Keep going [laumakokous]

Metsä on melko avaranpuoleista aluetta, joka on loistava ajanviettopaikka helppokulkuisen maaston sekä metsien hyvän kunnon vuoksi. Monet hevoset saattavat ottaa laukkakisoja keskellä havumetsiä pujotellen kuusien ja mäntyjen oksien väleistä, kerta tilaa sen verran löytyy, vaikka silmien täytyy silti olla auki, ettei pää kalahda puunrunkoon vauhdin hurmassa.

Re: Keep going [laumakokous]

ViestiKirjoittaja kujakettu » 20. Kesä 2010 22:16

Näen että Sandie tulee lähemmäs. Mitä asiaa hänellä olisi? Irvistän jalan takia hieman itsekseni ja yritän sen jälkeen taas vähän koota itseni ja ilmeeni kasaan.

Sitten Sandie pyytää minua kysymään onko kukaan nähnyt Katrinaa. En pysty olemaan irvistämättä, mutta sitten nyökkään.
"Hyvä on, jos haluat", sanon uupuneesti.
"Mitä haluat tarkalleenottaeen minun kysyvän? Oletteko nähneet nuorta hevosta joa on sen ja sen näköinen, vai?", kysäisen. En juuri nyt jaksa itse ajatella millä tavalla minun pitäisi kysymys esittää, koska muuten kysymys voisi olla laatua 'Onko kukaan nähnyt maailman idioottimaisinta kakaraa jonka haluan nylkeä?', joten toivon että Sandie kertoo mitä haluaa minun kysyvän. Kyllä minä voin toki kysyä jos hän pyytää, vaikka hampaita tekisi mieli kiristellä. Voisihan se kuitenkin olla ihan hyvä että joku sukulainen sen löytäisi, en minä tiedä..
kujakettu
 

Re: Keep going [laumakokous]

ViestiKirjoittaja kaZAM » 22. Kesä 2010 19:53

Korvani painuvat väkisinkin luimuun nähdessäni Irisin irvistyksen. Pakottaudun kyllä kohottamaan ne takaisin kohteliaampaan asentoon, mutta tiukkaa se tekee, ja suuni jäätyy siinä sivussa ohueksi viivaksi. Kyllähän Iris oli kertonut, mitä on tapahtunut. Ja ehkä minun pitäisi olla ymmärtäväisempi. Mutta enpä voi sanoa, että täplikäskään suhtautuisi kovin empaattisesti minun huoleeni Katrinasta. Tyttö on minun sisarentyttäreni, oli tämä tehnyt mitä tahansa! Ei kai toinen voi vuotiasta varsaa kohtaan tuntea todellista kaunaa? Tuskin Katrina oli edes keksinyt sitä itse.
Joten melkoinen työ minulla on sulatella jääpuikkojen helinää äänestäni. Sijaisjohtajattaren asemaan noussut tai ei, Iris loukkaa minua asenteellaan. Katrina saattaa olla ties minkälaisessa elämäntilanteessa - ja toinen ottaa asiakseen irvistää vastenmielisesti, kun pyydän vilpittömästi apua sukulaistyttöni etsimiseen?

"Niin ajattelin", vastaan Irisin sanoihin kireästi. "Hopeanruunikko valkeilla jouhilla, herasilmä, kiemurainen läsi, puolisukat... hänellä on niin paljon erikoisia piirteitä, että kuka tahansa tunnistaa hänet helposti kohdatessaan. Siitä olisi paljon apua. Katla olisi aivan varmasti kiitollinen."
Mahtaako toinen välittää Katlastakaan kovin? Olen käsittänyt heidän olevan ystävät, mutta Iris ei mielestäni toden totta käyttäydy kovin ystävällishenkisesti. Mitä mahtaisi Katla sanoa asiaan?
Kyllä, minä olen loukkaantunut. Tai kenties pikemminkin vihainen.
kaZAM
 

Re: Keep going [laumakokous]

ViestiKirjoittaja kujakettu » 23. Kesä 2010 11:51

Sandie ei pidä asennoitumisestani. Näen sen kun hän luimistaa korviaan. Äh, anteeksi vain jos olen kauhea vanha ja katkera akka joka ei ehkä koskaan saa enää kävellä kunnolla. Milenan idea se varmaan oli, ei epäilystä siitä, mutta se lapsi oli mukana, huokutteli minut sinne. Eikä kyllä puhunut hänkään kovin kohteliaasti, eikä kyllä estellyt Milenaa. Nuori ja houkuteltavissa ehkä, mutta minä olen kyllä vielä katkera Katrinalle. En koskaan varmasti yhtä pahasti kuin Milenalle, mutta en minä onnellinenkaan ole. Mutta kaipa minäkin olisin saattanut Sandien asemassa suhtautua noin.
Nyt minä satun vain olemaan katkera yleisestottaen hyvin monesta asiasta enkä vain siitä mitä Katrina teki tai jätti tekemättä. Ei vain hymyilytä kauheasti kun on jalka paskana, joka paikkaan koskee, olen tällä hetkellä asemassa jota en olisi kaivannut tippaakaan, minua on huiputettu vaikka kuinka monesti, yritetty tappaa eikä minulla ole ketään. Eihän se kaikki Katrinan vika ole, mutta anteeksi, olen ilkeä akka.

Vaikka kimon äänestä kuulee kireyden, nyökkään vain aika ilmeettömällä naamalla. Vaikka kuinka olisin ilkeä naikkonen, kyllä minä silti teen sen jos Sandie pyytää. Olen kuitenkin paljosta velkaa hänelle, olihan hän yksi niistä jotka auttivat minut pois sieltä, jonne olisin muuten varmasti kuollut ennen pitkään.
"Hyvä on", sanon Sandielle. Katlan takia. Se lause pyörii mielessäni ja vatsassani tuntuu kummaa kireyttä. Tuntuu taas että tämä kaikki olisi ollut minun vikani kun päästin Katrinan karkaamaan. Olisiko hän silloin ikinä tavannut Milenaa, olisiko tätä koskaan tapahtunut... Aiheutinko tämän itse itselleni?
Olisi niin mukava jos tuntisin Katlan paremmin, voisin selittää hänelle kaiken... en tiedä. Minä vain haluaisin edes jonkun jolle voisin kertoa murheeni. Mutta ei Katlakaan siihen varmaan oikea henkilö ole. Mutta tuntuu kuin olisin velkaa hänellekin, ja tiedän vähän sitä mitä hänkin on kokenut. Hän on varmaan ainoa henkilö tällä saarella joka on edes kokenut vähän jotain samaa kuin minä joka saa katkeraksi, joku jolla on edes vähän yhteistä minun kanssani... Tai ainakin siltä tuntuu. Ehkä olisimme molemmat olleet onnellisempia ilman, mutta silti. Hän ehkä tietää vähän miltä minusta tuntuu. Tai sitten ei. En tiedä, mutta siitä huolimatta, tiedän mitä hän on kokenut, ja minä olin se jolta Katrina karkasi.
"Katlan takia", sanon hiljaisemmin ja otan ryhtini kuntoon ja lähden nilkuttamaan puuni varjosta vähän näkyvämmälle paikalle.

Yskäisen hivenen ja nostan pääni korkealle.
"Anteeksi, saisinko huomionne vielä hetkeksi", sanon kuuluvaan ääneen. Hyvä, suurin osa taitaa ainakin vielä olla paikalla hevosista. Kun näen että katseet kääntyvät minuun, jatkan.
"Onko kukaan teistä nähnyt noin vuotiasta varsaa, joka on hopeanruunikko, jolla on herasilmä, kiemurainen läsi ja puolisukat? Tämä on tärkeää, ja jos joku teistä on nähnyt hänet, toivoisin hänen tulevan luokseni. Ei muuta, mutta olisin kiitollinen jos sellainen joka on nähnyt hänet, tulisi tänne mahdollisimman pian." Tein pienen nyökkäyksentapaisen ikäänkuin sillä tavoin lopettaakseni sanani ja sitten astelin jälleen muutaman askeleen puun luokse nojatakseni sitä vasten.
kujakettu
 

Re: Keep going [laumakokous]

ViestiKirjoittaja Maikku » 24. Kesä 2010 14:12

Jooh, nämä orit oli selkeästi tietoisia kaikesta, tein siis oikein. Toinen lähti sanomaan jotakin sijaisjohtajattarelle. En yhtään ihmetellyt, hän oli varmaankin niitä oreja, jotka halusivat auttaa kuten minäkin. Tuo toinen ori jäi paikoilleen, vilautti jopa ystävällisen ilmeenkin ja kysyi sitten mitä halusin tietää saaresta.
"Voi, olisi oikein mukavaa jos kertoisit eri laumojen alueista ja siitä, mistä tiedän menneeni liian pitkälle toisen lauman alueelle. Niinkuin tälläistä perus tietoa." sanoin ystävälliseen sävyyn ja hymyilin pienesti päälle. Kieltämättä olin kyllä hieman järkyttynyt siitä, että ympärilläni oli monia tuntemattomia hevosia ja näillä jokaisella omat surunsa johtuen niistä mafioista ja mikä se toinen nyt olikaan ollut. Niin joku Rhokasa se oli.
"Anteeksi, unohdin esittäytyä! Olen Arago. Mukava tutustua." Sanoin orille pahoittelevaan sävyyn. Olimpa minä ajattelematon typerys ja ja...itsensä syytteleminen oli typerintä mitä saatoin tehdä. Ryhdistäydyin henkisesti ja sen jälkeen fyysinenkin puoli näytti varmaan järkevämmältä..ehkä. Tosin minä en sitä itse voinut sanoa, kun ei ollut lähistöllä mitään peiliä. Ihmiset oli kyllä aika turhamaisia. Ne käytteli peilejä koko ajan. Eksyimpäs minä taas aiheesta.
Maikku
 

Re: Keep going [laumakokous]

ViestiKirjoittaja kaZAM » 10. Heinä 2010 18:46

Nyökkään takakireästi, kun Iris kommentoi lyhyesti siihen, mitä Katrinasta kannattaisi sanoa. Hyvä on. Jos kerran välttämättä vaadit. Tämän kerran nyt sitten. Vai kuinka, Iris? Tekisitkö sinä koskaan enää mitään auttaaksesi Katrinaa, jos minä en sitä nimenomaisesti erikseen pyytäisi? Unohtaisitko hänet - noin vain? Pikku tamman, lapsen, ystäväsi tyttären...
Katlan takia. Irisin sanat yllättävät minut kohtalaisesti, ja se näkyy kasvoiltani hetken aikaa. Ai. Vai niin? Hän ajattelee sittenkin Katlaa. Selvä... no, hyvä on.
"Kiitos", sanon vaimeasti ja yhä jäykästi. Painan päätäni hitusen alemmas ja astun sivumpaan tehden Irisille tilaa. Johtajamme sijainen, sellainen hänestä on tullut...

Kuuntelen Irisin kuulutuksen ja suoristan kaulani pystyyn, tarkkailen kaikkia paikallaolijoita. Vilkaisen lyhyesti Cihin ja mietin, mitä hän tästä ajattelisi. Hän on kyllä kuullut Katrinasta, mutta tämä... puren huultani ja keskityn katselemaan ympärilleni. Siirrän katsettani hevosesta toiseen, odottaen... mutta hiljaisuus vallitsee. Näen monien vaihtavan kysyviä katseita, mutta kukaan ei sano mitään, kukaan ei astu lähemmäksi. Kukaan ei ole nähnyt Katrinaa...
Miten se on mahdollista? kysyy pettymyksestä katkera ääni mielessäni. Hän on elossa. Minä ja Iris tiedämme sen. Miksei kukaan ole nähnyt häntä... mihin hän on voinut mennä?

Turhaa. En saisi täällä mitään selville. Käännän katseeni pois laumamme keskuudesta ja pudistan itsekseni päätäni. Iris vetäytyy takaisin sivummalle, ja lannistuneena astelen jälleen lähemmäksi tätä. Ei minulla paljon sanottavaa ole. Tuntuu, että pelkkä puhuminenkin on turhaa juuri nyt. Se ei enää johdu niinkään Irisista kuin tästä epäuskon tunteesta, jonka laumamme hiljaisuus synnytti. Kukaan ei ole nähnyt sisarentytärtäni... tai ainakaan kukaan ei halua sanoa sitä ääneen. Voisiko joku heistä jättää kertomatta sellaisesta?
"Kiitos avusta", sanon täplikkäälle yhä vaimeammin. "Jos voin auttaa sinua jotenkin... kutsu minua... mutta nyt minun on mentävä. Joku halusi puhua minun ja ystäväni kanssa."
En sano Katrinasta enää mitään. Minkä Iris sille voi, ettei kukaan laumastamme avannut suutaan. Avuntarjouksen suhteen viittaan epämääräisesti hänen jalkaansa, vaikka tiedänkin etten luultavasti voisi auttaa häntä mitenkään, ellen sitten onnistuisi hankkimaan hänelle jalkaproteesia.

Luovuttajamielialalla palaan Ciervon ja seuraan liittyneen kimon orin luokse. En ole kovin puheliaalla tuulella ja toivon, että mitä asiaa vieraalla sitten olisikin, se olisi ohi nopeasti. En ole nähnyt häntä koskaan ennen, ja lähestyn kaksikkoa hieman vetäytyväisesti. Yritän koota kohteliaisuuttani kasaan vierasta varten. Suuri, harmaankimo ori - ei roteva, mutta sellainen, jota jotkut kaiketi sanoisivat "kauniiksi mieheksi". Kaarran hieman kaulaani, käännän korvani höröön ja pysähdyn Ciervon rinnalle.
"Hei", tervehdin uudemman kerran tavanomaisella äänellä. "Anteeksi. Minun piti hoitaa eräs... no, tehän kuulittekin jo. Olen Alexander."
Odotan, että kimo kertoisi nimensä ja että pääsisin perille siitä, mistä on kyse. Tämä on varmasti jo puhunut Ciervon kanssa, en tiedä tarvittaisiinko minua enää...
kaZAM
 

Re: Keep going [laumakokous]

ViestiKirjoittaja kujakettu » 12. Heinä 2010 12:51

Katson vaiteliaana ympäristöä. Kukaan. Ei kukaan ole nähnyt häntä. Pieni yllättyneisyyden ilme kirii kasvoilleni. Eikö tosiaan kukaan ole nähnyt häntä? Yksikään näistä kaikista hevosista... Se pikku lurjus... Kovin ovela. Tai sitten joku on nähnyt hänet, mutta ei myönnä sitä. Jos täällä joukossa on joku sellainen, niin kiroan tämän mielessäni kyllä alimpaan helvettiin. En minä halua Katrinaa löytää. Mutta Sandie haluaa. Katla haluaa. Minä haluan että he löytävät hänet. Kaikesta huolimatta. Itse en välitä sitä penskaa ihan heti nähdä. Tai jos satun näkemään... siitä saattaa seurata jotensakin hallitsematon raivonpuuska. Olisi varmasti parempi molempien kannalta jos en näkisi häntä jokuseen toviin ainakaan.

Sandie astelee lähemmäs. Katson häntä pahoillani ja mieleni tekisi pyytää anteeksi. Itse asiassa pienen hetken tunnen oloni musertuneeksi kaikesta, mieleni tekisi ensimmäistä kertaa eläessäni ruveta itkemään, pitkään ja hartaasti. Jonkinsorttinen epätoivon alho pyyhkiytyy ylitse. Mitä virkaa millään oli mitä tein? Kaikki meni pieleen. Kaikki koko elämässäni. Kaikki katosivat. Kaikki mitä sanoin. Kaikki.. äh.. miksi hiivatissa. Elämäni olisi ollut yksitoikkoista ja tylsää siellä minne olisin jäänyt, täällä taas.. kaikki mitä tein... hukkaan kaikki. Kaikki se typeryys... Voi, ihan kaikki. Ja edes yksinkertainen kysymys, joka voisi auttaa kahta eri hevosta, toista joka oli pelastanut minut, toista joka on jakanut osan kohtaloani - ei. Edes pientä apua maailma ei suonut edes sen suhteen kun minä kysyin ja pyysin. Sillä hetkellä minusta tuntui että kukaan ja mikään ei maailmassa koskaan auttaisi minua. Missään.
Jätän silti kyyneleet kyynelehtimättä. Sen verran vahva olen, että osaan hillitä itseni. Sandie kiittää avusta ja nyökkään vaitonaisesti. Meinaan olla hiljaa, mutta en voi hillitä kieltäni.
"Olen pahoillani. Jos vain jotenkin.. äh. Haluaisin auttaa jotenkin kun sinä kuitenkin pelastit minut sieltä... Olisin kuollut muuten...", mutisen hiljaa. Hän jatkaa että jos hän voi auttaa, voisin kutsua häntä.
"Enköhän minä pärjää. Vanha akka, aika opetella pärjäämään", totean hieman hymähtäen ja katson kun hän lähtee pois.

Katson ympärilleni vaitonaisesti. Kukaan ei tule puhumaan. Ei Katrinasta eikä mistään muustakaan. Ja minä tunnen itseni lopen uupuneeksi ja täysin lyödyksi. Katseeni vaeltaa hevosesta toiseen. Astun puun luota hieman esille, vielä kerran, ja väsyneesti totean viimeiset sanani.
"Kokous on päättynyt. Voitte lähteä, tai jäädä keskustelemaan. Minun on aika poistua. Kiitos kaikille jotka saapuivat paikalle." Vaitonaisten sanojeni jälkeen käännyn viimeisen kerran saman puun suuntaan mitä vasten olen nojannut, mutta nilkuttaen ohitan sen. Enkä tiedä mitä tekisin. Itselleni tai elämälleni. Yhtään millekään.

DARK IRIS poistuu.

[Kiitoksia kaikille!]
kujakettu
 

Re: Keep going [laumakokous]

ViestiKirjoittaja Sasu » 17. Heinä 2010 19:34

Vilkaisen sivusilmällä Sandieta, ja näen ettei hän vaikuta kovin tyytyväiseltä syystä tai toisesta. Minun täytyy myöntää olevani hieman utelias, mutta hillitsen sen hyvin ja käännän huomioni jälleen edessäni seisovaan vaaleaan. En kuitenkaan ehdi sanoa mitään, ennen kuin varajohtajamme pyytää vielä hetkeksi huomiota. Iris kuvailee hevosta, jollaista en tosiaan voi sanoa nähneeni. Kyllä minä hänen näköisensä varsan olisin muistanut. Sääli, etten voi olla avuksi, etenkin kun asia tuntuu liittyvät jotenkin Sandieen. En kuitenkaan osaa yhdistää palapelin paloja, joten päätän tiedustella asiasta vielä myöhemmin lisää, minulla on vain heikko aavistus siitä kuka tämä kadonnut henkilö on. Aragoksi esittäytyvän orin läsnäolo häiritsee minua liikaa jotta voisin nyt keskittyä mihinkään kunnolla

Hymyilen Aragolle hieman kuivahkosti.
"Minä olen Ciervo", sanon lyhyesti, enkä lisää siihen mitään. En voi rehellisesti sanoa, että on mukavaa tutustua, sillä juuri nyt minua väsyttää henkisesti, enkä välittäisi uusista tuttavuuksista. No, menin kuitenkin jo lupautumaan tähän hommaan. Niinpä selitän Aragolle jotain yleispätevää laumarajoista, kunnes Sandie tulee luoksemme ja esittäytyy.
"Niin, selitin hänelle juuri hieman laumamme rajoista", kerron ystävälleni ja tähän luomassani nopeassa katseessa välähtää aavistus huolestuneisuutta.
"Vieläkö sinua kiinnostaisi tietää jotain?" kysyn Aragolta, en nyt töykeästi mutten mitenkään sydämellisestikään. Melko asialliseen ja tyyneen sävyyn, vaikka sisälläni kuohahtelee vieläkin. Tahtoisin puhua Sandien kanssa tästä kaikesta, mutta sitä pitää nyt lykätä.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Keep going [laumakokous]

ViestiKirjoittaja feiarth » 19. Heinä 2010 18:16

Korviani neuvottomana heilutellen seison paikallani. Katselen vuorotellen molemmille sivuilleni ja eteeni. Joka suunnassa näkyi hevosia, minulle täysin tuntemattomia hevosia, mutta Miwasta ei toden totta merkkiäkään. Huuliltani karkaa ties kuinka mones huokaus. Tuijotan uuden johtajattaremme ilmoitusta jostakin kadonneesta varsasta. Miksei hän etsintäkuuluta Miwaa? Ehkä nämä typerykset eivät tiedä Miwan kadonneen. Pitäisikö minun lähteä etsimään Miwaa? Ehkä se oli vain lähtenyt pois, ehkei Miwaa enää kiinnostanut, ehkä.. ehkä.. minäkin voisin lähteä. En tietenkään pois täältä, tältä saarelta, kotoani, mutta pois tältä aukiolta. Mitä enää teen täällä?

Seison vielä tovin aloillani, kunnes viimein johtajatar kääntyy lähteäkseen ilmoitettuaan ensin, että kokous on nyt ohi. Hän sanoo, että voisimme jäädä keskustelemaan. Katson ympärilleni, mutta kukaan ei ole tulossa kohti. Itse en taida mennä kenenkään luo, mitä minä edes sanoisin? On parasta lähteä itsekin, en minä täällä enää mitään tee.

Olin viimein päässyt kotiin laumani rajojen sisäpuolelle, mutta jotenkin oloni tuntui niin kovin olemattomalta. Olin olematon, mitätön osanen, eikä ketään kiinnostanut. Itsesääliin vaipuneena otan muutaman raahustavan askelen poispäin, sitten päätän, ettei Momentum sure, nostan korvani pystyyn ja pääni ylös. Pian kavioni rummuttaisivat laukan rytmiä tutuilla metsäpoluilla, eikä tarvitsisi murehtia tällaisia. Voisin hymyillä. Oikeastaan - tajuan - voin aloittaa hymyilemisen heti. Askeleeni muuttuvat reippaammiksi ja poistun vähitellen hevosten täyttämältä aukiolta hymy huulillani.

Note poistuu.

[Kiitoksia pelistä (: ]
feiarth
 

Re: Keep going [laumakokous]

ViestiKirjoittaja Maikku » 21. Heinä 2010 12:09

[Jah kolmanteen persoonaan.]

Rauhallisesti korvat hörössä vaalean ahrmaa ori seisoi kuunnellen toisn nimen tarkkaan. Ehtimättä kuitenkaan sanoa mitään, käänsi tuo katseensa sijaisjohtajattareen ja kuunteli tuon kuulutusta. Ei, ei Arago ollut nähnyt sen väristä hevosta saarella ollessaan kertaakaan. Niinpä ori käänsi katseensa takaisin Ciervoksi esittäytyneeseen oriin, joka kertoi hänelle perustietoa rajoista. arago nyökkäsi pontevasti, miettien samalla ahkerasti muita kysymyksiä.

Paikalle tuli takaisin andalusialaisori, joka esitteli itsensä Alexanderiksi.
"Hei vaan, mukava tavata. Vaikkakin tälläisissä merkeissä ja tuollaisten uutisien jälkeen. Olen nimeltäni Arago." Ori puhui ystävälliseen sävyyn hymyillen tuttavallisesti ja katsoi sitten vuoron perään kumpaakin oria.
"Eipä mieleeni tule mitään muuta kysyttävää enää. Oliko se varsa sinulle sukua? olen pahoillani, en ole saarella ollessani nähnyt sellaista. Mutta etsin sinut kavioihini varmasti heti, jos hänestä saan jotakin tietooni tai näen hänet." Arago läpätti taas ja veti sitten henkeä väliin. Ori seisoi hetken hiljaa siinä kuunnellen muiden puheita, kunnes ori nyökkäsi ja otti askeleen sivullepäin.
"Taidan tästä mennä. Oli mukava tavata Ciervo ja Alexander." Arago sitten sanoi, kääntyi ja lähti rauhallista vauhtia ravaten pois aukealta havumetsän siimekseen.

ARAGO POISTUU
Maikku
 

Re: Keep going [laumakokous]

ViestiKirjoittaja kaZAM » 25. Heinä 2010 17:50

Ciervo... vanha kunnon Ciervo. Hän ei kysy mitään, ei sano mitään äskeisestä, mutta silti lyhyt katse jonka vaihdamme on kaikkea muuta kuin välinpitämätön tai tyhjä. Olen näkevinäni ystäväni silmissä aavistuksen huolta tai empatiaa tai jotakin niiden kaltaista. Juuri nyt minulle ei ole väliä, vaikka se olisi sääliä. Ci tietää, ettei kaikki ole hyvin. Hän tietää sen, vaikka en ole sanonut vielä halaistua sanaa. Juuri nyt se tuntuu suurelta siunaukselta.

Suuntaan kuitenkin huomioni kimoon oriin, joka esittäytyy Aragoksi. Nyökkään kohteliaasti ja sitten yllätyn hieman hänen kysyessään, onko Irisin kuvailema varsa sukulaiseni.
"Ööh, tuota - on kyllä", vastaan hämmentyneesti. "Hän on sisarentyttäreni. Kadoksissa..."
Mieleeni juolahtaa, että olisin samaa kyytiä voinut etsintäkuuluttaa Katlankin, sillä minulla ei ole aavistustakaan kuinka löytäisin edes hänet. Jokin ajatuksissani sanoo kuitenkin, että sisareni ei ehkä varsinaisesti kiljuisi riemusta, jos saisi kuulla että olen laittanut laumallisen lumihevosia hänen peräänsä.
En tiedä, hämmentääkö Aragossa minua enemmän tämän sosiaalisuus vai auttavaisuus. Äh, mikä vikana, Sandie, etkö sinä juuri sitä toivonutkin että laumatoverisi törmäisivät Katrinaan ja kertoisivat siitä sinulle? En silti osaa kuin nyökätä hämilläni hänen lupaukselleen kertoa Katrinasta, jos sattuisi tämän näkemään.
"Kiitos. Kiitos paljon", totean hämilläni. "Hei sitten. Oli hauska tavata."

Kimo lähtee menemään. Katson hetken aikaa hänen peräänsä ajatukset sekaisin, ennen kuin vedän syvään henkeä ja käännän katseeni Ciervoon. Yritän sanoa jotakin, mutta sen sijaan päädyn naurahtamaan luovuttaneeseen sävyyn.
"Eipä kehumista totta tosiaan", tuumaan synkästi, sillä muistan sen olleen ainoa toteamus jonka ehdimme vaihtaa ennen kokouksen alkua. Katsahdan lyhyesti ympärilleni aukealla. Iris on lähtenyt ja loputkin paikallaolijat hajaantuvat kuka minnekin.
"Jo oli kokous", totean päätäni puistellen. "Jostain syystä en koskaan kuvitellut, että ensimmäinen laumakokoukseni sujuisi aivan tällaisissa merkeissä."

[Sasu, miten olisi jatkopeli toisessa topikissa Cille ja Sandielle? 8)]
kaZAM
 

Re: Keep going [laumakokous]

ViestiKirjoittaja Sasu » 27. Heinä 2010 15:41

Sisarentyttäreni. Sana jysähtää tajuntaani ja samassa edellisen keskustelumme kulku palaa mieleeni kristallinkirkkaana. Niinpä tietysti! Olen niin hämmennyksissä tästä, että hyvä jos pystyn kuuntelemaan mitä Arago puhuu. Sitten aivan yllättäen ori lähtee, ravaa pois, kuten moni muukin. En tajua edes sanoa näkemiin. Tavallaan minusta tuntuu hieman petetyltä. Kaikki tämä mitä minulle on juuri kerrottu... en tiedä haluanko edes ymmärtää. Liian paljon tietoa yhdellä kertaa, ja nyt vielä Katlan kadonnut varsa!

Huokaan vastauksena Sandien sanoihin. Kuinka osuvasti todettu. Kimon seuraaviin sanoihinkaan en voi kuin nyökytellä. Siitä en tiedä, miten oletin ensimmäisen kokoukseni sujuvan, oikeastaan minulla ei ollut mitään odotuksia tämän suhteen. Jotenkin vain tuntui, että kaikki mitä minulle oli tästä jäänyt käteen, oli vain kourallinen vastauksia ja hillitön määrä uusia kysymyksiä.
"Jo oli kokous, totta tosiaan", huokaan lannistuneesti. Tunnen oloni suorastaan neuvottomaksi. Miten tällainen on mahdollista? Ja sitten vielä Sandie.
"Mitä.. mitä on oikein tapahtunut sen jälkeen kun viimeksi näimme?" kysyn hieman väsyneesti. En siksi väsyneesti, ettei minua kiinnostaisi. Se on vain ylimalkaista väsymystä sen takia, ettei kaikki ole koskaan hyvin.

Äkkiä havahdun siihen, että olemme melkein tyhjällä aukealla.
"Mitä jos siirtyisimme johonkin muualle?" ehdotan Sandielle, vilkaisten tätä kysyvästi.

[Juu, mihinkäs pistetään peli pystyyn? : ) Mieluiten offina, koska edelleen onlinepelini tuppaavat jumittamaan pahasti... :'D]
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Keep going [laumakokous]

ViestiKirjoittaja kaZAM » 29. Heinä 2010 18:18

Ciervon kysymys lohkaisee sisältäni uuden kolkkosävyisen naurahduksen.
"Paljon, tiemmä."
Pyöräytän silmiäni, kohauttaisin olkiani jos voisin, pudistelen vaisusti päätäni - ja lopulta päädyn heittämään Cin puoleen kysyvän, eksyneen sävyisen katseen. Kaikki, mitä juuri kuulin Irisin kertovan, pyörii päässäni ja tuntuu törmäilevän kalloni seinämiin yhdessä kaaoksessa. Nopeasti arvioiden ainakin neljä tai viisi minulle olennaisen tärkeää asiaa on keikahtanut päälaelleen. Enkä suoralta kädeltä osaa sanoa edes sitä, ovatko nuo asiat muuttuneet parempaan vai huonompaan suuntaan.
Mutta mitä Cin kysymys edes tarkoitti? Pudistelen uudelleen päätäni ja päädyn tähän hätään livahtamaan siitä, mistä aita on matalin. Vastaan suoraan vain hänen jälkimmäiseen kysymykseensä, kun huomaan itsekin että olemme jääneet jumittamaan tyhjenevälle kokousaukealle.
"Tehdään niin", nyökkään ystäväni ehdotukselle. "Oletko menossa johonkin?"
Toivottavasti ei. Tarkoitukseni onkin ennemmin kysyä, mihin suuntaan menisimme. Katselen hetken joka puolella loittonevia lumihevosia ja lähden sitten umpimähkään suuntaan, johon ei näytä suuntaavan kukaan muu. Juuri nyt en kaipaisi uusia tuttavuuksia - minun olisi saatava ajatella.

ALEXANDER POISTUU

[Kiitos kokouspelistä kaikille! Sasu, tein uuden topikin samalle alueelle, tänne. Minäkin pelaan mielummin offlinea x)]
kaZAM
 

Re: Keep going [laumakokous]

ViestiKirjoittaja Sasu » 31. Heinä 2010 11:18

Huokaan jälleen. En minä nykyään mitään muuta teekään kuin huokailen. Mutta on minulla aihettakin. Sandien kysymys saa minut hieman ryhdistäytymään, ja tarkennan katsettani tyhjyyteentuijottelun sijaan.
"Uskoisin että samaan suuntaan kuin sinä", hymähdän ja lähden sitten seuraamaan kimoa, nopeuttaen askeliani hetkeksi niin että pääsen tämän rinnalle. Kokousaukean tunnelma on muuttunut jotenkin painostavaksi nyt kun kaikki ovat kadonneet, ja olen iloinen voidessani jättää sen taakseni. Kesäinen havumetsä levittäytyy ympärilläni, enkä voi olla ihmettelemättä kuinka lämmintä täällä on, kun juuri ennen kokousta tarvoin jäätiköllä. Hassua, miten ajatukset alkavat harhailla ja vältellä niitä kaikkein olennaisempia asioita, kun on hämmentynyt. Ihan kuin joku lämpörilavaihtelu olisi nyt se asia, mihin tässä kuuluu kiinnittää huomiota. Minusta on tulossa höperö...

Ciervo poistuu.

[Kiitoksia pelistä kaikille. : ) ]
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Edellinen

Paluu Havumetsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron