Written in the stars

Kesäisin aavikolla on erittäin kuuma ja alueen ison koon takia sinne voi eksyä erittäinkin helposti. Aavikolta saattaa löytää helposti kaikenlaisia skorpioneja, kuka ties pari kameliakin saattaa joskus kävellä vastaan, mutta ne ovat todella harvassa tällä saarella. Talvisin aavikolle ei sada lunta, mutta alue viilenee jonkun verran. Suhteellisen kylmä siellä ei siltikään koskaan ole.

Written in the stars

ViestiKirjoittaja Krewella » 14. Tammi 2013 21:20

Mukaan JAKSU ja KAMÍR.

FÓRSKELLING
Reippaat ja voimakkaat askeleet kuljettivat aavistuksen punertavaa ruunikkoa eteenpäin autiomaan sydämessä, jossa hiekkakenttä jatkui silmänkantamattomiin ulottuen horisontista aina vastakkaiseen taivaanrantaan saakka. Aava kehysti kulkijaa loputtomana ja yksitoikkoisena, minne ori katsoikin - mutta näky houkutteli ja kiehtoi, ei suinkaan ahdistanut tai masentanut. Frósti oli erittäin hyväntuulinen ja pirteä, täynnä energiaa, mikä ei ollut kylläkään epätavallista, olihan Frósti lähes aina pirteä ja vilkas. Suipot korvat oli suunnattu eteen ja pää oli tavanomaisesti korkealla, mustan harjan valahdellessa jatkuvasti silmille paljastaen lumenvalkean tähden orin otsalta.
Ilta oli saapumaisillaan ja aurinko painui mailleen kaukana sivulla, luoden varsinaisen värien karnevaalin taivaalle. Oranssia, punaista, vaaleanpunaista ja violettia oli sekoitettu kuin huolimattomasti laveeratten taivaalle, jolla leijui myös muutama pilvi, jotka saivat myös pastellinväriset reunukset auringon loistaessa päivän viimeisiä säteitään. Frósti seisahtui ja katsoi horisonttiin, antaen euforisen tunteen hiipiä mieleensä ja nauttien näystä, joka pian olisi häilyvä muisto auringon kadotessa pois. Ori käänsi päänsä vastakkaiseen suuntaan, taivaalle - ensimmäiset tähdet näkyivät häälyvinä ja pieninä, ja aina kun ori katsoi niihin suoraan, ne katosivat. Auringon laskettua ja hämärän hiipiessä ne kuitenkin tulisivat esiin.

Frósti laski katseensa taivaasta ja katsoi eteenpäin. Dyynimuodostuma edessäpäin näytti hauskalta rykelmältä hiekkakasoja, ja orin mielen täytti hassu halu kiivetä niille. Muutamassa sekunnissa Frósti heitti päätään saaden näkökenttänsä mustan harjan alta vapaaksi, jännitti takajalkansa ja potkaisi itsensä liikkeelle. Kaviot lennättivät hiekkaa kaikkiin ilmansuuntiin ja Frósti venytti askeltaan ja koko vartaloaan kiihdyttääkseen vauhtia. Musta häntä nousi soihduksi orin perään, tähtipään nelistäessä aavalla kohti dyynejä. Vapaus lepatti kuin perhonen Fróstin sydämessä, ilakoiden, ja ilo levisi koko vartaloon ja mieleen, eikä ori voinut vastustaa pientä pukkihyppyä, joka sai Fróstin hieman horjahtamaan ja ottamaan muutaman hassun sivuloikan ennen juoksun jatkamista. Se vain lisäsi orin iloa, eikä huolettomalla Fróstilla ollut aavistustakaan, että oli aavikkolaisten alueilla. Ja vaikka Frósti sen olisikin tiennyt, ei orilla olisi ollut hajuakaan saiko siellä olla luvatta, saati edes tajunnut miettiä sellaista. Hiljaiselon jälkeen ori ei ollut järin selvillä saaren tapahtumista, sillä seikkaileminen ja tutkimusmatkailu olivat vieneet niin paljon aikaa ettei Frósti tiennyt mitään tautiepidemioista tai johtajien katoamisista. Frósti oli huoleton ja iloinen.
Krewella
 

Re: Written in the stars

ViestiKirjoittaja Jaksu » 14. Tammi 2013 21:52

[täältä tullaan ^^]

Kamír

Muutama viikko oli vierähtänyt siitä kun olin liittynyt aavikkohevosten riveihin. Tuntui kummalliselta olla osa jotakin laumaa, olinhan ollut laumaton Caraliaan saapumisestani saakka. Odotin pieni pelko sydämessäni kytien mitä tästä oikein tulisi - olisiko minusta elämään laumassa yhdessä muiden hevosten kanssa? Pelkäsin, että laumatoverini alkaisivat kiusaamaan ja ilkkumaan minua, mutta toisaalta en halunnut olla enää laumatonkaan. Oloni ei ollut mukava laumanjäsenenä, mutta laumattomana tunsin itseni paljon turvattomammaksi. Olin kuullut karmeita huhuja laumattomien mailla riehuvasta murhaajasta, joten minua ei liiemmin houkuttanut jäädä norkoilemaan laumattomien nurkille.

Verkkaiset askeleeni kuljettivat minua rentoon tahtiin hiekkadyynien keskellä. Tämä oli ensimmäinen kerta kun olin aavikolla, ja olin viettänyt siellä viimeiset kaksi päivää. Aurinko oli porottanut hehkuvan kuumana taivaalla, mutta nautin täysin siemauksin sen suomasta lämmöstä ja valosta. Ilta teki tuloaan, joten aurinko oli jo laskeutumassa taivaanrannan taa päivän päätteeksi. Ilma oli auringonlaskun myötä viilennyt, ja sen viimeiset säteet maalasivat taivaankannen henkeäsalpaavan kauniiksi. Ihastelin näkymiä silmät tuikkien ja hymyilin pienesti itsekseni, jääden hiekkadyynin kukkulalle katselemaan maisemia. Pieni tulenpuuska tarttui mustavalkoisiin jouhiini ja hulmutteli niitä ilmassa, ja ympärilläni leijaili hiekkaa viiman pölisyttäessä dyynejä. Tunnelma aavikolla oli taianomainen ja rauhoittava, ja kaikista parasta oli se, että lähistöllä ei näkynyt ristin sieluakaan.

Olin juuri lähdössä jatkamaan päämäärätöntä vaellustani, kun kuulin lähistöltä ääntä. Korvani heilahtivat valppaina hörölle ja suuntasin katseeni hämmentyneenä äänen suuntaan. Olin kuulevinani jonkinlaista töminää niin kuin joku olisi liikkunut vauhdikkaasti jonkin matkan päässä minusta. Tilanne vaikutti huolestuttavalta, korvani kääntyivät niskaani vasten - oliko aavikolla liikkeellä joku muukin?
Sain vastauksen kysymykseeni hyvin pian, sillä erään hiekkadyynin laelle ilmestyi hevonen. Sydän pompahti hurjasti säikähtäessäni häntä ja peruutin mahdollisimman vähin äänin taaksepäin... Mutta hetkinen. Hevosessa oli jotakin tuttua. Pysähdyin paikoilleni ja siristin silmiäni, yrittäen nähdä hänet tarkemmin. Ruunikko ori, jolla oli tähti otsallaan. Mutta eihän se voinut olla...

... Frósti?
Jaksu
 

Re: Written in the stars

ViestiKirjoittaja Krewella » 14. Tammi 2013 22:07

Vienosti maa alkoi viettää ylöspäin. Ruunikko ori jatkoi matkaansa hidastamatta, mutta huomasi pian että dyynille kapuaminen olikin yllättävän raskasta. Jalat upposivat askeleiden myötä syvälle hiekkaan eikä pitoa juuri ollut, mutta Frósti loikki pitkin hypähdyksin eteenpäin. Sieraimet laajenivat ja supistuivat kiivaan hengityksen tahdissa, ja voimakas pärskähdys kantautui ilmoille irtohiekan kutitellessa hengitysteissä. Suipot korvat oli suunnattu eteenpäin tiukasti eikä ori iroittanut katsettaan dyynin laesta, vaan kiipesi määrätietosesti ylöspäin. Lopulta Frósti hidasti vauhtiaan, saavuttaessaan dyynin laen. Hengästyneenä mutta pirteänä Frósti kääntyi ympäri ja katsoi valumajälkiä muuten koskemattomassa dyynissä. Orin kaviot olivat nostattaneet hennon pölypilven ilmaan, ja ori kuljetti katsettaan hiekkatomussa, pienen tuulenvireen puskiessa sitä eteenpäin.

Ruskeat, eläväiset silmät siirtyivät kuitenkin nyt kaukana näkyvään kiintopisteeseen. Siristäen silmiään Frósti tarkensi katseensa hahmoon, ja ilokseen huomasi sen kuuluvan hevoselle. Ori nosti heilauttaen päätään, lennättäen pitkän ja takkuisen otsaharjansa sivuun. Hetkinen. Tuon hevosen Frósti oli tavannut aiemmin. Mutta sehän oli Kamír! Innoissaan tutun henkilön näkemisestä Frósti pompahti hörähtäen pehmoisesti, ja lähti sitten dyynin harjaa pitkin kävelemään hahmoa kohti, korvat hörössä ja silmät naulittuna kaukana siintävään kaveriin siltä varalta, että Kamírkin olisi hassulla tuulella ja päättäisi leikkiä piilosta, kuten viime tapaamisella.

Frósti nosti reippaan ravin, ja pompahteli iloisesti. Orin olemus oli rento ja hyväntuulisuus paistoi ruunikosta kauas, samaan tapaan kuin tuo olisi vihellellyt rempseästi. Fróstin lähestyessä Kamíria hymy levisi tuon huulille, silmien siristyessä pelkiksi iloisiksi viivoiksi. Pitkä hörähdys pelmahti ilmoille, ja pian Frósti oli jo niin lähellä että oli tervehtimisetäisyydellä.
- Hei, Kamír! Kiva nähdä sinua, viime näkemästä on jo aikaa! Frósti puolihuudahti vilpittömän onnellisena. Mikä olisikaan hauskempaa kuin kaverin tapaaminen aavikolla? Tällä hetkellä Fróstin mieleen ei tullut mitään.

Hyi minua kun kirjoitan näin lyhyttä >:D
Krewella
 

Re: Written in the stars

ViestiKirjoittaja Jaksu » 15. Tammi 2013 00:25

Frósti huomasi minut ja lähti viivyttelemättä astelemaan luokseni. Ensimmäisellä tapaamisellamme olin piiloutunut häneltä puun alle, mutta enää minulla ei ollut tarvetta päästä häneltä karkuun, joten seisoin tyynesti paikoillani. Frósti oli osoittautunut hyvin kiltiksi ja ystävälliseksi oriksi, joten minulla ei ollut mitään syytä pelätä häntä.
Ruunikko näytti varsin hyväntuuliselta, hän hymyili leveästi ja teki jopa pieniä riemun pompahduksia. Ei kai hän nyt niin innoissaan voinut olla nähdessään minut? Katselin häntä pää hölmistyneenä kallellaan. Ehkä hänellä oli vain hyvä päivä, eihän kukaan nyt minun tapaamisestani voinut sillä tavalla innostua... Mutta olihan ruunikko hyvin aurinkoinen ja iloinen persoona yleensäkin, joten tämän täytyi olla normaalia käytöstä hänelle.
Frósti hörisi ja tervehti minua pirteästi. Hänen saavuttuaan lähelle omallekin turvalleni piirtyi hymy, joskin pieni sellainen.
"H-hei Frósti...", sanoin hieman ujosti, mutta yritin saada itseni kuulostamaan mahdollisimman reippaalta jatkaessani. "Niin, on tosiaan mukava nähdä sinuakin pitkästä aikaa"
En edes muistanut, kauanko viime tapaamisestamme oli kulunut, mutta siitä tuntui olevan ikuisuus. Olin ehkä hieman kaivannutkin Fróstia, sillä hän oli niitä harvoja hevosia joista pidin ja jotka eivät olleet minulle ilkeitä. Hymyni kasvoi hieman leveyttä tarkastellessani orin ystävällisiä kasvoja. Tuntui kummalliselta ajatella sitä, mutta olin hyvilläni, että hän oli osunut paikalle.

"M-mitä sinulle kuuluu? Ilmeisesti hyvää?", kysyin ja huomasin kuulostavani kovin epävarmalta. En ollut kovin hyvä jutustelemaan, varsinkaan jos minun piti itse keksiä jokin puheenaihe. Olin kuitenkin päättänyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja olla hermoilematta turhaan. Hengitin syvään tuulen puhaltaessa kasvoilleni ja rauhoittelin itseäni. Olisin ihan täysi hölmö jos jännittäisin Fróstia. Niinpä rentoutin kehoni jokaista lihasta myöten, käänsin mustat korvani hörölle ja heilautin silmilleni hulmahtaneen otsaharjaksen sivuun, sillä se pisteli ikävästi silmiäni.
"Minä olen muuten nykyisin aavikkohevonen... Oletko sinäkin liittynyt heihin - tai siis meihin? Vai oletko päätynyt tänne jostain muusta syystä?", sanoin ja olin ylpeä, että sain suustani ulos niinkin monta sanaa. En lainkaan muistanut mihin laumaan Frósti kuului, vai kuuluiko mihinkään. Jos hän ei ollut aavikkohevonen ja kuului johonkin toiseen laumaan, hän ei olisi saanut olla aavikkohevosten alueella. Minä en silti välittänyt moisesta, en ajaisi häntä pois vaikka luultavasti pitäisi.

[höpsistä, ei tuo mitenkään lyhyttä ole:D]
Jaksu
 

Re: Written in the stars

ViestiKirjoittaja Krewella » 15. Tammi 2013 22:25

Päästyään tarpeeksi lähelle Frósti pysähtyi hieman töksähtäen, jääden ryhdikkäästi seisomaan pää korkealla. Aavistuksen vahvarakenteista kaulaansa kaartaen ori jäi katsomaan kiinteästi Kamírin persoonallisen värisiä kasvoja. Siitä tosiaan oli kulunut kotva, kun he olivat ensimmäisen kerran nähneet. Kamír oli aluksi vaikuttanut hyvin pelokkaalta, jotenkin surulliselta jopa - mutta tammasta oli kuoriutunut varsinainen taistelija pahan paikan tullen. Nyt tamma vaikutti paljon vapautuneemmalta ja rennommalta, ja se ilostutti Fróstia.
Päätään aavistuksen kallistaen Frósti hymyili tamman vastaukselle. Olipa mukava kuulla, että Kamíristakin oli kiva nähdä Fróstia!

Kamírin kysymyksen kuullessaan ori nyökytteli ja jatkoi hymyilyään. Kyllä, hyvää kuului. Jostakin syystä ori oli todella hyvällä tuulella, ehkä pieni seikkailu oli tehnyt jo muutenkin aurinkoiselle mielelle hyvää.
- Joo, olen seikkaillut ja sen sellaista, ori vastasi ja hymyili taas niin, että silmät siristyivät viivoiksi.
- Entäpäs itsellesi? Frósti tiedusteli kohteliaasti, samalla yrittäen hieman rikkoa jäätä, olihan ori havainnut vielä pienen epävarmuuden vivahteen tamman puheessa. Sitäpaitsi Frósti mielellään kuulisi, mitä Kamír oli tehnyt.
Tamman vastaus tulikin pian, ja ori kuunteli korviaan käännellen Kamírin puhetta. Aavikkohevonen? Viime tapaamisesta oli niin paljon aikaa, ettei Frósti muistanut, oliko laumoista ollut edes puhetta. Ilmeisesti Kamír ei kuitenkaan silloin ollut vielä ollut missään laumassa, jos hän nyt kerta oli aavikkolaisissa.
- Vau! Varmasti kivaa, kun täällä voi juosta niin paljon, Frósti totesi. Varmasti Kamírkin tykkäsi juosta joka paikkaan, kukapa ei nauttisi vauhdista ja vapaudesta!
Tamman seuraava kysymys kuitenkin sai orin hiukan hämilleen. Frósti ei ollut edes miettinyt sellaista. Ei se ollut ajankohtaista... Kai? Oliko Fróstin asetuttava aloilleen? Tarkoittaisiko se rajoja? Orin käsitysten mukaan laumoilla oli rajat. Eikö niitä saanut ylittää?
- En, olen vain vaeltanut ympäri saarta, ori totesi. Hän ei ollut uhrannut ajatustakaan laumoille.
- Satuin vain päätymään tänne. En ollut ikinä nähnyt aavikkoa, Frósti sanoi ja hymyili.
- En ole edes miettinyt mihin laumaan menen. Tavallaan laumattoman elämä houkuttelisi. En sitten tiedä...

Aurinko oli jo lähes kadonnut, se laski nopeasti. Pian ilma viilenisi ja tulisi yö. Frósti vilkaisi kaukana siintäviin dyyneihin, joihin heijastui viimeinen heikko oranssi kajastus. Pieni aavikkotuuli leyhytteli Fróstin mustaa, takkuuntunutta ja repaleista harjaa. Hetkeksi ori sulki silmänsä ja antoi tuulen kutitella kasvojaan, tuoda aavikon tuoksua sieraimiinsa. Sitten ori avasi silmänsä ja katsoi Kamíriin.
- Kohta viilenee, haluaisitko kävellä hieman niin voidaan jutella samalla? Ori ehdotti spontaanisti, hymyillen.
Krewella
 

Re: Written in the stars

ViestiKirjoittaja Jaksu » 16. Tammi 2013 01:02

Hämärä hiipi aavikolle auringon laskettua miltei kokonaan horisonttiin. Viimeiset valonsäteet loivat pitkiä varjoja hiekkadyyneille, ja jos tarkasti katsoi, saattoi nähdä tähtien pilkistävän hiljalleen tummenevalla taivaalla. Kuuta eivät silmäni havainneet, mutta sekin ilmestyisi illan myötä tähtien rinnalle.
Laskin katseeni alas taivaalta ja kohdistin sen takaisin Fróstiin. Hän sanoi varsin leveästi hymyillen, että oli seikkaillut. Se taisi olla melko tavallista puuhaa nuorille oreille, heillä kaikilla tuntui olevan voimakas vietti päästä näkemään maailmaa ja keräämään uusia, jännittäviä kokemuksia. En tosin voinut kieltää sitä, että itseänikin kiehtoi kiertää tutkimattomia maita niin kuin nyt aavikkoa.
"Sehän kuulostaa mukavalta", sanoin ja tunsin hymyn levenevän mustalla turvallani. Oli hyvin vaikeaa pitää vakavaa tai ilmeetöntä naamaa Fróstin seurassa, joka hymyili taukoamatta niin iloisesti ja leveästi, että suupielet ulottuivat miltei korviin asti.
Ruunikko kysyi vuorostaan minun kuulumisiani, ja kerroin hänelle liittyneeni aavikkohevosiin. Hän suhtautui uutiseeni positiivisesti ja sanoi, että täällähän oli mukavaa juosta, sillä tilaa riitti vaikka muille jakaa. Kyllähän minä pidin juoksentelusta ja sen tuomasta vapauden ja voiman tunteesta, mutta en ollut silti pahemmin kirmaillut ympäri maita ja mantuja. Ehkä minun kannattaisi kokeilla tehdä sitä enemmän, sillä ainakin Frósti näytti nauttivan siitä hyvin paljon.
"Olet kyllä oikeassa. Varsinkin täällä aavikolla on silmiinkantamattomiin asti tilaa juoksennella"

Frósti näytti hämmentyvän kysyttyäni, miksi hän oikein oli päätynyt aavikkohevosten maille. Kuten saattoi arvatakin, hän kertoi olevansa laumaton ja kierrelleensä saarta. Se kävi järkeen, olihan hän sanonut seikkailleensa paljon. Hän kertoi myös, ettei hän ollut käynyt ennen aavikolla.
"Niinkö? En minäkään. Lähdin tänne ikään kuin tutustuakseni oman laumani alueisiin", vastasin hymy huulillani koreillen. Frósti jatkoi perääni, ettei hän ollut uhrannut ajatustakaan laumoille ja että harkitsi laumattomana elämistä. Hätkähdin lähes huomaamattomasti ja hymyni hyytyi vähän. Eiväthän kaikki laumattomat pahoja olleet, mutta olin saanut sellaisen kuvan, että heidän joukossaan oli paljon hämäriä ja kovanaamaisia hevosia. Pelotti ajatellakin, mitä Fróstille voisi tapahtua sellaisten seurassa.
"H-haluaisitko tosiaan olla laumaton?", kysyin ja huoleni kuulsi läpi äänestäni. "M-mutta laumattomien joukossahan voi olla vaarallista... Siellähän on se murhaajakin..."
En millään saanut päähäni, mikä tuon paljon esillä olleen murhaajan nimi oli, mutta huolestuisin kamalasti jos Frósti päättäisi ryhtyä laumattomaksi.

Ruunikon takaa puhaltava tuuli lennätti hiekkaa päälleni. Suljin silmäni suojellakseni niitä hiekalta ja pärskähdin, kun sitä meni sieraimiini. Ei minulla ollut mitään hiekkaa vastaan, mutta ei sen olisi sillä tavalla tarvinnut käydä päälleni... Tuulen laannuttua ja hiekan laskeuduttua takaisin maahan avasin silmäni, samanaikaisesti kuin orikin. Hän hymyili ja ehdotti, että kävelisimme hieman. Sehän sopi minulle paremmin kuin hyvin.
"Tottahan toki. Pieni kävelylenkki tekee aina hyvää", vastasin yllättävän pirteästi, ja katselin jo ympärilleni miettien mihin suuntaan lähtisimme kulkemaan. Joka puolella näkyi ainoastaan hiekkaa, joten ei tarvinnut paljoa mietiskellä minne mennä.
Otin jo pari askelta eteenpäin ja vilkaisin Fróstiin nähdäkseni, että hän tulisi perään.
"Mitä luulet, löytäisimmeköhän täältä sellaista, miksi sitä sanotaan, keidasta..?", kysyin. Olin hyvin janoinen, joten veden etsiminen oli minusta houkutteleva ajatus.
Jaksu
 

Re: Written in the stars

ViestiKirjoittaja Krewella » 17. Tammi 2013 21:40

Tyyneys ja ilo pyyhkiytyivät ensimmäistä kertaa Fróstin kasvoilta, nopeasti kuin oria olisi lyöty raipalla kasvoihin. M-mutta laumattomien joukossahan voi olla vaarallista... Siellähän on se murhaajakin... Kamírin sanat iskivät oriin kuin jääpuikko, se iski vasten kuin terä ja teki mennessään jäisen aukon. Caralia - unelmien paratiisisaari, jossa kaikki elivät rauhassa, vailla murheita, kantoi sisällään murhaajaa?
Goscinny. Varhaiset muistot tulvivat yhtäkkiä Fróstin mieleen, orin kauan sitten kasaaman padon murtuessa äkillisesti. Kaikki ne tunteet, jotka ori oli piilottanut sen ilon ja hymyn alle, heijastui nyt esiin, Fróstin suunnatessa tuskaisen katseensa kaukaisuuteen. Se ori oli kauan sitten tehnyt liian pahoja asioita, joita ori ei haluaisi muistella.
Pelkoa ja huolta heijastavat silmät siirtyivät Jemeen. Jemeen? Frósti huomasi ajattelevansa menneisyyden rakastajaansa katsellessaan Kamíria. Se tunne mikä oli vainonnut häntä kauan, jolta hän oli viimein päässyt karkuun, repäisi yhtäkkiä ja viilsi kuin partaterä sydämestä. Ikävä. Ikävä ja huoli siitä, mitä oli käynyt, minne elämä oli Jemen johdattanut.

Juuri kun elämä oli alkanut asettua raiteilleen, Frósti kuuli saarella riehuvasta murhaajasta. Pahinta, mitä voisi ikinä sattua orille, olisi se, että hänelle tärkeää henkilöä satutettaisiin. Entä, jos historia toistaisi itseään? Entä jos murhaaja veisi Kamírin, niinkuin Goscinny vei Jemen? Entä jos murhaaja suistaisi Kamírin kuolemaan, samalla tavoin kuin Goscinny julmasti antoi Farfallan kohdata loppunsa?
Frósti huomasi tuijottavansa Kamíria. Silmäkulmasta orilla lähti tumma juova, joka kiemurrellen laskeutui tasaista poskea pitkin alaspäin. Pitkiin aikoihin ori ei ollut itkenyt, mutta nyt se vain tapahtui.
Jos Kamír kysyisi, Frósti olisi selityksen velkaa. Ja ori luotti tammaan.

Frósti kuitenkin elätteli toiveita, ettei tamma huomannut, sillä ei halunnut Kamírin huolehtivan hänen muistojensa vuoksi. Niimpä Frósti vei katseensa taivaanrantaan, ja henkäisi hieman väristen.
- Se... Sehän on kamalaa. Muuta Frósti ei osannut sanoa. Onneksi Kamír oli suostunut kävelyehdotukseen, ja rauhallisesti Frósti lähti astelemaan tamman vierellä.
- Keidas? Etsitään vaan, en ole koskaan käynyt sellaisella, Frósti sanoi ja piristyi huomattavasti. Tästähän tulisi kivaa, kunhan synkistelyfiilis unohtuisi!
Krewella
 

Re: Written in the stars

ViestiKirjoittaja Jaksu » 18. Tammi 2013 15:28

... Mitä nyt? Frósti vakavoitui aivan yhtäkkiä kuin olisi nähnyt aaveen. Hymy hyytyi pois turvaltani ja minun oli aivan pakko vilkaista olkani yli kuin varmistaakseni, ettei takanani ollut aavetta - ja eihän siellä ollutkaan. Huokaisin ääneti helpotuksesta ja rentoutin jännittyneet lihakseni. Syy Fróstin äkilliseen mielialanmuutokseen täytyi siis olla jokin muu kuin kummitusten näkeminen. Katselin hämmentyneenä hänen kasvojaan, mutten rohjennut kysyä, mistä kiikasti. Olinko minä sanonut jotakin väärää...? Samassa tajusin, mikä Fróstiin oli mennyt. Hän oli tainnut säikähtää pahanpäiväisesti mainittuani Caraliassa liikkuvan murhaajan. Oli aivan tervettä olla peloissaan siitä ja olla varuillaan, mutta tässä täytyi olla myös jotain muuta. Hänen silmistään kuvastui tuska, jota en aivan ymmärtänyt ja näin hänen poskelleen karkaavan kyyneleen. Henkäisin suu raottuen, mutten sanonut vieläkään mitään. Olin hyvin huolissani Fróstista ja kaipasin takaisin hänen iloista, säteilevää hymyään. En tiennyt ollenkaan, mitä minun olisi pitänyt sanoa tai miten toimia. Niinpä päädyin vain tuijottelemaan neuvottomana jalkojeni juureen, ilmeeni täysin jähmettyneenä. Rintaani painoi ikävästi ja arkailin Fróstiin katsomista. Minulla ei ollut kokemusta surullisten hevosten lohduttamisesta, joten oli parempi pysytellä vaiti ja antaa ruunikon koota itsensä rauhassa.

Vasta Fróstin puhuessa uskalsin kohottaa katseeni maan tasolta takaisin hänen silmiinsä. Hän tuijotteli järkyttyneenä kaukaisuuteen.
"Niin, niin se on... Mutta tuskin meillä on hätää, niin kauan kun pysymme turvallisesti muiden hevosten lähettyvillä", totesin ja yritin saada sanotuksi edes jotakin rauhoittavaa. En halunnut katsella oria allapäin, se teki minutkin surulliseksi. En halunnut hänen olevan murheissaan takiani.
Pian hän kuitenkin asteli rinnalleni lähdettyäni kävelemään summanmutikassa valitsemaani suuntaan, ja hänen olemuksensa oli palannut takaisin entiseen ehdotukseni myötä. Tarkkailin häntä vaivihkaa silmäkulmastani, hän vaikutti piristyneen ja järkytys ja tuska olivat pyyhkiytyneet tiehensä hänen kasvoiltaan. Huulilleni piirtyi pieni helpotuksen hymy. Vaikutti siltä, että kaikki oli taas hyvin.
"En ole minäkään. Mutta toivon todella, että löydämme sellaisen nyt, sillä en ole saanut juotavaa koko päivänä", sanoin ja huomasin myös vatsani kurisevan. Olin syönyt jotain viime yönä, joten nälkä oli yltynyt varsin kovaksi. Ei silti ollut pahitteeksi, etten ollut kaiken aikaa syömässä, en halunnut lihoa liikaa. Olin jo melkoinen pullero ennestäänkin. Ahdistuin ajatellessani, miten pyöreä oikein olinkaan. Vilkaisin jännittyneenä Fróstiin ja mietin, mahdoinko olla hänen mielestään lihava. Pidätin henkeäni ja vedin vatsaani sisään, jotta näyttäisin hieman hoikemmalta ruunikon silmissä.
Ehkäpä minun pitäisi aloittaa dieetti. En halunnut olla sekä naurettavan näköinen että lihava, siinä olisi jo aivan liikaa kestämistä.
Jaksu
 

Re: Written in the stars

ViestiKirjoittaja Krewella » 21. Tammi 2013 20:33

Tuuli henkäili kevyesti ja tanssitti orin mustia jouhia mukanaan. Kaviot upposivat pehmeästi hiekkaan eikä kaksikon askelluksesta juuri kuulunut ääniä, mutta Fróstin vilkaistessa taakseen ori näki pitkät vanat, jotka he jättivät jälkeensä. Vaikka puheenaihe oli vaihtunut, pieni paino lepäsi orin sisällä. Kamírkin vaikutti huolestuneelta. Korviaan käännellen ori katsoi kaukaisuuteen ja mietti, kertoisiko tammalle.
Kamírin sanat kuitenkin leikkasivat hiljaisuuden, ja ori hätkähti ajatuksistaan hereille. Tummat silmät siirtyivät Kamíriin ja lämpö syttyi niihin.
- Olet oikeassa. Äläkä sinäkään huoli, en ikinä antaisi kenenkään tehdä pahaa ystävilleni.
En ikinä enää uudestaan, ori ajatteli mielessään. Kamír oli Fróstin ystävä. Ori puolustaisi Kamíria, Frósti ei koskaan enää menettäisi ketään pahojen hevosten takia.
Farfalla oli ollut Fróstin ensimmäinen ystävä, ja hänet Frósti oli menettänyt kuolemalle. Ja Jeme, Fróstin ensirakkaus, oli menetetty kohtalolle ja huonolle onnelle, jotka riistivät ainoan asian orilta, josta ori enää oli välittänyt.
Déwkin oli poissa. Samoin Nákota.
Mutta Kamír oli siinä.

Tähdet syttyivät yksitellen hämärtävälle taivaalle. Lämpö haihtui hiljalleen ja tilalle tuli mukavan sopiva viileys. Vaikka ori piti lämmöstä, oli viileys silti miellyttävämpää. Se virkisti ajatuksia ja koko kehoa, ja Frósti tunsi voimiensa kertyvän taas spurtin jäljiltä. Ori venytti hieman askeltaan, ja huiskautti hännällään. Energisyys alkoi näkyä orin liikkeissä, jotka korostuivat taas ja joista välittyi voimakkuus, jota pienen orin lihaksikas ruumis piti sisällään. Päätään ylöspäin kohottaen ori katsoi ympärilleen, ryhdikkäästi ja eloisasti. Silmät haeskelivat jotain kiintopistettä horisontista, ja pian orin silmät tarrasivat sellaiseen. Kaukana siinsi jokin tummempi, jokin mikä rikkoi tasaisen taivaanrannan viivan. Keidas? Siitä oli otettava selkoa.
- Näetkö tuon tuolla? Voisiko se olla keidas? Ori kysyi ja vei päänsä lähelle Kamírin päätä, osoittaen suunnan mitä tarkoitti. Fróstin ottaessa askeleen tuo kevyesti tuuppasi Kamíria lavallaan.
- Mitäs sanoisit jos otettaisiin pieni laukkakisa sinne? Ori ehdotti leikkisästi, ja tuuppasi nyt turvallaan Kamíria kaulalle, pompaten sitten kengurumaisesti kauemmas.
- Ota kiinni jos saat!
Krewella
 

Re: Written in the stars

ViestiKirjoittaja Jaksu » 25. Tammi 2013 14:19

"En minäkään... Mutta muista pitää huoli myös itsestäsi", sanoin Fróstille vaisusti hymyillen. En kestäisi jos ruunikolle sattuisi jotain. Olin tietysti valmis puolustamaan häntä tarpeen vaatiessa ja olemaan hänen apunaan, mutta en voinut olla hänen rinnallaan kaiken aikaa. En myöskään ollut mikään voimanainen, joka pystyisi rökittämään isoja, pahoja hevosia kuten sen murhaajan, joka liikuskeli Caraliassa ja surmasi viattomia hevosia. Jäisin väistämättä kakkoseksi sellaista vastaan, mutta tekisin kaikkeni Fróstin tai kenen tahansa ystäväni eteen vaikka se tietäisi sitä, että menettäisin oman henkeni.
Ajatukseni olivat kulkeneet synkeille poluille, joten yritin ravistautua niistä irti ja sysätä ne pois mielestäni. Olisi turhaa murehtia etukäteen kaikkea mitä voisi tapahtua. Asiat olivat tällä hetkellä varsin mainiolla tolalla, joten päätin olla huolehtimatta turhia. Vilkaisin silmäkulmastani vierelläni käyskentelevään ruunikkoon oriin ja hymyilin itsekseni toisella suupielelläni. Niin, minä vietin aikaa hyvän ystäväni kanssa, miksi pilata se synkistelemällä? Ravistelin päätäni karistaakseni ikävät ajatukset pois mielestäni ja jatkoin kävelyä reippaamin, iloisella mielellä.

Aurinko oli jo kadonnut kokonaan horistonttiin ja taivas oli sen myötä hämärtynyt ja ilma viilennyt. Pidin aavikon lämmöstä, mutta tuntui kieltämättä hyvältä kun viileä ja raikas iltatuuli puhalsi kasvoilleni ja virkisti oloani. Käänsin katseeni ylös taivaankantta kohti. Se oli vaihtanut väriään punaisesta, oranssista ja kultaisesta vaalean- ja tummansiniseen. Kuu oli kavunnut taivaalle ja sen rinnalla tuikkivat kirkkaina iltatähdet. Näky oli hyvin kaunis ja unohduin ihailemaan sitä lumoutuneena. Yössä oli aina jotain hyvin taianomaista.
Palasin takaisin maanpinnalle Fróstin äänen karkottaessa keskuuteemme laskeutuneen hiljaisuuden. Katsoin häneen hieman hölmistyneenä ja seurasin hänen katsettaan horisonttiin. Hän oli ilmeisesti nähnyt kauempana jotain, joka voisi olla etsimämme keidas. Ensin en havainnut mitään muuta kuin hiekkadyynejä, mutta siristäessäni silmiäni olin erottavinani epämääräisen tumman siluetin yötaivasta vasten.
"Vaikea sanoa näin kaukaa, mutta luulisin, että se on keidas", vastasin Fróstille. Olisi hienoa, jos olisimme tavoittaneet keitaan näin lyhyen etsinnän jälkeen, sillä kurkkuani kuivasi ja janoni oli yltynyt miltei sietämättömäksi.

Hätkähdin tuntiessani hellän tuuppauksen kyljessäni ja kaulallani. Katsoin kysyvästi Fróstiin, joka ehdotti innoissaan laukkakisaa keitaan luokse. En ennättänyt edes kissaa sanomaan kun ruunikko oli jo ponnistanut itsensä vauhtiin odottamatta vastaustani.
"H-hei, ei ole reilua, tuo oli varaslähtö!", huusin Fróstin perään ja kiihdytin askeleeni ravin kautta laukkaan, etten jäisi hänestä jälkeen. Minähän en aikonut hävitä hänelle! Harjani lepatti villisti kiitäessäni hurjaa kyytiä hiekkadyynien keskellä ja kuroessani välimatkaa minun ja ruunikon välillä umpeen. Turvallani koreili innostunut virnistys. Kylläpä tuntui hyvältä juosta niin lujaa kuin jalat vain sallivat. Nostatin perääni sankan hiekkapilven laukatessani Fróstin perässä ja pian olin kirinyt itseni hänen rinnalleen. Loin häneen ilkikurisen katseen.
"Ähäkutti, minäpäs menen ohitsesi!", sanoin ja näytin hänelle kieltä, ja sitten pidensin askeltani entisestään päästäkseni orin ohitse. Nauroin riemuissani ja nautin vauhdin suomasta huumasta täysin rinnoin. Vilkaisin olkani ylitse Fróstiin, mutten nähnyt häntä takanani pöllyävän hiekan seassa. Olinkohan saanut karistettua hänet jälkeeni? En jäänyt ottamaan asiasta selvää, sillä huomasin, että aloin jo olla lähellä maaliviivaa. Keidas erottui selvänä edessäni ja tein viimeisen rutistuksen päästäkseni perille ennen Fróstia. Kavioni rummuttivat hiekkaista maata ja viskoin päätäni leikkisästi. Päästyäni keitaan tuntumaan hidastin vauhtiani hieman ja tein sitten äkkipysähdyksen, jolloin hiekkaa lensi valtoimenaan ympäriinsä. Ympärilläni leijui hiekkainen pölypilvi joka haihtui hiljalleen pysähdyttyäni. Valkomusta karvani kiilsi hiestä märkänä ja hengitin raskaasti sieraimet laajenneina ja kyljet hengityksen mukana paisuen. Kuntoni ei ollut mikään maailman paras, joten juoksukilpailu otti voimieni päälle. Tuumasin, että pieni uintireissu ei olisi pahitteeksi, sillä olin aivan kuumissani.
Hengitykseni tasaannuttua käännyin ympäri Fróstia kohti leveä voitonhymy mustalla turvallani.
"Voitinpas sinut!" sanoin hänelle läkähtyneenä, mutta onnellisena. Ei ollut ihme, että Frósti piti juoksemisesta niin paljon, siitä tuli kerrassaan loistava olo!
Jaksu
 

Re: Written in the stars

ViestiKirjoittaja Krewella » 29. Tammi 2013 13:45

Ori ei voinut pidättää hyväntuulista naurua nähdessään Kamírin suorastaan tyrmistyneen ilmeen orin pompatessa kauemmas. Tamma huudahti jotain varaslähdöstä, ja Frósti hidasti, mutta samaan aikaan Kamír pongahti vauhtiin ja saavutti oria. Frósti pyörähti ympäri takastensa varassa kuin kenguru ja ponnisti itsensä voimalla vauhtiin, venyttäen etujalkojaan ja kauhoen hiekkaa pölypilveksi taakseen. Kamír juoksi lähes hänen rinnallaan, ja Frósti pelkäsi jättävänsä tamman taakseen mikäli juoksisi lujaa. Niimpä ori hieman rajoitti askeltensa pituutta ja hiljensi, mutta yllättäen Kamír juoksikin ohi. Nyt Frósti katsoi tyrmistyneesti, miten raidallinen tamma pyyhälsi menemään kuin ohjus, vilkaisten vielä ilkikurisesti, huudahtaen jotain ja näyttäen kieltä ohimennessään. Frósti vastasi katseeseen vilpittömän hämmentyneenä, mutta joutui pian rusertamaan silmänsä kiinni hiekanmurusten kirvellessä silmiä.
Ori kuitenkin jatkoi juoksuaan ja siirtyi Kamírin vanavedestä hieman sivummalle, välttääkseen pöllyävän hiekan. Kaksikko kiisi hiekkatasangolla, ja pärskien Frósti kiri Kamíria, joka oli osoittautunut pahaksi vastustukseksi. Häntä soihduksi nostettuna ori nelisti tammaa kiinni, viskoen päätään ja silmät vettä valuen. Hetken kaksikko nelisti lähes rinnakkain, hiekkapilven ympäröimänä, mutta ori ei enää ehtinyt kiriä tammaa lopullisesti, sillä keidas häämötti nopeasti edessä, ja ori pystyi vain myöntämään tappionsa jarruttaessaan hetken Kamíria myöhemmin itsensä liukupydähdykseen. Kintereet hipoivat maata orin takapään laskeutuessa lähes istuma-asentoon, pään taipuessa eteen rajun pysähdyksen tasapainottamiseksi. Ori tunsi hien kostuttavan turkkiaan, ja vilkaisi Kamíria, joka oli ilmeisesti myös kuumissaan pitkän juoksun jäljiltä. Voitonhymy kareili tamman huulilla, eikä Frósti voinut olla vastaamatta hymyyn.
- Olit kyllä kova vastus! Mutta ensi kerralla voitan, Frósti sanoi hymyillen niin leveästi, että silmät kapenivat viivoiksi.

Yhä hengästyneenä ori ravisteli harjaansa ja antoi hengityksensä hetken tasaantua, ennen kuin kääntyi katsomaan keidasta. Näky oli hämmästyttävä ja erikoinen, keskellä kuivaa hiekkakenttää lepäävä vesiallas jonka ympärillä kasvoi muutama varjostava puu ja pensaikko. Vesi oli kirkasta, puhtaan näköistä, ja allas oli lisäksi suhteellisen syvän näköinen, niin että siihen voisi mennä selkäänsä myöten kastautumaan. Frósti lähestyi keidasta, mutta kääntyi sitten katsomaan raidallista tammaa, viitaten tuota ikäänkuin vierelleen.
- Tule, mennään juomaan, ori sanoi virnistäen. Sitten tuo otti muutaman askeleen lähemmäs keidasta, ja painoi päänsä lähemmäs peilityyntä pintaa kohti. Vedestä heijastui orin omat kasvot, joiden silmät tuikkivat yhtä kirkkaasti kuin tähdet, jotka myös heikosti kajastaen heijastuivat veden pintaan. Varovasti ori painoi turpansa veden pinnalle, aiheuttaen pieniä väreitä. Kylmä vesi hyväili tummaa turpaa, jota ori kuljetti haaveksuvasti veden pinnalla. Vaikka ori vaikutti keskittyvän juomiseen, tuo oikeasti hykerteli juonikkaasti sisällään. Sillä orilla oli muita suunnitelmia - mikäli Kamír pitäisi juoksemisesta, varmasti tamma tykkäisi myös uida!
Sisäisesti virnistellen Frósti odotti tilaisuutta pukata tamma veteen.
Krewella
 

Re: Written in the stars

ViestiKirjoittaja Jaksu » 01. Helmi 2013 01:29

Fróstin sanat saivat minussa aikaan huvittuneen naurunpyrskähdyksen. Vai että voittaisi hän minut ensi kerralla, pyh ja pah! Sen haluaisin kyllä nähdä, vaikka tiukillehan meidän juoksukisamme oli kieltämättä mennyt. Ruunikko oli saapunut maaliin vain vähän minun jälkeeni ja oli ollut vähällä, ettei kisasta tullut tasapeliä.
"Sehän nähdään", sanoin ja tuuppasin oria leikkisästi lapaan mustanpuhuvalla turvallani.
Olin luullut, että olisin aivan surkea juoksija, sillä en harrastanut sitä liiemmin ellei minun tarvinnut pötkiä pakoon jotain vierasta hevosta. Mutta minun oli myönnettävä, että juokseminen oli hauskaa varsinkin kun oli hyvä ystävä rinnalla. Tuumin, että voisin alkaa juosta enemmänkin itsekseni, sillä ei olisi pahitteeksi jos saisin karistettua muutaman kilon. Loin närkästyneen katseen kohti pyöreää vatsaani, se mokoma oli päässyt kasvamaan ihan huomaamattani luvattoman isoksi. Tunsin olevani kävelevä valas ja häpesin omaa ulkomuotoani entisestään sen takia.

Katseeni hakeutui vatsastani Fróstiin, joka viittoi minua tulemaan mukanaan keitaalle. Minua ei tarvinnut kahdesti kehottaa, sillä olin niin janoinen, että olisin voinut juoda vaikka koko keitaan tyhjäksi! Ravasin välimatkan minun ja ruunikon välillä umpeen ja kävelin sitten häntääni rennosti huiskien Fróstin rinnalla veden äärelle. Peilityyntä vettä reunustivat vihreät saniaiset ja pitkävartiset palmut, jotka illan hämärässä olivat pelkkiä mustia siluetteja horisonttia vasten. Astuin aivan veden tuntumaan niin, että kavioni miltei koskettivat sen värähtämätöntä pintaa. Yöllinen tähtitaivas ja kuu heijastuivat sen pinnasta kirkkaina samoin kuin kirjavat kasvoni. Kurtistin kulmiani näkemälleni ja mieleni teki rikkoa kuvajaiseni iskemällä kavioni veden pintaan. Sen sijaan tyydyin vain upottamaan turpani veteen, sillä halusin sammuttaa kurkkuani kuivaavan janon. Vesi oli ihanan viileää ja virkisti oloani välittömästi, ja join sitä ahnaasti kuin viimeistä päivää.
Jaksu
 

Re: Written in the stars

ViestiKirjoittaja Krewella » 04. Helmi 2013 01:48

Kylmä vesi hyväili orin kurkkua ja sammutti hehkuvan janon, joka tuntui kuivattavan Fróstin sisustaa kuivemmaksi kuin Caralian aavikko. Raikas ja puhdas keidasvesi tuntui taivaalliselta, ja hetki hetkeltä ori tunsi palautuvansa juoksusta. Hengitys tasaantui ja nihkeys haihtui, mutta silti Fróstikaan ei pistäisi pahakseen pientä kastautumista. Ori suunnitteli tekevänsä sen heti Kamírin jälkeen.
Frósti katsoi, kuinka Kamír askelsi hänen viereensä ja alkoi juoda. Selvästi tammakin oli janoissaan, ja ei ollut ihme - olihan tamma todellakin juossut ja kunnolla! Ori hymyili pienesti ja vei katseensa Kamírista veteen. Ori katseli itseään veden pinnalta. Oli hienoa, että Frósti oli löytänyt itselleen ystävän täältäkin paikasta. Mitähän Kamír ajatteli Fróstista? Yhtäkkiä Frósti huomasi, miten tärkeää hänelle oli tietää, pitikö myös Kamír häntä ystävänä. Pienesti tammaa vilkaisten ori mietti, olikohan hän Kamírille ystävä, vaikka aluksi tamma olikin pelännyt häntä.

Mietittyään hetken ori kuitenkin nosti päänsä ilmaan ja tajusi hetkensä tulleen. Frósti katsoi kuinka Kamír joi, ja liikautti jalka kerrallaan itseään hieman taaksepäin, huomaamattomasti kuin salapoliisi. Muikea, viekas ilme kasvoillaan ori oli olevinaan huomaamaton, kunnes vei päänsä nopeasti taaksepäin ja pukkasi Kamíria määrätietoisen voimakkaasti takapuolesta, yrittäen saada tamman veteen.
- Noniin neiti, rohkeasti veteen vain! Ori hihkaisi mielissään, ja loikkasi sitten Kamírin vierelle, yrittäen hampaillaan saada hellästi otetta Kamírin harjasta, satuttamatta kuitenkaan. Frósti yritti näin kiskoa tammaa veteen. Frósti kastoi jo etujalkansa kirkkaaseen veteen, ja nauroi iloisesti.
- Vesipeto tuleeee!
Krewella
 


Paluu Aavikko

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron