Viimein vapaa?

Sademetsien aluskasvillisuus on erittäin tiheähköä, jonka takia siellä on vaikeahko liikkua. Tiheä kasvillisuus kuitenkin takaa sen, että sieltä löytyy vaikka minkälaisia piilopaikkoja piiloutumista varten, jos jollakin on aivan hengenhätä. Piilopaikat ovat kuitenkin hevosille osaksi myös vaaraksi, sillä monenlaiset pedot pääsevät piiloutumaan niiden varjoon.

Viimein vapaa?

ViestiKirjoittaja kujakettu » 06. Elo 2010 20:00

[Sasu Gem-neidin kanssa tänne kiitus. ^^ Ja tuota... otsikko. Jooh. Anteeksi. En oikein saanut kunnollista aikaiseksi. ^^'']

ADELIA

Maa rahisee hieman jokaisella askeleella. Valtava, aivan valtava määrä kasveja. Eksoottisen kokoisia, näköisiä, värisiä - sademetsä on jotain aivan uskomatonta. Silmäni ovat hämmennyksestä aivan ymmyrkäiset. Olinhan minä kuullut sademetsästä, useinkin, mutta en muistanut koskaan käyneeni siellä. Voi, Mark olisi varmasti rakastanut tätä paikkaa... Olisimme voineet veljen kanssa kulkea täällä yhdessä, riehua ja leikkiä, ja olisin tuntenut oloni luottavaiseksi ja varmaksi.
No, niin ei voi enää tapahtua.
Nyt olen minä ja minun elämäni.
Vaikka joskus minusta tuntuukin että Marker kulkee kanssani.
Toisin kuin silloin kun tuntui yksinäisemmältä kuin on edes mahdollista.

Haistelen huumautuneena vastaan tulevien kukkien tuoksuja ja katselen milloin korkeisiin puukerrostumiin, milloin niihin kietoituneisiin liaaneihin, milloin taas pensaikkoihin ja kukkiin. Katselen - yksinkertaisesti vain ihan kaikkea ja olen valtavan hyvilläni siitä miten kaunis paikka on. Täällä - tämä voisi olla minulle koti. Se tuntuukin siltä paljon enemmän kuin vuoristo. Jännittävä, eksoottinen ja kaunis ympäristö. Täällä sieluni ehkä heräisi kunnolla henkiin. Ensimmäistä kertaa koskaan. Nyt kun jokainen askel ei ollut vaikea ja kivulias kasvettuani, nyt kun en elänyt vain menneessä ja tuskassa. Täällä voisin aloittaa alusta.

Vaikka välillä näkyy jotain ällöjä ötököitä - niin täällä on myös valtavan kauniita liskoja. Paikka on ihanan mysteerinen. Seikkailu itsessään.
Nyt kun vielä löytäisin jonkun metsäponin. Noh, sitä odotellessa voisi hyvin tutkia paikkoja. Niinpä kävellessäni kiemurtelen välillä miten sattuu, löydän jänniä piilopaikkoja, välillä kasvit juuttuvat jalkoihin niin että niitä saa riipiä irti - minä teen omaa pientä tutkimusmatkaani samalla kun etsin jotakuta.
kujakettu
 

Re: Viimein vapaa?

ViestiKirjoittaja Sasu » 07. Elo 2010 22:57

[Täältähän se Gem saapuu. ^^ Otsikoiden keksiminen on yksi elämän suurimmista haasteista. :'D Aloittelen sen toisen pelin sitten huomenissa, tuli herättyä tänään neljältä aamulla ja mentyä laivalle ja kaikkea muuta jännää, nyt ei vaan ajatus kulje samoja ratoja Megamin kanssa. x ) ]

Gamette

Olen unohtunut tuijottelemaan valtavaa perhosta. Sen siivet lekuttelevat välillä laiskasti sen imiessä mettä kirkkaasta kukasta. Seisoskelen polulla, joka ei oikeastaan ole tässä kohtaa polku vaan tasaiseksi tallottu levenemä. Kirjava perhonen lehahtaa viereiseen kukkaan, ja seuraan sen liikkeitä kuin hypnoosissa. Silmäni ovat perhosessa, mutta ajatukseni jossain kaukana poissa. Välillä silmäni lasittuvat ja tuijotan vain kaiken lävitse, mutta sitten perhonen liikahtaa ja palauttaa minut turvallisesti maanpinnalle. Hyvä vain, etten pääse uppoamaan liian syvälle ajatuksiini, sillä voisi viedä aikansa että pääsisin takaisin ylös. Siellä jossain ihan pohjalla kaihertaa pieni huoli siitä, että yksikään lähettämistäni hevosista ei ollut palannut luokseni hyvien uutisten kera. Kukaan, ei kukaan ollut nähnyt alueellamme suklaapalominoa tammaa, aavikkoponien nuorta johtajatarta. Huoltani hälventää sentään se, että metsäponit eivät ole ainoita, jotka etsivät Quillaa, ja etten ole tässä suossa yksinäni. Niinpä se huoli pysyy taka-alalla, eikä nytkään nouse ihan pinnalle asti. Oikeastaan ajatukseni ovat nyt hyvinkin tyhjänpäiväisiä, mutta välillä koukkaan vähän pohjaa syvemmälle. Sieltä löytyy kaikkea mielenkiintoista.

Perhonen lehahtaa lentoon, ja katoaa jonnekin. Naurahdan hiljaa itselleni, todetessani että olin seisonut hyvän tovin melkein liikkumatta, vain seuraillen perhosta silmilläni. Jos joku olisi nähnyt minyt seisomassa keskellä sademetsää, tuijottaen eteeni välillä kiinteästi, välillä silmät harittaen, hän olisi varmaan luullut minun näkevän näkyjä. On siis onnekas sattuma, että perhonen sattui lähtemään lentoon, ilmeisesti häiriintyessään jostain vasemmalta puoleltani kuuluvaa liikettä. Höristän korviani ja tähyilen lehvästön, liaanien ja kasvien läpi, mutten tavoita katsellaani heti ketään. Kuulostaa siltä, että kuka ikinä tuolla onkaan, hän on tulossa minua kohti, mutta mutkitellen ja pysähdellen. Kallistan hieman päätäni ja kääntelen korviani kuullakseni paremmin mitä oikein on meneillään, seisoen ihan vahingossa edelleen hiljaa ja liikkumatta. Aivan yhtäkkiä näen hieman varjoisammassa kohdassa jotain aivan selvästi valkeaa, ja samassa haistan lukuisten kukkien tuoksun läpi, että tulija tosiaan oli hevonen. Hän on minua reilusti pienempi, mutta ei vaaleaa voi poniksi sanoa, eli hänen on oltava varsa. Ei tuo ole enää sellainen pieni ja pörröharjainen, vaan selvästi jo vuotta vanhempi.

Panen nämä seikat merkille melko nopeasti, ja saman tien paljastan läsnäoloni toiselle tammalle, jos hän ei sitä vielä huomannut.
"Tervehdys!" huikkaan iloisesti ja kantavalla äänellä vaalealle ja yritän tavoitella tämän katsetta pirteä hymy huulillani. Otan askeleen lähemmäs, mutta en sen enempää, katson vain miten toinen reagoi tähän. Demeterin tavattuani olin muistanut, miten säikkyjä jotkut saattavat olla, ja mieluummin minä vaikka juttelisin tuon tamman kanssa hetken kuin ajaisin tämän pakosalle.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Viimein vapaa?

ViestiKirjoittaja kujakettu » 08. Elo 2010 17:49

Katselen sinne tänne, milloin mitäkin pientä otusta tai oikein hienoa kasvia. Yhtä suurta kukkaa jään katsomaan hyvinkin pitkäksi toviksi, se on niin lumoava ja vielä niin valtaisan suurikin, varmaan pääni kokoinen tai jotain... Sitten jatkan taas matkaa välillä pysähdellen riuhtomaan jalkojani irti kaikista sotkeutuneista kasveista. Sen verran tottumaton olin sademetsässä liikkumiseen etten tiennyt miten oli helppoa liikkua ilman että jumiutui vähän väliä jaloistaan kiinni. Noh, ei se pahasti häirinnyt, vaikka välillä hiljaa itsekseni manasin kun joku kasvi takertui oikein pahasti kiinni.

Hetken maleksittuani kohotan pääni jännittyneenä ylös ja korvani kuuntelevat tarkasti suoraan eteen. Ihan varmasti siellä liikkui joku. Lihakset jännittyneinä otan varovaisempia askelia eteenpäin ja pysähdyn uudelleen, suoraan erään valtaisan, itseäni korkeamman pensaan taakse. Vieraan hevosen tuoksu kantautuu sieraimiini ja lihakseni rentoutuvat vähäsen. Toivon mukaan se olisi metsäponi eikä mikään luvaton kulkija joka ei voisi yhtään auttaa.. Lasken päätäni ja kurkistan varovasti pusikon läpi. Joku voikko tamma. Okei. Hengitä. Kaikki menee hyvin. Vähän varovasti kuljen eteenpäin, aivan niinkuin en olisi ollenkaan pysähdellyt tai tarkkaillut. Jännitys kutkuttelee koko kropassa.

Katson kulmiani vähän kohottaen kun tamma tervehtii pirteästi. Kurtistan kulmiani mietteliäästi, otan varovaisia askelia ja sitten otan taas aika normaalin ilmeen.
"Hei", sanon aika hiljaa.
Katson kun toinen hymyilee ja ottaa askeleen lähemmäs. Vaistomaisesti käännän korvani hieman taakse ja lihakseni jännittyvät vähän lisää taas, vauhtini hidastuu. Kylmät väreet kulkevat selkääni pitkin ja yritän vakuuttaa itselleni että tässä uudessa tyypissä ei ole mitään pelättävää. Sitä paitsi sinä olit halunnutkin tavata jonkun, älä nyt jänistä! Pirteästi se voikko oli tervehtinytkin. Silti vanha tottumus on tiukassa ja olen vähän varautunut mutta kuljen silti lähemmäs, kunnes pysähdyn muutaman metrin päähän. Katselen hetken voikkoa tammaa koettaen samalla vakuuttaa itselleni kaiken olevan okei. Lopulta saan käännettyä korvani sivuille takakenon sijaan ja hellitän lihaksieni jännittyneisyyttä aavistuksen. Suljen aivan hetkiseksi silmäni, vedän syvään henkeä. Sitten pystyn katsomaan uudelleen voikkoa. Olen hiljaa vielä tovin tai muutaman ja sininen sekä ruskea silmäni molemmat vaeltavat. Lopulta saan suuni auki.
"O-o-ol-eeh-ööh-oletko metsäponi?" sanon häveten saman tien takelteluani ja mieleni tekee haudata pääni maahan. Korvani kääntyvät taas vähän taakse. Lasken katseeni etukavioihini tuijotellen niitä kuin ne olisivat kovinkin kiintoisat, yrittäen samalla hillitä halun lähteä äkkiä karkuun.
kujakettu
 

Re: Viimein vapaa?

ViestiKirjoittaja Sasu » 08. Elo 2010 19:28

Ilahdun siitä, että kimo tulee luokseni, vaikkei vastaakaan tervehdykseeni ja on aavistuksen varautunut. Niin kai suurin osa on tavatessaan vieraita, toisin kuin minä. Hymyilen aurinkoisesti nuorelle tammalle, ja odotan kaikessa rauhassa mitä tällä on sanottavanaan. Samalla luon silmäyksen vaaleaan, huomaten muunmuassa tämän eriväriset silmät. Kiinnitän huomioni kuitenkin täysivaltaisesti toisen sanoihin, kun tämä vihdoin puhuu.
"Olenhan minä", hymähdän rauhallisesti. Miksiköhän kimo sen haluaa tietää? Tai no, totta kai haluaa. En vain oikein usko, että hän on itse metsäponi, joka vain varmistaa että pitääkö minut häätää. Nyt kun tarkemmin ajattelen, niin...
"Mihin laumaan sinä kuulut? En muista nähneeni sinua kokouksessamme", totean nuorikolle, muistellen edelleen laumalaisteni kasvoja. Yhden vaalean tamman olin siellä nähnyt, mutta hänen molemmat silmänsä olivat olleet saman väriset ja melko tummat.

Rajarikkuri tuskin ensimmäiseksi nostaisi laumoja esille, joten nuorikolla on varmastikin jokin muukin syy olla täällä, kuin seikkailunhaluisuus.
"Ai niin, melkein unohdin! Nimeni on Gamette", kerron vaalealle ja hymyilen taas suupielieni hetkeksi laskeuduttua pohdintani ajaksi.
"Voit mielellään kutsua minua Gemiksi", lisään heti perään. Ei ehkä kovin johtajamaista pyytää kutsumaan lempinimellä, kun ei omakaan nimeni niin pitkä ollut, mutta viis siitä. Minusta ei ikinä saisi tiukkapipoista niuhottajaa, joka vaatii jokaiselta ehdotonta kunnioitusta, ja sillä hyvä. Kukaan tuskin tulisi minulle valittamaan päätöksestäni. Harhailevat ajatukseni hymyilyttävät minua, ja suuntaan hymyn edessäni seisovalle vaalealle.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Viimein vapaa?

ViestiKirjoittaja kujakettu » 10. Elo 2010 15:51

Voikko kysyy mihin laumaan minä kuulun vastattuaan olevansa itse metsäponi. Mietin miten muotoilisin sanani, tunnen oloni hermostuneeksi ja yritän rauhoitella itseäni katsellen kasveja ympärillämme. Vedän syvään henkeä samalla kun ajatukseni kiitävät tuhatta ja sataa. Puristan huuleni napakasti yhteen, sitten siirrän katseeni takaisin voikkoon tammaan.
"En ole ollut ikinä missään kokouksessa", sanon varovaisesti miettien mitä nämä ihmeen kokoukset käsittelevät.
"Millaisia ne ovat? Mistä siellä puhutaan?" kysäisen aremmin melkein heti sanojeni perään. Nielaisen ja jatkan vielä.
"En o- e-een ole missään laumassa tällä hetkellä. Syntyessäni olin lumihevonen ja myöhemmin vuoristoponi, mutta ku-kummatkaan alueet - ne-ne eivät oikein olleet minun juttuni. T-tulin etsimään metsäponeja", soperran sitten. Yritän katsoa koko ajan rohkeasti keskustelukumppaniani vaikka välillä vaikeaa tekeekin. Vaikka olin etsinyt jotakuta metsäponia, nyt sisälläni velloo pakokauhu siitä miten tämä suhtautuisi ventovieraaseen joka ei tällä hetkellä kuulunut laumaan ja olin ollut jo kahdessa eri laumassa.

Voikko tamma esittäytyy. Gamette. Gem. Kaunis nimi. Yritän saada hymyn huulilleni, mutten pysty siihen joten tyydyn nyökkäämään hänelle.
"Minä olen Adelia", sanon vaisusti hentoisella äänelläni. Mieleni tekisi sanoa että 'hauska tutustua, Gem' mutta kun hieman raotan suutani, tajuan etten pysty moiseen ja suljen suuni jääden vain katsomaan hiljaa tammaa. Että pitikin olla vaikeaa kun oli näin epävarma.
kujakettu
 

Re: Viimein vapaa?

ViestiKirjoittaja Sasu » 11. Elo 2010 17:35

Kimon vastaus saa kulmani kohoamaan. Hän ei ole ollut missään kokouksessa. No voi hyvä ihme. Olen hiljaa, kunnes nuorikko saa sanottavansa loppuun.
"Jos olen oikein ymmärtänyt, tähän mennessä kaikki laumat paitsi aavikkoponit ovat pitäneet kokouksen. Siellä on vain kerrottu saaren tapahtumista viimeaikoina, ja siitä, että laumoille on nimetty uudet johtajat. Viimeisimmässä kokouksessa tuli esille myös, että laumarajat ovat edelleen voimassa, ja niitä tulee noudattaa", selvitän kokousten sisältöä toiselle.
"Se ei tietenkään koske niitä, jotka ovat vaihtamassa laumaa", lisään vielä nopeasti perään, jottei toinen hätääntyisi olevansa väärässä paikassa.

"Mukava tavata", totean pirteästi Adelialle tämän kertoessa nimensä.
"Niin, tosiaan. Jos haluat vaihtaa laumaa metsäponeihin, niin olet päätynyt ehdottomasti oikean henkilön luo", kerron hymyillen vaalealle.
"Minä nimittäin olen tällä hetkellä metsäponien johtajatar, melko tuore sellainen", selitän Adelialle, ja heilautan päätäni jotta otsaharjani siirtyisi sivuun silmiltä.
"Sinä olet näillä näkymin sopivan kokoinen ja värinen metsäponiksi. Tervetuloa laumaan!" toivotan ja hymyilen leveästi. Mukavaa saada uusia hevosia laumaamme, varsinkin nuoria. Tulevaisuuden toivot, ja niin edelleen... Pitäydytäänpä asiassa.
"Sinulla ei ole laumaa kohtaan oikeastaan mitään muita.. velvollisuuksia, kuin että pysyt laumarajojen sisäpuolella. Se on päätetty johtajien kesken, että rajat pidetään suljettuina, ainakin toistaiseksi. Metsäponien alueeseen kuuluu hieman aavikkoa, tasankokaistale, tietysti merenrantaa, osa saaren pohjoisemmasta lammesta ja paljon sademetsää", kerron alueista. Samalla annan hieman osviittaa siitä, missä laumarajat kulkevat.
"Rajojen ylittämiskiellon lisäksi sääntöjä ei pahemmin ole. Tietysti mitään tyhmää ei saa tehdä, minkäänlaista pahantekoa ei katsota hyvällä. Sääntöjen rikkojia rangaistaan tavalla tai toisella, viimeisenä keinona on laumasta erottaminen. Ja usko pois, laumattomana olo ei ole mukavaa", kerron ja isken silmää Adelialle.
"Mutta älä huoli. Älä ylitä rajoja, missään nimessä ainakaan tarkoituksella, ja kaikki on hyvin. Itse asiassa rajoihin on tulossa hieman muutoksia. Jos sinulla on sukulaisia tai ystäviä muissa laumoissa, niin heitäkin pystyt tapaamaan pian, ylittämättä yhtään kiellettyä rajaa", selitän ja katson tämän jälkeen parhaaksi sulkea suuni, jotten lavertelisi liikaa. Kaikki voi vielä muuttua, ei kannata antaa katteettomia lupauksia
"Onko sinulla vielä jotakin kysyttävää?" tiedustelen Adelialta ystävällisesti selitykseni päätyttyä.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Viimein vapaa?

ViestiKirjoittaja kujakettu » 13. Elo 2010 22:27

"Ai?" suustani livahtaa yllättyneenä ennen kuin kerken estääkään. Alakuloinen hymynhäive käväisee turvallani, käännän korviani taas vähän takakenoon ja tuijottelen jälleen vaaleita kavioitani. Gem lisää kuitenkin ettei rajasäädöstieto koske niitä jotka ovat vaihtamassa laumaa ja kohotan katsettani aivan hieman otsaharjani alta kohti voikkoa ja oloni helpottuu vähän. Hän ei ainakaan ole vihainen siitä etten ole ollut missään kokouksessa. Onneksi. Muuten en tietäisi mitä tekisin... Tai no. Juoksisin karkuun minkä kintuista pääsisin.

Voikko sanoo että on mukava tutustua. Epävarma hymyntapainen huulillani karehtien nyökkään varovasti, yrittäen niin sanoa että "samoin". Sitten, ping, sekuntissa silmäni napsahtavat lautasiksi ja katson Gemia täysin järkyttyneen pöyristynyt ilme kasvoillani.
"Kuka olit?" sanon täysin järkyttyneenä ennen kuin kerkeän ajatella ollenkaan mitä suustani taas päästän. Järkyttynyt ilmeeni jää, mutta samalla ajattelematta sanoneeni kysymyksen takia olemukseni muuttuu aavistuksen vaivautuneeksi. Olisi ehkä hyvä ajatella ennen kuin puhuu.

Sitten. Sitten. Niin yksinkertaisesti tamma vian sanoo että olen sopivan kokoinen ja värinen ja että tervetuloa laumaan. Nyt katson edelleen järkyttyneenä voikkoa.
"Siis... mitä... siis... ihan oikeastiko vai... siis... eihän tämä nyt vain varmasti ole mitään huonoa pilaa?" sanon hämilläni ja epäusko äänessäni.
Mutta Gem vain jatkaa tyynen rauhallisena että velvoitteeni ovat vain rajojen sisäpuolella pysyminen, siinä kaikki. Kaipa hän sitten puhuu totta. Tai ainakin hänen huumorintajunsa on äärimmäisen huono jos tämä on pilaa..
"Öhhmm... tuota..... jo-joo. Joo. Okei", mutisen edelleen yllättyneeseen sävyyn toivoen samalla hartaasti ettei johtajatar pidä minua täytenä puupäänä vaikka päästän suustani epämääräisiä muminoita ja ajattelemattomai lauseenpätkiä.

Kun Gem saoo että laumattomana olo ei ole mukavaa, tuntuu kuin heräisin vähän paremmin.
"Joo. Tiedän. Ei ole. Minä.. olen ollut laumattakin", mumisen viimeiset sanat vähän epävarmemmin ja epäselvästi toivoen että voikko ei pitäisi minua minään pahana, erotettuna pahantekijänä siksi että olin ollut laumaton. Katseeni siirtyilee taas poispäin, jonnekin kasvustoon Gemin takana.

Kun hän sitten kertoo että pian voi luvalla tavata muista laumoista olevia, ilmeeni kirkastuu, koska juuri samalla hetkellä olin tajunnut, etten voisi tavata veljeäni jos en saisi ylittää rajoja.
"Hyvä juttu", sanon kuulostamatta ensimmäistä kertaa niin kamalan epävarmalta.
"Sitten voin tavata veljeäni", jatkan.
Voikko kysyy vielä haluanko kysyä muuta. Ilmeeni muuttu mietteliääksi ja kurtistan kulmiani.
"En... en tiedä."
kujakettu
 

Re: Viimein vapaa?

ViestiKirjoittaja Sasu » 14. Elo 2010 21:54

Oh. Näköjään sitä ei olisi pitänyt täräyttää ihan päin toisen naamaa. Johtajuuttani siis. Mutta turha siitä olisi ollut tehdä mitään isoa numeroa johdatteluineen päivineen. En kyllä voi väittää, että Adelian voimakas reaktio olisi minulle mitenkään mieleinen. Onneksi järkytys asemani vuoksi muuttuu hämmästykseksi siitä, että toinen on juuri otettu metsäponien laumaan, minun huostaani.
"Tämä on ihan totisinta totta", sanon nuoremmalle naurua äänessäni ja silmät hymyillen. Toinen on niin hämmentynyt. Enkä tavallaan yhtään ihmettele, onhan hän vaeltanut varmaan vähän pidemmänkin matkan hakiessaan jotakuta metsäponia, ja sitten hän vain yhtäkkiä kuuluu meihin. Ihan virallisesti. Minäkin sentään aikoinani pidin itseäni metsäponina jo kauan ennen kuin kohtasin silloisen johtajan ja minusta tuli 'virallinen jäsen'.

Nuorikon kertoessa, että on hän laumatonkin ollut, minä vain nyökkään.
"Suurin osa saaren hevosista on joskus ollut laumattomia, ainakin ne jotka ovat saapuneet mereltä ja liittyvät laumoihin vasta tavattuaan sopivan lauman jäseniä. Ei siihen maailma kaadu", rohkaisen valkeaa kun huomaan tämän epäröivän sanoissaan. Tämän ilmeen kirkastuminen saa hetken ympäristöä kuunnelleet korvani takaisin pirteään pystyasentoon. On mukava huomata Adelian kuulostavan varmemmalta.
"Sitähän minä muillekin johtajille sanoin, kyllä sukulaisia ja ystäviä pitää saada tavata, vaikka eri laumoissa olisikin", totean nuorikolle, vaikkei tämä ehkä voikaan täysin ymmärtää sanojani. En ole varma, kuinka moni on tietoinen johtajien kokoustamisesta.

Adelian pohtiva vastaus saa minut naurahtamaan hyväntahtoisesti.
"Tämä on varmaan melkoisen hämmentävää, kun näin vain yhtäkkiä selostan sinulle kaikenlaista. Mutta kysy vain rohkeasti, jos mieltäsi jäi jokin vaivaamaan. Ja voit aina etsiä minut, oli sinulla sitten mitä asiaa tahansa", sanon valkealle, edelleen seesteisesti hymyillen.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Viimein vapaa?

ViestiKirjoittaja kujakettu » 20. Elo 2010 19:04

Tämä on totisinta totta. Katson Gemiä, mitään sanomatta. Hetken kasvoillani on epäuskoinen hymynpoikanen, sitten nyökkään hieman epävarmasti.

Kuulen kun Gamette sanoo miten suurin osa ainakin mereltä tunlleista on laumattomia. Että maailma ei kaadu siihen. Mutta ilmeeni on silti vähän syyllinen ja kääntelen epävarmasti korviani katsellessani milloin Gemiä, milloin kavioitani.
"Mutta minä olen syntynyt täällä. Eihän se silti haittaa?", sanon hiljaisesti. Toivottavasti maailma ei siltikään kaadu siihen? Eihän?
Gamette puhuu että hän sanoi muillekin johtajille että sukulaisia pitää tavata. Katson kulmat kurtussa ja hieman hämmentyneesti hetkisen voikkoa. Muille johtajille? Tapasivatko muut johtajat useinkin? Hetki hetkeltä kuitenkin otan ilmeeni taas haltuuni.
"Joo, minun mielestäni se on hyvä asia", sanon sitten äskeistä topakammalla sekä varmemmalla äänellä, koko olemukseni on vähän varmempi. Voisin nähdä veljeä...

Nyökkään kun voikko puhuu miten hän selostamisensa ovat hämmentäviä. Niinhän ne vähän ovatkin. Voisin aina etsiä hänet, oli kyse mistä tahansa? Silmäni kirkastuvat, hymynkare hiipii taas suupieleeni.
"Ööö - kiitos", saan sanottua suustani.
"Ei minulla varmaan sitten mitään tähdellistä enää nyt ole, kai", selitän katsoen vielä tarkkaan Gemiä.
"Nähdään", saan sanotuksi, virnistän aavistuksen ja käännähdän sitten kannoillani, lähtien puikkelehtimaan taas kasvillisuuden syvyyksiin. Nyt minä sitten olin metsäponi. Jess!

ADELIA poistuu.

[Kiitokset pelistä, sori kun välillä kesti mut mul vähän tökki ku Adelia ei oo viel ihan hallinnassa :'D]
kujakettu
 

Re: Viimein vapaa?

ViestiKirjoittaja Sasu » 21. Elo 2010 11:33

Valkean kasvoilla käväisevä hymy lämmittää sydäntäni. Tämä vaikuttaa vain jotenkin niin pelokkaalta, särkyneeltä, vaikka yrittääkin olla rohkea. Luultavasti Adelia ei kuitenkaan halua vuodattaa murheitaan minunkaltaiseni puolituntemattoman kuultavaksi, joten käyttäydyn vain ihan normaalisti, ja käsken itseni olla murehtimatta toisesta liikaa. Näköjään minun pitäisi kehottaa myös Adeliaa olemaan murehtimatta.
"Ei tietenkään, ei tietenkään! Älä huolestu, ei kukaan syytä sinua mistään", sanon hymyillen lempeästi tammalle. Eipä tämä kauaa ehdi murehtia, ennen kuin hänen äänensä on jälleen varmempi.
"No se on hyvä", hymähdän ystävälliseen sävyyn.

Adelian nyökkäys saa minut naurahtamaan heleästi, arvelunu osuivat siis oikeaan. Kun tammavarsa hymyilee vienosti, minä vastaan melkein korviin ulottuvalla hymyllä ja nyökkään tämän kiitoksen. Sitten Adelia hyvästelee, ja melkein saman tien hän on jo menossa.
"Toivottavasti!" huikkaan vielä vastaukseksi tälle silmät tuikkien. Jo toinen hevonen, jonka olen itse hyväksynyt metsäponiksi. Toivon vilpittömästi, että tapaamme vielä joskus uudelleen, ja että silloin Adelia pystyisi hymyilemään vielä vapautuneemmin kuin nyt. Luotan tammaan, uskon ettei hän tieten tahtoen lähde seikkailemaan ympäri saarta. Ehkäpä näkisin hänet jo suuressa yhteiskokouksessa, jonka tulevaisuudessa häämöttävän hahmon en anna nyt synkistää mieltäni. Sen sijaan lähden ravaamaan ensin vähän matkaa samaan suuntaan kuin Adelia, mutta sitten käännyn vähemmän käytetylle polulle, hyräillen itsekseni, mieli keveänä.

Gamette poistuu.

[Kiitokset itsellesi. ^^]
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48


Paluu Sademetsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron