Värejä maailma taas on tulvillaan

Sademetsien aluskasvillisuus on erittäin tiheähköä, jonka takia siellä on vaikeahko liikkua. Tiheä kasvillisuus kuitenkin takaa sen, että sieltä löytyy vaikka minkälaisia piilopaikkoja piiloutumista varten, jos jollakin on aivan hengenhätä. Piilopaikat ovat kuitenkin hevosille osaksi myös vaaraksi, sillä monenlaiset pedot pääsevät piiloutumaan niiden varjoon.

Värejä maailma taas on tulvillaan

ViestiKirjoittaja Zarroc » 19. Elo 2015 18:41

[mukaan Ame ja öö.. ana? 8'D]

REPLICA

Olin hieman varkain asettunut aloilleni aavikkohevosten maille. Ei minulle ollut tullut pieneen mieleenkään tässä kesän aikana edes harkita johtajan löytämistä, tai tässä tapauksessa johtajattaren, koska hän oli kadonnut kuin kiven alle. Ja loppujen lopuksi minua hieman ahdisti tieto siitä, että sen tapaamisen jälkeen olisin ikäänkuin kahlittu samaan ympäristöön loppuelämäkseni. Tietysti voisin aina rikkoa rajoja ja sääntöjä ja juoksennella missä sattuu, mutta enhän minä oikeastaan edes ollut sellainen. Pelkäsin liikaa auktoriteettia ja nopeasti paheellisuuden kokoon kursivaa tietoa siitä, että se, mitä tekisin oli aina väärin.

Kyllähän minä aina tavallaan yritin olla niinkin hevosiksi, kuin vain kykenin tässä ympäristössä. Mutta nytkin, ympärilleni katsellessani näin vain liskoja, kukkia ja värikkäitä lintuja. Siinä oli vaikea tuntea itseään omaksi persoonakseen, kun tuntui hukkuvan värien, hajujen, makujen ja äänien sekamelskaan. Toisaalta joskus hukkuminen olisi ehkä ollutkin ihan paikallaan, mutta yksin unohduksiin jääminen täällä sademetsän ryteikössä saattaisi olla kaikin puolin ikävää. Tietysti ei minullakaan ollut ketään joka kaipaamaan jäisi, tai jota minä itse edes ajattelisin kahteen kertaan, mutta silti. Ikäväksi tämä silti äkkiä muotoutuisi, maata tuolla odottamassa hidasta kuolemaa.

Puistatus läpäisi koko selkärankani ja heilautin häntääni varsin tyytymättömänä ajatuksieni suuntaan. Olin ollut jo jokseenkin varma siitä, että olisin kyennyt jollain asteella menemään päivät läpi ilman syvää itsesäälin mutakuopassa uiskentelua, mutta selkeästikään en. Itseinhokaan ei sinänsä ollut uutta, mutta sen sai sentään pidettyä hieman paremmin lapasessa.
Huokaisten annoin askeleideni jälleen kuljettaa minua jonkin matkaa eteenpäin, hetkittäin toivoin jopa syvää hiljaisuutta. Mutta niin kauan, kun en kuullut omia ajatuksiani, niitä ei leikisti ollut olemassakaan ja minä olin täysin normaali. Täysin riittävä.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Värejä maailma taas on tulvillaan

ViestiKirjoittaja kujakettu » 14. Syys 2015 20:47

ANAKIN

En kyllä koe vieläkään oloani mitenkään kaikista kotoisimmaksi tässä ympäristössä. Sademetsä on kertakaikkisen outoa ympäristöä. Ylivoimaisesti ahdistavinta minulle on se että kun ryteikköä on niin paljon, olo on paljon haavoittuvaisempi. Paljon paikkoja joihin piiloutua, paljon outoa pientä ja suurempaakin eläimistöä jonka liikkumista en välttämättä vajavaisuuteni takia havaitse. Onneksi muut aistini olivat herkemmässä, kuuloa korvaten, mutta olo oli silti välillä vähän orpo tämän kaiken keskellä.
Kääntöpuoli asiassa taas sitten on se että tämä on äärimmäisen mielenkiintoista. Niin paljon hajuja ja värejä, niin paljon ylimääräisiä virikkeitä niille toimiville aisteille.

Raviaskeleni ovat hieman tunnustelevat, en ole ollut tässä metsässä nyt vielä pitkäänkään. Olin ollut yhteismaan havumetsässä, ylittänyt joen ja liikkunut siitä eteenpäin. Sitä en tiennyt olinko enää yhteismaalla vai en, mutta ei sillä ollut minulle väliä. Pieni kahakka jonkun rajavartijan kanssa olisi pikemminkin tervetullutta. Uudet ympäristötkin olisivat vaihtelua, tuntui että olin vain kuljeskellut tässä loputtoman suuressa sademetsässä sekä havumetsässä suurimmilta osin. Mutta kuulemieni juttujen mukaan pitäisi olla paljon muutakin. Missä se kaikki muu oli, vai pyörinkö minä huomaamattani ympyrää?
Ei täällä aina tuntunut niin kovin paljon toisiin törmäävän kuin sitä olisi villihevosten saaresta kuvitellut. Välillä tuntui pikemminkin yhtä kuolleelle kuin menneisyyteni tärkein hahmo.
Potkaisen turhautumiseeni yhtä kivenmurikkaa ja kiristän ravini tempoa. Elämää, hei?
Moderaattori - player since 28.2.2008

IRIS - ANAKIN - NITA - IRRE - HERA - NOMI - CADELL
Avatar
kujakettu
Manaatti
 
Viestit: 955
Liittynyt: 10. Helmi 2013 23:53

Re: Värejä maailma taas on tulvillaan

ViestiKirjoittaja Zarroc » 10. Loka 2015 21:32

Katseeni meni edelläni niin pitkälle kuin vain kykenin sitä kuljettamaan tässä ryteikössä. Yritin vain varmistaa, että mikään tai kukaan ei pääsisi hyökkäämään kimppuuni noin vain, ilman että tajuaisin varoa tai muuta. Tietysti en siltikään voinut luottaa eloonjäämisreflekseihini, mutta ehkä edes jotain olisi tehtävissä.
Niinpä kävelin edelleen leppoisaan sunnuntaikävelytahtiin eteenpäin, mutta korvani liikahtelivat tarkkaavaisesti yrittäen saalistaa tämän kaiken sekamelskan seasta myös muita ääniä. Elämän, vihollisen, ystävän. Mikäli niitäkään enää oli tai ollut koskaan ollutkaan.

Ennen kuin kerkesin kuvitella itselleni enemmän itseinhoa kuin jo kannoin, kaappasin jostain metsän uumenista askeleiden äänet. Kohotin päätäni vaistomaisesti vain kuullakseni paremmin, vaikka se ei kyllä auttanut näkemistäkään yhtään täällä. Joku ravasi edessäpäin, en vain ollut ihan varma mihin suuntaan. Kirosin hiljaa ääneen kasvillisuutta, koska ei siitä ainakaan hirveää hyötyä ollut elämän kannalta. Ja mistä lähtien olin halunnut nähdä ketään, kun olin harkinnut vain hankkiutuvani tänne kuolemaan? Tai kenties ennenaikaisille talviunille.

Kuitenkin kiristin askeleitani saavuttaakseni sen jonkin tai jonkun, toivottavasti jonkun, ennen kuin hän katoaisi näköpiiristäni.
Ja kun näin hänet, minä seisahduin paikalleni ja annoin puolittain venyttämäni oksan lämähtää takaisin naamalleni. Minua kohden ravasi ori, niin sorja ja siro, että sen pelkäsi katkeavan keskeltä matkatessaan. Oudot korvat ja kaikki, mutta hän näytti jotenkin niin... sellaiselle, joka kuuluikin tänne. Tuijotin häntä osaamatta tehdä mitään järkevää ja vähän aikaa mietin, pitäisikö vain kääntyä ympäri ja juosta.

Astuin kuitenkin kasvillisuuden läpi vähän näkyvämmälle paikalle ja hymyilin kevyesti, toivoen, että hän tulisi kohti eikä päättäisi tehdä sitä mitä minä olin harkinnut.
"Hei", minä jopa tervehdin ääneen, vaikken tiennyt kuulisiko hän sitä tältä etäisyydeltä.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Värejä maailma taas on tulvillaan

ViestiKirjoittaja kujakettu » 27. Loka 2015 00:04

Turhautumiseni todennäköisesti näkyi pitkälle naamastani. Täällä oli niin kertakaikkisen tympeää että olisin voinut vaikka huutaa ikävystymistäni, siitä vain ei ollut edes sitä iloa että kuulisin itse huutoni. Todennäköisesti ääneni kuulosti muutenkin typerälle koska en kuullut sitä itse, joten ties mikä esiteinimäisen säröilevä kiljaisu minun kurkustani kuuluisi jos kunnolla yrittäisin kohottaa ääntäni. Turhan noloa jopa minulle.
Sitä paitsi todennäköisesti möykkäämisellä ilmoittaisin vain olinpaikkani mahdollisille saalistajille, eikä se juurikaan houkutellut kun en edes tiennyt minkälaisia lihansyöjiä täällä sademetsän syvyyksissä eli.
Pärskähdän hieman äkäiseen sävyyn ja kiristän taas tempoa.

Laukkamaratoniinkaan täällä ei oikein uskaltanut ruveta kun mokoma ryteikkö oli niin täynnä ties minkäsorttista ansakuoppaa, kivenmurikkaa, liskoa, pensasta, kukkaa ja köynnöstä että huhhuh. Jospa vain yrittäisin luovia tieni ulos tästä kasvihelvetistä jonnekin hieman miellyttävämpään ja normaalimpaan paikkaan. Voisin palata tutkimaan tätä paikkaa sitten kun minun ei tekisi enää mieli potkia vastaantulijoita ja repiä kaikkia saamarin köynnöksiä roikkumasta naaman edestä.

Hetkeä sen jälkeen kun olen tehnyt päätökseni nopeasta poislähdöstä sademetsästä - mikäli siis löytäisin miten pääsisin pois täältä - jokin muuttuu. Vetäisen ilmaa nopeasti keuhkoihi ja sieraimiini tulvahtaa vieras tuoksu. Toinen eläin, toinen hevonen. Sentään, mielummin kuitenkin se kuin joku kissapeto. Mahtaisiko peräti olla joku kiukkuinen rajavartijan paskiainen? Hymähdän ajatukselle ja pidän silmäni tarkemmin auki josko huomaisin tämän vielä näkymättömissä olevan pikku lymyilijän. Parhaassa tapauksessa toki tämäkin tuntematon hevonen oli saattanut jo vaikka huutaa minulle jostain pusikosta mutta mistä minä sitä tiesin, joten antaapa olla. Kyllä se todennäköisesti näköpiiriini eksyisi, tai jos ei, niin kyllä minä sen löytäisin jos haluaisin.
Ja niin tosiaan, muutamaa tovia myöhemmin katseeni erottaa juoksupolkuni varrella jonkun seisoskelemassa. Rautias hevonen katsoo ilmiselvästi minua, mutta vaikka siristän katsettani niin en tiedä sanoiko toinen jotain vai ei. En ehtinyt huomata tai sitten kuvittelin omiani. No, ei sen väliä.

Hidastan ravini rauhallisempaan tahtiin lähestyessäni toista ja mieleeni livahtaa ajatus. Mitä jos haluaisinkin vähän leikkiä? Mitä jos esittäisin piruuttani vielä vajavaisempaa taidoiltani kuin mitä olen. Tai mitä jos kehittäisin jonkun traagisen tarinan siitä mitä minulle olisi vasta tapahtunut ja jonka seurauksesta menetin kuuloni. Tai vaikka näköni.
Hymähdän. Ehkä en viitsi. Tai no, katsotaan. Ehdinhän minä sen tässä vielä päättää.
Hidastan käyntiin ja astelen kaikessa rauhassa viimeiset metrit lähemmäs tammaa mutta en sano mitään. Kallistan hieman päätäni ja katson toista tarkkaan. Olihan hän ihan sievä.

No, ainakaan en ollut täällä ihan yksin. Eiköhän tästä jotain kehkeytyisi.. Eniten itse asiassa toivoin että toinen olisi rajavartija joka haluaisi näyttää minulle kaapin paikan. Pääsisipähän vähän leikkimään.
Moderaattori - player since 28.2.2008

IRIS - ANAKIN - NITA - IRRE - HERA - NOMI - CADELL
Avatar
kujakettu
Manaatti
 
Viestit: 955
Liittynyt: 10. Helmi 2013 23:53

Re: Värejä maailma taas on tulvillaan

ViestiKirjoittaja Zarroc » 19. Joulu 2015 15:06

Ori ei vastannut minulle mitään. Ehkä hän ei vain kuullut tai sitten halusi olla tahallaan töykeä. Ainakin hän pysähtyi paikalleen ja katsoi minua jotenkin läpitunkevasti. Astuin vielä hieman lähemmäs lehdistön takaa, koska halusin nähdä hiirakon paremmin. Tuon näköistä en ollut vielä koskaan tavannutkaan, korvat väkisin kiinnittivät huomioni.

Tummat silmäni tarkastelivat toista vähän sen oloisena, etten enää tiennyt mitä tehdä. Olin jo kerran tervehtinyt, joten tämä nyt ei mennyt ihan niin kuin sen oikeasti pitäisi.
"Hei", sanoin lopulta uudestaan. "Oletko menossa jonnekin?"
Halusin sättiä itseäni typerästä kysymyksestä, mutta olin sentään sanonut jotain. Olisin voinut ihan hyvin vaikka juosta karkuunkin. Jos en olisi näin yksinäinen, olisin todennäköisesti tehnytkin niin ennen kuin ori olisi kerennyt tajuta, että olin ylipäätään olemassa.

Mietin pitäisikö minun sanoa jotain muutakin, vaikkapa esitellä itseni? En tietenkään tiennyt halusiko hiirakko edes jutella kanssani, ehkä hän oli vain äkillistä ilmestymistäni hämmästyttyään pysähtynyt, eikä suinkaan siksi, että häntä kiinnostaisi jäädä seuraksi.
Pieni hymy, joka oli varmaan pysytellyt kasvoiltani pelkällä väkipakolla tähän mennessä, valahti pois ajatuksieni myötä. Yritin kuitenkin näyttää neutraalille enkä pelkästään sille, että meinaisin ruveta itkemään joka toinen sekunti.

Oli tämä nyt niin vaikeaa taas tänään.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Värejä maailma taas on tulvillaan

ViestiKirjoittaja kujakettu » 30. Joulu 2015 16:32

Sievä pikku punarautias vaikuttaa jotenkin vähän aralta, tai sitten ehkä vain kuvittelen niin. Alkukankeus nyt oli yleistä kun joku kohtasi minut koska harvoin itse aloin latelemaan saman tien hirveää määrää keskustelua. Muutenkin toisinaan tuntui että aiheutin ympärilleni vaivaannusta. Voihan se olla että käyttäydyin jotenkin tiedostamattani sillä tavalla että se aiheutti moista.
Seison paikallani kaikessa rauhassa enkä edelleenkään virko mitään, sen sijaan katson toista kiinteästi, lähes läpitunkevasti. Hän astuu lähemmäs lehvien takaa ja katsoo minua takaisin. Ihastuttava sanaton tuijotuskisa.

Kohta tamma kuitenkin avaa sanaisen arkkunsa, mikäli ei ollut tehnyt sitä jo aikaisemmin. 'Hei', saan luetuksi hänen huuliltaan, seuraten sitten jatkavalla kysymyksellä 'oletko menossa jonnekin?'. Hymähdän puolivahingossa, mutta se johtuu lähinnä siitä kun huomaan miten aran punarautiaan hymy valuu pois tämän kasvoilta ennen kuin ehdin edes vastata hänelle mitään.
Hieman kiusoitellakseni panttaan vastaustani aavistuksen liian pitkään, niin että toiselle todennäköisesti ehtii jo kertyä entistä kiusaantuneempi ja vaivaantuneempi olo. Sitten kallistan hieman päätäni ja luon lyhyen hymyntapaisen.
"Hei vain", vastaan sitten takaisin äänelläni jota en ollut enää vuosiin kuullut. Joskus mietin kuulostiko se kankealta tai väkisin ulos pakotetulta, mutta veikkasin sen riippuvan enemmän siitä minkä verran olin keskustellut viime aikoina muiden kanssa ja miten tottunut olin käyttämään ääntäni ja puhumaan sitä kuulematta.
"En ole menossa minnekään. Entä sinä?" kysyn sitten. Pidän lauseet lyhyinä hieman kiusallani ja pakotan siten tamman puhumaan lisää. Hieman ilkeää ehkä kun toisella oli selkeästi vähän epämukava olla, mutta jospas hän vaikka siitä rohkaistuisi. Tai sitten ei, sama se minulle oli, mutta eiköhän hän ollut joka tapauksessa ihan huvittavaa pientä ajanvietettä aiemman tylsyyden tilalle.
Moderaattori - player since 28.2.2008

IRIS - ANAKIN - NITA - IRRE - HERA - NOMI - CADELL
Avatar
kujakettu
Manaatti
 
Viestit: 955
Liittynyt: 10. Helmi 2013 23:53

Re: Värejä maailma taas on tulvillaan

ViestiKirjoittaja Zarroc » 02. Tammi 2016 13:49

Aloin jo miettiä, pitäisikö minun vain lähteä, koska hiirakko ei tuntunut kovinkaan halukkaalta vastaamaan minulle mitään. Hän kuului hymähtävän vähän ja tunsin itseni surkeaksi. Kai minun olisi pitänyt keksiä edes jotain fiksumpaa sanottavaa, niin kuin vaikka esitellyt itseni ensin tai jotain. Tällä saarella tosin välillä oli puheenaiheetkin vähissä, kun missään ei tapahtunut mitään, niin ei voinut satunnaiselta vastaantulijalta kysyä edes että hei, joko olet kuullut uutiset?

Lopulta kuulin orin vastaavan minulle ja hätkähdin hieman. Hänen äänensä kuulosti siltä, ettei sitä oltu hirveästi käytetty. Ei tainnut olla kauhean puhelias tyyppi?
Ori vastasi aika lyhyesti ja minua alkoi taas epäilyttää tämä koko touhu. Selkeästikään harmaata ei voisi vähempää kiinnostaa olla seurassani, joten aloin jo pohtia paremman puutteessa hyviä tapoja vain kadota mahdollisimman kohteliaan syyn kera.

"Minä en oikein.. tiedä mitä teen täällä ylipäätään", vastasin sitten yllättävänkin rehellisesti ja naurahdin itselleni. Olin huomannut muistiongelmieni laajuuden koskevan enimmäkseen parin vuoden takaisia tapaamiani hevosia, mutta en voinut olla ihan varma siitä, etteivätkö paikatkin lukeutuneet siihen. En nimittäin ollut ihan varma edes siitä, olinko koskaan käynyt tässä osassa sademetsää, joten en mitenkään voinut tietää minne olin menossa.
Kohotin katseeni edessäni seisovan orin polvista jonnekin hänen katseensa seutuville, vaikka minua pelotti, että hän näkisi suoraan lävitseni kaikki ongelmani.

"Anteeksi, olen Replica", muistin sitten aika olennaisen osan muihin tutustumisessa ja tarjosin orille vähän epävarmaa hymyä. "Voit sanoa minua miksi vain, jos haluat."
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio


Paluu Sademetsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron