Tässäkö elämä on?

Alue on kylmä, jäinen ja erittäin luminen. Jäätikkö on ikijäässä, eivätkä lumet sula kesälläkään ja ilma pysyy viileänä läpi vuoden, talvella tietysti aavistuksen kylmempää. Muutamia puita voi sattumalta nähdä, mutta nekin ovat suurimmaksi osaksi täysin lumen peitossa.

Re: Tässäkö elämä on?

ViestiKirjoittaja Wohweli » 15. Huhti 2012 21:08

Saatiin sitten toinen selkääni. Ei hän niin kovin raskaalta tuntunut, mutta hevonen painoi aina jonkun verran, vaikka olisi kuinka riutunut. Olin kuitenkin monirotuinen kylmäverinen, suorastaan luotu raskaisiin töihin. Ei tämän siis pitäisi tuottaa ongelmia. Loska kiertää eteeni ja kysyy pääsenkö ylös. Hivutan jalkani asemiin ja hivuttaudun hitaasti, mutta varmasti ylös nostaen itseni seisovilteen. Pyrin olemaan mahdollisimman tasainen liikkeissäni, jottei Arago valahtaisi alas.
Kiirehän meillä oli ja jäin jotenkin vain odottamaan mitä Loska ehdottaisi, hän kyllä keksisi jotain, viisas tamma, kuin oli. Tämä sitten neuvoo tulemaan hänen perässään havumetsän suuntaan ja nyökkään ymmärtäneesti. Vilkaisen Mozzarellaan ja uskon, että tämän on parempi kulkea minun mukanani jotta hän voisi sännätä johtajattaren luoksen jos ongelmia ilmenisi. Hän voisi myös tarkistaa, että hyvin nääntynyt kimo pysyisi selässäni. Loska kehottaa pitämään kiirettä, sehän on selvä. Ei tässä ollut aikaa kuhnastella joten eteenpäin vain.

Rautias lähtee matkaan enkä minäkään jää paikoilleni vaan lähden ottamaan askelia eteenpäin. Pyrin moneen seikkaan samanaikaisesti. Pidän askeleeni matkaa syövinä ja mahdollisimman tasaisina, samalla, kun yritän säästellä voimiani. Juoksemaan en kyllä pystyisi, en ollut mikään superhevonen. Uskoaksenikin, kun pääsisimme havumetsän luokse olisin jo aivan hiestä märkä. Tahdoin kuitenkin auttaa tätä hevosta, joka rohkaisee minua eteenpäin ja olemaan luovuttamatta.
Matka taittuu joksenkin hitaasti ja minua alkaa huolettaa matkalaiseni kunto. Käännän hieman päätäni tämän suuntaan, kuin varmistaen, että tämä oli yhä hengissä. Olin kuitenkin tuntevani tämän hengityksen, tämä kylkien kohoillessa.

Matkaa on yhä kammottavan paljon ja vilkaisen pikaisesti Mozzarellan. Voimani eivät ole juurikaan ehtyneet, mutta alan hiljattain tuntea rasituksen jaloissani ja selässä, siitäkään huolimatta sen sorru valittamaan vaan jatkan matkaani pää kylmänä, kivun taka- alalle jättäen. Ajattelemalla Aragoa saan aina vain uudelleen uutta tarmoa kulkea eteenpäin. Huomaan, että edessäpäin on vallan liukasta ja se saa minut hidastamaan. Astelen jäisen kohdan ylitse tarkkaavaisesti, mutta siitäkin huolimatta etuseni hieman lipeävät ja romahdan etukenossa polveni ja ojennetun jalkani varaan. Hengitän hieman ripeämmin uupumuksen ja säikähtämisen vuoksi. Kohottaudun hitaasti ylös ja liikehdin siten, että saan Aragon asettumaan paremmin selkääni. Jatkan matkaani toivoen pian erottavani kauempana edes parin puun, merkiksi siitä, että havumetsä olisi jo lähellä. Olikohan Loska löytänyt suojaa? Toivottavasti hänelle ei ollut ainekaan sattunut mitään.
Wohweli
 

Re: Tässäkö elämä on?

ViestiKirjoittaja Maikku » 16. Huhti 2012 21:06

Minä, valkoinen ja joskus todella mukavankin näköinen ori, makasin kuin raato. Olin hyvin pitkälle raadon näköinen muutenkin ja nyt makasin itseäni paljon paljon, hyvin paljon paremmassa kunnossa olevan orin selässä. Sillä ei ollut mitään merkitystä nojasinko oikealle vai vasemmalle, tunsin olevani aina yhtä paljon tiellä. Niinpä pyrein pitämään painoni keskipisteen suurinpiritein keskellä, mutta välillä horjahtelin.

Olin suurinpiirtein varma, että ori, jolta näinkin ystävällisesti sain kyytiä, oli Loskalle hyvin läheinen tapaus. Orihan tuntui suostuvan jokaiseen Loskan ehdottamaan asiaan miettimättä ollenkaan omaa kantaansa, vaan lauman kantaa asiaan. Minusta tuntui, että minulla oli häneltä vielä paljon opittavaa tämän matkan aikana. Eikä ainakaan olisi matkan keston takia ongelmia sen kanssa, ehdinkö käydä ajatukseni loppuun asti. Ennemminkin vastaan tuli se, että väsytti nin hirmuisesti. Enkö olisi vai voinut ommista silmiä... Ihan..pikku..hetkeksi..

Olisin sanonut orille kuinka kiitollinen olin, mutta pelkäsin puhuessani kuluttavani viimeisetkin voimani. En halunnut edes ajatella millainen taakka minä olin orille, jonka nimestäkään minulla ei ollut hajuakaan. En ollut yhtään varma oliko Loska kutsunut häntä nimellä jossakin vaiheessa. Pinnistellessäni muistiani jokin Pyntti tai Pyylori käväisi mielessäni. Pyylori tai joku sellainen se saattoikin olla. Ummistin silmäni hetkeksi ja torkuin.

En nukahtanut kokonaan missään vaiheessa, mutta torkuin siinä unen ja hereillä olon rajamailla jonkin aikaa. Avatessani silmät seuraavan kerran kuvittelin näkeväni kaukana maisemassa havumetsää. Enkä ollut aluksi varma olikose mielikuvitukseni tuotetta vai totta, mutta todelta se näytti mitä enemmän silmiäni räpyttelin.
Maikku
 

Re: Tässäkö elämä on?

ViestiKirjoittaja Siuri » 17. Huhti 2012 15:18

Matka havumetsään tuntuu kestävän ikuisuuden. Aivan kuin lunta vain ilmestyisi jostain aina lisää eteeni. Luotan suuntavaistooni täysin, mutta pieni epäilys eksymisestä käväisee kuitenkin mielessäni. Lumipyry on vain vahvistunut ja vahvistuu hetki hetkeltä lisää. Voi toivottavasti he ovat kunnossa..

Kun tarpeeksi eteenpäin kuljettuani alan olla jo aivan avuton, huomaan horisontissa tuiskeen takana jotain. Havumetsä. Siellä se häämöttää.
Pieni hymy käväisee naamallani, mutta katoaa lähes saman tien, kun kirin yhä vauhtiani, jotta pääsisin eteenpäin. Matkalla ei ollut näkynyt minkäänlaista suojaa. Býlor, jaksa vielä tänne asti!
Ja kun pääsen havumetsän reunalle, voin vihdoin huokaista helpotuksesta. Lumipyry ylettyy tännekin asti, mutta puut suojaavat onneksi pahimmalta tuulelta.
Kävelen hieman syvemmälle metsään etsien koko ajan katseellani suojaisampaa paikkaa. Pian sellainen näyttäisi löytyvän suurehkon puun juurelta.
Kuljen puun luokse ja kuopaisen kaviollani maata. Lumi on melko jäistä, mutta se olisi silti hyvä saada pois alta. En tiedä, kuinka paljon auttaa Aragon tuominen vain seuraavaan lumiseen paikkaan.
Kuovin lisää. Lumi lähtee pois huonosti, mutta paljastaa silti altaan multaisan maaperän. Teen kaikkeni, jotta saisin suuremmalta alueelta lunta pois. Maa voisi lämmittää edes hitusen enemmän.

Kun puun juurella on enää pelkkä vaaleanruskea alue, alan haravoida katseellani metsää. Havupuut. Suuret puut, joiden alimmat oksat roikkuvat tarpeeksi matalalla.
Kuljen erään puun luokse napaten hampaillani oksista kiinni. Kiskon havuisen oksanpätkän irti ja vien sen puun alle. Näitä tarvitsisi lisää - paljon lisää!
En tiedä, ovatko kolme muuta jo matkalla tänne. Kävelen silti ympyrää ja otan jokaisesta hieman matalammasta oksasta havuisen pätkän tuoden sen puun alle. Maa-alue alkaa hiljalleen peittyä vihreällä. Ja kun havuja vaikuttaisi olevan tarpeeksi, lähden taas matkaan - tällä kertaa muita vastaan.

Havumetsän läpi on helppo pujottautua, mutta kun suuri, laakea lumimaisema avautuu taas edessäni, pieni epäonnistumisen pisto käväisee sisälläni. Missä he ovat?
"BÝLOR! MOZZARELLA! ARAGO!" huudan jokaista vuorollaan. Jään kuitenkin vain seisomaan havumetsän rajaan. Turha vielä huolestua. Kyllä he tulevat. Varmasti tulevat..
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Tässäkö elämä on?

ViestiKirjoittaja Wohweli » 17. Huhti 2012 20:14

Matka etenee hitaasti ja varsin hiljaisesti. Tässä sitä köpöteltiin ihan äänettömästi. Toisaalta en edes odottanut, että Aragon rupeaisi minulle suu vaahdossa jutustamaan, sillä eihän hän ollut pestautunut seuraneidikseni. Mozzarellakin oli kumman hiljainen, kaiketi hieman järkyttynyt kaikesta tai kenties vain väsynyt. Tajuan nopeasti, että minunkin olisi syytä jättää ajattelua vähemmälle ja liikuttaa sen sijaa jalkojani paljon ripeämmin eteenpäin. Äh, lunta tulee vallan sakeasti. Hyvä, että turpaani pidemmälle erotan. Oltiin kyllä vallan huonossa jamas, nimittäin hetkessä olin kadottanut Loskan hajun täysin, eikä tämän jälkiäkään enää lumesta erottanut. Pysähdyn ja sen myötä myös saattajani.
"Mitäs nyt?" kysähdän sillä olin todellakin lähes neuvottomassa tilassa. Näkyvyys oli huono, eikä ollut harmainta käsitystä suunnasta johon olisi tullut jatkaa. Mozzarella ei näytä sen tietoisemmalta joten käännän jykevän pääni eteenpäin. Ei tässä auttanut paikoillenkaan jäädä, paitsi, että olisiko järkeä liikkua jos kiertäisi koko ajan ympyrää?

Olen porukasta epäröimättä vanhin joten pitäisihän minut nyt osata auttaa nuoret pois tästä pinteestä. Joten mitä minä nyt sitten teen? Vastaanhan voisi tallustella, vaikka jääkarhu. Tai tokkopa edes sellainen raaskisi liikkua tälläisessä tuiskussa. Tuuli tuntui vain yltyvän ja lumi pyrytti taukoamatta vasten kasvojani. Jäätikkö alkoi näyttää todellista luonnettaan.
Ei auttanut paikoilleen jäädä. Kyllä minä perille löyttäisin, keinolla tai toisella. Olisi vain luotettava vaistoihin. Sääolot eivät todellakaan tehneet matkasta helppoa vaan, kun pyrin eteenpäin sain todella käyttää enemmän voimiani, tuuli nimittäin uhkui sellaisella vimmalla, että tuntui suorastaan, että seinä olisi tullut vastaan.
Lumen määrä tuntuu nousevan ja pian tunnen kahlaavani todella raskaan omaisesti paksussa lumihangessa. Miten rukoilenkaan ääneti, että havumetsä löytyisi tältä suunnalta. Joudun nostelemaan jalkojani varsin korkealle. Jälleen tuuli osoittaa tahtoaan ja minäkin joudun nojautumaan melkolailla taakse. Ennen, kuin Arago on kuitenkaan luiskahtamaisillaan selästäni kohotan takapäätäni vakauttaen selkäni.
Olihan toinen vielä hengissä? Menettäisin varmaan järkeni tyysti jos ori olisi heittänyt henkensä ja roikkui nyt kuolleena selässäni. Ajatus oli pelästyttää minut kunnolla, mutta, kun pystyin taas tuntemaan toisen hengittävän rauhoituin ja uskalsin ripeyttää tahtia.

Sitten kuulen sen. Loskan äänen joka kutsuu meitä kaikkia kolmea. Olikohan hän löytänyt mitään suojaisaa tai jotain mistä olisi apua?
"Loska!" huudan vastaukseksi tuulen pauhun sekaan. "Olemme tulossa!" toivon vain, että matala ääneni tavoittaa rautiaan korvat ja hän saa vihiä siitä, että olimme kunnossa, ei huolestuisi täten suotta.
Loppumetrit häämöttävät ja nyt, kun tiedän suunnan uskallan lähteä paljon verkkaammin eteenpäin.
"Kohta päästään hoitamaan sinut kuntoon," totean orille. Kyllä tämä tästä vielä onneksi kääntyisi. Valkea selviäisi, tämän oli pakko. Ei hän vain voisi enää kuolla tämän kaiken tapahtuneen jälkeen. Ei vain voisi.
Vihdoin erotan tamman varsin utuiset ääriviivat kaukaisuudessa ja jatkuva lumisadekin hävittää tätä valkeaa taustaa vasten.
"Loska!" huudahdan kertoakseni nähneeni tamman. Aivan kohta, ihan pian tämä urakka olisi joltakin osin ohi ja pääsisin hieman lepäämään. Olin ylpeä itsestäni, että olin jaksanut matkata mukisematta koko pitkän taipaleen vieraan puoleista oria selässäni kantaen. En kuitenkaan katunut ollenkaan, että olin tarjoutunut tehtävään. Minulle riittäisi kiitokseksi se, että toinen selviäisi ja toipuisi pian.
Wohweli
 

Re: Tässäkö elämä on?

ViestiKirjoittaja Maikku » 18. Huhti 2012 19:16

Kaukaa ajatuksieni takaa harhaksi luulemani havupuut olivatkin ilmeisesti oikeita. Mitä lähemmäksi pääsimme, sitä varmempi olin siitä, että oli kiitollisuudenvelassa eritoten Pylortille, jota ilman makaisin luultavasti vieläkin lumihangessa. Tietysti myös näiden kahden tuntemattoman tamman ja Loskan seura oli ollut hyvin tärkeää. Tärkeä nelikko, joka oli päättänyt pelastaa yhden surkean oriparan. Orin, joka olisi taatusti ollut tavallisen tallaajan mielestä jo menetetty tapaus.

Korvissani vihelsi, en ollut varma tuliko se tuulesta, mielikuvituskestani vai jostakin muusta. Sää ei muutenkaan ollut mitenkään ihanimmasta päästä ja kylmyyskin tuntui puistattavalta nyt kun en maannut lumessa. Se oli hämmentävää, että kylmä lumi oli tuntunut lämpimältä turkkia vasten maatessa. Sitten ylös noustua olikin tullut paljon kylmempi. Se johtui varmaankin tästä tuulesta. Tuntui siltä, että olisin voinut lähteä lentoon Pylortin selästä milloin tahansa.

Huutoa. Kuulen Loskan huutavan jossakin. Korvani singahtavat pystyyn kuin antennit ja yrittävät epätoivoisesti paikallistaa suunnan. En kuitenkaan jaksa kauaa, joten annan korvieni olla. OLin kuullut riittämiin, minä tiesin nyt sentään ketä minun oli kiittämän. Býlor ja Mozzarella... Nämä kaksi ja sitten oli se valkoinen tamma. Miksi valkoinen tamma oli kadonnut? Missä välissä? Vai oliko hän ollut minun mielikuvitukseni tuotetta?

Eihän se nyt niin voinut olla... Eivät nuo kaikki nyt sattumaltakaan voineet paikalle ennättää. En vain ymmärrä, mihin se valkea tamma meni. Tosin en näe valkean orin toiselle puolelle, sillä pääni roikkuu enemmänkin toisella puolella aavistuksen veltosti. Ehkä tamma kulki sillä puolella. Leikisti ainakin.
Maikku
 

Re: Tässäkö elämä on?

ViestiKirjoittaja Siuri » 05. Touko 2012 19:29

Kun en heti kuule vastausta huutooni, hätäännyn. Pieni aisti sisälläni käskee minua olemaan rauhassa, joten liikun malttamattomana edestakaisin ristiriitaisten tunteiden keskellä. Sitten korvani onneksi tavoittavat sen.
Nimeni. Ja he ovat tulossa. Palaamassa. Býlorin ääni kuulosti niin neutraalilta, etten uskonut mitään pahaa tapahtuneen. Kaikki ovat siis mukana? Arago vielä hengissä? Parasta olisi. Kaiken järjen mukaan mitään radikaalia ei ole voinut ehtinyt tapahtua tuon matkan aikana. Koskaan en voi kuitenkaan olla varma.
Yritän paikantaa hevosia lumisateen läpi, kunnes pian erotan kolmikon. Mozzarella, Býlor sekä hänen selässään lepäävä Arago. Hienoa!

Huokaisen helpotuksesta, kun he tulevat metsän reunaan.
"Kaikki hyvin?" saan kysyttyä Býlorilta. Tai varmasti oli. Hän näyttää niin varmalta lähestyessään minua.
"Tulkaa, nopeasti. Meidän täytyy pitää Arago lämpimänä", sanon ja lähden kävelemään kohti metsää. Toivottavasti vain paikka olisi tarpeeksi suojaisa hänelle. Hän on kokenut niin kovia. Kuinka kauan hän oikein oli maannut keskellä jäätikköä?
Jo ajatus puistattaa minua. Siitä huolimatta kävelen ripeästi polkua pitkin, jonka sain aikaan kävellessäni edestakaisin jäätiköltä metsään. Onneksi jäljet jäivät lumeen, tie löytyy helpommin.

Kun saavumme pienen aukion reunaan, katson puuta, jonka alle rakensin oksista pehmeän paikan orille. Vilkaisen Býloria ja sitten paikkaa puun alla. Kuinka saamme laskettua Aragon siihen? Täytyy vain olla varovainen.
"Olemme turvassa nyt", sanon hiljaisella äänellä Aragolle. Lumimyräkkä ei ylety tänne asti, ja puut ovat tukevasti suojaamassa paikkaa, mutta pienet hiutaleet putoilevat silti puiden latvasta.
"Saatko laskettua hänet? Autamme kyllä", sanon ja vilkaisen Mozzarellaa.
Aivan pian se on ohi. Kunhan Arago vain palaisi tajuihinsa..
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Tässäkö elämä on?

ViestiKirjoittaja Wohweli » 05. Touko 2012 20:49

Askel toisensa jälkeen saavun lähemmäs johtajatarta. Matka oli tosiaan sujunut suht mutkitta ja kaveri selässäni oli ainakin toistaiseksi hengissä. Väläytän uupumuksenikin läpi Loskalle hymyäni josta viestittyy toivon hiven orin selviämiselle.
Palomino tiedustelee vointiani. "Kyllä vain, ei tässä hätää," raportoin omalta osaltani ja käännän jykevää päätäni hieman selässä matkaavan orin suunnalle. Oliko hän heikennyt aivan älyttömästi löytämisestään lähtien vai kuvittelinko minä vain? Tietysti toivoin olevani väärässä, mutta hän näytti niin... Elottomalta, ei nyt ehkä ihan puoli kuolleelta, mutta ei kyllä mitenkään elivoimaiseltakaan. Hänet olisi pian saatava toipumaan tai peli voisi päättyä hänen osaltaan.

Loska kehottaa seuraamaan ja lähden jälleen liikkeelle seuraten tätä havumetsän siimekseen. Tamma pitää vauhtia yllä ja minäkin huomaan kiriväni hieman askeleitani, vaikka pyrinkin katse maahan suunnattuna väistelemään kaikkea sellaista mihin minulla olisi mahdollisuus kompastua. Lyhyt matka määränpäähämme sujuu ongelmitta ja näänkin pian mitä Loska on valmistellut jäätelön kylmälle orille. Tuossa hänen olisi ainakin jotenkin suojaisa, siinä hän keräisi voimiaan ja me tietysti asettautuisimme lämmittämään häntä.
Johtajatar vilkaisee minua ja sitten puun alle. Tajuan sanomattakin, että minun täytyisi yrittää jotenkin hienovaraisella konstilla saada Arago laskettua sen päälle. Olemme nyt turvassa. Kuulen Loskan toteavan kimolle ja se saa minut tajuamaan yhä selvemmin sitä, että miten tärkeä tämä ori mahtoi olla suokkitammalle.
Seison hetken paikallani ihan ääneti ja pohdin miten minun täytyisi vääntäytyä, että saisin orin laskettua maahan, kun kuulen Loskan kysyvän samaa ja tarjoutuvan auttamaan.
"Jos laskeudun maahan ja te sitten yhteisvoimin laskette hänet selästäni, sillä lähes samaisella konstilla millä saitte hänet minun selkääni, mutta päinvastoin," ehdotan sitten, kun en näe syytä yrittää mitään monimutkaisempaa. Ei tämä ori kylmästä ja heikkoudesta huolimatta ollut herkästi särkyvää, vaikka eihän tarkoituksemme ollut häntä maahan tiputtaa.
Uskon, että suunnitelma on selvä ja laskeudun sitten varovaisin elein lumeen aivan vieretyksen Loskan kyhäämän alustan viereen. Käännähdän katsomaan tammojen suuntaan ja nyökkään näille, kuin merkiksi, että he voisivat nyt laskea orin selästäni.
Wohweli
 

Re: Tässäkö elämä on?

ViestiKirjoittaja Maikku » 08. Touko 2012 13:13

Býlor ja Loska olivat täällä. Minä pystyin luottamaan heihin, samoin kuin nopsajalkaiseen Mozzarellaan. Kamalan väsymyksen takaa ymmärsin, että olin ollut järisyttävän typerä. En päässyt ajatuksesta eroon ja halusin vain vajota maanalle häpeästä. En ajatellut ympäröiviä hevosia, ajattelin vain itsekkäästi omaa napaani. Minun olisi pitänyt taistella vastaan aikaisemmin, vaikka en nähnyt mitään. Kyllä minä olisin pärjännyt, jos olisin järkeäni käyttänyt. Jälkikäteen oli helppo jossitella.

Olemme pysähtyneet jo jonkin aikaa sitten. Býlor laskeutui varovasti makuulleen ja minä yritin auttaa tammojaan työssään kellahtamalla maahan. Maahan olikin pidempi matka kuin oletin ja sen takia huuleni kävivät irvistyksessä, mutta mitään en sanonut ääneen. Pyrin sentään pitämään pienen rippeen itsetunnostani jäljellä, olemalla valittamatta.

Tässä oli ainakin mukavempi maata, vihreän havupeitteen päällä kuin lumessa. Olin ajatellut lumen olevan lämmintä, mutta tähän havupeitteellä makaamsieen verrattuna se oli hyvin kylmää. Suuni taipui hymyyn pitkästä aikaa ja se tunne oli parempi kuin muistinkaan.

"Kiitos", minä sanon ja tarkennan katseeni vuorotellen kaikkiin kolmeen. Tunnen paremmin janoni siinä maatessani, mutta painoin asian taka-alalle mieleniperukoille. Sen sijaan otin suuhuni havunneulasia ja rouskutin niitä. Nieltyäni tunsin vatsassa jotakin epämiellyttävää ja annoin olla. Ruokaileminen ei tuntunut miellyttävältä.
Maikku
 

Re: Tässäkö elämä on?

ViestiKirjoittaja Siuri » 16. Touko 2012 22:35

Bylor ehdottaa, että laskisimme Aragon yhteistuumin alas. Nyökkään idealle ja odotan, että ori laskeutuu maahan.
Alan pikkuhiljaa jo selvitä koko tilanteesta. Ei sillä, ettenkö olisi huolissani orista, mutta alan olla jo varma, että hän pärjää.
Asetun Bylorin viereen, sille puolelle, jolla Aragon pää roikkuu, ja yritämme Mozzarellan kanssa nostaa Arago pois suuren selästä. Pian Arago tömähti maahan jotenkin pahan näköisesti. Eihän vain käynyt pahasti?
Onneksi saimme hänet kuitenkin vihdoin turvallisesti lämpöiselle alustalle. Täällä hänen ei tosiaankaan tarvitse makoilla lumihankien keskellä.
Jään vain katsomaan oria, joka näyttää ihan tyytyväiseltä. Hymyileekin peräti? Pieni hymynvire käväisee myös minunkin kasvoillani, kun tajuan hänen olevan kunnossa. Onneksi! Voi luoja mitä kaikkea olisikaan voinut sattua! Onneksi Mozzarella ja se tamma, joka ei tainnut edes esittäytyä, sattuivat paikalle ja löysivät orin.
Helpottunut huokaus tulvahtaa sieraimistani.

Asetun maahan makaamaan. En aivan kiinni Aragoon, mutta lähelle kuitenkin. Jos edes jonkinlaista tuulensuojaa antaisin?
Sitten hän puhuu. Hän tosiaan puhuu! Hän kiittää.
"Äh..", saan vain sanottua. Ja hymy alkaa taas näkyä kasvoillani.
"Onneksi olet kunnossa! Voi hyvänen aika..", valittelen itsekseni. Haluaisin kysyä miljoonia kysymyksiä, mitä ori siellä teki ja kuinka hän oli sinne edes päätynyt, mutta päätän kuitenkin pitää suuni kiinni. Ori saa puhua sitten kuin siltä tuntuu. Enkä ole varma, onko hän aivan juuri nyt sillä tuulella, että käy mielessään uudestaan läpi kaiken?
Katson, kuinka ori alkaa syödä havunneuloja. Se on hyvä merkki. Siis että hän saa jotain syödäkseen. Harmi vain, ettei tähän aikaan vuodesta löydy oikein muutakaan ruuaksi kelpaavaa.
"Miltä tuntuu?" kysyn Aragolta ihan yleisesti. Onko hän ihan okei? Vai mitä..?
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Tässäkö elämä on?

ViestiKirjoittaja Wohweli » 09. Kesä 2012 19:07

Ori saadaan laskettua alas selästäni, mutta se kyllä sujuu Aragon osalta selvästi hieman kivuliaammin, kuin olisin toivonut. Mutta nyt tarkemmin katsoen hän näytti voivan tilanteeseen katsoen hyvin. Hänellä oli lämpöä hieman eristävä alusta, mahdollisuus syömiseen ja tuuleltakin päästiin suojaan. Janoonhan voisi aina lunta haukata josta ei ainekaan täälläpäin pulaa tulisi.
Loska laskeutuu valkean lähettyville ja minä pysyn paikallani jääden suojaamaan toista kirpeältä tuulelta. En kuitenkaan tohdi mennä aivan kiinni vieraaseen vaan annan tälle kyllä tilaa hengittää.
Miettimään jään kuitenkin, että oliko pelastus työ nyt valmis? Toipuisiko toinen tästä nyt kokonaan? Minä ainakin tahtoisin varmistua asioiden olevan kunnossa ennen, kuin katoan taas omille reiteilleni. Muuten kantaisin mukanani huolestuneita kysymyksiä toisen hyvinvoinnista ja kunnosta. Kauheinta mitä voisi tapahtua olisi löytää toinen uudelleen lumeen vajonneena siten, ettei tämä voisi enää uudelleen herätä ja nousta.

En voi olla pistämättä merkille, että tämän kovia kokeneen lajitoverin kasvoilla välkähtää hymy. Se piristää myös minua enkä voi estellä suupielieni nousemista.
Lopulta saamme myös kiitosta tehdystä työstämme ja vaivannäöstämme. Hymyilen orille sen verta ystävällisesti, että saan varmasti viestitettyä tälle sen, että autoin mielelläni.
Minä en tohdi yrittää tehdä lähempää tuttavuutta Aragoon vaan antaisin tämän mieluusti levätä ja keräillä voimia ja Loska näyttää sitä paitsi hyvin ominaistaneen kyseliän roolin, joten minulla ei ole syytä kysyä samoja kysymyksiä. Ori vastaisi kyllä jos olisi henkisesti ja fyysisesti siihen valmis. Olisihan tuollaisen kokemuksen jälkeen ihan hyvä ensiksi miettiä asiat halki omassa päässään, vaikka useimmat kyllä pääsevät ylitse kokemuksistaan puhumalla.
Minäkin kyllä mieluusti ottaisin selville mitä kaikke toiselle oli tapahtunut tämän matkan aikana ja miten se oli yllättäin päätynyt keskelle jäätikköä. Etsikö Arago kenties jotakin? Ei minun pitäisi udella vaan kuunnella tarkasti sitten vain jos Loska saisi toisesta jotakin irti.
Loska on ihailtava johtaja ja hän selvästi välittää tästä orista. Tuskin tulisi tammalle edes mieleenkään hylätä toista tässä ja nyt ja jättää täysin oman onnensa nojaan. Sellainen Loska ei vain ollut. Häneen saattoi luottaa ja uskoutua, eikä hän vaatinut muilta erityistä kunnioitusta tai henkilöpalvontaa.
Lunta pyrytteli yhä melko sakeahkosti, mutta olisi odotettavissa, että sade päättyisi pian. Viisain ratkaisu olisi varmasti jäädä tänne odottamaan, että lumen tulo tyrehtyisi, sitten voisimme auttaa Aragon pois täältä jääkaapista. Voi kumpa toinen pystyisi nyt edes vielä hiukan syömään, että saisi takaisin kuluttamaansa energiaa. Parhaimmassa tapauksessa voisi ori jo kävellä omin voimin, vaikka meidän olisi tietysti varmistettava, että hän pysyy pystyssä eikä romahda heti muutaman askeleen myötä lumeen. Askeleet olisivat varmasti alussa huterat, kuin varsalla joka nousee ensikertaa ylös, tai no se tietysti riippuisi yksin siitä miten kauan Arago on maannut paikallaan.

» Sori kesto. >x[
Wohweli
 

Re: Tässäkö elämä on?

ViestiKirjoittaja Maikku » 17. Kesä 2012 15:19

// Mitä tässä sitten vielä? keskustelua tapahtumista vai? //

Arago makoili rauhassa paikallaan. Ori ei tuntenut kiirettä tehdä yhtään mitään. Häntä oikeastaan unettikin, joten hän torkkui maatessaan kuunnellen puolella korvalla välillä muiden puuhia. Oli mukavaa maata kiireettömästi paikoillaan, nyt kun ei ollut enää niin käsittämättömän kylmäkään. Kimo tunsi kiitollisuutta pelastajiaan kohtaan pohtien samalla omaa typeryyttään. Toisaalta hän halusi kovastikin kertoa munauksestaan, mutta toisaalta häpesi liikaa. Jos hän ei olisi ollut niin hyväuskoinen ja olisi edes pistänyt hanttiin, niin hän ei olisi ollut moisessa kunnossa.

Arago painoi päänsä lumelle aavistuksen kurotellen ja haukkaili kylmää lunta suuhunsa niellen sitten nestemäistä ainetta. Äänikään ei ollut sen jälkeen enää niin käheä, kun pahin jano oli taltutettu. Ori uskalsi väläyttää toisen hymyn jälleen ja availi ääntään vähän rykien.

"Olen pahoillani aiheuttamastani vaivasta", Arago sitten sanoi varsin katuvaiseen äänensävyyn.
"Minulla on ollut turhankin lennokasta aikaa lähiaikoina. Joku minulle vieras kaksikko yritti saada minua hengiltä. Luulen, että se johtuu jotenkin minusta ja Gametesta. Oletteko nähnyt häntä lähiaikoina? Toivon, että hän on kunnossa", Arago sitten puhui pitkään ja haki katsekontaktia muihin, etenkin Loskaan. Hän oli hiljaa, tarkentamatta sen kummemmin enää mitään.

Hän ei muistanut tarkkaan oliko kertonut Loskalle missään vaiheessa mitään suhteestaan metsäponien johtajattareen. Lisäksi hän oli aika varma, että Býlor ja Mozzarella eivät tienneet senkään vertaa kuin Loska. Tapasihan hän nyt ensimmäistä kertaa kumpaisenkin noista. Arago ei tiennyt mitä tekisi. Väsyttikin niin kovasti yhä.
Maikku
 

Re: Tässäkö elämä on?

ViestiKirjoittaja Siuri » 17. Kesä 2012 18:51

Yllämme leijui kevyt rauhoittava hiljaisuus. Ei millään tapaa kiusallinen eikä painostava, vaan tavallaan helpottunut. Mitä olisikaan käynyt, jos se tamma ei olisi törmännyt Aragoon jäätiköllä? Pahimmassa tapauksessa ori olisi jäätynyt kuoliaaksi..
On kuitenkin turha alkaa jossitella mitään. Selvisimme hengissä, ja Arago näyttää voivan hetki hetkeltä vain paremmin. Nytkin se yrittää kurottaa lunta maasta, ja saa sitä suuhunsa. Nestettä. Katson vain orin liikkeitä ja voin vain kuvitella, kuinka vaikea olo toisella voi olla. Niin, eihän minulla todellisuudessa ole mitään käsitystä, en ole ikinä jättäytynyt heitteille minnekään.
Arago saa nielaistua lunta ja väläyttää sitten jopa pienen hymyn. Sitten se joko yrittää saada sanoja suustaan ulos tai vain kurkkuaan selväksi.

Pian Arago alkaakin puhua. Ensin se pahoittelee vaivasta. Hymyilen hänelle takaisin ja huokaisen.
"Et sinä mitään vaivaa aiheuta", saan sanottua ja pudistan päätäni kevyesti. Luulisi toisen ymmärtävän, että tietenkin pelastamme hädässä olevan. Minä ainakin - niin varmasti myös Býlor sekä Mozzarellakin. Siitä ei ole epäilystä. Arago kuitenkin jatkaa puhumista. Hän alkaa kertoa hieman tapahtumista, ja ne saavat minut todellakin hieman pohtimaan, mitä ihmettä Aragolle on oikein tapahtunut.
Ensinäkin se, kuinka huolestuttavalta kuulostaa, että hevoset yrittävät saada toisen hengiltä? Miksi ihmeessä! Ensimmäisenä mieleeni tulee vain Jokeri, ja hän on kuitenkin elänyt hiljaiselossa jo pitkään. Vaivautuisiko hän edes tappamaan yksittäisiä tuntemattomia hevosia?
Sitten orin viimeisimmät lauseet alkavat hiljalleen valaistua. Gamette? Miksi ori kyselee Gametesta? Tunsivatko he hyvinkin? Tai mitä ori tarkoitti sanoillaan 'se johtuu jotenkin minusta ja Gametesta'?
En kuitenkaan viitsi alkaa utelemaan, vaan sen sijaan suustani tulee vain vastaus kysymykseen:
"Näin itse häntä viimeksi syksyllä. Näytti ja vaikutti olevan ihan kunnossa silloin pienen Orionin kanssa", sanon ja hymyilen vähän. Niin, no siitä on kuitenkin jo aikaa jonkin verran. Vilkaisen kuitenkin Mozzarellaa ja Býloria, olivatkohan he nähneet Gamettea?

"Kuinka niin? Onko syytä epäillä?" saan viimein kuitenkin kysyttyä Aragolta.
"Ja miksi epäilet kaksikon tekojen johtuvan teistä?" on toinen kysymykseni, jota minun ei ole tarkoitus esittää ääneen. Se kuitenkin vain kömpii suustani ulos, ja yritän perua sanat, mutta asia on kuitenkin sen verran kiinnostava, että annan orin vastata - jos hän haluaa. Jos ei, se on kyllä ihan ymmärrettävää.

[Varmaan joo.. eipä tässä muutakaan :)]
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Tässäkö elämä on?

ViestiKirjoittaja Wohweli » 05. Heinä 2012 12:11

Minäkin otan osana nautintoa tämän hiljaisuuden joka on kuroutunut ympärillemme. Nyt vaara on ohi ja voimme kaikki vain hengitellä syvään ja olla kiitollisia siitä, että luoja oli meille suopea. Arago oli nyt pelastettu ja muutoinkin hyvissä käsissä. Sivusilmällä seuraan ilolla miten paljon palautuneemman näköinen ori sitten kuroo suuhunsa lunta ja pian tämän suusta tipahtelee sanoja. Ne ovat pahoittelevia. Ennen, kuin ehdin tuoda omaa vakuutteluani väliin Loska hoitaa sen puolen ja tyydyn vain nyökkäämään vahventeeksi. Parhaiten Arago voisi minua vain kiittää sillä, että säilyi matkan ajan hengissä. Kiitosta en auttamisesta yleisesti ottaen edes tarvinnut. Minusta oli eräällä tavalla jopa synnynnäistä, että hevoset auttavat toinen toisiaan ja se olikin tarttunut minuun jo nuorena. Minulla vain ei ollut sydäntä jättää ketään onnetonta oman onnensa nojaan vaan minun oli pakko auttaa mikäli se oli mahdollista.

Hetken on mieltäni kaivertanut kysymys siitä, että mikä oli ajanut kimon keskelle ei mitään ja viimein tältä alkaakin tipahtelemaan sanoja tapahtumien kulusta. En vain voi olla hämmästymättä, kun tämä kertoo joidenkin hullujen yrittäneen ottaa häntä hengiltä. Korvani käyvät luimussa. Tiesin kyllä, että Caraliassa oli sellaistakin porukkaa, mutta jotenkin en tahtonut vain hyväksyä ja sulattaa asiaa. Mielestäni kenenkään ei pitäisi yrittää riistää toisen henkeä. Jokaisella oli kuitenkin vain yksi elämä.
Ori kyselee Gametesta ja pelkkä nimikin on minulle vieras.
"En ole tavannut kyseistä tammaa," ilmoitan sitten Loskan jälkeen joka kertoo tavanneensa tämän joskus syksyn tienoilla. Ei siitä silloin edes ollut kovin kauaa. Saattoi siis hyvin olettaa, että toinen oli hyvissä voimissa.

Minäkin kuulisin mielelläni Aragosta ja tämän surmata yrittäneistä hevosista sekä tietysti motiivista joka oli johtanut tälläisiin tapahtumiin. Silti minulla on sellainen tunne, ettei ori ehkä tahtoisi jakaa sitä meidän kaikkien kanssa. Loskalle tämä suostuisi varmasti kertomaan, kun niin hyviltä ystäviltä keskenään vaikuttivat.
En tohdi esitellä lähes minulle tuntemattomalle Aragolle tarkentavia kysymyksiä sillä en kokenut oikeudekseni ryhtyä uteliaaksi. Mielessäni häivähtää myös se, että voisin hiljattain alkaa tekemään lähtöä jos, vaikka Loska ja Arago tahtoisivat kaksin jutella nämä asiat selviksi. Mutta ennen lähtöäni mielisin kyllä varmistaa, että kaikki olisi nyt varmasti kunnossa eikä Arago tarvitsisi enää erityistä huolenpitoa.
Aihepiiri näyttää kutkuttavan Loskaakin ja tämä esittää kysymyksiä Aragon puoleen enkä voi vastustaa kiusausta sen suhteen, että mahdollistaisin itselleni tilaisuuden kuulla Aragon koko tarinan. Tietysti jos ori tosiaan ei mielisi siitä näin laajasti puhua niin väistyisin kyllä ymmärtäen.
Wohweli
 

Re: Tässäkö elämä on?

ViestiKirjoittaja Maikku » 09. Heinä 2012 19:45

Kuuntelen Loskaa, kuuntelen hänen selvityksiään. Kai minun oli uskottava häntä. Oli kuitenkin piiikkuisen huono merkki mielestäni, että hän oli nähnyt Gemin viimeksi syksyllä. Býlor ei ole nähnyt Gemiä ollenkaan. Voisiko sanoa, että olin kaikesta huolimatta hieman, itseasiassa hyvinkin huolissani.

"Nuori tamma huijasi minut syömään kasvia, joka vei näköni muutamaksi päiväksi... ja joku isolta vaikuttava ori vei minut tänne jäätikölle. Hän uhkaili minua ja jos joku kysyisi, minun olisi esittäydyttävä Kadotettuna. He lähtivät pois ja minä en suunnitelmsita poiketen kuollutkaan", selvitin aj vedin sitten ilmaa keuhkoihini taas. En kaipaisi takaisin lumisille alueille vähään aikaan. Äkisti sademetsä kuulosti oikein mukavalta paikalta. Vaikka noin loppuelämän kannalta.

"Epäilen, että he olivat jotakin kautta saaneet selville, että minä ja Gem olemme pari. Tietysti olen huolissani sekä Gemin ja Orionin voinnista, kun oma lähimenneisyyteni ei ole ollut mikään mahdottoman hieno. En olisi osannut aavistaa, että joku haluaisi minut hengiltä.. En ymmärrä miksi!"olen hiukan kiihtynyt. Gem, oliko hän varmasti kunnossa? Kuinka olin saattanut olla niin tajuttoman tyhmä? Tämän jälkeen käyttäytyisin varauksellisemmin ja varovaisemmin. En halunnut kokea mitään samankaltaista toiste.

"Onneksi näköni palautui", jatkan sitten helpottuneeseen äänensävyyn ja kurotan lisää lunta suuhuni. Nälkä ei niinkään kaikesta huolimatta ollut, mutta juotavaa kelpuuttaisin mielelläni. Voisin levätä tässä vielä hetken ja lähteä sitten lämpimimmille maille.
Maikku
 

Re: Tässäkö elämä on?

ViestiKirjoittaja Siuri » 21. Heinä 2012 23:01

Býlorkaan ei ollut tavannut Gamettea.
En yhäkään mieti enempää kysymistä, vaan kuuntelen vain, kun Arago itse kertoo.
Ensin hän kertoo, kuinka jotkut hevoset yrittivät murhata hänet. Silmäni suurenevat mutta kokoan itseni nopeasti.
Murhata? Miksi?! Ensimmäisenä mielessä käy Jokeri ja hänen kätyrinsä, mutta hänestä ei ole aikoihin kuulunut mitään uutta. Liekö kadonnut kuin tuhka tuuleen taikka sitten suunnittelee suurta kostoa koko Caralialle. Ken tietää.
Mutta senkö takia hän tosiaan oli jäätikölle? Sokeana, yksin, huijattuna kuolemaan?
Uskomatonta.

Ja kun hän sitten jatkaa, en voi kuin ihmetellä. Tietenkin tuokin ajatus kävi mielessä, mutta että oikeasti: Arago ja Gamette?
Ja Orion.
Palaset loksahtelevat paikoilleen kerrallaan. Niinpä tietenkin.
Gamette ei tainnut mainita Aragon nimeä viime kerralla tavatessamme. Enkä tietenkään osannut yhdistää heitä yhdeksi perheeksi, mutta näin asiat näköjään ovat.
Ja Arago vaikuttaa täysin tietämättömältä heitteillejättönsä takia. Ihan syystäkin, varmasti.
"Uskon, että Gamette - ja Orion tietenkin - voivat hyvin. Uskoisin metsäponien luota tulleen jotain viestiä, jos jotain olisi tapahtunut", sanon rauhallisesti ja lohduttavasti. Itseasiassa uskon joka tapauksessa siihen itsekin. Kyllä varmasti joku olisi kertonut, jos jotain olisi käynyt. Aivan kuten ylänköhevosten tapauksessa.

"Kovin olet joutunut kokemaan", sanon pitäen yhä katseeni vain Aragossa.
"Mutta ei hätää. Lepäile rauhassa vain, ja kun voimat palautuvat, niin lähde etsimään Gamettea, jos haluat varmistaa, että hän on kunnossa", sanon sitten jatkaen yhä huolenpitoa orista. Hän näyttää voivan jo silmiinnähden paremmin, mutta ehkä silti olisi syytä levätä.
Vilkaisen Býloria. Mitäs sitten? Aragoa ei voi jättää yksin, mutta kuinka nopeasti hän tuosta tokenee?
Kunhan hän vain malttaisi nukkua ja levätä.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

EdellinenSeuraava

Paluu Jäätikkö

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron