Fallen leaves - they were lost and never found

Lammen ympärillä kasvaa puita ja pieniä pusikkoja. Vesi on kirkasta ja suhteellisen lämmintä meriveden viileyteen verrattuna, mutta hieman toista lampea kylmempää. Tämä lampi on aavistuksen syvempi kuin toinen, mutta siellä ei asu hevosille kovin vaarallisia eläimiä.

Fallen leaves - they were lost and never found

ViestiKirjoittaja veranthia » 12. Helmi 2015 19:07

[Sachiyon Loska ja Tuisku tänne, tööt tööt]

Mozzarella

Tamma laahusti pitkine jalkoineen joen viertä, kuten oli tehnyt jo hyvin pitkään. Niin pitkään, että oli pudonnut päivissä täysin laskuista. Mozzarella epäili, ettei osaisi varmaan edes laskea niin pitkälle, vaikka olisi pysynyt laskuissa. Niin pitkään se oli laahustanut.

Mozzarellaa taisi väsyttääkin, mutta kellekään hän ei sitä ääneen sanoisi. Se olisi liian noloa lumihevosten lauman viestinviejälle. Mitä Loskakin sanoisi, jos saisi tietää, että tamma väsyi pelkästä laahustamisesta? Tosin, ei tamma ollut sanonut mitään muutakaan ääneen vähään aikaan. Ei näkynyt ketään, jolle sanoa mitään. Viimeisin keskustelu taisi olla jonkun lauman rajalla, jossa sille tultiin rähisemään. "Mitä teet täällä?" siltä udeltiin, ja Mozzarella tyynesti selitti, että on menossa kotiin, älkää herra huoliko, en ole vaivaksi. Se oli sillä selvä; vartija tuhahti ja tamma laahusti eteenpäin.

Ruunivoikko tiesi vaikuttavansa hyvin oudolta. Mutta outoa oli sekin, ettei hän muistanut miten oli joutunut Hoeron lähettyville laumattomien hevosten sekä lintujen tökittäväksi. Ensimmäisenä hän oli tietysti säikähtänyt pääntautia, senhän piti riehua nimenomaan siellä, mutta paiseita ei ilmaantunutkaan. Sairauteen menehtyneitä hän kyllä näki useammankin, ja varmistui entisestään siitä, että kotiin oli päästävä. Tai ainakin pois laumattomien alueelta. Fiksuna tyttönä hän osasi seurata jokea, tiesi sen vievän suureen lampeen yhteismaalla. Ainut ongelma tuli siinä vaiheessa, kun joki haarautui yllättäen ja Mozzarella valitsi sen väärän haaran. Ja eikun takaisin.

Nyt hän uskoi olevansa oikeassa paikassa, menossa oikeaan suuntaan. Kotiin päästäisiin, mitä nyt pari päivää sinne tänne. Jalkoihin kyllä sattui, joten kotona hän pysyttelisi ihan rauhassa paikallaan jonkun aikaa. Olikohan kukaan huomannut, että hän ei ollut kotona? Tammalla ei ollut aavistustakaan kuinka kauan oli maannut toisella puolella saarta. Suoraan sanottuna häntä vähän pelotti ajatella asiaa, koska muistinmenetys ja harhailu olivat osa mielen mystiikkaa. Siitä ei kukaan ottanut selvää, eikä sitä voinut itse katsoa ja kokeilla missä meni vikaan. Mozzarellalla ei ollut keinoja sen tasoiseen arvoitusten ratkaisuun, eikä hän tykännyt olla avuton.

Ruunivoikko hoiperteli eteenpäin vielä jonkun matkaa, joen solistessa vierellä. Lähettyvillä kuului loiskahduksia ja tamma höristeli korviaan. Oliko hän jo perillä? Ajatuksen turvin hän otti muutaman ripeämmän askeleen, änkesi korkean pusikon välistä ja näki lammen. Lammen ja vieraita hevosia. Niillä ei niin väliä, lampi oli se pääjuttu.

Helpottunut mutta uupunut tamma tunsi aiemman tahdonvoimansa valuvan olemattomiin ja niin jalatkin katosivat alta. Hän oli kotona, joten nyt hän vain olisi tässä ihan hiljaa. Tamma makasi kyljellään, toinen puoli nousi tasaiseseen tahtiin hengityksen mukana. Hän oli jälleen kotona.
Mozzarella - lumihevonen
Avatar
veranthia
Tutustunut
 
Viestit: 19
Liittynyt: 12. Helmi 2015 14:46
Paikkakunta: Tampere

Re: Fallen leaves - they were lost and never found

ViestiKirjoittaja Siuri » 16. Helmi 2015 16:21

[Taalta me tullaan!]

Loska ja Tuisku

Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Pakkanen oli jälleen lauhtunut, ja varsinkin sademetsässä ilma oli huomattavan raskasta ja kosteaa.
Olimme vasta muutama päivä sitten päättäneet lähteä tasangolta kohti jäätikköä, mutta ennen sitä halusin käydä lammella. Tuisku ei ollut vielä edes nähnyt koko lampea eikä muutenkaan käynyt lumihevosten alueen eteläpuolella.
Matkamme oli ollut melko hidasta tästä aamusta lähtien. Tuisku oli heti aamusta onnistunut kaatumaan ja loukannut oikean etujalkansa - reppana. Hän oli kuitenkin onneksi oma itsensä ja kulki uteliaasti edelläni tutkien jokaisen kiven ja puun. Minä kuljin perässä haistellen keväistä ilmaa ja sademetsän kummallisia tuoksuja.

Kun olimme kulkeneet puoli päivää, huomasin polkumme muuttuvan selkeämmäksi ja leveämmäksi. Tästä oli kuljettu monen monta kertaa, ja se ei voinut tarkoittaa kuin yhtä asiaa: lampi alkoi olla lähellä. Jos kuunteli tarkasti, saattoi kuulla lähellä virtaavan joen, jonka olimme ylittäneet aiemmin. Joen solina kuitenkin meinasi peittyä puiden havinaan ja kaikennäköisten ötököiden ja lintujen sirkutukseen. Sademetsä oli aivan omiaan verrattuna muihin alueisiin. Täällä oli elämää, ja kaikki kasvit, tuoksut, äänet.. kaikki oli uniikkia. Mistään muualta et löytäisi samanlaisia isoja kasveja kuin täältä.
Minusta tuntui, että Tuiskukin oli huomannut tämän. Se oli koko matkan ihmetellyt sinisiä kukkia, joissa oli vain kaksi terälehteä ja suuria puskia, joissa kasvoi jopa talvellakin punaisia marjoja. Älä koske, minun oli täytynyt sanoa jokaisen kasvin kohdalla erikseen. Tuo kasvi voi olla myrkyllinen. Enkä minä tietenkään voinut varsan jokaista liikettä vahtia, ja ties mitä se oli suuhunsa laittanut matkan aikana.

Polku kasvoi kasvamistaan ja maassa oli havaittavissa selkeitä kavionjälkiä. Ne eivät välttämättä olleet edes tältä päivältä, saattoivat olla jo monen päivän takaisia.
Sademetsä olikin usein hiljainen paikka. Tai sitten aivan liian suuri, ja vastaantulijat hukkuivat helposti kasvuston sekaan. Kuitenkaan edes näinä kolmena päivänä, mitä olimme täällä kulkeneet, emme olleet törmänneet keneenkään. Olivatkohan kaikki nauttimassa talven viimeisistä pakkasista ennen kevään tuloa? Vai paistattelemassa päivää jollain avarammalla paikalla?
En tiennyt. Siitä kuitenkin voin olla aivan varma, että aloimme lähestyä hyvää vauhtia lampea.

Lopulta puut edessämme harvenivat, pusikko jäi taaksemme ja polku avautui suureksi ruohokentäksi, joka ympyröi suurta lampea.
"Tämä se nyt sitten on", sanoin Tuiskulle hiljaisella äänellä. Aurinko kimalteli veden pinnalla ja pieni tuulenvire puhalsi lammen toiselta puolen.
Tuisku astui muutamia askeleita eteenpäin ja näytti unohtaneen jo kipeän jalkansakin. Se katsoi silmät suurina lampea.
"Se on paljon pienempi kuin meri", se totesi. Hymyilin varsalle, tottahan tuo oli.
"Haluatko jäädä hetkeksi lepäilemään, ennen kuin jatkamme matkaa?" kysyin orilta. Se nyökkäsi ja lähti kävelemään lampea päin.
"Älä sitten mene liian lähelle vettä!", huudahdin tämän perään vielä.
Päivän suunnitelma taisi olla juuri tehty. Jäisimme lammelle loppupäiväksi, nukkuisimme puiden suojassa yön yli ja lähtisimme aamulla jatkamaan matkaamme.

Jäin paikoillani venyttämään hieman raajojani. Ne paukkuivat ja rasahtelivat, ja kropassa tosiaan tuntui kolmen päivän kävely, vaikkei vauhti ollutkaan päätä huimaava. Haukottelin syvään ja venytin kaulani pitkäksi. Olo oli aika rauhallinen.
Tuisku ihmetteli lampea, sen neljää jokea ja välillä taas ihmeellisiä kasveja lammessa sekä rannikolla. Minä olin juuri taittamassa jalkojani koukkuun, kunnes huomasin vähän matkan päässä jotain.
Jäin seisomaan paikoilleni ja tuijottamaan vaaleaa maassa makaavaa hevosta. En osannut sanoa nukkuiko hän vai oliko kenties loukkaantunut, mutta siitä lähdin seuraavaksi ottamaan selvää. Katsoin vielä, että Tuisku pysyi kaukana lammesta, ja lähdin kävelemään hevosta kohti.

"Tuota, anteeksi?" sanoin ollessani lähellä hevosta. Hän oli selvästi tamma, ja jos minulta kysytään, hänessä oli jotain todella tuttua. Olimme varmaan tavanneet aiemmin.
"Tulin vain tarkistamaan, että olet kunnossa", sanoin vielä tamman lähellä.
Ikää voikolla ei tainnut olla kun noin neljän vuoden verran. Se oli minua hieman suurikokoisempi, ja sen harja oli kiharaa. Todella, todella tutun kiharaa...
Ei voi olla.
Minulla meni hetki tunnistaa tamma, koska siitä tuntui olevan ikuisuus, kun viimeksi olin hänet nähnyt. Oliko se kaksi talvea sitten? Vai peräti kolme? En kuitenkaan viime tapaamisemme jälkeen ollut nähnyt hänestä vilaustakaan. Jos totta puhutaan, luulin hänen menehtyneen pääntaudin aikaan. Mutta tässä hän nyt oli, ilmielävänä. Ja kasvanut aivan älyttömästi.
Suustani pääsi ulos vain yksi sana, joka sekin kuulosti lähes epäuskottavalta:
"Mozzarella!?"
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Fallen leaves - they were lost and never found

ViestiKirjoittaja veranthia » 18. Helmi 2015 17:59

Mozzarella havahtui kun kuuli läheltään puhetta.
"...olet kunnossa."

Hän raastoi väsyneet silmänsä auki, räpytteli hetken ja yritti muistaa missä oli. Selkeästi makuulla kyljellään, lampi, lampi, oli tuossa, ruohoa alla, joku huusi hänen nimensä kovaan ääneen liian lähellä korvaa... Tamma väänsi kaulaansa nähdäkseen huutajan naaman hyvin väsyneesti ja hitaasti. Naama selkiytyi ja osoittautuikin tutuksi.
"Jaa, Loskahan se sii-..." hän aloitti ja aikoi ummistaa jälleen silmänsä. "Siis!" Mozzarella päästi suustaan kun tajusi kunnolla, kuka siinä olikaan. Hän kompuroi pikaisesti takaisin jaloilleen, unohtaen yhtäkkiä olevansa lopen uupunut.

"Johtajatar Loska! Ette usko kuinka ihanaa on nähdä teidät!!" tamma parkaisi kun pääsi seisomaan täyteen mittaansa. Tokkuraisena hän oli jo aikeissa tervehtiä äitihahmoaan hellällä eleellä, mutta hillitsi itsensä ajoissa. Mozzarella pisti kuitenkin merkille, että Loska tuntui jotenkin kutistuneen. Eihän hänen muistinsa niin pahasti voinut heittää, kun hän muisteli olleensa samaa kokoluokkaa johtajattarensa kanssa. Nyt oli kuitenkin toisin, kun toisen pään ylitse näki helposti. Vaikka toisaalta, miten tamma voisi enää uskoa muistiinsa sataprosenttisesti, jos mielestä puuttui suht iso pätkä aikaa ja tapahtumia? Mutta ei sellainen peli vetele; eihän hän voisi olla mikään viestinviejä, jos ei voinut muistiinsa luottaa! Mozzarella vaikeroi päänsä sisällä. Miten hän tästä selviäisi?
Mozzarella - lumihevonen
Avatar
veranthia
Tutustunut
 
Viestit: 19
Liittynyt: 12. Helmi 2015 14:46
Paikkakunta: Tampere

Re: Fallen leaves - they were lost and never found

ViestiKirjoittaja Siuri » 01. Marras 2015 14:04

Vaalea tamma avasi hiljalleen silmänsä ja näytti heräävän unimaailmastaan. Hän vaikutti muistavan minut kaikesta unenpöpperöisyydestään huolimatta, mutta tajusi vasta hetkeä myöhemmin, että tapaamisemme oli oikeasti totta. Seurasin vierestä, kun tamma nousi jaloilleen, ja yllätyin todella siitä, kuinka tamma oli vuosien saatossa kasvanut. Seisoimme hetken hiljaa paikoillamme katsoen toisiamme, ja alaleukani oli vähällä pudota maahan.

Mozzarella huusi nimeni niin kovaa, että Tuisku kääntyi lammelta katsomaan meitä ihmetellen.
"Samat sanat", vastasin epätodellisesti naurahtaen tammalle.
"Missä ihmeessä sinä olet oikein ollut? Siitä on ikuisuus kun olemme viimeksi nähneet!" kysyin tammalta lähes yhtä innostuneena kuin hänkin pidätellen kuitenkin suurimmat tunteet sisälläni. Ettei hän vain olisi kiertänyt saarta ilman lupaa? Tai liittynyt toiseen laumaan ilmoittamatta? Toisaalta hän vaikutti hyvin iloiselta nähdessään minut, ettei vain mitään pahaa ollut sattunut?
Mielessäni oli satoja kysymyksiä, mutta en saanut niistä yhtäkään suustani ulos. Odotin, että tamma kertoisi itse hieman seikkailuistaan.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Fallen leaves - they were lost and never found

ViestiKirjoittaja veranthia » 05. Tammi 2016 17:43

"Missä ihmeessä sinä olet oikein ollut? Siitä on ikuisuus kun olemme viimeksi nähneet!"

Mozzarella käänteli nolostuneena katsettaan mihin tahansa muualle kuin johtajattareensa. Missä hän oli ollut? Hyvä kysymys, ei tamma tiennyt oikein itsekään. Sen hän tiesi, että saari oli rikollisen valtava, eikä hänenkään kunnolla sitä kuljettu päästä toiseen ihan helposti. Mutta sitä tuskin tarvitsisi Loskalle kertoa.

"Minä... tuota..." hän nieleskeli ja pohti sanojaan. Ajatus valehtelemisesta kiiti muiden selitysten mukana, ja tamma sätti itseään pelkästä pohdinnasta. Hän ei koskaan ollut valhdellut Loskalle, eikä aikonut aloittaa nyt. Ei alottaisi ikinä.

"Minä en- en tiedä," hän lopulta myönsi, pää painuen kohti maata. "Heräsin Hoeron läheltä laumattomien alueelta, ja... ja tulin kotiin. Olen niin pahoillani!"

Ruunivoikko oli tavattoman häpeissään tilanteestaan, kun ei millään voinut muistaa miksi oli päätynyt sinne. Hän oli hylännyt vastuunsa ja pettänyt johtajattarensa luottamuksen. Hänen silmiään kihelmöi, tietäen kyynelten valuvan hetkenä minä hyvänsä.
Mozzarella - lumihevonen
Avatar
veranthia
Tutustunut
 
Viestit: 19
Liittynyt: 12. Helmi 2015 14:46
Paikkakunta: Tampere


Paluu Pohjoinen lampi

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron