Hundred percent of an angel, a zero percent of the devil

"Aukiolla on muutamia hevosia keskusteluun syventyneenä. Osa itkee, osa nauraa, joku taitaa nukkuakin ja hei, ovatko ne kaikki edes elossa?"

Momentumin sanoja lainataksemme - astu kaikin mokomin sisään ja ota itse selvää yhteismaan sademetsässä sijaitsevasta baarista.

Re: Hundred percent of an angel, a zero percent of the devil

ViestiKirjoittaja Pepi » 15. Joulu 2012 15:06

[Ja jälleen olen pahoillani epäaktiivisuudestani. On ollu koulukiireitä, ratsastus on vienyt yllättävän paljon aikaa jne.]

Sydän pumppasi tiuhaan tahtiin niin että se kohta varmaan loikkaisi rinnasta ulos, mutta mitä väliä. Tänään, tällä minuutilla, sekunnilla tuntuu siltä kuin maailmassa ei olisi mitään pahuutta, katkeruutta tai muutakaan. Vain minä ja Arabella. Kuiskatessani tamman korvaan puna sai vallan kasvoillani. Toivottavasti tämä ei ole liikaa Arabellalle, ollaan tunnettu vasta tämä ilta enkä halua mokata tätä. Tuijotin vain Arabellaa ihaillen sitä kuinka kaunis toinen oli, kuin enkeli konsanaan olisi taivaasta laskeutunut eteeni.
Varovaisesti ja hellästi jatkan tamman turvan hyväilyä. Hiljaa suljen silmäni ja nautin Arabellan tuoksusta sieraimissani. Jostain kaukaa kantautui huuto mikä sai minut hetkeksi maan pinnalle. Avasin silmäni ja katsoin Arabellaa.
"Kuulitko jotain?" Kysyn tältä vaimealla äänellä samalla lempeästi hymyillen.
Tamman kietoutuessa kaulaani vasten unohdin välittömästi muiden kommentit ja kaiken muunkin ulkopuolisen. Suljin silmäni ja nautin vain hetkestä kevyesti takaisin halaten. Toivoin todella ettei tästä tarvitsisi liikkua mihinkään, koskaan. Pian kuulen jälleen tamman heleän äänen kertoen kuinka tärkeä olen jo hänelle. Se saa pulssini kiihtymään entisestään ja hymyilen jälleen itsekseni vastaten lopulta tamman tunteisiin.
"Sinäkin merkitset minulle tajuttoman paljon..." Kerron Arabellalle ja säästelemättä sanojani jatkan.
"... Ja haluan viettää lähelläsi loppuelämäni." Kuiskaan vielä hiljaa aralla mutta totisella äänellä.
Pepi
 

Re: Hundred percent of an angel, a zero percent of the devil

ViestiKirjoittaja Wohweli » 17. Joulu 2012 23:36

En suinkaan kuvitellut kuulevani omiani, vaikka en pitänyt sitä myöskään mahdottomana, niin juopunut kuin ikinä olinkin. Tharo kyllä kuuli myöskin kaukaisen huudon ja kysyy kuulinko minäkin sen. En vaivaudu vastaamaan. Muiden mielipiteet tai sanomat eivät kiinnostaneet minua tällä hetkellä. Kuka tahansa oli tervetullut yrittämään saada minut irti orista, mutta se olisikin sitten taitolaji. Miksi ihmeessä laskisin Tharon nyt menemään, kun hän oli näin lähellä ja niin ihanakin? Olisi hyvän hukkaa heittämistä jos laskisin orista irti. Nautin halauksesta täysin rinnoin ja sen saattoi nähdä tyytyväisyyteen kiertyneillä huulillani. Oli helppo hymyillä onnesta.

Huutelu kuuluu vielä jatkuvan ja pilkallinen naurukin saavuttaa korvani, mutta kun avaan hetkeksi silmäni ja näen Tharon olevan lähelläni on minun helppo kadottaa huutelu kaukaisuuteen ja painaa silmäni umpeen ja nojautua kevyesti oria vasten.
Kuulen mustan aikovan kertoa jotakin. Hänkin taisi tahtoa kertoa tuntemuksensa minua kohtaan. Tavallaan jännitin sitä minkälaista palautetta minulle oli tulossa, mutta silti olin tavallani hyvin luottavainen asian suhteen. Ori ei olisi tässä jos vihaisi, tai pitäisi minua inhottavana. Tharo ei ollut idiootti, ei mikään törppö niinkuin eräät.
Lopulta Tharo suo minulle kauniita sanojaan joka saa sydämeni pahatumaan onnesta, suorastaan sulamaan ja tuntemaan itseni maailman onnellisimmaksi hevoseksi. Mitä tässä enää saattoi toivoakaan? Minullahan oli nyt melkein kaikki. Ja se oli kiveen hakattu juttu, että en päästäisi Tharoa ihan helpolla menemään. Luotin siihen, että eivät kaikki sinisilmän puheista olleet pelkkää juomahuuruilua. Tässä oli nyt enemmänkin kyseessä.

Annan itseni vielä hetken nauttia tästä satumaisesta hetkestä. Mutta sen jälkeen väsymys alkaa ottaa minusta veroaan ja vyöryy aallon lailla päälleni. Ei varmaan olisi oristakaan huono ajatus käydä pitkäkseen? Olimmehan juhlineet jo melkein läpi yön.
"Minua väsyttää," kuiskaan hiljaisella äänellä ja siirryn vain aavistuksen irti Tharosta ja laskeudun maltillisen rauhallisesti alas makaamaan. Silmäilen orin puoleen ja toivon tämän asettuvan vierelleni. Olin aivan liian väsynyt valittaakseni siitä miten kova ja epämiellyttävä maa oli alustana. Uskoin asian korjaantuvan heti, kun saisin Tharon vierelleni turvaksi ja suojaksi.

» Juu eipä mitiä. x)
Wohweli
 

Re: Hundred percent of an angel, a zero percent of the devil

ViestiKirjoittaja Pepi » 27. Tammi 2013 17:20

Arabella ei pahemmin kommentoinut sanomiani, mutta hän vaikutti tyytyväiseltä, niin olin minäkin. Kevyesti painaudun yhä lähemmäs tammaa, olin oikea onnenpoika.

Iva ja pilkka kauempana kuuluivat jatkuvan. Hetkeksi sain katseeni irti tammasta kurkatessani tämän ohi huutelijoita. Hieman kauempana näkyikin pieni utelias joukkio juopuneita hevosia joita kovasti näytti kiinnostavan puuhamme. Katson jälleen Arabellaa hieman jo ahdistuneena muista silmäpareista. Tammaa kommentoijat eivät kylläkään näyttänyt haittaavan, se saa minut hieman rentoutumaan ja jopa unohtamaan häiritsijät, he varmaan väsyvät pian kun huomaavat ettei pilkka meitä hetkautakkaan.

Tänään jokin oli täyttänyt tyhjän kolon sydämmessäni. Kolon joka syntyi kauan sitten menetettyäni elämästäni ainoan minulle rakkaan ja tärkeän henkilön. Pitkästä aikaa kaikki tuntui taas olevan kohdallaan, kuin mitään kamalaa ei koskaan olisi tapahtunutkaan. Elämä alkoi tänään taas tuntua yhtä helpolta kuin hengittäminen. Kumpa tätä jatkuisi loputtomiin, ja jatkuukin, kunhan vain saan olla Arabellan kanssa.

Kuulen jälleen tamman puhuvan. Tosiaan, minuakin alkoi jo hieman väsyttää. Ilta oli venynyt todella pitkäksi ja olikin jo korkea aika käydä maate. Arabella laskeutui edellä katsoen sitten minua kutsuvasti. Kiersin tamman taa ja laskeuduin varoen alas makuulleni aivan toiseen kiinni nukahtaen miltei heti.
Pepi
 

Re: Hundred percent of an angel, a zero percent of the devil

ViestiKirjoittaja Wohweli » 29. Tammi 2013 14:34

Mylvikööt kateelliset rauhassa, minä en tosiaankaan antaisi niiden pilata iloa ja onnea minkä tämä vasta tapaamani ori pystyi minulle antamaan. Nyt ne vaikuttivat jo hiljetyneen. Tajusivat kai, ettei niiden nälvinnällä ollut meihin vaikutusta.
Kun kaikki ympärillämme on hiljentynyt saapuu Tharo vierelleni makaamaan. Ori kuuluu nukahtavan heti.
"Hyvää yötä," kuiskaan toiselle hiljaa ja kosketan toista varoen turvallani, kunnes kohennan vielä pienesti omaa asentoani ja rentoudun. Minulla ei ollut Tharon vierellä mitään hätää. Voisimme nukkua tässä ihan turvallisin mielin.

~ Aamu

En tiedä kauan olin ehtinyt lepuuttaa silmiäni, mutta aika tuntui todella lyhyeltä. Olin yhä kuolettavan väsynyt, tuntui, että voisin vain maata ja pötköllä koko päivän. Pian auringon hempeä valo kuitenkin osoitti silmiini ja herätti minut rauhallisesti lähes tiedostamattomasta unesta. Hitaasti avaan silmäni samalla, kun päänsärky ilmoittaa itsestään. Mitä ihmettä viime iltana oli oikein tapahtunut? Minulla ei ollut kummoista muistikuvaa. Tunsin jonkun itseäni vasten ja olin vähällä alkaa kiljumaan kauhusta, kun käännyn katsomaan tummaa hevosta. Minä kuitenkin muistin hänet ja unohdan välittömästi aikeeni. Nukkuiko toinen vielä? Nyt elettiin jo lähempänä puolta päivää.
En tohdi heti nousta Tharon viereltä vaan yritän lähinnä jäädä muistelemaan mitä eilen oli oikein tapahtunut. Olin tullut Magic Drinkiin, juonut, juonut ja juonut. Niin ja tietysti myös tutustunut Tharoon. Valitettavasti minulla ei ollut minkäänmoista mielikuvaa siitä mitä kaikkea me olimme yhdessä tehneet, se tavallaan jopa hävetti minua. Minä, kun niin mielelläni olisin muistanut. Miksi piti heti ekalla baari kerralla olla niin ahne?

Pitäisikö minun herättää tuo ori vierelläni. Jos hän, vaikka muistaisikin mitä oli illan aikana tapahtunut. Ehkä se valaisisi myös minun muistikuviani.
Kohottauduin ylös ja aivan jäätävä kipu aaltoili toisessa etusessani sekä päässäni. Nyt oli varma, etten ikinä upottaisi enää päätäni Magic Drinkin juomiin, tämä olo oli varsin epämiellyttävä. Oli uskomatonta miten kuulemani mukaan jotkut sietivät tätä oloa päivittäin.
Ravistelin pienesti päätäni, olo oli todella tukala. Tasapaino oli heikoilla ja päässä tuntui vain pyörivän. Käännyin pienesti orin puoleen ja hymy nousi välittömästi kasvoilleni. Tharo oli niin kovin suloinen nukkuessaan noin rauhallisena. Laskin päätäni orin korvien tasolle.
"Olisiko jo aika heräillä, unikeko?" kuiskaan toiselle ja kosketan orin poskea kevyesti turvallani.
"Päivä on jo pitkällä," raportoin.

» Ihme, minälie hitlerinä otin vallan skippailla uuteen aamuun. >8)
Wohweli
 

Re: Hundred percent of an angel, a zero percent of the devil

ViestiKirjoittaja Pepi » 02. Helmi 2013 12:53

On sumuinen syysyö. Lehdet ovat vastikään saaneet ruskan värin pintaansa. Heinikko oli kellastunut ja kasteen kostuttama. Kaukaa kantautui vaimeasti ukkosen matala jyrinä, muuten oli täysin hiljaista. Sumun keskeltä erottuu heinikossa seisova tumma hahmo, hevonen. Se on väriltään pikimusta ja pitkä hiljaa tuulessa hulmuava harja sitäkin mustempi. Silmät sillä on safiirin siniset ja päässään valkea läsi. Hevonen on levoton ja peloissaan. Se näyttää etsivän jotakin. Epäröiden se päästää vaimean hirnahduksen. Musta kuuntelee hetken hiljaa kääntäen sitten katseensa metsää kohti. Metsästä kantautuu vaisu inahdus ja puiden takaa astelee esiin pieni, laiha, musta, läsipäinen varsa. Varsa seisoo paikallaan tuijottean hetken toista hevosta. Hetkeäkään myöhemmin varsa nostaa laukan ja juoksee niin kovaa kuin pääsee toista tummaa kohti. Äkkiä se kaatuu ja häviää heinikkoon. Tumma hevonen näyttää odottavan toista joka ei kuitenkaan näytä nousevan heinikon seasta. Musta alkaa lähestyä varsaa. Se hirnahtaa toiselle kutsuvasti. Heinikosta erottui liikettä, se oli varsa joka nousi takaisin jalkeilleen. Hitaasti mutta varmasti se sai itsensä pystyyn ja jäi tuijottamaan toista mustaa. Varsa ei vaikuttanut enää omalta itseltään. Se ei hievahtanutkaan ja täysin eleettömästi tuijotti vain toista. Sumu alkoi hälvetä hieman. Kaikki ei ollut kunnossa, varsan toiselta poskelta erottuu punainen verivana. Kaadutessaan varsa oli sokaissut silmänsä joka oli nyt vain veren tahrima läntti toisen päässä.

"Huaaaah!" Havahdun painajaisesta äkillisesti. Kylmä hiki oli noussut jälleen ihon pinnalle. Raskaasti hengittäen tuijotan herkeämättä maata. Mitä tämä oikein meinaa? Painajaisia joka yö. Se on totta, olen sekoamassa, hullu, mielipuoli. Käänsin sitten paniikkisen katseeni sivulle. Tamma? Aaa.. Nyt muistankin, Arabellahan se oli. Mitäköhän hänkin ajatteli tuosta äskeisestä.

[Tosi sujuvaa tekstii juu, ehkä tajusit x)]
Pepi
 

Re: Hundred percent of an angel, a zero percent of the devil

ViestiKirjoittaja Wohweli » 12. Helmi 2013 15:42

Kohotan katsettani taivaan kannelle.Päivästä tulisi takuulla lämmin, tuultakaan ei juuri ollut. Metsä ympärillämme oli todella elinvoimainen. Kukkia, vihreää kasvillisuutta joka suunnalla. Laskin päätäni ruohon tasolle ja nuuhkaisin kevein elein sinertävää kukkaa, haju oli mieto ja todella miellyttävä. En kuitenkaan tohtinut maistaa siniterälehtistä kukkaa vaan hamusin kevyesti mustilla silkkihuulillani kukan vieressä kasvavaa heinikkoa. Ruoka ei ollut kuitenkaan ihan maistuakseen, johtui varmaankin krapulasta. Luovutin lopulta aterioimisen suhteen ja suoristin kaulani kääntäen katseeni samalla tummaan.
Jokin oli tainnut muuttua orissa. Tämä oli yltä päältä hiessä ja näytti muutenkin hyvin levottoman oloiselta. Mistä oli oikein kyse? Pitäisikö ori yrittää nyt heti herättä? Otin pienen siirtyvän askeleen Tharon suunnalle kunnes tämä herää ja päästää kuuluvan huudahduksen ja painun huomaamattani pelästyksestä hieman takakenoon. Napitin oria hieman kummissani ja räpsyttelin silmiäni lievästä pelästyksestä. Menee hetki, eikä ori vaikuta siltä, että olisi hyökkäämässä kimppuuni. Tajuan sitemmin suoristaa ryhtini ja ryhdistäytyä.

”Huomenta vain sinullekin,” totean sitten huvittuneena. Näin tosiaan ensikertaa, että joku rääkyi moisella tavalla heti herättyää.
”Nukuitko hyvin? Näytät vähän pelästyneeltä,” kommentoin sitten ulkoasua joka loisti esille vasta heränneestä tummapuvusta.
”Niinkuin aaveen nähnyt, tiedäthän,” lisään vielä ja hymähdän kevyt hymy toisella suupielellä.
Mahtoikohan Tharoa riivata samanlainen pääkipu kuin minua? Itse en ainekaan tästä osannut olla mitenkään päin kiitollinen. Jomotus tuntui kiertävän koko nuppia ja kaikki äänetkin kuulostivat enemmän tai vähemmän rasittavilta. Kuin korvien vieressä olisi soitettu rumpua.
”Oli kyllä kiva ilta, mulla kyllä on vähän tapahtumista filmi poikki,” paljastan sitten ja kudon ajatuksissani pientä lapasta siitä, että Tharolla muisti jaksaisi luistaa paremmin kuin minulla. Olisi nimittäin mukava tietää, että miten ilta oli rullaillut loppuunsa saakka. Ainakin oltiin hengissä ja päällisin puolin ihan hyvissä voimissa, vaikka jalkaani merkitsivätkin tuoreet ruhjeet. Tharo sen sijaan ei näyttänyt ottaneen osumaa mistään joten me tuskin olimme toisiamme alkaneet muksimaa. Ehkä olin kompastunut kännipäissäni illan menossa.

» Silmät oli kyl pudota, kun huomasin, että tää peli on alotettu huhtikuussa! xD Mutta eipä se mitään, ainakin tää kaksikko elelee vielä alkukesässä. :'3
Wohweli
 

Re: Hundred percent of an angel, a zero percent of the devil

ViestiKirjoittaja Pepi » 24. Helmi 2013 21:44

Tamma vaikutti hieman kummistuneen äkkinäisestä ja vieläpä jokseenkin oudosta eleestäni. Toinen tuijotti minua kysymysmerkki-ilmeellä ja minä nolona takasin. Nyt saan varmaan jonkun psykon idiootin maineen jolla on uniongelmia. Häveten käännän katseeni pois tammasta alaviistoon kohti maata. Yyynggh.. Toivottavasti Arabellaa ei koommin tämä tempaus kiinnosta ja jättää kyselyn sikseen.
Pian tamma avaakin suunsa toivottaen hyvää huomenta huvittuneella äänensävyllä. Vilkaisen nopeasti toista ja käännän taas katseeni pois.
"Huomenta," sanon hiljaa noloissani. Pian kävi ilmi juuri se mitä pelkäsin mutta osasin odottaa, Arabella alkoi kysellä. Tai esitti yhden kysymyksen, mutta häntä ehkä kiinnosti mistä moinen heräämistapa oli peräisin.
"Ääh... Ei se mitään kummempaa ollut kuin painajainen," sanon hiljaa ja ehkä vähän nyrpeästi jottei se vaikuttaisi tärkeältä. Nostan sitten katsettani taivaalle jossa aurinko paistoi jo korkealla.
"Kaunis aamu," sanon hiljaa itsekseni hymyillen sitten lempeästi tammalle. Hitaasti nousen ylös makuuasennosta ravistellen sen jälkeen tomut pois harjastani. Päätä jomotti jonkin verran, varmaan niiden drinkkien jälkivaikutuksia tai jotain. Arabella kehui eilis iltaa, mutta sanoi ettei paljoakaan muista myöhemmästä. Itsellänikin olo oli hieman sekava, mutta muistan ihan hyvin illan kulun. Sen ärhäkän oriin, sen kun olimme toisten pilkan kohteena ja sen kun paljastimme toisillemme tunteemme. Hetkinen! Muistiko Arabella niitäkään?
"E-etkö tosiaan muista illastamme paljoakaan?" Kysyn toiselta hieman hätäisenä.
"S-sitä kuinka me olimme vierekkäin ja j-juteltiin asioista ja ja ja.. t-tunteista?" Jatkan siihen vielä. Voi ei jos tamma oli unohtanut, sitten tämä olisi nolouden multihuipentuma!

[Voi apua! Mites tää nyt niin pitkäks on venähtänyt, oon niin aktiivinen x)]
Pepi
 

Re: Hundred percent of an angel, a zero percent of the devil

ViestiKirjoittaja Wohweli » 25. Helmi 2013 12:51

En voi olla huomaamatta sitä miten Tharo välttää luomasta katsetta minuun. Ori vaikutti jotenkin erilaiselta, lisäksi hän vain vähättelee näkemäänsä painajaista ja toivoo kai, että se ei nousisi sen tähdellisemmin enää puheenaiheeksi. Se sopii minulle, tahdoin noudattaa orin tahtoa varsinkin, kun kyse oli asiasta joka ei minulle kuulunut. Tietysti olisin tahtonut vielä tietää tarkemmin millaisesta painajaisesta oli kyse ja näkikö ori niitä useinkin. Itse olin painajaisia nähnyt vain joskus nuorempana, mutta ne olivat myöhemmin kaikonneet minun unistani mikä oli tietysti omalta kannaltani hieno juttu. Painajaisethan saattoivat helposti aiheuttaa unettomuutta ja tehdä hevoselle kummia.
Tyydyn vain nyökkäämään Tharon maininnalle ja lupaan hänelle mielessäni, että asia saisi jäädä omaan arvoonsa mikäli hän todella niin tahtoisi. Mieleni tekisi vielä syöttää mustalle sellaisia sanoja, että minulle hän voisi aina puhua ja minuun voisi luottaa. Hillitsen itseni sillä kuvittelin seuraukset lähinnä oria ahdistavaksi.

Myös minä käännän jälleen päätäni auringon suunnalle, kun kuulen Tharon kehut kauniista aamusta. Hän oli kyllä oikeassa, oli mukava huomata, että nykyajan oreilla oli myös silmää kaikelle tälläiselle.
"Olet oikeassa," sanahdan pientä ihailua äänessäni ja käännän sitten hitaasti katseeni taas läsikasvoiseen joka on noussut viimein ylös maasta. Ainakin hän näytti pysyvän jaloillaan, mutta kärsiköhän hänkin päänsärystä.
Kertoessani, että illan tapahtumat olivat todella hämärän peitossa musta esittää kysymyksen, kuin tahtoen varmistaa kuulemansa. Hän vaikutti hieman siltä, että minun olisi ehkä todellakin pitänyt muistaa. Tuntui hieman ikävältä, että olin saattanut unohtaa jotakin todella tärkeää ja merkityksellistä.
Pudistin pahoittelevan ilmeen kera päätäni. Minä en tosiaan muistanut illasta mitään. Tharo esittää vielä täsmentävän kysymyksen joka pistää minut miettimään. Tunteista? Miksen muistanut, olisin niin mielelläni tahtonut tietää mitä olimme tunteista puhuneet. Uppoudun miettimään tai lähinnä vain muistelemaan, kaivelemaan menneisyyttäni. Tuntuu, että en saa mistään iltaan johtavasta langan päästä kiinni vaan kaikki pakenee päästäni.
Uskaltaisinko pyytää Tharoa kertomaan tapahtuneista hieman enemmän, minä ainakin tahtoisin tietää ja sehän voisi auttaa muistamaankin paremmin. Oli vain asia erikseen miten uskaltaisin ilmaista tietämättömyyteni. Sehän voisi loukata sinisilmän tunteita syvästikin, etenkin jos olimme vaihtaneet herkkiä lauseita tai jotain.
"Minä en muista," saan sitten sanottua hiljaa ja häveten. En tehnyt tätä todellakaan tahalteni. Janosin tietoa tapahtuneista enemmän, kuin mitään muuta.
"Anna anteeksi," lisään vielä aidosti pahoillani. Olo oli todella syyllinen ja tuntui, että olisin voinut purskahtaa itkemään hetkenä minä hyvänsä. Pidin itseäni väkisin kasassa ja laskin katsettani maahan. Jos olisin vielä katsellut mustaa olisivat kyyneleet puskeneet silmilleni hetkessä.
"Ha- Haluatko kertoa vielä vähän tarkemmin siitä mistä puhuimme?" ja niin kysymys muuttui pieneksi pyynnöksi. Nostan vähän katsettani maasta Tharon puoleen. Oliko hän vihainen nyt?

» Taisi mullakin olla tämän pelin aikaa omat hiljaset kauteni. x)
Wohweli
 

Re: Hundred percent of an angel, a zero percent of the devil

ViestiKirjoittaja Pepi » 25. Helmi 2013 22:50

Mitä jos Arabella ei tosiaan muistanut yhteisestä illastamme mitään? Hän varmaan vakuuttaisi minulle että oon vaa uneksinut moisesta. Ei! Totta se oli, ja oikeasti se tapahtui! Tilanne vaikutti tukalalta. Tamma näytti tekevänsä kaikkensa muistaakseen, pohti päänsä puhki. Hetken odotus oli saada minut sekaisin vaikka kyse olikin vain parista sekunnista. Lopulta kävi niin kuten pelkäsinkin, hiljaisella äänellä Arabella kielsi muistavansa tapahtumat. Tapitin toista silmät suurina. Olo oli entistä sekavampi, paljon sekavampi kuin hetki sitten. Olin hämmentynyt ja jopa surullinen. Tamma pyysi vielä anteeksi.
"E-ei se mitään," sanon nolona kääntäen sitten katseen irti toisesta. Miten tässä nyt näin pääsi käymään? En ollut vihainen Arabellalle, ei se ollut hänen vikansa ettei muistanut eilisiä tapahtumia. Harmitti vain koska olin viimein ensimmäisen kerran elämässäni saanut rohkeutta puhua järkevästi ja sujuvasti jollekulle neidille ilman turhia änkyttelyjä ja jännittenyisyyttä. Olin silloin ylpeä itsestäni että uskalsin, mutta nyt kaikki tuntui valuneen hukkaan. Rohkaistuminen ei tuottanutkaan odotettua hedelmää.

Kuulen tamman esittävän kysymyksen. Häntä ilmeisesti kiinnosti mistä olimme eilen jutelleet. Punastuin jälleen ja katsoin hölmistyneen näköisenä Arabellaa. Mitä tähän nyt vastaisi? Pitäisikö toistaa samat sanat ja lausahdukset mitä silloin illalla sanoin kun hempeilimme toisillemme? Jos pystyin siihen kerran pystyn uudestaankin. Raotan hieman huuliani koittaakseni saada sanotuksi että pidän Arabellasta. Kynnys olikin suurempi mitä olin luullut. Miksi tämä on nyt hankalampaa? Eilen se vielä sujui kuin vettä vaan. Voisikohan se johtua niistä drinkeistä... No niimpä tietenkin. Sehän sen aiheutti etten änkyttänyt juuri nimeksikään ja uskalsin lähestyä kaunista tammaa. Nyt kun vaikutus on ohi olen taas sama ujo itseni. Koko rohkaistumis hömppä ei siis missään vaiheessa ollut aitoa. Jotain Arabellalle kuitenkin täytyi sanoa.
"A-a-ai mistä puhuimme? Ööö.. Ka-kai minä.. siis m-me pu-pu-puhuimme... Öö.. S-siitä m-miten hyvii ka-kamui me ollaa," saan lopulta sepitettyä jotain mikä ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa. En vain nyt tässä kyennyt kertomaan Arabellalle että pidän hänestä paljon, haluan olla hänen lähellään, enkä missään kamu mielessä vaan jossain suuremmassa ja merkittävemmässä.
Pepi
 

Re: Hundred percent of an angel, a zero percent of the devil

ViestiKirjoittaja Wohweli » 27. Helmi 2013 16:28

Uskoin antamani totuuden olevan hyväksi meille molemmille, tilanne olisi mennyt ihan turhan solmuun jos olisin valehdellut muistavani. Pystyisinköhän tekemään mitään, että muistot illan tapahtumista palaisivat mieleeni? Mitä ankarammin yritin miettiä ja pohtia vaihtoehtoja sitä pahemmaksi tunsin päänsärkyni käyvän.
Ori väittää, että unohtamukseni oli merkityksetöntä ja kääntää taas katseensa minusta. Tunsin itseni todella epäonnistuneeksi, suorastaan surkeaksi. Minusta tuntui, että olisin oikeasti valmis tekemään mitä vain jos vain sattuisin muistamaan, niin raastavalta tämä kaikki tuntui. Tharokin itsessään tuntui minulle melko vieraalta hevoselta, en tainnut muistaa toisesta kuin pelkän nimen. Miten voisin ikinä tutustua toiseen paremmin jos minun täytyisi kysellä uudemman kerran jo kerran esitetyt kysymykset. Olisi varmasti typerää kertoa samalle hevoselle samat asiat. Musta oli takuulla turhautunut minuun ajatteli varmaan, että en itsekään ollut muistamisen arvoinen tyyppi.

Kun Tharo kertoo minulle, että olimme puhuneet siitä miten hyviä ystäviä olemme kallistan aavistuksen päätäni. Ai, vain sellaista. Tuntui jotenkin helpottavalta, etteivät känniset möläytykset olleet mitään sen syvällisempää, muuten minulla riittäisikin selittämistä.
"No, vaikkein muistakaan illasta sen enempää, olen varma, että voin olla iloinen, että minulla on sinun kaltaisesi ystävä," sanahdan sitten ystävällisen hymyn kera. Musta kyllä ehdottomasti vaikutti hevoselta johon mielisi tutustua, mutta olin yhä hieman ulapalla miten voisin tutustua hevoseen joka oli todennäköisesti jo kertonut itsestään minulle kaiken.
"Minulla oli oikeasti mukavaa," tai niin ainakin toivoin, ehkä epämiellyttävät muistot olisivat pureutuneet mieleeni paremmin, luoja tietää.
"Minun varmaan täytyy kuitenkin jatkaa jo omille teilleni, selviämään tästä päänsärystä," ilmoitan sitten, vaikka minulla ei suinkaan ollut kiire pois Tharon luota vaan olisin varmasti viihtynyt hänen kanssaan vielä pitempäänkin. Nyt vain tuntui oikealta ottaa hieman etäisyyttä, mennä itsekseen miettimään ja muistelemaan iltaa ja sen kulkua.
"Toivottavasti tapaamme pian," sitä minä todella toivoin sen ohella, että ensi kerralla kun tapaamme minäkin muistan.
"Näkemiin," sanahdan orille ja käännyn pienesti valitsemalleni suunnalle ja lähden kävelemään poistuakseni. Toinen etujalkani on kipeä joka antaa olettaa, että iltaamme oli tainnut sisältyä myös vauhtia, ehkä vaarallisia tilanteitakin?

ARABELLA POISTUU.
» Ääääeeww, käy niin sääliksi Tharoa. ;__; Tyhmeli Arabella, ku meni unohtamaan. Mutta, hei, kiitos pelistä jonka mä sitten vein loppuun ehkä tällee tyhmästi, mut pelaillaanhan pian sitä näiden kahden jälleen näkemistä. Yritän siihen mennesä päättää tuleeko Arabella muistamaan vai ei. x)
Wohweli
 

Re: Hundred percent of an angel, a zero percent of the devil

ViestiKirjoittaja Pepi » 28. Helmi 2013 00:07

Vilkuilin hieman jännityksissäni mitä Arabella moiseen vastaisi, kun kerroin että olimme hyviä kavereita keskenämme. Voih.. Mistä sitä rohkeuseliksiiriä saikaan? Se tulisi nyt niin tarpeen. Toisaalta halusin olla oma itseni kun kerron Arabellalle tunteistani. Ääh..! Todella vaikeaa! Miksi elämä on? Kuulen tamman puhuvan kuinka hän oli varma siitä että hänellä oli mukava ilta ja että hän on onnekas kun hänellä minunlaiseni ystävä. Pidän katseeni yhä tiiviisti maassa voimakas punotus yhä kasvoillani.
"Niin.." Totean sitten hiljaisella äänellä, pikemminkin mumisemalla. Pian Arabella kertoo jatkavansa matkaa. Kyyneleet oli purskahtaa ulos sinisistä silmistäni. Ei tämä saanut näin päättyä. Ties milloin näkisimme uudestaan vai näkisimmekö ollenkaan enää ikinä, saari oli niin valtava. Tamma ilmoitti toivovansa että he tapaisivat pian uudelleen. Ei, ei, ei.. Nyt tai ei koskaan. Ennen kuin hän lähtee. Sano se, sano se! Hiljaa mykkänä katson vielä kerran syvälle tamman kauniin ruskeisiin silmiin kun toinen jättää hyvästit, kääntyy ja lähtee kävelemään pois. Nyt juokse hänet kiinni, pysäytä ja kerro hänelle kuinka olet korviasi myöten ihastunut tähän.
Mitään sanomatta jään tuijottamaan Arabellaa tämän lopulta kadotessa sademetsän puiden lomaan. Tunnen kyyneleen virtaavan poskeani pitkin alas pudoten lopulta nurmen peittämälle maalle. Varoen huiskauta paksun otsaharjani kasvoilleni suojaksi. Nyt kukaan ei näkisi minun surevan, tunsin olevani turvassa harjan peittäessä silmäni kuin eräänlainen maski.
Miksi olen tällainen!? Miksi pelkään sanoa toiselle sen mitä tunnen? Nyt se on liian myöhäistä, Arabella on jo lähtenyt. Hän on varmasti jo kaukana. Vaisuin askelin käännyn vastakkaiseen suuntaan minne Arabella oli lähtenyt. Ohittaessani erään suuren puun kumautan tahallani toisen poskeni puun karkeaan runkoon. Voimakas isku terävä röpelöiseen kaarnaan sai aikaan pienen verta vuotavan haavan. Se kirpaisi, mutta ansaitsin sen.

Tharo poistuu. Heh, eikun tyhmä Tharo kun on sellainen ujo surkimus. Mut huhhuh.. Saatiihan se vihdoin pelatuksi. Kiitos myös itsellesi :)
Pepi
 

Edellinen

Paluu Magic Drink

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron