Find me here and speak to me.

Lammen ympärillä kasvaa puita ja pieniä pusikkoja. Vesi on kirkasta ja suhteellisen lämmintä meriveden viileyteen verrattuna, mutta hieman toista lampea kylmempää. Tämä lampi on aavistuksen syvempi kuin toinen, mutta siellä ei asu hevosille kovin vaarallisia eläimiä.

Re: Find me here and speak to me.

ViestiKirjoittaja Sussu » 06. Loka 2010 18:35

[ .. tarkoitat kai että Reijolla on ihanat ajatukset ? (; ]

Unohdin hyvin nopeasti vihani puumia kohtaan kuullessani Zoen sanat, jotka saivat minut huokaisemaan syvään. "Zoe, oikeasti, en minä pidä sinua avuttomana, minä vain.." hiljenin. En ollut varma, mitä se vahtaaminen sitten oli ollut, mutta tarkoituksella en ollut sitä tehnyt. Jäin seisomaan neuvottomana paikalleni, miettien, pitäisikö huutaa tuon perään jotain älä mene - tyyppistä vaiko lähteä perään. Ehkä sittenkin vain antaisin olla? Zoe selvästi tarkoitti sanojaan, ei toivonut minun juoksevan hänen peräänsä ja pyytelevän anteeksi.
Ehkä parempi, että minä antaisin vain asian olla ja toivoisin, että tapaisimme taas pian ja ettei musta olisi minulle enää vihainen. Jos olisi, en antaisi sitä anteeksi itselleni. Mutta olisihan se pitänyt tietää. Ei kenenkään kannattanut kiintyä edes ystävänä, siitä seuraisi vain harmia. Tässä se taas nähtiin.

Näin tamman loittonevan selän, jota tuijotin vielä pitkään tumman hahmon katoamisen jälkeenkin kylmästi. "Olen pahoillani", lausuin vaimeasti, kääntyen sitten eri suuntaan, kuin mihin musta oli lähtenyt. Syvään henkäisten paransin ryhtiäni, lähtien aikailematta kulkemaan jalkojani lähinnä laahaten. Jumalauta. Mieli teki huutaa, mutta olisi hyvinkin paljon mahdollista, että Zoe vielä kuulisi sen - mikäli siis päästäisin pihalle kaikki paineet karjumalla jotain, mitä saattaisin katua jälkeenpäin. Seisahduin äkisti, kääntäen pääni kohden vielä vaikeasti erottuvaa lampea. Mitä jos.. ? Ei. Tappaisin itseni, jos sillä olisi jotain merkitystä. Satuttaisin vain harvoja, jos en alkaisi kaveeraamaan kenenkään kanssa. Kertoisin jokaiselle juttutuokiolle kanssani jääneelle suoraan, millainen kusipää minä olin. Jos olisin tehnyt niin Zoen kohdalla, en olisi loukannut häntä. Tällä kertaa tein sen vain henkisesti, mutta siitä huolimatta. Halusin olla Zoen ystävä, mutten tiennyt, tulisiko siitä enää mitään. Zoe oli lähtenyt niin yllättäen. Tai en nyt tiedä, typerästi kun olin käyttäytynyt, kaippa se olisi voinut olla ihan odotettavissa. Minä vain en ollut ihan viisaimmasta päästä. Valitettavasti.

Nopeasti käänsin pääni takaisin kohti uusia polkuja, jotta en tulisi uusiin aatoksiin itseni tappamisen suhteen. Rintaani puristavan tuskan lievitykseksi minä kuitenkin painoin silmäni kiinni, hypähdin sivuun ja löin pääni tarkoituksella paksun puun runkoon. Vetäydyin nopeasti, ympärilleni hetken aikaa pälyillen. Kukaan ei ollut nähnyt äsköistä, kukaan ei saisi siitä tietää. Ellei joku sitten yhtäkkiä pöllähtäisi paikalle ja ihmettelisi otsastani valuvaa verivanaa, joka oli vain pienoinen hetki sitten jostain puun terävästä, pienestä oksasta tai jostain varmaankin syntynyt. Itse en sitä kuitenkaan heti tajunnut, tunsin vain kamalan jomotuksen.
Olihan se melko säälittävää, tiedetään. Minulla ei vain ollut koskaan ollut eikä tulisi olemaan ketään, kelle kertoa ajatuksiani ja sillä tavoin tasata painetta pääni sisällä. Ehkä nautin henkisistä kärsimyksistä ja niiden tuottamisesta, ehkä olin vain pelkuri - mutta jostain syystä minä en toistaiseksi ollut hukuttautunut, hypännyt kalliolta tai tehnyt mitään muutakaan, kuten ehkä joku muu minun elämäni omaava olisi jo tehnyt.
Mutta ei, täällä minä yhä kärsin muiden riesana. Hitaasti silmät puoliummessa kävellen lähdin astelemaan poispäin lammelta, tietämättä mihin mennä tai mitä tehdä seuraavaksi.

[ Rayo poistuu, kiitos itsellesi. <3 ]
Sussu
 

Edellinen

Paluu Pohjoinen lampi

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron