Mistä itseni taas löysinkään?

Rannan hiekka on hyvin hienojakoista ja pehmeää. Vesi on vilpoista, ja siinä on hyvä vilvoitella, mutta kannattaa varoa vedessä joskus seilailevia petoja tai voimakkaita virtauksia. Talvisin veden pinta on umpijäässä, eikä sitä saa murrettua kovin helposti.

Mistä itseni taas löysinkään?

ViestiKirjoittaja marrmelade » 14. Syys 2015 19:58

[yksinpeli. Korall saapuu Caraliaan.]

Sinä iltana tuuli ei tyyntynytkään, niin kuin se yleensä teki auringon jo painuessa mailleen. Meri tyrskysi ja vaahtopäät tanssivat aalloilla täysin villiintyneinä. Auringon hehku oli lähes verenpunainen. Katselin sitä väsynein silmin, enkä vieläkään oikein voinut käsittää näkemääni. Hatarat muistikuvani sijoittuivat aavikon yöhön, merenrantaan, äitiin. Niin, äitiin. Viiltävä suru tuntui tuskana sydämen kohdalla. Kaipasin kotiin, vaikkei minulla sellaista enää ollutkaan. Kaipasin tuttua ja turvallista tuoksua, mikä syntyi kuumasta hiekasta ja ratsujen hiestä, ja siitä liemestä, jota kutsuttiin nektariksi. Saimme nektaria aina iltaisin. Se oli hunajaisen makuista juomaa, joka sekoitettiin yleensä juomaveteen tai appeeseen jotta saisimme energiaa. Eniten ikävöin tuttua ja turvallista Xazina-äitiä.

Äiti oli puhunut Caraliasta paljon. Hän kehotti etsimään sen joskus, jos vain suinkin onni olisi myötä ja merituulet suotuisia. Äiti puhui Caraliasta aina kuin se olisi ollut siunaus tai suuri lahja. Nyt taisin olla Caraliassa, mikäli löytäisin täältä toisia hevosia. Jalkani olivat kipeät ja olin muutenkin väsynyt, mutta nousin hatarille jaloilleni lähtien etsimään toisia hevosia. Minun oli saatava tietää, olinko tullut Caraliaan, ja olivatko äidin iltasadut 'Hevosten Saaresta' totta.
marrmelade
Juuri rantautunut
 
Viestit: 1
Liittynyt: 09. Elo 2015 11:41

Paluu Merenranta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron