What a feeling...

"Aukiolla on muutamia hevosia keskusteluun syventyneenä. Osa itkee, osa nauraa, joku taitaa nukkuakin ja hei, ovatko ne kaikki edes elossa?"

Momentumin sanoja lainataksemme - astu kaikin mokomin sisään ja ota itse selvää yhteismaan sademetsässä sijaitsevasta baarista.

What a feeling...

ViestiKirjoittaja Herne » 02. Elo 2011 18:03

//Meeba kera Dianan, kiitos. :3


Hugging Warms

Minne rautiaan kaviot veivätkään... Maisemat vaihtuivat orin ympärillä, mutta näkymä oli aivan yhtä asumaton joka puolella. Oikeastaan se hiukan karmi Hukkaa, joka oli tottunut siihen, että jossakin näkyi aina ihmisiä tai ihmisten koteja. Tai edes aitoja... Mutta kai siihen piti vain tottua, ettei siellä moisia näkynyt. Hukka käveli hiukan epävarman näköisenä eteenpäin, miettien tulevaisuuttaan. Kai joku hänet hakisi? Ori ei tahtonut lakata uskomasta, että ihmiset tiesivät missä hän on, että tutut ihmiset tulisivat hakemaan hänet pois siitä paikasta... Sitä odotellessaan Hukka voisi toki kantaa kortensa kekoon ja etsiä paikkaa, josta hänet olisi helpompi äkätä.

Matkan varrella Hukka toivoi näkevänsä ystävällisiä ja mukavia hevosia. Ystäviähän ei koskaan voinut olla liikaa, ja olihan se toki mukavampaa viettää aikaa seurassa kuin yöpyksin. Hukka oli aina pitänyt seurasta... Erinäköiset ja -kokoiset kavioeläimet olivat suorastaan Hukan elämän suola, ja nyt, kun hänen ei ollut hetkeen tarvinnut keskittyä treenaamiseen, tammatkin olivat alkaneet kiinnostaa entistä enemmän. Olihan Hukka aina katsellut nättejä tyttöjä, ihan ohimennen vain, mutta ei hän koskaan ollut sillä tavalla kamalan tiiviissä kontaktissa ollut yhdenkään tamman kanssa... Menisiköhän siinä hänen löytämisessään niin kauan, että Hukka ehtisi perustaa jopa perheen? Olisikohan sellainen mahdollista... Hukka kurtisti kulmiaan ja mietti, miltä tuntuisi olla isä. Jos totta puhutaan, se isän leikkiminen ei ollut juuri sillä hetkellä se Hukan hartain toive, lähinnä poikaa taisi kiinnostaa se, miten niitä varsoja tehtiin. Mutta sellaisista ajatuksista ori ei koskaan puhuisi kenellekään ääneen, se olisi noloa ja tahditonta... Jos Hukalta kysyttäisiin. Siksipä hän luopui sellaisista mietteistä ihan suosiolla ja keskittyi katselemaan ympärilleen.

Mitäs tuolla oli? Tuli etäisesti mieleen kisapaikoilla olleet kojut... Sieltä ihmiset hakivat kaikenlaista omituisen näköistä ruokaa ja juomaa itselleen. Ja jompi kumpi niistä asioista saivat ihmiset käyttäytymään hassusti. Olikohan tämä jotenkin sen kaltainen paikka? Olihan siinä muutamia hevosia, sen suuren puunrungonkin takana... Aivan kuin hevoset olisivat juoneet jotakin niistä ruskeista kulhoista. Hukka seisahtui jonkin matkan päähän katselemaan lajitovereidensa puuhia, korvat hörössä ja erittäin uteliaan ja keskittyneen näköisenä.
Herne
 

Re: What a feeling...

ViestiKirjoittaja Meeba » 02. Elo 2011 19:25

// Täältä saavumme :'D


Englanti. Voi kuinka hän haluaisi niin kovasti Englantiin takaisin. Kaikesta helvetistä huolimatta hän haluaisi Englantiin. Diana huokaisi syvään ja vaihtoi mietteliään, surumielisen katseensa muualle sinertävästä hyväntuoksuisesta juomasta, jonka oli vain hetki sitten tilannut.
Tammaa askarrutti kaikki. Tummat silmät lipsuivat hetkiseksi kiinni ja kun ne avautuivat, hän suorastaan näki edessänsä ystävänsä, joka oli silloin hukkunut aaltoihin. Astan..? Sinäkö siinä? Tamman silmät välähtivät toivon merkeissä, mutta kun toinen seuraavan kerran ne avasi, hän huomasi orin kadonneen.
Minulla on ikävä sinua... Pettynyt kyynel vierähti kuumana tamman poskelle sen laskiessa hienopiirteistä päätänsä hieman alemmas. Tummat huulet koskettivat oudonmakuisen litkun pintaa.
Diana peruutti pienesti ja venytteli ihan pienesti, kohottaen päänsä hetkeksi korkeuksiin.
Kyynel toisensa jälkeen tipahti ruohomatolle hänen allaan, mutta se ei häirinnyt.
Tamma veti lopulta syvään henkeä ja vei huulensa takaisin kookospähkinänpuolikkaan reunumille, josta se hörppi pienen määrän hyvää juomaa lisää.
Tamman musta häntä huiskahti ilmaan pienesti, kun se haki hetken juotuaan katseensa takaisin lähimpänä juoviin hevosiin. Lempeä katse osui kuitenkin lihaksikkaan näköiseen, hienopiirteiseen oriin.
Tamman kasvoilla koreili kuitenkin edelleen se ilmeetön, tyyni katse.
Meeba
 

Re: What a feeling...

ViestiKirjoittaja Herne » 02. Elo 2011 19:37

Ilmeisesti paikka tosiaan oli jonkinlainen... Koju. Siellä vain eivät juoneet ihmiset, vaan hevoset. Mutta miksi ihmeessä? Juotavaahan sai lammesta, joesta... Vaikka mistä muualtakin kuin sellaisista pienistä kulhoista. Mutta näköjään niistä juominen oli hauskaa, koska muutamat tyypit hiukan kauempana räkättivät kuin pienet siat puunkannon ympärillä. Uskaltautuisikohan hän mukaan... Tyypit saattaisivat olla ihan hauskojakin. Mutta noilla kaikilla varmaan oli se oma sisäpiirinnsä, omat kaveriporukkansa, joihin Hukalla ei olisi asiaa. Ehkä hän pääsisi sillä tavalla huomaamattomasti hivuttautumaan muiden mukaan, ehkä siellä jopa olisi joku, joka voisi auttaa...

Hukka antoi katseensa kiertää vielä. Kun kerran tuollaiseen melko sekopäisen näköiseen porukkaan ei uskaltautunut, piti tarkistaa muutkin, hmm, pöydät. Ehkä jostakin löytyisi yhtä pirteän näköinen, mutta yksinäinen hevonen. Yksikseen aikaa viettävän seuraan Hukka kyllä uskaltautuisi, kunhan vain kyseessä ei olisi mikään karski kovanaama... Joku raskasrakenteinen, arpinaamainen työhevonen. Sellaisen luokse Hukka tuskin yrittäisi, korkeintaan kauempaa katselisi, kuinka sellainen köriläs oikein suhtautui muihin hevosiin. Mutta eipä siellä sellaista kaveria näkynyt... Ainakaan missään yksikseen. Joten Hukka saattoi huokaista helpotuksesta.
Yksi yksinäinen sieltä löytyi. Kyseessä oli ruunikko tamma, ilmeisesti englannintäysiverinen, kuten Hukka itsekin. Jo tytön ulkomuoto sai orin innostumaan, tuli ihan koti mieleen... Tosin jopa kauempaa katsottuna tamma vaikutti häntä itseään aavistuksen verran korkeammalta. Mutta se ei haitannut... Katso noita jalkoja, Hukka, oo, kuinka pitkät ja kauniit... Kuin kotiseudun tytöillä.

Hukka päätti rohkaistua ja lähteä liikkeelle. Vasta, kun hän oli pujotellut aivan tuon yksinäisen tamman lähelle, Hukalle tuli mieleen, että entä jos typykän poikaystävä olisi vain käymässä jossakin... Sitten Hukka saattaisi olla lirissä, mutta ei se mitään. Eihän hän tuota tammaa yrittänyt iskeä.
"Köh, saako häiritä?" Hukka kysyi ja hymyili lempeästi neitokaiselle, päällään nyökäten tervehdykseksi.
"Ootko tosiaan yksin vai onko tämä paikka varattu?" ori jatkoi ja viittoi turvallaan kannon vastakkaista puolta. Jos hyvin kävisi, Hukka saattaisi hyvinkin saada luvan jäädä...
Herne
 

Re: What a feeling...

ViestiKirjoittaja Meeba » 02. Elo 2011 20:19

Ja se tulee tänne. Oh, se tulee tänne! Voi kuinka hienoa.
Diana höristi korviaan ja nosti hienopiirteisen päänsä korkeuksiin tutkiessaan orin rakennetta.
Voiko olla..? Voiko sekin olla Englannin täysiverinen?
"Oh, hello", Diana hymähti hyvin ystävällisesti, "Hei vaan."
"Saat liettyä tietty, jos vaan haluat", tamma jatkoi ystävälliseen sävyyn uudelleen orin viitatessa vastapäätä olevaan paikkaan, joka oli tyhjä.

Diana siirsi pitkiä, mustia jalkojaan hieman sivummas ja laski päätään alemmas saadakseen otteen kupista. Tamma siirsi kookospähkinää hieman sivummas, hörpäten sitten uudelleen sen reunuksilta saaden hyvänolon tunteen virtaamaan koko kehon läpi.

Tamma höristi korviaan uudelleen ja nosti katseensa sitten takaisin tuohon tuntemattomaan oriin.
"Saanen.. saanen kysyä jotakin asiaa?" Tamma aloitti hieman kierrellen ja kaarrellen vakaalla äänellä,
"oletteko kenties Englannista?" Voi miten typerää. Voi miten hiton typerää. Tapaat suloisen, hyvin ystävälliseltä vaikuttavan hienopiirteisen orin ja sinä menet ystävä hyvä kysymään, onko hän Englannista? Unh.
Piirtopäinen tamma nuokautti päätänsä alemmalle tasolle ja vilkaisi sitten syrjäkarein tiskille, josta kävi tilaamassa uuden juoman, tällä kertaa Submarinen, rauhoittavan juoman.
Tamma laski kupin kannolle ja hörppäsi siitä toistamiseen.
"Olen Diana. Nice to meet you."
Meeba
 

Re: What a feeling...

ViestiKirjoittaja Herne » 02. Elo 2011 21:40

Kyllähän tuo tyttö oli häntä korkeampi. Tosin ei kamalan paljoa, vaan olipa silti. Se ei haitannut Hukkaa laisinkaan, lähinnä hän vain ihasteli tamman pitkiä jalkoja ja varmasti tamma itsekin sen huomasi. Hyi sinua, Hukka, töykeää tuijotella sillä tavalla!
Hmm, tuttua kieltä, se keskeytti orin tuijottelun. Englantia? No toki. Sitä hän oli kuullut useinkin kilpakumppaneinsa ja muiden hevosten suusta. Ja tallissakin ihmiset toisinaan sitä puhuivat... Useimmat ihmiset kuitenkin olivat puhuneet Hukalle aina sitä kieltä, jota hän silläkin hetkellä puhui. Lempihoitajakin... Tässäpä kai syy sille, miksei Hukka oikeastaan tiennyt, mistä päin oli alunperin lähtenyt. Olihan ori kuitenkin asunut väliaikaisesti vaikka missä...
"Öh, kiitos..." Hukka hymyili ja asettui katselemaan taas tammaa. Ilmeisesti tuon ulkomuoto kiehtoi vallan hurjasti rautiasta. Ei oikeastaan ollut mikään yllätys.

Hukka katsoi, kuinka tamma joi sellaisesta kulhosta. Mitähän se oli? Kehtaisikö kysyä... Äh. Päättäminen oli niin vaikeaa ja koko tuon tytön olemus sai Hukan pään sekaisin. Tuli niin mieleen vanhat tutut... Pitkäkoipiset tammat ja vauhdikkaat kaverit. Mutta ehkä hän vielä joskus... Kysyisi siis siitä juomasta.

Hukka havahtui ja höristi korviaan.
"Juu, kysy vaan." ori hymyili mahdollisimman lempeästi ja silmäili ruunikkoa. Kyllähän Hukka olisi valmis vastaamaan ihan mihin vain, varsinkin, jos kysyjä oli tuollainen neitokainen...
"Öööm..." Hukka päästi suustaan hiukan tuskastuneen kuuluoisena. Eihän hän tiennyt... Saattoi hyvinkin olla? Olihan Hukka tosiaan elämänsä aikana Englannissakin ollut, mutta olikohan hän syntynyt siellä? Nyt Hukka oli sitten ihan sekaisin.
"En ole varma, missä olen syntynyt..." ori myönsi lopulta hiukan nolon näköisenä ja huokaisi katsellen tammaa kulmiensa alta.
"Englannintäysiverinen kyllä olen mutta..." Hukka mutisi ja naurahti levottoman oloisena. Onneksi hän sai hetken aikaa miettiä...

"Hauska tavata, Diana." ori sopersi ja hymyili lämpimästi.
"Ite olen Hugging Warms, eli Hukka vaan." hän jatkoi ja nyökkäsi tervehdykseksi. Ja sitten Hukan uteliaisuus voitti...
"Tuota... m-mitä nuo juomat on?" Hukka kysyi kulmat kurtussa ja tuijotti tytön kuppia hämillään.
Herne
 

Re: What a feeling...

ViestiKirjoittaja Meeba » 03. Elo 2011 09:46

Ai.. hän ei siis ollut varma. Diana nyökkäsi päällään pienesti, mutta ilahtui aika suunnattomasti kuullessaan orin sanovan olevansa myös Englannin täysiverinen.
"Voi kuinka hienoa, minäkin olen", tamma peitti kuitenkin hieman liioiteltua ilahtuneisuutta ja säteilyä jonkin verran, ainakin yritti, mutta se taitoi näkyä tammasta suoraan.
Aai, että ihan Hugging Warms. Dianan kasvoille nyki vielä leveämpi hymynpoikanen kuin äskettäin.
Sen terävät, pörheät korvat kääntyivät sivuille ja se nyökäytti päätään pienesti Hukan puhuessa.
"Hauska tavata sinutkin, Hukka." Tamma lopetti juomisen kokonaan ja sysäsi kookospähkinänpuolikkaan pois tieltä.
"Ai nämä juomat? Nämä ovat vain tällaisia, vähän veden tapaisia mutta vielä makempia. Makeampia", tamma korjasi lauseen lopussa ja rykäisi huomaamattoman hiljaa nostettuaan pään ylös sivulle.
"Tämä tässä on Submarine, se rauhoitaa yleensä", tamma kertoi hymyillen. "Submarine on varmaan hyvä kaikille."
Diana kaarsi kaulaansa alemmalle tasolle ja vilkaisi hetkeksi maahan huoahtaen.

Missä he olivat? Miksi kaikki olivat jättäneet hänet yksin tälle typerälle saarelle tuntemattomien seuraan..?
Tallille. Hän haluaa takaisin.
Astan oli hukkunut, Lynne jättänyt kokonaan matkan taakseen.
Diana veti syvään henkeä ja nosti päänsä ylemmäs hymyntapaisen nykiessä sen huulille.
"No, Hukka? Oletko sinäkin saapunut tälle saarelle vasta hetkinen sitten?" Tamma vilkaisi lempeillä silmillään oria, joka näytti keskittyvän katsomaan Dianan pitkiä jalkoja. Se ei kuitenkaan haitannut.
Meeba
 

Re: What a feeling...

ViestiKirjoittaja Herne » 03. Elo 2011 14:05

Rautias virnisti ja katsoi hetken kantoa, kuin miettien, mitä seuraavaksi sanoisi.
"Ajattelinkin..." Hukka mutisi ja vilkaisi ympärilleen. Aivan kuten ori oli aavistellutkin... Diana oli näyttänyt niin paljon kotiseudun tytöiltä, että ori oli lähes pakostakin epäillyt tammaa saman rotuiseksi itsensä kanssa. Ja se oli vain plussaa... Hukka tunsi olonsa kotoisaksi. Ehkä hän ei ollutkaan aivan yksin. Jos Diana vaikka olisi kotoisin samasta paikasta, kuin hän... Kuinkakohan vanha tamma oli? Kehtaisiko Hukka kysyä? Vaikka toisaalta, melko turhaa... Ori ei ollut enää lainkaan varma omastakaan iästään. Milloin viimeksi Hukka oli kuullut ihmisten puhuvan keskenään hänen iästään? Oliko siitä tosiaan niin kauan, ettei rautias edes muistanut... Sääli sinänsä. Mutta ikähän oli vain numero, eikö ollutkin? Eiikä Diana varmaan ollut syntynyt samassa paikassa. Ei, ei voinut olla mahdollista. Tuskinpa tamma oli viettänyt lapsuutensa samoilla laitumilla Hukan kanssa.
"Sulla on... kaunis nimi." Hukka sai lopulta sanottua ja yskähti, virnistäen pienesti. Uskalsipa ori nostaa katseensakin ruunikkoon tammaan jälleen, vaikka vähän ujostuttikin.

"Onko ne ihan turvallisia?" ori kysyi, nyt juomat tuntuivat paljon mukavammalta puheenaiheelta, kuin vielä hetki sitten. Ilmeisesti jokin niin, hmm, neutraali ja arkipäiväinen asia oli sittenkin Hukasta turvallisempaa, kuin Dianan ulkonäön kehuminen. Tyttöhän olisi pitänyt häntä kuitenkin ihan pönttönä, jos hän olisi kertonut kaiken sen, mitä Dianasta ajatteli! Kuten esimerkiksi ne jalat, ooo, ne jalat... Niin kauniit.
"Onko niitä muunkin laisia?" Hukka havahtui kysymään ja silmäili kulhoja, joista tamma oli juonut. Uskaltaisikohan ori itsekin maistaa? Olisiko tuollaiset hyväksi Hukan kunnolle... Ainiin, pitäisi varmasti treenata. Voisi vaikka mennä metsään juoksemaan, siellä oli sopivan haastava maasto. Tai sitten tasangolle kiitämään... Kiitämään kuin tuuli ja vieläkin nopeammin! Tuuli jäisi kakkoseks, haha. Hukkahan oli nopea... Piti vain yksinkertaisesti olla paras.

"Hm?" Hukka nosti katseensa taas tammaan.
"Aivan... Juu... Olen." ori vastasi sitten kiireesti, hiukan nolostuneenkin näköisenä. Keskity, Hukka! Haaveileminen ei nyt auttaisi.
Herne
 

Re: What a feeling...

ViestiKirjoittaja Meeba » 04. Elo 2011 18:00

Tamman kurkusta koreili lempeä, pienehkö naurahdus Hukan kehuessa sen nimeä.
"Kiitos vain", ruunikko nosti päätään aavistuksen verran korkeammalle ja käänsi nätit ruskeat korvansa eteen kuunnellakseen Hukan puhumista.
Tamma työnsi kuppiaan sivummalle ja vilkaisi Hukkaan joka oli aloittanut taas puhumisen.
"On ne kai jos niitä ei ota liikaa", Diana tokaisi hieman töksähtävästi.
"Ja on tietääkseni." Ruskea pää nuokahti alemmalle tasolle ja se vilkaisi tiskiä.
"Tuossa tiskillä niitä voi kysyä."

Valkea ori käveli suoraan tiskille, ja Diana hätkähti. Se näki taas näkyjä, ei se voi olla Astan.
Tamma perääntyi taaksepäin päätään pudistellen ja väänsi kasvoilleen epätodellisen, toivottoman hymyn.
Se oli hämmentynyt, ei se voi mitenkään olla, ei sitten mitenkään! Ja JOS, niin miten..?
Tamma vilkaisi hetkeksi muualle ennenkuin palasi takaisin Hukkaan ja sen lihaksikkaaseen vartaloon.
Ooo, hieno pää ja niin hienot silmät. Tamma laski päätään uudelleen ja vilkaisi sitten tiskille jossa valkea hevonen oli hetki sitten ainakin ollut. Mutta nyt ei. Voikko tarjoilija tai mikälie peruutti ja lähti hakemaan tilattua drinkkiä.
Mutta mitä..? Eihän.. Eihän se voinut olla, jos tamma oli vain kuvitellut.
Seuraavan kerran kun valkea ori kääntyi katsomaan tamman suuntaan. Ja ne silmät.
Niitten läpitunkeva katse. Diana tunsi olonsa ahdistuneeksi, hämmentyneeksi ja hyvin pelokkaaksi.
Ei se voi olla, hemmetti vieköön!
Meeba
 

Re: What a feeling...

ViestiKirjoittaja Herne » 20. Loka 2011 11:50

//Anteeksi hirveästi kesto.. :(

Hukka hymyili hiljaa tamman naurulle, katseli tuota lempein silmin ja näytti miettivän jotakin. Miettivän, mutta mitä... Hukka vaikutti hiukan vaivaantuneelta, mikä ei toki ollut suurikaan yllätys, mutta silti... Diana varmasti ennen pitkään huomaisi, kuinka hämmentynyt ori oli, kuinka hän ei osannut sanoa tai tehdä mitään, etenkään sellaista, mitä oikeasti olisi halunnut. Miksi kohtalo kuljetti Hukan nyt niin kiusallisiin tilanteisiin... Vaikka oikeastaan ori ei edes olisi halunnut jäädä paitsi sellaisista asioista. Töissä kun sellaiselle ei ollut jäänyt aikaa, ja kai Hukan piti nyt sitten ottaa ilo irti vapaudestaan, kokeilla rajojaan ja tavata sellaisia kauniita tammoja... Jos ne kauniit tammat vain hyväksyisivät Hukan seuraansa.
"Mikähän on liikaa..." ori tuumi ääneen ja laski katseensa hymyillen hiukan leveämmin. Pitäisiköhän hänenkin kokeilla... Jos ihan vähän vain maistaisi, ja jättäisi sitten juomatta jos ei olisi hyvää tai muuten alkaisi kaduttaa. Niin, helppoa kuin mikä.
"Voisin käydä kysymässä." Hukka totesi oltuaan jo hyvän tovin ihan hiljaa, mietittyään mitä pitäisi tehdä, ettei se vaikuttaisi hölmöltä, ja miten se jokin piti tehdä, ettei hän sössisi koko touhua. Hukka alkoi olla hetki hetkeltä tarkempi tekemisistään... Kai ori halusi tehdä vaikutuksen Dianaan. Hassua sinänsä, että kun Hukka yritti keskittyä liikkeisiinsä ja tekemisiinsä, etenkin puhumiseen, kaikki arkipäiväinenkin tuntui yhtäkkiä vaikealta. Lihaksetkin tuntuivat kumman jäykiltä...

Hukka nyökkäsi tammalle ja peruutti sitten pois kannon luota, kääntyi lähteäkseen tiskille. Kankeista liikkeistään huolimatta rautias pyrki liikkumaan sulavasti, tai ainakin miehekkäästi... Joten onneksi matkaa ei ollut pitkälti. Ori olisi muuten vain sotkeutunut jalkoihinsa tai jotakin...
Tiskille päästyään Hukka silmäili eteensä ilmaantunutta baarimikkoa, hymyili ja tilasi Honeyn. Sen saamista Hukan ei tarvinnut odottaa juuri silmänräpäystäkään, joten ori kiitti nopeasti ja lähti melkein heti saavuttuaan. Siis vain pikainen käynti tiskillä...
Sitten rautias palasi ihanan Dianan luo ja laski kupin hampaistaan kannolle. Turkoosin värinen neste näytti oikeastaan aika houkuttelevalta...
"Onko kaikki okei?" Hukka kysyi katsellen tammaa, ja empi maistaa juomaansa.
Herne
 

Re: What a feeling...

ViestiKirjoittaja Meeba » 27. Loka 2011 20:22

Hukka näytti olevan hieman mietteissään mutisten jostakin.
"Mene vain", Diana hymyili hieman hermostuneesti, tutkien valkeaa hevosta silmät tuikkien.
Hukka lähti tiskille tilaamaan jotain juomaa, mutta palasi ihan yhtä nopeasti kuin oli lähtenytkin.
'Onko kaikki okei? Ori kysyi Dianalta.
"On, on... minä vain.. luulin nähneeni erään menneisyyden kaverin."
Ruunikko heilautti häntäänsä kiusautuneena, upottaen turpansa takaisin hörppiäkseen makeasta Submarinestaan loput suuhunsa. Olo oli parempi, mutta valkoinen hevonen oli taas kadonnut. Toivottavasti Dianasta ei tule vainoharhaista...

"Hukka?" Diana aloitti suupielet nykien, luoden lopulta nätin hymyn. "En tiedä olenko vähän tyhmä, mutta haluaisin tietää ikäsi. Siis ihan - ihan... ihan huvin vuoksi vain. Minä voi kertoa omani. Voin", tamma jatkoi korjaillen sanojaan, silmiänsä suloisesti räpytellen. Suklaanruskeat silmät kohdistuivat jälleen komeaan, lihaksikkaaseen oriin.
"Jos sinä parin drinkin jälkeen haluaisit kenties lähteä ottamaan juoksukisaa?" Diana kysyi varovasti, hymyillen edelleen. Hoho, ei tietenkään kaatokännissä, ei todellakaan, silloin molemmat aika varmasti kuolisivat edes koettaessaan juosta. Diana virnuili ajatukselle, kunnes vilkaisi toistamiseen Hukan komeita, suuria silmiä.
"Tiedätkö, on kiva tavata joskus joitain, jotka.. tiedäthän, ymmärtää sinua. Minulla on nyt yksi seuranani", ruunikko jatkoi puheenaihetta kehitellen. Puheenaihetta tuskin olisi hyvä puhua.

[Ei hätiä mitiä (:]
Meeba
 

Re: What a feeling...

ViestiKirjoittaja Herne » 05. Tammi 2012 20:28

Hukka ei ollut ihan varma, kuinka olisi pitänyt reagoida siihen mitä tamma sanoi. Tietysti moisesta lausahduksesta tuli orille mieleen sen omat vanhat kaverinsa, joita toki olisi kiva taas nähdä. Mielelläänhän rautias turisisi niitä näitä laukakkavereiden kanssa ympäri maailmaa ja vaihtaisi viimeisemmät kuulumiset kaikesta tapahtuneesta... Voi, Hukka kuvitteli mielessään kuinka kaikki hänen tallikaverinsa repeäisivät hirnumaan kun kuulisivat, että hän oli leikkinyt villihevosta keskellä ei mitään sellaisen onnettoman tapahtuman takia... Ja varmasti ainakin se yksi kerskaileva ori joka oli kerran seissyt nurkkakarsinassa aivan Hukan vieressä, olisi kateudesta vihreä kun kuulisi, että hän oli tavannut sellaisen pitkäjalkaisen täysiveristytön... Hukka voisi hiukan paisutella tapahtunutta ja kertoa todella hullun version kaikesta. Mutta... ensin piti päästä kotiin.
"Hmm... Saanko mä kysyä, että miten sä päädyit tänne?" Hukka päätti kysyä sitten ja hamusi jotakin tehdäkseen kuppia huulillaan. Ihan pienen hörpyn ori otti, ja se maistui hyvältä... Yllättyneen näköisenä rautias nosti taas päänsä ylös ja loi katsahduksen Dianaan.

Orin ilme valpastui, kun Diana lausui hänen nimensä. Uteliaana, ehkä vähän hermostuneenakin tulevasta, rautias höristi korviaan ja katseli tammaa, mutta tuon silmien räpyttely sai Hukan hämmentymään ja painamaan katseen takaisin kannon pintaan. Jos mitenkään olisi ollut mahdollista, Hukka olisi punastunut melko rajusti.
Ja eihän vain voinut olla totta... Halusiko tuo tyttö vielä juostakin? Hukan sydän alkoi takomaan ihan ylikierroksilla.
"T-tottahan toki, olis aika... kivaa ja silleen, heh." Hukka takelteli ja hymyili vähän hämillään Dianalle, joka näytti hetki hetkeltä kauniimpana. Hukan mahassa taisi olla perhosten sijaan virtahepoja.
"Olen..." ori aloitti ja yskähti kurkkuaan selvitellen, suoristaen ryhtiään jotta näyttäisi mahdollisimman miehekkäältä.
"... olen samaa mieltä, on..." Hukka ehti sanoa kunnes höristi taas korviaan ja kallisti päätään. Vasta siinä vaiheessa ori oli tajunnut kunnolla mitä Diana oli sanonut... Ja se jos mikä sai oripojan polvet veteliksi.
Herne
 


Paluu Magic Drink

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron