Where the wild roses grow.

Sademetsien aluskasvillisuus on erittäin tiheähköä, jonka takia siellä on vaikeahko liikkua. Tiheä kasvillisuus kuitenkin takaa sen, että sieltä löytyy vaikka minkälaisia piilopaikkoja piiloutumista varten, jos jollakin on aivan hengenhätä. Piilopaikat ovat kuitenkin hevosille osaksi myös vaaraksi, sillä monenlaiset pedot pääsevät piiloutumaan niiden varjoon.

Where the wild roses grow.

ViestiKirjoittaja Siuri » 23. Joulu 2010 14:32

[Sig ja Champa mukaan, ei muita (:]

Thalassa

Päätä särkee. Kaikki on sekaisin, eikä eilisestä ole minkäänlaista muistikuvaa! Että pitikin mennä yli se kaikki juominen. Eikä ollut edes ensimmäinen kerta, kerran näin tapahtui aikaisemmin. Eikä siinä kaikki, viimeksi heräilin myös keskeltä sademetsää tietämättä edes suuntaa, mistä tulin. Viimeksi seurassani oli ollut se suuri ori, nyt en edes muista, kuinka päädyin tuohon paikkaan.
Huokaisen raskaasti ja kömmin maasta epätoivoisena ylös.
Nyt kannattaisi lähteä oikeaan suuntaan. Vaikka olen ollut saarella jo ties kuinka monta viikkoa, en ole kaviollanikaan tiedettävästi hipaissut aavikkoponien aluetta. Se typerä ori oli jättänyt minut yksin ensimmäisellä kerralla! Tämä Déjà vu –ilmiö on jotain käsittämätöntä. Aivan kuin välissä olevat viikot olisivat olleet unta, ja nyt heräisin ensimmäisen baarireissun jälkeen. Jaa, mitäköhän minä taas selitän..
Pudistelen päätäni rajusti yrittäen saada kaiken tajuni takaisin.
Okei, mietitään. Viimeksi suuntana taisi olla.. länsi. Ehkäpä nyt voisi kokeilla etelää, itää tai pohjoista. Tai ehkä vain seuraan tietä eteenpäin. Se on hyvä.
Ruohoinen tie näyttää jatkuvan pitkälle. Huokaisten lähden kävelemään sitä eteenpäin. Päässä jyskyttää edelleen ja olo on kamala. Ehkä ensi kerralla osaisin välttää tuon kamalan baarin. Sai luvan olla viimeinen kerta!

Kävelen pää alhaalla eteenpäin. Mitähän seuraavaksi? Tutustuisin taas johonkin hevoseen, joka ei tiedä mistään mitään. Niin siinä varmaan käy. Ja kohta löydän itseni taas jostain jäätiköltä! Kylmät väreet valtaavat kehoni, vaikka ilma on melko lämmin sademetsässä. Ihme kyllä, olihan kuitenkin jo talvi. Ehkä se on tämän metsän erikoisuus, lämmittää joka vuodenaika.
Viimeksi muokannut Siuri päivämäärä 23. Joulu 2010 15:42, muokattu yhteensä 1 kerran
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Where the wild roses grow.

ViestiKirjoittaja Sigitius » 23. Joulu 2010 15:05

Vaelsin jälleen omalla alueellani vailla päämäärää. Se tuntui kuin oman alueen vartioimiselta, etsien rikollisia tai rajarikkojia. Vaikka laumalaiseni eivät välttämättä edes tiedostaneet olemassaoloani, tunsin olevani velvoitettu etsimään heitä jo ennen yhteiskokousta, jossa todennäköisesti koko saari tulisi näkemään minut. En tiennyt, oliko julkinen tunnitettavuus kohdallani hyvä vai huono asia - toisaalta halusin omaakin rauhaa, toisaalta johtajan työ ja velvollisuudet kiskoivat minua perässään.
Johtajien välillä käydystä kokouksesta on vain muutama päivä. Mietin Merelin kanssa kokouksen jälkeen vaihtamiamme sanoja; emme seiso asemassamme enää yhtä yksin kuin taannoin seisoimme. En ollut vieläkään täysin ymmärtänyt, mitä hän oli tarkoittanut sanoessaan noin. Olen yrittänyt tehdä parhaani kaikessa tähän asti tapahtuneessa, olin pysynyt päättäväisenä kuten Konsta oli minulle opettanut. Tämä oli juuri sitä, johon hän oli minua valmistellut ja kasvattanut - johtajattaren asema emäni veri suonissani. Mielessäni halusin niin kovin olla juuri sitä, millainen emänikin oli ollut. Tunnettu, kaikkien arvostama.. Vai halusinko? Oli kuin pieni osa minua olisi toivonut jotakin muuta, erilaista. Taisin vain kuvitella.

Pysähdyin polulle, jota pitkin olin ollut kulkemassa. Katseeni haravoi maisemaa, joka oli täynnä mitä erilaisempia kasveja ja ilmestyksiä. Ilma täällä oli lämmin ja kosteahko, aivan erilaista kuin havumetsässä, jossa olin tottunut viettämään suurimman osan ajastani. Tulevaisuudessa tuotakaan havumetsää ei olisi enää alueellani, lupasin sen johtajien kokouksessa yhteismaalle.. Ehkä tähänkin metsään voisi tottua ajan kanssa. Hymyilin vaimeasti. Oli hämmentävää, että ajattelin ainoastaan metsissä kulkemista ollessani itse asiassa aavikkohevosten johtaja.
Tobias - aavikkohevonen
Quilla - aavikkohevonen
Sandi - laumaton

Too positive to be doubtful, too optimistic to be fearful and too determined to be defeated.
Avatar
Sigitius
Backup-admin
 
Viestit: 353
Liittynyt: 04. Heinä 2010 01:22
Paikkakunta: Lahti

Re: Where the wild roses grow.

ViestiKirjoittaja Siuri » 23. Joulu 2010 15:28

Taas raskas huokaus. Mihin tämä tie johti? Olisiko se vain pitkä pitkä matka, joka lopulta päätyisi takaisin alkuun? Aivan kuten minun aikani täällä. En edes ymmärrä, miten olen päätynyt niin erilaisiin paikkoihin. Varsinkin, kun saapumispaikkani oli saaren eteläkärjessä, olen siis todella kiertänyt ristiin koko saarta. Turhauttavaa. Mutta samalla jännittävää. En tiedä, millaista olisi pysähtyä vain yhteen paikkaan asumaan, olen elänyt koko elämäni vapaana kierrellen maita. Ehkäpä vain jatkaisin sitä, lopettaisin tehtäväni ja etsimiseni, menisin baariin… …ei. Joka ikinen kerta, kun satun eksymään, löydän itseni baarista?!
Naurahdan.
Kauheaa. Ennen olin kunnon äiti ja vaimo, hoidin perhettäni. Mikähän minusta on tullut. Juon itseni tiedottomaksi asti. Ei enää. Tämän on pakko loppua. Uudenvuodenlupaus! Pian on uusi vuosi. Ehkä voin silloin tällöin käydä nauttimassa yhden tai pari juomaa, mutta en enää menetä tajuani, koskaan enää.
Pudistelen päätäni ajatuksilleni. Alan kuulostaa jo sairaalta. Ehkä olisi hyvä vaihtaa puheenaihetta?

Nostan pääni maasta katsoen taas tietä. Katseeni pysäyttää horisontissa seisova hevonen. Tamma. Rusehtava sellainen? Ääh, pitääkin olla juuri tänään tällainen olo.
Nostan hymyn kasvoilleni, vaikkei olo olekaan kovin hymyilyttävä ja astelen tamman luokse.
”Hei”, tervehdin iloisesti. Toivottavasti tämä olisi sitä puheliaampaa sorttia, eikä vain seisoisi ja katsoisi kuin tyhmää.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Where the wild roses grow.

ViestiKirjoittaja Sigitius » 23. Joulu 2010 15:41

Erilaiset mielikuvat virtaavat mielessäni, kävin läpi samoja ajatuksia päivä toisensa jälkeen. Asemani johtajana, velvollisuuteni. Kaikki tämä, johon minun tulisi vain tottua ajan kanssa - hyppääminen äkillisesti täysipäiväiseen johtajan rooliin oltuani niin pitkään yksin hiljaisuudessa.. voin vain myöntää, ettei lasku ollut pehmeä, vaikka avoimin mielin otinkin kaikki uudet haasteet vastaan. Johtajien kokouksen aiheet pyörivät mielessäni, kaikki se mitä muut johtajat olivat selittäneet minulle ja joihin olin myöntynyt.. eniten minua huolestutti laumattomien tilanne, halusin niin kovin että jokainen löytäisi paikkansa laumoista meidän muiden kanssa. Toisaalta ymmärsin, ettei jokaisella hevosella ollut mahdollisuutta laumaelämiseen, etteivät jotkut vain kyenneet tekemään sitä. Jotkut olivat pohjimmiltaan niin raakoja, että he vain saattaisivat muut ongelmiin; muistikuvat Rhowaran johtajasta, voikosta islanninhevosorista nousivat mieleeni. Tuo ori oli ollut peto.

Ajatuksiin vaipuneena en ollut huomannut kenenkään tulevan polulla minua vastaan. Kuultuani tervehdyksen, käänsin oitis päätäni tulijan suuntaan. Hetken tuntui siltä, että sydämeni olisi jättänyt lyönnin väliin nähdessäni voikon ilmestyksen. Vastahan olin miettinyt sitä voikkoa tappajaa, joten oli vain ironista törmätä toiseen voikko-väriseen hevoseen juuri nyt. Tämä yksilö oli kuitenkin erilainen, piirto päässään ja ystävällisempi ilme silmissään iloiselta vaikuttava tamma.
"Hei, mukava tavata." lausahdin ystävälliseen sävyyn ja nostin turvalleni lämpimän hymyn. Olin oikeastaan perin iloinen siitä, että olin viimein tavannut taas jonkun. Aavikkohevosten alueella kun ei usein tuntunut törmäävän juuri kehenkään, lauman koko taisi olla itsessään pienilukuinen.
"Nimeni on Quilla." esittäydyin lyhyesti sen kummempia odottelematta.
Tobias - aavikkohevonen
Quilla - aavikkohevonen
Sandi - laumaton

Too positive to be doubtful, too optimistic to be fearful and too determined to be defeated.
Avatar
Sigitius
Backup-admin
 
Viestit: 353
Liittynyt: 04. Heinä 2010 01:22
Paikkakunta: Lahti

Re: Where the wild roses grow.

ViestiKirjoittaja Champagne » 23. Joulu 2010 15:50

Abrakadabra oli Hydra-tamman tavattuaan ja sitten siitä erottuaan saanut uutta pontta aavikkohevosten johtajan etsinnälle. Mielessään tamma oli jo kuvittelut kohtaamistaan tuon mystisen hevosen kanssa, josta kukaan ei tuntunut tietävän mitään. Ruunivoikon mielikuvissa johtaja esiintyi mustana, uljaana ja komeana oriina, ei vanhana muttei enää aivan nuorenakaan, vahvana johtajana joka luotsasi laumaansa lämpimillä mailla. Abra oli tajunnut, että se oli Kotkan luota lähdettyään ja jänölaumaa säikähdettyään kääntynyt väärään suuntaan ja kulkenut joen yläjuoksua pitkin ja nyt kiertänyt aivan tarpeettoman pitkän lenkin poiketen jopa metsäponien rajalla, jossa se oli tavannut Hydran. Nyt Abra kuitenkin uskoi olevansa oikeilla jäljillä - oli jo aikakin - ja se oli ensimmäistä kertaa saarelle tulonsa jälkeen oma itsensä, tai niin se ainakin luuli. Se oli lähtenyt Hydran tapaamisen jälkeen kulkemaan määrätietoisesti itään. Pitkään se oli nähnyt ympärillään vain kosteaa ja trooppista sademetsää, mutta nyt maaperässä oli tapahtunut jotain vain heikosti havaittavaa muutosta ja tuulikin tuntui kuivemmalta. Abra lähestyi hyvää vauhtia kauan jäljitettyjä aavikkohevosten maita.

Vaikka nuori tamma olikin hyvässä kunnossa, ei se tarkoittanut, etteikö sekin aikanaan väsyisi ja kahden päivän yhtäjaksoinen taivaltaminen otti kieltämättä voimille. Abrakadabra oli silti päättänyt, ettei lepäisi ennen kuin olisi perillä. Se ei halunnut kadottaa päämääräänsä, joka tuntui vihdoin olevan lähellä. Kuin tilauksesta tamma kuuli... puhetta? Vaikka Abran aistit olivat aina olleet kiitettävällä tasolla, ei se kyennyt kuulemaan noin kaukaa ja noin hiljaa käytyä keskustelua. Mitä jos hevonen tai hevoset karkaisivat? Nyt oli aika panna kaikki Luojalta saadut nopean reagoinnin lahjat käyttöön. Tamma ampaisi lähes suorilta jaloilta täyteen kiitolaukkaan kuin kilparadalla konsanaan ja jalat takoivat varmasti muhkuraista maaperää, niin kuin eivät olisi muusta tiennetkään. Pian Abra näki kaksikosta ensimmäisen vilauksen puiden takaa.
”Hei, te kaksi siellä, odottakaa minua!” se huusi, vaikka näkikin oikein hyvin että molemmat osapuolet seisoivat paikoillaan. Vasta kymmenisen metriä ennen tammaparia - sillä tammoja nuo toiset totisesti olivat - Abra hiljensi kiitolaukkansa liidokkaaseen raviin, jossa jalat hädin tuskin koskettivat maata ja lopulta tamma liukui pysähdyksiin.
”Huh, kiitos Luojalle. Tiedättekö mistä voisin löytää aavikkohevosten johtajan tai johtajattaren tai mikä nyt onkaan?” tamma pajatti nopeasti kirkkaalla äänellään kevyesti hengästyneenä, silmät loistaen.
Champagne
 

Re: Where the wild roses grow.

ViestiKirjoittaja Siuri » 23. Joulu 2010 16:02

Tamma ei näyttänyt aluksi reagoivan mitenkään, pian hän kuitenkin vaikutti huomaavan minut. Tervehti, kohteliaasti vieläpä. Hymyilin tammalle. Heilautin häntääni hermostuneesti, mukava taas tavata uusia hevosia. Ja tämä ainakin vaikuttaa toistaiseksi hyvältä seuralta, ei ole mikään ylpeä kaveri.
”Quilla, hauska tavata myös! Olen Thalassa”, esittelin itseni hymyillen. ”Tutummin Thala”, jatkoin.
Quilla, nimi vaikutti jollain tapaa tutulta, ehkäpä olin kuullut sen aikaisemmin? Ellen peräti törmännyt tähän hevoseen jo? Ei, en usko. Enköhän minä sen muistaisi. Kyllä tämä oli aivan vieras, aivan kuten tuo, joka laukkaa tuolt--..
Silmäni suurenivat valtaviksi tajutessani jonkun tulevan kohti. Äsken metsä oli ollut hiljainen, eikä lähettyvillä ollut ketään, nyt tässä yhtäkkiä on kaksi hevosta, samaan aikaan vieläpä? Katsoin tulijaa kulmani alta kääntyen sitten takaisin äsken itsensä esitelleen Quillan puoleen.
”Tunnetko häntä?” kysyin heilauttaen päätäni tulijaan. Epätoivoisesti yritin saada keskustelua aikaan. Ja ehkäpä nämä tuntevatkin, siksi tuo tamma laukkaa vauhdilla tuolta. Herranjestas, hidastaisi vähän, tuossa voi käydä vielä huonosti!

Pian kolmas osapuoli saavutti meidät. Pysähtyi ja avasi suunsa.
”Hauska sattuma! Minäkin olen etsimässä aavikkohevosten johtajatarta!”, hihkaisin hymyillen tulijalle.
"Ehkäpä voisimme etsiä yhdessä?" esitin kysymyksen. Se olisi mukavaa.
”Olen etsinyt aavikkohevosten alueita jo viikkoja, toivon että olisin pian jo edes lähellä, en nimittäin todellakaan tiedä, missä päin saarta paikka sijaitsee”, jatkoin naurahtaen katsoen välillä Quillaa ja tätä uutta. Jospa edes toinen niistä tietäisi..
Viimeksi muokannut Siuri päivämäärä 23. Joulu 2010 16:53, muokattu yhteensä 1 kerran
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Where the wild roses grow.

ViestiKirjoittaja Sigitius » 23. Joulu 2010 16:38

Tarkastelin yhäkin toista tammaa katseellani, kuunnellessani tämän esittäytymistä. Thalassa? Kaunis nimi, ja sopi täydellisesti tuolle voikolle. Hän oli niin kovin kauniskin, jonkin verran minua pienempi ja tukevampi rakenteeltaan. Ystävällinen hymy toiselta tammalta sai minut huomattavasti paremmalle tuulelle, onneksi en ollut tavannut ketään ärripurria. Saatettaisiin saada aikaiseksi jonkinlainen keskustelukin.
Olin juuri aikeissa avata suuni ja vastata, kun kuulin kavioiden rummutusta etäisyyden päästä. Käänsin katseeni ääntä kohden uteliaana, mikä mahtoi aiheuttaa noin kiireellisen kuuloiset askeleet. Näkemäni oli ruunivoikko tamma, joka eteni täydessä kiitolaukassa meitä kohden. Katsoin ehkä hieman säikähtäneenäkin lähestyvän hevosen vauhtia, sillä ei näyttänyt olevan mitään varsinaista hätätilannetta selityksenä niin nopeatempoiselle etenemiselle. Hengähdin syvään, tästä ei seuraisi mitään hyvää, ellei toinen nyt ihmeessä jo hidastaisi!
"Ei, en tosiaan tunne.." sanoin epävarmalla äänensävyllä kuultuani vieressäni olevan Thalan kysymyksen tuosta lähestyvästä kummajaisesta.

Ruunivoikon tamman huudahdus odottamisesta sai minut vielä enemmän ymmälleni, ja olin jo valmis hyppäämään polulta sivuun kunnes toinen viimeinkin hidasti vauhtiaan juuri sopivasti pysähtyäkseen liukuen eteemme. Henkäisin helpottuneena, olin jo hetken aikaa pelännyt jotakin pahaa tapahtuvan. Ruunivoikon tamman olemus muistutti minua hetkellisesti tasankohevosten aiemmasta johtajasta Yadayasta, mutta perusvaikutelma oli kuitenkin täysin erilainen. Oli hämmentävää, miten molemmat nyt tapaamani hevoset sattuivatkin olemaan tavalla tai toisella voikkoja.
Juuri paikalle ampaissut tamma tuntui olevan hyvin helpottunut päästyään luoksemme. Hän esitti myös perin tuohtuneena ja innokkaana kysymyksen aavikkolaisjohtajasta, tiedustellen mistä mahtaisi tämän löytää. Ennen kuin ehdin reagoida, Thalaksi esittäytynyt pienikokoinen tamma alkoi puhua ja kertoi myöskin olleensa etsimässä aavikkolaisten johtajatarta, tarjoten uudelle tuttavuudelle etsintäseuraa. Olin hetken ajan täysin ymmälläni kuunnellessani kaksikon vaihtamia lauseita, etten edes tajunnut sanoa mitään. Molemmat olivat täynnä energiaa ja silkkaa ystävällisyyttä - en voinut muuta kuin henkäistä heidän olemukselleen.
"Te olette jo aavikkohevosten alueella." sanoin kohteliaalla äänensävyllä, ehkä hieman huvittuneenakin. "Vaikka tämä paikka tuskin aavikkoa muistuttaakaan.." lisäsin naurahtaen. Kostea sademetsä oli kaikkea muuta kuin kuiva aavikko, ainoa paikkoja yhdistävä tekijä lieni molemmilla alueilla vallitseva lämmin lämpötila.
"Ja itse asiassa teidän ei tarvitse jatkaa etsintöjänne enää."
Tobias - aavikkohevonen
Quilla - aavikkohevonen
Sandi - laumaton

Too positive to be doubtful, too optimistic to be fearful and too determined to be defeated.
Avatar
Sigitius
Backup-admin
 
Viestit: 353
Liittynyt: 04. Heinä 2010 01:22
Paikkakunta: Lahti

Re: Where the wild roses grow.

ViestiKirjoittaja Champagne » 23. Joulu 2010 17:26

Abra loisti kuin Naantalin aurinko ja hymyili kuin Hangon keksi. Vihdoinkin joku, jonka kanssa voisi viettää hieman pidemmänkin ajan! Se oli juuri vastaamassa ensimmäisen, hieman pienemmän ja raskaamman tamman ehdotukseen ja päivittelemään, kuinka hyvin aavikkohevosten alueet olikaan piilotettu, kun toinen, hieman Abraa itseään ruumiinrakenteensa puolesta muistuttava tamma pisti omat tietonsa likoon. Tervetullut olikin tieto siitä, että kaksikko oli jo periaatteessa perillä. Abra loi pikaisen silmäyksen toiseen. Nuori, tuskin kovin paljoa Abraa itseään vanhempi tai ehkä peräti samanikäinen. Viimeisin huomautus turhasta etsintöjen jatkamisesta ei enää tavoittanut nyt kovinkin innostunutta ruunivoikkoa.
"Aah! Oletko sinä siis laumalaisia? Osaisitko kenties opastaa meidät johtajattaren luokse? Onko hän kovin ankara?" Abra kyseli, edelleen innoissan, mutta nyt jo hieman hillitymmin ottaen oman, asiallisen ja järkevän vakiroolinsa.
"Minun nimeni on muuten Abrakadabra, mutta sitä lausuessa voi kieli nyrjähtää, joten sanokaa ihmeessä Abraksi", tamma hymyili ja loi nyt katsahduksen tuohon toiseen liittymisaikeissa olevaan hevoseen. Jossain syvällä mielessään se nopeasti arvioi tammaa jopa kilpailijana, mutta merkitsi nopeasti sen harmittomaksi.

Tuntematon oli raskaampi kuin Abra, selkeästikin, mutta myös matalampi. Oletetun aavikkolaisen kanssa Abra oli lähes samankorkuinen, mutta hiljaa mielessään tamma oli kateellinen toiselle. Sen keho oli sopusuhtainen ja kaikissa mahdollisissa sanan merkityksissä tamma oli kaunis, kun taas Abra itse tiesi olevansa monissa muissa asioissa hyvä ja paras, mutta ulkonäöstään se ei ollut kovinkaan ihastunut. Tamma ravisteli hieman itseään karkottaakseen moiset mietteet. Se oli monet kerrat ennenkin tapellut identiteettikriisinsä kanssa ja tiesi jo ennestään, ettei auttaisi muu kuin hyväksyä itsensä, vaikka se olisikin hankalaa.
Champagne
 

Re: Where the wild roses grow.

ViestiKirjoittaja Siuri » 25. Joulu 2010 15:31

Quillakaan ei tuntenut saapuvaa. Harmi. Kukahan tuntematon se tuolla lailla viilettää?

Käännyin katsomaan Quillaa tämän puhuessa.
”Olemme vai? Mahtavaa! Sitten vielä täytyy etsiä johtaja!” sanoin innosta puhkuen. Olemme askeleen lähempänä jo tämän tuntemattoman kanssa. Heiluttelin taas häntääni, tällä kertaa en hermostuksissani vaan innoissani. Quilla kuitenkin jatkaa puhettaan.
Uusi tamma vastaa siihen. Nyökkäilen vaan kysymysten tahdissa katsoen Quillaan. Kysymyksiä, joita itsekin olisin tässä tilanteessa esittänyt. Hymyillen vilkaisin Abraa ja sitten taas Quillaa. Abra, tosiaan, unohdinkin esittäytyä.
”Anteeksi, Olen muuten Thalassa, kehtaa kutsua vain Thalaksikin”, sanoin hymyillen. Hyvähyvä, nyt meitä oli tässä kolme. Quilla, Abra ja minä. Jos Quilla osaisi opastaa meidät johtajallemme, voisi johtaja kertoa kaikki saaren asiat minulle ja Abralle. Olen tosin jo suurimman osan kuullut, laumoista, rajoista ja sun muista sellaisista. Mutta jos siltikin pääsisimme edes liittymään laumaan, olisi mahtavaa. Vasta äsken päätä jomotti ja olo oli kamala, nyt se vaihtui toivovaksi, ja olen aivan varma, että löydämme sen johtajan vielä pian! Uskon siihen, että Quilla osaa johdattaa meidät, olihan hän vasta sanonut, että voimme lopettaa etsintämme. Paitsi että.. Mitähän hän sillä meinasi? Ei kai vain...

”Quilla.. Ethän sinä.. ole aavikkoponien johtajatar?” kysyin hämmästyen. Totta, olinhan kuullut tuon nimen aikaisemminkin. Mutta ei, eiei.. En usko. Olin nolannut itseni täysin, jos se tosiaan oli sama henkilö.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Where the wild roses grow.

ViestiKirjoittaja Sigitius » 28. Joulu 2010 02:51

Naurahdin kevyesti toisten reaktioille mainitessani, että he olivat jo aavikkolaisten alueella. Heillä ei tuntunut olevan minkäänlaista käsitystäkään tästä maaperästä, jolla he liikkuivat. Taisivat molemmat olla perin uusia tuttavuuksia Caralian saarella. Mikäs sen parempaa, kuin saada uutta verta jo valmiiksi kasvavaan hevosjoukkoomme. Käsitykseni mukaan saarella vallitsevasta hevosmäärästä oli alituiseen kasvava populaatio, jonka takia muiden johtajien kanssa suunnittelemamme säännöstöt saattaisivatkin olla hyväksi pitääksemme kaikki hallinnassa.
Heidän innokkuutensa oli ylitsepursuvaa, molemmat olivat niin positiivisella kannalla etsiessään tätä heille tuntematonta aavikkojohtajaa.. joka itse asiassa seisoi heidän edessään. En vastannut vielä laumalaisuuteeni mitään, kuunellessani Abran esittelevän itsensä ja Thalan toistavan omansa.
"Ja minä olen Quilla." lisäsin heidän esittäytymisensä päätteeksi ykskantaan, suupielilläni pienoinen virne.

Ennen kuin ehdin vastata Abran kysymykseen laumalaisuudestani, Thala olikin päättänyt jatkaa sanomisiaan. Voikko oli saanut jutun juonesta kiinni, kysyen olinko sattumoisin itse aavikkolaisten johtaja. Saattaisihan se uskomattomalta kuulostaakin, sillä olin niin nuori ja kokemattoman näköinen, tuskinpa kukaan voisi kuvitella kaltaistani johtamaan yhtäkään laumaa - muistelin Kamírinkin ilmettä.
"Käsittämättömältähän se ehkä kuulostaa.." aloitin vastaukseni, hymyillen silmäkulmassani viekas pilke. "Kyllä, olen aavikkolaisten johtajatar."
Tobias - aavikkohevonen
Quilla - aavikkohevonen
Sandi - laumaton

Too positive to be doubtful, too optimistic to be fearful and too determined to be defeated.
Avatar
Sigitius
Backup-admin
 
Viestit: 353
Liittynyt: 04. Heinä 2010 01:22
Paikkakunta: Lahti

Re: Where the wild roses grow.

ViestiKirjoittaja Champagne » 01. Tammi 2011 00:05

Abrakadabra nyökytteli toisten esitellessä itsensä. Thalassa ja Quilla. Mukavat, ehkä hieman erikoiset nimet. Pata kattilaa soimaa..., se kuitenkin lisäsi vielä huvittuneena itsekseen. Thalassan, Thalan, epävarma kysymys sai tamman alkuun pudistelemaan päätään huvittuneena ja luomaan Quillaan ehkä hieman huvittuneenkin katseen. Ei nyt sentään, tamma ei ollut Abrasta varmaan vuottakaan vanhempi, hyvä ettei sentään hieman nuorempi! Quillan ilmeen nähdessään Abra kuitenkin tunsi hymyn haihtuvan suupielistään kuin vesi saunakiukaalla. Itseasiassa pieni sihahduskin taisi Abralta päästä, kuin olisi ilman isketty pihalle. Märkäkorva johtajatar kuitenkin nyökkäsi virnuillen ja myönsi asian ja ruunivoikko näytti kenties ehkä hieman torjuvaltakin vain tuijottaessaan tammaa ilmeettömänä. Mielessään se kävi asiaa nopeasti läpi. Se ei todellakaan ollut odottanut tällaista käännettä. Mitä sen nyt pitäisi tehdä? Pystyikö muka noin nuori hallitsemaan laumaa? Ehkä olisi paras luopua leikistä heti alkuun ja etsiä joku toinen lauma? Kotka oli kertonut sademetsänkin olevan varsin lämmin paikka talvisinkin. Abra katseli ympärilleen kaihoten. Näin pitkä matka ihan turhan takia? Se vähä, mitä se oli ehtinyt nähdä, tuntea, kuulla ja haistaa aavikon läheisyydessä, muistutti sitä niin paljon kodista ettei tuntunut todeltakaan. Loppujen lopuksi Abra oli ollut onnellinen kotonaan. Onnellisempi kuin tulisi luultavasti koskaan olemaan tällä epäilyttävällä saarella.

Tätä miettiessään tamma näytti ulospäin kovinkin sisäänpäin kääntyneeltä ja ehkä jopa hieman vihaiselta ja turhautuneeltakin.
"Auts", Abra tokaisi ja naurahti päälle, vaikka väkinäisyys olikin aika selvästi erotettavissa. Se ei oikein tietänyt mitä sen pitäisi tehdä. Sitä epäilytti tämän nuoren tamman johtajantaidot, mutta toisaalta se olisi niin mielellään elänyt aavikolla, ympäristössä jossa se oli kotonaan. Tamma haki Thalassan katsetta. Se ei osannut päättää. Olisi helpompaa kuulla ensin toisenkin mielipide, vaikkei ruunivoikko varsinaisesti tuohon ventovieraaseen tammaan pystynyt luottamaan.

// öäöäöä, tuo yhteiskokous nyt vähän sotkee kuvioita, mutta onko se siis nyt tapahtunut ennen vai jälkeen kaksikon liittymisen? //
Champagne
 

Re: Where the wild roses grow.

ViestiKirjoittaja Siuri » 01. Tammi 2011 22:29

[Mun mielestä (e// tää peli siis on) ennen ;o?]

Quilla aloittaa. Ilmeeni palautuu normaaliksi, vakavaksi. Sitten tamma sanoi sen, mitä odotinkin. Vilkaisin sivusilmällä Abraa, joka näytti suhtautuvan tilanteeseen melko samalla tavalla, kuin minäkin. Kyllä, yllätyin, myönnän. Pieni epävarma hymy nousee katsoilleni kadoten pian.
Auts. Todellakin. Hävettää. Äh.. Olisipa tamma kertonut jo heti kättelyssä olevansa aavikkohevosten johtaja! Tai no en tiedä. Mutta tämä tuli joka tapauksessa puun takaa.
Kiusallinen hiljaisuus jatkui vieltä hetken. Abra katsoi minua, minä vilkaisin tätä kevyesti nyökäten. Sitten siirsin katseeni takaisin Quillaan. Johtajattareen.
”Tuota..”, aloitin yrittäen pähkäillä, mitä tekisin. Okei, ehkä teen niin, miten minun pitikin. Liittyisin laumaan. Mutta vieläkö hän hyväksyisi minut? Tällainen ihme pälättäjä..
”Olette siis johtajatar”, jatkoin katsoen tammaa otsaharjani takaa. Laskin päätäni hieman matalemmalle. Suoraan asiaan, vai ensinkö pyytelisin anteeksi käytöstäni? Mitämitä..!
”Anteeksi tämä yli-innokkuus, olen vain niin kauan yrittänyt etsiä laumaa enkä ollut pitkään aikaan saanut juttuseuraa…”, hiljenin ja naurahdin. Olikohan tässä oikeasti tarpeen pyytää anteeksi? Millainen tämä johtajatar sitten oli? Ei, se ei ollut tähän asti vaikuttanut kovin tiukalta, eikä myöskään huumorintajuttomalta. Niin, otetaan asia huumorilla! Pientä ironiaa tässä kylläkin on mukana..
Naurahdin taas hermostuneesti, ennen kuin jatkoin puhumista.
”Olisin tosiaan halukas liittymään laumaanne, nyt kun etsinnätkin on lopetettu”, sanoin hymyillen. Hymykin oli hermostunut. Se värähteli suupielilläni, mutta ehkä sitä ei kovin näkynyt otsaharjani takaa?
”Jos se siis on vielä mahdollista”, jatkoin kurtistaen toista kulmaani. En ehkäpä ollut käyttätynyt niin kohteliaasti ja asiallisesti, miten olisi pitänyt, muttei se ainakaan toistaiseksi näyttänyt Quillaa haittaavan?
Vilkaisin taas sivusilmällä Abraa, olin lähes unohtanut tämän läsnäolon.
Viimeksi muokannut Siuri päivämäärä 02. Tammi 2011 16:15, muokattu yhteensä 1 kerran
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Where the wild roses grow.

ViestiKirjoittaja Sigitius » 02. Tammi 2011 03:51

[yhteiskokous on mun mielestä tän pelin jälkeen, koska mä olen ainakin roolinut yhteiskokouksessa sen mukaan että quu tuntisi jo thalassan jnejne kuten sachikin thalan kanssa tais siellä tehdä, että thala olisi jo laumassa. ja oon aikajanaankin kai ne asettanut jo sillä tavalla.]

Vaistosin ilmapiirin pinnallisuuden välittömästi sen jälkeen, kun olin tunnustanut olevani johtajatar. He eivät todellakaan tainneet odottaa vastaavaa tapahtumien käännettä, etenkään minunlaiseltani heidän juuri tapaamaltaan hevoselta. Kuvajaistanihan en ollut nähnyt pitkään aikaan edes veden pinnasta, mutta pystyin kuvittelemaan nuorekkuuteni mikäli se ei ollut muuttunut kovin paljoa sitten viime näkemäni, kun tuijottelin veden pintaa. Tunnelma oli suorastaan kireä. Katsahdin Abraksi esittäytyneeseen, kevytrakenteiseen ja nuorehkon näköiseen tammaan. Hän ei näyttänyt iloiselta, suorastaan jopa äreältä tästä käänteestä, mikä hieman huolestutti minua. Enkai ollut noin epäuskottava johtajattaren asemassa? Enhän ollut mikään uljas, musta ori, enkä muutenkaan kovin vaikuttavan näköinen ollessani nuori ja siro - kaiken lisäksi vielä tamma. Epämiellyttävät ajatukset johtajanpaikkaan sopeutumattomuudesta saivat olemukseni terästäytymään. Kohotin päätäni ja kallistin sitä aavistuksen merkittävästi, ehkä hieman kysyvästikin.

Thala ikään kuin varmisteli johtajan asemaani toteamalla sen vielä kertaalleen ääneen, johon nyökkäsin myöntävästi. Yli-innokkuus oli yhtäkkiä kadonnut kummaltakin hevoselta, ja tämä voikko jopa äityi pahoittelemaan aikaisempaa käytöstään. Miksi? Miksi minun seurassani tulisi pahoitella innokasta, iloista käytöstä? Oliko se asemani, joka velvoitti kaikki käyttäytymään luonani kuin he olisivat palvomassa jotakuta? En minä halunnut sellaista.
"Älä suotta pahoittele! Iloisuus on vain hyvästä. Parempi hymyillä kuin murjottaa." vastasin ja hymyilin sanojeni päälle. Olin hieman tiedoton, kuinka reagoida näiden kahden uuden tuttavuuden kanssa, sillä heidän käyttäytymisensä oli vaihtunut vain muutamissa sekunneissa omasta mielestäni hämmentävään suuntaan.
Kun voikko tamma kysyi laumaan liittymisestä, hymyni aitoutui entisestään ja sävyttyi silkalla lämpimyydellä.
"Tottakai on mahdollista." sanoin ystävällisellä äänellä ja mittailin voikkoa katseellani. Kooltaan ja väriltään hän oil juuri sopiva laumaani, joten minkään ei pitäisi olla este, mikäli Thalassa todella haluaisi liittyä aavikkohevosiin. Olin enemmän kuin otettu, että joku oikeasti halusi liittyä johtamaani laumaan. Ehkä tieto johtajuudestani ei ollut järkyttänyt ainakaan tätä tammaa liiaksi, mikä piristi mieltäni huomattavasti.
"Olet erittäin tervetullut aavikkohevosten laumaan, Thalassa."

Pidettyäni keskittymiseni riittävän kauan aikaa voikossa, käänsin päätäni hieman katsoakseni uudelleen Abraa kohden. Ymmärtääkseni ruunivoikollakin oli ollut jotakin asiaa aavikkohevosten johtajalle, ja kerta satuin olemaan tässä, oletin kuulevani hänen asiansa mikäli hän oli muuttanut mieltänsä nähtyään millainen oikeasti olen persoonassani.
"Entäpä sinä?" kysyin odottavasti, suupielilläni rento hymy.
Tobias - aavikkohevonen
Quilla - aavikkohevonen
Sandi - laumaton

Too positive to be doubtful, too optimistic to be fearful and too determined to be defeated.
Avatar
Sigitius
Backup-admin
 
Viestit: 353
Liittynyt: 04. Heinä 2010 01:22
Paikkakunta: Lahti

Re: Where the wild roses grow.

ViestiKirjoittaja Champagne » 02. Tammi 2011 13:45

Abra oli ennen kaikkea epävarma. Pitäisikö ottaa riski ja liittyä vai luopua leikistä? Thalassa vaikutti kovin häpeilevältä, mikä sai tamman kurtistamaan otsaansa ehkä hieman paheksuvanakin. Toinen tamma taisikin olla luonteeltaan hieman turhan pehmeäpintainen. Niin mihin?, Abra kysyi itseltään. Ystäväksi? Laumalaiseksi? Oikeuttaakseen olemassaolonsa? Abra vaihtoi painoa jalalta toiselle. Tämä ei nyt toiminut. Quilla antoi kenties kunnioittamattoman käytöksen anteeksi hännän heilautuksessa ja hyväksyi Thalan laumalaiseksi. Abra tunsi ilmeettömyyden jännittyneen naamion jämähtävän kasvoilleen kun Quilla käänsi huomionsa siihen hymynkare huulillaan. Painostettuna ruunivoikko otti pari sivuaskelta. Päätöksen aika, kultaseni. Rento tuulenviri toi jälleen mukanaan aavikon kuivan ja lämpimän ominaistuoksun ja Abra hengitti syvään. Nyt nopeasti, ennen kuin se ehtisi muuttaa mieltään! Ole rohkea, Abra!
"Kyllä." ääni oli ensin lähinnä kuiskaus, mutta tamma tiesi sen sanoessaan, että se teki oikean päätöksen. "Kyllä. Minäkin liittyisin mielelläni, jos se on mahdollista", ruunivoikko nuorikko kohotti katseensa Quillaan. Sen suupielillä oli havaittavissa pienenpieni hymy, joka ylsi kerrankin toiveikkuudessaan silmiin ja sieluun asti.

Abralla se oli suuri hetki: niin sanotusti elämän käännekohta. Seisoessaan siinä kosteassa mutta silti sen mielestä aivan turhan viileässä sademetsässä se tunsi itsevarmuutta, jota se ei ollut kokenut pitkään aikaan. Sanotaan, että rakastamansa asian merkityksen tajuaa vasta, kun on vaarassa menettää sen, ja nyt Abra tajusi ensimmäistä kertaa kuinka suuri kodinmerkitys oikein olikaan.

// Bläh mitä jorinaa loppu. Pistetään influenssan piikkiin. //
Champagne
 

Re: Where the wild roses grow.

ViestiKirjoittaja Siuri » 02. Tammi 2011 16:37

[Ää, ajattelin ton kysymyksen, että onko tää peli ennen vai jälkeen :’D.. Tosiaan, yhteiskokous siis tän _jälkeen_]

Heiluttelin häntääni hermostuneesti puolelta toiselle. Okeiokei.. Aloitetaan alusta. Ei, tuskin olen tehnyt mitään väärää, enkä usko, että innokkuus olisi kovin haitaksi. Näin sanoo Quillakin. Hymy nousee huulilleni, kun se vertailee iloa ja surua. Vihdoin uskallan nostaa katseenikin maasta kohti tammaa.
Ja vielä mahdollisuus liittyä? Ooh, mahtavaa! Jäin tuijottamaan tammaa suu raollaan. Ai että.. Minäkö oikein laumaan? Vihdoin! Olen etsinyt tätä laumaa vajaa puoli vuotta, kierrellyt siellä sun täällä, ja nyt se sitten tapahtui. Nyt löysin oman laumani. Ja minut toivotetaan vielä tervetulleeksikin!
”Äh.. Kiitos! Kiitos paljon Quilla!” hihkaisin vain innostani. Seisoin kuitenkin aivan paikoillani ja kuuntelin, kun Quilla esitti Abralle kysymyksen. Totta, Abrallakin oli minun kanssani sama määränpää. Kuinkakohan kauan Abra oli tätä johtajatarta sitten etsinyt? Peräti kauemmin kuin minä?

Kyllä. Ooh. Tuliko meistä nyt sitten Abran kanssa laumakavereita? Vou.. Hymy ei pysynyt poissa huuliltani, se tuli väkisin. Mietin vain tätä kaikkea. Kuinka paljon tuhlasinkaan aikaa tämän takia ja kuinka elämä on pienistä asioista kiinni! Jos olisin valinnut toisen tien ensimmäisen baarireissun jälkeen, olisin voinut päätyä tänne saman tien. Jos taas olisin tänä aamuna valinnut jonkun toisen, en välttämättä olisi täällä ollenkaan! Onneksi valitsin kerrankin oikein.
”Kuulunko minä.. Kuulummeko me nyt sitten virallisesti aavikkohevosiin?” kysyin vilkaisten taas Abraa. Mikä tunne, oikeasti! Ei tarvitse enää kiertää ympäriinsä etsien jotain, vaan voi vaan olla. Lauman säännötkin olivat selvillä jo, kiitos sen yhden orin.

~03.05.2011~

Asiat oli puitu läpi. Tunne oli mahtava, kun tiesi vihdoin kuuluvansa tänne. Mitä seuraavaksi?
”Lähtisin mielelläni katselemaan maisemia ja alueita enemmän. Kiitos kaikesta, nähdään vielä!” sanoin molemmille hevosille. Sitten käännyin sinne suuntaan, mistä Abra oli hetki sitten tullut.
Kuuluin laumaan. Vihdoin.

Thalassa poistuu.
[Kiitos pelistä ^^]
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere


Paluu Sademetsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron