Hadaee mada tawila - Siitä on kauan

Kesäisin aavikolla on erittäin kuuma ja alueen ison koon takia sinne voi eksyä erittäinkin helposti. Aavikolta saattaa löytää helposti kaikenlaisia skorpioneja, kuka ties pari kameliakin saattaa joskus kävellä vastaan, mutta ne ovat todella harvassa tällä saarella. Talvisin aavikolle ei sada lunta, mutta alue viilenee jonkun verran. Suhteellisen kylmä siellä ei siltikään koskaan ole.

Hadaee mada tawila - Siitä on kauan

ViestiKirjoittaja Rosadum » 29. Syys 2015 20:11

[Yksinpeli.]

AUBE DORÉE

Ilta laskeutuu aavikolle ja värjää sen reunamilla seisovat palmut punaisellaan. Tätä hetkeä olen odottanut päiviä - ei, viikkoja. Ehkä kuukausia. Aikaa on vaikea ymmärtää, kun jokainen kiduttavan pitkä minuutti tuntuu tunnilta.

Astun ulos sademetsän kätköistä. Punainen karvapeitteeni hohtelee laskevan auringon valossa. Kun olen jättänyt metsän varjon kokonaan taakseni ja astunut valoon, olen kuin punainen rubiini keltaoranssin aavikon laidalla. Kimmellän kirkkaampana kuin kukaan koskaan, ja tuli sisälläni palaa hurjana.
Kaarran siroa kaulaani ja tanssin korskuen paikallani, kuivat jalkani korkealle kohoten. Sitten pysähdyn, jähmetyn paikalleni kuin odottaisin jonkinlaista merkkiä.

Seison pitkään, korvat hörössä aavikolle päin, kaula kaarella, silmät kiinni.
Sitten se tulee - pieni tuulenvire dyyneiltä päin.

Minuun tulee liikettä silmänräpäyksessä, kun ponnistan äkkiä takasilleni. Takanani metsässä muutama lintu lehahtaa siivilleen säikähdyksestä. Hirnahdan, ja ääneni kaikuu aavikon poikki.
Etukaviot uppoavat hiekkaan, ja pian olen jo kiidossa. En katso enää taakseni.

Juoksen riemusta, riehun onnesta ja tanssin ikävän purkautuessa ilon kyyneleiksi. Ja sitten taas juoksen. Ensimmäiset tunnit juoksen koska huvittaa, ja sitten jatkan, koska minusta tuntuu, että minun täytyy. On juostava kaikkien niiden juoksujen edestä, joiden aikana nyhjötin yhteismaalla, puiden keskellä. Vaikka jalkoja alkaa sattua, otan jokaisen hengenvedon suurena lahjana. Yö on viileä, ja jaksan siksi juosta pidempään. Kun lopulta lepään, teen sen kunnolla - kaadun erämaan hiekkaan ja piehtaroin, ja sitten lepään tähtitaivasta katsellen, turvassa. Kun mielessä tuntuu taas tarve liikkua, tottelen mielelläni.

Aamuaurinkoa tervehdin korkeimman dyynin laelta. Sieltä katson myös ympärilläni avautuvaa maisemaa, hiljaisia dyynejä ja kaukana edessä häämöttävää keidasta.
Olen taas kotona.
Menossa mukana:
Aavikkohevonen, aamuauringon lapsi Adorée
Tasankohevonen, varjona vierelläsi Makil
Metsäponi, sydämenmurskaaja Sado
Seuranhaku ~ Aikajanat
Avatar
Rosadum
Cara-lapsi
 
Viestit: 286
Liittynyt: 29. Elo 2013 19:01

Paluu Aavikko

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron