Meren tuolla puolen

Rannan hiekka on hyvin hienojakoista ja pehmeää. Vesi on vilpoista, ja siinä on hyvä vilvoitella, mutta kannattaa varoa vedessä joskus seilailevia petoja tai voimakkaita virtauksia. Talvisin veden pinta on umpijäässä, eikä sitä saa murrettua kovin helposti.

Meren tuolla puolen

ViestiKirjoittaja seireen » 27. Maalis 2010 17:36

[ Metsäponien ranta - sademetsä. Kuka vaan voi tunkea mukaan. ]

Lihaksiani alkoi kolottaa ja vesi oli hyytävän kylmää. Vain pari metriä rantaan. Olin tajuttomuuden rajamailla rikkoessani viimeiset heikot jäät edestäni ja kavutessani kuivalle maalle. Tärisin uupumuksesta, olin lysähtää polvilleni silkasta väsymyksestä. Kohotin katseeni jaloistani ja tutkailin ympäristöäni. Edessä näkyi tasankoa ja vielä kauempana kummallista metsikköä, jollaista en ollut ennen nähnytkään.

Kompastelin eteenpäin ja pari kertaa lensin turvalleni pöpelikköön pyrkiessäni outoon metsikköön. Mitähän apinoita täältäkin löytyisi. Paikka tuoksui jännältä ja maassa näkyi muutamia vanhoja kavioiden jälkiä. Olinko taivaassa? Ei mutta, jos olisin, oloni ei olisi näin toivottoman kurja. Tuntui kuin olisin uinut Amerikasta Eurooppaan, nyt täytyisi hakeutua suojaan. Se oli viimeinen ajatukseni, ennen kuin pökerryin sademetsään.

Määrittelemättömän ajan kuluttua aukaisin silmäni uudelleen. Mitä ihmettä, mitä tein täällä, mikä tämä paikka oli, miten olin päätynyt tänne? Ajatukset pörräsivät päässäni kuin mitkäkin pillastuneet ampiaiset, ennen kuin sain kerättyä ne kokoon. Tulin jäitä rikkomalla... Mutta missä olin? Kohottauduin ensin istumaan ja siitä seisaalleni kuullessani vaimeaa tömähtelyä jostain kauempaa. Ne kuulostivat askelilta. Höristin korviani kiinnostuneena.
"Onko siellä joku?"
seireen
 

Re: Meren tuolla puolen

ViestiKirjoittaja Sasu » 27. Maalis 2010 18:58

Gamette

Astelen pitkin tuttuja polkuja vailla varsinaista päämäärää, ajatukset vaeltaen vapaana. Laumalaiseni olivat ottaneet kaikki uutiset melko hyvin vastaan, voin olla heistä ylpeä. Nyt on vain toivottava että he noudattaisivat ohjeitani ilman sen suurempaa häslinkiä, en millään tahtoisi juosta heidän perässään pitikin saarta yrittämässä kerätä heitä omalle alueellemme. No, toistaiseksi oikeamielisen johtajuuden periaatteeni eivät olleet joutuneet koetukselle, mutta eihän kokouksen loppumisestakaan kauaa ole. Aika näyttää mitä tapahtuu.

Heilautan vaaleaa harjaani hätistäen muutamaa liian lähelle tulevaa hyönteistä pois ja hymyilen kun aurinko pilkistää repaleisen pilvipeitteen takaa. Ilmassa on kevättä, jopa sademetsässä missä vuodenajoilla ei ole kovin paljoa taipumusta vaihdella, sen tuntee tuulessa joka puhaltaa muualta saarelta. Tuulesta puheenollen, sieraimiini kantautuu melko vahvana hevosen haju. Eihän se yllättävää ole, mutta varmistan pikaisella silmäyksellä ympäristööni missä olen, ja ripeytän askeliani hieman. Pidän kasvoillani ystävällisen ilmeen ja luovun heti kättelyssä ajatuksesta näyttää jotenkin tärkeältä tai johtajatarmaiselta.

'Onko siellä joku?' kantautuu tamman ääni korviini, hän on siis ilmeisesti kuullut askeleeni. Pienen hetken jälkeen, kun matalalla roikkuvat lehvät ovat väistyneet tieltäni, katseeni tavoittaa kirjavan hevosen seisomassa vähän matkan päässä. Nopea silmäys kertoo, että hän saattaa hyvinkin ola metsäponi ulkomuotonsa puolesta, mutta siitä on paha sanoa mitään, tuollainen värityskin sopii useampaan laumaan. Ehkäpä hän on vähän korkeahko kuuluakseen meihin. Tai mikäpä minä olen puhumaan melkein samankorkuisena.
"No hei", totean ja hymyilen ystävällisesti, kirjava ei vaikuta mitenkään hyökkäävältä tai pahantahtoiselta joten en ole turhan varautunut.

[Metsäponien johtajatar Gamette tulee jakelemaan tervetulotoivotuksia. : D]
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Meren tuolla puolen

ViestiKirjoittaja seireen » 27. Maalis 2010 19:33

Askeleet lähenivät. Ehkäpä siellä olikin hirvi - tai poro? Niin, niin se varmaan oli. Olikohan niitä edes tällaisissa metsiköissä? Hassua, olen aina kuvitellut, että niitä asuu vain jossain tuntureilla ja vuoristoissa, mutta tarkemmin ajatellen, miksi ei myös muuallakin.
Aavistukseni osoittautuivat vääriksi, kun puiden takaa esiin asteli voikko tamma.
"No hei.", toinen tervehti huomattavan ystävällisesti. Räpyttelin silmiäni hitaasti kerran pari, ennen kuin vastasin jähmeästi:
"Päivää. Mahtaako sinulla... teillä olla mitään havaintoa siitä, mikä tämä paikka on?"
Yritin muotoilla sanani huolellisesti, mutta silti kaikki meni mönkään.
"Oh, anteeksi, olen Délnyugat.", esittelin itseni kohteliaasti.

Väsytti. Väsytti väsytti väsytti niin paljon. Teki mieli nukahtaa, enkä jaksanut edes hymyillä hyvien tapojen mukaisesti tuntemattomalle tammalle. Pitäisi vain toivoa etten uinahtaisi pystyyn. Sepä se hyvän ensivaikutelman antaisikin. Ei sillä että juurikaan välittäisin.

Kuulin korvissani jo lintujen lirkuttelua. Niin se menee, kevät tulee. Jalkojani kivisti ja ryntääni olivat täynnä pieniä pintahaavoja, jotka olivat tulleet jäiden toisinaan terävistäkin reunoista. Luomet tuntuivat painavilta, kuin elefantti olisi kävellyt niiden ylitse ja korvat painuivat kuin väkisin luimuun.
seireen
 

Re: Meren tuolla puolen

ViestiKirjoittaja Sasu » 27. Maalis 2010 22:31

Hymyni värähtää aivan hiukan teitittelyn kohdalla, se ei vain sovi minulle. No, kirjava on selvästikin uusi täällä, kysyy missä olemme, ja nyt kun katson tarkemmin niin pystynkin havaitsemaan merkkejä hiljattaisesta saapumisesta. Ehkä selvin merkki oli tammasta huokuva väsymys ja näytti hän hieman nuokkuvankin, ihmekös tuo sen jälkeen kun on taistellut tiensä tänne sulavien jäiden ja hyisen veden läpi.
"Olemme saarella nimeltä Caralia", totean toiselle ystävällisesti.
"Hauska tavata, Délnyugat. Minä olen Gamette, mutta sano vain Gem. Vaikka luultavasti haluaisit ennemminkin nukkua kuin kuunnella höpinöitäni kerron sinulle sen verran, että Caraliassa ei ole yhtäkään ihmistä, vain villieläimiä sekä tietysti hevosia, jotka muodostavat kuusi laumaa ja joukon laumattomia. Minä olen yhden lauman, metsäponien, johtajatar, joten jos haluat joitain lisätietoja niin luulenpa voivani valaista sinua, mutta jos haluat että jätän sinut lepäämään rauhassa, niin sano vain", kehotan ja hymyilen seesteisesti. Tämän jälkeen olen hiljaa, tarkastelen vain toista uteliaasti, korvat pirteästi pystyssä ja pieni, lähtemätön hymynhäive kasvoillani, odotellen kärsivällisesti mitä Délnyugat haluaisi että teen.
Koska en alunperinkään ollut matkalla mihinkään, ei minulla ole mitään kiirettä lähteä uudestaan liikkeelle, toisaalta taas on tavallaan velvollisuuteni jäädä opastamaan toista ja neuvoa tälle sopiva lauma, etenkin kun juuri jokin aika sitten painotin niin kovasti sitä, että pitää pysyä omilla alueillaan. Jos kirjava ei halua liittyä metsäponeihin, ikävä tehtäväni on ohjata hänet pois täältä, mutta voisin melko varmasti ainakin sallia hänen levätä hetken aikaa täällä, kuinka voisin lähettää jonkun harhailemaan pitkin saarta kuolemanväsyneenä? Tuupertuisi vielä raukka jonkin pedon nenän eteen.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Meren tuolla puolen

ViestiKirjoittaja seireen » 28. Maalis 2010 10:16

Kuuntelin tarkasti toisen selostamat tiedot ja mielessäni olisin tahtonut hihkua riemusta. Ei ihmisiä, ei ikuista pomppimista selässä ja kepillä läpsyttelyä, ei teurasautoja ja herkästi särkyviä kakaroita selässä. Pidin kasvoni peruslukemilla ja kuuntelin loputkin. Suu kävi kuin papupata. Kohensin asentoani. Mikä johtajatar? Olinko saapunut keskiajalle keskelle jonkin sortin kastijärjestelmää?
"Mm, nooh, kerro vain lisää. Ei minua nyt niin paljon väsytä.", hengähdin ja hymyilin hiukan. Hyi, eikö äitis kertonut että valehtelu on rumaa. Olin kuin jyrän alle jäänyt, mutta päätin kestää sen, jos nyt vain saisin tietää edes jotain tästä paikasta.

Hm, kai minulle olisi voinut käydä pahemminkin, pitäisi olla nyt vain kiitollinen, kun Gameteksi itsensä esitellyt tamma jaksoi olla minua kohtaan niin ystävällinen, vaikken varmasti mitään maailman hupaisinta seuraa ollutkaan. Vajosin mietteisiini. Metsäponit. Annahan kun veikkaan. Metsäponit, onkalohepat, hurjat uuden ajan amatsonit ja... tuota, varmaan jotkut vuoriponit? Pudistin päätäni. Olinpas ilkeä - ei se metsäponi nyt niin pahalta kuulostanut. Ennemmin liittyisin siihen, kuin johonkin naissotureihin - anteeksi, tammasotureihin. Lintujen vaimea laulukin alkoi pikkuhiljaa ottaa minua kalloon. Jopas, en minä yleensä näin nopeasti hermostunut. Olemmekohan ihan eri aikavyöhykkeelläkin, vai olenko uinut koko illan ja yön?

Ravistauduin irti ajatuksistani, jotka muuttuivat hetki hetkeltä sekopäisemmiksi ja yritin keskittyä kuuntelemaan tämän metsäponien johtajattaren selostusta tästä Karaliasta. Vai oliko se Caralia? Miten vain.
seireen
 

Re: Meren tuolla puolen

ViestiKirjoittaja Meeba » 30. Maalis 2010 16:26

Linyeth

Ravasin harppovin askelin rannan puolella. Pian silmiini osui kaksi hevosta rannalla. Korvani käännähtivät sivuille ja tarkkailin heitä vielä pari sekuntia, kunnes vaistoni käski, mene puhumaan. Häntäni huiskahti lautasieni yli ja korkeahko pääni kaartui sivulle. Kompuroin hieman, kun lähestyin pomppien rantaa ja vettä. Pärskin, harjani keinahti tuulen mukana. Pian laukkasinkin innokkaasti ja heitin hieman päätäni. Puhisin hieman, ravasin ensin vedelle. Lipaisin kerran kielelläni vettä, ja sitten nostin pääni ylös. Kiiltävä, pähkinänruskea turkkini ja vaalea, kultainen harjani olivat paistaneet auringonvalossa jo ihan tarpeeksi, kunnes ponnahdin hieman, äännähdin oikein kuuluvasti, mutta jarrutin sitten. Mitä? Mikä paikka tämä on? Enhän edes tunne täällä ketään.. Miten olen näin hölmö? Tekisi mieli mennä puhumaan heille. Sitten ravasin kauemmas. Kyllähän tässä tietysti voisi käydä lausahtamassa pari sanaa, ajattelin. Luimin ja nuuhkaisin ilmaa. No, täällä ei ole ainakaan muita kuin he kaksi, ajattelin. Tuuli oli varsin kovaotteinen minulle, ja taistelin sitä vastaan jotta pääsisin tanssahtelemalla toisen kahden luokse. Hirnahdin, ja kovensin vauhtiani. Tavoitin hevoset pian ja pysähdyin. "Hei," Olin avanut hieman nolona suuni ja katsonut kahta tiiviisti silmiin. "Tuota.. Olen muuten Linyeth", minä sanoin, kun en keksinyt muutakaan sanomista.
Viimeksi muokannut Meeba päivämäärä 31. Maalis 2010 08:29, muokattu yhteensä 1 kerran
Meeba
 

Re: Meren tuolla puolen

ViestiKirjoittaja Sasu » 30. Maalis 2010 21:18

[Anteeksi seireenille kesto, kimppuuni on iskenyt kamala flunssa ja olen lähinnä horrostanut telkkarin edessä, mutta josko nyt ajatus kulkisi sen verran että saisi jotain aikaan. Ja hei Meeballe. : ) ]

Hymähdän tyynesti, olen melko varma, että Délnyugat on väsyneempi kuin mitä antaa minun ymmärtää. Mutta koska tuo on pyytänyt minulta tietoja saaresta, niin tokihan minä niitä hänelle annan.
"No, metsäponien lisäksi saarella vaikuttavat aavikkoponien, lumihevosten, vuoristoponien, tasankohevosten ja ylänköhevosten laumat. Tilanne saarella on oikeastaan melko epävakaa, ja vain vähän aikaa sitten kaikki kokoontuivat laumakokouksiin. Paljon on tapahtunut, mutta luultavasti olemme menossa kohti parempaa. Luultavasti vastasaapuneena et saisi selvää jos kertoisin kaiken mitä on tapahtunut, eivätkä ne asiat sinua ole koskaan varsinaiesesti koskettaneet, mutta sen verran voin kertoa, että saarelaisia uhkasi pitkään kaksi kapinallisjärjestöä. Onneksemme ne molemmat ovat nyt kukistuneet ja laumoilla on jälleen johtajat. Tilanteen vuoksi on kuitenkin äärimmäisen tärkeää, että saarella ei vaeltelisi täysin pihalla olevia hevosia, joten kehotan sinuakin liittymään johonkin laumaan, vaikka metsäponeihin jos niin tahdot. Laumoilla on erilaisia ulkonäkökriteerejä, ja ainakin toistaiseksi laumalaisten pitäisi pysyä omilla alueillaan, laumattomia varten on kaksi ei-kenenkään maaksi nimettyä aluetta", selitän pääasiat kirjavalle. Sen pidemmälle en sitten ehdikään jatkaa, kun kuulen melko rivakoita askelia ja haistan jälleen uuden hevosen. Pian katseeni tapaakin korkeahkon tamman.
"Taidamme saada seuraa", totean rauhallisesti. Odotan että tyynesti, vieras saapuu luoksemme ja vastaan sitten tämän tervehdykseen.
"Hauska tavata sinutkin. Minun nimeni on Gamette", kerron ja hymyilen ystävällisesti. Linyethiksi esittäytynyt ei näytä vastasaapuneelta, vaan varsin hyväkuntoiselta verrattuna Délnyugatiin.
"Saanen tiedustella, mihin laumaan kuulut", kysyn palominolta edelleen maltillisen ystävällisesti. Metsäponi hän ei ainakaan ole, ei noin korkeana, ja kai minun on vain pakko hyväksyä se, että velvollisuuteni on tästä lähin poistaa 'epäilyttävät henkilöt' mailtamme.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Meren tuolla puolen

ViestiKirjoittaja Meeba » 31. Maalis 2010 08:27

Minä hymyilin. Hänellä on varsin kaunis nimi, ajattelin, ja ravasin pari askelta lähemmäs. Katsoin kahta hevosta vielä hetken ja huiskauttelin häntääni tyytyväisenä. Korvani olivat nyt varmasti edessä, sillä luotin Gametteen ja tuohon toiseen hevoseen. "Todella kaunis nimi", vastasin Gametelle.

Tuuli puhalsi harjastani hieman sivulle ja hymyilin tyytyväisen edelleen. Kiva, että löysin joitakin hevosia, joille voisin puhua. Kirjava tamma oli vähäsen aikaa jo pysynyt hiljaa, joten nyt en aikonut kysyä tältä vielä hänen omaa nimeänsä. Katsoin hetken hiekkaa, ja kurkotuin sen tasolle. Puhalsin hiekkaa ja nostin katseeni taasen Gametteen. "No, Gamette, missä laumassa olet?" Olin kysynyt hieman epävarmana höristen. Seisoin hiekalla hiljakseen ja hymyilin.

Korvani olivat sivussa ja tuuli kävi taas hiljalleen, ainakin minun, ja varmasti Gameten ja muun tamman, korvista läpi, ja minä tuhahdin itselleni. Kun saavuin tänne... Pöh, mikä hiivatin varsamainen otus olin osannut olla! Kasvoilleni nousi hieman ärsyyntynyt ilme. Se kuitenkin hävisi, kun keskityin taas Gameten puheeseen. Jospa hän vastaisi minun kysymykseeni? Mietin.
Meeba
 

Re: Meren tuolla puolen

ViestiKirjoittaja Sasu » 31. Maalis 2010 11:26

[Meeba, Caraliassa on käytössä vuoroperiaate, eli koska kirjoitit ensimmäisen viestisi seireenin jälkeen niin sinun pitäisi nyt odottaa että hän roolaa ensin oman vuoronsa ennen kuin itse kirjoitat omasi. Eli toisinsanottuna pelijärjestyksen olisi pitänyt olla nyt seireen-Meeba-Sasu, mutta koska tämä nyt meni näin niin jospa pidettäisiin sitten järjestyksenä minä-Meeba-seireen. Eli nyt on siis seireenin vuoro, sitten minun, sitten sinun. : ) ]
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Meren tuolla puolen

ViestiKirjoittaja seireen » 31. Maalis 2010 14:04

[joo, ei mitään :) itekin kerkesin tässä välissä olemaan kaks päivää kipeänä.]

Pureskelin huuliani mietteliäänä kuunnellessani Gameten selostusta. Vai että ihan kapinallisjärjestöjä. Saari alkoi vaikuttaa hetki hetkeltä vain mielenkiintoisemmalta. En tosin ollut varma, tulisinko pitämään tästä laumojen johtajat-jutusta... - siis, tiedättehän te: 'palvelkaa tee niin tee näin minä olen johtaja no etkö usko'. Nurisin mielessäni, mutten tietenkään viitsinyt mainita ajatuksiani ääneen. Olisihan se vähän epäkohteliasta valittaa johtajista, kun nokan edessä seisoskeli yksi sellainen.

Huomaamattani luoksemme oli hiippaillut kolmaskin hevonen. Hätkähdin aluksi kuullessani hänen äänensä, sillä en ollut laisinkaan huomannut häntä - olihan juuri sokea silmäni häntä kohti. Käänsin hitaasti päätäni ja katselin arvioivasti toista. Vaikuttipa se lapselliselta, liekö kakara edes täysikasvuinen. Hyvätapaisena, kilttinä tyttönä en kuitenkaan solvannut toista ääneen, vaan purin huultani yhä kovempaa ja suljin silmäni hetkeksi. Juuri niin, Dél, kaikki eivät ole täydellisiä. Hengitin syvään, ennen kuin aukaisin silmäni jälleen.

Nimeäni ei kysytty, joten en vaivautunut sitä kertomaankaan. Pohdin hiljaa, mitä ihmeen ulkonäkövaatimuksia laumoilla mukamas oli. Tänne vain luonnonkauniit tammat ja tuonne vain...
seireen
 

Re: Meren tuolla puolen

ViestiKirjoittaja Sasu » 03. Huhti 2010 22:06

[No niin mahtavaa, fooru näköjään söi roolini, sillä muistan hyvin selvästi kirjoittaneeni sen, mutta eipä sitä täällä näykään. -.- Kesto johtui siis siitä.]

"Kiitos", vastaan Linyethille hymyillen. Tämä vaikuttaa melko touhukkaalta, liekkö vielä melko nuorehko vaikka onkin minua korkeampi. Vilkaisen sivusilmällä Délnyugatia, mutta tämä vaikutti ajatuksiinsa vajonneelta joten annoin huomioni kiinnittyä hetkeksi täysin tähän uuteen tulokkaaseen.
"Minä olen metsäponien johtajatar, ja siksi voinkin niin varmasti kertoa, että sinä et kuulu ainakaan metsäponeihin. Joko laumassasi on pidetty laumakokous, vai kuulutko mahdollisesti tasankohevosiin joilla ei viimeisimmän tiedon mukaan johtajaa ole? Vaikka minun tietoni saattavatkin olla vanhentuneita jo nyt, tilanne kun elää koko ajan", totean Linyethille, mutta osoitan viimeisen lausahdukseni myös Délnyugatille.

Seuraavaksi käännynkin jälleen kirjavan puoleen.
"Vieläkö haluat tietää jotain, vai onnistuinko kertomaan kaiken oleellisen?" kysyn tältä hymyillen.
"Suurin osa saaren hevosista on valmiita vastaamaan kysymyksiisi myöhemminkin, jos jokin askarruttaa mieltäsi", jatkan vielä puhumistani, jonka jälkeen ravistelen päätäni kevyesti saadakseni tuulen sekoittamaan harjaani ojennukseen.
"Oletko ollut pitkään saarella?" kysäisen palomiinolta ystävällisesti, sillä pitäähän muihin tutustua vaikka nämä eivät laumatovereita olisikaan. Siltä varalta, että laumarajat saataisiin pyyhittyä kartalta. Saivathan johtajat toki liikkua alueelta toiselle, mutta mielestäni olisi tavattoman epäreilua jos johtajat juoksentelisivat huvin vuoksi ympäri saarta kun tavalliset laumalaiset olisi kahlittu vain tietyn piirin sisälle.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Meren tuolla puolen

ViestiKirjoittaja Meeba » 04. Huhti 2010 12:21

[Joo sori siitä että olin kirjottanut seireenin vuorolla, koska en silloin vielä tiennyt paljon mitään foorumin ja pelaamisen säännöistä. ]

Heilautin harjaani hieman sivummalle ja vilkuilin kumpaiseenkin hieman nolostuneen oloisena. Sitten hiljaisuuden peitti lausahtamiseni: "En ole ollut täällä kauan. Olen tasankohevonen, kyllä. Mutta toivottavasti ketään ei haittaa, jos olen täällä hetken. Tai kauemmankin. " Mieleeni vilahti taas ihmiset ja ihmisen piiskaamiset. Olihan minulla tosin vieläkin ruoskinnan jälkiä kyljissäni. Katsoin hetken muualle, ja inahdin hiljaa. En haluaisi puhua siitä. "Oletteko te.. Oletteko koskaan olleet ihmisen käsissä? Tai siis.. Tarkoitan.. No, voin kertoa teille.. Minua on pahoinpidelty. " Sanoin hieman erikoisella tavalla sen, minkä minun pitikin sanoa.. Ja nostin katseeni kirjavaan tammaan hetkeksi, ja sitten taas Gametteen.
"Naurakaa vain. Niinhän muutkin tekivät." Mikä minuun oli mennyt..? Äh, nyt huippaa. Haloo? Miksi kaikki pimenee? Mitä... ? Ajattelin, kunnes kupsahdin kyljelleni nälissäni, kylkiluut turkin alta näkyen hiekalla.
Meeba
 

Re: Meren tuolla puolen

ViestiKirjoittaja seireen » 04. Huhti 2010 15:40

Pudistelin päätäni yhä hiukan etäinen katse silmissäni.
"Enköhän selviä noilla tiedoilla ainakin... hetkisen.", totesin ja sain kakisteltua kurkustani hiukan huvittuneen naurahduksen kakaran todetessa, että tätä oli pahoinpidelty. Ääneni kuulosti pelottavan kolkolta. Vai pahoinpidelty? Vai pahoinpidelty? Voi hellanlettas, tässä tarvittaisiin jonkin sortin kuraattoria. Hiljaisen ivailuni keskeytti tömähdys ja hupsista. Linyeth oli sammunut lailla kynttilän. Vai ajatteli pikkuneiti... Antaa olla, varmaan se tarvitsi vielä pulloruokintaa. Ei ollut minun ongelmani. Eihän, ei toki, ei, ei, ei. Loin nopean katseen metsäponskien johtajattareen, enkä voinut peitellä haukotusta.
"No...", selvittelin kurkkuani silmiäni räpäyttäen. "Pitäisikö tuolle tuoda ruokaa tai... pitäisikö se herättää... tai... hm, no jotain?"

Pikkuinenhan oli nälkäkuoleman partaalla. Hohhoijaa, tällä alkuasukkaiden asuttamalla saarella ei tainnut olla klinikoita? Ellei sitten jossakin kaninkolossa tanssisi joukko sulkaharjaisia, pomppivia poppamiehiä, jotka auttaisivat kupsahtanutta mielellään, eikä minun tarvitsisi jäädä paikan päälle sen kauemmaksi aikaa. Voisi olla ihan mielenkiintoista käydä vähän tutkimassa saarta. Mutta vasta sen jälkeen, kun olisin levännyt.
seireen
 

Re: Meren tuolla puolen

ViestiKirjoittaja Sasu » 04. Huhti 2010 16:07

[Eipä mitään, ei heti voi osata kaikkea. : D]

Nyökyttelin päätäni Linyethin mainitessa olevansa tasankohevonen. Koska tämän laumalle ei oltu vielä pidetty laumakokousta, niin en voinut olettaa että nuorikkokaan tietäisi pysyä tasankohevosten mailla.
"Varmastikaan ketään ei haittaa, mutta nykyisen tilanteen valossa kaikkien pitäisi pysyä laumansa rajojen sisäpuolella", totean Linyethille ystävällisen päättäväisesti. Nyökkään myös pikaisesti kirjavalle tammalle ja tämän sanoille, ennen kuin Linyeth jatkaa puhumistaan. Palominon sanat muuttavat katseeni huolestuneeksi ja pinnan alla olen hieman hämmentynyt. Tai siis.. hyvä on, hän on nuori eikä pahoinpitely ole mikään hyvä asia missään nimessä, mutta hämmennyn kuinka hän vain töksäyttää sen ilmoille tuosta vain, kahdelle ventovieraalle. Enkä ehdi edes alkaa vakuutella, että emme haluaisi nauraa - vaikka Délnyugatin tuhahdus kieliikin jostain muusta - kun Linyeth tuupertuu maahan eteemme.
"Oh", totean melkoisen hämmentyneenä.

Tuuppaan nuorta tammaa kevyesti turvallani ja vilkaisen sitten ympärilleni. Ravaan ripeästi tasangon laitaan ja työnnän turpani lumen joukkoon, saaden saaliikseni tupon kuivahkoa ruohoa. Vien tupon nuorikon vierelle ja toistan hakureissuni. Saalis on laiha, mutta olisihan siinä nyt muutama suupala alkajaisiksi. Tönäisen Linyethiä tällä kertaa kovempaa, ja käännyn sitten kirjavan puoleen.
"Jos haluat mennä, voit lähteä. Selviän varmaan yksiksenikin, jos sinua väsyttää. Kulkiessasi koilliseen päädyt ennen pitkää lumihevosten maille, itään kulkiessasi vastaan tulee ensin aavikkoponien ja sitten tasankohevosten alue. Suurempaa vuoristoa sinun kannattaa välttää, siellä liikkuvat vuoristoponit. Etsi itsellesi lauma mahdollisimman pian", kehotan Délnyugatia ystävällisesti ja herättelen sen jälkeen jälleen Linyethiä.
"Yritä syödä nuo, niin voin sen jälkeen auttaa sinut paremmalle ruokapaikalle vähän matkan päähän sademetsään", kehotan vuorostani nuorikkoa ja vilkaisen vielä kirjavaa tammaa, jos tämä haluaisi sanoa jotain.

[Meeba, Linyethin menneisyydessä on hieman ristiriitauisuuksia. Jos tammasi on syntynyt Caraliassa, kuten menneisyydessä ensimmäiseksi lukee, ei se ole voinut olla tekemisissä ihmisten kanssa sillä saarella ei ihmisiä ole. Eli menneisyyttä pitäisi muuttaa jollakin tavalla, näin se ei käy järkeen. : )]
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Meren tuolla puolen

ViestiKirjoittaja Meeba » 04. Huhti 2010 18:49

[Plöö, nyt olin laittanut menneisyydenkin sekaisin. Kiitos, kun huomautit. Mikä hajamielisyyspäivä mulla oikeen tänään on? :--D]

Avasin ruskeat silmäni ja huomasin Gameten aivan turpani lähellä. Inahdin epäselvästi ja sitten vino virne levisi huulilleni. "Pöh, mites minä näin.." Mietiskelin ja olin varsin hämmentynyt. Pökerryin johtajan kavioiden juurelle. Tuuli kieräytti minut Gametesta poispäin ja koetin nousta seisomaan. Luimistelin taakseni ja ponnistin, jotta pääsisin jalkeille. Häpäisin itseni, kylmä lausonta sai korvani niskaan kiinni. Häpäisin isäni.

Niiskutin varsamaisesti. Voi hemmetti, olenko alkanut pillittämään jo johtajankin edessä? No, kirjava tamma varmasti purskahtaisi nyt nauruun. Nappasin Gameten tuoman ruohon edestäni ja silmäkulmassani hohti itkua pidätellessäni pilke. Lihaksiani kolotti ja olin jäissäni, mutta en tiedä, miksi. Tytär, en ole ikinä pitänyt sinusta, Kuulin päässäni, kun näin taas mielessäni valkomustan mustangiorin, joka näykki minua ryntäistä. Miksi, voi miksi juuri minun isäni piti olla sellainen julmuri?

En ollut ikinä pitänytkään lapsuudestani. Mutta äitiä rakastin, ennen kuin tämä kuoli.. Sitten havahduin, kun katsoin väsyneeseen kirjavaan tammaan, ja Gametteen. Toisen nimeähän en ollut vielä edes kysynytkään. "Kukas mahdat olla?" Kysyin viimein kirjavalta tammalta laiskan oloisesti. Häntäni alkoi huiskua nyt reippaaseen tahtiin ja sydänkin lakkasi pomppaamasta rinnastani ulos. Olinhan ollut peloissani, äskeisestä pyörtyilemisestä. Nyt kaikki varmasti sujuisi paremmin, kun Gamette oli auttanut minua. Mutta minua kuitenkin epäilytti kirjava tamma - enkä oikein pitänyt tämän katselusta, kun pökerryin.

Oliko hän edes auttanut? Ei, seisonut vain paikallansa ja liikahdellut väsähtäneenä. Pöh ja pöh. En tiedä, tulisiko meidän ystävyydestä yhtikäs mitään.
Meeba
 

Seuraava

Paluu Merenranta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron