Nobody said it was easy, so are you gonna cry now?

Sademetsien aluskasvillisuus on erittäin tiheähköä, jonka takia siellä on vaikeahko liikkua. Tiheä kasvillisuus kuitenkin takaa sen, että sieltä löytyy vaikka minkälaisia piilopaikkoja piiloutumista varten, jos jollakin on aivan hengenhätä. Piilopaikat ovat kuitenkin hevosille osaksi myös vaaraksi, sillä monenlaiset pedot pääsevät piiloutumaan niiden varjoon.

Nobody said it was easy, so are you gonna cry now?

ViestiKirjoittaja Zarroc » 26. Joulu 2015 18:00

KHIMAIRA & ARKKIENKELI

Pimeä oli jo kerennyt laskea liikkuessani hitaasti pitkin laumani ja vuoristoponien rajaa. En ollut nähnyt ketään vähään aikaan, mutta se ei juuri poistanut levottomuuttani. Inhoni piemenviä iltoja kohtaan sen kun kasvoi ja en voinut olla säpsähtämättä pienintäkin rasahdusta, jonka kuulin mistä suunnasta tahansa. Siinä mielessä sademetsä oli ollut todella huono valinta tälle illalle, jouduin nimittäin olemaan lähes kokonaan kuuloni voimin liikenteessä, eikä se juuri auttanut mitään. Sademetsän eläimet olivat juuri hakeutumassa pesiensä suojiin ja metelöinti oli kohtalaista siihenkin nähden, että myös pedot heräsivät iltaisin.

Seisahduin hetkeksi, minulla oli painostava tunne siitä, että joku tarkkaili minua. Mutta vaikka kuinka pälyilin ympärilleni, en kyennyt näkemään ketään, joka olisi voinut olla syyllinen siihen. Luimistin korviani vielä entisestään niin, että ne hautautuivat pitkäksi kasvaneisiin niskajouhiini ja jatkoin matkaani mahdollisimman varmoin askelin. Tästä selvisi helpoiten niin, ettei näyttänyt pelkoa. Piti vain esittää olevansa itsevarma, jos ei sitä ollut.

Enkä voinut sanoa, että se olisi kuulunut vahvuuksiini pimeässä, missä jokainen ääni tai välähdys sai niskakarvani nousemaan pystyyn.

Samassa edestäni kuului selvä napsahdus, kun joku tai jokin astui oksan päälle. Jännityin täysin ja pysähdyin paikalleni, kääntäen hitaasti katseeni sademetsän kasvillisuudesta eteenpäin. Tuijotin hämärään näkemättä ensin mitään, kunnes jokin tuli lähemmäs. Sen pitkä askel toi näyn suoraan eteeni ja minä huomasin tuijottavani jättikokoista tammaa. Sen korvat olivat luimussa ja myrskynharmaat silmät kaventuneina se tuijotti minua. Vastustin vaistomaista haluani perääntyä, kun tamma mittaili minua katseellaan lähes kyllästyneen näköisenä.

"Kas", kuulin sen sanovan ja ääni olisi varmasti kuulostanut korviini kauniilta missä tahansa muussa tilanteessa. "Meidän vakaa, varma rajavartijammehan se siinä", se sanoi ja kuulosti sille, kuin olisi hyväillyt hitaasti kosketuksesta nauttivaa kissaa. Jokin tammassa kertoi minulle, ettei se ollut tullut tänne vain puhumaan mukavia, mutta pysyttelin paikallani.
"Khimairahan sinä olit, tiedäthän, että siskosi ei ole tänään pelastamassa sinua?" hiirakko kuulosti hymyilevältä, mutta sen kasvot olivat ilmeettömät.

"Kuka oikein olet?" kähähdin sitten kireästi, yritin kerätä jostain varmuutta kohdata tamma. "Et kuulu laumaani, joten mitä teet täällä?"
"Ah, tsot, älä kysele noin paljon", harmaa tamma sanoi. Se astui lähemmäs minua, yritti pakottaa selvästi perääntymään, mutta en suostunut siihen. Seisoin edelleen paikallani, niska jäykästi kaartuneena.
"Älä tule lähemmäs", käskin hampaideni välistä.
"Voi kultaseni, minä tiesin heti, että tulisit olemaan kaikkein mukavin osuus tässä hommassa", se naurahti minulle ja onnistui kuulostamaan jopa osittain järjissään olevalta.
"Mitä oikein tarkoitat?" kysyin siltä, kaikki lihakseni tärisivät jännittymisestä.

"Aion leikkiä kanssasi vähän tänään", se vastasi nyt selkeästi hymyillen ja astui taas lähemmäs. Saatoin haistaa sen ominaishajun ja näin tarkasti, kuinka sen harmaat silmät tuijottivat minua lähes lasittuneesti. "Olet ollut oikein hyvä tyttö, pitänyt tarkasti huolta rajoista. Siksi saat toimia esimerkkinä."

Nielaisin hiljaa, mutta en uskaltanut edes sulkea silmiäni hengittääkseni syvään ja rauhoitellakseni itseäni. Tuijotin rävähtämättä tammaa ja tiesin, että minun pitäisi juosta. Juosta niin saatanasti ja kertoa ensimmäiselle vastaantulijalle, että helvetti on irti. En silti tehnyt sitä, annoin tamman tulla lähelleni ja painaa turpaansa poskeani vasten. Juuri kun jätti oli sanomassa jotain, hyökkäsin salamannopeasti sen kurkkua kohden, saaden otetta kaulanahasta.
"Älä luule, että pääset ohitseni", ärähdin tammalle ja ravistin päätäni. Harmaa ei reagoinut juuri mitenkään, se seisoi hetken ajan aloillaan ja tuntui katselevan minua.

Juuri kun luulin, että olin sittenkin arvioinut tilanteen väärin se päätti toimia. Harmaa potkaisi minulta jalat alta, rusensi minut julmasti lähintä puuta päin ja irroitti otteeni kaulastaan yhdellä nykäisyllä. Sen hampaat pureutuivat lihaani ja repivät minua riekaleiksi. Sen kaviot murjoivat kylkiäni ja minä olin niin shokissa, etten kyennyt tekemään muuta, kuin tuijottamaan.

"Voi, kultaseni, luulin, että olisit vähän vaikeampi tapaus", se sanoi hetken kuluttua antaessaan minulle sekunnin aikaa hengittää. Vapisten kompuroin pystyyn ja hyökkäsin tammaa kohden, mutta se antoi minun mennä ohi ja hyökkäsi sitten perääni. Tunsin sen tarttuvan niskaani ja nykäisevän kunnolla. Kiljahdin kivusta tuntiessani jouhitupon irtoavan. Olin varma, että sen mukana lähti nahkaakin, tunsin veren vuotavan lämpimänä poskilleni. Potkaisin tammaa ja tunsin sen olevan selässäni, tarttuen hampaillaan vanhoihin arpiin selässäni. Se repi ne auki päästämättä ääntäkään, puristaen etujaloillaan kylkiäni. Minua kuvotti kuinka se tuntui nauttivan tilanteesta ja vääntelehdin tamman alla. Se tuntui vain kiihottavan sitä, koska sen turpa kulki kaulallani lähes hellästi, mutta jätti selkeitä jälkiä käynnistään.
Lopulta jalkani pettivät sen painosta, jolloin kaaduimme samaan kasaan maahan.

Minulla ei ollut mitään mahdollisuutta osua siihen, mutta huidoin silti jaloillani joka suuntaan ja pian tunsinkin osuvani sen vatsaan. Tamma oli kääntynyt hieman, selkeästi hämmentyneenä tilanteesta ja sain hampaillani otteen sen päästä. Revin korvia ja purin sitä silmän päältä, jättäen verta vuotavia vekkejä tamman päähän.
Kuulin sen nauravan hiljaisella äänellä kunnes se tarttui minua jälleen kurkusta ja ravisti kunnolla. Sieraimistani pääsi tukahtunut henkäys kun se nousi hitaasti seisomaan, pitäen minua tiukasti aloillaan.

Tunsin kuinka se potki minua muutaman kerran selkään ja kylkiin, kuinka sen kaviot repivät auki haavoja kylkiini ja kaulaani. Kiljuin jälleen, koska tunsin ihon repeävän auki kurkussani ja veren valuvan maahan. Lopulta tamma päästi otteensa kurkustani, mutta en osannut odottaa iskua joka tuli. Harmaa potkaisi minua päähän täysin voimin ja tunsin kuinka korvissani soi.

"Sano Arkkienkeliltä terveisiä kauniille johtajattarellesi", tamma kuiskasi korvaani, puri minua lähes hellästi niskasta ja kuulin heikosti sen askeleiden kaiun vaipuessani hitaasti pimeyteen.

POISTUVAT.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Paluu Sademetsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron