Haistattelujen väliin kukkia, runoutta

Kesäisin aavikolla on erittäin kuuma ja alueen ison koon takia sinne voi eksyä erittäinkin helposti. Aavikolta saattaa löytää helposti kaikenlaisia skorpioneja, kuka ties pari kameliakin saattaa joskus kävellä vastaan, mutta ne ovat todella harvassa tällä saarella. Talvisin aavikolle ei sada lunta, mutta alue viilenee jonkun verran. Suhteellisen kylmä siellä ei siltikään koskaan ole.

Re: Haistattelujen väliin kukkia, runoutta

ViestiKirjoittaja Wohweli » 20. Huhti 2012 19:22

Minä yritän pysyä malttillisena, mutta kirjavan seurassa se alkaa tuntua itse mahdottomuudelta. Se kohtelia minua halventavasti, eivätkä sen sanatkaan olleet musiikkia korvilleni. Minä vetäydyn hiljaiseksi ja syrjäiseksi osapuoleksi ja annan kaksikon käydä kuulumisen vaihtelua. Kuin minua ei olisi ollut olemassakaan, he vain keskustelevat toisilleen. Minua ei huvittanut jäädä seuraamaan tälläistä. Minua yksinkertaisesti ei enää kiinnostanut. Ei edes se miten mahtaisi nimettömäksi jäävä kirjava suhtautua siihen, että matkaan pois paikalta. Pitäkööt minua pakenijana. Aivan sama. Joku tuon kuitenkin löisi vielä polvilleen, ellen minä ehtisi ensin.

Pyöräytän pienesti silmiäni keskustelun välissä jääden eräällä tavalla odottamaan sopivaa hetkeä jolloin voisin vain kadota jonnekin aavikkoon. Ei ollut tapaistani lähteä ilmoittamatta joten käännyn pienesti Morenan puoleen ja haen tämän mustista silmistä suoraa katsekontaktia.
"Minun on varmaan parasta lähteä," Juu, jää sinä vain pitämään tuolle riikinkukolle seuraa, lisään mielessäni. Ääneesäni on pientä syyttävää terävyyttä, vaikka eihän tämä loppujen lopuksi ollut tamman syytä, enkä suinkaan katunut sitä, että olin päässyt tapaamaan hänet. Tuntui vain siltä, että hän oli mennyt eteenpäin ja minä olin mennyttä, mutta niin sen kai kuuluukin olla. Olin vain mennyttä. Siitäkin huolimatta toivoin enemmän, kui muuta, ettei Morena sentään tuohon retkahtaisi. Silloin, kyllä minun olisi ihan pakko puuttua peliin. Tähän asti olin pitänyt itseni kurissa. Muuten tuolla orilla olisikin jo luu kurkussa.

"Pidä itsestäsi huolta," kehotan tammaa, muussa tilanteessa olisin kevyesti puristanut tämän ystävälliseen halaukseen, mutta nyt, kun niskaani hengitettiin varsin pistävästi en suorittanut tätä toimenpidettä. Loin pienen mulkaisun takana seisovan orin suunnalle. Se kehottaa, tai suoranaisesti varoittaa, ettei toisen kannattaisi edes yrittää satuttaa Morenaa tai hän vastaisi seurauksista minulle. Kirjava ei taittaisi karvaakaa tammalta ilman vakavan luokan seuraamuksia. Siitä minä lupaisin pitää huolen. Ihan vain Morenan tähden.
"Näkemiin," totean ja sitten olen valmis poistumaan. Ei minua enää edes huvittanut jutella Morenalle, ei niin kauan, kun tuo pörhistelevä kalkkuna roikkuisi tamman kintereillä. Askellan kipeytynein askelin eteenpäin ja lopulta katoan jonnekin dyynien taa.

PERCIVAL POISTUU.
» Söri, et pelasin orini tästä vähän hätäseen pois. :'d
Wohweli
 

Re: Haistattelujen väliin kukkia, runoutta

ViestiKirjoittaja Squan » 24. Huhti 2012 10:00

"Vallan mainiosti, viiden sentin paksuinen kuivunut veri- ja mätäkuori suojaa kätevästi kaikelta ikävältä"
Sepä oli mukava kuulla ja kuinka ihanasti hän kertoikaan sen. Hyvä, kun jotkut meistä osaa kaunistella asioita, sarkastisesti ajattelin pääkopassani ja ulkoisesti nyökäytin pieni elein päätäni.
Kuitenkaan tuo Morenan ihana mätäkuori ei selvästikkään suojannut tätä kaikelta ikävältä. Eli minulta. Olen kaiken pahan alku ja juuri. Onhan niitä hullumpiakin hevosia tultu tavattuun, mutta pari mukavaa tuttavaa kutsui minua "pahan aluksi." Liekö tietää miksi. Ai niin ja sitten hän kutsui meidän jälkeläistään "Saatanan lapseksi" se tamma ei nimittäin oikein ihastunut minuun astutus hetkellä, mutta minähän tein, vaan mitä piti ja omistani sai siintä rahaa. Kaikki ei voi aina voittaa...

Morenan kysellessä, että miksi minä olin aavikolle vaeltanut vilkasin ympärilleni, mutta palautin hetken kuluttua katseeni takaisin kimoon. Niin totta, täällä aavikolla ei kyllä ollut mitää ihmeellistä. Hiekkaa, dyyni, hiekkaa, dyyni, kameli ja niin poispäin. Olin varinaisen tyhmä, kun lähdin tänneppäin vaeltamaan, mutta otimpas opikseni.
"Ja mitäköhän se tieto sinua liikuttaa?" ovelasti heitin ilmoille ja kohotin päätäni. Morenaa oli vain niin mukava kiusata ja nähdä tämän reaktio. Tähänkin kysymyksen vastaukseksi saan aika varmasti jonkun pilkallisen ja ovelan vedon, jolla hän yrittää saada minut näyttämään tyhmältä.

Huomatessani tämän raadon tekevän lähtöä en voinut pidätellä maireaa hymyäni. Pelkuri mikä pelkuri...
Kun hän oli pitänyt hyvästeli seremonian Morenalle hän vilkaisi minuun varoittavasti. Kohotin toista kulmaani huvittuneesti enkä sen enempää reakoinut tämän varoitteluun. Hui kauhea minua on juuri uhkailtu, pysympäs nyt kaukana Morenasta ettei tuo kävelevä haamu tule ja syö minua. Mitä tuo oikein yritti? Ei tuommoinen saisi minua pysyttelemään kaukana Morenasta jos sille päälle sattuisin. Orin hyvästellessä pysyin hiljaa enkä vaivaantunut edes sanomaan "hei." Hän ei nimittäin ollut sen arvoinen.
Kun tuo kävelevä raato oli lähtenyt tiehensä loin tammaan kysyvän katseen.
"Annakku arvaan.. Puoliso?" heitin ilmoille kysymyksen ja huiskautin häntääni. Jos tuo oikeasti oli Morenan puoliso on minun pakko myöntää, että hällä sattuu olemaan aika huonomaku. Onhan täällä nyt tarjolla paljon paremmankin näköisiä oreja. "Vaiko ex'ä?", jatkoin arvailuani miettelevään sävyyn.
Squan
 

Re: Haistattelujen väliin kukkia, runoutta

ViestiKirjoittaja taffel » 28. Huhti 2012 19:41

Kirjavan jo liian tutun vastauksen tamma sivuutti täysin. Kakara mikä kakara. Morenan katse kääntyi Percivaliin tämän avatessa suunsa lähes alistuneen oloisena. Mustiin silmiin syttyi kysyvä ilme ja terävät korvat luimistivat puolustelevasti, niin lannistetulta kimo vaikutti eikä tamma pitänyt sen äänessä särähtävästä syytöksestä lainkaan. Samalla hetkellä Morena ymmärsi myös oman asemansa paljon selkeämmin kuin aikaisemmin: Percival oli ollut jo varma voitostaan Morenan suhteen, mutta nyt sille täysin vieraan oriin ilmestyttyä paikalle juttelemaan kovinkin tuttavallisesti ei ollut mikään ihme jos orin mielikuvitus alkoi laukata väärään suuntaan. Siltikin tuntui kummalta että kimo noin vain luovutti ja lähti pois. Tamman raotti jo suutaan sanoakseen Percivalin hyvästeille jotain, mutta sulki sen sitten ja jäi vain katsomaan arpisen orin lähtöä edelleen hiukan kummastuneena.

Jälleen ilmeettömäksi kylmentynyt katse kääntyi takaisin Kinstowniin vasta kimon lähtiessä laskeutumaan ensimmäisen dyyniin toiselle puolelle. Kyömy pää kallistui uudelleen kysymykseen ja jatkokysymys aiheutti jopa pientä, halveksivaa kutittelua suunpielessä. "Ja mitäköhän se tieto sinua liikuttaa?"

Nyt kun Morenan ei enään tarvinnut huolehtia joutuisiko se erotuomariksi kahden idiootin kinastelulle malttoi se jälleen katsastaa ympäristön pikaisesti läpi. Kuten olettaa saattaa, ei maastossa näkynyt hiekan lisäksi yhtään mitään elämään viittaavaa. Kapea kaula jännittyi vaistomaisesti odottamaan kirvelevää kipua hiljaisen tuulenpuuskan puhaltaessa kevyttä hiekkaa liikkeelle, mutta kun hiekkakiteet eivät nousseet juurikaan polvia korkeammalle malttoi tamma taas rentouttaa jo valmiiksi kireitä lihaksiaan. Aikansa maisemaa tapitettuaan kääntyi katsekin takaisin kirjavan orin puoleen, tarkkaillen tätä hetken tunteista pilkahdustakaan paljastamatta. "Tee tuolle naamalle jotain, se on turhan ruma katsella joka helvetin päivä" Morena tokaisi tervehdykseksi ennenkuin kääntyi pois ja lähti harppomaan pitkin, jäntevin askelin suuntaan jossa saattoi olettaa joen olevan.

[tyylikkäiden tervemenojen muodossa Morena poistuu paikalta :D kiitokset pelistä!]
taffel
 

Edellinen

Paluu Aavikko

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron