Mitä tiellä tapahtuu, se tielle jää.

Sademetsien aluskasvillisuus on erittäin tiheähköä, jonka takia siellä on vaikeahko liikkua. Tiheä kasvillisuus kuitenkin takaa sen, että sieltä löytyy vaikka minkälaisia piilopaikkoja piiloutumista varten, jos jollakin on aivan hengenhätä. Piilopaikat ovat kuitenkin hevosille osaksi myös vaaraksi, sillä monenlaiset pedot pääsevät piiloutumaan niiden varjoon.

Mitä tiellä tapahtuu, se tielle jää.

ViestiKirjoittaja Siuri » 31. Joulu 2015 01:57

[juutzo!]

Loska ja Tuisku

Ravasimme Tuiskun kanssa reippaasti pitkin lumihevosten alueiden ja yhteismaan rajaa. Tuisku oli kuin huomaamatta kasvanut jo nuoreksi oriksi, joka jaksoi ravata kanssani pitkiäkin matkoja. Ihan uskomatonta, kuinka nopeasti aika kuluikaan.
"Missä se voi olla..", pohdin hiljaiseen ääneen.
"Mitä se meista haluaa?" kysyi Tuisku.
"Mozzarella vai?" kysyin häneltä ihmeissäni.
"No ei, kun se Arkkienkeli", Tuisku vastasi kuin tyhmälle. Niin tietenkin, emme ehtineet keskustella aiheesta kovin paljoa, kuin minulle tuli jo kiire lähteä etsimään luottohevostani.
"En tiedä. En todellakaan tiedä, mutta ole kiltti äläkä lähde yksin liikkumaan - saati leikkimään sankaria", vastasin Tuiskulle varoitellen häntä.
"Joojoo. En mä tyhmä ole", Tuisku vastasi. Pieni hymy nousi huulilleni; vaikka Tuisku olikin ehkä lähestymässä pahimpaa teini-ikää, oli kasvatus selvästi - ainakin jollakin tasolla - onnistunut.
"Toivotaan, että Mozzarella suostuisi ehdotukseeni", totesin jälleen puoliääneen ja jatkoin keskittymistä ympäristööni.

Iltapäivä oli selvästi lopuillaan, sillä ilma alkoi hämärtyä huomattavasti. Sademetsään oli tullut pieni kerros lunta, mutta pakkasta ei ollut tänään ilmassa.
"Meidän pitää lopettaa pian etsintä tältä päivältä. Toivotonta, kaksi päivää olemme kulkeneet ympäriinsä, eikä merkkiäkään hänestä", totesin ääneen. Kunhan hän ei ole taas kadonnut kuin tuhka tuuleen..
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Paluu Sademetsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron