Awake and Alive

Alue on kylmä, jäinen ja erittäin luminen. Jäätikkö on ikijäässä, eivätkä lumet sula kesälläkään ja ilma pysyy viileänä läpi vuoden, talvella tietysti aavistuksen kylmempää. Muutamia puita voi sattumalta nähdä, mutta nekin ovat suurimmaksi osaksi täysin lumen peitossa.

Awake and Alive

ViestiKirjoittaja Mwjan » 07. Elo 2010 23:42

Awake and Alive

Päivä päivältä sää muuttuu kylmemmäksi ja linnut lähtevät etelään. Onko se merkki syksystä, siitä kylmästä ilmasta ja lopullisesta talvesta kyse? On. Kohta puut pudottavat lehtensä maahan ja jättävät pienen laineen hevosten jalkoihin. Sitten laskeutuu ensilumet, jonka jälkeen koko maa peittyy valkoisesta ja jokainen on kylmissään. Talvi on suurin aikakausi mikä on kiduttavin ja vaikein jokaiselle, vaikka kuinka kestävä olisikin, silti on jotain pieniä estoja mille ei pärjää.
Siitä on kulunut aikaa viimeksi kun mustaharjas oli nähnyt juuri ketään. Kaikki tuntui kaukaiselta. Hänen piti saapua kokoukseen juttelemaan lauman välisistä asioista, mutta siitä ei yksinkertaisesti tullut mitään. Mustat kaviot polkivat maata konkkaavin askelin. Sen oikea takajalka oli turtana, veren punaisena ja ilkeän näköisenä.
Sokeanpuolikas irvisti kivuliaasti ja pysähtyi haukkaamaan ilmaa, joka muuttui päivä päivältä niukemmaksi vai oliko tämän herran aika käymässä vähiin? Hän ei sitä tiennyt eikä halunnut tietää. Liian paljon asioita mitkä pitäisi elää vielä ennen kuin kuolee. Miten perheen käy jos aika tekee tepposensa ja on aika jättää tämä maailma, tämä saari.. Tämä koko paikka? Oliko siihen syytä vielä päätyä miettimään? Sitä Valentino, Lumihevosten johtaja ei osannut päättää. Kaikki tuntui yksinkertaisen huonolta ajatukselta.

Hengistys oli raskasta, hyvin pitkiä vetoja, mutta hyvin hiljaisia. Se näytti ulkoa hyvin raskaalta mutta olikin loppujen lopuksi hyvin hiljaista, mutta kuka tahansa olisi voinut huomata ettei orilla ollut kaikki kunnossa.
Irvistys.
Haavoja kirveli, kiristi ja särki. Miten hän pystyikin saamaan itsensä tähän kuntoon…

… Viikkoa aikaisemmin Valentino oli saanut lähdettyä kokouksesta. Hän ei ollut vieläkään varma asiasta miten tulisi toimia. Johtajuus oli hänelle suuri pala, mutta se ei saanut jäädä tähän. Ori ei halunnut tuottaa pettymystä laumalleen eikä sille kuka hänet laumanjohtajaksi oli valinnut. Orin oli pakko taistella henkensä edestä ja hoitaa tehtävänsä oli jaksamusta tai ei. Jos ei jaksanut, oli vain pakko yrittää jaksaa.
Hiljaiset askeleet jatkoivat matkaa, hiljaista polkua pitkin. Linnut eivät laulaneet, metsä ei päästänyt ääntäkään. Miksi täällä oli näin kuollutta? Metsä oli tyystin kuollut, eikä missään ollut elämää. Kuin suuri myrkky tai eräänlainen aalto olisi pyyhkäissyt metsän elämän mukaansa olemattomiin.
Kräks.
Harjas heilahti pään kääntyessä hyvin rivakasti äänen suuntaan. Jännittynyt ruumis oli valmiina lähtemään pakoon tarvittaessa. Hevosen vaisto sanoi aina että äänen kuuluessa sinun kuuluu juosta, älä jää paikoillesi, juokse, juokse niin lujaa kuin pääset! Valentino ei kuitenkaan totellut hevosten yleistä sääntöä vaan jäi katsomaan sokein silmin ympärilleen. Pään liikehdintä oli rivakampi sokean puolen vuoksi. Hänen piti olla jatkuvasti varuillaan.

”Lumihevosten johtaja?”, kuului ääni vaimeasti vasemmalta. Siinä samassa ori havahtui ja kääntyi koko kehollaan äänen suuntaan. Hänellä ei ollut aavistuskaan siitä kuka häntä oli vastassa tai mitä toinen hänestä halusi, mutta sen saattoi nähdä juuri nyt.
”Kyllä”, Valentino vastasi ”mutta mitä haluat minusta?”
”Sinusta..? Haluan sinusta kaiken!”, tuo hullu ääni vastasi johtajalle. Viimein tuo vieras saattoi itsensä varjojen pimeydestä esiin.
Valentinon silmät suurenivat.
”Jos olisin sinä, kääntyisin heti takaisin”
”Et vain ole minä”, tuo hullu vastasi. Se oli väriltään musta, sen päässä oli piirto ja silmät olivat jäätävän siniset. Sen jaloissa oli jokaisessa puolisukat ja pieni laikku vasemmassa lavassa.
”Minulla ei ole sinulle mitään annettavaa”, Valentino koukisti niskaansa, ”joten ole hyvä ja poistu.”
”En. En ennen kuin olen tehnyt sinusta selvää”

Nytk.
Tumma ori nytkähti liikkeelle hyvin nopeasti, nopeasti kuin salama eikä Valentino ehtinyt reagoimaan.
Helvetti!
Mustaharjas sulki silmänsä ja teki äkkinäisen liikkeen viistosti vasemmalle. Hän pääsi juuri ohittamaan tumman orin hyökkäyksen jonka isku olisi suoraan kohdistunut tämän rintaan. Valentino sai huokaista helpotuksesta vain hetkeksi.. Tämä ei ollut ohitse, ei niin kauaa että jompikumpi olisi maassa.
”Pelkuri”
”Pelkuri on se joka hyökkää päälle”
”Hmph”, hullu vastasi kääntäen päänsä kirjavaan johtajaoriin. Hän mietti hartaasti miten tulisi toimia tuon silmäpuolen kanssa. Mustalla tuntemattomalla orilla oli paljon mietittävää, mutta pian se kohotti kasvoilleen jäätävän hymyn silmiensä alle.
”Luovuta jo ennen kuin tästä tulee mitään suurempaa”, se sanoi.
”Minä en luovuta johtajuuttani sinunlaiselle mielipuolelle. Edelleen, pyydän sinua poistumaan. Nyt”, Valentino oli vakavana. Hän ei tiennyt mistä tuo tumma oli tullut ja miksi se halusi ottaa Valentinon johtajuuden.
”Valmistaudu kuolemaan”, hullu katsoi vielä silmiensä alta Valentinoa ennen kuin kääntyi täysin ympäri, hyppäsi eteenpäin kuin raivoisa härkä. Valentino seurasi vakaana sen liikkeitä, mutta toinen oli nopeampi ja Valentino oli heikompi sokean puolensa vuoksi ja tuo musta puolisukka sen huomasi. Huomasi käyttää hyväkseen orin sokeaa puolta ja niin se laskeutui täysin Valentinon viereen.
”Kuole!”, vain kahden tappelevan hevosen äänet kuuluivat metsästä.

Tuon mustan orin olemus oli kuollut. Se tappoi kaiken ympärillään olevan eikä kukaan tuntunut hengittävän sen lähettyvilläkään. Oli kokonaan, sielujaan myöten pahoilaisen kuollut. Valentino aisti sen heti, eikä sallinut tämän enempää sen jatkuvan. Valentino särki, joka paikkaa särki mihin ikinä tuo piirtopää osuikin. Hän antoi samalla mitalla takaisin.
Vain kaviot kolisivat raajoja vasten, hampaat osuivat haikeaan ihoon, siihen nahkaan mikä jätti jälkeensä naarmuja, punaista vettä ja raivoa. Kaikki tuntui niin pitkältä ja piinaavalta. Kumpikaan ei halunnut jäädä toisen alapuolelle. Molemmilla oli päättäväisyys mukana ja Valentinolla se oli kaksi kertaa suurempi. Hän ei vallastaan tulisi luopumaan, ei nyt eikä koskaan, ei ainakaan tällä tavalla.
Syvä viilto.
Valentinon takajalka petti. Se horjahti taaksepäin, yrittäen ottaa kiinni mustan orin nahasta, mutta turhan myöhään. Niin suuren johtajaorin takapää luhistui maahan ja näin koko sen ruumis katosi maan pimeyteen. Musta ori tiesi tilaisuutensa tulleen. Arpikasvo kellahti puoliksi selälleen, laittaen silmänsä kiinni karkottaakseen kipua kaatuessaan. Hän tunsi kuinka hullu ori oli valmis tappamaan hänet tähän paikkaan.
Puolisukan suusta kantautui pieni nauru ja näin se nousi kahdelle vahvalle jalalleen, oli valmis tappamaan johtajan tähän ja ottamaan vallan itselleen, sanomaan toisille että uusi johtaja on noussut.
Siinä samassa Valentino avasi silmänsä. Musta ori laskeutui Valentinoa kohti, kaksi etujalkaa olivat valmiina tallomaan sen kallon, mutta johtajaori nopeasti kierähti kuin ihmeen kaupalla saadakseen takajalkansa potkaisemaan mustaa oria suoraan sen vatsaan, etujalkojen taakse.
Potku.
Piirtopää huusi, huusi kuin hänen koko maailmansa olisi päättynyt tähän. Johtaja nousi rivakasti ylös, niin nopeasti kuin pystyikään. Sen takajalka oli turtana eikä se juurikaan pysynyt kunnolla pystyssä. Se ei tajunnut sitä veren määrää mikä hänen jalastaan valui pitkin maahan, jättäen vain muiston tuosta katalasta ketkusta. Adrenaliini virtasi ja hänen katseensa oli lasittunut tuohon sielunvarastajaan.
”Luovuta”, Valentino käski katsoessaan maahan kaatunutta oria joka hengitti raskaasti johtajan potkaistua juuri keuhkojen kohdille alapuolelta.
”En.. Ikinä”, ori vastasi yskien.
”Sitten minä luovutan”, Valentino katsoi vielä viimeisen kerran tuota hirviötä joka yritti olla niin mahtavaa Valentinon edessä. Viimein viisaasti tämä kääntyi pois, lähti nilkuttaen kävelemään poispäin eikä halunnut sen suuremmin enää muistella tapahtunutta. Hän ei vain osannut ymmärtää mikä sai toisen käyttäytymään näin.
”Pelkuri!”, se huusi perään.
Valentino pysähtyi.
”Jos olisin sinä, säästäisin nuo viimeiset hengenvedot jollekin muulle kuin minulle. Tulet kuolemaan noin.. Vartin kuluessa”, näin katosi mustaharja pimeyteen, jättäen piirtopään kitumaan paikoilleen.

... Mustaharjas palasi nykyiseen hetkeen. Hänen takajalkaansa kirveli edelleen ja sai uudelleen oria katsomaan jalkaansa. Miten sitä särkikään noin kovin? Sitä Valentino ei tiennyt, mutta hänen oli löydettävä Mystic jälleen kerran, kerrottava hänelle tapahtuneesta ja kerrottava mitä tyttöä tulisi odottamaan.. Kylmä ja hyytävä tulevaisuus.

Näin jatkoi silmänpuolikas matkaansa laahustaen kylmässä ilmassa, lähellä lumihevosten jäätikköä, etsimään hakemansa.
Mwjan
 

Paluu Jäätikkö

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron