None of us are promised to see tomorrow

Sademetsien aluskasvillisuus on erittäin tiheähköä, jonka takia siellä on vaikeahko liikkua. Tiheä kasvillisuus kuitenkin takaa sen, että sieltä löytyy vaikka minkälaisia piilopaikkoja piiloutumista varten, jos jollakin on aivan hengenhätä. Piilopaikat ovat kuitenkin hevosille osaksi myös vaaraksi, sillä monenlaiset pedot pääsevät piiloutumaan niiden varjoon.

None of us are promised to see tomorrow

ViestiKirjoittaja Venni » 13. Heinä 2012 18:41

(yksinpeli.)

Irenia

Valkea karva kohoili rauhalliseen tahtiin, kun Irenia etsi itselleen rauhallista lepopaikkaa. Päivä oli kuuma ja hiostava, ainakin näin sademetsän siimeksessä. Onni oli, että tiheä latvusto siivilöi auringosta pois sen pahimman terän.
Ira olisi kaikesta huolimatta viettänyt tällaisia päiviä mieluummin vaikkapa joen tai järven rannalla, jossa olisi helppoa vilvoitella ja nauttia kaikesta siitä rauhasta, jota ympäristö tarjosi.
Kyllä sademetsäkin siihen kelpasi. Kasvit olivat meheviä johtuen jatkuvista sateista. Irenia olisi mielellään nähnyt, minkälaista kasvisto sademetsässä oikein oli. Hänelle oli kerrottu, että siellä oli todella vehreää ja toisinaan saattoi nähdä monivärisiä lintuja lentelemässä taivaankannella.
Maailmassa olisi ollut niin paljon näkemistä, mutta aina sokeana ollut Irenia ei edes tiennyt, mistä kaikesta jäi paitsi. Hän ei pystynyt edes täysin hahmottamaan, millaisia värit olivat, mutta yritti parhaansa.

Yhtäkkiä hän tunsi varjon lankeavan päälleen. Irenia epäili tulleensa puun juurelle. Hän kokeili turvallaan varovasti maata ja totesi sen olevan pehmeää ruohoa. Hän oli ilmeisesti aivan sademetsän reunalla, sillä tällaisia avoimia ja suhteellisen helppokulkuisia aukioita puiden keskeltä löytyi.
Huokaisten Ira laskeutui makuulleen. Yllätyksekseen hän tunsi pienen kirpaisun vatsansa alla ja säpsähti peloissaan.
Kuului sihinää ja luikertelua, kun joku ryömi karkuun.
Irenia tunsi verensä hyytyvän. Oliko se käärme? Hän oli kuullut, että täällä sademetsässä eleli jopa hengenvaarallisia käärmeitä! Miten hän voisi löytää mitään vastamyrkkyä, kun harvat kasvit tuoksuivat pitkän matkan päähän ja sademetsä oli vaikka kuinka suuri? Ei hän edes tiennyt, mikä häntä oli pistänyt.
Irenia päätti, että se käärme, joka häntä oli pistänyt, ei ollut myrkyllinen. Hän laski päänsä jalkojensa päälle ja ummisti sokeita silmiään. Puun varjo viilensi mukavasti.

Jonkin ajan päästä Irenia säpsähti hereille. Oliko hän nukahtanut? Olo tuntui sekavalta ja henki hädin tuskin kulki. Irenia yritti hädissään nousta jaloilleen, mutta ne eivät suostuneet tottelemaan häntä ensinkään. Hyvä, että hän sai niitä edes oikaistua.
Kuulo alkoi sumentua ja hengitys käydä entistä hankalammaksi. Kylmä hiki kasteli valkeaa karvaa ja korvat painuivat pelokkaasti luimuun.
Irenia haukkoi paniikissa henkeään, mutta se ei enään kulkenut. Hän oli näkevinään loistetta, kirkasta valoa. Oliko se aurinko? Hiljaa Irenia vajosi tajuttomuuteen, josta hän ei enään herännyt.

R.I.P Irenia
Venni
 

Paluu Sademetsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron