Talven ihmemaa

Metsä on melko avaranpuoleista aluetta, joka on loistava ajanviettopaikka helppokulkuisen maaston sekä metsien hyvän kunnon vuoksi. Monet hevoset saattavat ottaa laukkakisoja keskellä havumetsiä pujotellen kuusien ja mäntyjen oksien väleistä, kerta tilaa sen verran löytyy, vaikka silmien täytyy silti olla auki, ettei pää kalahda puunrunkoon vauhdin hurmassa.

Talven ihmemaa

ViestiKirjoittaja Sasu » 28. Marras 2010 00:06

[Ssussu ja Jay tähän suuntaan! ^^]

"Ooh, ooh, ooh! Taivaalta tippuu valkoisia hiutaleita! Sataa lunta, sataa lunta!" hihkuu sysimusta tamma hyppiessään melkein tasajalkaa, turpa taivasta kohden kurotellen. Mustilla huulilla on iloinen virne, ja tamman koko olemus on äärimmäisen ihastunut ja innostunut.
"Lunta!" Feci huudahtaa uudestaan, silmät kiiluen ja korvat hörössä. Murgenhevonen teutaroi hetken paikoillaan, ennen kuin yhtäkkiä sinkoaa laukkaan ja pysäyttää vauhtinsa luisuvasti melkein yhtä äkkiä. Feci kääntyy ympäri ja ravaa hieman takaisinpäin, vain hypähtääkseen uudelleen laukkaan eteenpäin. Koko havumetsä on talvisen näköinen, maa on paksulti lumen peitossa ja sitä tulee vain lisää. Suuri tamma heittää muutaman pukin ennen kuin hidastaa jälleen, ja tähtää sitten askeleensa kohti puuta.
"Orava!" musta huudahtaa ihastuksissaan tiiraillessaan yläilmoihin, ja hypähtää äkkiä kahdelle jalalle. Hetken Feci saakin tasapainoiltua vain takakavioidensa varassa, mutta sitten tamman on nojattava polvensa puunrunkoon.
"Hui", tamma toteaa vilkaistuaan alas, sillä neljällä jalalla kulkiessa maa näyttää olevan paljon lähempänä, kuin nyt kun musta pysyy ainakin toistaiseksi tukevasti pystyssä puunrunkoa vasten. Orava on kuitenkin jo kadonnut, joten ei Fecikään kauaa jaksa yhdessä paikassa pysytellä.

Tamma pudottautuu alas ja heittäytyy lumihankeen kieriskelemään ja nauramaan. Pakkasta ei ole kuin ehkä viitisen astetta, juuri sen verran ettei lumi sula mutta ei ole kylmäkään. Ei ainakaan alati liikkeessä olevalla murgenhevosella, joka muutaman kerran ympäri kierähdettyään ponnistelee taas pystyyn ja ravistelee itseään, melko tuloksetta. Musta karva on kuorrutettu valkoisella lumella, mutta se ei Feciä haittaa.
"Hiiiiiii!" musta huutaa täysin palkein marraskuiselle havumetsälle ja nousee sitten jälleen hetkeksi takajalkojensa varaan, yrittäen napata hampaisiinsa aivan liian korkealla olevan oksan havuja.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Talven ihmemaa

ViestiKirjoittaja Sussu » 28. Marras 2010 00:44

[ Feci on ihana.. :''D ]

Jay Jay'

Valkea aine jaloissani haittasi eteenpäin liikkumista, joten tyypillisesti niin kevyt ja hieno ravini näytti melkoisen tahmaiselta ja hitaalta. Ympäristössä harhaileva katseeni ei kuitenkaan tavoittanut muita hevosia, joten saatoin huokaista helpotuksesta ja jatkaa etenemistä hiukan tavallista epäsiistimmin. Aavistuksen kaareva kaulani ja korkealla kannattelema häntäni eivät kuitenkaan antaneet minun missään vaiheessa näyttää turhan rumalta, sillä vaikka minulla oli nyt perhe ja kaikkea, saivatpahan ainakin tammat päiväunien kohteen. Hiukan riidanhaluiset ja kipakammat tapaukset voisivat minun puolestani pysyä poissa, kuten ne kaksi minut jokin aika sitten hakannutta psykopaattia. Voi, siitä oli jo kauan aikaa, mutta muistin tapaukset hyvin. Ensin se musta, sitten sellainen harmaa. Ruma. Sieluton. Ällöttävä. En haaskaisi sille enää ajatustakaan.
Ei niitä voinut edes tammoiksi sanoa, sen verran jätkiä ne olivat olleet ja osanneet jopa taistella. Eihän se harmaa minua sentään voittanut ollut, vain poistunut paikalta. Toisin kävi kuitenkin sen mustan kanssa. Saatoin yhä muistaa hänen aiheuttaman kivun, tuntea sen kehossani. Arvet olivat oikeastaan kokonaan peittyneet, mikä oli tavallaan ikävää - ne olisivat hyvä todiste siitä, etten ole mikään arkajalka. Minulla ei ollut ikinä mennyt pupua pöksyyn siinä vaiheessa, kun tiedossa oli taistelu. Ainakin saatoin olla ylpeä itsestäni.

Olin niin syventynyt ajatuksiini, etten edes tajunnut, kuinka vaaleat jouhet olivat valahtaneet silmilleni ja saaneet minut näkemään vain ja ainoastaan valkoista. Heilautin mokoman harjatupon pienellä liikkeellä sivuun, jonka jälkeen sydämeni jätti yhden lyönnin väliin näkökenttääni ilmestyessä jotain mustaa. Hiiii? Pysähdyni kuin seinään, takapääni luiskahtaessa melkein alleni. Vedin syvään henkeä ja loin terävän katseen olioon, joka oli juuri meinannut aiheuttaa minulle sydänkohtauksen. Oi kyllä, se oli hevonen, ja muistutti hyvin paljon erästä, jota olin ajatellut vain hetki sitten. Minua alkoi naurattaa siinä vaiheessa, kun kuvittelin sen sekopään tekevän sitä, mitä musta muutaman hevosenmitan päässä parhaillaan teki - hyppi kahdelle jalalle ja kurotteli ilmeisesti neulasiin. Mitä enemmän olin kerennyt tätä katseellani mittailla, sitä vakavammaksi mieleni muuttui, kunnes loppujen lopuksi suuni loksahti aavistuksen verran auki. Samalla hetkellä metsän lävitse puhaltava viileä tuuli puhalsi sieraimiini tutun ominaistuoksun, josta en voinut erehtyä. Toivoin todella, että se oli vain jonkinlainen harha tai jotain, joka johtui esimerkiksi jäätyneistä sieraimistani. Toinen vaihtoehto oli, että tämä oli unta. Tai sitten tuo hevonen oli mennyt lopullisesti sekaisin, jos todella oli se.. hullu. Tai sitten se johtui siitä, ettei tämä ollut hänen laumansa aluetta. Vaan minun. Ehkä hänen ei siis tarvitsisi käyttäytyä niin agressiivisesti.. ?

Ei. Hetkeen en miettinyt muuta, kuin sitä, kumpi meistä oli mennyt lopullisesti sekaisin. Auoin suutani sanoakseni jotain, mutten saanut aikaiseksi puhetta. Tajutessani asian purin hampaani yhteen ja kohotin päätäni kohti taivasta, tutkaillen katseellani epäluuloisesti tammaa. "Mitä helvettiä sinä huutelet?" henkäisin, onnistumatta peittämään täysin hämmentynyttä sävyä jäätävyydellä. Astuin pari askelta lähemmäs, siristäen sitten silmiäni erottaakseni paremmin hänen piirteensä. Hän näytti ja haisi niin tutulta, mutta kuka normaali hevonen hyppi pystyyn huvikseen, eikä edes vain näyttääkseen uljaalta? Mustahan oli näyttänyt siltä, että yritti tavoitella jotain. Kohotin katseeni tämän pään yläpuolelle, kohottaen toista kulmaani.
"Öh?" karkasi suustani, katsoessani jälleen kuin puulla päähän lyötynä tammaan. Ehkä ylireagoin hieman. Ehkä tuo ei ollutkaan ihan niin outoa.. tai sitten oli, kun kyseessä oli kuitenkin hevonen, joka oli melkein tappanut minut. Nielaisin, kohottaen uudestaan hiukan katsettani. Ei hän ollut vaikuttanut kovin tyhmältä, paitsi nyt.. viisaampi olisi ehkä kuitenkin yrittänyt etsiä ruokansa jostain vähän matalammalta.
Ja mikä se ihmeen hiii äännähdys oli ollut? Voi hyvä luoja.

Kesti hetki, ennen kuin onnistuin kokoamaan itseni ja loihtimaan turvalleni hiukan ylimielisen oloisen hymyn. "Vai tuollaisia sitä ollaan silloin, kun ei olla hakkaamassa henkihieveriin toisia hevosia. Ihan hiiii", tokaisin ivalliseen sävyyn, pyöräyttäen sitten silmiäni tavallaan hieman huvittuneena.
Sussu
 

Re: Talven ihmemaa

ViestiKirjoittaja Sasu » 28. Marras 2010 14:39

Siinä samassa kun mustat korvat tavoittavat äänen, tämä tömähtää raskaasti takaisin neljälle jalalle ja kääntelee päätään ihmeissään ympäriinsä yrittäessään nähdä lumen joukosta jonkun. Orin sanat olivat menneet täysin ohi Feciltä, mutta ainakin mustan katse osuu valkeaan oriin.
"Lumiponi!" Feci hihkaisee riemuissaan erottaessaan valkean hahmon kaiken muun valkeuden keskeltä. Sana 'poni' ei ehkä ollut kaikkein luontevin sana kuvaamaan melkein murgenhevosen itsensä kokoista oria, mutta ei se tammaa haitannut. Lapsellisen innostuksen vallassa Feci kiiruhtaa lähemmäs tuota jännittävää valkeaa hevosta, mutta pysähtyy äkkiä kuin seinään, jo ennen kuin orin turvalle nousee ylimielinen hymy. Mustat korvat kääntyilevät puolelta toiselle hämmentyneesti, ja tamman päässä selvästi raksuttaa jokin. Tuttu, niin kovin tuttu.. Orin sanojen sisältö menee jälleen täysin ohi, mutta äänensävy palauttaa Fecin mieleen jotain. He olivat tavannneet ennenkin.
"Hiii!" mustan turvalta karkaa taas, sävy on jotain riemastuneen ja hämmästyneen rajamailta. Sitten murgenhevonen hypähtää eteenpäin.

"Olen niin kaivannut sinua, rakas!" Feci huudahtaa täydestä sydämestään ja kiiruhtaa kapsahtamaan orin kaulaan. Kiireessään tamma kuitenkin - ehkä valkean onneksi - kompastuu omiin jalkoihinsa ja tuiskahtaa lumihankeen.
"Hyaargh!" Feci kiljaisee maan ja taivaan vaihtaessa paikkaa, mutta onneksi lumi pehmentää pudotusta. Tamma kipuaakin välittömästi takaisin jaloilleen, ja aikailematta toistaa halaamishyökkäysyrityksensä.
"Minusta on niin mukavaa nähdä sinut taas!" musta iloitsee samalla täysin riemuissaan yllättävästä kohtaamisesta. Tammalla ei ole nimittäin mitään muistikuvaa siitä, että viimetapaaminen ei sujunut suinkaan lämpimissä merkeissä, eikä tällä hetkellä voisi kuvitellakaan, että on joskus hakannut toisen henkihieveriin. Sen sijaan musta on aivan varma, että he ovat vähintään sydänystäviä, jotka ovat olleet kauan erossa toisistaan ja nyt tapaavat onnekkaan sattuman johdosta keskellä lumisadetta. Ainakin jollain oli iloinen mieli.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Talven ihmemaa

ViestiKirjoittaja Sussu » 28. Marras 2010 17:38

Lumiponi? .. hmm. Olin kuullut sen ennenkin. Tai ainakin jotain sinne päin, ei ihan lumiponi, mutta.. poniksi hän oli minua ennenkin sanonut. Pyöräytin kerran silmiäni, huokaisten syvään. Hymy oli haihtunut turvaltani, jäätävää katsettani lukuun ottamatta kasvoni olivat lähes ilmeettömät. Kohdistin katseeni jälleen mustaan, jääden tuijottamaan tätä hyvin tiiviisti, jokaista liikettä seuraten. En onnistunut kuitenkaan näyttämään ihan niin uhkaavalta, kuin olisin halunnut. Kasvoilleni muodostui hämmentynyt ilme.
Tamma kutsui minua rakkaakseen. Hänen äänensävynsä ei ollut ivallinen, pelkäsin hänen olevan tosissaan. Tämän hypähtäminen sai minut hätkähtämään ja melkein hypähtämään taaksepäin, muttei musta rynnistänytkään päälle, valmiina iskemään hampaansa kurkkuuni ja potkimaan aivoni pellolle. Sydämeni jätti yhden lyönnin väliin, tajutessani hevosen lopulta todella lähestyvän. Olin juuri aikeissa valmistautua puolustamaan itseäni, kun lumi pöllähti ja tajusin, että tamma oli ilmeisesti kaatunut turvalleen.

Saiko lumi tosiaankin hevoset noin sekaisin? Katsahdin valkeaan vaippaan jaloissani, kohottaen toista kulmaani. Sitten katsoin uudestaan mustaan, pudistaen lyhyesti päätäni. Ei tämä ollut totta.. tämän oli pakko olla unta. Hetken ajan harkitsin jo tekeväni itselleni jotain, mikä saisi minut hereille. Jätin sen kuitenkin tekemättä, koska muistin varsin hyvin päivän aikaisemmat tapahtumat. Oli siis hyvin epätodennäköistä, ettei tämä olisi totta. Toinen vaihtoehto oli, että joku oli aiheuttanut tammalle vähintäänkin hyvin vakavan aivovaurion. Nopeasti musta oli kuitenkin noussut, enkä ollenkaan tajunnut väistää tätä ja tämän yritystä halata. Jämähdin paikalleni, tajutessani tamman todella halaavan minua, ei iskevän hampaitaan selkääni tai potkaisevan minua ryntäille. Huomaamattani pidätin hengitystäni pienen hetken ajan, tuijottaen horisonttiin. En oikein tiennyt, mitä pitäisi ajatella. Vetäydyin automaattisesti kauemmas, tai ainakin yritin. Toivoin todella, että tamma pysyttelisi suosiolla kauempana. Jostain syystä tämän käytös ei edes ärsyttänyt minua, vaikka ei minusta erityisen mukavaltakaan tuntunut. Lähinnä hyvin sekavalta. "Tuota.. mitä sinä teet? Oletko kunnossa?" Oliko tamma erehtynyt henkilöstä, ja luuli minua joksikin toiseksi? Tuskin. Mutta kun.. yh. Ihmeellinen tyyppi.

Kun ajatuksetni hiukan selvenivät, loin uuden, jäätävän katseen tammaan. "Suunnitteletko jotain?" kysyin epäilevään, mutta voimakkaaseen ja hiukan uhkaavaan sävyyn. Oliko hän jo nähnyt tuloni niin kaukaa, että osasi käyttäytyä omituisesti? Toisaalta, hän oli jo kerran hakannut minut puolikuolleeksi. Miksi hän nyt vaivautuisi esittämään mukavaa? Ja kutsui minua rakkaakseen.. ja oli kuulemma mukava tavata..
En pitänyt tästä yhtään, nyt tarkemmin ajateltuna. Tämä oli ihan hullua. Olinko oikeasti tullut hulluksi? "Tämä ei ole hauskaa", puuskahdin, lähinnä itselleni sen ääneen todeten. Tapitin mustaa tovin, kunnes pudistin päätäni verkkaisesti ja yritin saada ajatukseni taas kulkemaan. Minua alkoi jo suututtaa epätietoisuus. "Mitä sinä yrität? Ala kertoa", ryhdyin tivaamaan, tuijottaen vähintäänkin murhaavasti tammaa silmiin.
Sussu
 

Re: Talven ihmemaa

ViestiKirjoittaja Sasu » 03. Joulu 2010 18:44

[Koko viikko ollut yhtä liitämistä paikasta toiseen, sorit vastauksen venähtämisestä. X_x]

Haa! Feci onnistuu kuin onnistuukin kaappaamaan valkean hevosen halaukseen, mutta toisen pyristellessä irti musta päästää tämän menemään ja alkaa äkkiä tuijottaa kiinteästi jotain muiden silmille näkymätöntä toisen pään yläpuolella. Kuullessaan orin sanat tummat silmät käännähtävät puhujaa kohti hämmentyneinä.
"Kunnossa?" Feci toistaa hämillään, mutta virnistää sitten leveästi.
"Minä en ole ollut kunnossa sitten sen päivän, kun vihreät kuplat alkoivat kilkattaa ympärilläni!" musta julistaa iloisesti, ja onnistuupa vielä näyttämään varsin tyytyväiseltäkin. Murgenhevonen on jo unohtanut, että vielä hetki sitten nimitti toista rakkaakseen, mutta hymyilee silti aurinkoisesti. Tamma on sitä mieltä, että valkea on vain hieman turhan pidättäytyväinen, mutta ennen kuin musta ehtii tekemään asialle mitään, ori puhuu jälleen. Tämän äänensävy saa tummemman korvat vetäytymään taaksepäin.
"Minä en koskaan suunnittele mitään", Feci ilmoittaa kovalla äänellä, uhmakkaasti, loukkaantuneeseen sävyyn ja suu mutrussa. Sitten tamman katse osuu johonkin melkein pallon muotoiseen pikkulintuun, joka kallistelee päätään oksalla, ja musta jää katsomaan lintua kuin suurtakin ihmettä, pää kallellaan ja korvat sivuilla lerppuen.

Toisen sanat saavat kuitenkin Fecin palaamaan takaisin tähän hetkeen.
"Eikö sinulla ole hauskaa?" tamma kysyy hämmentyneenä.
"Sitten ei ole varmaan minullakaan", musta toteaa ja vääntää naamansa mutruun. Naamanvääntely ei kuitenkaan kestä kauaa, sillä äkkiä valkea alkaa käyttäytyä paljon hyökkäävämmin. Murhaava tuijotus saa välittömästi mustan korvat painumaan niskaan, ja tämä näyttää kasvavan kerätessään ryhtinsä.
"Kerro itse! Mitä puuhaat täällä!" tamma kivahtaa suivaantuneena siitä, että toinen kiusaa häntä tuollaisella pelottavalla katseella. Tuo kumma ori, jota hän ei edes tunne... Sekunnissa korvat singahtavat pystyyn, ja mustan turvalle leviää ystävällinen hymy.
"Minä olen Feci. Kuka sinä olet?" tamma kysyy, kuin he olisivat tavanneet vasta minuutti sitten.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Talven ihmemaa

ViestiKirjoittaja Sussu » 05. Joulu 2010 23:21

.. no ne vihreät kuplat selittivätkin kaiken.
Seurailin jo hivenen pehmentyneellä katseellani tammaa, tämän eleitä ja mielialan muutoksia, hymähdellen niille vaimeasti itsekseni. Omilla kasvoillani oli vain pokerinaama, sillä olin onnistunut jo olemaan hämmästelemättä sitä, mikä tuota minut jo kerran melkein tappanutta hevosta vaivasi. Se oli vain sekaisin, siihen lopputulokseen olin tullut. Joko sille oli tapahtunut jotain, se oli lyönyt päänsä todella pahasti tai sillä oli henkisiä ongelmia jo aikaisemmin, ja sitten se oli kokenut jotain, mikä oli saanut sen sekoamaan lopullisesti. Tai sitten se oli vain syönyt jotain myrkyllistä. Tavallaan toivoin vähiten viimeistä, sillä myrkyn vaikutushan voisi lakata hetkenä minä hyvänsä. Toisaalta tuo sekoileva psykopaatti saattaisi myös kupsahtaa sen vuoksi. Tai sitten se oli juonut vähän liikaa niitä juomia, mihin itsekkin olin tutustunut.. Tuskin se olisi onnistunut pitämään niiden vaikutusta yllä näin pitkään.

Toinen kulma hivenen kohoten katselin tammaa, joka esitti kysymyksen. "Ei, minulla ei ole hauskaa." Musta oli tainnut tajuta sen itsekin, sillä oli nyt vääntänyt suunsa mutruun. Sitä ei kestänyt kauaa, sillä jokin sai tamman taas hymyilemään jonkinlaisen kivahduksen jälkeen. Pyöräytin turhautuneena silmiäni. Ei kai toinen ollut vielä edes vanha? Olisi ihan sääliksi käynyt, jos hän ei olisi silloin joskus käynyt kurkkuuni kiinni ja aiheuttanut minulle niin paljon tuskaa, fyysistä kipua. Minua ei kuitenkaan missään nimessä pelottanut hänen sekavuutensa, vaikka oli hyvin paljon mahdollista, että nopeasti iloiseksi muuttumiseen taipuvainen tamma sitten muuttuisikin yhtäkkiä hyvin agressiivisesti. Hän ei ollut kaukana minusta, vastahan tämä oli minua niin tuttavallisesti syöksähtänyt halaamaan. Epäluuloinen pilke silmäkulmassani vain katsoin hetken, avaten suuni vasta miettimisen jälkeen. "Olen Jay Jay." Sitä seurasi hetki hiljaisuutta, kunnes päädyin jälleen avaamaan suuni. "Ja nyt minä haluaisin tietää sinun nimesi." Jos tamma ei vastaisi kysymykseen unohdettuaan sen heti sen kuultuaan tai muistaisi omaa nimeään, minä varmaankin sekoaisin. Tarkkaa syytä siihen en tietänyt. Hermoni olivat vain kireät.

Mutta oliko se nyt ihmekkään, kun toinen käyttäytyi noin sekavasti ja arvaamattomasti? Ei, edelleenkään minua ei pelottanut, mutta tilanne oli muuten epämukava. En luottanut ollenkaan sekoilevaan tammaan, ties mitä se seuraavaksi päähänsä saisi. Sieraimet laajenneina liikahdin hivenen paikallani, lumenvalkeat korvat terävästi hörössä. Silmäilin vastausta odottaen mustaa tammaa, hampaat yhteen tiukasti purren. Liikautin niitä hieman, ollen kuulevinani vaimean narskahduksen.
"Sinä.. et taida muistaa minua." En ollut varma, oliko se kysymys vai toteamus - ehkä hieman molempia, sillä minulle oikeastaan olisi ihan sama, vastaisiko tamma vai ei. Hiljaisuus olisi joka tapauksessa myöntymisen merkki, mikäli tämä siis alkaisi horista omiaan ja ohittaisi minun juttuni.
Sussu
 

Re: Talven ihmemaa

ViestiKirjoittaja Sasu » 10. Joulu 2010 22:59

Levoton hyppelehtiminen ja nykivät liikkeet loppuvat kuin seinään, kun valkea ori kertoo nimensä mustalle.
"Ooh", tamman huulilta karkaa, ja perään tulee leveä virnistys.
"Hauska tavata, lumiponi Jay Jay!" Feci huudahtaa iloisesti ja täysin vilpittömästi, eikä tamman mielessä käväise ajatustakaan siitä, ettei toinen ehkä arvostaisi lumiponiksi kutsumista. Hymy kuitenkin häviää äkkiä kun lumiponi kysyy murgenhevosen nimeä sangen kireän oloisena. Mustat korvat lerpahtavat sivuille ja suupielet kääntyvät hieman alaspäin.
"Minä olen Feci", tamma vastaa hiljaa ja painaa hieman päätään ja katsettaan katuvaisen näköisenä, sillä Feci oli varma siitä että toinen oli nyt suuttunut hänelle. Syystä mustalla ei ollut aavistustakaan, mutta tamma ei keksinyt miksi muuten valkea kuulostaisi tuolta, vaikka Feci kuinka hymyili. Niinpä musta tuijotteli kavioitaan ja vaihteli painoaan jalalta toiselle, vilkuillen arasti melko lähellä seisovaa oria. Ettei tämä ainakaan suuttuisi enempää.

Tamman silmät alkavat kuitenkin tuijottaa jotain lumessa, ja pikkuhiljaa katse kohoaa haparoiden ylöspäin. Fecin suu jää hämmästyneesti raolleen, kun tämä seuraa silmillään jotain mikä ilmiselvästi kohoaa hieman mutkitellen ylöspäin. Murgenhevonen tuijottelee kohta suoraan taivaalle, josta tipahtelee edelleen lunta. Sitten aivan yllättäen tamma ponnistaa etukavioillaan maasta ja kurottautuu niin pitkälle taivasta kohden kuin vain suinkin takajaloillaan seisoen pystyy. Koska painovoima kuitenkin edelleen vaikutti Feciin - vaikkei tamma sitä aina huomioon ottanutkaan - tömähtivät tämän kaviot raskaasti maahan muutaman haparoivan, tasapainoa ylläpitävän askeleen jälkeen.
"Se karkasi", musta ilmoittaa hyvin turhautuneen näköisenä valkealle orille. Sitten tämän ilme kuitenkin kirkastuu.
"Jay Jay!" musta huudahtaa iloisesti, kuin toinen olisi välillä kadonnut jonnekin. Melkein heti sen perään ori kuitenkin esittää kysymyksensä, joka saa Fecin paikallaantepastelun pysähtymään taas hetkeksi.
"Ollaanko me tavattu?" tamma kysyy pää kallellaan ja selvästi täysin ihmeissään.
"Missä me nähtiin? Oliko siellä kivaa? Mitä me tehtiin? Muistatko sinä minut?" kysymystulva ryöpsähtää tamman suusta, kun tämä tapittaa Jay Jayta korvat hörössä ja suu virneessä. Koska lumisade jatkuu edelleen, musta on yhä hyvällä tuulella ja näin ollen täysin varma siitä, että edellinen tapaaminen oli kerrassaan ratkiriemukas. Voisiko enempää mennä pieleen?
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Talven ihmemaa

ViestiKirjoittaja Sussu » 12. Joulu 2010 13:21

Lumiponi Jay Jay. Pyöräytin turhautuneena silmiäni, katsoen kuitenkin heti sen jälkeen taas mustaan. Tämä esitteli itsensä Feciksi, ja minä kohotin hieman toista kulmaani. Feci? Hymähdin vaimeasti itsekseni, nyökäten vasta sekunteja myöhemmin hyväksyvästi. Miksi ihmeessä tamma minulle nimensä valehtelisi? Eiköhän hän ihan oikeasti ollut Feci, vaikka se kuulostikin omiin korviini joltain paljon pienemmältä hevoselta. Ponilta. Katsahdin kerran ympärilleni mietteliäänä, kunnes tuijotin taas silmä kovana tammaan. Musta oli jotenkin katuvan oloinen. Ehkä hän viimein tajusi, ettei minua todellakaan naurattanut? Siitä en voinut mennä takuuseen, että tämä muisti, miksi minua ei naurattanut.
Äkkiä se ponnistaa ja saa minut kavahtamaan. Lumi pöllähtää kavioissani kun olen jo kääntymässä ympäri ja potkaisemassa, kun tämä sittenkin vain tavoittelee jälleen jotain taivaalta. Pysäytin liikkeeni kesken, etujalkojeni tömähtäessä takaisin lumeen niin, että olin kääntynyt sivuttain toisen suuntaan. Korvani kääntyilivät epävarmasti, katsoessani hieman hämmentyneenä Feciin.

Se karkasi. Mikä karkasi? Katsahdin taivaalle kummastuneena, kunnes laskin katseeni nopeasti tammaan. "Ollaanko me tavattu?" Tamman kysymys sai minut huokaisemaan, aina vain turhautuneempana. "Ollaan joo", vastasin lyhyesti, mutta musta olikin jo alkanut kysellä ja paljon. "Ylängöllä. Siellä ei ollut kivaa. Sinä hakkasit minut puolikuolleeksi. Ja kyllä minä sinut muistan, tulen aina muistamaan." Hämmentyneisyys oli kadonnut kasvoiltani, jäljellä oli enää vakavuus. Katsoin Feciin korvat takakenossa, jääden vain odottamaan, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Muistaisiko hän?
Ihan vain tamman muistia virkistääkseni aloitin selittämisen. "Eli me tavattiin ylängöllä ja sinä kävit syyttä kimppuuni." Pieni valkoinen valhe, ehkä minä olin hivenen päätäni aukonut. "Kyllähän minä aluksi jotenkin pärjäsin", niin, enhän voinut väittää, että toinen oli voittanut minut ylivoimaisesti, "mutta pian löysinkin itseni maasta. En muista paljoa siitä päivästä, mutta yritit selvästi tappaa minut. Ehkä jätitkin minut kitumaan vain, koska oletit minun kuolevan myöhemmin? Ei. Tässä minä nyt olen, melkein ehjänä." Kyllä minulle arpia oli siitäkin taistelusta jäänyt, muttei kovin näkyviä.

"Etkö sinä oikeasti muista?" minä mumisin, katsoen epäilevän oloisena mutta silti tiukasti mustaan. Jos asia tosiaan oli niin, hän varmaan vain nauraisi tarinalleni eikä uskoisi. "Minä puhun täyttä totta. En tiedä, mitä sinulle on tapahtunut, jos et sitä muista, mutta.." mutta? Niin. Siinä oli kaikki sanottavani. Nyt olisi Fecin vuoro sanoa, mitä hänellä oli sanottavanaan. Mitä hän ajatteli kertomastani.
Sussu
 

Re: Talven ihmemaa

ViestiKirjoittaja Sasu » 27. Joulu 2010 23:02

[Kestoa. D8 Persoona vaihtuu, en osaakaan pelata Feciä näin. :'D]

En ehdi kuin vilkaista pikaisesti valkeaa tavoitteluni lomasta tämän hyppelehtiessä, kun se kiva jahtaamani valo jo katoaa ja minun kavioni putoavat maahan ja puf paljon lunta ilmassa. Ravistelen päätäni niin että korvat heiluvat, ja huomaan että Jay Jay on jostain jännästä syystä kääntynyt sivuttain. En ehdi kuitenkaan sitä sen enempää miettiä, kun valkea sanoo jotain ja vaikuttaa niin turhautuneelta, että voi sentään. Siis niin kovin, kovin, kovin turhautuneelta, että minäkin alan turhautua, voi mikä turhauttava tilanne tämä onkaan ja se saa oikein turhautumisen pistelemään sisälläni ja- Ai mitä? Turhautuminen katoaa hämmennyksen tieltä. Ehdin kuulla lumiponin sanat, mutta ymmärtämiseen meneekin sitten vähän pidempään. Okei, se ylänkö-juttu oli ihan okei. Ylänkö. Minä tiedän mikä ylänkö on, se on kylmä ja karu paikka ja olen ollut siellä, joten siinä ei ole mitään kummallista. Ja siellä ei kuulemma ollut kivaa, syykin tulee perään, hänet hakattiin eikä se varmasti ole kivaa. Mutta ettäkö minä, suoranainen tasapainouden ja hyväntahtoisuuden ruumiillistuma olisin hakannut orin puolikuoliaaksi niin kuin tämä väittää? Naurettavaa, kertakaikkisen naurettavaa! Hän on tainnut saada päähänsä pahan kolauksen.

Ori alkaa kuitenkin kertoilemaan jotain, ja jo ensimmäinen virke saa minut älähtämään. Minäkö? Syyttä? Mitä ihmettä? Miksi minä niin tekisin? Olen juuri aikeissa väittää vastaan, kun Jay Jay jatkaa ja puhuu ihan kummallisia asioita. Hän on selvästi hieman sekaisin.
"Mutta miksi minä yrittäisin sinut tappaa? Sinähän näytät niin harmittomalta", sanon kulmat kurtussa ja totta puhuen närkästyneenä. En suo ajatustakaan sille, että lumiponi saattaisi loukkaantua luonnehdinnastani. Minä tässä olen se joka on loukkaantunut ja jolla on oikeus loukkaantua, valkoinen ori painukoon hiiteen. Heiluttelen korviani kiukkuisesti ja kurtistelen kulmiani valkealle, kun tämä kyräilee minua kovinkin happaman näköisesti. Ja vielä vakuuttaa puhuvansa totta, ihmettelee etten muista.
"No hyvä on. Minä voin sinun mieliksesi yrittää muistaa, että olet sitten tyytyväinen", tiuskahdan edelleen hyvin loukkaantuneena ja närkästyneenä, ja rutistan silmäni tiukasti kiinni. Muistaminen ei milloinkaan helppoa, mutta että pitäisi muistaa vielä jotain näin ilmiselvän typerää... mutta ehkäpä saisin toisen vaikenemaan.

Tuntemukseni viilenevät nopeasti rutistaessani silmiäni kiinni, ja tepastelen paikoillani yrittäessäni nyt sitten kovasti muistaa ylängön ja kaiken mitä valkea kuvaili. Tuntuu hiukan siltä, kuin jokin yrittäisi pulpahtaa pintaan mielessäni, joten rutistan silmiäni vielä vähän tiukemmin kiinni. Muistelemiseni keskeytyy kuitenkin äkkiä, kun tepastellessani astun yllättäen lumen peittämään kuoppaan, horjahdan, menetän kokonaan tasapainoni ja rojahdan polvilleni maahan ehkä puunjuuren tai mahdollisesti kiven päälle. Kaatuessani rääkäisin, mutta huuto loppuu kuin seinään. Kipu kummittelee mielessäni, mutta sen muisto ei ole peräisin äskeisestä kaatumisesta, joka tuskin aiheuttaisi edes mustelmaa. Hämmentynyt katseeni osuu valkeaan, silmäni rävähtivät nimittäin auki kaatuessani, ja äkkiä mieleni yhdistää kivun ja valkean orin toisiinsa. Kompuroin äkkiä pystyyn silmät päässä seisoen ja jos minulla olisi kädet, osoittaisin toista syyttävällä sormella perääntyessäni kauhuissani ja aukoessani suutani.
"SINÄ!" saan lopulta rääkäistyä. Kyllä vain, muistin juuri ylängön ja valkean orin ja veren ja kaiken.
"Sinä hyökkäsit MINUN kimppuuni! Sinä satutit minua! Murhaaja! Pahoinpitelijä!" kiljun suunniltani. Muistan toisen hampaat kaulassani ja vihlovan kivun lavassani. En muista oikeastaan melkein mitään muuta kuin valkean iskut ja että satoi.
"Minähän tässä se uhri olen", kiljun päin toisen naamaa samalla kun peräännyn silmänvalkuaiset välähdellen, korvat niskassa ja pää jäykästi pystyssä. Jos jotain ei tapahtuisi, saattaisi tilanne riistäytyä käsistä. Minä en siitä kuitenkaan välitä, tuijotan vain toista katseella jossa sekoittuvat kauhu ja siitä aiheutuva viha.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Talven ihmemaa

ViestiKirjoittaja Sussu » 28. Joulu 2010 16:20

Tamma jäi miettimään, ja minä nyökkäsin hyväksyvästi. Jos tämä nyt muistaisi ja tulisi järkiinsä, saattaisin saada uudet arvet kehooni. Melko epätodennäköistä, sen verran sekaisin tuo oli. Sekaisin kuin seinäkello. Korvani pyörähtivät joka suuntaan, sulkiessani hetkeksi silmäni. Huokaisin syvään, avaten ne taas. Kohdistin katseeni mustaan, jääden kärsivällisesti odottamaan ja katsomaan, mitä tapahtuisi. Feci tepasteli paikallaan ja lopulta kaatui, jolloin minä tuhahdin. Ei tästä tule mitään. Olin jo ajatellut kääntyväni ja lähteväni muualle, kun tamma sitten äkkiä hyppäsi pystyyn ja näytti jotenkin kauhistuneelta. Jämähdin paikalleni, toista kulmaani kohottaen. Katsahdin vielä nopeasti taakseni nähdäkseni, mitä tamma oikein tarkoitti, mitä se noin oli säikähtänyt. En minä vaan mitään lumen ja havumetsään kuuluvien puiden lisäksi nähnyt, joten.. mitä ihmettä?

Mustan rääkäisy sai minut hätkähtämään ja kääntymään taas kokonaan tuon puoleen. Olin jo huokaista pitkästyneenä ja kysyä, mitä nyt, mutta tamma kerkesi avaamaan suunsa ennen minua. Korvani painuivat hetkeksi taakse, sen verran lujaa tuo minua kiljuen syytteli. Ei, nyt tämä oli muistanut ihan väärin. Ehkä ei olisi pitänyt ottaa koko asiaa puheeksi vaan antaa hänen luulla, että olimme sydänystäviä. Jännitin lihakseni varmuuden vuoksi, jos toinen vaikka päättäisi hyökätä päälleni puolustaakseen itseään. Murhaaja. Pahoinpitelijä. Joopa joo. En minä ketään ollut tappanut, vain puolustautunut.
Rehellisesti sanottuna en uskaltanut liikahtaa mihinkään suuntaan. Tai en nyt varsinaisesti tajunnut pelätä, mutta yritin välttää tilanteen, jonka seurauksena saattaisimme taas ottaa yhteen. Ehkä oli parempi, etten ottanut askeltakaan lähemmäs tuota hullua. Ehkä olisi parempi, että vain puhuisin hänelle tai mahdollisesti jättäisin sen tuohon panikoimaan yksinään. Ei se kuitenkaan kohta enää muista, mitä se pelkäsi ja että olin muka hyökännyt sen kimppuun. Tuskin kohta enää edes muistaisi tätä tilannetta.

"Feci, ei", aloitin rauhallisesti, pudistaen hyvin hitaasti päätäni. Ei äkkinäisiä liikkeitä. "Sinä et nyt muista ihan oikein. Kävit kimppuuni koska olen lumihevonen, ja sinä ylänköhevonen." Puhuin hyvin hitaasti, kuin vähäjärkiselle. Niin, tai siis minähän puhuin vähäjärkiselle. "Ja me olimme silloin ylänköhevosten alueella, jossa minä en olisi saanut olla." Huokaisin syvään, katsahtaen nopeasti metsikköön ympärillämme. "Usko pois. Olemme nyt lumihevosten alueella ja minulla olisi melkeinpä täysi oikeus hyökätä kimppuusi, mutten ole sitä tehnyt. Ja yksi asia vielä. Minä en ikinä hyökkää ensimmäisenä." Räpäytin hidastetusti silmiäni ja siirsin katseeni takaisin mustaan.
Sussu
 

Re: Talven ihmemaa

ViestiKirjoittaja Sasu » 13. Tammi 2011 22:05

Vaikka valkea on jähmettynyt paikoilleen, naksautan hampaani yhteen ihan vain varmuuden vuoksi. Se suunnittelee jotain. Selvästi suunnittelee jotain. SE TAKUULLA AIVAN VARMASTI SUUNNITTELEE JOTAIN KAMALAA PÄÄNI MENOKSI ja minä en taatusti anna sen tapahtua! Mulkoilen oria korvat liimaantuneina niskaani ja pää yhä korkealla. Peruutan vielä varmuuden vuoksi pari askelta, mutta sitten ori avaa suunsa. Jos olisin kiinnittänyt enemmän huomiota Jay Jayn liikkeisiin, olisin tajunnut sen vähän aikaisemmin. Siinä tapauksessa olisin joko peittänyt korvani, jos se vain olisi mahdollista, tai pinkaissut juoksuun jottei minun tarvitsisi kuulla valkean sanoja. Asia kuitenkin on niin, että koska olen ajatuksissani liian kiinni toisen suunnitelmien arvailussa, ehtii ori jo aloittaa, ja tuon sanat naulitsevat minutkin paikoilleni. Se ilkeä kamala pahoinpitelijä-murhaaja sanoo ei, joten minä en voi tehdä mitään niistä asioista joita juuri ajattelin tai aioin. Ei sellainen olisi reilua.

Ha! Hyökkäykseen oli siis syy. Riippumatta siitä kuka hyökkäsi, siihen oli syy. Ja nyt orikin tietää minun tietävän sen. Paitsi ettei muuten välttämättä tiedäkään, koska en tainnutkaan huudahtaa ääneen, vaikka aioinkin. Vai huudahdinko? Taatusti huudahdin. Eikun enpäs huudahtanutkaan.. Tämän asian pohtiminen on vetänyt ilmeeni mietteliääksi, mutta sitten Jay Jay jatkaakin minun katseeni suorastaan singahtaa maisemasta takaisin oriin, niin että niskaankin melkein sattuu.
"Siis mitä?" töksäytän hämmentyneenä, kun valkea kertoo että olemme lumihevosten alueella. Lumihevosten... lunta? Lumisade? Valkea lumisade? Valkea lumi, lumihevoset, ja valkea hevonen. Valkea ori, joka on lumipo- hevonen. Lumihevonen. Lumihevonen, jonka sanojen loppuosa menee ohi korviani, sillä käännän hämmentyneen katseeni itseeni, sikäli kun se nyt on mahdollista. Ei valkoinen.
"Musta", totean hieman hämmentyneenä. Sitten vilkuilen ympärilleni. Kaikki on valkoista. Valkoinen maa, valkoisia hiutaleita, valkoisia puita. Ja valkoinen hevonen. Niin. Valkoinen hevonen, ja musta hevonen. Lumihevonen. Ylänköhevonen? Mahdollisesti. Ylänkö on kiva paikka, siellä on kukkuloita.
"Koska sinä olet lumihevonen, ja tämä on lumimetsä, niin sinä saisit hyökätä kimppuuni?" kysyn katsoen oria suoraan silmiin ymmälläni. Menihän se oikein? Asentoni on muuttunut huomattavasti rennommaksi, korvat nousseet niskasta lerppumaan pään sivuille ja ilme muuttunut hämmentyneeksi.
"Mutta sinä et hyökkää", totean.
"Kuinka jalomielistä", kerron mielipiteeni leveän, vaikkakin lyhyen hymyn kera.
"Mutta sinä et saa tulla ylängölle", ilmoitan Jay Jaylle suorastaan lapsellisella vakavuudella.
"Missä päin se on?" kysyn sitten uteliaasti. Onhan se nyt perustavanlaatuisesti väärin, että minä olen täällä. Täällä on valkoista. Minä olen musta. Jay Jay on valkoinen, se saa olla täällä. Mutta minun pitää mennä olemaan musta jonnekin muualle. Niin että missä se paljonpuhuttu ylänkö mahtaa olla? Kaikki näyttä ihan samalta. Valkoiselta.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Talven ihmemaa

ViestiKirjoittaja Sussu » 23. Tammi 2011 14:17

[ Anteeksi kesto. ]

Nyt se taas vaihtoi mieltään. Ei kai oikein tiennyt, mitä ajatella.
Katse tiiviisti tamman silmissä olin jo ottamassa askeleen eteen ja nyökkäämässä, mutta olin edelleen varautunut edellisen tapaamisemme takia. Musta edessäni ei vaikuttanut vaaralliselta käytöksensä puolesta, mutta voimaa toisesta kyllä löytyi. Olin itse saanut kokea sen ja melkein menettänyt henkeni, vaikka Feci itse ei tuntunut muistavan mitään edellisestä tapaamisestamme. Värähdin hieman muistellessani toisen halausyrityksiä ja käyttäytymistä hetki sitten. Kuin olisin ollut hänelle vähintäänkin todella hyvä ystävä.
Huokaisin syvään aavistuksen turhaantuneen oloisena, mumisten vain jotain myöntävästi toisen ikään kuin varmistaessa, että minulla oli lupa käydä hänen kimppuunsa. Nyökkäsin lyhyesti toisen vielä todetessa ääneen, etten minä hyökkää. No niinhän minä olin juuri sanonut, miksi hän sanojani toisteli? .. Kuinka jalomielistä. Hymähdin aavistuksen koska en edelleenkään tiennyt, mitä sanoa tai tehdä.

Hiljaisuus ei kerennyt laskeutua yllemme, vaikka minä pidinkin suuni kiinni. Toinen tuli tokaisseeksi sen, minkä jo tiesin. Minä en saanut mennä ylängölle. Huokaisin syvään ja olin vähällä jo pudistella toivottomana päätäni toisen tyhmyyden takia, mutta tämä esti aikeeni saamalla huomioni jälleen kiinnittymään tähän. Eikö se osannut pitää hetkeäkään suutaan kiinni, toisteli vain turhia ja.. ei kun nyt se kysyi jotain.
Ilmeeni kirkastui aavistuksen toisen kysymyksen kuullessani. Pääsisinkö minä tosiaankin hänestä eroon, jos neuvoisin reitin ylängölle? Se oli kuitenkin eri asia, vaivautuisinko. Tietysti voisin ohjastaa hänet ihan vain tahallani vaikka toiselle puolelle saarta, mutta ehkä kuitenkin olisi fiksuinta vain kertoa toiselle oikea suunta. Jos hän edes suunnitteli lähtöä. Ehkä hän oli jo unohtanut, ettei saanut olla täällä? Katseeni käväisi nopeasti puiden lumisissa oksissa, lumessa ympärillämme. Feci ei todellakaan kuulunut tänne.
"Ylänkö.. Se on jonkin matkan päässä täältä", aloitin hieman vaikeasti. En minä välttämättä muistanut, missä se oli. Ehkä tuolla, ehkä tuolla, ehkä sittenkin tuolla.. Katseeni oli hetkeksi siirtynyt mustasta ympäristöön, hakiessani oikeaa suuntaa. Ei kai auttaisi, kuin lähteä arvelemaan. Toisen olisi kuitenkin parempi löytää tie pois lumihevosten alueilta, vaikka sitten muiden laumojen alueille. Kunhan tuollaiset psykopaatit eivät liikkuisi samoilla alueilla kanssani.. Tasankohevostenkaan maille en tuota saisi vahingossakaan ohjastaa.
Kylläpäs suunnan valitseminen tuntuikin yllättäen vaikealta, kun ihan minne tahansa en voinut toista käskeä.
"Veikkaisin sen olevan tuossa suunnassa", lausahdin lopulta nopeasti, turvallani johonkin viittoen.

Niin. En ollut edes varma, oliko toinen lähdössä. Nyt kun ilmeeni oli muuttunut haluamattanikin asteen verran ystävällisemmiksi ja kehonkieleni oli huomattavasti rennompaa, ei toinen välttämättä haluaisikaan lähteä. Siitä huolimatta, että olin tälle kertonut, missä se sai olla ja missä ei. Korvani liikahtivat jälleen enemmän takakenoon luodessani pikaisen silmäyksen mustaan. Mitähän sille oli tapahtunut?
Sussu
 

Re: Talven ihmemaa

ViestiKirjoittaja Sasu » 01. Helmi 2011 20:50

[Samoin ^^']

Menipäs toinen äkkiä hiljaiseksi. No, onneksi minä hoidan muutenkin kaiken puhumisen, minä ja pari muuta pääni sisällä, joten ei sillä ole niin väliäkään. Jotain se nyökyttelee ja myöntelee sanoihini. Ihme hissukka. Kyllä Jay Jay sentään kysymykseeni vastaa. Tai ainakin aukoo suutaan, ei se oikein mitään sano. Onneksi en ole sarkastinen. Jos olisin, niin... sanoisin nyt jotain hyvin sarkastista. Mutta ehkä valkea oli hieman yksinkertainen. Yksinkertaisille hevosille pitää olla kiltti, niin ne ei tule surullisiksi.
"Niin?" kehotan toista jatkamaan kannustava hymy huulillani. Sisäisesti pyörittelen silmiäni. Totta kai se on jonkin matkan päässä täältä. Kaikki on jonkin matkan päässä jostain, niin että miksi ylänkö olisi poikkeus? Ja sitäpaitsi, se jokin matkaan on varmaan aika pitkä tällä kertaa, koska täällä on lunta, ja ylänkö on mustien hevosten - minun väristeni hevosten - aluetta. Niin että ei se nyt ihan vieressä voi olla. Jay Jay taitaa olla sekä hissukka, että hieman hidas.

Viimein valkea sanoo jotain, kun minä olen jo melkein menettänyt mielenkiintoni koko oriin ja ylänköön ja kaikkeen ja ryhtynyt tähyilemään sitä kivaa pientä pörröistä oravaa.
"Sinä et nyt kyllä ole kovin tarkka", töksäytän. No mitä? Kun hän ei ollut. Hän ei tiedä eikä totea, hän veikkaa.
"Niin, veikkaisin, että minun pitäisi sitten pikimmiten lähteä siihen suuntaan", totean. Hyvä on, ehkä minä olen hieman sarkastinen. Mutta ei se ole minun vikani.
"Olisiko sinusta kiva, jos lähtisin?" kysyn uteliaasti ja hyvin suoraan. Siltä vähän vaikuttaa. Ainakin siitä päätellen, että juuri kun katsahdin valkeaa, hän käänsi korviaan takakenoon. Harkitsen, pitäisikö murjottaa. Mutta Jay Jay vaikuttaa paljon levollisemmalta kuin äsken, niin että mitä turhia. Miksi edes harkitsin murjottavani? Mutta ei se kyllä iloinenkaan ole.
"Jos minä lähden, niin hymyiletkö sinä?" kysyn äkkiä, kerrassaan loistavan idean poksahtaessa mieleeni. Sehän olisi hyvä kauppa. Tuo kertakaikkiaan kovin myrtyneen näköinen ori olisi kiva saada hymyilemään ainakin kerran. Ja koska se ei tunnu tykkäävän minusta mitenkään ihan mielettömästi - miksi lie - niin ehkä se suostuisi hymyilemään jos minä lähden. Ja minun pitää joka tapauksessa mennä, ennen kuin joku suuttuu siitä etten ole siellä missä pitää, niin että ei se olisi kummaltakaan pois. Mikä loistoidea minulta!
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Talven ihmemaa

ViestiKirjoittaja Sussu » 13. Helmi 2011 14:43

[ .. ja taas sama .. ]

Ai minä en ole kovin tarkka? Puuskahdin jo melkein kiukustuneena. Hänkö sitten oli? Minunko pitäisi tarkkaan tietää, missä hänen kuului olla? Tuskinpa vain. Hapan ilme kasvoillani tarkkailin mustaa, joka totesi ääneen, että hänen pitäisi lähteä. Nyökkäsin painavasti. Naulan kantaan. Ilmeeni ei muuttunut, mutta mielessäni hypin riemusta. Vihdoinkin Feci oli tainnut tajuta, että hänen oli lähdettävä. Ei pian, vaan nyt.
Heti, pikimmiten. Ilmekkään värähtämättä jäin odottamaan toisen poistumista. En malttanut odottaa sitä hetkeä, sitä tunnetta, kun tajuaisin olevani yksin. Eikä minun tarvitsisi enää ikinä tavata tuota sekopäätä, kun pysyttelisin kaukana. Välttelisin häntä. Ja jos vielä tapaisimme lumihevosten alueilla, minä tekisin tälle selväksi, että hän oli tehnyt väärin. Ihan kuin minä muka oikeasti olisin kiinnostunut laumarajoista. Kieltämättä toivoin siitä huolimatta, etteivät kaikenmaailman hullut hyppelehtisi samoilla alueilla minun kanssani. Korvani tapailivat niskaani tuijottaessani tamma kivikasvona. Siinä se vielä seisoi. Puhuikin vielä. Voi jumalauta.
"Joo, minä olisin ERITTÄIN iloinen, jos sinä lähtisit", pamautin Fecille, tiedostaen varsin hyvin epäkohteliaisuuden ja jäätävän sävyn äänessäni. Nyökkäilin hieman suuntaan, jonne halusin toisen jo katoavan. Vähän vihjailevasti. En halunnut kuitenkaan turhan takia avata enää suutani, halusin vain nopeasti eroon tammasta. Ei enää yhtään ylimääräisiä keskusteluhetkiä hänen kanssaan. Voi hyvä jumala.. MENE JO.
Mutta ei. Jos tamma esittäisi vielä yhdenkin kysymyksen edellisen lisäksi, poksahtaisi päästäni varmasti verisuoni. Se olisi sitten menoa. Mikä tuollainen kysymys oli edes olevinaan? Hymyilisinkö?

"Minä voin vaikka tanssia, jos sinä nyt lähdet", ärähdin, silti melkein aneleva katse epätoivoisissa silmissäni. Minä tekisin mitä vain, jos hän lähtisi. Minä en kestäisi enää hetkeäkään hänen seuraansa. Minä en ollut antanut anteeksi sitä, millaiseen kuntoon hän oli minut hakannut. Pulssini tuntui kiihtyvän, astuessani yhden varman askeleen kiirehtien eteen. Häntäni huiskaisi ilmaa rauhattomasti.
"Jos sinä nyt kipität - tai mieluummin juokset - äkkiä muualle, minä hymyilen. Hymyilen leveämmin kuin koskaan ennen", lausahdin jossain määrin hengellisesti. Heti sen tehtyäni päädyin kuitenkin pudistelemaan nopeasti päätäni ja peruuttamaan jälleen askeleen hangessa. Mulkoilin toista pahasti silmilleni valuneen otsaharjan takaa, valmistautuen jo häätämään toisen omin kavioin. Jos hän seisoisi tuossa vielä kymmenen sekunnin kuluttua, minä menisin ja potkaisisin hänelle hieman vauhtia. Vähintäänkin aavistuksen näykkäisisin, vaikka halusinkin pysytellä mahdollisimman kaukana tuosta mustasta, saastaisesta olennosta, jonka sielu ja sydän olivat vähintäänkin yhtä tummia kuin hänen karvapeitteensä - ilman lumihiutaleita, jotka aloittivat äänettömän tanssinsa kohti maata. Katsahdin levottomana taivaalle, peruuttaen vielä askeleen verran.
Ja mitä minä vielä odotin? Jos hän ei lähtisi vaan jatkaisi kyselyä, minä tekisin hänelle selväksi, etten jäisi odottelemaan ikuisuutta hänen poistumistaan. Poissa silmistä, poissa mielestä. Se kelpaisi minulle paremmin kuin hyvin, ja jos vielä lupaisin väläyttää jonkinlaisen hymyn Fecin poistuttua, ei mitään ongelmaa tai valittamista pitäisi olla. Annoin kovan katseeni viestiä toiselle hyvin selvästi, että oli korkea aika lähteä. Samaan aikaan aloitin mielessäni laskemisen, jännittäen samalla koko valkean kehoni.

Tunsin, kuinka lumi alkoi kerääntyä selkääni hiljalleen, sulaen kuitenkin hyvin pian. Hiutaleet olivat viileitä, pieniä ja avuttomia. Ne eivät missään vaiheessa kerkeäisi muodostaa selkääni lumikasaa, niin pian ne sulivat pois. Heikot eivät pärjänneet elämässä, vaan olivat kuin lumihiutaleita - muuttuivat vedeksi, johon kukaan ei kiinnittänyt huomiota. Feci ei kuulunut niihin heikoimpiin, sen olin saanut kokea. Siksi silmissäni kävi häivähdys pelkoa, mitä lähempänä nolla laskuissani oli. Uutta taistelua en halunnut, mutta jollain keinolla tuo paholainen oli saatava pois. Ja pian. Loin nopean silmäyksen ympäristöön, tavoittamatta apujoukkoja.
Kolmetoista, kaksitoista, yksitoista.. .. kymmenen sekuntia aikaa.
Sussu
 

Re: Talven ihmemaa

ViestiKirjoittaja Sasu » 15. Helmi 2011 22:12

Naamani menee melkein kirjaimellisesti ihan ruttuun kun Jay Jay ihan yhtäkkiä tiuskaisee minulle tuollalailla pahasti ja näyttää muutenkin siltä, että olisi niellyt sitruunan. Kaksi sitruunaa. Kokonaisen puullisen sitruunoita ja pari limeä päälle. Vaan kyllä se lupaa vaikka tanssia. Piirteeni oikenevat ja suupielet kääntyvät vähän vähemmän alaspäin. Pystyn melkein näkemään valkean tanssahtelemassa kaiken tämän lumen keskellä. Nyökyttelen mietteliäästi. Niin, se olisi kyllä jännä näky. Tätä pitäisi nyt punnita tarkasti. Kallistan päätäni hieman ja alan seuraamaan lumihiutaleiden putoilemista maahan. Niin pieniä, niin valkoisia, niin äänet- AA! Se tuli kohti! Ihan selvästi astui tännepäin! Vai astuiko se sivulle? Liikkuiko se? Kyllä se liikkui, ihan varmaan se yrittää kohta jotain kieroa, ja...
"Niinkö?" kysyn ihmetelellen. Hymyilisi leveämmin kuin koskaan? No, nyt kun tarkastelen hänen naamaansa, se ei kyllä varmaan vaatisi kovin paljoa. Tuollainen kurttuotsa.

Ja nyt se vielä kehtaa mulkoilla tuolla lailla kauhean ilkeästi ja tylysti. Jay Jay näyttää muutenkin siltä että aikoisi kohta hypätä monta metriä ilmaan tai jotain. Seisoskelee tuossa kuin joku seipäänniellyt tinasotilas. Plääh. Ihan tylsää, äsken orista oli vielä sentään jotain viihdykettä. Ihan hyvin voisin lähteä tästä menemään, mitäpä minä täällä enää. Hetkisen aikaa vielä tarkastelen valkean kasvoja ja silmiä ja ilmettä, ihan vain jotta saisin edes jotain selkoa miksi se on noin myrtsi. Ei orista kyllä paljoa saa selkoa, ja kylmää ja pimeääkin alkaa jo tulla... HAA! En minä paljoa huomaa, ja vielä vähempään kiinnitän huomiota, mutta nyt! Haa!

Räjähdän nauramaan. Kertakaikkiaan menetän kontrollin ja räkätän sille mitä juuri huomasin. Ei ole totta! Mutta olin ihan varma siitä. Se pelkää minua! Ihan hillitöntä! En minä muistaakseni ole koskaan mikään hyvä luonnetuntija ollut, mutta tämän minä ihan selvästi nyt kyllä huomasin. En taatusti myönnä, että pelolla on taipumus tarttua minuun ja muuttua silmänräpäyksessä paniikiksi. En ikinä. Enkä sitäkään, että tällä kertaa en panikoinut pelkoa aistittuani vain siksi, että ainoa asia, joka oria voisi täällä pelottaa olen minä, ja se on ihan sekopäistä. Minulla on täysi työ tukahduttaa nauruani.
"Unohda se hymy", kikatan.
"Tämä on ihan hulvatonta..."
Viis jostain Jay Jayn hymystä, tärisen naurusta jo ilmankin. Sitten tajuntaani iskee, että ehkäpä juuri sen takia toinen haluaisi saada minut pois silmistään.
"Okei, okei, minä lähden. Olet sinä kyllä huvittava kaveri", käkätän, mutta onnistun irrottamaan jalkani maasta ja lähtemään suurinpiirtein valkean osoittamaan suuntaan. Miten joku voi pelätä minua? Kävelyni on hoipertelevaa, sillä hihitän edelleen vedet silmissä. Valkea oli todella outo.
"Oli kiva nähdä!" huikkaan olkani yli, ennen kuin lähden hoipertelevaan raviin ja kikattelen vielä menessänikin, ennen kuin valtava vihreä-punainen saippuakupla leijuu polun poikki ja lähden laukkaamaan sen perään silmät kiiluen.

Feci poistuu.

[Kiitoksia pelistä, tätä oli hauska pelata. :'D]
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Seuraava

Paluu Havumetsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron