Varjo ja valkeus

Alue on kylmä, jäinen ja erittäin luminen. Jäätikkö on ikijäässä, eivätkä lumet sula kesälläkään ja ilma pysyy viileänä läpi vuoden, talvella tietysti aavistuksen kylmempää. Muutamia puita voi sattumalta nähdä, mutta nekin ovat suurimmaksi osaksi täysin lumen peitossa.

Varjo ja valkeus

ViestiKirjoittaja Rosadum » 01. Helmi 2015 18:55

[Mukaan Zarroc Rijmin kanssa:) ]

MAKIL

Punaista. Punaista joka puolella.

Tumma hahmo seisahtui viimeisten vaivaismäntyjen viereen, katse kohti edessä aukeavaa valkeutta. Hevosen sieraimet olivat laajenneet, ja kiihtyneen hengityksen tuottamat vesihöyrypilvet kohosivat tasaisissa pulsseissa tuulen hajotettavaksi. Lihaksikkaan kaulan kaari oli niin korkea, ja korvat niin hörössä, että kaukaakin oli helppo havaita tuiskussa seisovan orin olevan jännittyneessä mielentilassa.
Ori vilkuili täydellisen hämmennyksen vallassa maisemaa ja taakseen jäänyttä metsää. Se ei ollut ennen nähnyt jäätikköä, mutta takaisin metsäänkään ei voinut mennä.

Tummanruunikko huomasi vasta nyt, että sen omia jälkiä seurasi tummien läikkien sarja. Vaikka koko maailma vielä vilkkui entisen tappelupukarin silmissä punaisena, hän pystyi tunnistamaan tämän tietyn sävyn. Hän olisi tuntenut sen hajusta, vaikka olisi ollut täysin sokea. Verta.

Veri ei kuitenkaan kauaa kiinnostanut tummaa hahmoa, vaan sen katse jatkoi kohti metsän reunaa. Maailma jähmettyi hetkeksi paikalleen, kun ori yritti kuunnella, seurattiinko häntä vielä. Lumihiutaleet lentelivät puuskittaisessa tuulessa ja helisivät osuessaan puiden oksille kinostuneeseen lumeen, mutta muita ääniä ei orin korviin kantautunut. Hän oli yksin.

Helpottunut pärskähdys kajahti tuiskun keskellä. Tumman orin ryhti lyhistyi, ja käännyttyään jälleen jäätikköä kohti sen katse laski kohti etujalkoja.
Rauhoitu. Rauhoitu. Rauhoitu.
Sudet jäivät jälkeen. Hengitä ja rauhoitu.

Etukavioita kehystävä lumi muuttui pikku hiljaa orin silmissä verenpunaisesta vaaleampiin vivahteisiin, ja niinpä tummanruunikko päätti, että oli aika tutkia vahingot. Orin pähkinänväriset silmät sulkeutuivat, ja tämä painoi leukansa rintaa vasten.

Verenvuotokohdan löytäminen ei kestänyt kauaa. Vasen lapa kirveli, kun tuulenpuuskat heittivät lunta siihen. Samanpuoleinen vuohisnivel jomotti ikävyyksiä lupaavalla tavalla, mutta jalkaa ympäröivä lumi helpotti kipua selvästi.
Kylmyys tunkeutui luihin ja ytimiin. Tumma olento oli kuitenkin mielessään vain tyytyväinen siitä. Ehkä kylmyys puuduttaisi myös sisällä roihuavaa kipua, tukahduttaisi ikävät muistot menneisyydestä.

Ori avasi jälleen silmänsä, muttei uskaltanut vielä katsoa tarkemmin, missä kunnossa oma lapa oli. Sen sijaan otus lähti kulkemaan kehää parin lähimmän kääpiöpuun ympäri mahdollisimman rivakkaa vauhtia. Kylmyys oli hyvä, jäätyminen ei. Rauhoittuminen veisi aikaa, ja seisominen pitkään paikallaan tarkoittaisi jäätymistä.
Vaikka kulkeminen sattui, kipuun oli helppo turtua. Vaikeampaa oli päästä eroon punaisesta sävystä omissa silmissä - ja jatkaa kävelyä, kun ensimmäisen kierroksen jälkeen kohtasi omat, veriset kavionjälkensä.
Menossa mukana:
Aavikkohevonen, aamuauringon lapsi Adorée
Tasankohevonen, varjona vierelläsi Makil
Metsäponi, sydämenmurskaaja Sado
Seuranhaku ~ Aikajanat
Avatar
Rosadum
Cara-lapsi
 
Viestit: 286
Liittynyt: 29. Elo 2013 19:01

Re: Varjo ja valkeus

ViestiKirjoittaja Zarroc » 03. Helmi 2015 17:45

RIJM

Hengitykseni höyrysi pakkasessa vaeltaessani jäätiköllä yksitoikkoisen tasaista vauhtia eteenpäin. Olin pitkästä aikaa käynyt jäätikön tuolla puolen, siellä reunassa, missä saari laski mereen ja jäätyi jäihin. Olin käynyt katselemassa, mitä sinne kuului ja huomannut helposti, ettei sinne ollut monikaan eksynyt pitkään aikaan. Valmiit polut olivat loppuneet hyvissä ajoin ennen jäätikön reunan näkemistäkään, jos sitä nyt edes oli tällä lumimäärällä. Olin ponnistellut tieni sinne ja takaisin, karvani oli vasta tunti takaperin alkanut kuivua nousseesta hiestä.

Katseeni harhaili levollisesti edessäni siintävässä valkeudessa, joka jatkui lähes silmänkantamattomiin. Tiesin kyllä, että metsä olisi lähempänä kuin osasi olettaa, olin viettänyt täällä kenties enemmän aikaa kuin kukaan muu saarella oleva. Tosin minulla saattoi olla siihen parhaimmat mahdollisuudetkin selvitä, olin huomattavasti kookkaampi ja karvaisempi kuin laumatoverini, vaikka he kaikki olivat syystä tai toisesta lumihevosten laumaan liittyneetkin.
Ehkä joillakin se johtui vain värityksestä, minulla pelkästä rakkaudesta talvea kohtaan ja siitä, että vaikkein sinänsä pitänyt laumoista, halusin yrittää kuulua johonkin. Halusin kyetä sanomaan, että jossain oli minun kotini, eikä enää vain pudistella vaitonaisena päätään kun joku asiaa uteli.

Kesken suhteellisen leppoisan ajatuksenjuoksuni haistoin äkkiä jotain, mikä sai pääni kohoamaan rivakasti tavallista korkeammalle tasolle. Jäätiköllä haistoi harvoin tuulen mukana tulevaa verenhajua, joten sen täytyi olla lähtöisin jostakin edelleen liikkuvasta.
Lähes huomaamattani askeleeni alkoivat muuttua harppovammiksi samalla kun yritin paikantaa verenhajun lähteen. Liikkuessani ripein askelin kohti metsänreunaa saatoin viimein huomata tumman orin kävelevän edestakaisin omissa kavionjäljissään, jotka selvästi olivat veriset jopa tältäkin etäisyydeltä katsottuna.

Rauhoitin vauhtiani tajutessani, ettei orilla ollut välitöntä hengenvaaraa, vaikka näin kylmällä säällä olisi voinut käydä huonostikin. Lähestyessäni tarkkailin tummaa katseellani. Hän ei selvästi kuulunut lumihevosten laumaan, mutta se ei minua kiinnostanut. Enemmänkin minua kiinnosti verijälki orin lavassa ja selvästi hieman varovainen askellus, mikä ei kielinyt ainakaan mitään hyvää. Katseeni lämpeni sitä mukaa kun tulin lähemmäs toista, vaikken uskonutkaan, että hän minua säikähtäisi millään tavalla.

Parinkymmenen hevosenmitan päästä hirnahdin kuuluvalla, mutta ystävällisellä sävyllä, jotta hän tajuaisi hieman rajoittaa juoksenteluaan edestakaisin. Jatkoin matkaani päättäväisesti oria kohden, suuret kaviot tallaten hankea edestään kuin lumiaura. Tällä hetkellä muulla ei minulle ollut väliä kuin sillä, mitä toiselle oli tapahtunut ja kuinka vakava hänen tilansa oli.
Ja miksi hän oli jäätiköllä, joka oli viimeisiä paikkoja minne kannatti hankkiutua loukkaantuneena.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Varjo ja valkeus

ViestiKirjoittaja Rosadum » 24. Helmi 2015 02:00

Reagoin kaukaa kuuluvaan hirnahdukseen vaistonvaraisesti, ja käännähdin nopeasti ääntä kohti. Korvani painuivat kiinni niskaan. Päästin suustani erittäin uhkaavan, syvän ja kuuluvan hirnahduksen: "Älä tule lähemmäs!"

Huohotin vihaisen näköisenä hetken, kunnes ymmärsin, mitä olin juuri tehnyt. Hyvänen aika, olen idiootti! Miten täällä edes on ketään toista hevosta, keskellä tätä valkoista? Korvani nousivat hitaasti ylös luimusta, ja muutaman pärskähdyksen jälkeen oloni oli tasoittunut niin, että onnistuin saamaan tuulen kannettavaksi hirnahduksen vähän anteeksipyytävämpään sävyyn. Lapaa kirveli äskeisen pellehypyn jäljiltä entistä pahemmin.
"Anteeksi, en tarkoittanut.... Olkaa kiltti ja tulkaa lähemmäs... Pyydän..."

Kun sitten erotin toisen hevosen hahmon kaukaa lumimyräkän seasta, aloin pohtia, oliko pyyntöni sittenkään ihan järkevä - minua näytti lähestyvän jokin lumivuori, tai ehkä valkoinen elefantti. En ollut tottunut näkemään itseäni noin paljon suurempia olentoja. Pidempi tarkastelu paljasti toisen todellakin olevan hevonen, mutta hän näytti olevan tosissaan tämän ympäristön kanssa. Suojaväri ei ollut ainoa erikoisuus, vaan tällä jätillä oli myös hurja määrä karvaa ja niin suuret kaviot, että niillä tuskin tarvitsi edes tähdätä, jos halusi osua jonkun toisen kalloon. Olisin muuten parantanut ryhtiäni ja kertonut olemuksellani, ettei minun kimppuuni kannattanut edes kuvitella käyvänsä, mutta nyt olotilani oli liian heikko ja vauhkoontunut. Tulija näytti edelleen silmiini vaaleanpunaiselta, karvaiselta elefantilta, joka saapui vaaleanpunaisesta, kylmästä maailmastaan. Minä olin haavoittunut ja huonossa kunnossa, joten ei auttanut muu kuin tyytyä odottamaan, mitä jättiläisellä olisi sanottavana.
Menossa mukana:
Aavikkohevonen, aamuauringon lapsi Adorée
Tasankohevonen, varjona vierelläsi Makil
Metsäponi, sydämenmurskaaja Sado
Seuranhaku ~ Aikajanat
Avatar
Rosadum
Cara-lapsi
 
Viestit: 286
Liittynyt: 29. Elo 2013 19:01

Re: Varjo ja valkeus

ViestiKirjoittaja Zarroc » 25. Helmi 2015 18:41

Vieras hevonen vastasi minulle hyvin ärhäkästi, mikä toi hyvin mieleen kohtaamisen Zoen kanssa. En kuitenkaan epäröinyt liikkuessani lähemmäs, vaikka korvani taipuivat hieman taakse. Todennäköisesti toinen oli loukkaantuneena hieman sekavassa tilassa, joten en antanut sen hidastaa itseäni. Olihan niitä vihaisiakin potilaita ollut aika ajoin enemmän tai vähemmän, joten miksi tämä yksilö olisi sen kummempi kuin kukaan muukaan?
En kuitenkaan kerennyt ajatella asiaa yhtään sen pidemmälle, kun ori jo vaikuttikin vaihtavan mielipidettään minusta. Kuulin hänen sanansa hieman kohonneen tuulen vuoksi vain vaivoin, mutta selvästikin hän pahoitteli äskeistä kömmähdystään käytöstapojen kanssa. Tullessani lähemmäs tummaa oria, hörähdin lämpimällä sävyllä rauhoittaakseni häntä ja seisahduin vasta vajaan kolmen hevosenmitan päähän toisesta.

Silmäilin tummanruunikkoa mietteliään näköisenä, huomaten heti jäljet tämän lavassa. Annoin katseeni kuitenkin kiertää enemmänkin hänen kehollaan ja ympäristössä, etsien selvempiä merkkejä vammoista ja niiden aiheuttajista. Jokin villieläin selvästi.
"Hyvää iltaa", tervehdin toista hetken kuluttua soinnukkaan matalalla sävylläni, tummat silmät kohoten vastaamaan toisen katseeseen. Korvani olivat palanneet normaaliin, rauhalliseen höröönsä ja uskoin orin tajuavan meidän kokoeromme varsin selkeästi. Vaikka ei hänkään mikään kovin pikkuruinen ollut, olin silti huomattavasti kookkaampi ja ehkä juuri sen takia hän oli rauhoittunut niin nopeasti.
Tai pelästynyt niin paljon, ettei uskaltanut tehdä enää liikettäkään mihinkään suuntaan. Toivoin vain, ettei se johtuisi siitä, koska se hieman hankaloitti ammattiani noin yleisesti.
"Olen Rijm, lumihevosten parantaja. Mikä teidät tuo tälle kylmälle seudulle?" Kysyin hetken kuluttua edelleen ystävälliseen sävyyn, vaikka oli varsin selvää, että ori oli paennut jotain. Ja kovaa oli sen tehnytkin, kun veri ei ollut kerennyt kuivua maahan vaikka tovi jo sen huomaamisesta oli.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Varjo ja valkeus

ViestiKirjoittaja Rosadum » 04. Maalis 2015 17:42

Räpyttelin silmiäni ja yritin samalla hengittää rauhallisesti. Toinen hevonen ei näyttänyt olevan aikeissa häätää minua paikalta, eikä hän kyllä muutenkaan näyttänyt erityisen pelottavalta, jos kokoasiaa ei ottanut huomioon. Niin, ja tuota karvan määrää. Ihmeellistä, että hevoselle saattoi kasvaa tuollainen talviturkki...

Pikku hiljaa sumea katseeni alkoi hiukan tarkentua, ja punaisen sävyt siirtyivät näkökenttäni reunamille. Muutaman päristyksen ja pään ravistelun jälkeen pystyin jo hengittämään melko normaalisti. Toki vedin edelleen happea keuhkoihini pinnallisesti ja puhalsin sen tavallista nopeammin ulos, mutta tilanne oli ainakin parempi kuin hetkeä aiemmin.

"I-... iltaa." Huomasin, että kurkkuni oli kuiva kaiken jännittämisen jäljiltä, ja jouduin pärskähtämään vielä kerran, että ääni kulki jälleen normaalisti. Yritin samalla rentoutua, mutta kipu vihlaisi heti lavassa. Niinpä yritin siirtää painoa pois vasemmalta etuselta, ja päätin jättää rentoutumisyritykset myöhemmäksi.
"Minun nimeni on Makil. Olen todella pahoillani siitä mitä aiemmin... Sanoitteko, että parantaja?"
Pieni hymy nykäisi suupieltäni, vaikka hymyileminen olikin vaikeaa. Samoin pitkien lauseiden muodostaminen.
"Minullehan kävikin hyvä tuuri..!"

Joudun vetämään henkeä, että saan toisenkin lauseen muotoutumaan.
"Törmäsin susiin Yhteismaalla. Juoksin tänne niitä pakoon, mutta ne taisivat ehtiä... puraista hiukan. Ei varmaan mitään vakavaa."
Viimeinen lisäys jotenkin pääsee lipsahtamaan. Vakuuttelen sitä itselleni koko ajan.
Menossa mukana:
Aavikkohevonen, aamuauringon lapsi Adorée
Tasankohevonen, varjona vierelläsi Makil
Metsäponi, sydämenmurskaaja Sado
Seuranhaku ~ Aikajanat
Avatar
Rosadum
Cara-lapsi
 
Viestit: 286
Liittynyt: 29. Elo 2013 19:01

Re: Varjo ja valkeus

ViestiKirjoittaja Zarroc » 08. Maalis 2015 18:35

Ori tuntui rauhoittuvan entisestään, syystä en ollut varma, mutta ehkä hän tiesi olevansa väärällä alueella ja oli kenties miettinyt, häätäisinkö hänet sen takia. Tai sitten tummempi oli vain ajatellut, että minulla oli pahat mielessä, kun olin niin suurikokoinen häneen verrattuna. Sitä tuskin koskaan saisin tietää, mutta tuskinpa se minun maailmankartallani paljon painaisi. Enemmän tässä nyt oli kysymyksiä herättäviä asioita orin tekemiset täällä ja mistä tuo veri mahtoi olla peräisin.
Hän esittäytyi Makiliksi ja nyökkäsin varmuuden vuoksi, kun hän kysyi olinko tosiaan parantaja. Hän taisi tosiaan itsekin tajuta, että tässä oli kyse kenties jostain muustakin kuin pienestä pintanaarmusta. Toki en ollut nähnyt itse haavaa tai useampia kunnolla, mutta pienistä haavoista harvoin tuli noin runsaasti verta.

"Törmäsin susiin Yhteismaalla."
Kohotin katseeni orin silmiin, katsoen häntä hetken ajan pysähtyneenä. Totta kai tiesin, että täällä oli vaikka minkälaisia petoeläimiä, mutta harvemmin niitä yhteismaalla tuntui näkyvän. Ainakaan laumana, niin kuin sudet yleensä liikkuivat. En kuitenkaan sanonut mitään, odotin vain, oliko orilla jotain muuta sanottavaa. Ei kuulemma vakavaa, mutta minusta se oli aina melko vakava tilanne joutua yhtäaikaa useamman pedon ahdistelemaksi.
Mieleeni muistui se kerta jäätiköllä, kun Býlorin kanssa jouduimme jääkarhujen väliin. Ehkä sen takia vilkaisin taakseni mietteliäänä, vaikka harvemmin tunsin itseäni täällä turvattomaksi. En kai missään.
"Jokainen haava voi olla vakava", totesin rauhallisella sävyllä. "Jos käy niin huono tuuri, että se pääsee tulehtumaan. Mikä on aina vaihtoehto silloin, kun kyse on petoeläimistä."

Katselin ruunikkoa päästä kavioihin, mutta en mennyt lähemmäs tutkimaan. Hänessä oli jotain sellaista, mikä kielsi minua menemästä henkilökohtaisten rajojen sisäpuolelle. Vaikka kykenisin hänet helposti aisoissa pitämään, ei siinä mitään. En vain halunnut tehdä sitä.
"Voisitteko kertoa minulle mihin kohtiin kehossanne ne kävivät kiinni ja millainen kiputilanteenne on?"
Kysyin viimein lempeällä sävyllä, miettien jo valmiiksi mitä joutuisin hakemaan.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Varjo ja valkeus

ViestiKirjoittaja Rosadum » 19. Maalis 2015 21:18

Mammuttimainen, valkea tamma puhui minulle jämäkkään sävyyn, kuin kokenut parantaja konsanaan. Asiallisuus rauhoitti minua, ja toisen sanoihin keskittyminen helpotti hiukan jalan jomotusta. Itse asiassa mikä tahansa muu keskittymisen kohde auttoi nyt pysymään paikallaan. Samalla huomasin, että minua helpotti kuulla toisen äänessä selkeä, hevostamman ääneen sopiva sointu. Se vakuutti minut lopullisesti siitä, ettei lähelläni seissyt ensimmäinen näkemäni mammutti. Olin silti tyytyväinen, että toinen piti yllä sopivaa välimatkaa, eikä ollut tullut ihan viereen pyörimään.

Minulla kun oli tapana tehdä tyhmiä asioita, kun minuun sattui.

Kylmän tuulen puuska kuljetti jälleen muutaman, edessäni aukeavalta lakeudelta kaappaamansa lumihiutaleen ohitsemme.

Vastasin toisen pysähtyneeseen katseeseen samalla mitalla, mutta äkillinen reaktio sai minut pohtimaan hieman hitaalla käyvässä takaraivossani, että olinko sanonut jotain hassua. Tai olinko kenties törmännyt koko saaren ensimmäisiin susiin, tai jotain sellaista. Olin aikeissa asettua normaaliin pohdinta-asentooni ja laskin painoa kipeälle jalalle, jolloin viiltävä kipu katkaisi senkin vähän, mitä hoipertelevista ajatuksistani oli jäljellä.
Kohta huomasin ajattelevani vain haavan tulehtumista. Se ei ollut mikään miellyttävä pohdinnan kohde.

Valkean tamman esittämä kysymys oli kuitenkin minusta niin omituinen, että pyöräytin korviani ja katsoin tätä pitkään hiljaa, ikään kuin varmistaakseni, kuulinko oikein. Sitten vilkaisin vasenta lapaani.
"Yksi yritti päästä niskan päälle, muttei onnistunut. Se taisi kuitenkin purra tätä lapaa. Ja joku puri saman puolen jalkaa vähän alempaa. Muista en tiedä. Mutta... mitä tarkoitatte kivulla? Millaista sen pitäisi olla?"
Ei minulta oltu tuollaista kyselty, ei koskaan ennen. Niinpä en tiennyt, mitä nyt olisin vastannut. Tunsin kuitenkin tarvetta täydentää vastaustani jotenkin, sillä parantajani vaikutti siltä, ettei hän halunnut tuhlata aikaa.
"Riittääkö vastaukseksi, että jos samat sudet tulisivat tänne, juoksisin pakoon?"

Minä kyllä juoksisin vaikka kolmella jalalla, mutta...
Menossa mukana:
Aavikkohevonen, aamuauringon lapsi Adorée
Tasankohevonen, varjona vierelläsi Makil
Metsäponi, sydämenmurskaaja Sado
Seuranhaku ~ Aikajanat
Avatar
Rosadum
Cara-lapsi
 
Viestit: 286
Liittynyt: 29. Elo 2013 19:01

Re: Varjo ja valkeus

ViestiKirjoittaja Zarroc » 26. Maalis 2015 16:58

Ori tuntui miettivän jonkin aikaa vastaustaan, mutta en pitänyt kiirettä. Ei hän tuohon ollut kuolemassa millään tolkulla, vaikka oletettavasti vähän kivistikin sieltä sun täältä. Petoeläimien kynsien jäljet aika monesti kirvelivät ikävästi vielä parin päivän jälkeenkin, vaikka haava itsessään ei edes olisi mitenkään maata kaatava.
Kuuntelin Makilin selostusta rauhallisena, todeten mielessäni vammojen suhteellisen vakavuuden. Eli purema lavassa ja jalassa, verenvuoto oli todennäköisesti lähtöisin jalasta... ajatukseni keskeytyivät hieman orin kysyessä siitä, millainen kivun täytyisi olla.

Kohotin katseeni häneen hieman hämmentyneenä, mutta en edes kerennyt vastata mitään kun tummanruunikko jo tarkensi omaa vastaustaan. Hymyilin hieman huvittuneena, mutta varsin lempeänä kuitenkin.
"Riittää oikein hyvin."
Jos kerran ori oli valmis juoksemaan tuossa kunnossa, eivät kivut voineet olla todella pahat. Tai sitten hän vain esitti urheaa, niin kuin joka toisella taisi olla tapana.

Katsahdin ympärilleni yrittäen samalla pohdiskella mistä tekisin haavaan seosta. Valitettavasti vain tämä keli oli siitä paha, että kevät ei ollut vielä päässyt siihen pisteeseen, että mikään alkaisi kasvaa missään. Tuurillaan löytäisin sammalta metsästä sekä todennäköisesti raunioyrttiä edelliseltä kesältä, jos olisin tarkkana.
Katsoin tummanruunikkoa hetken verran pidempään.
"Jos kestät kävellä vähän matkaa, mennään tuonne metsään suojaan tuulelta", tarjosin hänelle vaihtoehtoa lumihangessa seisomiselle. "Tarvitsisin sieltä hieman aineksia hauteen tekemiseen."
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Varjo ja valkeus

ViestiKirjoittaja Rosadum » 03. Huhti 2015 11:15

Valkean, suuren tamman huulilla käynyt hymynkare tarttui hetkeksi minuunkin. Toinen vaikutti koko ajan luotettavammalta.
Lisäksi maailma alkoi olla jo hyvin sinertävän sävyinen, mikä tarkoitti sitä, että voisin päästää toisen hevosen tarvittaessa lähemmäs. Ehdin jo hetken miettiä mielessäni tilannetta, jossa menettäisin itsekontrollin kun toinen yrittäisi auttaa ja tulisi liian lähelle. En todellakaan halunnut satuttaa valkeaa jättiä - ja nyt en edes ajatellut sitä, mitä minulle itselleni kävisi, jos hyökkäisin itseäni reilusti suuremman ja parempikuntoisen tamman kimppuun. Sen sijaan minua hirvitti ajatuskin huonosta käytöksestä auttajaani kohtaan. Mikä häpeä se olisikaan.
Onneksi saatoin nyt jo hengähtää ja jättää tämän mielikuvan sikseen.

Valkea ehdotti, että siirtyisimme metsän suojiin.
"Sopii, tottahan toki," vastasin nyökäten samalla rauhallisesti. Kylmyys alkoikin jo pureutua luihin ja ytimiin, kun tuuli vielä lisäsi pakkasen purevuutta. Mahtoikohan täällä olla kesälläkin näin kylmä? Entä elikö parantajani täällä kesät talvet? Hän ainakin näytti siltä, että oli täällä enemmän kotonaan kuin missään muualla.
Keräsin voimani ja astuin jännittyneesti ensimmäiset askeleet, odottaen kipupiikkiä vasemman jalan kohdalla. Hämmästyksekseni kipu kuitenkin pysyi siedettävänä, vaikka toki se sai kulkuni näyttämään jäykältä ja vauhtini pysymään rauhallisena. Kylmyydestä oli kuitenkin ilmeisesti ollut myös sen verran hyötyä, että jalka ja lapa olivat mukavasti puutuneet.
Löydettyäni sopivan rauhallisen matkavauhdin vilkaisin sivusilmällä valkeaa tammaa.
"Anteeksi, että kysyn, mutta... En tainnut kuulla vielä nimeänne, jos ehditte jo kertoa sen." Tai en ainakaan muistanut sitä enää. Häpeällistä minulta, mutta minun oli pakko saada tietää auttajani nimi.
Menossa mukana:
Aavikkohevonen, aamuauringon lapsi Adorée
Tasankohevonen, varjona vierelläsi Makil
Metsäponi, sydämenmurskaaja Sado
Seuranhaku ~ Aikajanat
Avatar
Rosadum
Cara-lapsi
 
Viestit: 286
Liittynyt: 29. Elo 2013 19:01

Re: Varjo ja valkeus

ViestiKirjoittaja Zarroc » 14. Huhti 2015 19:02

Makil vastasi onneksi myöntävästi siirtymisehdotukseeni ja lähdinkin kulkemaan rauhallisin askelin orin rinnalla, valmiina tukemaan tätä horjahduksien sattuessa. Hän ei kuitenkaan vaikuttanut liian kivuliaalta, joten kävely sujui suhteellisen sulavasti.

"Ah, tietysti, olen Rijm", vastasin orille soinnukkaasti ja katsahdin häneen silmäkulmastani. Hänellä ei ollut enää sitä outoa katsetta silmissään, minkä olin ensimmäisenä kohdannut. Se oli ollut niin uhmakas, jopa sotaisa, että minulla oli ollut karvat pystyssä vielä vähän aikaa sittenkin. Enkä minä kuitenkaan kovin helpolla mitään varonut tai säikkynyt, mutta olin halunnut pitää oriiseen vaistomaisesti pientä väliä. Nyt sitä samaa tunnetta ei enää ollut, joten jatkoin hyvin tyynenä matkaani orin vierellä metsänreunaan.

Metsässä ollessamme löysin pienen polun päästä aukion, joka vaikutti kummallisen tutulle. Minusta tuntui, että tämä saattoi olla se samainen, joka oli kerran toiminut minulle ja Býlorille turvapaikkana jääkarhujen hyökkäyksen jälkeen. Kenties senkin takia olin tuntenut oloni äskettäin hieman levottomaksi, kyllähän sellaiset tapahtumat väkisin jättivät jotain henkisiä arpia. Sekä minun tapauksessani myös fyysisiä, vaikka niitä jälkiä ei karvani takia kukaan erottanutkaan. Olivathan ne pelkkiä naarmuja suuressa kehossani.

"Minun täytyy lähteä hakemaan metsästä paria ainesosaa, joita löytyy lähistöltä tähänkin aikaan vuodesta", sanoin orille mietteliäällä sävyllä seisahduttuamme aukealle. "Jää tähän, minulla ei mene kuin viitisen minuuttia. Tulen pian takaisin."
Soin Makilille vielä lyhyen, rauhoittavan hymyn ja astelin metsän hämärään. Sammal ja rohtosalvia olisivat todennäköisesti ihan muutaman kymmenen metrin säteellä tästä paikasta. Ainakin kesäisin tämä oli melko rehevää seutua, ollakseen voimakkaantuoksuista havumetsää.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Varjo ja valkeus

ViestiKirjoittaja Rosadum » 29. Huhti 2015 21:22

Muutamankymmenen metrin kulkemisen jälkeen jokainen liike alkoi tuntua jälleen kivuliaalta, ja kipu voimistui askel askeleelta. Purin kuitenkin hammasta ja pakotin itseni jatkamaan tyynenä matkaani. Vain koko ajan äänekkäämmäksi käyvä hengitykseni paljasti, ettei lumessa tarpominen ollut minulle mitenkään tavanomaista tallustelua tällä kertaa.
Punainen väri vilahti pariin kertaan katseeni reunoilla, mutta sain sen pysymään taka-alalla ajatuksissani. Osittain tässä auttoi varmasti myös suuri, vaalea tamma, jonka rauhallinen ja varma olemus tarttui myös minuun.

"Olen... iloinen, että... sain tutustua teihin, Rijm." Puheeni takelteli puuskutuksen takia, mutta onneksi sain ajatukseni lausutuksi ääneen, vaikka sitten lyhyesti. Loppuajan päätinkin pysytellä hiljaa ja jatkaa sitkeästi kävelemistä, kunnes valkea kertoisi, että oli aika pysähtyä.
Ja niin sekin aika lopulta, ikuisuudelta tuntuneen kävelemisen ja maiseman metsittymisen jälkeen koitti.

Keskityin kaikin voimin katsomaan Rijmiä tämän lähtiessä erkanemaan minusta ja kohti metsän syvyyksiä, jotta kipu pysyisi taka-alalla ajatuksissani. Sain jopa pienen hymynpoikasen rutistettua huulilleni, vastauksena tamman lempeään katseeseen.
"Odotan tässä. Menkää rauhassa, minä pärjään kyllä hetken. Kiitos."

Tamman kadotessa matalien mäkien, lumisen pensaiston, puiden ja varpujen taa huomaan ajatuksissani, ettei tuuli tunnu metsässä juuri yhtään. Kipu jalassa ei ole enää tempoilevaa eikä aaltoilevaa. Vaikka se on vielä voimakasta, pystyn turruttamaan itseni kestämään tasaista kipua paljon aiempaa helpommin.
Haavaa tai ylipäätään koko haavoittunutta vasenta kylkeä en pystynyt katsomaan. Jo pelkkä veren hajun tunteminen sieraimissa vaikeutti rauhallisena pysymistä. Niinpä kaarroin kaulaani oikealle, ja tuijotin siinä seisovan puun juuria mitään näkemättömin silmin, kuunnellen tarkasti mutta pysytellen muuten täysin omassa, sisäisessä maailmassani.
En halunnut, että Rijm joutuisi kohtaamaan minut toiste sellaisessa mielentilassa, jossa olin vielä hetki sitten.
Menossa mukana:
Aavikkohevonen, aamuauringon lapsi Adorée
Tasankohevonen, varjona vierelläsi Makil
Metsäponi, sydämenmurskaaja Sado
Seuranhaku ~ Aikajanat
Avatar
Rosadum
Cara-lapsi
 
Viestit: 286
Liittynyt: 29. Elo 2013 19:01

Re: Varjo ja valkeus

ViestiKirjoittaja Zarroc » 27. Kesä 2015 11:29

Ennen metsään astumistani katsahdin vielä Makiliin, kenties hieman hämilläni, mutta kuitenkin hymyillen.
"Se on ilo kuulla", vastasin hiljaa. "Te tarvitsette vain hiukan hyvää onnea elämäänne."
Sen jälkeen astuin rajan yli ja keskityin löytämään tarvittavat ainesosat käytännössä pelkästään hajuaistini avulla. Näin talvisin se oli useimmiten hankalaa, varsinkin kun rohtosalvia oli lähes hajuton. Piti vain tietää, mistä sitä löytää. Enkä aina ollut varma siitäkään.

Silti suuntasin tuttujen puiden lävitse ja keräilin tarvittavia asioita hampaisiini. Lopulta minulla oli tarvittava määrä sammalta, rohtosalviaa ja jopa hieman rautayrttiä. Lähdin palaamaan Makilin luokse ja kuten olin luvannutkin, viiden minuutin kuluttua lähdöstäni olin jälleen orin luona. En kuitenkaan metsänreunasta heti rynnännyt ruunikon luokse, vaan katselin tätä hetken ajan kauempaa vaiti. Jokin tuossa yksinäisessä, vanhassa orissa sai minut tuntemaan jonkinlaista yhteenkuuluvuutta. Kai tässä maailmassa jokainen oli tavallansa yksin, mutta minä kenties vielä enemmän omien valintojeni seurauksena.

Pudotin yrtit suustani läheiselle kivelle, jotta ne vähän kuivahtaisivat, eivätkä ainakaan jäisi lumessa jalkoihin.
"Tyrehdytän sammalella verenvuotosi", selitin eritellessäni kasveja turvallani toisistaan. Vilkaisin oriiseen silmäkulmastani. "Ja jos haluat, toin sinulle rohtosalviaa. Sitä syömällä se puuduttaa kipeitä alueita hieman ja helpottaa kipua kävellessä."
Toin Makilille yrtit lumeen turvan eteen, mutta en kävellyt liian lähelle. Odotin rauhassa orin suostumista, ennen kuin ottaisin sammalta suuhuni ja yrittäisin päästä toisen jalan lähelle.

Olin jo saanut tuta kuinka kipakka toinen olikaan, enkä välttämättä halunnut kaviosta. Oli haavat minullakin, mutta kukaan niitä ei nähnyt karvan takia. Enkä minä niitä edes muistanut osaltani, koska ne olivat liian huomaamattomia näin suurelle keholle.
Silti katseeni viivähti vaistomaisesti ryntäilläni ja lavassani, koska muistin vielä sen samantapaisen päivän Býlorin kanssa, tässä samaisessa metsänosassa. Ja se särki minua hitaasti sisältä, koska ori oli taas kadonnut. Eikä minun koskaan pitänyt kiintyä mihinkään.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Varjo ja valkeus

ViestiKirjoittaja Rosadum » 18. Elo 2015 14:22

Olin valkean poissaollessa vaipunut syvälle omiin ajatuksiini, vaikka ne olivatkin kovin repaleisia. Välillä mieleni kiinnittyi pieneksi hetkeksi johonkin kuvaan menneisyydestä: maisemaan jossa aurinko laski Espanjassa kallioiden taakse lauman syödessä rauhassa, tai kaviouraan, jota kaviot kiersivät päivästä ja vuodesta toiseen. Yksikään mielikuva ei kestänyt kuin ohimenevän hetkisen, mutta siinä Rijmiä odotellessani ehdin käydä läpi koko siihenastisen elämäni.
Ja jokaisen vaihtuvan muiston välissä... Aina, kun ajatukset olivat hämärtymässä uutta muistoa etsien...
Se yksi muisto, jota en saisi unohtaa, vaikka haluaisin.

Korvat, jotka eivät enää kääntyneet seuraamaan ääntä.
Viattomat, eloisat silmät, joiden pilkettä ei näkisi kukaan enää koskaan.
Veren haju, joka leijaili joka puolelle, jättämättä ketään rauhaan.


Olin katunut jo kauemmin kuin olin elänyt katumatta. Silti muisto ei jättänyt minua rauhaan. Vuosien aikana olin alkanut ajatella, että se oli varmasti oikein minulle, vaikka välillä... välillä mietin myös, millaista elämäni olisi, jos syyllisyys jättäisi minut rauhaan. Jos jokainen kivi, jokainen veripisara, jokainen vieraan hevosen korvien liike ei muistuttaisi synnistäni. Jos...

Hätkähdin irti ajatusteni noidankehästä, kun Rijm saapui takaisin metsän uumenista. Silmiäni räpytellen koitin miettiä, kuinka kauan toinen mahtoi olla poissa. Ajantajuni ehti kadota kokonaan.
Valkean tamman ryhtyessä erittelemään löytämiään kasveja vilkaisin ensin häntä ihmeissäni - miten hän on löytänyt noin paljon vihreää keskeltä talvista metsää? - ja siirsin sitten huomioni kasveihin. Sammalen minäkin tunnistin, mutta rohtosalviaa en uskonut koskaan ennen nähneeni. Rijmin pudotettua sitä lähelleni ojensin kaulaani, varoen samalla ettei kipeälle kyljelle ja jalalle osuisi liikaa painoa, ja nuuhkaisin uteliaasti vihertävää kasvipehkoa.
Tuoksu oli voimakas ja omituinen, mutta toisaalta yllättävän houkutteleva.

Mieleni teki sanoa, etten tarvitse mitään kivunlievityksiä. Ymmärsin kuitenkin itsekin, että kuulostaisin vain hölmöltä niin tehdessäni. Lisäksi halusin maistaa minulle tuotua yrttiä, ihan vain mielenkiinnosta. Käänsin katseeni taas Rijmiä kohti, hakien hänen olemuksestaan varmuutta koko toimenpiteeseen.
Vaikka minua toisaalta hirvitti ajatus siitä, että joku koskisi haavoihini yhtään millään, suuren ja vaalean tamman varmuus tuntui vakuuttavalta. Hän ainakin tiesi, mitä oli tekemässä.
Tähän asti olin keskittynyt pohtimaan, antaisinko Rijmin hoitaa itseäni vaiko en. Nyt kun katsoin tarkemmin, olin kuitenkin näkevinäni, että vaalean, tuuhean karvapeitteen alla tamma ajatteli selvästi jotakin muutakin kuin minun haavojani ja yrttejä. Hän vaikutti hieman surumieliseltä.
Hämmennyksekseni koin halua kysyä tarkemmin, mikä toista mietitytti. Tyrmäsin ajatuksen nopeasti, sillä minun asiani ei ollut udella. Tyydyin vain hengittämään syvään, yritin rentoutua, ja käännyin taas katsomaan salviaa.

"Selvä. Luotan siihen, että tiedät mitä teet. Minä yritän tehdä osani ja olla hyvä potilas."
Hiljaa mielessäni lisäsin vielä: toivottavasti tämä ei satu.
Otin suuhuni osan minulle tarjotuista yrteistä ja aloin kiltisti syödä.
Menossa mukana:
Aavikkohevonen, aamuauringon lapsi Adorée
Tasankohevonen, varjona vierelläsi Makil
Metsäponi, sydämenmurskaaja Sado
Seuranhaku ~ Aikajanat
Avatar
Rosadum
Cara-lapsi
 
Viestit: 286
Liittynyt: 29. Elo 2013 19:01

Re: Varjo ja valkeus

ViestiKirjoittaja Zarroc » 27. Syys 2015 13:42

Ori ei vaikuttanut ainakaan hirvittävän epäluuloiselle hoitotoimenpiteitäni kohtaan, mitä nyt näytti sille, että ei haluaisi ehkä syödä antamiani yrttejä. En tietenkään voisi oria siihen pakottaa, joten minulle oli käytännössä aivan sama mitä hän haluaisi tehdä asialle, omaa nilkkaansa vain potkaisi jos ei suostuisi kivunlievitystä ottamaan.

Odotin kuitenkin edelleen Makilin lupaa hoitoon, koska joidenkin kanssa en vain voinut kävellä tyynesti lähelle ja käskeä pitämään turpaansa kiinni. Lopulta hän kuitenkin tuntui taipuvan hiljaiseen tahtooni ja yritti kuulemma olla hyvä potilas. Hän jopa kauhaisi yrttejä maasta ja alkoi pureskella, minä otin sen lähtökäskynä.
Yritin toimia mahdollisimman ripeästi, koska selkeästi tämä ei ollut tummalle yhtään hauskaa. Olla näin lähellä toista hevosta, vaikka en tiennytkään minkä takia hän oli niin säikky.

Astuin orin lähelle ja painoin sammalta haavoihin, yrittäen pitää tunteen tasaisena. Mitä enemmän hiissaisin sammalta, sen enemmän se sattuisi eikä kirvely varmaan nytkään ollut kauhean hauskaa. Todennäköisesti ei täysin sietämätöntä, mutta ainahan se oli ikävää, kun jotain painoi tuoretta haavaa vasten.
Tyrehdytin vuotoa haavoista melko rauhalliseen tahtiin, samalla kun silmäilin hauteentekotarpeita.

Pudotin veriset sammaleet vähän kauemmas orista, viileä ilma tukahdutti vuotoa melko hyvin.
"Teen hauteen suurimpaan haavaan", totesin potilaalleni samalla kun keräsin lunta kiven luokse. "Se viilentää haavan ja rautayrtti sulkee sen."
Sain melko nopeasti muussattua yrtit vaalenvihreänkeltaiseksi mössöksi ja vein sen orin jalan luokse, levittäen varovasti haavaan koko matkalta sekä vähän sen ympärille. Puhdistettuani suuni lumella huokaisin hiljaa ja astahdin kauemmas orista.

"Anna hauteen olla jalassa mahdollisimman kauan. Se saattaa tuntua kylmältä, kuumalta tai jopa pistellä hiukan, mutta se poistaa tulehduksen."
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Varjo ja valkeus

ViestiKirjoittaja Rosadum » 29. Syys 2015 15:59

Sammalen painautuessa haavaa vasten lopetin syömisen hetkeksi. Suljin silmäni, vaikka tiesin, että valkea yritti toimia varovasti. Sieraimistani pääsi terävä henkäys, vaikken itse ymmärtänyt päästäväni pihaustakaan.
Minä olin päättänyt olla ihan hiljaa ja kiltisti... mutta voi perhana, kun sattui!

Kivun, tai ennemmin kirvelevän tunteen, jatkuessa sain jätettyä sen ajatuksissani taka-alalle. Jos minä jotakin osasin, niin turtua kipuun. Kunhan sain silmäni avattua, pakottauduin jatkamaan syömistä. Yritin pitää ajatukseni hassun makuisissa yrteissä haavan jomotuksen ja kirvelyn sijaan.
Rijm-rouva (tai olikohan hän neiti? Minun oli vaikea mieltää häntä mielessäni Rijm-neidiksi, mutta ehkä se johtui tuosta karvapeitteestä, ja suuresta koosta) jatkoi sammalen painelua haavaani ikuisuudelta tuntuvan ajan, mutta kun minulta loppuivat syötävät yrtit, kirvely ei onneksi tuntunut enää lainkaan pahalta.
Näin silmäkulmastani, kuinka verinen sammaltuppo lennähti hyvän matkan päähän. Kiitin mielessäni hiljaa Rijmiä, sillä liian veren näkeminen ei olisi juuri nyt sopinut minulle lainkaan. Toki veri vieläkin haisi kaikkialla ympärilläni, mutta yksinään haju ei häirinnyt minua. Ei ainakaan enää.

Käänsin katseeni ensimmäistä kertaa operaation aikana Rijmiin päin, kun hän kertoi tekevänsä hauteen. En sanonut ääneen mitään, mutta kasvoilleni noussut kysyvä ilme ehkä kertoi itsessään siitä, että nyt toisen toimet kiinnostivat minua. Ja todella - kun uskalsin seurata hetken Rijmin työskentelyä, en voinut enää katsoa pois. Kaikki ne erilaiset yrtit, niiden hienontaminen, ja lopulta koko hauteen levittäminen olivat sellaisia asioita, joita en ollut koskaan edes kuvitellut jonkun hevosen osaavan tehdä.
Unohdin kokonaan inhota haavan verta, kun hauteen levittäminen vei koko huomioni.

Rijmin astuessa kauemmas minusta oloni oli hämmentynyt. Toisaalta olin iloinen, että hoito oli ohi. Toisaalta taas olisin voinut seurata valkean jättilaistamman pikkutarkkaa työskentelyä vielä tunteja. Haude ei ainakaan vielä pistellyt, vaan päin vastoin viilensi haavoittunutta jalkaa mukavasti.
Katsoin vuoroin Rijmiä, vuoroin haudetta, ja hieman epävarmana päätin olla ottamatta askelia, vielä.
"Voinko... voinko minä siis liikkua tämän kanssa?" kysyin vielä, mutta sitten muistin käytöstapani. Ne, jotka olivat olleet koko haavaepisodin takia hukassa jo jonkin aikaa.
Käänsin katseeni parantajaan, laskin pääni niin alas kuin pystyin jalkaa liikuttamatta, ja kumarruksessa sanoin:
"Kiitos todella paljon avustasi. En ole koskaan nähnyt toisen hevosen tekevän mitään tällaista toisen vuoksi. Se, ettemme tunne ennestään, vain lisää kiitollisuuttani."
Menossa mukana:
Aavikkohevonen, aamuauringon lapsi Adorée
Tasankohevonen, varjona vierelläsi Makil
Metsäponi, sydämenmurskaaja Sado
Seuranhaku ~ Aikajanat
Avatar
Rosadum
Cara-lapsi
 
Viestit: 286
Liittynyt: 29. Elo 2013 19:01

Seuraava

Paluu Jäätikkö

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron