Find me here and speak to me.

Lammen ympärillä kasvaa puita ja pieniä pusikkoja. Vesi on kirkasta ja suhteellisen lämmintä meriveden viileyteen verrattuna, mutta hieman toista lampea kylmempää. Tämä lampi on aavistuksen syvempi kuin toinen, mutta siellä ei asu hevosille kovin vaarallisia eläimiä.

Re: Find me here and speak to me.

ViestiKirjoittaja Zarroc » 11. Syys 2010 16:08

Ensin Rayo sönkkäsi jotain, mutta lopetti kuitenkin pian. Melkoisen nopeasti kirjava saikin jalkansa järjestykseen ja nousi ylös. "Vai neiti.." Zoe tuhisi naureskellen, pujahtaen ulos pensaikosta. Aamun kirkas aurinko kirjoi syksyisen maiseman aivan uuteen väriloistoon, ja sattui mustan silmiin. Tamma siristi niitä, mutta askelsi kuitenkin metsänreunasta takaisin lammen rantaan. Olihan tämä kiva paikka, kodikas ja niin edespäin. Vilkaisi musta vielä taakseen, miettien missä Rayo viipyi.
Kaipa se kohta tulisi.
Varmoin, lievästi ontuvin askelin askelsi Zoe veteen, polvia myöten. Etunen ei enää laittanut vastaan, koska haavat olivat umpetutuneet, viileä vesi tuntui ihanalle. Musta työnsi turpansa veteen ja joi muutaman kulauksen. Tamma asteli syvemmälle, ryntäiden korkuisessa vedessä se viimein pysähtyi ja kääntyi rantaa kohden.

Zoe tarkasteli ympäristöä valppain silmin, mutta missään ei näkynyt vähäisintäkään vaaraa. Viimein tamma siirsi katseensa takaisin sille kohdalle, mistä kirjavan pitäisi kohta ilmestyä. Kevyt tuulenvire sai puista tipahtelevat lehdet lentelemään lammen rannalle ja pinnalle. Musta nautti viileästä vedestä, syksyn kauniista väriloistosta ja vielä lämpimänpuoleisesta tuulesta.
Tamma hörisi itsekseen, juoden taas vähän lammesta. Vielä ei Zoella ollut nälkä, vaan se aikoi odottaa josko ori tulisi hetkeksi pelleilemään sen kanssa veteen. Veden roiskuttelu saisi kummatkin märäksi. Ja ehkä jopa hyvälle tuulelle.
Tosin, sitähän tamma oli nytkin.
Hyvällä tuulella nimittäin. Hymy huulillaan Zoe peruutti vielä yhden askeleen, niin että oli kylkiään myöten vedessä. Se tuntui hyvälle.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Find me here and speak to me.

ViestiKirjoittaja Sussu » 12. Syys 2010 10:56

Katsahdin nopeasti tamman perään, painaen sitten päätäni maata kohden, sitten lähimpään pensaikkoon kiinni iskien. Pureskelin lehdet suussani huolellisesti, yrittäen silti toimia nopeasti, jotta joskus pääsisin minäkin tamman perään. Jos hän nyt edes halusi, että menisin hänen peräänsä. Minne lie lähtenyt. Pääni nousi salamana ja katseeni siirtyi vaistomaisesti siihen suuntaan, mihin musta oli vain hetki sitten häipynyt. En jäänyt aikailemaan, vaan jalkojani korkealle nostellen ravasin - tai pikemminkin tanssahtelin - pois pusikosta, ravistaen sitten nopeasti harjaani. Askelsin silmiäni siristellen ihan lammen rantaan, uskaltamatta kuitenkaan heti veteen. Laskin pääni lähelle veden pintaa, nuuhkaisten sitä varovasti, ennen syvemmälle askeltamista.
Veden ollessa vähän yli polvissani, venytin suhteellisen pitkää kaulaani, alkaen hörppiä viileää vettä lähes äänettömästi. Se tuntui mukavalta kulkiessaan kurkkua pitkin, joten en lopettanut ihan parin hörpyn jälkeen. Silmäilin ympärilleni samaan aikaan tarkkailevasti, luoden lyhyitä katsahduksia myös Zoeen.

Kun juominen alkoi vihdoin riittää, kohotin päätäni hitaasti, jolloin muutama vesipisara tipahti takaisin veteen turvaltani. Hiljalleen aloin jälleen kulkea syvemmälle veteen melko hitaasti, osittain vain toista ärsyttääkseni. Vesi oli kastellut jo ryntääni, kun seisahduin aloilleni, värähtäen sen viileyttä. Olin aina ollut melko herkkä kylmälle, joten jouduin jatkamaan syvemmälle hampaat yhteen purren. Pysähdyin noin samoille kohdille tamman kanssa, alkaen sitten liikkua edestakaisin niin, ettei vesi ollut missään vaiheessa syvempää tai matalempaa. Hiljalleen aloin tottua veteen, onnekseni. Olisihan se ollut suorastaan harmi, jos musta kestäisi veden viileyden paremmin. Ehkä kestikin, mutta yritin peitellä silti taidokkaasti sen, että minua meinasi hiukan paleltaa. Eiköhän liikkuessa tulisi lämmin. Katsahdin vielä nopeasti joka suuntaan. Näin vain maiseman syksyisissä väreissään, tuskin sitäkään, sen verran kirkasta oli. Lämpimän puoleinen tuulenpuuska pörrötti lyhkäistä harjaani hetken ajan, kutitellen viileällä kosketuksellaan lihaksikasta kaulaani. Heilautin hiukan päätäni, kaulaani ravistaen. Pärskähdin pienesti, päätäni lähemmäs vettä laskien. Kun turpani oli vain hiukan sen yläpuolella, vetäisin päätäni sivuun ja löin turpani sitten takaisin veteen, toistaen tätä muutaman kerran nopeaan tahtiin, yrittäen roiskuttaa vettä tahallisesti Zoen päälle toivoen samalla, ettei toinen hermostuisi.

Miksipä hermostuisi? Zoe tuntui olevan leikkimielisellä tuulella, ellei se sitten ollut kadonnut yllättäen taivaan tuuliin. Ja se oli vielä tarttuvaa. Hyväntuulisuus. Kohotin päätäni yläilmoihin, katsoen mustaan ilkikurinen, leikkisä pilke silmäkulmassani. Kuopaisin kaviollani muutaman kerran vettä, vaikka se tuntuikin melko vaivalloiselta turhan nopeasti tehtynä, eikä vettä tuntunut roiskuvan juuri mihinkään, sen verran syvällä olimme. Pärskähdin jälleen, hiukan harmistuneena, antamatta sen kuitenkaan näkyä olemuksestani, joka oli kuin olikin jo muutaman sekunnin jälkeen taas sellainen, millainen aikasemminkin. Yritin jälleen roiskuttaa vettä toisen päälle, liikahdellen samalla paikallani, jotten kylmä pääsisi yllättämään. Hörähtelin itsekseni, katse mustaan naulittuna. Tarkkailin herkeämättä tamman ilmeitä ja eleitä, vaikkei hän siltä vaikuttanutkaan, että suuttuisi leikistä. Ei sillä hetkellä. Ravistin jälleen harjaani, pärskähtäen lyhyesti.
Sussu
 

Re: Find me here and speak to me.

ViestiKirjoittaja Zarroc » 12. Syys 2010 13:12

[Vaihdan takaisin minä-muotoon.]

Orin tullessa veteen, menin kohti rantaa ja aloin sitten nautinnollisesti roiskutella vettä orin päälle. Hypähtelin kevyesti ympäriinsä, kuopien vettä niin että se roiskahteli aika ajoin kohti oria. Hymyillen tanssahtelin vedessä, ottaen välillä mieluusti päälleni myös orin porskuttelemat vesipisarat.
Hypähtelin ympäriinsä kuin pikku varsa.
Jonkin aikaa leikittyämme ravasin pois vedestä, ravistellen itseäni perusteellisesti. Laskeuduin makuulleni aurinkoon, kuivatellen itseäni heinikossa. Samalla mutustelin muutaman korren, juuri nyt minulla oli nälkä. Katseeni käväisi välillä kirjavassa, mutta en välittänyt siitä sen enempää. Hän taisi olla aivan yhtä märkä kuin minäkin, mutten ollut aivan varma.
"Mitenkäs sinulla muuten on mennyt?"
Kysyin kuivakalla äänensävyllä, vilkaisten Rayoon pikaisesti. Haukottelin lämpimässä ilmassa, silmieni alkaessa mennä hitaasti kiinni. Pidin ne kuitenkin pakolla avonaisena, entäpä jos ori häipyisi heti kun nukahtaisin? Tuntiessani oloni tarpeeksi kuivaksi ponnistin vaivalloisesti seisaalleni, tuijottaen kirjavan suuntaan.

Etujalkani vihoitteli taas. Irvistin tuskasta, kätkien kuitenkin ilmeeni hankalasti pois kasvoiltani. Jätin siihen vain tyynen tyhjyyden. Tuhahdin hiljaiseen sävyyn, tarkastellen ympäristöä vaiteliaana.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Find me here and speak to me.

ViestiKirjoittaja Sussu » 12. Syys 2010 17:00

Yritin olla kastumatta, tuloksetta. Vähän väliä roiskutin vettä itsekin toisen päälle, virnistellen leikkisästi. Lopetin roiskuttamisen, kun musta lähti kohti rantaa. Katselin korvat hörössä tämän perään, ravistaen sitten nopeasti harjaani. Käänsin selkäni rannalle ja lähdin kulkemaan yhä syvemmälle, kunnes vettä oli jo sen verran, että jouduin uimaan. Melko pian kuitenkin palasin takaisin rantaa kohden, pärskähdellen sieraimiin joutuneen veden vuoksi. Ravasin rantaan pitkin harppauksin, pysähtyen sitten kuin seinään vähän matkan päähän tammasta, etten kastelisi tätä ravistellessani vedet karvastani ja jouhistani. Etenkin häntä tuntui raskaalta veden takia. Venytin kaulaani, päätäni yhä alemmas laskien. Painoin silmäni kiinni ja nautin lämmittämästä auringosta, käymättä silti makaamaan. Korvani heilahtelivat puolelta toisille tarkasti kuunnellen. Suustani karkasi haukotus, jota en edes yrittänyt estää. Lepuutin hiukan vasenta takajalkaani, ollen vähällä nukahtaa pystyyn. Lämpimästi jouhissani leikittelevä tuuli oli kuin tuutulaulu, eikä aurinkokaan paistanut kovin pahasti ummistettuihin silmiini. Hengitin tasaiseen tahtiin lähimmäs puoliunessa, nauttien hetkestä täysin siemauksin. Huokaisin hiljaa, jaksamatta tehdä mikään, mikä osoittaisi, että olin vielä hereillä.

Korviini kantautuva kysymys sai silmäni avautumaan osittain. Kohdistin katseeni mustaan, hymähtäen hiljaa tämän kuivahkolle äänensävylle, ellen sitten ollut liian väsynyt vain luulemaan sitä kuivaksi. "Eipä mitään ihmeempiä ole tapahtunut." En ollut tavannut oikeastaan ketään ensimmäisen tapaamisemme jälkeen, eikä minulla nyt muutenkaan ollut Caraliassa mennyt erityisen huonosti, muttei hyvinkään. Oli vielä tutusteltava rajoihin ja sitä rataa.. ja ehkä sitten etsittävä se Merel, jotta saisin varmasti tietää, että olen sopiva ylänköhevosiin. Vaihtoehtoja ei ollut, jos olin liian suuri muihin. Syrjintää, sanon minä. Mutta ainakin tunsin jo jotenkuten Zoen, joten hänen kanssaan olisi mukavaa kuulua samaan laumaan. Ihan vain sillä, että ainakin tuntisin jo yhden ylänköhevosen. Mihin lie laumoihin Lawless ja Pandakin kuuluivat. Enkä ollut varma, olisiko heidän kanssaan niin mukava kuulua samaan laumaan. Pandan ainakaan, jos häntä joutuisi useinkin näkemään. En tietystikään voinut olla ihan varma siitä, ettei kumpikaan heistä ollut ylänköhevonen, mutta se olisi sitten sen ajan murhe, jos jompaankumpaan vielä törmäisin. Tai lähinnä Pandaan, Lawlessista minulle ei ollut kunnollista kuvaa jäänyt, mutta kai hän ihan kunnollinen ori oli. Pandaan verrattuna ainakin. "Sinulla?" kysyin hiukan poissaolevasti, omissa maailmoissani. Painoin silmäni jälleen kiinni.
Milloinkohan Zoe ajatteli lähteä tai häätää minut pois? Jos silmäni olisivat olleet auki, olisi mietteliäs katseeni kohdistettu suoraan tammaan. En kuitenkaan jaksanut kuin vaihdella painoa takajalalta toiselle ja vähän väliä heilauttaa raskaalta tuntuvaa häntääni, tuskin sitäkään. Minulla ei ollut mikään kiire päästä eroon Zoesta.
Sussu
 

Re: Find me here and speak to me.

ViestiKirjoittaja Zarroc » 13. Syys 2010 19:56

Ori vastasi hajamielisesti kysymykseeni. Kysyessään itse vastakysymyksen, en voinut kuin pudistaa päätäni. Niin, muuta en voinut tehdäkkään. Loin tyynen, surua kuvastavan katseen kirjavaan, sanomatta kuitenkaan mitään. Hän näytti väsyneelle, vaikka oli oletettavasti nukkunut koko viime yön vierelläni. Ravistelin karvaani elottomasti, tarkastellen Rayoa tutkivasti. Nukkuiko hän? Hetken mielessäni välähti että voisin hipsiä karkuun toisen nukkuessa, mutta ei minulla ollut kiirettä päästä pitkästä aikaa eroon siitä ainoasta joka kesti seuraani. Ravenkin oli alkanut kartella minua.
Painoin silmäluomeni raaolleen ja kävin makuulleni orin läheisyyteen.
Välillämme oli puolisen metriä matkaa, mutten viitsinyt siirtyä lähemmäs kirjavaa. Ei minulla nyt kylmä ollut, aurinkohan paistoi! Mutta juuri kun pääsin sen ajattelemisesta, aurinko menikin yllättäen pilveen ja alkoi tihuuttaa vettä. Turhautuneena tönäisin turvallani Rayoa, aikoiko tuo maata tuossa koko vesisateen ajan?

Ihan sama. Jos aikoi maata, niin makaisin minäkin. Painoin pääni maata vasten, suljin silmäni ja kuuntelin sateen säestämää hiljaisuutta. Syksyinen sadesinfonia, ainoa maailmassa joka kasteli. Mutristin huuliani hiljalleen, samalla kun vedin sieraimia suppuun, käänsin korvia taaksepäin ja rutistin silmät kiinni. En halunnut veden menevän yhteenkään näistä paikoista, niitä ei olisi jälkeenpäin kiva ravistella kuiviksi.
Sade alkoi yltyä.
Että oli huono sää. Henkäisin hiljaa, miettien luovuttaisinko ja lähtisin suojaan. Kaipa Rayo osaisi suoria perässä jos haluaisi. En kuitenkaan viitsinyt vielä lähteä nostelemaan, joten hieman vastahakoisesti jäin paikoilleni.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Find me here and speak to me.

ViestiKirjoittaja Sussu » 17. Syys 2010 21:38

Avasin silmiäni, kohdistaen katseeni Zoeen. Tamma pudisti päätään ja sai minut hiukan hämilleen, muttei pahasti. Ne olivat hänen asioitaan, eivätkä minulle kuuluisi. Ja ehkä hän oli vain huolissaan siitä orivarsasta, josta hän tapaamisemme aikana oli puhunut. Olikohan se eilen? Ilmeisesti. Tämän jollain tapaa surumielinen katse - tai sitten vain kuvittelin - sai kuitenkin sydämeni jättämään melkeinpä yhden lyönnin väliin, tai siltä se ainakin tuntui. Painoin katseeni mietteliäänä maahan, kunnes suljin jälleen silmäni ja huokaisin syvään. Yllättäen tunsin vesipisaran, sitten toisenkin tipahtavan taivaalta ja napsahtavan selkääni. Hätkähdin, kohotin päätäni ja katsahdin nopeasti ympärilleni, kunnes kohotin katseeni taivaisiin. Niinpä tietysti.
Hiljalleen yllemme lipuvat tummat pilvet tiputtelivat vettä niskaani sen minkä kerkesivät, enkä ainakaan minä ollut edes tajunnut aluksi, millainen sää oli tulossa. Saisi nähdä, oliko kyseessä vain pieni ja harmiton sadekuuro, tai pahimmassa tapauksessa jopa kunnon myrsky. Ravistin nopeasti päätäni, kohdistaen katseeni sitten makoilevaan Zoeen, joka oli painanut silmänsä kiinni ja korvat niskaansa.

Miksi juuri nyt piti alkaa satamaan? Pitäisiköhän hakeutua johonkin metsikön puiden suojaan tai jotain. Kylmät sadepisarat kastelivat hiljalleen selkääni, mutta minä vain odotin enkä ollut täysin varma itsekään siitä, mitä minä odotin. Sitä, että tamma nousisi ja johdattaisi meidät suojaan? Tai sitä, etä hän lähtisi johonkin yksinään ja jättäisi minut kuin nallin kalliolle kuten viimetapaamisellammekin tai.. en tiedä. Pärskähdin hiljaa. En ollut varma, uskaltaisinko ehdottaa mitään. Ihmettelisin silti, jos Zoe nauttisi sateesta niinkin paljon, että haluaisi jäädä tuohonmakaamaan. Silmäilin mustaa epävarmana. Toki sade oli toisinaan ihan mukava, mutta en minä niin paljon siitä nauttinut, että haluaisin jäädä hankkimaan itselleni flunssan tai jotain.
"Olisikohan suojan etsiminen kannattavaa?" kysäisin enemmän itseltäni kuin toiselta, odottaen silti myös hänen vastaavan kysymykseen. Kääntelin päätäni aavistuksen rauhattoman oloisena puolelta toiselle, astuen sitten pienen askeleen eteen, syvään huokaisten. Sadepisarat rapisivat maata vasten yhä suurempina. Myös tuuli oli yltynyt, ja huojutti nyt heikoimpien puiden oksia, saaden syksyn väristen lehtien irtoamaan otteestaan puihin. Pensaiden lehdet tuntuivat olevan sitkeämpiä. Huokaisin jälleen, tavoitellen hetken ajan kestävää katsekontaktia tamman silmiin. Nopeasti olin kuitenkin kohottanut katseeni yhä tummemmalle taivaalle.

Voimakkaasti puhaltava tuuli paiskoi lyhyttä otsaharjaani vasten otsaani, mutten jaksanut keskittyä siihen edes sen vertaa, että olisin tuntenut sen kosketuksen. Tummat pilvet huolestuttivat minua, eikä puiden lehtien hyvin selvästi kuuluva aiheuttama kahina saanut minua yhtään sen vakuuttuneemmaksi. Painoin korvani niskaan hetken ajaksi, sen verran ikävästi tuulikin suhisi korvissa. Lähdin askeltamaan hitaasti kohti metsikköä, silmäillen kuitenkin odottavasti mustaan. Hän tulisi perässä, jos tulisi. Askeleeni muistuttivat pikemminkin matelemista, enkä halunnut Zoen olettavan, että jättäisin hänet yksin vain typerän sateen takia. En minä kuolisi, vaikka joutuisinkin jäämään yhden pienen sadekuuron ajaksi ilman suojaa. Ja silläkään nyt niin väliä olisi, vaikka kuolisin. Eiköhän tätä elämää oltu jo nähty. Mutta minusta tuskin olisi itseäni tappamaan.
Sussu
 

Re: Find me here and speak to me.

ViestiKirjoittaja Zarroc » 18. Syys 2010 10:44

Ori nousi ylös ja sanoi jotain. Ponnistin myöskin jaloilleni, pudistelin itseäni kevyesti ja lähdin seuraamaan Rayon perässä. Minulla ei ollut mahdollisuutta harppoa tuon vierelle, koska onnuin pahasti. Niinpä onnahtelin hidasta vauhtia suuren kirjavan perässä, miettien mahdollista suojaa metsästä. Pian ohitimmekin edellisyön puskamme. Sinne en nyt menisi, ties vaikka sade läpi tulisi. Tuhahdin hieman, löytäen pian tiheäoksisen puun. Asetuin makaamaan sen alle, suurten juurien väliin. Käperryin mahdollisimman pieneksi, mutta jätin etujalkani kuitenkin suoraksi. Se ei nimittäin tykännyt olla koukussa.
Vilkaisin Rayoa hiljaisena.
Ainakin olin löytänyt jonkin suojan. Pisaroita tipahteli harvakseltaan jostain kohti, mutta oli sentään kuivempaa kuin lammen rannalla. Kuuntelin tarkkaavaisesti sateen ääniä, sulkien silmäni niin että väliin jäi vain pieni tirkistysrako. Kuuntelin Rayon hengitystä hiljaisena. Tunsin kivun tykyttävän etujalassa. Sykkeeni oli rauhallinen, mutta kivun takia vain hieman tavallista nopeampi. Kuulostelin myöskin orin sydämen sykettä, se kuulosti täysin rauhalliselle, eli mikään ei ollut vialla.

"Mitä sinä vielä siellä seisot?" Kysyin raukealla sävyllä. Ori ei välttämättä vierelleni tulisi, jos kokisi sen ahdistavaksi, mutta silti kylkeni vieressä oli tilaa noinkin suurelle keholle kuin kirjavalla oli. Korvani kääntyivät leppoisasti sivulle päin, vaikken lakannut kuuntelemasta sateen seassa kuuluvia ääniä. Äsken pieni tihkusade alkoi koventua. Tuuli paljon kovemmin. Puut natisivat ympärillämme, mutten välittänyt. Uskoin niiden kestävän.
Tosin, mistäs minä tietäisin?
Avasin silmäni ja loin katseen Rayoon. Orin seurassa en pelkäisi, enkä ollut ennenkään pelännyt minkään valtakunnan myrskyjä. Tuuli riepotteli uskollisen suojapuumme oksia, päästäen välillä vettä valumaan sisään. Ei pahasti kuitenkaan, vain vähän sieltä täältä. Sade pauhasi taustalla ja tuuli repi puista oksia ja vielä paikallaan olevia lehtiä. Vedin tuskasta valittavan etuseni kylkeä vasten, kumarsin myrskylle ja pysyttelin hiljaa käpertyneenä paikallani. Toivoin Rayon tulevan vierelleni, mutten kehdannut pyytää. Ilma kylmeni nopeasti.
Niin, ylimääräinen lämpö ei olisi pahitteeksi.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Find me here and speak to me.

ViestiKirjoittaja Sussu » 20. Syys 2010 18:39

Zoe nousi ylös ja lähti kulkemaan vierelläni. En lähtenyt kulkemaan missään vaiheessa kovin nopeaan tahtiin, vaikka pyrin hiukan kiirehtimäänkin askelissani mahdollisen myrskyn vuoksi. Matka ei ollut pitkä, ja pian musta olikin jo asettunut jonkin tiheäoksaisen puun suojiin. Vaikka olisi sinne kaksikin mahtunut, en liikkunut hetkeen. Katselin hiukan huolestuneen oloisena ympäristöön, tuulen heilutellessa rajusti harjaani. Painoin silmäni kiinni hetkeksi, tuulen pakottaessa ne sulkeutumaan. Nopeasti olin kuitenkin räväyttänyt silmäni auki, jolloin raotin suutani ja henkäisin huomaamattomasti. En ollut koskaan varsinaisesti pelännyt myrskyjä, tai ehkä pikkiriikkisen. Tai vähän enemmänkin. Mutten ollut yksin. Ei sillä, että minun Zoesta pitäisi turvaa hakea, painautua tätä vasten täristen tai mitään muutakaan. Kyllä minä aina yhdestä myrskystä selviäisin.
Korviini kantautuva kysymys sai minut havahtumaan ja kohdistamaan katseeni mustaan. Ai mitäkö seisoin? Mitä muitakaan vaihtoehtoja minulla oli? Kohotin päätäni aavistuksen synkän oloista taivasta kohden, katsahtaen kerran tutkailevasti ympärilleni, havaitsematta kuitenkaan mitään epäilyttävää.

Syvään hengähtäen astelin varmoin, rauhallisin askelin tamman vierelle, laskien sitten päätäni maata kohden. Etujalkani ensin koukistaen laskeuduin makaamaan melko lähelle toista. Pulssini ei kiihtynyt, kiitos rauhallisena pysyvän hengitykseni. Kyllähän minua kieltämättä jännitti. En ollut tottunut toisten läheisyyteen, mutta ei se ollenkaan pahalta tuntunut. Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta, kun makasin Zoen rinnalla. Ehkä siksi se tuntuikin poikkeuksellisen helpolta siitä huolimatta, että olin aikaisemmin vältellyt kaikin mahdollisin tavoin kyseisiä tilanteita. Kaarsin hiukan lihaksikasta kaulaani, laskien turpani lähemmäs maata. Silmäni valuivat puolittain kiinni hiljalleen. Katseeni oli kohdistettu maahan, enkä juuri reagionut ympäristöön. Nautin hiljaisuudesta, korvat rennosti sivuilla roikkuen. "Toivottavasti myrsky loppuu pian", lausuin hiljaa, kaikessa rauhassa hengitellen. Ei minulla mikään kiire Zoen luota pois ollut, mutten ollut erityisen innostunut siitä, että vettä meinasi tulla niskaan suojasta huolimatta, vaikkei puu huono suoja ollutkaan, päinvastoin. Sen lisäksi tuuli meinasi vähän puhaltaa korviin, sen verran voimakkaita tuulenpuuskat vähän väliä olivat. Mutta minä kestäisin siitä huolimatta, että hermot tuntuivat hiukan tavallista tiukemmilta, mikä ei ollut hyvä juttu alkuunkaan. Ajatuskin siitä sai minut yhä levottomammaksi, eikä rauhattomasti liikahteleminen ollut suinkaan kaukana.

Onneksi pystyin peittämään melko hyvin hermostumiseni, ja rauhoittumaan silmäni sulkiessani. Hengähtelin vähän väliä poikkeuksellisen syväänkin, mutta toivoin, että tuuli suhisisi sen verran voimakkaasti tammankin korvissa, ettei tämä edes tajuaisi asiaa ja kehittelisi sitten omia johtopäätöksiään vaikkapa siitä, että olin hermostunut hänen takiaan. Raotin varovasti silmiäni, kohdistaen tutkailevan katseeni Zoeen vain tarkistaakseni, että tuolla oli kaikki hyvin. En oikein keksinyt järkevää selitystä sille, miksei olisi, mutta.. Eihän sitä ikinä voinut tietää, vaikka tuo sairastaisi jotain sairautta ja saisi vaikka jotain kohtauksia.
Hyi kamala, sellainen sairaus olisikin hirveä. Onneksi minä olin ihan terve, niin henkisesti kuin fyysisesti. Ainakin luulisin niin. Mitä nyt vähän univelat painoivat ja omistin villin mielikuvituksen ja lyhyen pinnan ja sitä rataa. Hymähdin hiljaa ajatuksilleni, sulkien jälleen silmäni. Paranisi sää nopeasti.
Sussu
 

Re: Find me here and speak to me.

ViestiKirjoittaja Zarroc » 20. Syys 2010 18:58

Tunsin orin tulevan vierelleni. Tai oikeastaan, havaitsin. Hymähdin vaiteliaasti tuon lausahdukselle ja keskityin pitämään ajatukseni pois kivusta. Aika hyvin tuskan kyllä salasinkin, ei se kasvoiltani näkynyt, mutta tuntui kahta kauheammalle. Hengitin raskaasti, kuin kovan juoksun jälkeen. Avasin silmäni ja huomasin kirjavan vilkaisevan minuun. Rypistin otsaani hieman. Oliko hengitykseni noin raskasta että se kuului myrskyn pauhun yli?
Puhalsin ilmaa varovasti sieraimistani, kääntäen korvat luimuun.
Estin sillä tavoin tuulen tunkeutumasta herkkiin kuulolaitteisiini, joita ilman kyllä pärjäisin, mutta elämä ei olisi yhtä tarkkaavaista kuin ennen.
Nielaisin ja odotin herkeämättä että myrsky loppuisi.
Salaman iskiessä kirkkaana ja valaisevana harmaalta taivaalta, työnsin turpani hetkeksi orin jouhiin. Se saattoi tuntua Rayosta ahdistavalta, mutta salama oli osunut lähelle.
Jyrinä kaikui kauan, samalla kun rauhoittelin hengitystäni, päästäen irti oriista.

~~~ Hyppää siihen että myrsky loppuu. ~~~

Avatessani silmäni hiljaisuuteen, ensimmäinen asia minkä näin, oli Rayon kaula silmieni edessä. Olin painautunut lähemmäs oria, viimein maaten aivan tuon kyljessä kiinni. Miten kauan myrsky olikaan jatkunut? En osannut laskea kuinka paljon aikaa oli kulunut, mutta varmastikkin lähemmäs tunnin verran. Erkaannuin orista varovaisesti, nousten ylös kolmen jalan varassa.
Etuseni ei tuntunut kovin notkealle.
Yritin venyttää sitä hiukan, mutta jouduin henkäisemään tuskasta. Katsahdin kirjavaan. Oliko tuo huomannut kivun väreet kasvoillani? En ollut varma siitä. Mutta toisaalta, Rayon seurassa tuntui vapaammalle. Ei tarvinnut piilottaa kaikkea itsestään. Onnuin pois puun alta. Joka puolella oli hiljaista ja kosteaa. Jäin seisomaan hiljaa paikalleni, katsellen ympärilleni. Muutama puu oli kaatunut lähistöllä. Ei kovin isoja tosin, mutta kuitenkin.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Find me here and speak to me.

ViestiKirjoittaja Sussu » 29. Syys 2010 18:22

[ Hyii kestoa. ]

Kylmät väreet kulkivat pitkin selkääni, enkä ollut täysin varma, johtuivatko ne jyrähdyksestä vai siitä, että Zoe oli juuri tarrannut kiinni harjastani ja saanut minut pidättämään hengitystäni ainakin melkein koko otteen ajan. Pystyin hengähtämään syvään vasta, kun tamma oli irrottanut otteensa ja ilmeisesti keskittynyt hengityksensä tasailuun. Tai en minä hänestä tiennyt, mutta oma sydämeni hakkasi melkoisen kiivasta tahtia rinnassani. Myrsky tuntui riehuvan myös sisälläni. Rehellisesti sanottuna ajatukseni olivat hyvin sekavia, ehkä - toivon mukaan - pelosta johtuen. Pelosta syysmyrskyn takia siis. En kokenut Zoen läheisyyttä millään tapaa ahdistavaksi. Enhän? En vain ollut oikein tottunut kosketuksiin tai ollut varma, haluaisinko tottuakkaan.
Toivoin vain enemmän kuin mitään muuta, että myrsky lakkaisi pian.

...

Kiinni painuneet silmäni rävähtivät auki nopeasti, tuntiessani liikehdintää jostain hyvin läheltä. Hitaasti ja varovasti sinisten silmieni katse kohdistui tammaan, mutten sanonut sanaakaan, hengittelin vain kaikessa rauhassa ja tarkkailin mustan liikkeitä. En ollut tietoinen siitä, kauanko myrskyä oli jatkunut, mutta sen verran tiesin, että olin ollut varmaan kauankin kylki kyljessä mustan kanssa. Hän tosiaankin oli minua pienempi ja tammamaisella, hyvällä tavalla hento. Tai siis ei hento, mutta itse kun olin aika köriläs häneen verrattuna ja hän kuitenkin oli tamma ja minä ori ja niin. Jaa, en minä tiedä. Pää tuntui harvinaisen tyhjältä.
Tarkastelin toisen kasvoja hyvän tovin aina siihen asti, että niistä tuntui erottuvan jotain.. en tiedä. Sattuiko häneen? Olin huono tulkitsemaan ilmeitä tai mitään muutakaan, ainakin luulisin niin. Tai se nyt riippui vähän tilanteesta. Sillä hetkellä olin tuskin terävimmilläni, olo oli jotenkin tokkurainen. Kuka tietää, ehkä olinkin onnistunut hankkimaan jonkinsortin flunssan tai peräti sairauden? Toivottavasti en.

Zoe lähti kävelemään jotenkin hassun oloisesti ontuen. Tai hassu oli aika huono ilmaisu, minua ei huvittanut. Hiukan vastahakoisesti ja äärimmäisen laiskasti ponnistelin itseni pystyyn, kunnes lopulta olinkin kavunnut kaikille neljälle jalalleni ja ravistellut itseni pikaisesti. Kohotin päätäni hitaasti taivasta kohden, ympärilleni vilkuillen. Ketään tai mitään epätoivottua ei näkynyt taikka kuulunut, ei vaikka kuinka korviani varovasti ympäri kääntelin. Syvään henkäisten paransin hiukan ryhtiäni, sitten laiskasti eteenpäin askeltaen. Siirryin ilman mitään kiirettä takaisin Zoen rinnalle, pitäen kuitenkin pienoisen välimatkan toiseen. Kohdistin tutkivan katseeni mustan kasvoihin, sitten tämän koko kehon kerran muutamalla katsahduksella läpi käyden. Hän näytti olevan kunnossa, kutakuinkin. Mustasta karvasta tosin voisi olla melko vaikeaa erottaa haavat ja sellaiset. "Kaikki hyvin?" kysäisin varovasti, antaen katseeni lipua tamman kasvoista ympäristöön.
Sussu
 

Re: Find me here and speak to me.

ViestiKirjoittaja Zarroc » 30. Syys 2010 16:25

Hätkähdin hivenen orin noustessa ylös ja kysyessä vointiani.
"On kaikki.."
Sanoin ja jäin kuitenkin hetkeksi miettimään.
"Ei, ei ole. Etujalkaani sattuu enemmän mitä lähemmäksi talvi tulee."
Jatkoin hetkisen päästä ja heilautin kevyesti etustani. Purin huultani varovaisesti ja katsahdin Rayoon. Onneksi myrsky oli mennyt melko nopeasti ohi. Tai nopeasti ja nopeasti. Pudistin päätäni hieman ja onnuin lammen luokse. Join muutaman kulauksen, pitäen kuitenkin ympäristöä silmällä. Kaikkialla oli märkää. Tuuli oli repinyt oksia ja lehtiä irti puista ja vielä viskellyt niitä ympäriinsä. Ruskan eri sävyissä loistava luonto oli hyvin kaunis, mutta ilma oli jo sen verran viileä että etujalka tahtoi ilmoittaa kokoajan olostaan.
Hengitin muutaman kerran syvään.
"Entäpä sinä?"
Kysyin ja käännyin katsomaan oria. Ihan tolpillaanhan tuo näytti seisovan ja niin edespäin.

Mutta en minä silti tiennyt voiko hän hyvin. Kyllähän minäkin seisoin ja näytin lähestulkoon normaalilta, paikallaan ollessani. Mutta sitten kun piti lähteä kävelemään. Irvistin.
Suljin hetkeksi silmäni. Minulla ei ollut sillä tavalla väliä tunsinko tuulen kasvoillani, repivän harjaani juostessani pitkin nummia. Ei, ei minulla ollut väliä miten kovaa menin, missä vauhdissa väistelin puut.
Tiesin etten voisi enää koskaan mennä kovempaa kuin käyntiä. Ehkä kesällä saattaisi ravi onnistuakkin, mutta muina vuodenaikoina ei.
Olin rampa ja sinä pysyin.
Tunsin oloni väsyneeksi. Ja kivuliaaksi. Käänsin katseeni kavioihini, katsoen niitä hiljaa. Ne olivat mustat, niinkuin olivat olleet siitä lähtien kuin synnyin. Halkeilemattomat ja kovat. Tarkoitettu kovaan vauhtiin.
Se oli niille vastaus ja uusi haaste.
Minulle tämä elämä oli vain täynnä tuskaa ja kipua. Ei haasteita, vastausta. Pelkkää sanatonta ajatuksenkulkua ja samanlaista vaeltamista päivästä toiseen.

Tosin, joskus saattoi tulla vastaan niitäkin, joiden seura piristi. Joiden seurassa pystyi unohtamaan kivun ja hymyttömän pokerinaaman. Jonka seurassa pystyi nauramaan vapaasti ja leikkimään sen verran kuin pystyi.
Vastaus seisoi edessäni.
Kohotin katseeni sinisiin silmiin.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Find me here and speak to me.

ViestiKirjoittaja Sussu » 02. Loka 2010 23:13

Heilautin korviani epävarmasti taakse.
Että kaikki oli hyvin? Ei, ei ollut. Zoe myönsi, että häneen sattui. Hänen jalkaansa sattui, tai niin tamma ainakin antoi ymmärtää. Pieni hymy oli vähällä nykäistä suupielelläni. Ei siksi, että minua huvitti tilanne, vaan siksi, että Zoe oli juuri sellainen, kuin olin kokoajan ajatellut. Ei ollut aluksi edes myöntää, että hänellä oli kipuja. Ja kysyi vielä minun oloani. Oliko sillä nyt niin väliä? Ja kyllä, minä olin fyysisesti ihan kunnossa.
"Kyllä minä iha kunnossa olen." Ei ulkoisia naarmuja tai mitään muutakaan, kipua en tuntenut ja minulla oli muutenkin kaikki hyvin Zoen seistessä siinä vieressä. Vaikken sitä ääneen sanonut.

Katselin vaitonaisena mustaa silmiin, tietämättä, mitä sanoa.
En pitänyt ajatuksesta, että toisesta tuntui pahalta. Vaikka minä yritinkin taistella vastaan, olla välittämättä kenestäkään. Olla kiintymättä keneenkään. Ennen pitkää jokainen kyllä tajuaisi, millainen minä todellisuudessa olin. En sitä mukavinta ja turvallisinta seuraa, jos sille päälle sattuisin. Ehkä minun tosiaankin kannattaisi kertoa siitä tammalle. Kohtaukset, äänet pääni sisällä.. mutten halunnut hänen leimaavan minua hulluksi. Kerrankin joku viihtyi edes jotenkuten seurassani, ja minä hänen - miksi siis karkottaa hänet heti luotani? Jos se vain olisikin niin yksinkertaista. En voinut tietää, miten Zoe suhtautuisi. Ja jos erehtyisin liioittelemaan, eikä tilanne olisi enää korjattavissa. Tuskin Zoe ainakaan karkuun juoksisi. Ei kipeällä jalalla. Mutten minä kyllä häntä viitsisi jäädä pidättelemäänkään, ties vaikka musta alkaisi käydä hermoille tai jotain.

.. hmmh. Kohotin katseeni taivaalle, huokaisten syvään. Painoin silmäni kiinni, uppoutuen hetken ajaksi omiin ajatuksiini. "Onko jalkasi ollut kauankin kipeä? Mitä luulet, paraneeko se ollenkaan?" En kestänyt ajatusta Zoesta petojen armoilla, tuolla keskellä metsää.. pimeässä.. Hän ei pääsisi pakoon, ei voisi pelastautua, ei kukaan häntä pelastaisi.. Värähdin ajatuksesta, liikahtaen vain aavistuksen verran poispäin tammasta.
Räväytin äkkiä silmäni auki, jääden tapittamaan mustaa ehkä vähän typeränkin oloisena, jossain määrin säikähtäneen ja levottoman näköisenä. Huiskaisin hännälläni pari kertaa ilmaa, yrittäen rauhoitella itseäni ja saada mielestäni pois kuvitelmat Zoesta ja pedosta. Taistelusta, jota Zoe ei voittaisi.
Sain melko huomaamattomia kylmiä väristyksiä, alkaessani vilkuilla aina vain jännittyneemmän oloisena ympäristöä. Tuntui juuri siltä, että yksikin pieni rasahdus voisi saada minut säikähtämään niinkin pahasti, että hypähtäisin vähintäänkin metrin ilmaan. Ei auttanut kuin yrittää vakuutella itselleni, ettei lähistöllä ollut petoja. Tai mistä minä sen tiesin? Hitto. Ei olisi edes pitänyt alkaa ajattelemaan niitä.
Sussu
 

Re: Find me here and speak to me.

ViestiKirjoittaja Zarroc » 03. Loka 2010 10:58

"Ei, ei se parane."
Vastasin väsyneellä, huokaisun sekoittamalla äänensävyllä.
"Se kipeytyi silloin kun puuma puri minua siihen. On siitä kai jo.. kuukausi tai enemmän."
Jatkoin vielä. Helpompi puhua hetkessä suunsa puhtaaksi kuin jäädä vatvomaan ja miettimään. Ehkä on parempi selittää vain asiat kerran ja antaa sitten olla. Mutta yhdestä asiasta olin oikeassa, etujalkani ei parantuisi koskaan. Se jäisi tällaiseksi. Kipu ei poistuisi koskaan elämästäni.
Käänsin ajatukseni takaisin kirjavaan.
Mitähän ori mahtoi miettiä? Hän seisoi ensin aloillaan, silmissään ehkä hivenen tyhjäkin katse ja sitten yhtäkkiä alkoi vain pälyillä ympärilleen. Mitä hän teki? Ei kai hän vaan..
Turvannut minua?
Kohotin toista kulmaani hieman, katsoen kirjavaa.
"Rayo, mitähän ihmettä sinä mahdat tehdä?"
Kysyin kyllästyneen kuuloisella, kuitenkin hieman nauravaisella äänensävyllä. Oliko toinen ihan höpsö? Luuliko hän että tarvitsin suojelusta vaikken voinutkaan juosta. Kyllä minulla vielä kolme jalkaa ja hampaat toimi.

Pudistin päätäni epäuskoisena ja onnahdin askeleen verran oriiseen päin. Tönäisin toista rivakasti. Tarkoituksena ei ollut kaataa - joka ei kyllä onnistuisi minulta millään - vaan saada kirjavan pää selkiämään.
"Älä viitsi. Sinähän vaikutat ihan isälleni."
Naurahdin, naamioiden sen kuitenkin piakkoin tuhahduksen ja yskimisen välimuodoksi.
Ori osasi olla välillä niin höperö ettei mitään rajaa. Toinen päänpudistus lyhyen ajan sisällä.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Find me here and speak to me.

ViestiKirjoittaja Sussu » 04. Loka 2010 12:36

Zoe siis epäili olevansa rampa koko loppuelämänsä?
Ikävää, todella. Eihän musta edes ollut hirveän vanha. Olisin luonut tammaan myötätuntoisen katseen, ellen olisi keskittynyt niin tarkasti ympäristön tiirailuun. En edes heti tajunnut, etten ollut harkinnutkaan vastaamista - toivon mukaan musta ei kuitenkaan suuttuisi, kun en kommentoisi mitenkään niinkin kauheaa asiaa, keskityin vain silmäilemään ympäristöä. Ehkä Zoe antaisi anteeksi tajutessaan, että minä olin täysin omissa maailmoissani. En ajatuksissani, sillä terävästi hörössä olevat korvani, jännittyneet lihakseni ja ympäristöä hyvin tarkkaan läpi käyvä katseeni viestivät jotain ihan muuta, kuin levollisuutta.

Kuulin mustan sanovan jotain, mutten erottanut kunnolla sanoja. Tajusin kyllä niiden tarkoituksen siinä vaiheessa, kun tunsin kevyen tönäisyn, joka sai minut hätkähtämään aavistuksen. Kohdistin katseeni nopeasti Zoeen, tapittaen tätä hiukan kysyvä, mutta myös hämmentynyt katse silmissäni. "E-en minä mitään tee", vastasin niinkin nopeasti ja epäselvästi että tuskin itsekään sain selvää siitä, mitä oikein olin lausahtanut. Tai sitten se johtui siitä, etten ollut vieläkään ihan tajunnut sitä, ettei minulla todelakaan ollut syytä pälyillä ympäristöä, kuin siellä automaattisesti odottaisi joku puuma, valmiina hyökkäämään Zoen kimppuun.
" ..enkä minä tarkoituksella sinun isääsi leiki", lisäsin, ennen kuin olin kerennyt kunnolla edes ajatella sanojani tai niiden tarkoitusta. Eikö se nyt ollut itsestäänkin selvää, etten minä yrittänyt ympäristön silmällä pitämisestä huolimatta leikkiä hänen isäänsä? Ei mustakaan sitä ollut varmasti niin tarkoittanut, omat sanani vain kuulostivat melkoisen epäilyttäviltä. Tai oudoilta tai hassuilta, riippuu miten sen ottaa.

Seisoin jännittyneenä paikallani vielä hetken aikaa, kunnes huokaisin syvään ja laskin päätäni hiukan maata kohden, Zoeen nöyrän ja hiukan pahoittelevan katseen. "En minä nyt sinua täysin avuttomana jalastasi huolimatta pidä, tai tarkoituksella ryhtynyt turvaamaan selustaasi", lausahdin, väläyttäen sitten pienen hymyn tammalle. Onneksi tuo oli tullut tönäisseeksi, ennen kuin olin kerennyt pyörtyä tai jotain - hengittäminen kun oli päässyt vähän unohtumaan, tärkeämpää kun oli pitää huolta siitä, ettei Zoelle vain kävisi mitään, kiitos puumien tai puiden petojen. Tunsin raivon kuohahtavan sisälläni, mutten antanut sen näkyä sen kummemmin, kuin että suuni meni aavistuksen mutruun. Sillä hetkellä mieleni teki todella katkaista vähintäänkin yhden pienen kissan - siis puuman - niskat, ja ehkä katkaista toisen jalka tai vaikkapa repiä se irti.
Sussu
 

Re: Find me here and speak to me.

ViestiKirjoittaja Zarroc » 06. Loka 2010 16:23

[Voi, on sinulla ihanat jutut. Repiä puumalta koipi irti tai katkaista niskat. Huhhuijaa 8D]

Rayo oli huvittavan hämmentynyt. Hymähtäen vilkaisin oriiseen, tuon puhuessa hieman epäselvästi. Vai ei pitänyt minua avuttomana? Juuri senhän hän oli todistanut. Että tosiaan pitää. Mumisin jotain hiljaisella äänellä, miettien olisiko minun aika lähteä paikan päältä. Tietysti orin seura oli minua piristänyt, mutta silti kirjavan pälyily ei oikein miellyttänyt minua.
"Minun täytyy nyt mennä. Nähdään taas Rayo."
Sanoin väläyttäen orille synkän hymyn. Sanomatta enää mitään käännyin ympäri ja otin muutaman varovaisen, ontuvan askeleen. Minulla ei ollut oikeastaan edes mielessä sitä minne olin menossa, kunhan menin vain. Varmaankin ylänköläisten alueelle tai jotain. Siis jonnekin missä olisin luvallisesti eikä Merel pääsisi vääntämään niskojani nurin rajojen rikkomisesta - muista johtajista nyt puhumattakaan.

Askeleeni olivat epätasaisia ja hitaita, mutta silti jaksoin vain ontua pois orin luota. Kivuliastahan se oli, tottakai, mutta silti nopeutin kävelyvauhtia hieman. Purin hammasta, yritin kävellä mahdollisimman keveästi ja nopeasti samaan aikaan, samalla kun lähdin taivaltamaan ylängöille päin.
Eikun menoksi vain!
Astuin metsän rauhoittavaan varjoon ja tunsin olevani kotona. Kirjavan näkymättömissä pysäytin vauhtini ja lysähdin maahan. Annoin kyyneleiden valua poskillani siitä tuskasta, jota etusessani koin.
Olisin tässä hetken, Rayo ei tulisi - toivottavasti - perässäni ja saisin itkeä kipuani hetkisen rauhassa pois.

ZOE 'POISTUU'. Kiitos kulta pelistä <3
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

EdellinenSeuraava

Paluu Pohjoinen lampi

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron