o, kyllä täällä elää voi mutta hei, miten pääsen takaisin kotiin? Missä on Espanja? Äääääh miksi täällä ei ollut ainoatakaan hevosta tai vaikka aasia jolta kysyä pari simppeliä kysymystä. Todella_masentavaa. Kuitenkin olen päätynyt jollekin hiivatin autiosaarelle...

Kuljen nopeita askeleita pitkin tasankoa ja muutama tirppa lentää ihan nenäni edestä ja mulkaisen niitä pahasti. Olen jännittänyt kaulani korkealle ja katselen sinne tänne. Joku täällä jossakin, tule tänne ja kerro minulle miten pääsen kotiin, kiitos.
Mitä helvettiä? Toimiko se?
Nimittäin tuolla missä alkaa jokin omituinen puistikko on läikikäs suuri otus, ja ei se varmaan mikään lehmä ole... Eivät lehmät asu metsässä.. Eivät minun tietääkseni ainakaan.

Lähden laukkaamaan hahmon luokse, ja riemuitsen mielessäni. Vihdoinkin! Edes yksi asukas täällä mikä ikinä sitten olikaan! Pääsen pois, pääsen pois, jes jess.. Laukkaan nopeita ja suurieleisiä askeleita kiharat jouheni ilmavirtauksen mukana hulmuten ja nopeasti olenkin jo hahmon luona.
Pysähdyn muutaman metrin päähän hevosesta enkä voi olla katsomatta omituista kasvillisuutta mikä hänen takanaan levittyy. Kauheasti kasveja... kuumuus hohkaa tähän asti ja kosteus... Ja ihan kuin tuossa olisi äsken ollut joku lisko? Ihan varmasti oli... Kukkasia, omituisia kasveja.. Mikä ihmeen paikka tuo sitten oli? Kaikki tasanko vain päättyy mystiseen tuollaiseen... tuollaiseen. Mitä hiiskattia?

Lopulta aikani pällisteltyä lasken katseeni hevoseen. Hevonen se on, läikikäs, pikkuisen minua matalampi tamma. Rykäisen vähän ja otan ryhtini kuntoon ja katson toista silmiin.
"Saisikos sua neitosta häiritä? Mulla ei oo aavistustakaan missä oon... Osaiskos neiti kertoa missä suunnassa on Espanja ja miten sinne pääsee täältä? Ja missä ylipäätään ollaan, et oonko miten kaukana kotoa?" sanon väläyttäen ystävällisen hymyn ja heilautan otsaharjani kevyellä päänheilautuksella silmieni edestä. Siinä vaiheessa jos tuo mongertaisi jotain alkuasukaskieltä, alkaisin huutamaan...
kujakettu
 

Re: Lisätään vähän suolaa ja katsotaan mitä syntyy...

ViestiKirjoittaja Maikku » 26. Kesä 2010 23:26

Ja siinä missä edellinen kaksikko ehti poistua minusta katsottuna vasemmalle, niin eikös oikealta silmänurkasta ala lähestymään valkoinen täplä. Ja voi kuinka komeaa laukkaa sieltä lähystyikään minua selvästi suurempi, komeampi ja järkevämpi ori. Jalat tuntuivat vetävän hyytelölle pelkästä katselemisesta, enkä onnistunut siirtymään mihinkään suuntaan. Noin komeat ja vaaleat orit pitäisi kieltää lailla! Tai eristää, tai jotakin. Mitä vain, kunhan ei juoksisi minua kohti..

Niin miksi se muuten laukkaa juuri minua kohti? Miksi? Mitä pahaa minä olen tehnyt? Eikö se voisi samantien karauttaa tuon edellisen perään. Ja apua, minä tunsin suutani karhistavan ja pääni jyskyttävän entistä enemmän tuon muistuttaessa minua hämärästi jostakin. Joku J-kirjaimella alkava ja niin samantapainen. Hitsi!

Ooh. Se pysähtyi ja puhui. Äänikin oli hienostunut ja sopi mainioisti orin ulkonäköön. Teitittelikin minua niin hienosti neidiksi, että oikein nolostutti katsoa tuota päinkään.
"E-esppanja?" Onnistuin änkyttämään samalla kun katsoin oria hieman arkaillen.
"E-en ole k-koskkaan kuul-lu-lutkaan." Jatkoin sitten samaan, arkaan ja hyvin hentoon sävyyn. Kurkku oli kuin hiekkapaperi ja ori oli kuin polttava aurinko kuumana kesäpäivänä! Ja tuo hymy...

Ei ei ei. Ravistin hieman hölmistyneenä päätäni ja yritin muotoilla järkevää lausetta päässäni. Sanoisin näin: Olet Caraliassa, tosi isolla saarella, jota hallitsee hevoset. Mutta suustani kuului jotakin tälläistä: " O-olet n-ni-niinku to-tosi issolla saarella. Ca-carralia." Dämit että minä mokasinkin aina! Puheeni oli epäselvää, änkytin enemmän kuin koskaan ennen ja hyvä jos tuo nyt edes kuuli mitä minä sanoin! Voi hyvä tavaton, tuo pitäisi minua nyt jonakin läskinä, änkyttävänä pullaponina. Voih, tuonkaan orin kanssa ei olisi enää millaisiakaan mahdollisuuksia..
Maikku
 

Re: Lisätään vähän suolaa ja katsotaan mitä syntyy...

ViestiKirjoittaja kujakettu » 27. Kesä 2010 00:28

Okei, ei se ainakaan mitään ihme intiaanikieltä höpise vaikka hetken olisin voinut melkein veikata niin, se näyttää jotenkin juuri sellaiselta. Alan kuitenkin epäillä toisen olevan tämän omituisen paikan ainut asukas kun puhe ei ainakaan oikein luista. Kohotan kulmiani hieman kummastuneesti ja katson vakavana kirjavaa.
"Eiii mikään ihmeen Eesppanja vaan Espanja. Missä suunnas se on, miten pääsen takas kotiin? Neiti hyvä, kai sä nyt Espanjan tiedät? Kai täältä ylipäätää pääsee pois?", kysyn. Kai täältä nyt pakko olisi poiskin päästä jotenkin! Varmasti! Ilmeeni latistuu kuitenkin täysin kun hän änkyttää ettei ole koskaan kuullutkaan.
"Ei helevetti...", mutisen tuijottaen maata ja tuntuu kuin se silti voisi kadota siitä alta.
"Missä pirussa mä olen... En pääse enää takasin...", sanon ääni latistuneena ja rupean manaamaan voimasanoja kovempaan ääneen.

Kirjava sanoo minun "niinku olevan tosi isolla saarella". Nostan katseeni häneen lopettaen manailun ja ilmeeni on kysyvä.
"Cacarralia?", toistan typertyneesti.
"Voi saatana, minä ja minun tuurini... Iso saari nimeltä Cacarralia...", höpisen pudistaen lasittunut katse silmissäni päätäni.
Sitten otan ryhtini taas kuntoon ja ravistan hieman päätäni.
"Kai täältä löytyy muitaki asukkaita ku sä? Tai siis.. Onhan täällä sentää muita hevosia, vai?", kysyn. Jos olen tosiaan joku autioon saareen rantautunut Robinson Crusoe ja tuo tuossa oli Perjantai, lähden varmaan kiljuen juoksemaan rantaa ympäri...
kujakettu
 

Re: Lisätään vähän suolaa ja katsotaan mitä syntyy...

ViestiKirjoittaja Maikku » 27. Kesä 2010 01:02

Katsoin toista avoimen pelokkaana ja harkitsin hetken, uskaltaisinko sanoa tuolle enää yhtään mitään.
"N-niin..Caralia." Korjasin hieman vaisusti ja otin sitten hieman pelokkaana askeleen taaksepäin. En saanut millään kerättyä rohkeutta kertoakseni lisää faktoja tästä paikasta.
"O-on ttäältä häädetty he-hevosia, mutta e-en usko niiden selvinneen to-toisessta meri matkasta. S-se o-oli n-ni-nimittäin pi-pitkä ja ra-rasittavva." Änkytin taas pelosta ja toivoin, ettei kehoni olisi kalissut samassa tahdissa, mutten ollut aivan varma asiasta.
"Se oli j-joku Ma-mafia." Jatkoin edellistä ajatustani loppuun ja katselin toista sitten hieman arkeillen.

Niin. Olihan täällä monen lauman edestä hevosia, mutta hetken emmein sen kertomista. Voisi olla takuulla mukavempaa ja hauskempaa kertoa tuolle olevansa ainoa ja että meidän täytyisi tyytyä tähän. Toisaalta, olin jo puhunut Mafiastakin, joten peli oli menetetty.
"T-täällä o-o-on viisi laumaa ja la-laumattomat. Niillä on ni-niminä Metsäponit, vuoristoponit, aavikkoponit, tasankohevoset ja ylänköhevoset." Sanoin ja suupielessäni kävi hymyn häive, kunnes se taas katosi. Tuo oli niin uusi, että joutuisin varmaan kertomaan ihan kaiken. Ikään kuin Iran etsimisessä ei olisi tarpeeksi puuhaa!
Maikku
 

Re: Lisätään vähän suolaa ja katsotaan mitä syntyy...

ViestiKirjoittaja kujakettu » 27. Kesä 2010 12:12

Kirjava korjaa sanansa ja peruuttaa askeleen. Caralia siis. Kohotan kulmiani kummissani. En kai minä pelota häntä? Sehän tästä vielä puuttuisi että tuo alkuasukas lähtisi kiljuen juoksemaan minua pakoon. Ehkä manaamiseni oli säikyttänyt hänet. Miten aution saaren asukkeja oikein sitten rauhoiteltiin? Mumistiin taikasanoja tai annettiin alkuasukkaalle voodoonukke jota se voisi käyttää rituaaleihinsa? No joooooo, toivon mukaan minä en ihan niin epämääräiseen paikkaan ole joutunut.
"Hei, ei mua tarvii pelätä, en mä ketään syö", totean lopulta miettien voisiko tuo sitten syödä minut... Ehkäpä se ei olisi kovin todennäköistä.
Se mihin olen joutunut mietitytti paljon siksi, että täältä ei kai päässyt pois, tai noh, olihan tuossa meri, mutta minua ei oikein huvittanut mennä heittäytymään sinne ja odottamaan että tällä kertaa pääsisin takaisin kotiin. Ei oikein kiehtonut se ajatus, kumma kyllä...

Häädetty hevosia? Miksi minusta alkoi yhä enemmän tuntua että olin rantautunut jollekin hullujen saarelle...
"Häädetty?", toistan katsoen tammaa silmiin.
"Syystä että?", saan kysytyksi, kun tamma sanoo jostain mafiasta. Mitä hiivattia... Noh, eipä se tainnut ainakaan ainut asukas sitten olla. Mutta silti, mitä pirua...
"Mikä ihmeen mafia?"

Viisi laumaa? Siis mitämitä... Täällä oli ilmeisesti sitten aika runsaastikin hevosia vai? Nimiveikkaukseni menivät tosin metsään. Höh, ne olivatkin maaston mukaan... Ei siis voodoopartio, metsäläiset, sekopäät, kannibaalit ja erakot? Mikä pettymys. Mutta siis oikeasti? Laumakaupalla hevosia?
"Siis neiti hyvä, ootko tosissas? Täällä on paljonki hevosia vai? Mites ihmiset? Siis... onko tää oikeesti joku saari jossai Amerikassa ja sä oot joku villiponi laumoines ja vuosittain ihmiset valkkaa parhaat teist myytäviks vai?", kyselen. Olin kuullut joskus että Amerikassa olisi sillä tavalla villejä hevosia. No helkutti, en minä halunnut tulla myydyksi minään hiivatin villinä!

[Reea unohti lumihevoset ;D]
kujakettu
 

Re: Lisätään vähän suolaa ja katsotaan mitä syntyy...

ViestiKirjoittaja Maikku » 27. Kesä 2010 13:00

[Joo siis sehän kuului täysin suunnitelmaan.. *köh*]
Tuo ori vakuutteli, ettei sitä tarvinnut pelätä, ettei se ketään syönyt.
"N-niinkö? Ro-rohke-kenen e-epäillä." Sanoin hiljaa ja jälleen änkyttäen. Mieli teki sillä ehtkellä enemmän kuin koskaan hypätä vuorenrinteeltä mereen ja hukkua.

Havahduin ajatuksistani, kun ori kysyi, miksi hevosia oli häädetty.
"Ne m-murhasi m-muita ja ka-ka-kahmi va-valtansa alle m-me-metsäponit ja mu-muistaaksennini ta-tasankohe-hevoset." Änkytin. Hitto minä vihaan sitä, etten uskaltanut sanoa mitään kunnolla, vaan änkytin koko ajan.
"N-ni-niitä j-jo-johti m-mo-oni vu-vuorollaan mu-mut perusttajaja o-oli B-Blo-bloody E-ey-ey-eyes." Pelottava ori, miksi minun oli sellaisenkin nimi kerrottava? En minä halunnut itään murhaajan nimeä hokea, siitä seuraisi vain se, että sen haamu vainoaisi minua ikuisesti..iik.

"U-unohdin, lu-umihevoset." Lisäsin heti perään, kun olin sanonut laumojen nimet. nyt ori kysyi ihmisistä ja jostakin Amerikasta. Minä tiesin sen verran, ettei ihmiset olleet tätä löytäneet ja ettei niitä täällä ole.
"E-ei ihmisiä. T-tä-tätä pa-paikkaa ei ne o-ole l-lö-löytänyt." Sanoin varovasti ja pelkäsin, että toinen aloittaisi sen kiroilun taas. Eihän se todellakaan ollut minun vikani, että änkytin, miksi tuon komeuden piti olla niin pelottava? Miksi minä yleensäkin menen ihan lukkoon orien läheisyydessä? Miksi minä vain lihoin täällä ollessani, miksi? Oi miksi miksi miksi, voi miksi?
Maikku
 

Re: Lisätään vähän suolaa ja katsotaan mitä syntyy...

ViestiKirjoittaja kujakettu » 28. Kesä 2010 00:22

[Niin minä vähän epäilinkin XD]

Naurahdan hivenen tamman varovaisille sanoille.
"Mä oon pahoillani neiti hyvä jos tuotan pettymyksen, mutta en satu olemaan kannibaali", totean viileän rauhalliseen ääneen katsoen rauhallisesti tammaa ja yrittäen ainakin näyttää mahdollisimman vähän pelottavalta. Ehkä tällä vain on joku ongelma. Vainoharhaisuus kaikkea elollista kohtaan sekä puheenopetusterapia jota ei ole ollut, sanon minä. Ainakin siltä vähän vaikuttaa. O-onhan s-s-se t-t-toki i-ihanaa et-että ppu-puhutaan pe-persoonallise-sesti mu-mutta ä-ä-ä-änkytykses-tä o-on a-aika i-ihana o-ottaa se-selvää j-jj-ja se-sellaista. Kyllä tämä ilmeisesti jotain tästä autiosaarestaan tietää, mutta olisin kiitollinen jos se opettelisi puhumaan... Pitäisiköhän sille puhua jotain englantia että se ymmärtäisi paremmin? Eikös se ole joku kansainvälinen kieli? Espanjasta kun ei tuo raukka näytä tietävän yhtikäs mitään joten ei se espanjaakaan osaisi. Sitä kuuli kotona aina ihmisiltä. Englantikin tuli tutuksi siellä. Pitäisikö sitä kokeilla? Noh, ehkä se ei auttaisi asiaa, ehkä sitten jos tästä ei tulisi yhtään mitään.

Kallistan päätäni, ilmeeni on vähän epäileväinen ja kohotan toista kulmaani. Vastaus kysymykseen miksi mafialaiset häädettiin = ne murhasi ja kahmi alleen ne ja muistaakseni nuo. Anteeksi mitä? Siis niillä oli vallassa joitain laumoja vai siis mitä tämä selittää... Tuntuu tosiaan kuin emme edes puhuisi samaa kieltä. Okei. Ehkä en edes halua tietää. Ehkä on parempi olla tietämättä. Jos kysyn miksi ne murhasivat tyyppejä, vastaus varmaan on että ne sattui olemaan pahiksia. Ehkäpä jätän väliin.
Nyökkään tamman viimeisiin sanoihin vain lyhyesti.
"Vai niin", totean.

Katseeni harhailee jälleen kirjavan takana levittäytyvään kummaliseen metsikköön. Se kiinnostaa oikeastaan minua, mutta kaipa minun on selvitettävä tältä Perjantailta nyt nämä perusfaktat (sikäli kuin hänen suustaan niitä sen selvemmiksi saisin) ennen kuin lähtisin seikkailemaan vieraaseen, kuumaan ja kosteaan pöpelikköön. Kuinka harmillista, sinne meneminen kutkuttaa minua jo nyt... Ehkä sieltä löytyisi jotain vähän järjellisempää seuraakin, jos täällä kerta hevosia riitti? Tai edes joku joka puhuisi kunnolla... Noh, olenpas minä kiittämätön. Kyllähän tuo silti tuossa puhuu ja yrittää parhaansa. Mutta kun silti.
Hieman kaihosa katse käväisee silmissäni katsoessani mystiseen metsikköön ja sitten ilmeeni palaa vähän latistuneena takaisin Perjantaihin.

Ahaa, hän oli vielä unohtanut mainitakin yhden lauman... Mahtavaa. Pyöräytän silmiäni sellaisella 'enpä olisi voinut melkein arvata'-tavalla ja sitten rapsutan kutisevaa lapaani. Nostan pääni ja käännän katseeni taas takaisin tammaan. Sitten mielessäni käväisee yksi asia. Missäs taikaryhmässä tuo sitten on? Katselen hieman tarkastelevaisesti tammaa. Hän kuuluu varmaankin sekopäihin. Noh, ehkä varmistan asian.
"Mihi laumaan sinä kuulut?"

Seuraavat sanat saavat minut ymmälleni. Mitäs kettua?
"Ei ihmisiä? Ollenkaan? Eivät ole löytäneet?", kysyn yllättyneenä ja rupean taas pälyilemään ympärilleni. Ei, eipä näy kaksijalkaisia... Mutta olin silti kuvitellut että niitä oli kaikkialla. Paitsi toki Perjantain autiolla saarella, mutta jos nyt ei siihen puututtu, olihan tällä Perjantailla monta muuta laumaa seuranaan muutenkin joten kuitenkin ei oikein toiminut tämä ja juu. Mutta siis ei ollenkaan ihmisiä... Ei ainuttakaan kaksijalkaista. En ole ihan varma pitäisikö itkeä vai nauraa. Olivat ihmiset ihan mukavia olleet. Olisiko sitten kivaa olla villiponi autiolla 'niinku tosi isolla saarella' yhdessä Perjantain, sekopäiden ja voodoopartion kanssa? Jostain syystä ajatus ei ensimmäisenä kutkuta mieltäni mutta ehkäpä tämä tästä... Jos takaisinkaan ei pääse kuin meriteitse... Yyh. Kaipa olisi pakko opetella. Enpä halua uudelleen aaltojen vietäväksi.
"Siis onko täällä vaan villihevosia?", kysäisen hakien katsekontaktia läiskäponiin.
kujakettu
 

Re: Lisätään vähän suolaa ja katsotaan mitä syntyy...

ViestiKirjoittaja Maikku » 28. Kesä 2010 12:02

"Ka-kannibaali t-tästä vielä puuttuisikin. R-r-ri-riittää ettttä täällälä on ollut kaksi ri-rikollisjärjestötöä, j-j-joista mo-molemmat ovat ha-ha-halunneet va-valtaa." Minä sanoin samaan pelokkaan sävyyn, enkä toisen vakuutteluista huolimatta saanut itseäni rauhoitettua ja uskoteltua, ettei tuo iso komea ori todellakaan halunnut minulle pahaa, sillä ei olisi mitään raiskaus, pahoinpitely tai tappo suunnitelmia mielessään, vaan se tahtoi oikeasti tietää saaresta lisää. Vaan minkäs minä luonnolleni mahdoin ja mistäs minä tiesin tuosta orista. Tiedä vaikka se näyttelisi ja hyökkäisi kimppuuni heti kun katseeni muualle lasken. Ei ei, parempi kun olen varuillani. Mutta pahiksethan käy juuri minun kaltaisteni heikkojen kimppuun, että voihan rähmä!

Mainittuani siitä, että unohdin sen yhden lauman, niin tuo pyöritti silmiään ja rapsutti lapaansa. Tuntuu hieman kohtuuttomalta raportoida itselleen toisen liikkeistä koko ajan, mutta minua pelotti ja satuin olemaan yksin. Tuo tuntematon komistus johti 1-0. Nyt se kysyi, mihin laumaan minä kuuluin. Ikää kuin se tappajaa kiinnostaisi!
"K-kuulun metsäponeihin." Sanoin ja äänestäni pilkotti hieman enemmän varmuutta ja ylpeyttä kuin aiemmin. Hyvä minä! Tasoitin juuri tilanteen 1-1! Wuhuu!

Ori kysyi, onko täällä vain villihevosia. Kyllähän kaikki nykyään villejä olivat, en minä kyllä taustoja kysellyt. En minä kyllä liiemmin muulloinkaan kysellyt, ettei sen puoleen.
"V-villi o-on väärä s-sana. He e-eivät o-o-ole villejä, v-vaikka t-tä-täällä elettäänkikin i-ilman ih-ih-ihmisiä." Sain sanottua. Kakka, taas samalla viivalla, ei laisinkaan edistystä. yhä minä änkytin kuin mikäkin.
Maikku
 

Re: Lisätään vähän suolaa ja katsotaan mitä syntyy...

ViestiKirjoittaja kujakettu » 28. Kesä 2010 13:56

"Selvä, selvä, ota iisisti", totean rauhoittelevaan äänensävyyn tammalle. Rikollisjärjestöjä jotka hamusivat valtaa, hienoa, en nyt halua tietää asiasta, kysyn joltakulta muulta tai menen vielä pahemmin sekaisin. Joten älä enää höpise niistä pliis? Kerro vain minne mennä, mitä tehdä, tai ihan sama, en minä tiedä. Kunhan vain nyt saisin jotenkin selkoa jostain ja voisin mennä jonnekin tekemään jotakin. Kerro nyt jotakin mutta älä niistä, Perjantai hyvä. Kerro vaikka niistä teidän laumoistanne ja tämän villien villin saaren käytännöistä, miten olisi?
Mutta oikeasti, mikä minussa sinua pelottaa? Herranjestas, en minä mitään sinulle tee, miksi tekisin. Kunhan nyt saisin vain vähän selkoa asioista. Pieni huokaus karkaa huuliltani mutta yritän silti olla muuten asiallisesti ja kuunnella, vaikka se alkaa olla jo aika vaikeaa.

Hmh, ei siis sekopäihin kuuluva, vaan metsäläisiin. Höh. Mikä menetys, olisin voinut vaikka vannoa sekopäiden puolesta. Noh, ehkä sitten sen metsäläislaumasta voisi kysyä lisää kerta nyt tähän kirjavaan olen törmännyt ja tilaisuus yrittää saada tietoa vaikka joutuukin änkytystä kuuntelemaan.
"Minkälainen se teidän lauma sitten on? Miten valitsette hevoset laumaanne vai liittyykö ihan vaan kuka haluaa vai onko se joku teidän ikioma ikivanha perinnelauma johon eivät muut ulkopuoliset liity?", kysyn uteliaasti, enhän minä edes tiedä ovatko nämä kaikki sen satayksi laumaa jotain paikallisia syntymästään asti täällä asuneita vai onko täällä muitakin yhtä kovaonnisia kuin minä, joita oli kohtalo läiskäissyt turpaan.
Kallistan mietiskelevästi vähän päätäni puolelta toiselle katsellen samalla taivaalle, vaihdan vähäsen asentoani ja nuolaisen vähän huuliani.
"Hmm.. onko sinulla aavistusta onko täällä teidän "Caraliassanne" muitakin mereltä saapuneita?", saan sitten sanotuksi kun olen jälleen kohdistanut katseeni keskustelukumppaniini.

Vai että ei sana villi kelpaa. No voi jumalauta, pitääkö niitä sitten alkuasukkaiksi kutsua vai miksi että sinulle kelpaa? Hymähdän hieman ärtyneesti suutani mutristaen ja pyöräytän taas vähän silmiäni. Hyvä on, Perjantai, miksi haluat että kutsun pikku kansaasi? Miten olisi sivistyksen kelkasta tippuneet? Raakalaiset? Konit joilla ei ole mistään mitään hajua? Te primitiiviset? Huoh.
"Selvä, en kutsu teitä villeiksi sitten", totean hieman kyllästyneeseen sävyyn.
"No mites alkuasukkaat sitten, vai miksi sinä oikein haluat että kutsun teitä?", kysyn sävyyn joka on vähän ironinen. Kiitos kun takerrut pikkuasioihin kun haluaisin vain kuulla vähän informaatiota...
"Jos neiti ei nyt puuttuisi siihen miksi nyt teitä kutsun, kun haluaisin vain kuulla vähän tietoa tästä paikasta, miten olisi?"
kujakettu
 

Re: Lisätään vähän suolaa ja katsotaan mitä syntyy...

ViestiKirjoittaja Maikku » 28. Kesä 2010 21:53

Toinen rauhoitteli taas. Korvani menivät hieman luimuun, mutta korjasin ne heti sojottamaan typerännäköisesti eteenpäin. Syrjäsilmällä katsoin iltapäiväistä aurinkoa ja meitein, miten kuvailisin näitä laumoja. Olin juuri kuullut niistä vaikka mitä, joten voisin kyllä kertoa hieman lisää. Kun toinen oli vuodattanut kaikki kysymyksensä, virnistin hieman, vedin kunnolla henkeä ja pinnistin puheeni äärimmilleen.
"Mereltä olen mi-minäkin saapunut ja niin on suurin osa koko sa-saaren asukkeista. Jokaiseen la-laumaan voi liittyä jso vastaa standarteja. Vuoristolaiset hyväksyvät seuraansa kaikki pienet ja kestävät ja varmajalkaiset ponit. Metsäponit ottavat vastaansa siitä hieman korkeampia, sellaisia puolitoista metrisiä yksilöitä vastaan. Aavikkoponit taasen ovat siitä korkeampia, jotakin 140-160 senttiä korkeita, niiden täytyy olla vaaleita ja täytyy olla rohkeutta." Puhuin harvinaisen hyvin, josta onnittelinkin itseäni hiljaa mielessäni. Vedin henkeä ja jatkoin taas reippaaseen sävyyn.
"Lumihevoset ovat säältään puolitoista metrisistä sataan seitsemäänkymmeneen senttiin ja ovat myöskin hyvin vaaleita, mikä muu väri kunhan ei ole musta. Niiden täytyy olla kärsivällisiä ja sitkeitä. Tasankohevoset ottavat vastaan hieman alle puolimetrisistä poneista sataan seitsemäänkymmeneenviiteen senttiin asti. He eivät ole kirjavia ollenkaan. Ylänköhevoset ovat saaren isokokoisin lauma ja heillä ei ole ylärajaa. He vaativat laumalaisen väriksi tummaa tai kirjavaa." Saadessani pitkän puheeni hetkellisesti päätökseen, huokaisin ja vedin syvään henkeä.

"Sinä sopisit ulkonäön perusteella metsäponeihin, aavikkoponeihin, tasankohevosiin ja lumihevosiin, mutta luonteenpiirteesi saattavat karsia vähän." Sanoin varovaisesti ja otin ehrmostuneena yhden sivuaskeleen.
"Jos mhaluat kuulla jonkin lauman aluesita tai jotain, niin kysy toki." Sanoin rauhalliseen sävyyn. Mikä minuakin oikein vaivasi, kun näni rauhalliseksi niin äkkiä tulin? Ihan hassu juttu..
Maikku
 

Re: Lisätään vähän suolaa ja katsotaan mitä syntyy...

ViestiKirjoittaja kujakettu » 28. Kesä 2010 23:28

Puli puli puli puli blaa blaa. Joo joo joo jooooooo hienoa. Tuli selväksi. Nyt se sentään sai näköjään sen helkutin änkyttämisen lakkaamaan, vihdoinkin Perjantai, sinä onnistuit siinä! Wuhuu! Ryhtini hieman lysähtää, silmäni ovat puolikiinni enkä meinaa edes kunnolla jaksaa kuunnella tuon läpätystä. Lol. Ihan niinkuin joku oikeasti noudattaisi tyyliin jotain luonteenpiirteitä. Ei se vain toimi niin. Sori vaan.

Joo, ihan oikeasti uskot vai että luonteenpiirteideni perusteella sitten teen sen valinnan? Hah, you wish. Voisi olla melkein viihdyttävää olla Perjantain kanssa metsäläinen. Pläh. No jos vain lähtisin samoamaan mysteerimetsikköön ja katsoisin miten käy. Perjantain kanssa ei enää hirveän pitkään jaksaisi höpistä.

Huokaisen vähän kun lopulta tamma lopettaa ja kehottaa kysymään jos haluan kuulla lauman alueista. Pyöräytän taasen silmiäni lähinnä uupumuksesta.
"Noh, kerrohan", saan kuitenkin sanotuksi. Tämän jälkeen lähtisin tuonne metsikköön, se oli paljon paljon mielenkiintoisempi kuin keskustelu sekopääryhmän Perjantain kanssa alkuasukkaista.
kujakettu
 

Re: Lisätään vähän suolaa ja katsotaan mitä syntyy...

ViestiKirjoittaja Maikku » 29. Kesä 2010 01:41

Nyt kun sitten olin selittänyt ja ori oli saanut selville kaikkea, niin tuota ei näyttänyt kinnostavan ollenkaan. Ottaa tuommoisestakin sitten selvää. Aika pelottavaa, jos nyt vähän enemmän mietittiin. Oikeastaan, ori oli kyllä aika tylsä. Tai ehkä tämä oli jokin ovela tapa saada minut rennoksi ja hyökätä sitten kimppuuni kun en osaa aavistaa? Pelkoni kasvoi ja luottamukseni laski äskeisestä viidestä prosentista miinus viiteen.

Ainakin tuo halusi minun kertovan laumalaisten alueista. Minua ei kyllä huvittanut sanoa tuolle onnenonkijalle, murhaajalle ja karmealle orille enää yhtään mitään. Mitä jos olisin ihan hiljaaa? Sitten tuo varmaan suuttuisi ja hyökkäisi kimppuuni, huijuih. PArempi vaan vastata kiltisti ja loikkia karkuun takana olevaan metsään heti sen jälkeen...

"Takanani oleva s-sademetsä kuuluu lähes kokonaan metsäponeille. Jos jatkat etelään, päädyt joko Ei-Kenenkään-Maalle havumetsään tai sitten vuoristoponien vuoristoon. Jos jatkat tästä po-poh-pohjoiseen, niin tasangollemme ta-ta-tai sitten keskelle lunta. Itään jatkaessasi joudut aavikolle. Jossakin aavikon takana, hieman koilliseen jatkessa on ylänkö." Sepustin ja tajusin,e tten oikeastaan vastannut kysymykseen. Punastelin hieman ja otin kaksi askelta taaksepäin.
"A-a-anteeksi, m-mi-minä etttsein y-ystävvääni, jjoka o-on k-kadonnut. J-jo-jos s-sal-linnett, n-ni-niin..." JA se hemputin ärsyttävä ja itikän syömä ongelma palasi takaisin, hitsi vieköön! Tuo ori ei varmaankaan pitänyt minua minkään arvoisena ja laski sekuntteja siihen, milloin kävisi päälleni ja pahoinpitelisi minut kuoliaaksi..
Maikku
 

Re: Lisätään vähän suolaa ja katsotaan mitä syntyy...

ViestiKirjoittaja kujakettu » 29. Kesä 2010 16:12

Ilmeeni on yllättynyt. Herranjestas, ihan järkyttävän paljon erilaisia plänttejä, miten tämä on mahdollista yhdeltä ainokaiselta saarelta? Ja tuo jännittävä ryteikkö Perjantain takana on siis sademetsää vai? Jännittävää. En juurikaan tajua edes kuunnella näitä mistä suunnasta päätyy mihinkin-juttuja, niin hämmentynyt olen kun kuulen vain havumetsästä, sademetsästä, aavikosta, vuoristosta, tuo takanani oleva oli tasankoa, ylänkö, jossain oli lunta? Mitä pirua oikeasti? Voodoopartio on tainnut totisesti tehdä taikojaan.
"Mikä ihmesaari tämä on olevinaan?", saan vain todettua ja tuijotan kuin puulla päähän lyöty pöpelikköä joka oli juuri paljastunut sademetsäksi.

Katseeni käväisee taas tammassa ja tämä peruuttaa askeleen pari. Kohotan kulmiani. Perjantai, ei kai sinua taas pelota? En minä sinua syö. Noh, tämä keskustelu on sen verran ohi etten jaksa enää ruveta lurittelemaan rauhoittelevia sanojakaan.
Ahaa, hän etsii ystäväänsä? Hymy käväisee huulillani ja nyökkään hänelle.
"Neiti on hyvä vaan ja lähtee etsimäään ystäväänsä sitten", totean hänelle.
"Minäkin taidan tästä mennä", jatkan ja otan muutaman askeleen sivummalle etten kuitenkaan törmäisi tammaan joka oli menossa takaisin sademetsäänsä, ja ettei kirjava suotta pelkäisi sitäkin että lähtisin seuraamaan häntä.

Käännän vielä pääni kuitenkin hivenen tammaan päin ja virnistän ilkikurisesti.
"Varo vain Perjantai, kuumassa ja kosteassa kannibaalinvaistoni palaavat herkästi", kuiskaan, virnistän ja käännän selkäni tammalle. Nostan pirteän, nopeatempoisen laukan ja lähden syvälle metsikön uumeniin.
Ehkä tähän kummalliseen saaritapaiseen sopeutuisikin... Jos ei muuta niin jos asukaskunta on yhtään samankaltaista kuin Perjantai, niin tästä tulee hauskaa.

Salto poistuu.

[Kiitos riemastuttavasta pelistä xD]
kujakettu
 

Re: Lisätään vähän suolaa ja katsotaan mitä syntyy...

ViestiKirjoittaja Maikku » 29. Kesä 2010 21:49

En kuunnellut oria kunnolla enää, sillä nyt mielessäni pyörivät vain Ira, ira ja vieläkerran missä hän oli. Tuo lähtikin myös suunnistamaan sademetsään ja minä kuulin hänen kuiskauksensa siitä, että hänen..kannibaali vaistonsa? Jo siinä vaiheessa jouduin paniikin valtaan. Olin siis ollut koko ajan oikeassa! Voi ei! Ja minä hölmö olin kertonut tuolle vaikka mitä..

Mitä tälläisessä tilanteessa kuuluisi tehdä? Juosta ympyrää ja kiljua apua? Juosta ympäri metsiä etsimässä laumamme johtajaa, Gemittaa? Mutta oliko se nimi edes Gemitta? Ah, harhauduin taas väärille poluille. Eihän se minun ongelmani ollut, että metsässä juoksi kannibaali... Paitsi että ehkä sittenkin oli. Ja oliko hän sanonut minua Perjantaiksi? Voi nokkaeläin sentään, olihan minulla nimikin!

Oli ehkä kuitenkin parempi niin, ettei tuo tiennyt nimeäni. Kiinni jäädessään se ei voisi ainakaan minua syyttää. Ja mihin olinkaan jäänyt? Aivan, minunhan piti mennä etsimään Ireniaa, niinhän se olikin, aivan aivan.

Nostan raskaanpuoleisen, polkevan ravini ja lähden massoineni liikenteeseen. Suunnistan jälleen tuonne samaiseen sademetsään, jonne ilmeisestikin olin Irenian hukannut. Ja voi, missä tahansa tuo saattoi olla, voi kuinka pahasti loukkaantuneena! Minun olisi löydettävä hänet ja pian. Sokeaa tamma parkaa ei saisi hylätä! Mikä ajattelematon typerys minäkin olin, voi hän mahtoi olla minulle aivan hirvittävän vihainen! Toivottavasti hän antaa anteeksi. Voi nyt se valkoinen orikin palaa vielä minua kohti, aikooko se syödä minut?

Ai se olikin vain lintu..Pitäisikö minun muka rauhoittua? oi rauhoitu itse, sinä ukko siellä jossakin pilven päällä ja auta minua löytämään Irenia! Haluan pois täältä sademetsästä, jossa olin joutunut olemaan pakollisesti pitkän aikaa. Tosin, en lähtisi ennen kuin löytäisin Irenian ja piste.

REGETTA POISTUU
Maikku
 


Paluu Sademetsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron