You and me?

Suhteellisen avaraa aluetta, joka sisältää jokusia puita, luolia ja jonkun verran heinääkin. Tasangolla kaikki on suhteellisen oloista ja lämmintä, lunta sinne ei talvella pahemmin sada, ehkä vain pintakerros jos sitäkään. Syötäväksi tältä alueelta kelpaavat paremmin kuin hyvin kaikki heinät ja useampien puiden lehdet tai muut kasvit.

Re: You and me?

ViestiKirjoittaja Maikku » 12. Joulu 2010 22:31

Arago, tuo lumenvalkeaa väritykseltään muistuttava risteytys ori katsoi hymyillen rakkaaseensa ja antoi ajatuksiensa lentää menneisyydessään. Tuo koitteli muistiaan, mutta havaitsi siellä aukkokohtia. Ei hän muistanut kunnolla ensimmäisiä päiviään Caraliassa, mutta huolestuttavimpana hän piti hetkiä saaren ulkopuolisessa elämässään. Ori kun ei saanut mieleensä miltä tuntui elämä muinoin, ihmisten kanssa. Eikä sen koommin ollut edes varma, tahtoiko muistaa.

Sen sijaan ori muisti lämmöllä valkoista johtajaansa, joka oli ollut ensi hetkestä asti esimerkkinä kasvavalle orille. Jotkin muistot eivät kuitenkaan kadonneet mielestä koskaan - Aragon mieleen oli jäänyt elävästi kerta, kun hän oli härnännyt toista laumassa olevaa oria. Johtaja ( jonka nimen Arago oli ajansaatossa unohtanut) oli nuhdellut Aragoa ja sanonut hyvin osuvasti " Ystävät ovat lahja, jonka annat itsellesi. Arago, jos halut ystäviä, niin et saa kiusata muita!" Ja sen jälkeen olikin harmaankimo orinalku ollut laumastaan niitä rauhallisempia.

Gameten puhe palautti orin maankamaralle muistelmistaan. Tuon täytyi ruveta oikein miettimään vastausta - jälleen kerran.
"No, minun perheeni... isästäni en tiedä, mutta emäni kuoli ollessani nuori ja samoin kävi muistaakseni ottoemälleni. Minä karkasin ihmisten luota ja liityin mukavan valkoisen orin laumaan. Aikaa myöten hän oli minulle kasvattaja, johtaja ja isä samaan aikaan. Hän kyllä tosin kuoli ja hänen poikansa hääti minut." Muisteli ori ääneen hyvin tiivistetysti, eikä oikeastaan vastannut kysymykseen, mutta ei siitä niinkään huolestunut.

"Oliko sinulla sitten perhettä ennen kuin tulit saarelle? Ymmärtääkseni sinähän kasvoit ihmisten ympäröimänä Gem?" Ori kysyi velvollisuuden tuntoisena ja käänsi sitten kasvonsa maahan.
Maikku
 

Re: You and me?

ViestiKirjoittaja Sasu » 21. Joulu 2010 15:09

Nyökyttelen Aragon kertoessa menneisyydestään. Hänkin on siis ollut tekemisissä ihmisten kanssa, mutta ilmeisesti ei viihtynyt siellä. Mietteeni harhautuvat hetkeksi sivupoluille, kun ajaudun kuvittelemaan millaista elämäni olisi nyt, jos en olisi koskaan hypännyt laivasta mereen. Olisinko edelleen estehevonen ihmisten huomassa? Vai olisiko karannut? Luultavasti eläisin vieläkin samassa paikassa, kaipaamatta nykyisenkaltaista vapautta, tietämättä paremmasta. Arago ei kuitenkaan tainnut välittää ihmisistä, ja hänelle olikin käynyt tuuri jos hän oli löytänyt hyvän lauman. Nyökyttelen vaalean sanoille.
"No, voisi sanoa että on minun onneni että sinut häädettiin sieltä, jos sen johdosta tulit tänne", naurahdan orille. Sääli tietysti, että hänen isähahmonsa kuoli eikä tämän poika osoittautunut yhtä mukavaksi, mutta jos asiat olisivat menneet toisin, emme olisi ehkä koskaan tavanneet. Kaikesta voi löytää jotain positiivista.

Vilkaisen Aragoa tämän kysyessä vuorostaan minun perheestäni.
"En oikeastaan muista vanhemmistani paljoa. Kuten sanoit, ihmiset olivat läsnä elämässäni ensimmäisistä tunneistani lähtien, ja syystä tai toisesta he siirsivät vanhempani muualle. Elämääni sisältyi lähinnä melko kevyitä estekisoja, eikä minullakaan ollut koskaan varsinaista perhettä. Ihmiset eivät olisi sallineet sitä, heidän näkökulmastaan olisi ollut typerää jättää minut kotiäidiksi", naurahdan orille. Vaikka pelkistä sanoistani saattoi ymmärtää väärin, en suinkaan kantanut kaunaa ihmisille. Emme koskaan ymmärtäneet toisiamme täysin, mutta elämäni siellä oli kohtalaisen mukavaa.
"Oikeastaan on hyvä, ettei minulla ollut perhettä. Nyt minulla ei ole mitään syytä yrittää lähteä Caraliasta. Tuskinpa enää osaisinkaan elää ihmisten parissa", tuumin ääneen ja vaikenen sen jälkeen, vaipuen syvälle mietteisiini.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: You and me?

ViestiKirjoittaja Maikku » 28. Joulu 2010 17:09

[Tarvittaisiinko jotakin häppeninkiä vai jatketaanko näin vai mites? ]

"Estekisoja? Meilläpäin oli kyllä kaikenmaailman tynnyrinkiertokisoja ja vastaavaa, jotakin lännenratsastusta muistaakseni. Mutta ei koskaan estekisoja... aitojen ylikö ty hypeitte?" Ori kysyi mietteliääseen sävyyn ja käänsi katseensa taivaalle.
"Niin, minun onneni." Ori sitten tokaisi ja naurahti perään tamman puheelle siitä,e ttä oli oikeastaan hyvä, ettei tuolla ollut perhettä Caraliaa edeltäviltä ajoiltaan.
"No mutta haluaisitko sinä sitten joskus sukua? Monta varsaa kirmaamaan niitylle jalojen kauriiden lailla.." Kimo puhui rauhalliseen sävyyn, vajoten sitten homaamattaan ajatuksiinsa ja jättäen lauseen loppuosan arvoituksellisesti. Tuo käänsi katseensa taivaalta tasangolle ja antoi katseensa laukata ympyrää.

Ajatuksissaan Arago muisteli laumaansa, jossa oli ollut ennen saarelle tuloa. Hän muisti elävästi kaikkien nuorukaisten pettymykset, kun tarpeeksi vanhoina orit häädettiin ja tammoille kävi samoin. Joskus laumaan liittyi uusia tammoja, mutta ei ikinä oreja. Paitsi se yksi msuta, johtajan oma poika. Eikä tämä poika sietänytkään Aragoa, vaan oli ollut kateellinen isänsä jaetusta huomiosta. Niin oli saanut kimo potkut persuksilleen ja joutunut karkumatkallaan aina Caraliaan asti. Ja olihan hän tottavie nyt onnellisempi kuin silloin.
Maikku
 

Re: You and me?

ViestiKirjoittaja Sasu » 03. Tammi 2011 23:47

Naurahdan Aragon sanoille.
"Niin, erilaisten aitojen ja puomien ylitse. Se oli oikeastaan aika typerää näin jälkeenpäin ajateltuna", totean toiselle. Orin tokaisu saa minut jälleen maanpinnalle ajatuksistani, ja suupieleni kohoamaan puolittaiseen hymyyn. Tämän seuraavat sanat ravistelevat minut kuitenkin äskeistä paremmin hereille, vaikka Arago lausuukin ne sangen rauhallisesti, kuin vain ajattelisi ääneen.
"Eiköhän yhdessäkin olisi ainakin aluksi riittävästi tekemistä", totean päätäni mietteliäästi kallistaen.
"Mutta kyllä, oikeastaan olen aina halunnut varsan", kerron Aragolle ja hieraisen tämän kaulaa varovasti turvallani.
"Kieltämättä en tähän hätään keksi suloisempaa ajatusta, kuin oma pieni hontelojalkainen karvapallo pyörimässä ympärillä", ajattelen ääneen, sillä mitä turhaan pimittää ajatuksiaan Aragolta? Tämä ei vaikuta sitoutumiskammoiselta eikä siltä, että säikähtäisi välittömästi puhetta varsoista.

Vilkaisen taivaalle, ja katseeni jääkin sinne hetkeä pidemmäksi. Idässä aurinko nousee edelleen ja valaisee yhä enemmän ja enemmän, mutta läntiselle taivaalle on kerääntynyt tummia pilviä, jotka näyttävät liikkuvan tähän suuntaan.
"Sataakohan pian?" mietin edes kiinnittämättä huomiota siihen, että puhun ääneen. Tuulenpuuska mereltä päin vahvistaa sen, että pilvet luultavasti tulevat tänne. Lasken katseeni alemmas, ja totean mielessäni että tasanko on varsin suojaton paikka jos rankkasade yllättää. Vilkuilen ympärilleni.
"Pitäisiköhän meidän hakea joku luola tai jotain?" kysyn vilkaisten Aragoon. Tietysti helpointa olisi suunnata sademetsään, mutta minusta tuntuu ettei Arago olisi ideasta järin innostunut. Elän siinä käsityksessä, etteivät lumihevoset pidä kuumasta ja kosteasta ilmastosta.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: You and me?

ViestiKirjoittaja Maikku » 30. Tammi 2011 01:17

[Minä - muotoon. Anteeksi kesto.]
Puheemme menee mielestäni hyvin mieleiseen aiheeseen. Ei sillä, ettäkö olisin mikään petihommia hinkumaan, mutta halusin kyllä jälkikasvua. Olen elänyt tarpeeksi seikkailuja yksin ja olin mielestäni täysin valmis perustamaan perheen ja katsomaan vielä mielellään omien varsojen jälkikasvua. Sitä ei välttämättä ehtisi nähdä, jos himmailisi vielä muutaman vuoden ja varsa olisi minun tuurillani vieläpä joku arempi yksilö. Mikäli siis Gem ei enempää haluaisi kuin yhden - Mikä on tietysti helpompaa ajatellen aikaa kun me olemme edesmenneitä ja jonkun on otettava johtajuus itselleen. Tuo asia ei kuitenkaan pitäisi olla ensimmäisenä mielessä, etenkään vielä kun ei ole niitä varsoja vielä.
"Gem muistatkos sen unen, enkös minä kertonutkin sinulle viime talvena sen merkillisen unen, jonka näin?" Sanoin sitten pirteänä hymyillen ja kaarsin hieman Gemin eteen ja pysäytin tuon pehmeästi. Varovasti otin askeleen lähemmäksi ja hipaisin vasemmalla poskellani Gameten poskea. "Mietipä, olisiko varsa kullertava kauniin emänsä tapaan ja kirmailisi kukkasten keskellä auringon paistaessa selkään?" Kuiskasin runollisesti Gemin korvaan. Näin sieluni silmin, kuinka pieni varsa kirmailisi samaisella tasangolla tuulen lailla kullertavan ja pörröisen varsatukan hulmutessa. Kaunis pikku tamma, joka nimettäisiin mitä kauniimmalla nimellä. Täytyisi varmaankin kaivella muistiaan, ehkä joku kaunis kukkasen nimi? Tai ehkä Gem pitäisi, jos varsa nimettäisiin hänen mukaansa? Entisellä kotikielellänikin voisimme ehkä harkita, mutta silloin se ei olisi yhtä kaunis kuin vaikkapa Lilja tai Valkoruusu. Olikohan sellaista kukkaa edes oikeasti olemassa, kuin Valkoruusu? No miten olisi sitten vaikkapa Orvokki? Ei.. orvokki kuulosti vanhan, ilkeän harpun nimeltä, enkä takuulla antaisi varsalle sellaista nimeksi. Vaan kylläpä minun ajatukseni nyt laukkailevat väärillä alueilla. Hymylin Gametelle ja päätin säästää tuon niiltä ajatuksilta, jotka äsken olivat kiusanneet mieltäni.
Maikku
 

Re: You and me?

ViestiKirjoittaja Mintzu » 30. Tammi 2011 22:44

Maikku//Huomautan tässä pelissä tapahtuneesta offlineviestisi alimittaisuudesta. Offlineviestin pitäisi olla vähintään viestiruudun pituinen ilman offgame-puheita tai turhia rivityksiä. Moderaattorien tehtäväksi on annettu tarkistaa viestien pituudet, eikä tässä ole mitään henkilökohtaista :)

Viestin pituutta voi lisätä mm. kuvailemalla hahmosi mielenliikkeitä tai ympäristöä, jossa hahmot ovat.

Korjaathan asian pikimmiten.
Mintzu
 

Re: You and me?

ViestiKirjoittaja Sasu » 11. Helmi 2011 23:06

Arago esittää minulle kysymyksen, joka saa minut kaivelemaan muistiani hetkiseksi. Outo uni... kyllä, voin sanoa muistavani jotain sen suuntaista. Silloin joskus kauan sitten, joskus edellisessä elämässä... Nyökkään Aragolle ja kallistan uteliaasti päätäni aavistuksen verran, kun tämä astuu eteeni. Pysähdyn myötäillen orin liikkeitä ja suljen silmäni tuntiessani toisen posken omaani vasten. Puhallan lämmintä ilmaa Aragon kaulalle ja pidän silmäni suljettuina yhä silloinkin kun ori puhuu, nauttien toisen läheisyydestä ja lämmöstä viileässä aamussa. Hänen puhuessaan kultaisesta varsasta mieleeni palautuu pätkiä silloisesta keskustelustamme. Hämärinä, mutta palautuu kuitenkin. Toinen suupieleni nousee hymyyn. Tähänkö sitä oltiin tultu? Selvästi.
"Tai samanlainen valkea hurmuri kuin isänsä?" kiusoittelen Aragoa pehmeällä äänellä. En oikein tiedä pitäisikö huolestua siitä, että puhun ilmiselvästi pehmeitä, mutta työnnän asian mielestäni. Hetkisen aikaa pystyn tuudittautumaan ajatukseen, että maailmassa olemme vain me kaksi, nouseva aurinko ja hiljainen tasanko, ja kaikki on hyvin ja tulee olemaankin hyvin.

Sitten kylmä tuulenpuuska, suorastaan viima puhaltaa ylitsemme ja palauttaa minut ryminällä takaisin todellisuuteen. Lännestä lähestyvät pilvet näyttävät tulevan kohti suorastaan silminnähtävän kovaa puuskittaisen tuulen ajaessa niitä edellään. Kuin horroksesta heränneenä nostan valpastuneen katseeni maisemaan ja tarkastelen tasankoa korvat pystyssä.
"Tule", kehotan reippaasti ja lähden ravaamaan kohti hoksaamaani luolamuodostelmaa. Sääli rikkoa kaunis hetki näin, mutta parempi tämä kuin hyytävä kaatosade suoraan niskaan. Luolat eivät ole edes kovin kaukana, eikä niiden läheisyydessä näy merkkiäkään pedoista. Kosteuden ja sähköisyyden pystyy jo tuntemaan ilmassa, mikä tarkoittaa sitä että toivestani huolimatta pilvet eivät kierrä saarta, vaan luultavasti kulkevat suoraan ylitsemme. Onneksi ongelma on helposti ratkaistu.

Vilkaisen taakseni varmistaakseni, että Arago seuraa minua. Sen jälkeen astelen varmoin askelin sisään hyvältä näyttävän luolan suuaukosta. Minun ei tarvitse edes kumartua mahtuakseni suuaukosta, eikä luolan sisälläkään ole mitään varsinaista tilanpuutetta. Ei se niin suuri ole, ettemmekö me Aragon kanssa lähekkäin joutuisi olemaan, mutta tottapuhuen se ei haitannut minua tippaakaan. Käännyn ympäri, kasvot kohti suuaukkoa, ja teen Aragolle tilaa. Vilkaisen luolan yllättävän korkealla olevaa kattoa.
"Täällä sade ei meitä kastele", totean pirteästi ja hieraisen päätäni orin kaulaa vasten.

[Oletan nyt että jos Gem lähtee menemään niin Arago ei jää seisoskelemaan ja ihmettelemään, mutta voin toki muokatakin roolia. x ) ]
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: You and me?

ViestiKirjoittaja Maikku » 15. Helmi 2011 23:14

Leikkisät ajatukseni keskeytyvät, kun Gamette toteaa leikillisesti, että varsasta voisi tulla samanlainen hurmuri kuin isästään. Olen purskahtamassa nauruun, mutta hymyilen vain ja mietin mitä tuohon voisi vastata.
"Gem hyvä, eihän kyse ole lainkaan hurmaamisesta vain ajoituksesta..." Totean, olematta nyt niin kovin paljoa tosissani lausumani kanssa. Eipä Gamette siitä nyt herneitä nenäänsä vetäisi? Ei ainakaan olisi rauhallisen tammani luonteen mukaista.

Silmäkulmaani uhkailevat pilvet, jotka povaavat märkää sadekuuroa. Luihin asti käyvä viima kallisti heinänkorsia kaksinkerroin ja hetkenpäästä heiniä kiusaisi varmana myöskin rankkasade, ellei peräti raekuuro. Hymyni hyytyi nopeasti ja häntäni heilahti tyytymättömästi. En tuntenut kovinkaan montaa hevosta, joka nauttisi sateesta. Ja laskin itseni niihin aurinkoisien päivien ystäviin. Huomaan Gameten käskevän minua mukaansa ja lähtevänsä sitten ravaamaan johonkin. Lähden hänen peräänsä hieman kiirehtien, jalkoja kutittivat heinät ja naamaan puhalsi vastatuuli. Vastatuuli houkutteli minua ja joustessani tunsin vastustamatonta halua juosta toiselle puolelle tasankoa, mutta hillitsin kuitenkin itseni ( fiksu kun olen ) ja kaarsin lähes sulavasti luolaan.

Luolan suu oli kuin Gametelle mitoitettu, mutta minä jouduin hieman kumartelemaan, ellen halunnut täräystä päähäni. On varmaankin aika yleistä todeta, että luolassa oli synkkää, märkää ja pimeää, mutta tämä luola tuntui tehneen poikkeuksen! Luolan suuaukosta tulvi valoa sisään halkeilevanpilven takaa ja luola oli yllättävän kuiva.
"Enpä ole ennen luolassa käynyt." Totean sitten hämmentyneeseen sävyyn ja katselen yhä luolan nurkkia, kuin odottaen sieltä ilmestyvän jotakin pahaenteistä, joka rikkoisi täyteläisen vaikutelman. Vaan niin ei käynyt, jotenka käänsin katseeni Gemiin. Hymyilin jälleen ja korvani olivat hörössä.
"Ehdittiin ainakin karkuun sadetta. Ulkona taitaa ropista nimittäin jo." Sanon hilpeänä ja kääntäessäni korviani kesken lauseen sain vahvistuksen epäilyksiini. Tasangon vesikuuro alkoi aluksi pienestä tihkusta, mutta ääni koveni ja tiheni kokoajan. Ilmeisesti aikamoinen rankkasade siis tiedossa.

Vaistomaisesti menin syvemmälle luolaan, vaikken minä nyt niinkään sadetta turkillani pelännyt.
Maikku
 

Re: You and me?

ViestiKirjoittaja Sasu » 15. Maalis 2011 22:02

[Mitenniin kesti iäisyyden? X_x]

Pärskähdän huvittuneesti Aragolle. Vai ajoituksesta. Mikäs siinä. Ajoitusta kysyi näemmä myös pelastautumisemme luolaan sadekuuron tieltä. Ravistelen olematonta kosteutta turkistani ja pörhistelen luolan kiviseinien kylmyyttä vastaan. Vilkaisen valkeaan oriin tämän puhuessa.
"Elämyksiä", tokaisen hymyillen ja otan askeleen lähemmäs oria. Hämärässä luolassa meidän molempien vaalea väritys erottuu hyvin, vaikka valaistus voisi olla parempikin. Unohdun tarkastelemaan Aragon piirteitä tummaa kiveä vasten, mutta havahdun ajatuksistani hän lausuessaan muutaman sanan sateesta.
"Tasanko on kovin äärimmäinen. Rutikuivaa kesällä, litimärkää talvella", totean kulmat koholla katsellessani ulos. Ei siinä mitään, ehkä tasangostakin joku piti. Minä vain olen metsäponi henkeen ja vereen, kirjaimellisesti.

Sade saa ilman viilenemään, yksikään auringonsäde ei pääse pilvien läpi maahan. Sadeverho pyyhkii heinikkoa ja satunnainen tuulenpoikanen puhaltaa sisään luolan suuaukosta. Kylmät väreet kulkevat pitkin selkääni, kivi ympärillämme tuntuu hohkaavan kylmyyttä. Niinpä otan askeleen sivulle, siirrän hieman painoani ja painaudun kevyesti kiinni Aragon kylkeen. Ajatuksissani nostan turpani orin vaalealle kaulalle rapsuttaakseni tätä kevyesti.
"Oletko kuullut puhuttavan, että sadepäivissä on jotain romanttista?" kysyn kimolta kiusoitellen näennäisesti turhan tiedonmurusen juolahtaessa mieleeni. Minä kyllä pitäisin enemmän auringonlaskusta, tai auringosta ylipäätään. Sisälläni asuva pieni aurinkolapsi tinki aina palelemaan pitkien sateiden aikana, joten hain kompensaatioksi lämpöä orista vierelläni. Hengitän hänen tuoksuaan syvään, silmät suljettuina ja hieraisen Aragon turpaa omallani. Olen ehkä yksi maailman onnellisimmista hevosista. Ei se sadekaan mitään. Maa tarvitsee vettä ja niin edelleen. Oma voikko karvapeitteeni on varmaan aikojen saatossa imenyt niin paljon auringonvaloa, että sitä riittäisi tämän sateen ajaksi meille molemmille.
"Tiedätkös, olen joskus kauan sitten kuullut tarinan auringon tyttärestä ja kuun pojasta. Kumpi heistä meidän varsamme mahtaisi olla?" pohdiskelen hymyillen. Aurinko ja kuu. Kulta ja hopea. Minä ja Arago. Pieni pitkäkoipinen olento, jolla on tähtisilmät. Oloni on lämmin ja mukava.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: You and me?

ViestiKirjoittaja Maikku » 22. Maalis 2011 21:50

Gamette vierelläni tunsin oloni rentoutuneeksi. Hän naurahti tasangon olevan äärimmäinen paikka, josta olin samaa mieltä. Ja juuri siitä syystä minä pidinkin vaihtelevasta ympäristöstä. Havumetsät, tasangot, lumihankiset aukeat ja lehtimetsät. Kaikki se kuulosti minulle sopivalta. Toisinkuin sademetsä. Se tuntui olevan vihonviimeinen paikka, siellä oli liian lämmintä ja ilma epämiellyttävän kosteaa.
"Niin." Minä mumisin tamman korvaan ja katsoin häntä, kaunista Gamettea. Tuntui satumaisen ihanalta, kun hän seisoi vieressäni huokuen lämpöä. Kultainen kaunotar, joka halusi olla minun kanssani.

Kun Gamette kysyi, olinko koskaan kuullut sanottavan sadepäivien romanttisuudesta mitään. Hymyilin pienesti ja muotoilin vastaustani sopivaksi.
"Näin kun on suojassa sateelta sinun kanssasi, niin kyllä." Sanon sitä tarkoittaen ja käännän katseeni Gametesta luolan suuaukkoon. Heinänkorsia puhalsi kimakka tuulenvire, joka tunkeutui myös sisään luolaan ja sai minut sävähtämään äkillisestä kylmän tunteesta. Gamette otti jälleen puheeksi varsamme. Oli oikeastaan hassua, että hän puhui innoissaan varsasta, vaikkemme olleet vielä... niin.
"Puhut hyvin innokkaasti varsasta, Gem hyvä. Uskon kuitenkin, että jos pääsemme joskus niinkin onnelliseen tilanteeseen, että odottaisit varsaani, niin toivoisin sen olevan enemmän kauniin emänsä värinen, kaunis auringon lapsi. Kasvattaisimme hänet rehtiluonteiseksi ja älykkääksi, emme hemmottelisi häntä pilalle." Puhun rauhalliseen sävyn ja äänessäni on hieman käheyttä. Aihe kun käsitteli asiaa, josta ei usein puhuttu.
"Haluaistko sinä Gem sitä todella? Haluaisitko tähän sekavaan tilanteeseen varsan mukaan? Tai eihän sitä tiedä, ensivuonna asiat voivat olla jo rauhoittuneet paremmaksi." Kysyn sitten suoraan aiheesta, jota varten olin kääntänyt päätäni nähdäkseni hänen kaunis piirteisen päänsä. Vastaus jännitti minua mahan pohjaa myöten, vaikka olinkin meistä se sukupuoleltaan tunteettomampi, ori.
Maikku
 

Re: You and me?

ViestiKirjoittaja Sasu » 25. Huhti 2011 19:09

Hymy kareilee turvallani katsellessani sadeverhoa ulkona. Sen sijaan, että Aragon hetken aikaa harkitsemat sanat rikkoisivat pehmeän ja miellyttävän kuplan, jonka sisälle olin tavalla tai toisella päätynyt, ne vain lujittavat sitä. Oman onnellisen kuplani sisällä kylmä tuulikaan ei saa minua säpsähtämään Aragon lailla, vaikkei se mukavalta tunnukaan. Tuulenpuuskallakin on kuitenkin oma tehtävänsä, sillä se nykäisee minut hellävaraisesti autereestani, johon olen hyvää vauhtia vajoamassa, ja saa aistini jälleen terävöitymään ja katseeni tarkentumaan maisemaan edessäni. Korvanikin kohoavat sivuilta lerppumasta pirteään höröön ja kohotan hieman päätäni. Sateen tasainen kohina melkein onnistui vaivuttamaan minut epämääräiseen, seesteiseen transsiin, mutta meditoida ehtisin yksinkin. Nyt vierelläni on kuitenkin Arago, ja vaikka nykyhetki tuntuukin melko suloiselta, ei se kestä ikuisesti. Kivenkovat faktat pystyn vielä pitämään loitolla, mutta todellisuudentajustani minun on pidettävä kiinni tilanteessa kuin tilanteessa.

Niin että siitä puheenollen. Kallistan päätäni valkean maltillisille sanoille ja nyökyttelen melkein huomaamattani.
"Tietenkin. Rajoja ja rakkautta", naurahdan virnistäen. En pilkatakseni, vaan ollakseni sama mieltä. Pehmeä olo ei häviä, vaikka aistini tuntuvat muuttuvan terävemmiksi. Vaikka suljen silmäni hetkeksi, Aragon läsnäolo tuntuu silti vahvana kiven ympäröimässä tilassa, kuulen hänen hengityksensä ja oman sydämenlyöntini. Kauaa en seiso sokkona ennen kuin avaan jälleen luomeni ja näköaisti täydentää kuvion. Vilkaisen Aragoon juuri parahiksi, kun hän jatkaa puhumista. Tauko sanoissa ei ollut järin pitkä, aika vain tuntui hidastuneen seisoessani silmät suljettuina. Katson kiinteästi oria tämän puhuessa. Todellisuudentaju. Elämän realiteetit. Faktat. Ja sitten kaikki se, mikä painaa vaakakupissa toisella puolella. Ajattele positiivisesti.
"Se mitä minä haluan..." huokaan.
"Ei ehkä ole se, mikä on kaikille parasta", arvelen varovasti.
"Mutta ei kaikkia voi miellyttää. Vuoden päästä on jo toinen vuosi, eikä kukaan osaa sanoa, miten maailma silloin makaa. Hiljattaisten tapahtumien valossa... on vaikea sanoa mitään. Mutta uskon, ettei ole hyviä tai huonoja valintoja. On vain valintoja, ja niiden seurauksia", sanon paljon kepeämmin ja hymyilenkin.
"Joten, kyllä. Sitä minä todella haluan", totean hieman hiljaisemmalla, pehmeämmällä äänellä, katse Aragon silmissä.

Tämä ei todellakaan ole mikään hetken mielijohde, ei suinkaan. Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun pohdin asiaa. En kadu sitä jälkeenpäin, en samalla tavalla kuin joku muu. Tämä paikka, tämä aika, vierelläni seisova hevonen... ei minun tarvitse muuttaa mitään. Enkä haluaisikaan.

[En tarvinnut viikkoa. :'D Mahdollinen tarpeellinen autohitti ok seuraavassa viestissä. :3]
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: You and me?

ViestiKirjoittaja Maikku » 01. Touko 2011 12:51

Gamette naurahtaa sanottuaan 'rajoja ja rakkautta'. Sitä tämä todellakin on ja tulisi olemaan. Hymyilen pienesti tammalle, joka seisoo aivsn vieressäni. Kauniina kuten aina, se oli Gameten yksi ominaisuus. En osannut kuvitella häntä kärsimään, enkä toivonutkaan Gametelle sellaista.

Todellisuus iskee vastaan nopeasti. Gamette on vakavoitunut ja hänen äänessään kareilee jotain surullisen ja huonon mielialan risteytymää.
"Gem, et voi aina miellyttää kaikkia." Minä sitten myötäilen hänen ajatuksiaan ja tuuppaan hellästi toisen turpaa. Kaikki oli tapahtunut nopeasti ja nyt minä olin kahden rakkaan Gametteni kanssa. Voi onnea, voi autuutta. Mutta ei, nyt hän oli hieman surullisen oloinen ja halusin korjata sen, nähdä taas iloisen Gameten vieressäni. Kun häneen koski aihe näin syvästi, niin kyllä se mienuakin silloin koski.
"Aivan, on vain valintoja." Minä sitten totean Gameten pohdinnoille. Pian perään hän sanookin, että sitä hän todellakin haluaa. Se kuulosti kauan pohditulta, ei miltään nuorukaisen uhmalta ja halulta todistaa olevansa jotakin. Seison Gameten vierellä hieman jopa hämmentyneenä.

Kaikki oli niin kaunista, ilmapiiri oli omanlaisensa, herkkäkin. otan varovasti askeleen taaksepäin ja hyväilen Gameten kaulaa, sitten säkää ja selkää. En tiedä, pystyisinkö siihen. Jännittyneenä pidätän hieman jopa henkeä.
"Varmastiko?" Henkäisen sitten. En voisi satuttaa häntä ikinä, enkä pakottaa mihinkään. Otan toisen askeleen taaksepäin ja teen mitä orien kuuluu tehdä - jatkaa sukua.

~~ Aikahyppy ~~

Huokaisen ja siirryn Gameten viereen. Hellin hänen turpaansa aavistuksen hymyillen. Nyt alkaisi odotuksen aika ja ensivuonna sitten saisi nähdä miten käy.
"Gem.." Minä sitten huokaan aavistuksen jopa hämmentyneenäkin vielä asialle. En halunnut liikkua mihinkään, seisoin siinä Gameten vieressä.
Maikku
 

Re: You and me?

ViestiKirjoittaja Sasu » 01. Touko 2011 13:12

Puhallan sieraimistani ilmaa pitkään. Niin, en voikaan. Tuntiessani Aragon turvan omaani vasten pieni surullinen hymynkare käväisee suupielessäni. Ei tämän pitäisi olla mikään surun päivä, tai onneton tapahtuma - päin vastoin. En anna ajatusteni karata mitä jos -poluille johtajattaruuteni suhteen. Kaikki voisi jossain toisessa tapauksessa olla helpompaa, tai sitten olla olematta. Ei sillä väliä, nyt on nyt ja asiat ovat niin kuin ovat. Katsahdan Aragoon lempeästi tuotuani päätökseni päivänvaloon. Ei näin kauniin asian pitäisi olla ikuisesti lukittuna mieleni perukoilla. Puhallan kevyesti ja rohkaisevasti ilmaa Aragon kaulalle hänen siirtyessä taemmas.
"Varmasti", kuiskaan pehmeästi, eikä hymyni ole enää niin surullinen.

~*~

Karvani on kostunut hienoisesti, muttei minulle kylmä pääse tulemaan - eihän Arago ole kadonnut luotani minnekään. Oloni ei ole sen puoleen kiihtynyt kuin raukeakaan, ehkä aavistuksen utuinen ja taatusti onnellinen. Miten onnelinen voikaan hevonen olla... en jaksa uskoa millainen tuuri minulla on käynyt tavatessani Aragon. Rapsutan oria hellästi kaulalta ja painan sitten poskeni hänen poskeaan vasten.
"Shh", hyssytän lempeästi ja puhallan Aragon turvalle lämmintä ilmaa. Huulillani kareileva hymy muuttuu hetkeksi virnistykseksi, sillä kuten sanottua, tämä ei todellakaan ole mikään surujuhla. Sydämeni ja kehoni tuntuvat muutenkin käyttäytyvän vähän holtittomasti, mutta hengitykseni tasaantuessa myös ajatukseni alkavat kirkastua.

En tiedä, kuinka kauan seisomme siinä sillä tavoin. Joka tapauksessa katseeni eksyessä ulos luolasta huomaan sateen lakanneen. Aurinko paistaa ja kimmeltää miljoonissa vesipisaroissa, jotka tasangon heiniin ovat tarttuneet. Sipaisen turvallani Aragon kaulaa ja kutsun tämän mukaani äänettömästi. Astelen ulos luolasta ja jalkani kastuvat melkein heti polvia myöten. Päivä on epätavallisen lämmin ollakseen lokakuinen, mutta ehkä auringolla ja mielessäni paukkuvilla ilotulituksilla on jotain osuutta asiaan.
"Nyt vain odotamme", totean Aragolle hymyillen kääntyessäni katsomaan valkeaa.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: You and me?

ViestiKirjoittaja Maikku » 17. Touko 2011 08:30

Gamette hyssyttelee minua, minkä jälkeen hän hymyilee niin kovin hurmaavasti. Kuinka kaunis hän olikaan! Hellin tammaa turvallani ja ajatukseni ovat jotenkin utuisia, eivätkä etene lainkaan. Voisimmepa olla aina yhdessä. Minä ja Gem, täällä tasangolla. Se ei kuitenkaan onnistuisi, ei sillä Gem oli johtaja nykyään. Minä kuuluin eri laumaankin, oikeastaan hänen pitäisi häätää minut aluiltaan. Sen sijaan olimme tehneet juuri jotakin aiva päin vastaista... Hymyilen ajatuksilleni pienesti ja hellin turvallani Gametten kaulaa.

Missä välissä sade oli loppunut? En ollut huomannutkaan. Kuinka kauan olimmekaan mahtaneet seisoa Gametten kanssa täällä sateen suojassa? Päivä oli jo pitkällä, mikäli aurinkoa oli uskominen. Kävelen hitaasti Gemin perässä pihalle ja kastun jaloistani vähän. Tosin en niin paljoa kuin Gem parka. Tai siis, hän kastui polviaan myöten, mutta heinät eivät yltäneet minun polviini asti. 'Nyt vain odotamme' Gem toteaa minulle hymyillessään. Menen hänen viereensä seisomaan ja käännän katseeni taivaalle jälleen. Oliko tänään todellakin lokakuinen päivä? Harvinaisen lämmin se minun mielestäni kyllä oli.
"Niin teemme, Gem." Hymyilen sitten takaisin Gametelle. Ihan niinkuin tässä voisi muutakaan tehdä? Pieni perheemme saisi lisäyksensä aikanaan ja sitä saisimme odottaa hyvillä mielin vielä jonnin aikaa. Kaukaa tuulenvire tavoittaa meidät ja kuivattaa kastuneita jalkoja samalla kun leikkii jouhillamme.
"Tuulikin on puolellamme." Naurahdan sitten hieman vitsaillen.
Maikku
 

Re: You and me?

ViestiKirjoittaja Sasu » 31. Touko 2011 12:19

Arago saa minut hymyilemään. Minusta tuntuu, että koko maailma on puolellamme tänään. Voi olla, että olen vain onnellisen rakastuneessa humalassa ja mikään ei ole sen paremmin kuin eilenkään, mutta vähät minä siitä. Juuri nyt pidän tiukasti kiinni vaaleanpunaisista laseistani joiden läpi maailmaa katselen. Perspektiivinmuutoshan avartaa, vai kuinka? Eikä minulla ole nyt kiire minnekään. Joskus tulevaisuudessa on taas kiire jonnekin ja sitten jonnekin muualle ja sieltä saa taas juosta takaisin, mutta ei sitä tarvitse ajatella. Ei se sillä pois mene, ettei sitä ajattele, muttei sitäkään tarvitse aina muistaa.

Lasken pääni hetkeksi heinikkoon ja nyhdän suullisen vielä vihreää ruohoa, joka on säilynyt hallalta heinäpeitteen alla. En koe tarpeelliseksi sanoa Aragolle mitään, minulle riittää ihan vain se, että tiedän orin olevan siinä. Nostaessa pääni suljen silmäni tyytyväisenä ja tunnen auringon imeytyvän karvapeitteeseeni. Pikkuhiljaa utopistinen oloni ja auvoisuuteni alkaa haihtua. Tilalle tulee ihan mukava perusolo, ei siinä mitään. Ei makeaa mahan täydeltä, niinhän se sanonta menee? Raotan silmiäni hieman ja vilkaisen Aragoon hymyillen. Vaikka humalainen olotilani onkin haihtumassa, eivät tunteeni Aragoa kohtaan ole kadonneet, eivätkä tule katoamaankaan läheskään yhtä helposti.

Ikävä kyllä saan hyvin konkreettisen muistutuksen siitä, kuinka äkkiä voi hevonen palata pilvilinnoistaan maan pinnalle. Kiireiset laukka-askeleet saavat minut nimittäin nostamaan pääni ja avaamaan silmäni. Astun Aragon ohi pää korkealla ja turpa tuuleen päin, ja haistan tulijan ennen kuin näen hänet. Vilkaisen Aragoa olkani yli huolta silmissäni, mutta astelen silti tulijaa vastaan. Tuuli tuo mukanaan levottomuutta aiheuttavan tuoksun.
"Johtajatar Gamette!" tulija huutaa jo kaukaa. Hän on rautias poniori, minuakin pienempi. Hän vilkaisee Aragoa nopeasti, muttei sano mitään siitä, että maillamme on metsäponiksi aivan liian suuri ori.
"Mitä nyt?" kysyn huolestuneena, ja hämmennykseni vain syvenee kun näen todennäköisesti toisen hevosen aiheuttaman ruhjeen rautiaan lavassa.
"Oletko kunnossa?" kysyn ja keskityn täysin ponioriin, luottaen siihen että Arago pärjäisi hetken taustalla. En haluaisi tehdä tätä hänelle, mutta velvollisuus mikä velvollisuus.
"Ei minulla ole hätää, mutta Rosetta, ystäväni, voisi kaivata apua", rautias kertoo ja minä kallistan päätäni kysyvästi.
"Etelässä, ei kovin kaukana täältä, kohtasimme hevosen joka ei suostunut sanomaan mihin laumaan kuului, vaan sen sijaan hyökkäsi. Ajattelimme, että haluaisit ehkä kuulla asiasta ja..."
En anna rautiaan puhua loppuun.
"Ymmärrän. Saat näyttää minulle tietä, mutta odota hetki", pyydän ja käännyn Aragoon päin kun rautias on nyökännyt.
"Olen pahoillani", sanon hiljaa ja sipaisen Aragon lapaa turvallani.
"Minun on mentävä, ja sinunkin pitää varmaan palata omalle puolellesi rajaa. En usko, että sinun kannattaa tulla enää etelämmäs", jatkan matalalla äänellä ja vilkaisen sivusilmällä rautiasta. Hän liikehtii paikallaan levottoman näköisenä, varmaan huolissaan ystävästään.
"Me tapaamme varmasti pian uudelleen, mutta niin paljon kuin haluaisinkin jäädä, minun on mentävä", huokaan orille, enkä voi kuin toivoa että hän ymmärtää. Oloni on kertakaikkisen ristiriitainen, ja toivon että voisin haljeta kahdeksi hevoseksi - toinen jäisi tänne, toinen menisi auttamaan. Se ei kuitenkaan käy päinsä, joten minun on ihan turha antaa ristiriidan repiä minua kappaleiksi.

Käännyn jälleen rautiaaseen päin.
"No niin. Ole hyvä, ja näytä tietä", kehotan, eikä häntä tarvitse kahdesti käskeä. Rautias lähtee ravaamaan, ja minä vilkaisen vielä kerran Aragoa, pahoittelevasti. Sitten väläytän kuitenkin hymyn.
"Pidä huolta itsestäsi", huikkaan iloisesti. Eivät nämä mitkään lopulliset jäähyväiset ole. Niine hyvineni nostan laukan ja kiiruhdan rautiaan orin perään. Jos minusta vaikka kerrankin olisi jotain apua.

Gamette poistuu.

[Kiitokset pelistä. ^^]
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

EdellinenSeuraava

Paluu Tasankosiivu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron