Wrong day to die

Rannan hiekka on hyvin hienojakoista ja pehmeää. Vesi on vilpoista, ja siinä on hyvä vilvoitella, mutta kannattaa varoa vedessä joskus seilailevia petoja tai voimakkaita virtauksia. Talvisin veden pinta on umpijäässä, eikä sitä saa murrettua kovin helposti.

Wrong day to die

ViestiKirjoittaja TuikKu » 10. Maalis 2014 17:28

Aavikkohevoset - merenranta
Yksinpeli, ei muita

QALETAQA

Matka tuntui pitkältä, ehkä liiankin pitkältä. Hetken en ollut varma jaksaisinko enää jatkaa, kunnes näin edessäni jonkinlaisen rannan. Näky oli sumea mutta se oli jotakin muuta kuin vettä. Uin eteenpäin kauhoen vettä viimeisillä voimillani, pyrkien pitämään pään vedenpinnan yläpuolella, siinä juuri ja juuri onnistuen. Pärskin sieraimiin joutunutta suolavettä ulos, mutta se tuntui vain turhalta. Ummistin silmiäni uupuneena, tuntien kuitenkin viimein jotakin etukavioideni alla.

Hiekkaa? Kivikkoa? Koralliriuttaa?

Ihan sama mitä se oli, se oli pelastus, eikä elämäni tähän loppuisi. Siitä olin sillä hetkellä täysin varma. Vielä en luovuttaisi, vaan pääsisin ylös vedestä turvaan. Saisin viimein levähtää ja vetää syvään henkeä.

Uin eteenpäin tuntien kuinka maa jalkojeni alla vahvistui ja sain seistä sillä pian kaikin jaloin. Sain itseni viimein matalaan veteen ja pystyin hengittämään syvään. Suolavesi sai minut pärskimään ja yskimään. Heilautin päätäni muutamaan otteeseen. Onneksi korviin ei niin ollut joutunut vettä. Sillä hetkellä en kuitenkaan ajatellut vielä asioita tarkemmin. Halusin vain päästä kokonaan rannalle, joten otin vielä huteria askelia eteenpäin. Rannan hiekka oli pehmeää ja ehkä aavistuksen vaikeakulkuista näin heikossa tilassa olevalle hevoselle.

Olin päässyt vihdoin pois vedestä, olin onnistunut tavoitteessani ja se sai minut hymyilemään pienesti itsekseni. Tunsin kuinka lihaksia särki, mutta jalat kantoivat silti vielä. Olisi varmaankin järkevintä mennä hieman pidemmälle. Nostan ruskeiden silmieni katsettani hieman ylemmäksi. En näe mitään eläviä olentoja rannalla, joka oli vain hyvä asia. Voisin turvallisin mielin viettää hetken aikaa tällä. Mihin nyt ikinä olinkaan saapunut.

Lähimuistini oli hyvin hatara, mutta muistin sen että jotakin olin paennut. Pfft, pärskähdän itselleni heilauttaen päätä huvittuneena. Paennut, mh, sen asian oli syytä ollakin pakenemisen arvoinen kun tänne asti olin ajautunut.

Sen enempää kuitenkaan asiaa miettimättä ja aivojani rasittamatta päätän kävellä hieman edemmäksi ja löydän pienen alueen jossa kasvoi muutamia kivan näköisiä puita. Asetun puiden suojaan käyden maaten, enkä epäröi ummistaa silmiäni hetkeksi uudelleen.
TuikKu
 

Paluu Merenranta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron