Kuumuuteen eksynyt sielu.

Kesäisin aavikolla on erittäin kuuma ja alueen ison koon takia sinne voi eksyä erittäinkin helposti. Aavikolta saattaa löytää helposti kaikenlaisia skorpioneja, kuka ties pari kameliakin saattaa joskus kävellä vastaan, mutta ne ovat todella harvassa tällä saarella. Talvisin aavikolle ei sada lunta, mutta alue viilenee jonkun verran. Suhteellisen kylmä siellä ei siltikään koskaan ole.

Kuumuuteen eksynyt sielu.

ViestiKirjoittaja Time » 14. Huhti 2012 13:17

The Zamnn & Nie tänne! (:

JAMAS

Aurinko säteili taivaalla tavoin jonkun yliluonnollisen olennon, joka oli kaiken alku, elinehtomme. Hymyilin tummanruskeaan taittavan katseeni silmäillessä sen kultaisuutta. Se sai lämmön hehkumaan vaaleanruskealla karvallani ja valon tanssimaan sillä kauniisti. Käänsin katseeni eteenpäin. Sademetsä oli jäänyt jo hetki sitten taakse ja kostea ilma oli vaihtunut kuivemmaksi, kuumemmaksi. Maaperä oli alkanut muistuttamaan rantahiekkaa, ja sitä tuntui vain jatkuvan loputtomiin, silmän kantamattomiin. Seisahduin paikoilleni hetkeksi kaviot muutaman sentin hiekkaan vajoten. Vilkaisin taakseni. Jossain kaukana häämötti vielä muutaman vaivainen puu. Tuuli oli laantunut, se ei enää leikkinyt ruskeilla, kiharaisilla harjaksillani. Olinkohan vahingossa eksynyt yhteismaan puolelta jonkun lauman alueelle? Toivottavasti en. Oikeastaan, jos totta puhuttiin, niin en tiennyt kuuluiko yhteismaalle vielä pala aavikkoa, mutta jos ei, niin oli varmaa että olin aavikkohevosten alueella. Puhahdin hiljaisesti tummien sieraimieni vävähtäessä pienesti. No kai minä vielä hetken voisin jatkaa eteenpäin, mutta jos hiekkadyynit tuntuivat vain jatkuvan ja jatkuvan, niin olisi hyvä kääntyä takaisin ennenkuin eksyisin aavikon kuumuteen, keltaisuuteen ja ties mitä sitten kävisi, jos kukaan ei löytäisi minua. Lähdin kävelemään rennoin, pitkin askelin eteenpäin. Lihaksikas kaulani oli taittunut kevyesti kaarelle ja sopusuhtaiset korvani osoittivat höröön. Utelias, ruskea katseeni silmäili kasvitonta ympäristöä. En ollut käynyt täällä ennen. Olisiko järkevää jatkaa? Toisaalta paloin mielenkiinnosta nähdä vielä vähän lisää. Ennenkuin huomasinkaan, kaikki elollinen ja kaikki, mistä voisin ottaa suunnan itselleni, olivat kadonneet ympäriltäni. Minua ympäröi pelkkä hiekka, muutama vaivainen pieni kaktuskasvi. Taivuttelin korviani takaviistoon ja seisahduin paikoilleni ruskeaa häntääni rauhattomasti heilauttaen. Käännähdin puolittain ympäri katsoen tulosuuntaani. Nyt jos eksyisin, en antaisi itselleni anteeksi tätä, pitikö sitä taas niin väkisin lähteä tutkimaan aluetta, vaikka tiesin etten ollut ensinnäkään yhteismaalla ja toiseksi en tuntenut aluetta, joten eksyminen olin hyvin todennäköistä.
Time
 

Re: Kuumuuteen eksynyt sielu.

ViestiKirjoittaja TheZamnn » 21. Huhti 2012 15:42

Nie Geseh'n

Aavikko ei ollut muuttunut sitten yhtään; korkeita dyynejä, jotka kulkivat päämäärättöminä ympäri autiomaata ja kultainen aurinko niiden yllä loistamassa valoaan kaikelle tälle isolle pinta-alalle, jonka pienet hiekanryynit olivat vallaneet kasveilta. Tunsin olevani kuin Turkmenistaniassa, vaikkei tämä kotia korvaakkaan.
Kavioni painuivat pehmeään hiekkaan ja auringonsäteet polttivat ihoani tuttuun tapaan. Seisahduin, kuten toiset sanoisivat 'keskelle ei mitään', ja laskeuduin makuulleni tulikuumana hehkuvaan hiekkaan. Piehtaroin hetkisen, ennenkuin jäin makaamaan kyljelleni dyynien katveeseen. Miten voikaan hevonen nauttia niistä polttavista hiekanjyvistä, jotka takertuivat ohuen karvan läpi ihoon? Sanoi kuka mitä tahansa, silloin tunsin jälleen olevani yhtä kaiken sen hiekan, dyynien ja kultaisen auringon kanssa. Annoin silmieni painua umpeen ja sierainteni hengitellä kuivaa ilmaa.
Hätkähdin. Olin ilmeisesti torkahtanut hetkeksi, sillä tunsin oloni oudon väsyneeksi. Kierähdin vatsalleni ja ennenkuin ponnistin itseni seisaalleni, katsahdin ympärilleni, ihan vanhasta tottumuksesta. Karistin hiekan vaaleasta karvastani ja lähdin ravaamaan eteenpäin, vailla päämäärää. Uskollinen pölypilvi seurasi minua minne ikinä kuljinkin, se oli aina saattamassa. Lisäsin vauhtia ja kiidin pitkin autiomaanhiekkaa kuin olisin syntynyt tekemään sitä ja olinhan minä. Vauhdin hurma ja adrenaliiniryöppy tuntuivat pitkästä aikaa uskomattomilta ja heitin päätäni nautinnosta.
Jotain tummemman ruskeaa vilahti silmäkulmassani dyynien välissä. Löin kavioni pehmeään heikkaan ja metrin liu'un jälkeen vauhti tyssäsi kokonaan. Höristin korviani ja tirkistelin oikealla puolella olevien hiekkakukkuloiden välistä hieman tasaisemmalle alueelle. Voisihan sen olla vaikka julmettu kivi? Otin muutaman askeleen lähemmäs ja erotin rautiaan, minua hieman isomman hevosen pällistelevän ympärilleen, kuin olisi eksyksissä. Mutta kaikkihan laumalaiset osaavat suurinpiirtein kulkea aavikolla ilman kummempaa mietiskelyä, se oli kai meillä verissä. Ajatus sai minut korjaamaan ryhtiäni moisesta ylpeydestä. Sitten muistin taas hevosen ja luimistin korviani mietteissäni. Maustamaton Kermaviilihän oli puhunut muista laumoista, ehkä tämä yksilö onkin tunkeutunut aavikkohevosten alueille. Kulmani painuivat siinä missä pääni ja korvani entistä enemmän, kun lähdin hiljaisin askelin lähestymään hevosta takaapäin ja seisahdin suurinpiirtein kymmenenmetrin päähän tästä. Kohotin hieman päätäni ja mittailin mietteliään ja hieman epäsukoisen näköisenä toista katseellani. Katkera katseeni upposi pian kuitenkin rautiaan takaraivoon ja jäin odottamaan, että tuo huomaisi minut. Auta armias, jos sukkajalan ei oikeasti kuuluisi olla täällä.
TheZamnn
 

Re: Kuumuuteen eksynyt sielu.

ViestiKirjoittaja Time » 13. Kesä 2012 13:24

Anteeksi kesto! D:

Tuulessa pöllähtelevä hiekka pyrkiytyi sieraimiini saaden minut pärskähtelemään ärtyneesti. Voi jumaliste mikä aavikoitunut hiekkavalli. Missään ei näkynyt mitään kiintopistettä mitä kohti lähtisi kulkemaan. Heilautin kiharaista häntääni tympääntyneesti. Ei kai tässä nyt vielä mitään paniikkia ollut, mutta olisi hyvä löytää täältä pois vielä tämän päivän aikana. Yleinsä kartin eksymistä muiden laumojen alueille, mutta nyt olisin onnellinen, jos joku rajavartijoista bongaisi minut, sillä olin aivan varma siitä, ettei tämä ollut enää yhteismaata. Käännähdin puolittain ympäri ja hätkähdin jähmettyen niille sijoilleni. Perlinon värinen sinisilmä tuijotti tuimana minua muutamien metrien päässä. Taivuttelin ruskeat, karvaiset korvani sivuille ja käännähdin kohden vierasta. En tiennyt mitä sanoisin, katselin vain kylmän rauhallisesti toista pääni sisässä kuitenkin kuumeisesti miettien miten tilanteessa pitäisi toimia.
"Öh, anteeksi taisin eksyä teidän laumanne alueelle" Sanoin ja painotin sanaa teidän, sillä noin vaativasta katseesta päätellen tämä tamma oli terkahas oman laumansa alueen puolustaja.
"Olen Jamas." Yskäisin vielä hengitellen rauhassa ilmaa, joka oli kuitenkin painostava kuuma ja tuntui kuin kaikki ne pienet hiekanmuruset yrittäisivät tunkea hengitysteihini. Edelleen katselin tarkkaavaisena pienempää, ja nuoremmankin näköistä tammaa, jonka silkkiset jouhet tanssahtelivat keveästi aavikon heikossa tuulessa, kun taas oma kihara harjasmereni ei hievahtanutkaan lihaksikkaalta kaulaltani.
Time
 

Re: Kuumuuteen eksynyt sielu.

ViestiKirjoittaja TheZamnn » 25. Kesä 2012 01:05

Lähempää katsottunan toinen oli minua tosiaan hieman korkeampi. Keinautin kuitenkin harjaani parempaan asentoon ja kuuntelin rautiaan puheita, tuo kertoi olevansa Jamas.
"Ai taisit?" minä murahdin, miten hevonen nyt voikaan murahtaa. Toisella oli onnea, etten alkanut huutamaan oikopäätä toiselle rajojen merkityksestä ja mitä niiden ylittämisestä saattoi koitua. Oikeastaan ymmärsin toista mikäli tämä oli kyllästynyt tallaamaan vain oman lauman alueilla, en minäkään varmaan jaksaisi kauaa oleilla Aavikkohevosten puoliskolla ja yhteismaalla. Vein katseeni hetkeksi Jamasesta maahan ja huokaisin. Aioin kuitenkin tehdä toiselle selväksi pelin säännöt.
"Luulitko, ettei kukaan huomaisi sinua? Loistat kuin kuu taivaalla täällä vaalean hiekan seassa," Sähisin närkästyneeseen sävyyn ja korvani luimussa ja pääni ryntäideni tasolla otin muutaman askeleen lähemmäs toista.
"Sitä paitsi, mitä sinä täältä etsit?" huiskaisin hännälläni lautasia molemmin puolin kehoani. "Tammojako?"
"Ulkopuolisia ei kaivata, joten häivy suosiolla. En viitsisi alkaa suurempiin toimenpiteisiin," mutisin toiselle saattaen näyttää hieman huvittavalta, olinhan kooltani normaalia hevosta hieman pienempi.

Jäin odottamaan rautiaan selitystä tuijottaen tätä yläviistoon vaaleilla silmilläni välittämättä otsaharjastani, joka tuulenpuuskien ansiosta heilahteli kevyin liikkein oikeanpuolimmaisen silmäni yllä. Vaikken mikään rajavartija ollutkaan, näin silti tarpeeksi toimia hetken kyseisessä ammatissa. Ja eihän toinen sitä tiennyt, voisin väittää olevani vaikka varajohtaja, jos niin haluaisin.
TheZamnn
 


Paluu Aavikko

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron