Varjo ja valkeus

Alue on kylmä, jäinen ja erittäin luminen. Jäätikkö on ikijäässä, eivätkä lumet sula kesälläkään ja ilma pysyy viileänä läpi vuoden, talvella tietysti aavistuksen kylmempää. Muutamia puita voi sattumalta nähdä, mutta nekin ovat suurimmaksi osaksi täysin lumen peitossa.

Re: Varjo ja valkeus

ViestiKirjoittaja Zarroc » 01. Loka 2015 17:54

Makil tuntui kiinnostuvan tekemisistäni vasta siinä vaiheessa, kun aloin tekemään haudetta. Ei siinä mitään, olin minäkin aika usein kiinnostunut juuri tästä vaiheesta. Näin vanhemmiten sitä jo tiesi mitä teki ja päätyi aina hyvin yksinkertaisiin ratkaisuihin, mutta nuorempana oli tullut kokeiltua vähän kaikenlaisia yhdistelmiä. Osa toimi ja osa ei toiminut ihan niin hyvin kuin olisi pitänyt, mutta harvemmin potilaani oikeasti valittivat hoidostani. Toki niitäkin oli sattunut, kuten se äkäinen suklaanpalomino ori muutama vuosi sitten. Epäilin, että oli ihan itse juossut päin oksaa ja yrittänyt sitä kautta vahingoittaa itseään pysyvästi, mutta onneksi olin kerennyt väliin.

Tosin niitäkin silmiä katsellessa oli alitajuntani väkisinkin kysynyt, mitä se onneksi siinä tilanteessa mahtoi edes olla.

Kun ori hetken kuluttua herätti minut ajatuksistani kysymällä, voisiko hän liikkua hauteensa kanssa, minä hymyilin ihan vähän. Ainakin sekotussuhde hauteessa oli nyt vaikuttanut sille, ettei se lähtisi ihan heti omia menojaan valumaan mihinkään, joten miksipä ei.
"Voit, mutta tietysti pientä varovaisuutta noudattaen, ihan vain haavojen tasostakin johtuen. Se kovettuu näin kylmässä suurinpiirtein tunnissa", ohjeistin oria rauhallisella sävyllä. "Kun se on kokonaan kovettunut, sen voi varovasti kuoria pois."

Hämmennyin ja kivetyinkin paikalleni, kun Makil heti puheenvuoroni jälkeen pienesti kumarsi minulle. Kasvoni olivat hyvin ilmeettömät, enkä tiennyt miten reagoida tähän erikoiseen tapaan esitettyyn kiitokseen. Mietin vain, kuinka maailma olikaan tummempaa kohdellut, kun hän joutui noin kovin nöyrtymään pelkästään normaalin auttamisen suhteen.
"Älä turhaan kiitä tai kasvojasi käännä edessäni", ojensin häntä lempeästi, yrittäen saada orin nostamaan katseensa maasta. Minun edessäni ei kenenkään pitäisi nöyristellä, ei minulla ollut varaa sellaista pyytää enkä todella edes halunnutkaan.
"Teen vain sen, minkä ammattini ja luonteeni velvoittaa", jatkoin vielä hitaasti, kääntäen lopulta jopa surullisesti tummuneen katseeni pois orista. "Etkä sinä jää siitä mitään velkaa."

Jouheni olivat hiljalleen jäätyneet jälleen ja kuulin hiljaisia kilahduksia tuulen puhaltaessa häntäni lävitse, koittaen pöllyyttää pakkasessa kovettunutta lumen pintaa. Meidän tapaamisemme alkoi lähestyä loppuaan, mutta en voinut taikka oikeastaan halunnut ajaa kärsivällistä potilastani poiskaan. Hän oli ollut paljon ymmärtäväisempi hiljaisuudellaan kuin moni muu kysymyksillään, joten minä soin hänelle ajatuksissani kevyen hymyn.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Varjo ja valkeus

ViestiKirjoittaja Rosadum » 12. Loka 2015 18:40

Kuullessani tamman soivan äänen ja runolliset sanat nostin päätäni. Siirtäessäni katsettani huomasin, ettei kumarrukseni ollut kovinkaan tuttu reaktio Rijm-rouvan apuun. Valkea oli jäykän oloinen, ja minusta tuntui, että sain hänet hiukan vaivaantumaan toiminnallani. En kuitenkaan saanut enää peruttua aiemmin tekemääni, enkä olisi osannut millään muullakaan tavalla reagoida annettuun apuun. Ratkaisuna hämmennystä tuottavaan tilanteeseen päätin pysytellä ilmeettömänä.
Päätöksestä huolimatta en voinut olla tuntematta syvää kiitollisuutta, ja tunne hohteli myös silmistäni.

Todella vakavaksi menin vasta, kun huomasin valkean kääntävän katseensa poispäin. Toisen olemuksessa oli jotakin huolestuttavan surumielistä, mutten siinä pohtiessani osannut keksiä, mitä. Mietin vain, saiko minun kumarrukseni aikaan tamman murheen. Toivoin, että asia ei ollut niin - ja yllättäen toivoin myös, että olisin uskaltanut kysyä valkealta suoraan, mikä sai hänet noin hämmentyneeksi minun kiitoksestani.

Jätin kaikki nämä kysymykset kysymättä. Sen sijaan lausuin: "Jos se on sinun tahtosi." Hymy nosti vielä hetken suupieltäni. Sitten kasvoilleni palasi tavallinen, tyyni ja tarkkaavainen ilme.
Jäin edelleen paikoilleni seisomaan ja käytin hyväkseni sen, ettei valkea tamma katsonut suoraan minuun päin. Yritin parhaani mukaan painaa muistini sopukoihin hänen ulkonäkönsä yksityiskohdat, jos vaikka saisin joskus mahdollisuuden tehdä vastapalveluksen. Näin aiemmasta vastauksestani huolimatta.
Hiljaisuudessa jääkiteet helisivät tuskin kuultavasti, mutta kauniisti. Jossakin kohtaa huomasin Rijmin jouhien olevan tämän mystisen äänen lähde. Ihmeellistä, ajattelin hämmästyneenä. Joku, joka oli tehnyt edessäni seisovan valkean hevosen, oli varmasti ajatellut hänet juuri tähän maisemaan.
Näiden ajatusten myötä aloin myös ymmärtää, että aikamme oli melkein lopussa. Minä palaisin kohta takaisin varjoihin. Ajatus ei tuntunut enää hyvältä.

Pitkän hiljaisuuden jälkeen oli vaikea aloittaa taas puhumista, mutten muutenkaan ollut varautunut puhumaan. Hiljainen kysymys vain jotenkin karkasi ajatuksistani sanalliseen muotoon.
"Asutko täällä?"
Kun kysymys oli kerran katkaissut hiljaisuuden, jatkoin ajatusta, edelleen hiljaisella äänellä: "Tunnin päästä taitaa olla jo aika pimeää. Olen miettinyt, miltä jäätikkö näyttää öisin."
Menossa mukana:
Aavikkohevonen, aamuauringon lapsi Adorée
Tasankohevonen, varjona vierelläsi Makil
Metsäponi, sydämenmurskaaja Sado
Seuranhaku ~ Aikajanat
Avatar
Rosadum
Cara-lapsi
 
Viestit: 286
Liittynyt: 29. Elo 2013 19:01

Re: Varjo ja valkeus

ViestiKirjoittaja Zarroc » 24. Loka 2015 15:22

Makilin hiljaisuus tuntui tyynnyttävältä ja sain työnnettyä omat ongelmani hitaasti taka-alalle. Joidenkin asioiden surkuttelu oli kohtalaisen turhaa enää tässä vaiheessa, kun ei niiden vatvomisesta ollut mitään muuta hyötyä, kuin saada minut lamaantuneeseen tilaan. Olin melkein pahoillani siitä, että tumma ori joutui katselemaan minua kun näytin sille, että olin työntänyt turpani väärään paikkaan ja saanut sen sittemmin täyteen piikkejä.

Niinpä siirsin katseeni jälleen häneen, kun kuulin hiljaisuuden jälkeen orin esittävän minulle kysymyksen. Hymyilin hieman heikosti hänen jatkolleen, mutta ainakin tuo oli neutraali kysymys. Sellainen, mikä ei muistuttanut mistään. Tai ehkä se muistuttikin, en oikeastaan tiennyt asuinko täällä vai olinko vasta matkalla jonnekin, missä voisin asua. Se saattoi olla loputon kysymys elämääni katsoen, olin läpikotaisin vaeltamiseen rakastunut sielu enkä millään voinut pysytellä aloillani koko loppuikääni.
"Kai minä asun", vastasin lopulta rauhallisesti orille, tätä jälleen katseellani mittaillen. Hän puhui jäätiköstä öiseen aikaan ja minua hymyilytti jälleen hyvin pienesti. Se oli totta puhuen henkeäsalpaava näky, siksi viihdyin yöaikaan hereillä hyvinkin mielelläni. Saatoin seista tuntikausia jäätiköllä, jossain hankiaisessa katselemassa taivaalle. Joskus näin revontulia, yksinäisiä matkaajia sekä muita, jotka vain olivat siellä vaiti. Jotkut hakivat sieltä rauhaa ja me kaikki tunsimme silloin toisemme.

"Jäätikkö öiseen aikaan on upeinta, mitä tältä saarelta löytää", vastasin lopulta orille ja annoin katseeeni ujuttautua puiden välistä jälleen kohti lumihangen valtaamia alueita. Kai minä täällä asuin, en ainakaan tällä hetkellä tuntenut suurta halua lähteä poiskaan. Minä kuuluin tuonne, ikuisen kylmyyden keskelle paljon varmemmin, kuin Ranskan lämpimille, kivikkoisille seuduille.
Varsinkin täysikuun valtaamina öinä jäätiköllä näki kaikkialle, minne silmä vain kykeni kantamaan ja siltä maistui vapaus. Se oli niitä asioita, mitä jäisin kaipaamaan tässä paikassa eniten. Sitä syvää, vilvoittavaa rauhaa, joka hiljalleen kokosi ajatukseni levollisesti yhteen ja päästi ne sitten vaipumaan unohdukseen. Se jätti minut tyhjäksi ja hyvin rauhoittuneeksi, kuin mikään tässä maailmassa ei voisi koskaan satuttaa minua.

Hieman siniseen vivahtavat ruskeat silmäni kääntyivät taas katsomaan Makiliin, olin unohtunut jälleen ajatuksiini häviävän pieni hymy huulilleni.
"Tule joskus kanssani jäätikölle", pyysin häneltä hiljaa. "Tule täysikuisena yönä, niin tiedät mitä tarkoitan."
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Edellinen

Paluu Jäätikkö

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron