Ja joku ansaan taluttaa

Alue on kylmä, jäinen ja erittäin luminen. Jäätikkö on ikijäässä, eivätkä lumet sula kesälläkään ja ilma pysyy viileänä läpi vuoden, talvella tietysti aavistuksen kylmempää. Muutamia puita voi sattumalta nähdä, mutta nekin ovat suurimmaksi osaksi täysin lumen peitossa.

Re: Ja joku ansaan taluttaa

ViestiKirjoittaja Sasu » 15. Kesä 2014 14:16

"Kuulostaa onnistuneelta viranvalinnalta", totean kulmiani hienoisesti kohottaen. En minä ilkeyttäni ole sarkastinen, mutta en toisaalta liiemmälti jaksa harkitakaan sanojani. Zoe ottakoon toteamukseni miten parhaaksi katsoo. En oikein usko, että hän tässä vaiheessa enää edes vaivautuisi käymään päälle, vaikka jotain möläyttäisinkin. Ei sillä, saatanhan minä vielä ikävästi yllättyäkin, mistäs sitä ikinä tietää. En minä ainakaan tarkoituksella ala kyllä onneani kokeilemaan. Ei siitä olisi minkään valtakunnan hyötyä. Minua on hakattu ja potkittu ja purtu jo yhden elämän tarpeiksi, kiitos vain. Edellisestä kerrasta on onneksi jo aikaa, eikä minulla ole aikomustakaan verestää muistoja. En ymmärrä, miten olenkin onnistunut joutumaan ongelmasta toiseen. Silloin kukaan ei edes puhunut, että saarella olisi yhden yhtä parantajaa, jolle voisi mennä kitisemään haavoista ja ruhjeista. Kyllä se toisaalta sitten jotain taisi opettaakin. Ainakaan kukaan ei ole viimeiseen pariin vuoteen mukiloinut minua.

Zoen sanat, jotka rikkovat hiljaisuuden, sopivat kumman hyvin mietteisiini, ja minä hymähdän.
"Millä sinä luulet, että minä sinutkaan siitä häätäisin?" kysyn vastaan. "Minulla ei ole mitään jaloja periaatteita, saati kiinnostusta päästä hengestäni laumani puolesta tai muuta typerää. Ei kovin ylevää, mutta ainakin onnistun pitämään luuni ehjinä ja jatkamaan matkaa omin jaloin."
Itsestäänhän tässä on kukin vastuussa. Sitäpaitsi, mitä iloa siitä loppujen lopuksi olisi kellekään, että yrittäisin estää Zoeta seisoskelemassa tuossa? Tamma talloisi minut märäksi läntiksi ja siirtyisi sitten seisomaan ehkä metrin sivummalle. Kukaan ei huomaisi yhden lumihevosen puuttumista, eikä kukaan takuuvarmasti tulisi pystyttämään mitään sankarimerkkejä paikalle hyvästä yrityksestä.
"Säästytpähän yhdeltä potilaalta", tuumaan.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Ja joku ansaan taluttaa

ViestiKirjoittaja Zarroc » 26. Kesä 2014 12:51

Orin sanat saivat minut hymähtämään hieman toteavasti. Niinpä tosiaan, yksi maailman parhaimmista viranvalinnoista ikinä. En oikeasti tiennyt mitä Dakotah Honaw oli ajatellut, mutta samapa tuo sitten. Eipä tämä minun ongelmani varsinaisesti ollut, en tuntenut oloani niin epäviihtyisäksi, että olisin vaatinut asiaan muutosta. Odotin kyllä, että minut potkittiin pois tästä.
Ajatuksissani oli jo pitkään siintänyt ajatus siitä, että Hefaistion jatkaisi tätä alkanutta perinnettä, mutta en sitten tiennyt oliko ori tarpeaksi vakaa siihen hommaan. Jos oli yhtään tullut minuun, niin totta kai oli - tarpeaksi vakaa vaikka mihin -, mutta hänessä oli myös Rayon geenejä.
Kenties liikaakin.

"Ei kovin ylevää, mutta ainakin onnistun pitämään luuni ehjinä ja jatkamaan matkaa omin jaloin." Tämän Ciervon sanat iskeytyivät tajuntaani ja siirsin mustien silmieni katseen häneen. Olihan tuokin periaate, kieltämättä ihan hyvä. Enpä minä näistä laumahömpötyksistä niinkään perustanut, minulle oli aivan yksi ja sama kuka kulki ja missä.
Mutta eihän se tietenkään kaikille ollut.

Kun hänen viimeinen lausahduksensa pääsi ilmoille, minä naurahdin hieman.
"Totta tuokin", vastasin hänelle, vaikken tiennyt kaipasiko ruunikko minkäänlaista vastausta. Olin kuitenkin ollut tässä aika kauan hiljaa ja antanut orin puhella.
"Äläkä huoli, minun ei tee mieli tänään nitistää ketään vain siksi, ettei hän ole virkaintoinen." Sanoin vielä hieman huvittuneella sävyllä, kohottaen toista kulmaani ruunikolle. No ainakaan hän ei langennut polvilleen ja anellut tappamaan häntä, koska oli niin kykenemätön kaikkeen.

Pidin kyllä Ciervon asenteesta.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Ja joku ansaan taluttaa

ViestiKirjoittaja Sasu » 25. Heinä 2014 15:45

Melkeinpä yllätyn kuullessani Zoen naurahtavan. Minunkin suupieleni nytkähtää hieman ylöspäin mustan huvittuneen oloisille sanoille. Lumi narisee kavioideni alla vaihtaessani painoa jalalta toiselle, viiltävän kylmä tuulenpuuska heiluttaa jouhiani ja tuntuu pureutuvan helposti karvapeitteeni läpi. Tuuli vaikuttaa nousevan entisestään, ja taivasta peittää raskaan oloinen, kalpeanharmaa pilvimassa. Käännän korvani takakenoon ja katsahdan mietteliäästi taakseni. Hassua, miten hyvin minäkin olen näköjään oppinut lumihevosten tavoille. Toisaalta, lähestyvän lumimyrskyn tunnistaminen taitaa olla jokseenkin olennainen taito, kun yli puolet lauman alueesta on jäätikköä, ja on tätä tässä ollut aikaa seurailla.

Eikä minua totta puhuen huvita seisoskella edes jäätikön reunalla, kunhan tämä viima yltyy täysmittaiseksi myrskytuuleksi.

Johan edellisestä pyrystä onkin aikaa. Käännän katseeni takaisin Zoen suuntaan. En menisi takuuseen, että edes myräkkä saa hänet häädettyä täältä, mutta se ei toisaalta ole minun päänsärkyni jos hän haluaa seisoskella jäisessä tuulessa ja neulojen lailla pistelevässä lumisateessa.
"Kohta luultavasti nousee myrsky. Minua ei huvita muuttua kirjaimelliseksi lumihevoseksi, joten suuntaan mieluummin metsän suojaan. Suosittelisin sitä samaa sinullekin", totean värittömästi, mutta kuten sanottua, ei minun päänsärkyni. Niine hyvineni lähden kävelemään tamman ohitse kohti havupuita. Tulkoot perässä tai menkööt menojaan tai jääkööt siihen odottamaan lumikuorrutusta. Eiköhän Zoe osaa tehdä ihan itse omat päätöksensä.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Ja joku ansaan taluttaa

ViestiKirjoittaja Zarroc » 30. Heinä 2014 20:48

Katseeni kääntyi oria kohden huomatessani sivusilmällä tämän suupielen nytkähtävän hieman. En kuitenkaan kerennyt reagoida asiaan mitenkään - aivan kuin olisin edes aikonut tehdä niin -, kun äkkiä tunsin ilman muuttuvan paljon purevammaksi. Siirsin katseeni jonnekin jäätikön suuntaan, mustat silmät hieman siristyen.
Samassa Ciervo kuitenkin vahvisti jo alkaneen aavistukseni, lumimyrsky oli tulossa. Sehän tulikin kerrassaan hyvään saumaan, meillähän oli niin rattoisa keskustelukin!
Nyökkäsin orin sanoille jähmeästi, miettien aivan pienen mielettömän hetken sitä, jäisinkö kuitenkin tänne odottamaan oikein kunnolla kiteitä perseeseen. Olisi oikein hyvä syy sitten olla kuin perseelle ammuttu... no, karhu. Niin.

Ennen kuin huomasinkaan, jalkani olivat kuitenkin lähteneet viemään minua orin perässä kohti metsää. Ehkä minussa oli kuitenkin jäljessä jokin pieni ripe itsesuojeluvaistoa, koska ainakaan Ciervon seurasta tämä henkiin herännyt laumavietti ei todellakaan johtunut. Kaarsin niskaani hieman ja korvani painuivat tiukemmalle luimulle. Olin seisonut liian kauan aloillani kylmässä, etujalkani tuntui niin kohmeiselta ja liikkumattomalta, mutta väkisin siirsin itseäni eteenpäin askel kerrallaan.

Pysyttelin jatkuvasti jotakuinkin muutaman askeleen päässä orista, eihän tässä nyt mitään kavereita oltu kuitenkaan. Sitä paitsi, jäin jatkuvasti jälkeen Ciervon paljon lyhemmistä askelista, koska nilkutukseni esti minua liikkumasta kovinkaan sutjakasti. Mutta eipä toisen tarvinnut minua odotellakaan, en minä hänen vaivoinaan täällä ollut. Ori saisi minun puolestani mennä mihin tahansa, mutta en väittäisi vastaan, jos hän löytäisi meille molemmille suunnilleen kestettävän kokoisen suojapaikan. Joka tapauksessa myrskyssä vaeltaminen havumetsässä ei ollut oikein minun heiniäni, tuskinpa toisenkaan.

Vilkaistessani taakseni näin, kuinka lumimassa pyörteili hangen päällä. Tuuli pyöritti sitä kuin tornadoa ja se oli tulossa suoraan meitä kohti.
Tässä tulisi kohta kiire.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Ja joku ansaan taluttaa

ViestiKirjoittaja Sasu » 10. Elo 2014 14:51

Tässähän tuntuvat oikein yllätykset seuraavan toinen toistaan: sen sijaan, että Zoe jäisi itsepintaisesti paikoilleen tai lähtisi eri tietä kuin minä, hän tulee ainakin samaan suuntaan kanssani. En nyt tiedä voiko tätä varsinaisesti nimittää mukaani tulemiseksi, toinen pysyttelee kuitenkin sen verran kauempana, mutta se ei sanottavasti haittaa minua. Ehdottomasti parempi kuin kylki kyljessä kiinni käveleminen.

Jäätikön reunalla varsin harvassa kasvavat puut eivät vielä tarjoa minkäänlaista estettä tuulelle, joka välillä pölläyttää lunta ympärillämme. Painan korvani takakenoon, mutta en kuitenkaan lähde ravaamaan. Päätös tuntuu olevan puoliksi tiedostamaton, mutta sillä on mitä luultavimmin jotain tekemistä sen kanssa, että Zoen epätaisainen askellus kuuluu jatkuvasti hitusen kauempaa. En tiedä, miksi minä ylipäätään välittäisin hänen ontumisestaan, enkä varmasti aio hidastaa omaa tahtiani, olisihan se jo mustallekin nöyryyttävää, mutta toisaalta en myöskään lähde ravaamaan. Vetäkööt Zoe siitä mitä johtopäätöksiä halusikaan, tai olkoot miettimättä asiaa yhtään sen enempää kuin minäkään. Pääosa ajatuksistani keskittyy tällä hetkellä siihen, missä olisi paras paikka odotella myrskyn laantumista. Eihän se toki missään havumetsässä sen reunaosia lukuunottamatta olisi yhtä paha kuin jäätiköllä, mutta silti, sankka lumisade ja raju tuuli voisivat vallan hyvin iskeä sinnekin ihan riittävällä voimalla.

Vilkaistessani ohimennen taaksemme jäätikölle tuuli nostattaa hienojakoista lunta hangen päältä jo ihan kiitettävissä määrin. Käännän katseeni eteenpäin ja jatkan samaa tasaista tahtia. Kävellessäni mietin ohimennen, missähän kohti ylänköhevosten raja mahtaa oikeastaan kulkea. Ei sillä mitään merkitystä sinänsä ole - ennen nämä olivat lumihevosten metsiä pitkälle nykyisen rajan taakse, enkä usko että olen unohtanut reittejä ihan täysin.

En ole ihan varma, onko ilmassa pyörteilevä lumi peräisin taivaalta vai tuulen nostattamana maasta, mutta nyt ripeytän askeleitani hieman. En edelleenkään lähde raviin, mutta kävelen reippaasti. Jos Zoe minua haluaa seurata, eiköhän hän näkisi minut vähän useammankin askeleen päästä - kuten olen usein kuullut, en ole ihan tyypillisen lumihevosen värinen. No, tällä ilmalla tuskin olisi liikkeellä yhtäkään saalistajaakaan.

Metsä tihenee pikkuhiljaa, mutta minua ei yllätä, ettei tuuli ainakaan laannu yhtään. Luultavasti se vain yltyy koko ajan, mutta metsiköstä alkaa olla pikku hiljaa ainakin joku hyöty. Ei sillä, ettenkö edelleen kaipaisi vähän parempaa paikkaa seisoskeluun, ja jos en ihan väärin muista, sellainen pitäisi näiltä tienoilta löytyä.
Käännyn sivuun seuraamaltani polulta - tai mitä siitä nyt on jäljellä koko ajan satavan ja pöllyävän lumen jäljiltä. Lumen peittämät kuopat eivät varsinaisesti helpota kulkemista, mutta eipä tässä kauaa tarvitse enää tarpoakaan. Valtava vanha kuusi ja sen ympärille varsin tiheästi kasvaneet nuoremmat puut tarjoavat varmaan ihan kelvollisen suojan kunnes pahin myrsky menee ohitse. Tietysti vielä sisemmällä metsässä olisi suojaisempaa, mutta totta puhuen minuakaan ei huvita enää kävellä tämän pidemmälle. Astelen tiheikön reunaa myöten vähän matkaan ennen kuin löydän kohdan, josta sen suojaan on selvästi ennenkin kuljettu. Kuusikko on ilmeisesti ollut suosittu suojapaikka, sillä sinne on tallautunut vähän isompikin tila. En missään nimessä valita, ettei tuulen laantumista tarvitse odotella naama kuusessa ja häntä takertuneena katajaan. Zoe saattaisi vähän joutua kumartelemaan, jos nyt päättäisi ylipäätään tähän jäädä, mutta eipä se oikeastaan minua liikuta suuntaan eikä toiseen. Asetun sentään sen verran reunaan, että musta ihan hyvin kuusikon suojaan mahtuisi jos haluaisi, mutta en vaivaudu sanomaan mitään.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Ja joku ansaan taluttaa

ViestiKirjoittaja Zarroc » 05. Syys 2014 13:02

Ihmettelin hetken, miksei Ciervo vain koventanut vauhtiaan ja pelastanut ruskeaa takamustaan jääkiteiltä. Minusta kuitenkin tuntui vähän sille, että kaikessa välinpitämättömyydessään hän kuitenkin jollain tavalla välitti siitä, jäädyinkö tänne keskelle hankea vai enkö. Se sai minut jopa naurahtamaan kuivasti yksinäni, voi näitä laumaviettisiä otuksia.
En kuitenkaan pannut pahakseni, kun ori selvästikin melko varmasti ohjasi meitä eteenpäin, jatkuvasti vähintään muutaman askeleen verran edellä minusta. Jalkaani särki aivan vietävästi, mutta yritin olla välittämättä siitä. Vauhdin koventaminen nyt oli muutenkin vaivalloista, mutta kun olin niin äärettömän järkevänä persoonana päättänyt seisoskella jäätiköllä koko päivän, niin se tuntui suorastaan... jäätyneeltä.

Siinä kompuroidessani epämääräisten lumikasojen ylitse mietin vähän väliä, että mitäs helvettiä minä elämässä tekisin, jos saisin tämän pahaisen kintun katkaistua täällä.
En kuitenkaan valittanut, päästänyt pienintäkään pihahdusta hiipimään huulieni välistä, vaan purin hampaani tiukasti yhteen ja jatkoin matkaa.

Jonkin aikaa taivallettuamme Ciervo yhtäkkiä päättikin kävellä keskelle kuusia. Se tosin näyttikin melko suurelta paikalta, minne johti ihan polkukin. Kohotin kulmaani hieman, mutta seurasin oria mukisematta suoraan kuusikon keskelle. Siellä oli ainakin tyynempää kuin ulkosalla ja ruunikko oli huomaavaisesti mennyt seisomaan reunempaan, että minäkin mahtuisin raahaamaan luuni paikalle. Jouduin kyllä laskemaan päätäni vähän alatasoon, mutta muuten mahduinkin sinne ihan kiitettävästi, mitä nyt alimmat oksat raapivat selkääni vähän ilkeästi.

Menin toiselle reunalle seisomaan, ettei meidän välisemme hajurako vain millään tavalla kuroutuisi umpeen ja annoin pääni hervahtaa alas. Jalkaa särki enemmän kuin suostuisin ikinä myöntämään ja minua vitutti jo valmiiksi näyttää edes jotain heikkoutta Ciervon edessä, mutta toisaalta tuntui ihan sille, että taju menisi kohta.
Jos kaikki pimenisi ympäriltä, siinä vaiheessa olisi jo ihan sama, näkisikö ruunikko minun irvistävän oikaistessani ketaraani vai ei.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Ja joku ansaan taluttaa

ViestiKirjoittaja Sasu » 02. Marras 2014 15:48

Zoe seuraa kuin seuraakin minua havujen keskelle. Jos totta puhutaan, olen pitänyt suojaa lumimyrskyiltä mukavemmissakin oloissa, mutta kelpaa tämäkin nyt paremman puutteessa. Lepuutan toista takajalkaani ja annan pääni laskeutua vähän lisää alaspäin silmät puoliummessa. Vilkaistessani Zoeta huomaan kuitenkin selvästi, että tamman jalka vaivaa tätä. Aika sinnikkäästi musta sen kanssa taitaa kuitenkin eteenpäin linkata. En ole ihan varma, viitsisinkö itse. Mutta siihen minä tähtäänkin, että pitäisin kinttuni yhtenä kappaleena.

Suljen hetkeksi silmäni. Valppaus on tässä vaiheessa vain turhaa energian tuhlausta. Kuka vain voisi hiippailla suojapaikkamme luokse meidän sitä kuulematta, näkemättä tai haistamatta, mutta olen melko varma, ettei meitäkään ole järin helppo havaita - puhumattakaan siitä että kukaan edes kuljeskelisi täällä tuulessa ja tuiskussa ympäriinsä. Kai pedotkin ovat riittävän fiksuja mennäkseen johonkin suojaan tällaisella ilmalla. Ja mitä Zoehen tulee.. hänkään ei vaikuta järin kiinnostuneelta katkomaan niskojani. Seistessäni silmät kiinni pystyn melkein unohtamaan, että toinen seisoo ihan vieressäni. Enpä minä silmät avatessanikaan hänestä kauheasti muuta näe kuin mustan varjon. Vaihdan painoa puolelta toiselle ja hieraisen turpaani etujalkaan ennen kuin jään taas liikkumatta paikoilleni, katseeni kohdistumatta varsinaisesti mihinkään. Tunnen oloni varsin uupuneeksi, ja pienen hetken harkitsen jopa käyväni makuulle, mutta ei, maa on kova ja jäinen vaikka onkin säästynyt suurimmalta osalta lumesta. Mietin ohimennen sitä, kuinka kauan lumimyrsky mahtaa kestää, mutta turha silläkään on vaivata päätään. Kyllä sen sitten huomaisi, kun tuuli tyyntyisi ja lumisade ei enää tulisi vaakasuorassa.

Minun on kyllä pakko myöntää, että Zoe on tässä tilanteessa suorastaan hyvää seuraa. Jos joutuisin seisomaan kuusikossa jonkun pälättäjän kanssa, saattaisi minussakin herätä erinäisiä väkivaltaisia taipumuksia. Tähänastinen harvahko sananvaihtomme on ollut sinänsä ihan viihdyttävää, mutta ei hiljaisuus ole yhtään sen huonompi.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Ja joku ansaan taluttaa

ViestiKirjoittaja Zarroc » 08. Marras 2014 14:58

Ei kukaan oli ihan hiljaa, mikä oli oikeastaan oikein hyvä. Minun päässäni jyskytti, silmissä pimeni ja lihaksia pisteli. Kylmyys teki jäseneni kankeiksi ja vanhoiksi, niveliäni särki aivan jatkuvasti. Teki mieli vain kiroilla ja kaivautua jonnekin kiven alle kuolemaan, mutta eihän se nyt käynyt lainkaan laatuun. Parempi oli vain sietää omat ongelmansa hiljaa, koska ketäpä ne muutenkaan kiinnostaisivat.

Tunsin orin katseen käväisevän itsessäni, mutta ruunikko ei sanonut mitään. En ollut varma, olisinko jaksanut reagoida vaikka hän olisi jotain nälväissytkin tähän väliin. Tietystikään tempperamenttini ei oikein antanut periksi vain hiljaa hyväksyä se, mitä muut minulle syytivät, mutta tässä tilanteessa parempi oli vain purra hammasta.
Tai kieltä lähinnä, jos ihan totta puhuttiin. Tunsin verenmaun suussani, mutta en jaksanut pelätä sitä. Olin monta kertaa puraissut kieleni vahingossa hajalle estäessäni kivun salakavalasti vilauttelemia ilmeitäni.
Ei se aina tehonnut, mutta suurimman osan ajasta ainakin. Pitkästä aikaa jalka vain oli niin pahana, että en enää välittänyt seurasta ja irvistin täysin avoimesti vaihtaessani hieman asentoa. Kävelemisen jatkaminen olisi varmaan ollut ihan hyvästä, mutta ei juurikaan tehnyt mieli mennä kolmen väsyneen ja yhden täyspaskan jalan kanssa lumihankeen keskelle pyryä.

Tälläkin hetkellä tuuli puski lumikiteitä kuusien oksien välistä, värähdin kevyesti kun puut paiskautuivat voimakkaasti toisiaan vasten ja varistelivat vuosien paskan päähäni. Tämäpä oli suorastaan mainio piilopaikka, puuttuivat enää vihaiset oravat ja ilmassa lentelevät, tarkkaan sihdatut kävyt.

Suupieleni kääntyivät hieman ärtyneisiin juonteisiin joutuessani peruuttamaan askeleen verran taaksepäin, samalla hieman lähemmäs Ciervoa. Lumi nimittäin puski sisään ihan urakalla ja oksat huitoivat minua tuulessa täysin mielivaltaisesti.
"Jos me hukumme tänne, teen sinusta muhennosta", totesin ruunikolle kuivasti ja katselin kasaantuvaa hankea tänne johtaneen tallaantuneen polun päällä. Jäätikkö taisi tosiaan näyttää nyt mahtinsa meille, etten vain tulisi toista kertaa tänne seisomaan. Tämä alue ei selvästikään pitänyt vierailijoista.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Ja joku ansaan taluttaa

ViestiKirjoittaja Sasu » 15. Helmi 2015 18:29

Nauran ihan yhtä kuivasti kuin Zoe esittää toteamuksensa.
"Miksi se on minun vikani, että olit itse päättänyt juurtua jäätikön reunalle?" tuhahdan. En kuitenkaan jaksa olla tosissani mitenkään närkästynyt tai pisteliäs. Tuuli saa oksat taipumaan niin, että lunta sataa suoraan naamalleni. Mulkaisen oksia happamasti ottaessani puolikkaan askeleen taaksepäin ja painan pääni alemmas. Lumimyrskythän kestävät toisinaan päiviä, helposti yön yli... en minä tässä kyllä montaa päivää ajatellut seistä, se on varma. Tuuli pauhaa niin kovaa, että metsän puiden nitinää ei oikeastaan edes kuule sen alta, vaikka puut heiluvatkin rajusti. Jos joku niistä päättää kaatua, niin mistä vetoa että se kaatuu juuri tähän.

Minun tekisi mieleni kääntyä niin päin, ettei tuuli kävisi oksiston läpi suoraan naamaani, mutta tässä ei pahemmin käännytä suuntaan eikä toiseen. Niinpä tyydyn vain huokaisemaan tympääntyneesi, annan pääni roikkua rennosti alhaalla ja lepuutan toista takajalkaani. Jossain kohti olisi varmaan pakko lähteä liikkeelle, myrskysi tai ei, tai jäätyisin näille sijoilleni. Kyllä tämä tässä nyt vielä kuitenkin menee.

*

Yllättävää kyllä, myrsky ei loppujen lopuksi kestä yön yli, eikä yksikään puu kaadu päällemme. Jo parin tunnin päästä alkamisestaan myräkkä on laantunut jo ihan siedettävän oloiseksi. Ei minua vieläkään huvittaisi seistä ulkona tyhjän panttina, mutta sen sijaan matkanteko poispäin jäätiköstä voisi onnistua ilman, että tuuli puhaltaa kumoon tai lumi vie kaiken näkyvyyden. Oli jo aikakin - tilapäisestä suojastamme huolimatta olen harvinaisen kohmeessa ja karvaani kuorruttaa paikoitellen ohut kerros lunta, paikoitellen taas puista varissut roska. Ravistelen itseäni ties kuinka monetta kertaa, vaikka olen melko varma, että harjaani takertuneella oksalla ei ole aikomustakaan irrota. Samalla yritän ravistella itseäni vähän henkisestikin, jotta heräisin koomamaisesta olotilastani.
"Minä lähden menemään ennen kuin tuuli yltyy taas", tokaisen ja niine hyvineni peruutan ulos havujen keskeltä kankein askelin. Ilma ei ole edelleenkään mikään ihanteellinen: lunta sataa yhä, kaikki polut ovat täysin sen peitossa ja tuuli on sangen navakka, mutta kaipa tämä tästä. Suuntaan kulkuni oman arvioni mukaan kutakuinkin yhteismaalle päin, enkä vaivaudu katsomaan mitä Zoe tekee. Menkööt vaikka takaisin seisomaan jäätikön laidalle jos siltä tuntuu - kyllä sinne tulisi jossain vaiheessa uusi myrsky hänet karkoittamaan niin ettei minun tarvitsisi.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Ja joku ansaan taluttaa

ViestiKirjoittaja Zarroc » 21. Helmi 2015 16:47

Ciervon naurahdus kuulosti ovensaranalta ja hetken ajan minua vitutti taas vähän enemmän hänen kyseenalainen seuransa. En kuitenkaan juuri nyt jaksanut tapella asiasta, minulla oli liikaa tekemistä tämän kintun kanssa. Voi kun se olisikin ollut irroitettavaa mallia, olisin jättänyt sen jo kauan sitten jonnekin aavikolle paahtumaan ja painunut itse kolmen vielä toimivan koipeni kanssa päinvastaiseen suuntaan.
Mutta eipä sitä minulle suotu, joten sain ihan jatkaa armotonta vaellustani kyseisen haittatekijän kanssa varmaankin siihen saakka, että kuolisin. Voi sitä iloa.

"Noh, aina täytyy olla sijaiskärsijä", totesin kuitenkin ilmeettömästi orille vastaukseksi, vaikka olihan hänen sanoistaan jo hetkinen mennyt. Eipä meidän sananvaihtomme ollut aiemminkaan ollut mitään kovin kiihkeää, joten kai se menetteli. Lähinnä verkkainen tahti oli saanut minut pysyttelemään suurimmaksi osaksi samalla polulla ruunikon kanssa, mutta eivätköhän tiet eroaisi heti, kun tämä tornado päättäisi levähtää.

En oikeastaan tiennyt kuinka kauan aikaa kului, mutta lopulta myrsky tuntui laantuvan. Ciervo oli seista jököttänyt liikkumatta paikallaan koko sen ajan, minäkin olin yrittänyt, mutta lopulta todennut sen olevan huono idea jalkani kannalta. Niinpä olin itsekseni huovannut edestakaisin yrittäen pitää nivelet liikkeessä edes jollain asteella, että kykenisin kävelemään pois tästä lumikasasta.
Lopulta kuulin orin sanovan jotain menemisestä, ennen kuin tuuli yltyisi jälleen. Mustat silmäni kääntyivät katsomaan häntä tyhjästi, en oikeastaan tiennyt mitä siihen voisi vastata.
"Älä katkaise jalkaasi", huomasin kuitenkin huikkaavani toisen perään. "Etten saa lisää potilaita."

Pudistelin päätäni ja odotin että ruunikko katoaisi varmasti näköpiiristäni, ennen kuin lähdin kankeasti liikkeelle. Irvistelin korvat luimulla pakottaessani itseni kävelemään eteenpäin ja ravistelin päätäni ärtyneesti joka kerta kun kipupiikki iski suoraan polven alapuolelle.
Lopulta olin saanut itseni kammettua ulos puskasta jonkinlaiselle polulle ja lähdin hitaasti nilkuttamaan sitä pitkin, pientä kiroustulvaa välillä suupielestäni päästäen. Ei tästä tulisi mitään, jos tämä olisi joka talvi pahempaa.

ZOE POISTUU.

kiitokset pelistä! 8)
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Ja joku ansaan taluttaa

ViestiKirjoittaja Sasu » 01. Maalis 2015 20:19

Tuhahdan huvittuneesti kuulleessani Zoen jäähyväissanat ja vilkaisen mustaa vielä kertaalleen äskeisistä aikomuksistani huolimatta.
"Pidän mielessä", totean olkani yli ennen kuin käännän katseeni taas menosuuntaan. Sepä vasta riemukasta olisikin, teloa jalkansa ja päätyä sitten Zoen paikattavaksi. No, toisaalta tamman kanssa ei ainakaan tarvitsisi jutella mukavia siinä samalla. Minun kirjoissani se tuntuu näinä päivinä olevan aika iso plussa.

Myrskyssä seisominen kangisti kyllä minunkin jäseneni ihan kiitettävän hyvin. Kävelen pitkän matkaa ennen kuin edelleen sangen kirpeä tuuli ajaa minut vihdoin nostamaan ravin. Tavallisesti en juurikaan välitä sademetsästä, mutta nyt sen lämpö kuulostaa melko houkuttavalta. Onneksi lihakseni tuntuvat sentään vetreytyvän pikkuhiljaa liikkuessani. Lunta sataa edelleen, ei vaakasuoraan kuten aikaisemmin, mutta sataa kuitenkin. Yhteismaan sademetsä voisi olla ihan mukavaa vaihtelua moneltakin kannalta. Kai sieltäkin jostain kolkasta löytäisi omaa rauhaa.

Ciervo poistuu.

[Kiitokset! ^^]
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Edellinen

Paluu Jäätikkö

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron