Adventure through the rainforest [yksinpeli]

Sademetsien aluskasvillisuus on erittäin tiheähköä, jonka takia siellä on vaikeahko liikkua. Tiheä kasvillisuus kuitenkin takaa sen, että sieltä löytyy vaikka minkälaisia piilopaikkoja piiloutumista varten, jos jollakin on aivan hengenhätä. Piilopaikat ovat kuitenkin hevosille osaksi myös vaaraksi, sillä monenlaiset pedot pääsevät piiloutumaan niiden varjoon.

Adventure through the rainforest [yksinpeli]

ViestiKirjoittaja Smiley » 13. Huhti 2013 11:06

Viento Solar

Sademetsässä oli hämärää. Aurinko paistoi, mutta monien latvuskerrosten lehdet ja oksat estivät valon pääsyn maan pinnalle. Vain joihinkin kohtiin pääsi pieni määrä valoa. Valtavankokoisten puiden juuret kiemurtelivat sademetsään tallatulla polulla, ja Viento Solar oli kompastua niihin. Sen karvapeitteeseen jäätyneet vesipisarat olivat sulaneet, ja se tunsi olonsa virkeäksi. Sademetsässä oli huomattavasti lämpimämpää kuin jäätiköllä, missä se oli vielä hetki sitten taivaltanut kylmissään ja nälissään. Metsässä oli satanut juuri hetki sitten, ja siellä tuoksuivat erilaiset kasvit. Paksujen puunrunkojen ja oksien ympärillä kiemurteli liaaneja ja orkideoita. Sani pysähtyi kohtaan jossa aurinko lämmitti. Se venytti kaulaansa ja pysähtyi syömään ruohoa, pitkästä aikaa. Jäätiköltä ei sen kummemmin syötävää ollut löytynyt. Ainoa, mitä tamma oli siellä syönyt, olivat kuusen havut. Puitakaan siellä ei ollut kuin muutama, mutta hevonen oli silti kävellyt päivät ptkät.
Yht'äkkiä puiden alaoksilla kiipeilevät simpanssit alkoivat kirkua. Mikä tuo on? Se nosti päänsä ylös salamannopeasti syömänsä ruoholäntin luota ja katseli säikkynä ympärilleen apinoiden kirkuessa, hyppiessä, ja kiivetessä korkeammalle oksistoon. Vielä äsken kiemuraisella oksalla istunut vihreä papukaija kirkui myös, ja lensi tiheiden lehtien suojaan. Apua! Sani näki suurikokoisen kissäeläimen hiipivän pensaikon takana. Sen pohjaväriltään oranssinkeltaisessa turkissa oli mustia täpliä. Sani kääntyi ympäri niin nopeasti kuin pystyi. Se laukkasi pää korkealla katsomatta taakseen. Välillä matalalle puidonneet liaanit takertuivat sen jalkoihin kapealla polulla, ja pari kertaa se kompuroi juuriin. Se ei silti pysähtynyt tai katsonut taakseen. Se muisti pelottavan näköisen petoeläimen, ja se juoksi aina vain lujempaa. Kun se lopulta pysähtyi, se hengitti raskaasti. Sen kyljet kohoilivat nopeasti, sieraimet puhaltelivat punertavina ja kaula oli hikinen. Se katsoi taakseen ja sen silmistä näki, että se oli kauhuissaan. Se oli varuillaan, jatkamaan juoksemista milloin vain, mutta petoa ei näkynyt enää. En tiedä mikä se oli.. Mutta se loikkasi minua kohti..Ja oli pelottava. Onneksi..Onneksi..Minä ehdin pakoon. Sani oli paikallaan vielä hetken ja sen oikea korva kääntyili. Metsässä oli hiljaista ja linnut lauloivat, joten hetken odotuksen jälkeen Sani oli varma, että oli päässyt karkuun. Se rentoutui huomattavasti ja venytti kaulaansa. Kävellessään eteenpäin se näki monia, värikkäitä ja valtavankokoisia perhosia. Punainen perhonen lenteli tamman vierellä, ja kun tämä ojensi turpaansa sitä kohti, se lensi pois. Sani huomasi hetkessä, pitävänsä perhosista. Nuo ovat niin kauniita, ja värikkäitä! Sani hypähteli katsellen perhosia, ja ravasi laiskasti niiden perässä unohtaenn äskeisen takaa-ajon. Lintujen laulu voimistui, ja se kuuli taas apinoiden ja lintujen ääniä. Se pysähtyi. Tämänlaisen samantapaisen äänen se oli kuullut ennen kuin jaguaari oli ilmestynyt pensaiden takaa. Ei kai taas! Sani hirnahti pelästyneenä, ja katsoi hätäisesti ympärilleen. Mitään ei kumminkaan näkynyt ja se kuunteli eläinten ääniä uudelleen. Ne eivät kuulostaneet olevansa peloissaan. Sani mietti: Mitä jos...täällä ei olekkaan nyt mitään vaaraa? Jos ne ovatkin nyt...iloisia? Se kuunteli vielä hetken, ja aivan kuin jostain olisi kuulunut puron solinaa. Se ravasi kohti lintujen ja simpanssien ääniä, ja huomasi, että polku kaartui alaspäin. Se käveli sitä pitkin uteliaana, ja saapui pian aukealle alueelle, johon aurinko paistoi kirkkaasti. Ylhäällä ei näkynytkään tiheää lehtikerrosta, vaan vaaleansininen taivas, jossa liikkui pari pilvenhattaraa. Keskellä aluetta virtasi kapea joki. Muuten alue oli ruohon peitossa. Puita oli muutamia, ja ne olivat lyhyitä. Puiden oksilla istui laulavia lintuja, ja vähän matkan päässä niissä roikkui apinoita. Sani käveli joen luo, työnsi turpansa veteen, ja joi pitkään. Sitten se käveli aurinkoiselle paikalle syömään. Syötyään itsensä täyteen se nukahti auringon lämmittämälle maalle.

Sani heräsi lintujen lauluun. Olisi kyllä mukavaa jäädä vain lepäämään...Mutta minä haluan seikkailla! Minun täytyy! Se käveli joen keskelle, ja lähti lähti uimaan virtauksen suuntaan. Joki leveni, ja virtaus voimistui. Sani päätti, että ei antaisi virran viedä itseään, ja nousi joesta pois ajoissa. Virkeänä se lähti kävelemään rauhallista käyntiä sademetsän keskelle vievää polkua. Välillä liaanit ja oksat estivät kulkemisen, ja Sani joutui repimään niitä irti hampaillaan. Osan lehdistä se söi, ja tyhjä tunne sen vatsassa katosi. Ilmeisesti tätä polkua pitkin ei olla kävelty aikoihin. Oksiahan on kaikkialla! Nuori tamma pohti mielessään. Sen mielessä sademetsässä oli niin hauskaa ja mielenkiintoista. Polku leveni, ja jakautui, tamma kääntyi vasemmalle. Polku oli pääasiassa kuivunutta mutaa, ja siinä erottui kavion jälkiä. Täälläkin on hevosia! Sani innoistui, ja ravasi eteenpäin korvat hörössä. Vaikka se ravasi pitkään, ketään ei näkynyt. Sani pettyi. Liiallinen yksinoleminen ei ollut sen mielestä mukavaa, se kun olisi halunnut jonkun ystävän, kaverin tai tutun tällä saarella, jossa se ei ollut tavannut lähes ketään. Täällä metsässä on kyllä noita lintuja, ja apinoita se mietti ...mutta ne, ne ovat vain tuollaisia.. Sitten se muisti kammottavan kissapedon, mikä oli yrittänyt hyökätä sen kimppuun. On täällä näköjään vaarojakin.. Se totesi. Sen yläpuolella olevalla kapealla oksalla kiemurteli vihreä mamba. Se oli rullalla oksan ympärillä. Sani kiinnostui siitä heti. Se työnsi turpansa käärmettä kohti, ja hörähti. Käärme kiemurteli hitaasti auki rullaltaan, missä se oli ilmeisesti nukkunut, ja kurkottatui harmaata hevosta kohti. Hevonen sävähti tuon nähdessään, ja ravasi harmistuneena eteenpäin. Ja että tuollainen otus.. Se harmitteli. Kohta se unohti käärmeen, kun huomasi suuria punaisia perhosia, ja lähti ravaamaan niiden perässä, taas iloisena, huolettomana ja innoissaan.
-Kohti uusia seikkailuja!
Viento Solar poistuu pelistä.
Smiley
 

Paluu Sademetsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron