Eivät jalkani kanna, ennenkuin olen tavannut sinut.

Sademetsien aluskasvillisuus on erittäin tiheähköä, jonka takia siellä on vaikeahko liikkua. Tiheä kasvillisuus kuitenkin takaa sen, että sieltä löytyy vaikka minkälaisia piilopaikkoja piiloutumista varten, jos jollakin on aivan hengenhätä. Piilopaikat ovat kuitenkin hevosille osaksi myös vaaraksi, sillä monenlaiset pedot pääsevät piiloutumaan niiden varjoon.

Eivät jalkani kanna, ennenkuin olen tavannut sinut.

ViestiKirjoittaja Zarroc » 18. Marras 2010 20:44

[Sasu Gametten kanssa tänne, ei muita kiitos.]

KHIMAIRA

Painoin pääni kumaraan ja jatkoin matkaani tyynesti astellen. Eipä ollut minulla mihinkään kiire, mutta silti tuntui että täytyi kiiruhtaa. Pidättelin kuitenkin epävakaita mielihalujani epäröimättä ja astelin samaa tappavan tasaista tahtia eteenpäin. Minusta tuntui aivan sille kuin jokin pyrkisi ulos minusta, eikä halunnut jäädä entiselle paikalleen. Yksinäisyyttä en ollut oikeastaan koskaan tuntenut, luonteeni oli kovettunut sen jälkeen kun Hydra oli lähtenyt.
Sydämeni jäätynyt, kuten oli eräs epätavallinen matkalainen todennut minut kohdatessaan lumisessa erämaassa kaukana täältä.
Erakko olin ja erakkona pysyin, sille en voinut mitään. Heikot jäivät paikalleen suremaan, vahvat yrittävät voittaa luonteensa.. En ollut jäänyt paikalleni, mutten ollut vahvakaan. Luonteeni pysyi sinä samana mitä se oli ollut siitä asti kun Hydra meni. Lähti. Jätti. Se oli todella muuttunut sinä hetkenä, kun tajusin sisareni lähteneen. Jättäneen minut yksin. Huuto kaikui mielessäni täydellisen äänekkäänä, kaipaavana suruna, joka ei koskaan livahtaisi huuliltani karkuun. Olin peitellyt omaa tuskaani niin kauan, että se kirpaisi enää vain vähän. Raapaisi sitä pintaa, kylmää muuria joka suojasi sieluani kaikelta.

Maan pinnalla oli huurteinen kerros, jonka särjin kavioillani yhä uudelleen. Tunsin kuinka jalkani repäisivät mukaansa kuollutta maata, kasvillisuutta. Ilma oli kylmä ja hengitykseni huurusi. Pakkasta oli varmastikkin kymmenisen astetta. Seisahduin hetkeksi. Maailma ympärilläni oli hiljainen.
Hengitin niin rauhallisesti kuin pystyin, silmät puristettuina kiinni, mutta silti höyry purkautui sieraimistani nopeina henkäyksinä. Joskus tuntui sille etten saanut henkeä. Etteivät jalkani kantaneet minua.
Kaulani oli kaartunut tiukasti, niin että leukani oli suorassa luotilinjassa ryntäisiin nähden. Avasin silmäni hitaasti, siinä samaisessa asennossa seisoin kauan. Niin kauan että jää oli peittänyt ympäristöni kokonaan, edennyt kavionkärkiini. Pimeys oli laskeutunut, silmäni painuneet uudelleen kiinni.
Seisoin yksinäni keskellä pimeää metsää, jaksamatta - haluamatta liikkua. Odotin vain jonkun saapuvan. Seisoisin tässä samaisessa asennossa niin kauan että jokin käskisi minut liikkeelle. Pakorefleksi, jäätyminen, mikä vain. Mutta nyt halusin vain olla hetken hiljaa paikallani ja antaa maailman kuljettaa minua omaa tahtiaan. Niinkuin se oli kuljettanut minua aikaisemminkin. Silloin kun oli minun tarkoitukseni lähteä matkalle veden pyörteisiin. Olin vain antanut virran viedä. Olin kuin horteessa hiljaisessa metsässä. Ainoastaan puuskittainen hengitykseni paljasti minun olevan elollinen olento.
Odotin jotain, joka tulisi pian.

//edit. Heijjoojuu, sovitaan et ollaan jossai sademetsän reunamilla? :D Et pakkasta on kuiteski jonkinverran. En oo aina ihan perillä näistä sääolosuhteista x)
Viimeksi muokannut Zarroc päivämäärä 23. Marras 2010 17:16, muokattu yhteensä 1 kerran
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Eivät jalkani kanna, ennenkuin olen tavannut sinut.

ViestiKirjoittaja Sasu » 23. Marras 2010 16:01

[Noniin, aloitin sitten heti jumittamalla, sori siitä. :'D Tarkoititkohan muuten tehdä pelin sademetsään, jos pakkasta on kymmenen astetta? Minun käsitykseni mukaan trooppisilla alueilla ei kuitenkaan ihan niin kylmää talvellakaan ole. :3 ]

Gamette

Talvinen päivä on muuttunut talviseksi yöksi, ja minä senkuin askellan eteenpäin. Kokous ja matka takaisin omille mailleni on tuntunut vievän kaiken energiani, ja nyt vain raahustan pitkin lukuisten kavioiden tallaamaa polkua ajatukset junnaten paikoillaan. Minua ei varsinaisesti väsytä, en usko että saisin nukuttua vaikka yrittäisikin. Eivät minua puiden joukosta kuuluvat jatkuvat risahdukset niinkään häiritse, enhän kuitenkaan ole ainoa olento koko saarella, mutta silti mieleni ei tee ummistaa silmiäni nyt. Vilkaisen ylös, ja oksien lomitse näkyy kaistale taivasta, jolla kuu kajastaa ohuen pilviverhon läpi. Tähtiä ei näy, ja kuustakin riittää valoa maahan asti vain sen verran, että juuri ja juuri erotan kaikkia aistejani käyttäen onko edessäni tyhjää tilaa vai ei.

Tästä lähes täydellisestä pimeydestä johtuen en meinaa huomata tummaa, maisemaan sulautuvaa hahmoa. Jos tämä olisi pysynyt täysin hiljaa ja liikkumatta ja pieni, hänen tuoksunsa sieraimiini kantava tuulenvire ei olisi osunut paikalle juuri silloin, olisin luultavasti kävellyt hevosen ohitse ajatukset turtuneina, huomaamatta mitään. Nyt kuitenkin pysähdyn, ja yritän silmiäni siristen erottaa toisen paremmin.
"Hei", tervehdin hieman kysyvästi, ja ääneni kuulostaa siltä etten ole käyttänyt sitä pitkään aikaan. Niinhän se onkin, mutta rykäisen ja jatkan:
"Voinko auttaa?" kysyn toiselta. Aikaisin laskeutunut pimeä luo epämääräisiä, ääriviivattomia varjoja ja yrittää kaikin keinoin estää minua näkemästä suurinpiirtein itseni kokoista hevosta, joka taitaa olla tamma. Hänen väristään on paha sanoa mitään, mutta valkeat sukat erottuvat hieman vaaleampana kohtana pimeässä. Minut hän näkisi luultavasti helpommin vaalean karvapeitteeni takia, mutta astun silti hieman lähemmäs.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Eivät jalkani kanna, ennenkuin olen tavannut sinut.

ViestiKirjoittaja Zarroc » 23. Marras 2010 17:57

[Ei tuo mitään kestänyt :)]

Korvani liikahtivat nopeasti hyvin, hyvin pitkän paikallaanolon jälkeen. Kuulin varovaisen tervhdyksen ja sen jälkeisen kysymyksen. Käännyin tyynesti ääntä kohti, rasauttaen pienen huurrekerroksen rikki kavioideni vierestä. Katsoin suoraan vaaleaan läiskään, joka paljastui hyvin pikaisesti katsastamalla hevoseksi, tammaksi vieläpä.
"Jos johdat metsäponien laumaa, voit auttaa minua."
Vastasin pehmeällä kuiskauksella. Kovempi ääni olisi voinut rikkoa jotain. Ainakin tuntui siltä. Niin kauan olin ollut hiljaa, että ääneni kuulosti vähän käytetylle, mutta oli silti säilyttänyt pehmeän sointinsa. Enhän minä tosin sitä ollut hirveästi käyttänytkään. Yksinäisellä matkallani tänne, ei ääntä hirveämmin tarvittu.
Eikä hymyä. Tamma on minulle vieras. Vaikka metsä on hämärä, näen hänet selvemmin kuin hän luultavasti minut. Vieras on minua ehkä sentin - pari isompi, korkeintaan. Vaaleakarvainen tähtipää.

Hiljaisuus oli taas verhonnut meidät. En enää liikkunut, tuijotin vain toista liikkumatonta hahmoa edessäpäin. Hän ei ollut kovin lähellä, muttei kovin kaukanakaan. Suljin silmäni hetkeksi, mutta avasin ne taas äkisti. En ymmärtänyt tätä hallitsematonta väsymystä, joka tuntui vetävän kaiken energian pois minusta. Jos olisin saanut päättää, olisin vain luovuttanut ja jäänyt tähän. Mutta jäinen, kylmin muurein suojattu sydämeni takoi kokoajan, ei halunnut päästää minua lepoon ennenkuin löytäisin Hydran. Kai jollain muullakin oli tässä elämässä näppinsä pelissä, mutta en jaksanut enää välittää. Mieltäni kaihersi kuitenkin joitakin kysymyksiä, joihin minun oli saatava vastaus. Päällimmäisenä se, kuka tuo tuntematon tamma oli. Avasin jälleen suuni, tällä kertaa oma-aloitteisesti.
"Kuka sinä olet?"
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Eivät jalkani kanna, ennenkuin olen tavannut sinut.

ViestiKirjoittaja Sasu » 23. Marras 2010 21:58

Toisen sanat saavat hymyn kohoamaan huulilleni.
"Sinua onnisti", totean hiljaisella äänellä, kun toinenkin kerran kuiskasi. Hymykin jaksaa pysyä huulillani hetken. Se taitaakin olla ensimmäinen laatuaan moneen tuntiin, mikä on harvinaista. Yleensä kuljen suupielet korvissa jatkuvasti, mutta tämä päivä on ollut erilainen. Ehkäpä tämä pimeyskin vaikuttaa asiaan, sillä olen aina tuntenut oloni paremmaksi valoisassa. Silloin pystyy esimerkiksi näkemään kelle puhuu, ja minusta se olisi tässäkin tilanteessa kovin mukavaa. Mutta kuu ei edelleenkään tule pilvien takaa näytille, niinpä minun on tyydyttävä tähän näköhavaintoon. Hetkeen kumpikaan ei ole sanonut mitään, en minäkään, vaikka esittäytyminen olisi voinut olla paikallaan. Hiljaisuuden rikkoo tamman kysymys - mistäpä muustakaan kuin henkilöllisyydestäni.
"Olen etsimäsi henkilö, metsäponien johtajatar. Nimeni on Gamette", vastaan nyt jo reippaammin, mutta edelleen pitäen ääneni kohtalaisen hiljaisena. En osaa sanoa miksen vain puhu normaalilla äänenvoimakkuudella, ehkä se johtuu siitä etten haluaisi häiritä yötä.

"Kuka sinä sitten mahdat olla?" tiedustelen. Sanani sisältävät myös lausumattoman kysymyksen siitä, miksi toinen etsii minua. Ensin mieleeni pomppaa, että toinen olisi viestinviejä jonkun muun laumasta, mutta tyrmään ajatuksen. En usko, että kukaan olisi ehtinyt lähettää viestinviejää tänne niin, että hän on perillä ennen minua, ja viestinviejä tuskin seisoskelisi täällä yksinään. Niinpä hän on mitä luultavammin liittymässä laumaan, sillä rajarikkuri ei tieten tahtoen etsisi johtajaa käsiinsä. Tietysti hän voi olla jo ennestään metsäponeissa, mutta en minäkään nyt kaikkia voi muistaa. En kuitenkaan käy sen enempää asiaan, ennen kuin toinen sanoisi mitä hänellä on sanottavanaan, ettei sattuisi väärinkäsityksiä.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Eivät jalkani kanna, ennenkuin olen tavannut sinut.

ViestiKirjoittaja Zarroc » 24. Marras 2010 20:43

"Khimaira."
Totesin tamman kysymykseen suoralta kädeltä, hiljaisella sävyllä. Gametten rehellisessä kysymyksessä kuultaa toinenkin kysymys, pinnan alla.
"Olisin tulossa laumaan."
Vastaan kysymättömään kysymykseen, katsoen Gamettea silmiin. En ole varma näkeekö hän katsettani, mutta ehkä. Jollain tapaa toivon ettei, mutta eiköhän hämärässäkin suoran katsekontaktin tajua typerämpikin. Ja tuskinpa ehkä tuleva johtajattareni kovin tyhmä on kun tuohon virkaan on päässyt. Ehkä siitä, etten ole varma haluaako hän minut laumaansa. Kohtaaminen ei tuntunut kovin viralliselle täällä hämärässä metsässä, jotenkin minusta tuntuu että Gamette on väsynyt ja ei ehkä jaksaisi tähän aikaan illasta puhua kenenkään kanssa, vaan suoria jonnekin nukkumaan. Tiesin etten voisi enää perääntyä, mutta helpompaa olisi sanoa minulla on hieman kiire, täytyy mennä. Anteeksi kun vaivasin. Mutta tiesin etten voisi sanoa niin, joten tyydyin vain olemaan paikallani. Aivan hiljaa paikallani.. Liikkumatta, liikauttamatta lihastakaan.. Keskityin vain olemaan ja seisomaan, hengittämään rauhalliseen tahtiin.

Korvani olivat kääntyneet aivan hieman taaksepäin. Siirsin katseeni pois tamman silmistä, en halunnut tuijottaa ketään silmiin silloin kun olin haavoittuvaisin pitkään aikaan. Mietin liikaa omaa elämääni ja menneisyyttäni, nyt edessäni oli joku, joka voisi osata ties mitä hokkuspokkus temppuja. Enhän minä tiennyt tuosta tammasta mitään. Oliko hän mukava vai ilkeä, kaunis vai ruma.. Ainakin hän oli kuulostanut mukavalle ja hymyillyt. Ja näytti kauniille, vaikka hämärässä ei voisi kaikkea totena sanoakkaan.
Mutta onneksi näköni oli varsin hyvä..

[Voi ei mikä kökkötökstöks kirjaus >:]
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Eivät jalkani kanna, ennenkuin olen tavannut sinut.

ViestiKirjoittaja Sasu » 27. Marras 2010 23:12

Nyökkään kuullessani hänen nimensä, vaikken viitsikään sanoa mitään. No niin, nyt hän ei olisi minulle vain tamma pimeässä metsässä, vaan pystyin ajattelemaan häntä nimellä. Ajattelemisen aihetta Khimaira antaakin, sillä hän kertoo olevansa liittymässä laumaan. Eihän siinä tietysti muuten mitään, mutta kieltämättä minun on hieman vaikea arvioida toista, kun yksi aisteistani on lähes kokonaan poissa pelistä. En kuitenkaan epäile hänen aikeitaan, vaikka Khimaira kääntääkin katseensa pois. Otan silti askeleen lähemmäs, ja juuri silloin toiveisiini vastataan ja pilvet väistyvät kuun edestä. Raju tuulenpuuska kahisuttaa metsää ympärillämme, ja tuntuu että silmänräpäystä nopeammassa hetkessä kuu paistaa taivaalta lähes esteettä luoksemme. Hopeinen kajo saa varjot vääristymään entistä pelottavimmiksi, mutta keskitän huomioni nyt Khimairaan. Näen hänen hahmonsa ja värinsä paljon selvemmin kuin äsken, ja voin todeta että ainakin ulkoisesti tamma sopii metsäponien joukkoon mainiosti.
"Hyvä on, tästä lähtien olet virallisesti metsäponi", totean hymyillen.
"Oletko ollut saarella pitkään?" kysyn sitten uteliaasti, sillä minun on vaikea päätellä mitään. Toisaalta, jos hän liittyy nyt metsäponeihin, voi hän olla uusi tulokas. Toisaalta Khimaira selvästi tietää ketä etsiä, eli joltain hänen on ollut pakko kuulla saaren asioista.

Vaihdan painoani jalalta toiselle odotellessani tamman vastausta. Nyt, kun kumpikaan ei pysty pilvien väistyttyä kokonaan piiloutumaan varjoihin, minun on paljon helpompi tarkastella Khimairan olemusta. Pikainen katseeni osuu muutamiin arpiin, jotka erottuvat tässä valossa jokseenkin selvästi. Jokin Khimairan olemuksessa tuntuu osittain tutulta, vaikka olenkin varma, että en ole koskaan ennen tavannut tätä tammaa. Ehkäpä olen vain väsynyt ja kuvittelen omiani, sillä hänen nimensäkin kuulostaa täysin vieraalta korviini, vaikka ruunikko minut tunteekin. Eihän se ole mikään ihme, kun hän kerran tahtoo liittyä laumaani. Silti jokin jää vaivaamaan mieltäni, vaikka kuinka yritän sen työntää taka-alalle ja pysyä enemmän kiinni tässä hetkessä.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Eivät jalkani kanna, ennenkuin olen tavannut sinut.

ViestiKirjoittaja Zarroc » 28. Marras 2010 21:04

Kun Gamette ykskaks toteaa että olen metsäponi, nyökkään vain hitaasti. En näytä hämmennystäni sen kummemmin, luon vain katseen taivaalle. Kuu paistaa suoraan päin kasvojani. "Rantauduin äskettäin."
Tyydyin toteamaan johtajattareni esittämään kysymykseen. Vasta sitten tajusin että Gamette saattaisi tuntea erään, jota minä etsin.
"Sisareni on ehkä tällä saarella.. Hän on minua muutaman sentin pienempi ruunikko, jolla ei ole mitään muuta merkkiä kuin kolme arpea säkänsä kohdalla, niinkuin minulla."
Selitin Gametelle yhtäkkiä, sanojeni päätteeksi käännyin niin että tamma näkisi säkäni lävistävät kolme viiltoa. Hetken mietittyäni painoin katseeni maahan. "Nimi on Hydra." Lisäsin hiljaa. Kuu alkoi taas mennä pilveen, ei haitannut. Olin saanut tietää että olen nyt laumassa, jonka nimi oli metsäponit. Gametten ulkonäkö ja siitä eteenpäin oli minulle yhdentekevää.

Äkisti tuli täydellinen pimennys. Pilvet olivat viilettäneet hiljaisella yötaivaalla kuun eteen. Näkyvyys oli nolla ja tuuli alkoi nopeasti nousta. Se pauhasi ympärillämme pöllyyttäen lunta ja multaa suoraan silmille. Korvat ja sieraimet täyttyivät nopeasti siitä kaikesta. Pudistin ärtyneenä päätäni ja käännyin mennäkseni.
"Gamette? Mennään pois."
Köhin lunta pois kurkustani ja lähdin talsimaan kohti metsän syvempiä osia, jossa ei toivon mukaan tuulisi näin kovasti. En kuullut enkä nähnyt tuliko johtajatar perässäni, mutta jonkin vaiston varalla painuin vain eteenpäin tasaisen tappavaa tahtia. Yritin löytää edes pienen suojan.. koska tuuli ei näyttänyt haluavan laantua. Se repi oksia ja lehtiä puista, kiskoi jouhiani ja yritti työntää tanakahkoa ruumistani minne sattuu. Löin vain kaviot yhä tiukemmalla päättäväisyydellä maahan ja jatkoin matkaa.

[Jjoo, ei nyt hommata mitää pyörremyrskyä sentäs mut jotai pientä äksöniä elämään x) Siis jos teille vaan sopii.]
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Eivät jalkani kanna, ennenkuin olen tavannut sinut.

ViestiKirjoittaja Sasu » 03. Joulu 2010 19:06

"Ai niinkö", totean ystävällisesti Khimairan kertoessa, ettei hän ole ollut saarella kauaa. Sen enempää en ehdi sanoa, ennen kuin tamma äkkiä alkaa kuvailemaan jotakuta. Sisartaan, hän sanoi. Häntä pienempi ruunikko, jolla ei ole merkkejä... valitettavasti olen tavannut monia ruunikoita, sellaisiakin, joilla ei ole merkkejä. Kun toinen mainitsee sään kolme arpea, jokin kello alkaa kilistä takaraivossani, ja samassa tapaamani hevoset alkavat välähdellä mielessäni. Osaan yhdistää tuntomerkit oikeaan hevoseen juuri ennen, kuin Khimaira sanoo hänen nimensä. Niinpä tietysti, Hydra! Mikä mielenkiintoinen sattuma, että tapaankin hänen siskonsa täällä... Ja kuinka epätavallista, että siskokset ovat tällätavoin päätyneet Caraliaan, eri aikoihin!

Olen juuri vastaamassa, kun pilvet kiitävät takaisin kuun eteen ja yhtäkkiä tuuli riepottaa kaikkea ympärillämme. Nyt ei olisi hyvä hetki alkaa kertomaan mitään, joten yksinkertaisesti lähden Khimairan perään. Tuuli on todella voimakas, hyvä ettei puhalla minuakin kurssista. Puut eivät sitä paljon pehmennä, vaan sen sijaan saavat huminan kuulostamaan kahta kovemmalta. Näen juuri ja juuri edessäni kulkevan Khimairan sukat, ja kiirehdin hänen vierelleen, yrittäen tähyillä jonkinlaista suojapaikkaa.
"Pitikin sattua..." mumisen hiljaa, ja tuuli tarttuu sanoihin melkein ennen kuin ne ovat ehtineet kantautua omiin korviinikaan. Pusken eteenpäin toisen vierellä, ja onneksi tähyily tuottaa pian tulosta. Pilvenriekaleet, jotka ajelehtivat taivaalla hurjaa vauhtia, päästävät hetkittäin kuunvaloa lävitseen. Yhden tällaisen hetken - voisi melkein sanoa välähdyksen - aikana katseeni osuu puiden oksien muodostamaan tiheikköön, joka voisi toimia suojana. Kosketan Khimairan kaulaa kevyesti turvallani, jotta hän hoksaisi kiinnittää huomiota osoittamaani suuntaan.
"Kokeillaan tuota", kehotan, mutten ole varma kuuleeko ruunikko mitään tuulen ulvonnan ylitse. Ainakin hän varmaan näki eleeni, joten luotan siihen, että tamma seuraa perässä.

Tiheikkö ei ole mitenkään suuri, mutta kyllä sinne kaksi kaltaistamme pientä hevosta mahtuisi. Ei se suojaakaan mitenkään ylenpalttisesti, mutta parempaakaan ei taida olla tarjolla. Keplottelen itseni oksien lomasta ja yritän mahtua mahdollisimman pieneen tilaan. Kun Khimaira on kuuloetäisyydellä, kerron sen mikä jäi äsken sanomatta:
"Minä tunnen siskosi. Hän on itseasiassa metsäponien rajavartija."
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Eivät jalkani kanna, ennenkuin olen tavannut sinut.

ViestiKirjoittaja Zarroc » 03. Joulu 2010 20:27

Tunnen Gametten turvan käväisevän ihollani ja säpsähdän rajusti. Suurinpiirtein hypähdän pois tamman luota, mutta saan silti pidettyä järjen tallella. Ahaa, jotain suojaa neuvokas johtajattareni on sittenkin löytänyt. Tungeudun raa'an voiman avulla sisään pusikkoon, seisahtuen aivan lähelle tähtipäätä. Eipä ole oikein muuta mahdollisuutta.. Mieluiten olisin hieman kauempana, en pidä läheisyyttä hyvänä asiana. En halunnut välittää kenestäkään sen jälkeen mitä Hydra minulle teki. Mutta sydämeni ei jäätynyt siltä osin, etten voinut sisartani lakata rakastamasta. Kun kuulin Gametten sanat, sydämeni oli seisahtua siihen paikkaan. Nielaisin hitaasti.
"Vai niin."
Tyydyin sanomaan tyynenä, vaikka kuinka sisälläni pauhasi, aivan yhtä paljon kuin pikku suojamme ulkopuolella. Se oli viedä sen mennessään, monesti. Repi ja riuhtoi. Olo tuntui todella tyhjälle. Olin todellakin löytänyt Hydran. Mutta en ollut kertaakaan ajattelut halusiko hän nähdä minua. Ehkä halusi, ehkä ei. En ollut varma kestäisinkö sitä jos hän lähtisikin luotani. Mutta samalla tiesin myös sen, että sydämeni jäätyisi siinä kohti lopullisesti. Välittämiseni loppuisi kaikesta siihen paikkaan kun Hydra todistaisi minua vastaan.

Huokaisin hiljaa, niin hiljaa ettei sitä voinut kuulla tuulen pauhun yli. Vasta nyt tajusin että minulla ei ole mitään kysyttävää Gamettelta. Että kaikki on minulle täysin selvää juuri nyt. En halua tietää mitään Hydrasta, kaikki se sattuu juuri nyt niin paljon. Tunnetilani vain vaihtui, salamannopeasti, ollenkaan miettimättä, miten se minuun vaikuttaisi. Oloni tuntui vain niin tyhjälle ja olinkin aivan ilmeetön. Tuntui sille etten voisi koskaan tuntea mitään, en voisi rakastaa - mitä en ollut hirveästi tähänkään mennessä tehnyt -, vihata - joka olisi joskus hyvä asia, välittää.. Aivan kuin kylmä aalto olisi hulauttanut lävitseni, vienyt kaiken minusta mennessään. Jättäen vaan suuhuni rautaisen maun ja tyhjyyden sydämeeni.

[Ajatus loppu kesken kirjauksen.. joten siitä tuli tämmöne pohdiskelumikälie kökkö.. :3]
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Eivät jalkani kanna, ennenkuin olen tavannut sinut.

ViestiKirjoittaja Sasu » 06. Joulu 2010 13:45

Olen hieman hämmentynyt, sillä Khimaira ei vaikuta siltä että haluaisi tietää sisarestaan enempää. Vaikka enpä minä voisi paljoa kertoakaan - tottapuhuakseni emme olleet tutustuneet järin hyvin Hydran kanssa. Vain sen verran, että olin saattanut nimittää hänet virkaansa. Niinpä on ehkä hyväkin, ettei ruunikko tahdo tietää sen enempää. Vilkaisen toisen ilmeettömiä kasvoja, ja minusta tuntuu siltä, että minun pitäisi sanoa jotain. Mutta mitä minä muka voisin tähän tilanteeseen sanoa? En tunne Khimairaa sen paremmin kuin Hydraakaan, joten olisi ehkä hieman teennäistä yrittää lohdutella tammaa. Etenkin, kun en voi tietää mistä on kysymys. Niinpä astun jälleen johtajattaren rooliin ja nostan katseeni kavioistani jälleen Khimairaan.
"Jos olet kerran saapunut vasta, olet tuskin kuullut saaren säännöistä." Se ei ollut kysymys, vaan ennemminkin toteamus. En anna Khimairalle paljon aikaa vastata, vaan jatkan melkein saman tien.
"Oikeastaan varsinaisia sääntöjä ei ole kuin yksi, lopuista selviää käyttämällä järkeään. Tämä yksi ja ehdottomasti noudatettava sääntö on se, että oman laumansa rajoja ei saa ylittää", kerron Khimairalle ja toivon tosiaan, että tämä jaksaisi kuunnella ja keskittyä edes osittain. Asia on nimittäin lopultakin melko tärkeä, enkä tahtoisi että kaikki menee ohi ruunikon korvien.
"Sääntörikkojia rangaistaan, ja pahimmillaan he joutuvat laumattomiksi. Toivon, ettet tuota minulle pettymystä ja jää kiinni rajojen ylittämisestä", sanon vakavasti, painottaen tämän tärkeyttä.

Minimaalisen tauon jälkeen ilmeeni kuitenkin pehmenee, sillä ei ole lainkaan minun tapaistani olla näin ankara. Se on kuin naamio, jota en jaksa kannatella kovin kauaa, jonka takaa oikea luonteeni kuitenkin kurkistaa esille.
"Meidän alueeseemme kuuluu lähinnä sademetsää, mutta myös aavikkoa, tasankoa ja havumetsää. Lisäksi olemme ainoa lauma, jonka alueella on siivu kummastakin lammesta", kerron Khimairalle suurpiirteisesti alueidemme sisällöstä. Toisaalta saaren lounas-koillinen-akselin pääsee kulkemaan sade- ja havumetsää pitkin, mutta ainakin jotain osviittaa selitykseni antaa.
"Oletan, että metsäponina yrität parhaasi mukaan pysytellä rajojemme sisäpuolella."

Paikallaan seistessä äskeinen väsymykseni alkaa jälleen hiipiä takaisin, ja vaikenen. Eipä minulla enempää selitettävää taida ollakaan. Tuuli ulvoo yhä, joten on turha lähteä haahuilemaan ympäriinsä. Oksat pistelevät kylkiäni, kun vaihdan painoa jalalta toiselle. Viettäisin yöni mieluummin jossain muualla kuin hatarassa suojassamme myrskyn keskellä, mutta jos tuuli ei pian laannu, on turha toivoa mitään muuta.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Eivät jalkani kanna, ennenkuin olen tavannut sinut.

ViestiKirjoittaja Zarroc » 06. Joulu 2010 19:15

Kuuntelin tamman selitystä hiljaisena, viimein nyökäten.
"Oletettavasti et usko jos sanon että en ylitä rajoja, mutta sanon sen kuitenkin. En ylitä laumarajoja, lupaan sen."
Sanoin täysin ilmeettömänä. Minua eivät laumarajat hirveästi haitanneet, sanokoon Gamette mitä tahansa. Mutta Hydra. Tiesimme siskoksina aika paljon toistemme mielenliikkeistä, joten hänen ohitseen pääsemiseen tarvittaisiin ihmettä. Tosin, olemme olleet erossa sen verran kauan että enää ei ollut varmuutta tulisimmeko ollenkaan toimeen. Hydran tuntien emme ehkä.

Tuulen ulvonta loppuu yhtäkkiä kuin seinään. Se vain.. loppui. Tuli täydellinen hiljaisuus. Katsahdan Gametteen otsaani hieman rypistäen.
"Jos sopii, minä menisin nyt. Anteeksi että vein aikaanne Gamette mutta.. haluaisin olla hetken rauhassa."
Ilmoitan niin tyynesti kuin voin, nyökäyttäen jäyhästi päätäni. Minulla ei ollut tapana kumarrella minkään sortin hevosille, olipa johtaja taikka kerjäläinen. Peruutin ulos suojastamme, käännyin ympäri ja menin. Astelin varmoin askelin poispäin Gamettesta, jättäen hänen väsymyksensä, sanansa ja tunkkaisen suojamme taakseni.
Halusin raitista ilmaa, paikan jossa levätä rauhassa.
Ennenkaikkea, halusin olla yksin. Kokea tuulen joka tuiversi vasten kasvoja, repi jouhia.. Siltä seisomalta nostin laukan ja nelistin pois paikalta, kuun tullessa taas näkyviin.

KHIMAIRA POISTUU.
Kiitoksia pelistä ;)
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Eivät jalkani kanna, ennenkuin olen tavannut sinut.

ViestiKirjoittaja Sasu » 10. Joulu 2010 23:06

Nyökkään Khimairan sanoille, ja pakottaudun hymyilemään, vaikka mieleni tekisi huokaista. Niinpä niin. En voi kuin toivoa sydämeni pohjasta, että mitä tamma sitten ikinä tekeekin, hän ei ainakaan jää kiinni siitä. Aavistan, ettei sanoillani ole merkitystä vaikka pitäisin hänelle minkälaisen saarnan. Niinpä vain käännän katseeni kaukaisuuteen ja jään kuuntelemaan tuulta.

Paitsi ettei ole enää mitään kuunneltavaa. Korvani nousevat yllättyneesti höröön, hyvä etteivät Khimairan sanat mene ohi korvieni.
"Näkemiin", ehdin saada suustani ennen kuin Khimaira on päässyt ulos suojapaikastamme, ja melkein samassa tämä onkin jo kääntynyt ympäri ja lähtenyt menemään. Minäkin astelen hieman haparoiden ulos oksien joukosta, ja kun olen vihdoin taivasalla ja kuu tulee esiin, juuri tapaamani tamma nelistää jo niin kaukana, että minun on turha huutaa hänen peräänsä enää mitään. Mitäpä minä voisinkaan sanoa? Ei ole mitään sanottavaa. Turha kehottaa häntä varovaisuuteen, kyllä Khimaira varmasti sen verran osaa huolehtia itsestään. Mielessäni käväisee ohimennen, mahtavatko siskokset tavata toisensa. Luultavasti ennenpitkää. Ehkäpä kysäisen sitä Hydralta kun näen hänet seuraavan kerran... Mutta nyt ajatukseni tuntuvat tahmaisilta enkä jaksa enää keskittyä mihinkään. Kuun valossa lähden laahustamaan eteenpäin. Jos nyt vain löytäisin jonkin sopivan yöpymispaikan, olisin tyytyväinen. Aamulla kaikki näyttää paremmalta.

Gamette poistuu

[Kiitokset!]
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48


Paluu Sademetsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron