Loskajahti [Kaikki mukaan]

"Aukiolla on muutamia hevosia keskusteluun syventyneenä. Osa itkee, osa nauraa, joku taitaa nukkuakin ja hei, ovatko ne kaikki edes elossa?"

Momentumin sanoja lainataksemme - astu kaikin mokomin sisään ja ota itse selvää yhteismaan sademetsässä sijaitsevasta baarista.

Re: Loskajahti [Kaikki mukaan]

ViestiKirjoittaja Wohweli » 13. Touko 2013 12:24

Cleopatran silmät kiiluivat taistelun ihailusta, hän kuitenkin pyrki kätkemään sen lopulta mahdollisimman hyvin kun kuuli Valentinon suhtautumisen tappelemiseen. Hän tarvitsi syyn tekemiselle, saman virren harmaa oli kuullut lukuisat kerrat aikaisemminkin eikä suhtautunut siihen mitenkään sen suuremmin. Eihän hänellä ollut muutoinkaan tapana kohottaa ketään jalustalle oikeamielisestä jaloudesta.
Tamma itse todella koki pientä kutinaa taistelijapuolessaan ja hänen olisi tehnyt mieli liittyä nujakkaan. Saattaa pari mojovaa iskua molempiin taistelun osapuoliin ja, vaikka sen päätteeksi erottaa kaksikko toisistaan ja saada sankarin leima. Se olisi ollut takuulla jokaisesta silminnäkijästä typeryyttä, mutta hänen motiivinsa eivät muille edes kuuluneet, vaikka olisivatkin näkyneet. Tilanne varmaan jopa jatkuisi jossakin muualla tai sitten baari tappelupaikkana oli suunniteltu juttu. Tahdottiin näkyvyyttä, pari senttiä lisää miehisyyteensä tai jotakin muuta yhtä naurettavaa itsetunnon pönkitystä. Cleopatra hoki pidätteisellä äänellä mielessään pakotusta sille, että hän oli johtaja. Hän ei voisi vain mennä drinkkihuurteissa iskemään joltakin hampaita kurkkuun. Ei vain voisi. Ehkä suurin miinus jonka Cleo tahtoi piirtää johtajatar tittelinsä alapuolelle. Ei voinut pitää hauskaa. Tamman hauska oli ehkä sadistista, mutta hauskaa joka tapauksessa.
Lopulta Cleopatra päätti yrittää lopettaa itsensä kiusaamisen ja hillitsi itseään sen verran, että repi katseensa irti nujakasta. Hänen olisi pysyttävä taustalla. Vaihdettava, vaikka samantien puheenaihetta. Ei tosiaankaan olisi niin helppoa, kun aivan vieressä painittiin rankoin ottein josta kertoivat jatkuvat kannustushuudot sekä iskuäänet.

Kun Valentino yllättäin suo mielipiteensä taistelulle Cleopatra hämmentyi täysin. Ai, oli ori sittenkin hieman kiinnostunut taisteluista? Ehkä hän oli lukenut orin vastauksen hieman väärin. Cleo kääntyi katsomaan takaisin taistelun puoleen, aivan kuin se olisi Valentinon sanojen myötä tullut jotenkin lailliseksi tamman mielessä, vaikka mikä nyt ex-lumihevosten johtaja olisi ollut häntä määräilemään!
Valentino uskoi mustan voittoon eikä harmaa suinkaan tahtonut epäillä toisin, vaikka hänen olisikin tehnyt mieli lisätä jännitystä ja suoda kannustuksensa kimolle. Se mateli kuitenkin jo niin heikossa hapessa, likaisen maan ja veren tahraamana sekä hengitti kuin toinen keuhkoista olisi lyöty kokonaan lyttyyn.
"Ei valkealla ole mahdollisuuksia, kyllä musta taitaa tämän viedä," Cleo soi lopulta oman arvionsa taistelulle. Ei valkea tosiaan enää pinteestä pääsisi ilman supervoimia. Jalatkin näyttivät tutisevan väsymystä kielien. Cleopatra oli omien taisteluiden kautta oppinut arvioimaan taisteluita syvällisemminkin. Hän tuskin koskaan kyllästyisi omien päätelmiensä tekoon sekä lopputuloksen ennustukseen. Mielessään hän jo kuuli huutavansa mustalle ohjeita väistöliikkeisiin ja iskuhetkiin.
"Kovan rähinän kyllä saivat aikaan, epäilemättä nahistelevat tuosta eukosta tuolla," harmaa puheli ja nyökkäsi kevyesti päällään sivumassa seisovan kimon tamman puoleen joka seurasi tappelua ehkä ärsyttävän tyytyväisen oloisena. Sai varmaan isompiakin kiksejä, kun tiesi orien taistelumotiivin olevan hänessä. Oksettavaa.
"Joskus sentään taisteltiin oikeista syistä, nykyään vedetään ihme pellesirkusta ja machoillaan naiset polvilleen," Cleo sylki huuliltaan kylmän arvion koko touhulle. Ei tamma toki voinut väittää, etteikö koskaan olisi itse potkujaan kohdistanut täysin syyttä jotakuta kohti. Toisinaan hän oli vain halunnut jostakin pientä pulssin kiihdyttäjää tai tekemistä. Niin typerältä kuin se jälkiviisaasti sanottuna olikin.
Valkea tippui lopulta maahan väsymyksen saattelemana ja musta näytti tyytyväiseltä.
"Onneksi olkoon hänellekin, voitti itselleen palkintokanasen," hiirakko sihisi halventavasti. Hänen olisi tehnyt mieli lingota puolitäysi juoma kulhonsa mustaa ja tämän hempukkaa kohden, mutta jätti sen tekemättä sen varjolla, että seuraavasta baarikahakasta lentäisivät osanottajat todennäköisesti pihalle.

Olisiko nyt hyvä sauma kysyä jotakin mikä oli osunut tamman silmiin heti orin nähdessään?
"Osunko mä kovinkin kipeään kohtaan jos kysyn noista sun arvista? Eivät varmaan ole ala pahimman kilpakumppanin tekemät," ellei Cleo ihan väärään ampunut. Hänen ei ollut tarkoitus olla edes noinkaan hienotunteinen, mutta yritti kuitenkin silti hieman muuttaa lähestymistapaansa. Jos tuottaisi vaikka toivottua tulosta? Mustaharja oli uteliaisuuden siivittämä, mutta ei silti tahtonut tunkea liikaa Valentinon iholle. Jälleen saisi ori valita raottaisiko hieman menneisyytensä verhoa vai vaikenisiko kokonaan.

» hirveen suuri pahoittelu järkyttävästä kestota! ;__; ja kyllä se nyt on niin, että Valentinon pitää lahjoittaa Cleolle höylä jotta saa tamma siistittyä karvajalkansa! vie vielä ori raukalta yöunet! 8D
Wohweli
 

Re: Loskajahti [Kaikki mukaan]

ViestiKirjoittaja Mwjan » 05. Marras 2013 16:09

Taistelu kapakassa jatkui kiivaan tahtiin ja neljän parin silmät seurasivat silmät suurina. Cleopatran sanat saivat oripojan kääntämään katseensa kimoon tammaan, josta kaksikko oli saanu sotansa aikaiseksi.
"Totta", ori sanoi vastaukseksi tamman puheeseen, että nykyään taisteltiin täysin turhista asioista. Jotkut persoonat olivat kiivaita luonteeltaan ja jotkut taas niin typeriä aloittamaan taistelun. Valentino hymähti vielä lauseensa loppuun. Niinpä, niinpä..

Matsi läheni loppuaan ja molemmat olivat veikanneet mustaa oria. Valentino ihmetteli miten tuo harmaa tupsujalka pysyi olemaan hänen kanssaan samaa mieltä. Tuntui että se olisi voinut olla orin kaikkia sanoja vastaan, mutta hän yllätti positiivisesti. Ja niin ottelu tuli päätökseen, ori käänsi katseensa muualle ja antoi voittajan hymyillä leveästi.

Tamman kysymys arveista hänen yllään sai katsomaan toista silmiin. Hänelle arvet eivät olleet paha paikka, mutta saivat aina miettimään mitä uskaltaisi sanoa tai missä muodossa. Hetken aikaa mietittyään ori ei pelännyt vastata.
"Kasvoissa ja lavoissa arvet ovat vanhat. Susien tekemät", hän kommentoi lyhyesti, mutta lisäten "Oikean lonkan kohdalla arvet ovat vanhan tutun tekemiä". Vai oliko? Hän ei kuitenkaan jäänyt selittelemään yhtään pidemmillä lauseilla vaan puheen lopettaessa katsoi edelleen tammaa, jääden odottamaan hänen ilmettään.
"Kyllähän nämä näköä ja kulkua haittaavat", ori lisäsi. Hänen kävelynsä oli raskasta ja kipeän oloista. Arvet hänen lonkassaan ovat osuneet tärkeisiin hermoihin ja kipeys on pakottanut häntä kävelemään niin, ettei varaisi painoa liikaa haavoittuneelle jalalleen. Vuosien mittaan tämä kävelytapa aiheuttaisi jalan lihaksien surkastumista. Valentino suhteellisen nuoresta iästään huolimatta alkoi olla 'käyttökelvoton' itselleen.

Jos tämä ori tulisi kuolemaan, hän joko kuolisi vahvemman hevosen käsittelyyn tai petoeläimen hampaisiin, joten, hän täytyisi olla hieman varovaisempi, mihin jalkansa laittaa tai mihin nokkansa tunkee.

[Sheivaa jalkas Cleo :--D hei, mää vastasin tähän... o,o ]
Mwjan
 

Re: Loskajahti [Kaikki mukaan]

ViestiKirjoittaja Wohweli » 31. Joulu 2013 20:53

Yllättäen tamma huomaa orin katsovan häntä silmiin, mutta sen sijaan, että Cleo olisi kääntänyt katseensa torjuvana ja hylkivänä pois tämä jäi myös hetkeksi pitämään suoraa katsekontaktia yllä lopulta kuitenkin katseensa orin lavalla olevalle arvalle laskien. Hetken harmaa uskoi saavansa jäädä vain päättelemään mistä oli ori arpensa kehoonsa hakkauttanut, mutta pian Valentino kuuluukin kertovan susista ja tutuista.
Johtajatar hymähtää neutraalisti, ehkä vain siitä hassusta ajatuksesta, että itse se oli saanut vältettyä näkyvät ja suuret arvet. Ainoastaan lähemmällä tarkastukella saattoi Cleon karvapeitteen seasta erottaa vanhoja hyvin tamman väriin sulautuneita arpia. Näyttävistä arvista ainakin irtosi katu-uskottavuutta, Valentinonkin olisi voinut helposti uskoa vaaralliseksi. Harmittomuudellaan tämä oli kuitenkin tällä hetkellä Cleon sujuvasti vakuuttanut.
"Vähällä olet kuitenkin tietyssä suhteessa selvinnyt. Sudet, kun ovat aika arvaamattomia otuksia," tammalla ei juuri omakohtaista kokemusta kuolanaamojen suhteen ollut, mutta jos niitä mitenkään äänekkäisiin koiriin saattoi verrata tiesi hän kyllä millaisista otuksista oli kyse.

Pieni jalkojen siirto paremman asennon toivossa on heittää harmaan selälteen baarin tiskin eteen, mutta nopealla reagoinnilla Cleo saa nopeasti itsensä koottua takaisin ryhtiinsä. Tamma oli itsekin todella pöllämystynyt tapahtuneesta ja mulkaisi Valentinoon sen varalta, että tämä naurahtaisi tai yllyttyisi muuten vain ilkeilemään. Harmaa heilautti mustaa häntäänsä napakasti vilkaisi tyhjentyneeseen kookokseen ja mietti olisiko nyt hetki vetäytyä baarista. Valentinon juttuja oli mukava kuunnella eikä ori muutenkaan vaikuttanut olevan sieltä pahimmasta päästä, ehkä Cleon jopa sopisi nimittää oria kaverikseen.
"Taitaa olla parasta, että palaan takaisin 'valtakuntaani', ymmärrät varmaan jos mainitsen johtajuuden tuoman kiireyden," Cleo lausuu ja vilkaisee jälleen kirjavaa.
"Oli oikein mukava jutella Valentino, herra entinen johtaja. Ehkä tapaamme vielä myöhemminkin yhtä mukavissa merkeissä," valkopää jätti hyvästejä, vaikka ehkä hän olisi jonkun muun seurassa vain kääntynyt pois lähteäkseen.
Sen enempää Cleo ei tuhlaile sanoja vaan nyökäyttää hienostunutta päätään orin suuntaan hyvästiksi. Mustajouhinen kääntyi ympäri ja lähti hevospaljouden sekaan pujottelemaan ja tekemään rohkeaa yritystä päästä tiiviin massan lävitse.

CLEOPATRA POISTUU.
» Mitäpä tätä enää pitkittämään. Kiitokset mehukkaasta pelistä! c;
Wohweli
 

Re: Loskajahti [Kaikki mukaan]

ViestiKirjoittaja Mwjan » 05. Tammi 2014 15:35

Olisihan Valentino voinut menettää koko sielunsa näille nälkäisille susille, mutta onnistui pakenemaan. Hän sai kasvoilleen näyttävät arvet, samoin myös lapaan. Kaksi muuta, pitkää arpea olivat takajalan luona. Valentino oli hevosten iässä vielä nuori, mutta hän tuntui vanhenevan yllättävän nopeasti, ehkä syystä, että häntä aina nyljettiin.

Pian Cleo sanoi haluavansa poistua omaan valtakuntaansa ja jatkamaan matkaansa. Valentino ei halunnut estää toisen matkaamista eteenpäin. Ori oli suhteellisen tyytyväinen tapaamaansa johtajattareen. Hän vaikutti omalla tavallaan inhottavalta, mutta siinä persoonassa jokin veti puoleensa. Kirjava nyökkäsi ystävällisesti antaen tamman mennä.
"Hyvää illanjatkoa teille, johtajatar", ori sanoi ja ihmetteli tamman kunnioitusta Valentinoa kohtaan entisenä johtajana. Eihän hänellä ollut enää valtaa minkään suhteen, mutta ajatus johtajuudesta sai pienen hymyn tämän kasvoille.

Kirjava käänsi selkänsä poistuvalle harmaalle ja jäi itse istumaan.

Valentino poistuu.
[ Kiitoos! :33 ]
Mwjan
 

Edellinen

Paluu Magic Drink

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron