Kauniit ja rohkeat ja roistot

Kesäisin aavikolla on erittäin kuuma ja alueen ison koon takia sinne voi eksyä erittäinkin helposti. Aavikolta saattaa löytää helposti kaikenlaisia skorpioneja, kuka ties pari kameliakin saattaa joskus kävellä vastaan, mutta ne ovat todella harvassa tällä saarella. Talvisin aavikolle ei sada lunta, mutta alue viilenee jonkun verran. Suhteellisen kylmä siellä ei siltikään koskaan ole.

Kauniit ja rohkeat ja roistot

ViestiKirjoittaja Wohweli » 28. Heinä 2012 21:57

SNAKE
» Mani ja Edgar tänne pelastamaan! (:
Snake on siis se 'kaunis', Edgar ehdottomasti rohkea ja roistot... No ovat roistoja. :D


Pitikin mennä jälleen suututtamaan joku. Darra oli jälleen laskeutunut ylleni oikeaksi riesaksi ja nyt tänne asti raahauduttuani olin heti saanut jonkun suonet paukkumaan. Kimppuuni kävi tällä kertaa itseäni roimasti suurempi ruunikko, joka ei selvästikään aikonut päästää minua vähällä. Se oli saanut päähäni aiheutettua jo pari verta tihkuvaa haavaa ja myös muut paikat kehostani se oli onnistunut ikävästi potkimaan mustelmille.
"Eikö tästä voitaisi keskustella," näistä sanoista saan vastaukseksi vain ikävän iskun suoraan vyön alle joka ei tunnu miltään määrin nautinnolliselta. Kipu alkoi saada aivan uusia ulottuvuuksia. Yleensä minä nautin tälläisistä tilanteista, mutta tämä ori olikin todistautunut kovemmaksi luuksi, kohta se varmaan jauhaisi luunikin aivan tohjoksi, söisi sisälmykseni sekä muuta mukavaa.
"Entä jos pyydän anteeksi?" yritän vielä ja tällä kertaa ruunikko lataa kaiken voiman takajalkoihinsa ja kumoaa minut puol kyljelteni maahan saaden minut yskäisemään melko rykäisevästi. Ruunikko ei nähtävästi ollut kuitenkaan lopettanut. Olisin kohta varmaan ihan pannukakkuna sen jalkojen alla.

Olisinhan minä toki tehnyt vastarintaa, mutta olin jo sen verran huonossa kunnossa, ettei se olisi juurikaan tilannetta auttanut. Täytyi vain toivoa, että mustaharja saisi pian tarpeekseen ja lähtisi menemään jättäen minut kuihtumaan tänne hiekan keskelle.
"Joko lopetit?" kysyn, kun se vain tuijottaa minua raivokkailla silmillään, mutta se oli selvästi virhe sillä mokoma iskee hampaansa kaulalleni ja repäisee ihoni auki jonka johdosta en voinut, kuin ynähtää ja tukahduttaa tuskan huutoni hampaani yhteen puremalla.
"Saatko tästä jotain sairaita kiksejä?" vittuilen ja saan napakan potkun poskelleni mikä todella tekee kipeää, levittää paineen ja säryn koko päähäni.
"Muuli," yskäisen epäselvästi.
"Mitä tuli sanottua?!" ruunikko karjaisee vaatien vastausta. Naurahdan pienesti ja orin ilme muuttuu kärsimättömäksi. Se aikoo kuopaista minua etusellaan, mutta nousenkin sitten siitä hitaasti ja kaikessa rauhassa ylös. Ruunikko tuijottaa minua yhä syvästi selvästi inhoten.

Hivutan pääni lähelle ruunikon päätä ja hymyilen melko ärysttävällä virneellä.
"Minä sanoin... Muuli," kerron sitten sanomani ja voin melkein nähdä miten ruunikon korvista tupruaa savua, sieraimetkin ovat laajat, kuin jalkapallot.
"Tarpeeksi selvästi artikuloitu kaltaisellesi vähäpätöiselle olen..." en saa ihan viimeistä sanaani loppuun, kun ruunikko kumoaa minut takaisin maahan. Ja alkaa todella mätkiä minua. Se antaa etujaloistaa kerta toisensa jälkeen kivuliaat iskut keholleni. Ähisen siinä iskujen tahdissa, silmät yhteen painettuina. Ensi kertaa ehkä saatoin rukoilla, että tämä loppuisikin pian.
Kuulen puheen sorinaa kauempana ja ruunikko lopettaa hetkeksi. Höh? Ruunikko kuuluu huutavan jollekin ja pian ylläni on kolme hevosta. Ne virnuilevat minulle ilkeästi. Niiden jokainen solu kertoi, että hyvää ei ollut luvassa.
Siinä samassa ne kaikki alkavat potkia ja repiä minua. Apua en alennu huutamaan, mutta hiljattain alan jopa murtua ja kivunsieto kykyni ylittyy ja kyynel kohoaa silmäkulmaani ja kyynel liukuu poskeani pitkin.
Wohweli
 

Re: Kauniit ja rohkeat ja roistot

ViestiKirjoittaja Mani » 31. Heinä 2012 18:28

[Tääältä tullaaan~ jumalat ovat meille suopeita ja pääsimme roistoista nopeasti eroon.! 8D menin vähän laskuissa sekasin oliko niitä neljävaikolme mutt mennään nyt neljällä ^^]

Edgar

Laumattomuudessa hyvä puoli oli se, ettei tarvinnut juuri kuunnella ylempänsä käskyjä. Edgar oli ehtinyt nauttia jo hyvän aikaa laumattomana olemisesta, ei ihmisiä, ei muita hevosia pomottamassa. Viime vuodet olivat ehdottomasti olleet ruunan elämän kulta-aikaa. Vaikka tälle Caralian saarelle rantautuessa edellytyksenä taisi olla laumaan liittyminen, varjoissa hiiviskelemällä ja matalaa profiilia pitämällä Edgariksi nimitetty ruuna oli siltä kaikelta häslingiltä säästynyt. Onneksi rajavahdit olivat melkoisen lepsuina näinä aikoina niin laumojen alueiden läpikulku saattoi onnistua helposti ja vaivattomasti. Parhaillaan Edgar suoritti matkaa vuoristoponien alueelta tasankohevosten alueelle ja aavikon halki pääsisi suorinta tietä.

Edgar taittoi matkaansa tapansa mukaan elegantisti liikkuen, häntä kohotettuna ja pää korkealla. Ruuna oli keskittynyt täydellisesti omaan matkantekoonsa eikä antanut huomionsa kiinnittyä muualle. Ajatuksiinsa vaipuneena ruuna asteli eteenpäin sivuilleen katsomatta, kunnes sen tyhjänpäiväisen ajattelun keskeytti mellakoinnin ääni. Edgar jatkoi yhä kävelyään hiljentämättä vauhtia, mutta loi nyt vilkaisun sivulleen. Siellä oli joukko nuoren näköisiä hevosia. Porukan vaalein makasi maassa ja ilmeisesti joukon johtaja jakoi tälle kuritusta. Asiahan ei kuulunut Edgarille, ruuna käänsi päänsä takaisin menosuuntaan ja jatkoi matkaansa. Kukaan ei tuntunut huomaavankaan mustaa hevosta joka kiersi hevosjoukon etäältä, kaikki tuntuivat olevan keskittyneitä tuon yhden hevosen kurittamiseen. Edgar sulki korvansa ulkopuolisilta ääniltä ja jatkoi hyvällä omallatunnolla matkaansa. Kumminkin ruunan tajunnan tavoitti jälleen kuuluva huudon tapainen ääni, Edgar ei tiennyt lähtikö se siitä vaaleasta hevosesta vai jostain niistä ympärillä olevista. Ruuna päätti vielä luoda vilkaisun hevosjoukon suuntaan jolloin se sai huomata muidenkin hevosten liittyneen hakkaamaan vaaleaa hevosta.
’Ei kuulu minulle. Älä sekaannu muiden asioihin. Älä hanki hankaluuksia..’
Edgar alkoi hokea itselleen noita kolmea lausetta sillä samalla sekunnilla kun kääntyi yhdeksänkymmenen asteen kulmassa pois alkuperäiseltä reitiltään kohti tuota hevosjoukkoa. Ruunaa ei juuri liikuttanut että maahan painettu valkoinen hevonen hakattiin hengiltä ylivoimalla; eihän Edgar edes tuntenut tuota. Ylivoiman käyttö oli sallittua jos sellaista oli. Mikä sitten sai ruunan kääntymään? Se tuskin tiesi itsekään, nuorisojoukko piti kyllä turhan paljon meteliä yleensä muuten niin rauhaisalla aavikolla että ehkä porukkaa voisi käydä vähän rauhoittelemassa.

”Joko arvon herrat saivat tarpeekseen kaverinsa kurittamisesta?”
Kaikkien neljän hevosen toimet seisahtuivat kuullessaan vieraan äänen aivan vierestään. Kukin oli ollut niin syventynyt hakkaamaan maassa makaavaa hevosta etteivät olleet tajunneet Edgarin hiipineen aivan niiden viereen. Osa hevosjoukosta näytti hetken hämmentyneeltä, kuin aaveen nähneeltä. Silloin vaaleaa hevosta aiemminkin kurittanut ruunikko hevonen oli tilanteen tasalla ja astui askeleen edemmäs vimmastuneen oloisena. ”Oletko tämän sontaläjän kavereita, harmaahapsi?” Sanoessaan ’tämän’ ruunikko polkaisi ikävän näköisesti maassa olevaa hevosta. Edgarin naama pysyi ilmeettömänä eikä tuo vastannut mitään, mutta tuo katseli hevojoukkoa edessään nenänvarttaan pitkin.

”Niin, vastaa senkin ikäloppu raihnainen luuska—” Eräs hevosjoukon nuorimmalta näyttävä raudikko oli saanut vimmoissaan rohkeutta alkaa röyhkeäksi. Edgar päätti sulkea raudikon suun terävällä liikkeellä, etukaviollaan huitaisten osuen tätä suoraan kirjaimellisesti turpaan. Raudikko vaikeni saman tien järkytyksestä ja kaikki sen äskeinen uho valui veren ja irronneen hampaan mukana hietikolle. Edgar seisoi edelleen ilmeettömänä ja järkähtämättömänä, jolloin ruunikko, ilmeisesti porukan johtaja tuhahti kovaan ääneen ja käännähti ympäri viittoen kavereitaan seuraamaan perässään. Edgar mulkoili nelikon perään vielä pitkään ennen kuin rentoutui, sehän sujui yllättävän helposti. Tuon kummempaan tappeluun Edgar ei olisi ryhtynyt, jos nuoret olisivat käyneet päälle olisi Edgar luultavasti lähtenyt lipettiin eikä olisi enää näyttänyt naamaansa hetkeen missään. Kumminkin, törmätessään vetreään taistelukunnossa olevaan hevoseen eivät he jaksaneet ilmeisesti käydä uuteen taistoon.
Edgar oli jo kääntymässä pois, kunnes hätkähtäen muisti vaalean hevosen olemassa olon. Ei kai se kuollut vielä ollut mutta ei kai sitä tänne yksin keskelle aavikkoa haavoittuneenakaan voisi jättää.
”Oletteko vielä hengissä?,” ruuna kysyi osoittaen kysymyksensä tuolle hakatulle hevoselle.
Mani
 

Re: Kauniit ja rohkeat ja roistot

ViestiKirjoittaja Wohweli » 01. Elo 2012 00:48

"Katsokaa se itkee!" joku huutaa minulle pilkallisesti ja sen taustajoukot nauravat minulle räkäisesti.
"Kai tiedätte, että se parhaiten nauraa joka viimeiseksi sen tekee?" kysyn ja nelikon nauru vaikenee.
"Äh! Suus kiinni!" ne komentavat sellaisella äänen painolla, että voin oikeasti uskoa niiden kyllästyneen pään aukomiseeni. Kaikki eivät vain meikäläisestä pitäneet, eikä se yleensä edes johtunut minusta... Okei, se johtui melkein aina minusta.
Odotan jo hieman kärsimättömänä, että milloin neljän kopla kyllästyisi minun mätkimiseeni, mutta mielessäni vilahtaa myös ajatus sille, että se loppuisi heti, kun oma tajuntani hämärtyisi pysyvästi.

Makaan siinä, kuin nyrkkeilysäkki enkä tee pienintäkään vastarintaa. Tuijotan vain kaukaisuuteen. Kauas hiekkaista maata pitkin ja näen hevosen. Mustan hevosen joka on selvästi aikeissa vain ohittaa meidät ja jättää minut oman onnensa nojaan, no ehkä sen olisin jopa ansainnut.
Mutta, hei... Minulla näytti olevan vielä toivoa. Musta näytti nimittäin kääntyvän ja se jopa näyttää kulkevan tähän suuntaan. Räpsäytän muutaman kerran kyynelten kostuttamia silmiäni, kuin tahtoakseni varmuuden, etten tosiaan nähnyt omiani. Ei, tuo musta oli todella aito, mutta mikseivät muut reagoineet sitä. Olivatko ne niin keskittyneitä muka sattuttamiseeni. Ihme jannuja.

Vasta, kun lähelle astellut musta avaa suunsa minun mätkintäni keskeytyy. Haukon melko heikossa hapessa henkeäni ja yritän kääntää sen verta maahan poljettua päätäni, että näkisin mitä toinen oli tekemässä.
Suututtamani ruunikko nimittää minua sontaläjäksi ja polkaisee kipeästi etusellaan minua.
"ngh," ynähdän kivusta ja puren hampaani yhteen samalla, kun silmänikin painuvat tiukasti kiinni. Vasta, kun kipu hieman kaikkonee avaan ne taas.

Saan todistaa miten tämä vasta saapunut herra tukkii äänekkään raudikon suun napakalla potkulla. Virnistän pienesti hiekan puoleisella suupielelläni joten se todennäköisesti jää kaikilta huomaamatta, enhän ollut edes enää huomion keskipisteenä, mistä olin enemmän, kuin kiitollinen. Jos olisin ollut yhtään paremmassa kunnossa olisin hyvin voinut luikerella tästä saarto renkaasta pois ja yrittää, vaikka paeta paikalla. Jopa minä tajusin tässä vaiheessa, että olisi parempi jatkaa matkaa.
Tällä kertaa minun ei kuitenkaan nähtävästi tarvinnut suurempia suorittaa, musta nimittäin ajoi hakkaajat muualle ja näytti itsekin tekevän lähtöä. Ai, se oli tullut tänne vain leikkimään sankaria, muttei aikonutkaan auttaa minua, olisi pitänyt arvata. No, kyllä minä tästä vielä joskus eteenpäin pääsisin. Voisi mennä päiviä... Ehkä viikkojakin.

Yritän taas hieman kääntyä tai ennemminkin vaihtaa parempaan asentoon, mutta silloin musta avaakin suunsa. Eikö se ollutkaan lähtenyt?
Nostan päätäni sen verta, kuin vain suinkin pystyn ja käännytän sen toisen puoleen.
"Hengissä, mutta vastaan puoli kuollutta," raportoin ja virnistän melko huolettomasti. Tämä ei ollut mikään vitsi itsessään, mutta tämän arkipäiväisyys teki tästä kaikesta jopa naurettavaa.
"Taisit jäädä odottamaan kiitosta?" kysyn, kun toinen sitten kuitenkin jäi tähän vierelleni.
"Kiitos," sanon sitten melko läskiksi heitetyllä tavalla, se on sellainen lapsekas ja jossain määrin jopa ivallinen.
"Noniin, nyt voit kai jatkaa matkaa?" kaikesta päätellen mustalla saattoi olla kiire, kun ei aluksi ollut halukas apuun tulemaan. En minä tuota tarkoituksella yrittänyt pois ajaa, mutta tuskin ylevä herra tahtoisi jäädä rampaa sen pahemmin hyysäämään. Minusta ei ainekaan matka seuraksi olisi, kun jalat olivat ihan auki. Minun puolestani voisi herra heittää ahterinsa hiekkaa ja istua seuraksikin jos tahtoi.
Wohweli
 

Re: Kauniit ja rohkeat ja roistot

ViestiKirjoittaja Mani » 01. Elo 2012 11:45

Vaalea nuorukainen ilmoittaa olevansa hengissä vaikkakin hädintuskin. Tällaisenkin tilanteen keskellä vieras jaksaa virnistää, se tuo hetkellisesti pienen hymyntapaisen Edgarin kasvoille. Ruuna ei pahemmin pitänytkään itkupilleistä ja sellaisista erittäin uusavuttomista tapauksista. Edgar ei vastannut mitään toisen ilmoitukseen mutta ei näyttänyt tekevän lähtöäkään, ruuna seisahtui nimittäin katselemaan arvioiden vaalean hevosen haavoja. Niitähän näyttikin olevan kiitettävä määrä, osa melko ilkeännäköisiä. Ruuna havahtuu nuoremman tiedustellessa jäikö tämä odottelemaan kiitosta.

Edgar hymähtää hyväntuulisena vastaukseksi saadessaan kuulla kiitoksen toiselta. Ruuna ei tuntenut minkäänlaista ylpeyttä pelastaessaan hädässä olevan eikä se juuri ollut vailla kiitoksia. Ainakin hän sai tilanteen rauhoitettua niin kuin aluksi oli aikonut, mutta nyt kun päivän hyvä työ oli tehty Edgarilla ei ollut kumminkaan kiire jatkamaan matkaansa.
”Tahdotko sitten että lähden ja jätän sinut tänne?”
Ruuna kysyy lievää kummastelua äänessään toisen todetessa Edgarin voivan jatkaa matkaansa. Esittikö toinen sitten vain olevansa pahemmin haavoittunut kuin oikeastaan olikaan, jos toisella olisi vahva henkiinjäämisvaisto niin eiköhän se tuossa tilassa avun sallisi. Vai johtuiko se siitä, että kunnon rehti orii ei halunnut kenenkään näkevän itseään haavoittuvassa asemassa. Nuorempi ei vaikuttanut sellaiselta hevoselta joka välittäisi moisesta asiasta, olikohan vanhanaikaista ajatella niin?
”Et ole nimittäin kovin hohdokkaassa kunnossa, voisin kyllä tarjota vaatimatonta apuani,”
Edgar tarjoutui ja olisi kyllä valmiina heti lähtemään jos toinen sitä vain toivoisi.
”…Jokseenkaan en pysty paljoa tekemään täällä keskellä aavikkoa, et taida kyetä seisomaan, hm?”

Edgar loi vilkaisun ympärilleen, vaalean hevosen hakanneen porukan loittonevat selät näkyivät kauempana. Porukalla ei näyttänyt olevan aikeita tulla takaisin, kukaan ei edes vilkaissut taakseen nähdäkseen miten tilanne oli jatkunut.
”Saanko tiedustella nuorukaisen nimeä?”
Edgar kysyi kääntyen takaisin haavoittuneen hevosen puoleen, huolimatta siitä jos toinen passittaisi ruunan tiehensä olisihan tuon nimi tietysti mukava kuulla.
Mani
 

Re: Kauniit ja rohkeat ja roistot

ViestiKirjoittaja Wohweli » 01. Elo 2012 12:37

Kyllä minä oikeasti olisin kiitoksen suhteen parempaankin pystynyt, mutta hymähdyksen perusteella vanhempi hevonen oli kiinnostunut enemmän ajatuksesta, kuin siitä missä muodossa sanat tuli suusta sylkäistyä.
Ei näyttänyt vanhus olevan mihinkään menossa, joten ei liennyt jäädä vain kiitosta odottamaan. Ihan mukavan oloinen heppu, olihan se juuri pelastanut minut joukolta öykkäreitä.
Musta kysyy, kuin varmistaakseen, että tahdoinko todella, että se jättäisi minut tänne. Minulle se oli aikalailla sama. Kyllä minä luultavimmin selviytyisin yksin, mutta en kokenut vaikeudeksi vastaanottaa muilta apua. Vieras kommentoi vielä ulkonäköäni jota tämä kuvailee epähohdokkaaksi. Pysyttelen yhä hiljaa ja kuuntelen vielä miten toinen jatkaa kertoen, ettei kyllä suuria kykenisi tekemään.
Nielaisen pienesti. Ehkä joku toinen olisi jo kyllästynyt tässä vaiheessa nenäkkään nuorekkaaseen käytökseeni ja jättänyt minut oman onnensa nojaan, mutta tämä vanhus jökötti yhä pakoillaan.

"No, jalat ovat kyllä aika haluttomat liikkumaan ja ei kai se tässä tilanteessa edes ole heikkouden merkki ottaa muiden apua vastaan," totean sitten, kuin olisin tarkemminkin eri vastausvaihtoehtoja punninnut. Tässä tiltanteessa taisi vaatia enemmän rohkeutta ottaa apu vastaan.
"Mutta jos sulla ei oo kiire niin tuskin auttavasta kädestä ainekaan haittaa olisi," tarkennan vielä vastaustani myönteiseen sävyyn.

Vanha päätyy tiedustelemaan nimeäni.
"Se on Snake," esittäydyn, niimpä niin luikersin aavikon hiekkaa pitkin jalat alta vedettyinä, kuin käärme konsanaan.
"Entä sun nimi?" pelastaja tai ei, minulla oli yleensä tapana haalia niiden nimet talteen joiden kanssa päädyin sanasen tai pari vaihtamaan.

"No, onkos sulla sitten ideoita miten tästä eteenpäin jatkettaisiin?" kysyn sitten. Tässä tilanteessa ei juuri mitään ihmeitä voisi tehdä, ellei sitten kyseessä olisi joku superponi. Omat ajatukseni kaiken suhteen löivät aikalailla tyhjää, mutta toki jos mustalla olisi jotain ideoita tilanteen eteenpäin viemiseksi niin mikä jottei.
Siirrän taas maata vasten olevaa päätäni ja yritän kääntyä katsomaan kylkeni puoleen minkälaista tuhoa se nelikko oli saanut aikaan. Pienikin vilaus haavasta kertoo, ettei minua oltu päästetty helpolla. Haavoista aiheutui kitkerää kipua jota yritin siedättää parhaani mukaan.
Wohweli
 

Re: Kauniit ja rohkeat ja roistot

ViestiKirjoittaja Mani » 01. Elo 2012 13:39

Edgar nyökkäsi vastaukseksi toisen myöntyessä ruunan avuntarjoukseen.
”Eipä minulla ole mihinkään kiirekään,”
Edgar lausahti sinetöiden päätöksensä toisen luo jäämiseksi.

Nuorempi kertoi nimekseen Snake, toisen käärmemäisyys näytti tulevan nyt paremmin esiin oriin sanoessa nimensä.
”Edgar,” vanhempi vastasi Snaken vastaavasti tiedustellessa mustan hevosen nimeä.

Ruuna asteli rauhallisesti Snaken ympäri katsellen toisen haavoja koettaen samalla miettiä kuinka voisi olla avuksi. Snake pohti ääneen samaa ja Edgar käveli kierroksensa loppuun toisen ympäri ennen kuin pysähtyi. Sitten ruuna naurahti ääneen, hieman kolkosti kylläkin.
”Aikamoiseen kuntoon olet itsesi saattanut, Snake, täytyy myöntää,” Edgar sanoi lopulta kohottaen toista suupieltään pieneen hymyyn.
Ruuna katseli ympärilleen, joka suunnassa näytti siintävän aavikkoa. Tällä alueella ei juuri kasvanut mitään kasvejakaan. Ei edes risukkoa. Ja vedestä ei tietoakaan tai mistään suojaisesta paikasta. Toivottavasti päivä ei lämpenisi enää kuumemmaksi tai keskellä aavikkoa makoilusta saattaisi äkkiä tulla hengenvaarallista puuhaa.
”Tuon täytyy olla melkoisen kivuliasta, mutta luulenpa että juuri nyt et voi muuta kuin odottaa vuotavien haavojen tyrehtymistä,” Edgar sanoi ilmeettömänä ja sitten se taittoi etujalkansa maahan ensin polvistuen, lopulta lysähtäen hietikolle Snaken viereen. Ruuna asettautui niin että suojaisi mahdollisimman paljon Snakea auringolta, pitäen toiseen kuitenkin etäisyyttä.
”Voinhan minä tässä odotella hetkisen kanssasi että tulet paremmaksi ja voidaan sitten katsoa mitä tehdään,” Edgar sanoi heilauttaen kihartunutta häntäänsä.

”Jos saan kysyä, kuinka ihmeessä sait tuollaisen joukon vihamielistä porukkaa perääsi?”
Edgar kysyi kummastuneena, asiahan ei suoranaisesti kuulunut hänelle mutta jos toinen halusi jättää vastaamatta niin ei ruuna pistäisi pahakseen. Se vain kummasteli miten yksi harmittoman näköinen vaalea hevonen sai muiden hermot repeämään noin totaalisesti.
Mani
 

Re: Kauniit ja rohkeat ja roistot

ViestiKirjoittaja Wohweli » 01. Elo 2012 15:55

Musta pelastajani kertoo nimekseen Edgar johon hymähdän vain hyvilläni. Ruunaksi havaitsemani herra sitten tekee pienen tähystyskierroksen ympärini ja kommentoi osuvasti tilaani.
"Sanos muuta," totean lyhyen naurahduksen kera. En tossiaan ollut parhaimmassa mahdollisessa kunnossa. Joka paikka oli auki ja löyhkäsin vahvasti vereltä. Musta sitten toteaa lyhyesti, mitkä olivat mahdollisuuteni nyt. Minun tulisi odotella haavojen vuodon tyrehtymistä. Ihan fiksua, kunhan en kuiviin saakka onnistuisi vuotamaan.
"Niin..." totean hieman vaisuhkosti katsettani hieman hiekkaan laskien. Mitenköhän kakaralta vaikutin tämän varttuneemman seurassa? Olin saanut kunnolla turpaani. Tappelut olivat typeryyttä, mutta minulla oli outo voima nostattaa sellainen minne ikinä erehdyinkin. Magic Drinkissä kukaan ei ihmetellyt tappeluita, sinne ne osittain jopa kuuluivat, mutta minulla oli potentiaalia nostaa kunnon hakkausoperaatio keskelle porottavaa aavikkoa. Ja tällä kertaa jopa neljä hevosta oli vaivautunut minua muksimaan.

Kun musta liikkuu vierelleni siirrän katseeni tähän. Mitäs nyt? Ehdin ajatella kunnes Edgar laskeutuu siihen vierelleni, ja kajostaa sitten minuun pientä varjoa. Kyllä näemmä Caraliassa riitti myös näitä herroja jotka eivät minua ihan kieroon katsoneet.
Ruuna sanoo jäävänsä seurakseni ja se tuntuu koskettavan hieman sisintäni, mutta ulospäin en näytä kuin kiitollista hymyä.
"Tattis, voin luvata et hyvitän tän sulle vielä joskus," lupaudun sitten rempseällä tavalla jottei tilanne vain vääntyisi osaltani liian tunteikkaaksi. Ei miehet itke...

Olenkin jo hieman vennaillut kysymystä jonka musta tohtii minulle kohteliaasti esittää. Olin kyllä valmis vastaamaan, salailin harvoja asioita.
"Yksinkertaista, kaikki eivät vain pidä meikäläisestä," vastaan sitten sillä äänensävyllä, ettei asia juurikaan minua edes harmittanut, taikka olisin siitä ollut erityisen pahoillani.
"En väitä et olisin ollut tos ihan arvaton vaan saatoin myös tehdä jotain sopimatonta," paljastan sitten senkin uhalla, että käsitys minusta saattaisi muuttua Edgarin mielessä, vaikka kuinka radikaalisesti.
No, mitäkö olin tehnyt? Liehitellyt ruunikon neitiä ja pitänyt sen kanssa hauskaa ja aviomiehen saapuessa olin sitten ryhtynyt vain tapani mukaan ärsyttävän ivalliseksi sun muuta. Ehkä siis olin ansainnut pienen turpakäräjin, vaikka kovin pieneksi ei tätä voinut sanoa.

Liikautin hieman leukojani, kuin tahtoakseni saamaan ne toimimaan tahtomallani tavalla.
"Mutta, hei," aloitan, kuin ilmoituksena puheen aiheen vaihdosta.
"Lienetkö kuuluva aavikkohevosiin?" tiedustelen sitten käännytän katsettani piirtokasvoiseen, vasta nyt kykenen katselemaan toista paremmin lävitse. Ei ollenkaan pahan näköinen, ikä ei ollut suuria veroja vaatinut.
Wohweli
 

Re: Kauniit ja rohkeat ja roistot

ViestiKirjoittaja Mani » 16. Elo 2012 21:00

[agagagg, kesäloman loppurytinäreissut jatkuivatkin paljon pidempään kuin olin ilmoittanut ja koulunalku tuotti häslinkiä, pahoitteluni tästä.! ,___,]


Edgar myhäili hiljaisesti vastaukseksi Snaken kiittäessä tätä ruunan avunannosta. Ei Edgar tosissaan mitään hyvitystekoja ollut tästä vailla, ruuna oli vain tyytyväinen että saisi tuntea välillä itsensä jotenkin hyödylliseksi eikä sulkeutuisi kaikeksi aikaa mätänemään jonnekin nurkkaan.
”Katsotaan, jos ensin selviät hengissä,” ruuna sanoi keveästi pilaillen. Snakelle tuskin olisi naurun asia jos orii yllättäen sattuisikin kuolla kupsahtamaan, mikä tuskin olisi todennäköistä ainakaan nyt kun Edgar koetti auttaa toista kykyjensä mukaan. Jos siis jotain yllättävää ei tapahtuisi.

”Vai niin,”
ruuna lausahtaa vaalean hevosen vastatessa hänen esittämään kysymykseen. Toisen vastaus ei kuitenkaan ollut mikään yllätys, Edgar ei myöskään ollut se kaikkein pidetyin yksilö. Se oli yksi syy siihen, miksi ruuna viihtyi pysytellä yleensä mieluummin loitommalla. Ja juuri äskettäin hän oli varmaankin saanut itselleen joukon uusia vihamiehiä, jotka nyttemmin olivat jo poistuneet paikalta. Snake vaikutti näin lyhyeltä katsaukselta rempseältä ja menevältä oriilta, joten oli ihan ymmärrettävää että tekevälle sattui kaikenlaista.
”En tuomitse,”
ruuna sanoo kepeällä äänellä pienesti naurahtaen jääden odottamaan olisiko Snake kertonut tarkennusta tapahtumien kulkuun. Sitä ei kumminkaan kuulunut, vaan vaalea orii vaihtoi puheenaihetta. Ehkäpä aijemmin tapahtuneet asiat olivat osuneet toista arkaan paikkaan tai sitten ruunan olisi täytynyt udella lisää, mitä se ei ollut kovin halukas tekemään. Joka tapauksessa Edgar päätti asian antaa olla.

”Hmmh, en. Hassu juttu tämä laumoihin jaottelu, minua ei oltaisi katsottu värini perusteella kovin suopeasti aavikkohevosissa. Ja itse asiassa en kuulu mihinkään laumaan,” Edgar vastaa toisen esittämään kysymykseen ja paljastaa laumaan kuulumattomuutensa kiertelemättä, Snake ei vaikuttanut sellaiselta hevoselta joka pitäisi meteliä laumattomista. Niillä kun sattui olemaan melkoisen huono maine tällä saarella. Ruuna parantelee hieman asentoaan estääkseen kirkasta auringonvaloa heijastamasta toisen näköä, samalla ruuna tulee pistäneeksi merkille toisen erikoisennäköiset, jäätävänsiniset silmät.
”Sinä taidat ilmeisesti kuulua, oletan?”
Mani
 

Re: Kauniit ja rohkeat ja roistot

ViestiKirjoittaja Wohweli » 19. Elo 2012 11:07

Valkovoikolle ei ollut edes ensi kerta, kun joku joutui pelastamaan sen oikeasta pinteestä. Snake ei ollut tästä niinkään ylpeytensä menettäneenä vaan koki tämän ihan hyvänä asiana. Mielummin joku tuli auttamaan avutonta, kuin joku avuton tulisi voivottelemaan ruumiin ylle. Ruunan pilailu saa Snaken naurahtamaan hillitysti.
"En mä ajatellut tähän delata," nuorukainen ilmoitti hymyillen huvittuneena. Olihan hän huonossa kunnossa eivätkä jalatkaan vielä kantaneet, mutta kuolema ei silti tuntunut kovinkaan läheiseltä. Onneksi. Tällä nuorella quarterilla oli vielä paljon elämää edessä.

Edgar ei vaikuta orista kovin syyttävältä häntä kohtaan. Se taisi todella ymmärtää, ettei kaikkien kanssa vain voinut tulla toimeen. Snakella oli vain vähän niitä jotka sietivät hänen seuraansa. Vihamiesten määräpylväs oli kasvussa. Jos orille heitettäisiin haaste saada kaikki Caralialaiset vihaamaan häntä se tuskin tulisi olemaan mahdotonta. Liian suuresta suusta ja vilkkaasta haarakielestä oli ehkä liiankin usein haittaa.
Musta toteaa yksinkertaisesti ettei tuominnut Snakea mistään ja se oli tavallaan orista jopa lohduttavaa. Joku muu olisi varmasti pystyttänyt saarnapenkin ja luetellut nuorukaiselle kaikkea turhaa. Jupissut joutavia käytöstavoista, juomien vaarasta ja väkivallan vääryydestä. Sellaista quarter ei olisi kyllä lainkaan jäänyt kuuntelemaan vaan olisi, vaikka raajat poikki madellut muualle paikan päältä. Vanhempien yksilöiden mäkättävä määräily oli pahinta mitä kysymysmerkkiotsainen tiesi. Se oli kuin myrkkyä suoraan suoneen. Oli siis valkovoikon onni, ettei Edgar kuulunut niihin aikuisiin jotka elivät saarnauksesta.

Puheenaiheen vaihto ei näyttänyt haittaavan Snaken seuralaista ja ori oli jopa kiitollinen, ettei piirtokasvo alkanut tonkimaan tapahtumia pintaa syvemmältä, vaikka epäilemättä tapahtumat olisivat voineet häntäkin kiinnostaa.
Sinisilmäinen kuunteli sitten Edgarin puhetta kohtuu kiinnostuneena ja nyökkäilee kevyesti tämän vastaukselle. Olettaenkin musta tiedustelee myös Snaken laumaan ja ori yskähtää kuivasti ennen vastaustaan.
"Ollaa ihan samassa veneessä," nuorukainen aloittaa. "Oon pyörinyt täällä jo jonkun reilun vuoden enkä oo laumaan osannut hakeutua," ori kertoo huvittuneena.
"Mä kyl ajattelin, että yrittäisin jossain vaiheessa etsiä aavikkohevosten johtajan käsiini, mutta en oo vielä aikaiseksi saanut," Snake oli tyypillinen nuorikko. Hän toimi aina laiskahkosti ja antoi asioiden edetä omalla painollaan mahdollisimman vähän asioihin vaikuttaen ja panostaen.
Wohweli
 

Re: Kauniit ja rohkeat ja roistot

ViestiKirjoittaja Mani » 11. Syys 2012 18:51

”Hyvä,”
Edgar hymähti toisen ilmoittaessa ettei aikonut kuolla. Yllättävän positiivisena nuori orii pysyi tilanteesta huolimatta, se ilostutti Edgaria kovin.

Edgar yllättyi kuullessaan, ettei Snake kuullutkaan mihinkään laumaan. No, sittenhän heitä oli kaksi. Vaaleampi orii taisi olla hieman vetelehtijä luonne, eikä saanut aikaiseksi laittaa asioiden kulkua alulleen kun oli jo vuoden ehtinyt saarella asustaa. Toisaalta tällaisten rennompien tapausten seurassa ruuna viihtyi mielellään, ja mitäpä hän tuommoisia asioita moittimaan, hänhän itse oli elänyt caralian saarella enimmäisajan elämästään ja oli yhä laumaton. Eräänlainen vetelehtijä ruuna oli siis itsekin, hänellä oli tosin syynsä laumattomuuteen, joillekin se sopi yksinkertaisesti vain paremmin. Oli kovin sääli että laumattomilla oli niin huono maine ja että laumaan oli miltei pakko liittyä ellei onnistunut välttelemään sitä varjossa elämällä tai tullut laumasta karkoitetuksi. Sekin edellytti yleensä jotain pahaa tekoa eikä Edgar uskonut itsestään olevan sellaiseen.

”Olemme aavikkohevosten alueella, niin että jos sinua onnistaa saatat törmätä johtajaan,”
Edgar totesi ja vilkaisikin samalla ympärilleen nähdäkseen oliko lähistöllä muita. Joka suunnassa näkyi kuitenkin vain hiekkaa ja vähän lisää hiekkaa sekä muutama hassu risupuska. Edgar ei tosin tahtoisi törmätä aavikkohevosten johtajaan nyt, mikäli hän ilmaantuisi paikalle ottaisi ruuna jalat alleen. Hän ei tuntenut kyseisen lauman johtajaa ollenkaan ja mikäli tämä paljastuisi ikäväksi tapaukseksi saattaisi Edgar saada lähdöt melko nopeasti lauman alueelta. Mahtaisikohan hän huolia Snakeakaan laumaan tuossa kunnossa? Tai entäpä jos paikalta hävinnyt hevosjoukko kuului aavikkohevosiin ja lähti kielimään kahdesta laumattomasta? Tosissaan Edgar ei uskonut mitään sellaista tapahtuvan eikä ketään näyttänyt tulevan joten ruuna laski katseensa takaisin vieressään olevaan Snakeen.

Edgar katseli levollisin silmin toista katsoakseen oliko haavojen vuoto rauhoittunut. Silloin ruunan huomio kiinnittyi mielenkiintoisen mallisen näköiseen haavaan Snaken otsassa, kuinka ne hevoset olivat onnistuneet tuon tekemään? Tarkemmin katsottuna kysymysmerkkiä muistuttava, Edgarin silmissä oudon näköinen kiehkura näytti vanhemmalta arvelta.
”Onko tuo sinun otsassasi oleva koukero jonkin hienon tarinan omaava taisteluarpi?”
Edgar kysyi toiselta, sen erikoinen muoto riitti herättämään ruunan kiinnostuksen.
Mani
 

Re: Kauniit ja rohkeat ja roistot

ViestiKirjoittaja Wohweli » 20. Syys 2012 12:38

Vai olinkohan sittenkin vain turhan aikansaamaton voidakseni edes pyrkiä laumaan? Se, kun oli hyvinkin kirkassävyisesti mahdollista. Edgarin toteama aavikkohevosten johtajan tapaamisesta sai minut hieman epäuskoiseksi asian mahdollisuudesta ja hymyilemään hieman vinosti.
"Mun tuurillani asia ei ole millään muodoin mahdollinen," ilmoitin rennosti. Ainekaan minulla ei ollut taipumusta stressata asioista vaan osasin käsitellä asioita viileästi. Myös minun sinertävät silmäni haravoivat hiekkalaatikkoa, mutta horisontissa ei piirry juuri minkäänlaisia ääriviivoja. Vain risuiset puskat koristivat hiekkaista maisemaa. Paikka oli kokonaiskuvaltaan vallan tylsä paikka. Tavallaan ajatus siitä, että johtaja todella sattuisi paikalle oli vallan kiinnostava. Mitenhän mahtaisi meihin suhtautua? Katsoisiko se minua kieroon näiden kaikkien haavojen takia. Ja entäs Edgar... Hänhän kaiketi tahtoi pysyä vapaana sällinä, jolloin joutuisi kaiketi lähtemään tältä alueelta, kuin tuli hännän alla.
Vääntelin hieman suutani ja pidin katsettani yhä hiekkameren puolessa, lähinnä siiristäen silmälle syvälle kaukaisuuteen. Kumpa vain ei se aggressiivinen porukka palaisi vahventeiden kera ja pistäisi meitä molempia matalaksi alta aika yksikön. Musta sitten nostaa puheenaiheeksi arpeni, joka muodosti kasvoilleni kysymysmerkin.
Hymähdin aluksi vain huvittuneena.
"Joo, se on suuri sotasaavutus luontoäidin hirveintä lasta vastaan", kerroin vitsikkäällä tavalla, vaikka oli vaikea sanoa sanoiko sanoistani nyt lainkaan sellaista kuvaa, että tämän koristeen päälaelleni oli takoinut kaksijalkainen, jota ihmiseksi haukutaan.
"Oon ehkä hieman sadisti, mutta mun mielestä ihmiset ansaisevat palaa roviolla ja tulla kivitetyksi terävillä kivillä," lausuin oman mielipiteeni kaunistelematta. Ihmiset eivät olleet minulle mikään syvin rakkauden kohde, kaikki se mitä ihmisiä kohtaan kohdistui oli pelkkää vihaa ja katkeruutta sydän juuria myöten.
"Synnyitkö sä vankeutee?" kysyn sitten, jotta voisin ehkä rajoittaa hieman sanojani. En varmasti tohtisi Edgarille pelkkää pahaa ihmisistä vuodattamaan mikäli toinen itse olisi vallan kiitollinenkin moisten olemassa olosta. Minun silmissäni ihmiset olivat vain roskaa.
Wohweli
 

Re: Kauniit ja rohkeat ja roistot

ViestiKirjoittaja Mani » 03. Marras 2012 11:47

”No nyt mitä olen tuuriasi nähnyt niin se ei tosiaan ole parhain, mutta eihän sitä koskaan tiedä,” ruuna puheli, toki aina oli pienenpieni mahdollisuus olemassa.

Edgar hymähti pienesti Snaken vastatessa tuon esittämään kysymykseen arvesta.
”Siltä se vähän näyttääkin,” ruuna totesi yksinkantaan ja odotti josko Snake tahtoisi kertoa arvestaan vähän enemmänkin. Tarkempaa tarinaa Edgar ei saanut kuulla, mutta selvisi että Snake oli ollut tekemisissä menneisyydessään ihmisten kanssa. Toisen suora mielipide ihmisistä ei hätkähdyttänyt ruunaa, mutta tuo nyökytti päätään myötätuntoisesti. Ne ihmiset, joiden kanssa Edgar oli ollut tekemisissä olivat olleet pääosin hyviä. Tosin ruuna oli tavannut muutaman inhottavammankin ihmisen, mutta eniten hän tuntui törmäävän hevosiin joilla oli ollut huono tuuri huonojen ihmisten kanssa. Mistä niitä pahoja kaksijalkaisia oikein piisasi?

Snake ei kertonut enää enempää mutta kysyi sen sijaan Edgarilta kysymyksen.
”Synnyin minä,”
ruuna vastasi ilmeettömänä ja palasi ajatuksissaan hetkeksi takaisin menneisyyteen.
”Paikassa jossa synnyin, oli paljon monenlaisia ihmisiä, enimmäkseen hyviä. Minulla ei ole suurempia kaunoja heitä kohtaan mutta toisaalta en ihmisten tekoja puolustelekaan niin että en tule sinun ja ihmisvihan väliin.”
Ruuna puheli nyt yllättävän kepeään äänensävyyn.
”Mitä ihmiset sitten sinulle tekivät? Muuta kuin tuon arven, se on kaunis. Varmasti monet ovat kysyneet siitä ennen minua.” Ainakin Snake oli selvinnyt pois ihmisten luota ehjänä kappaleena, tosin joskus sisäinen menetys oli paljon vakavampi kuin ulkoinen.

[Anteeksi lyhkäisyys & kesto, koitan saada tätä nyt peliä ja ropejumitusta omalta osaltani jotenkuten eteenpäin ><'']
Mani
 

Re: Kauniit ja rohkeat ja roistot

ViestiKirjoittaja Wohweli » 03. Marras 2012 22:19

Edgar oli huvittava ja huumorintajuinen omalla tavallansa eikä arastellut ollenkaan täydentää sanomisiani. Hän ei ollut sellainen perinteinen vastaan kävelijä joka nuoleskelisi persettä aina viimeiseen saakka ja yrittäisi olla kaikin mahdollisin keinoin mieliksi. Toisella oli siis selvästi munaa johon ei voinut kuin virnuilla pienoisesti.
"Mun tsäänssit asioiden suhteen on olemattomat, mut sitku toteutuskin kusee omaan nilkkaan niin alkaa lähteä maku minkäänmoiselle yrittäimiselle," olin tottunut epäonnistuja, vaikka saatoinkin kuvitella säälissä kieriskelijältä olin oikeastaan jopa hyväksynyt sen, että asiat eivät juuri koskaan toteutuneet siten, kuten olin omaan päänsisäiseen karttaani ne suunnitellut.

Minä en tosiaan muistellut ihmisiä lämmöllä enkä tahtonut sotkea tätä hetkeä muistelemalla sitä minkälaista kärsimystä loppuajat olivat olleet. Ehkä mielipiteeni olisi nyt toisenlainen jos ylimääräinen verenvuodatus menneisyydessäni olisi jätetty pois. Tekihän arpi kasvoissani minusta erikoisennäköisen, mutta toisinaan se jopa pisti niinkin pahasti vastaan tulijoiden silmään, ettei minuun tohdita tulla tutustumaan. Se oli arven isoja haittapuolia.
Vuorostani sain kuulla pientä pätkää mustan omasta menneisyydestä jossa ihmiset olivat esiintyneet hyvässä roolissa. En tietenkään osannut kovinkaan vahvasti pukea ihmisiä hyväntahtoisiksi ja kilteiksi olennoiksi, mutten kiinnostunut ajatuksesta lähteä väittelemään asiasta, että kaikki ihmiset olisivat tavalla tai toisella pahoja.
"No, on se hyvä, ettei kaikki ihmiset oo ihan puuropäitä," totesin Edgarin kertomalle. Omalla tavallani saatoin jopa olla toiselle hyvin kateellinen. Kyllä minäkin mielestäni olisin ansainnut hyvän omistajan ja ympärilleni välittäviä ihmisiä. Joku korkeampitaho oli sitten päättänyt toisin..

Mustan uteliaisuus minua kohtaan yllätti minut jollakin tavallaan liikuttavalla tavalla. Tämä arpiko kaunis? Ja hänkö siis ihan oikeasti tahtoi kuulla minkälaista kohtelua olin ihmisiltä osakseni saanut, vaikkei se välttämättä niin kaunista kuultavaa tulisikaan olemaan. Tuijotin siinä hetken vain epäuskoissani mustaa, mutta käänsi sitten hieman katsettani muualle ja aloin miettiä mistä sitä voisi aloittaa.
"Aluksihan kaikki oli ihan easya ja sain elää omaa kukkoilevaa elämää laitumella, sit yhden kerran tää äijä - omistajani siis - heitti sen istuimen mun selkään ja sitoi mun päähän naruja. Olin aluks sillee, että okei, mut lopulta se kaikki tuntui jotenkin niin epäilyttävältä, et oli aivan mieletön pakko heittää se pois selästä," kerroin tapahtumia lähinnä hämärtyneestä muistikuvasta, mutta uskoin kertomani olevan täydessä liitoksessa menneisyyteni kanssa.
"Sit meni jonkun aikaa kunnes tää mies palas ja teki saman uudelleen, tällä kertaa sillä oli joku outo kepukka mukana jolla se sitten mätki mua aika rankalla voimalla, sattu ihan mielettömästi," pystyin suorastaan kuulemaan ne ruoskamaiset iskut ja miehen jyrisevän äänen.
"Se potki kylkiä ja, vaikka juoksinkin niin kovaa, kuin kintuiltani pääsin niin silti se jatko hakkaamista sen kepukan avulla, kunnes tippui kyydistä. Palasin katsomaan miten sen kävi, mutta se iskikin mua rajusti päähän johon oli pakko vastata samalla mitalla ja puraista olkapäästä. Sen jälkee se sitten taluttikin mut sellasseen telineeseen ja raapusti ton merkin mun otsaan ja jätti yöksi siihen," lopettelin kertomaani. Näin ääneen kerrottuna aloin jopa omasta mielestäni kuulostaa siltä, ettei tapahtumat olleet yksin omistajani syytä vaan minulla oli vahvasti omat puikkoni kehissä.
"Että sellasta..." mumahdan vielä pienesti alahuultani purren. Oma kertomukseni laittoi todella ajattelemaan, että jos olisinkin menetellyt toisin niin olisiko todella mahdollista, että asiat olisivat nyt toisin? Vaikka missään nimessä en vaihtaisi Caraliaa ihmisten orjuuteen. Minulla oli Fanni, oma rakas puolisoni. Miksi hitossa minä edes enää ajattelin mahdollisuuksia sille, että olisin ihmisten käyttötavarana? Oliko aurinko antanut minulle pistoksen?

» Oho, itselläni tekstiä pukkaa inspiraation palattua. :'D Mutta no problemo keston suhteen! x)
Wohweli
 


Paluu Aavikko

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron