Hämmentynyt

Lammen ympärillä kasvaa puita ja pieniä pusikkoja. Vesi on kirkasta ja suhteellisen lämmintä meriveden viileyteen verrattuna, mutta hieman toista lampea kylmempää. Tämä lampi on aavistuksen syvempi kuin toinen, mutta siellä ei asu hevosille kovin vaarallisia eläimiä.

Hämmentynyt

ViestiKirjoittaja Sasu » 05. Huhti 2010 20:42

[seireen ja Délnyugat tänne.]

Ciervo

Tuijottelen kuvajaistani lammen pinnasta mitäännäkemättömin silmin. Eipä sillä että muutenkaan erottaisin mitään, sillä pienet sadepisarat tipahtelevat harvakseen taivaalta saaden veden väreilemään. Sade ei minua kuitenkaan haittaa, kohta se taas menisi ohi ja sitäpaitsi täällä sademetsässä viilentävä sade ja lammen yli käyvät tuulenpuuskat ovat vain tervetulleita. En oikein osaa sanoa, mitä mieltä olen kaikesta, mitä mieltä olen mistään. Oloni on melko tyhjähkö, sen aavikolla kohtaamani tamman muisto alkaa jo häipyä mielestäni, laumakokous ja Sandien näkeminen auttoivat asiaa. Niin, laumakokous, vihdoinkin. Ei enää Miwaa, vaan Valentino. Oli kieltämättä mukava saada hieman valaistusta tähän kaikkeen, ja paljon täällä olikin tapahtunut. Enemmän kuin mitä uskoinkaan: murhia, vallankaappauksia, ja nyt kaikki epäjärjestystä aiheuttavat henkilöt oli karkoitettu enkä tiennyt mitä pitäisi ajatella. Kaikki tämä oli tapahtunut ilman että minulla oli ollut siihen mitään osaa, ilman että olin tiennyt siitä. Hyvin hämmentävää. En osannut edes kantaa kaunaa kumpaakaan järjestöä kohtaan, miksipä olisinkaan kun ne eivät olleet koskettaneet elämääni kuin hyvin, hyvin epäsuorasti koskettamalla laumaani.

Niin, laumaani joka ilmeisesti oli koossa jälleen, ja jonka yhteishenkeä niin kaipasin ennen saapumistani. No, en voi sanoa että kokoukset ja yhteishenki olisivat keskuudessamme kovin suuressa huudossa, mutta kai sitä voisi edes yrittää olla lojaali laumalleen, pysyä rajojen sisäpuolella ja niin edelleen, muissa laumoissa ei varsinaisesti ollut hevosia joita olisin halunnut tavata.

Mistä puheenollen, korvani tavoittavat sateen ropinan lisäksi rytmikkäitä tömähdyksiä, jotka saattaisivat olla askelia. Nykäisen pääni pystyyn ja tähyilen varautuneena ympärilleni, haluaisin mieluusti nähdä tulijan ennen kuin hän näkee minut.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Hämmentynyt

ViestiKirjoittaja seireen » 06. Huhti 2010 07:30

Délnyugat

Huokaus. Tämäkin vielä. Pienet, viileät sadepisarat valuivat jouhiani pitkin ja vettä tuppasi vain lisää taivaalta. Tassua toisen eteen. Ja taas, ja taas... Taivaalta tihkuva vesisade sai oloni vain kurjemmaksi pohtiessani, pitäisikö minun kenties opetella juomaan merivettä. Olikohan tämä nyt sitä lumihevosten aluetta, vai olinko eksynyt ilmansuunnista ja lähtenyt hortoilemaan jonnekin aivan muualle? Voi helvetti, olin varmaan lähtenyt tallustelemaan jonnekin kaakkoon. Vesisade yltyi taas vaihteeksi ja mieleni teki kirkua.
"Eikö tämä saatananmoinen sade voisi välillä laantua!", ärähdin tuskastuneena, mutta eipä minua kukaan kuullut - tai sitten ei haluttu kuulla.

Kohta eteeni ilmestyi lampi. Räpyttelin silmiäni. Kerran. Kaksi. Kolme. Lampi näytti yhä aivan todelliselta. Oikea onnen riemuvoitto, en kaivannut mitään niin paljon kuin vettä jota satoi taivaalta niskaani. Pusikko oli tielläni ja kiersin sen, ennen kuin astelin varoen askeleitani lammen luokse. Vasta päästyäni lammen luokse huomasin sen toisella puolella olevan orin. Hätkähdin hämmästyneenä ja kurkistin oria otsatukkani alta tutkivasti. Ei mikään vaarallinen ilmestys.

[vähän tynkä taas]
seireen
 

Re: Hämmentynyt

ViestiKirjoittaja Sasu » 06. Huhti 2010 12:45

No niin, maata pyyhkivät sadeverhot suvaitsevat väistyä sen verran, että katseeni tavoittaa kirjavan hevosen. Toiveisiini on vastattu, ja jos haluaisin, ehtisin varmaan vielä karauttaa tieheni jos en kaipaisi keskustelua. Tai sitten en, kirjava nostaa katseensa, selvästi hän on huomannut minut. Koska pääni on pingottuneesti pystyssä kuten korvanikin, en voi ikävä kyllä vain esittää tuijottelevani hajamielisenä tyhjyyteen ja olla kuin en huomaisikaan toista. Äh, minun pitäsi hankkiutua johonkin terapiapiiriin, aiheena raivoisat väittelyt oman päänsä sisällä täysin turhista asioista. Yritän olla reipas ja astella turpa hymyssä toisen luo, mutta en saa jalkojani liikkeelle. Sen sijaan lasken päätäni alaspäin ja pälyilen tammaa hieman epäluuloisena, tarkkailen tämän liikkeitä.

Olen seisonut jo kauan hiljaa, kohta olisi pakko tehdä jotain, sanoa jotain tai viimeistään nyt kääntyä ympäri ja nelistää metsään. Toisaalta, miksen jäisi tekemään tuttavuutta? Ei tamma vaikuta mitenkään vaaralliselta, olisihan tuo nyt jo hyökännyt kimppuuni jos hänellä olisi pahat mielessä. Nyt ongelmani on se, että en tiedä kehtaanko enää mennä kirjavan luo, kun olen näin kauan tässä pälyillyt ja pohtinut omiani. Otan muutaman sivuttaisaskeleen pitkin rantaa, lähemmäs tammaa.
"Hei?" tervehdin kokeilevasti, ja samassa mieleni tekisi hukuttautua lampeen, toinen piti minua varmaankin vähintäänkin outona, ja miksei olisikaan pitänyt sen jälkeen kun olin ensin seisoskellut paikoillani kahden vaiheilla ties kuinka pitkään ja sitten hiippaillut lähemmäs ja tervehtinyt kuin peläten että tamma hyökkäisi äkkiä leijonan hahmossa kimppuuni.

Koko olemukseni on äärimmäisen pingottunut, ja tunnen oloni typeräksi. Äkkiä en vain kestä tätä enää, jotenkin kaikki ikävät ajatukset vain hyökyvät niskaani ja kompastelen muutaman askeleen taaksepäin.
"Ei mitään, luulin sinua toiseksi", mumisen kiireesti, ennen kuin käännähdän nopeasti ympäri ja nelistän vauhdilla suoraan poispäin toisesta, enkä pysähdy ennen kuin olen varmasti niin kaukana sademetsässä, että toinen ei kuule, näe eikä haista minua. Sitten kumautan turhautuneena viereistä puuta kaviollani ja loikkaan sivuun juuri ajoissa jottei kypsä, punainen hedelmä lässähdä päälleni. Puren hampaitani yhteen, kasvojani kuumottaa ja mahassani kiertää ikävästi. Kiroan typeryyttäni ja haukun itseni lyttyyn kaikilla herjoilla mitkä vain pääni sisältä suinkin pystyn kaivamaan. Juuri näin. Todella mahtavaa. Mieleni tekisi hakata päätäni puuta vasten, mutta sen jälkeen tuntuisi entistä huonommalta. Niinpä tyydyn vain lönkyttelemään hitaasti, huonoryhtisenä kavioideni alla kulkevaa polkua eteenpäin, mieli maassa ja edelleen sättien itseäni typerästä käytöksestä ja hermojen menettämisestä. Toivottavasti emme tapaisi tuon kanssa enää, en varmaan kestäisi sitä häpeää.

Ciervo poistuu.

[Vedin Ciervon pois kauan kestäneen vastauksen vuoksi. : )]
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48


Paluu Pohjoinen lampi

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron