Siellä mieli lepää

Rannan hiekka on hyvin hienojakoista ja pehmeää. Vesi on vilpoista, ja siinä on hyvä vilvoitella, mutta kannattaa varoa vedessä joskus seilailevia petoja tai voimakkaita virtauksia. Talvisin veden pinta on umpijäässä, eikä sitä saa murrettua kovin helposti.

Siellä mieli lepää

ViestiKirjoittaja Maikku » 25. Heinä 2012 23:20

// Mukaan Woweli & Koi //

ARAGO

Rantahietikolla tuulee niin paljon, että hienojakoisin hiekka lentää mukana. Aurinko oli kääntynyt iltapäivään, keikisteli jo matalemmalla porottaen kuumasti. Horisontissa lähestyi valkea pilven hattara. Hiekkatuuli ei ollut raskas, pikemminkin kevyt ja laantumaan päin. Tasangon kautta kulkenut valkea ori seisoskeli hiekassa hymyillen poissaolevasti. Arago. Kimo ori antoi tuulen leikitellä jouhia, kuljettaa niitä mukanaan ja sitten viskata takaisin. Hän mietti uniaan, menneisyyttään saarella ja sitä kuinka kauan olikaan kulunut aikaa saarelle rantautumisen jälkeen. Tämä koti oli hautaan asti. Kunhan se hauta vaan ei olisi liian lähellä.

Tuuli alkoi tyyntyä jo lähes täysin. Aivan kuin se olisi laiskuudessaan luovuttanut kun ei oria liikkeelle saanut. Arago yritti ymmärtää niitä kahta hevosta, jotka olivat yrittäneet saada hänet hengiltä. Minkä takia? Oliko heidän tarkoituksensa satuttaa Gamettea? Mutta eikö siinä tapauksessa Gem olisi saanut tietää siitä jotenkin? Hän ei vain ymmärtänyt, vilkaisi jaloissaan olevia rupia ja antoi suunsa mennä mutruun. Eivät haavat jäisi ikuisesti, mutta pitkäkestoisia ne olisivat. Kaunis turkki oli saanut korsituksekseen rusehtavia rupia, joiden alla haavat yrittivät epätoivoisesti parantua. Ei Arago kaivannut moista elämää. Rauhallinen perhe-elämä oli kuitenkin ollut liikaa pyydetty, mitä ilmeisemmin.

Kyllähän sellainen opetti. Arago hymähti ajatukselleen ja palasi mielensä pohjilta merenrannalle. Kauempana hän erotti hevosia. Olisivatkohan nuo tulossa kohti? Pääsisikö hän neuvomaan uusia rantautujia alkuun?
Maikku
 

Re: Siellä mieli lepää

ViestiKirjoittaja Wohweli » 26. Heinä 2012 00:06

NOLLATOLERANSSI

Rantautuminen oli ollut takkuisan ikävä. Kun viimein sain maata kavioideni alle tuntui siltä, kuin en olisi voinut enää lainkaan pysyä pystyssä. Halusin vain vajota rantaan, aivan veden ja hiekan rajalle. Olin uupunut matkan teosta, mutta myös oma masentunut mieleni painoi minua väistämättä alaspäin. Angstaava kakara joka ei osannut tehdä mitään oikein oli nyt saapunut tänne... Jonnekin...

Seisoin jalat vapisten siinä hetken paikallani. Haukoin vain henkeäni ja se aiheutti pistelevää tunnetta keuhkoillani. Maistoin yhä suussani meren suolaisen veden enkä voinut maaritella makua ihanaksi. Harjani vaaleat kutrit olivat liimautuneet suoriksi kaulaani vasten ja myös häntäni tuntui raskaalta kantaa. En halunnut liikkua lainkaan, tahdoin vain kivettyä paikoilleni. Ajan sanottiin parantavan haavoja, mutta vain haavat parantaisivat minun aikani. Ilman kipua, tätä raskaan uupumuksen tunnetta olisin ilmeetön kuori, joka ei tuntisi mitään. Henkäisen jälleen syvään ja varoen kohotan päätäni. Niskani ovat täysin jumissa, oli pää matalana kulkeminen alkanut vaatia veronsa. Itseltään vain sopi kerta toisensa jälkeen kysyä: miksi tein tämän itselleni? Kysymys jota saattoi toistaa jatkuvasti, mutta ikinä en ollut keksivä siihen järkevää vastausta. Joskus olin vakuutellut itselleni, että en ansainnut parempaa. Minä olin syntynyt toivottuna, mutta muuttunut hylkiöksi äitini kuoleman ja isäni lähdön myötä.
Se oli hänen vikansa kaikki. Hän aiheutti tämän minulle. Ja vain hän voisi lopettaa minun sieluni kirkuvan valituksen.

Notkautan laiskasti korviani ja suon toisen takajalkani lepo asentoon. Silmäluomeni ovat puoliksi kiinni ja mieleni tekee painaa ne umpeen saakka. Nähdä pelkkää mustaa ja kuulla harmoonista veden solinaa.
En suo itselleni tätä mahdollisuutta. En ansainnut sitä. En vielä. Minun olisi ensiksi suotava itselleni jotakin pientä syötävää ja täten huolehdittava ulkoisesta kuorestani, ennen kuin saisin vajota oman pääni sisään. Se oli pinttynyt tapa joka ei helpottanut oloani lainkaan, mutta auttoi silti jollain epämääräisellä tavalla.

Keinautan itseni liikkeelle. Askeleeni ovat niin laiskat, että eteenpäin yrittäessäni siirsin jalkojani vasta sitten, kun oli lähes vaarana kaaduta hiekkaa vasten. Laahustan pää painuneena kasvillisuutta kohden ja kurotan repimään pari heinän kortta suuhuni. Minulla ei milloinkaan ole ollut kehuttava ruokahalu siksi nytkin sallin leukojeni jauhaa tätä moskaa pelkästään oman hyvinvointini ja pakon tähden. Olin pitänyt itseäni nälässä usein, jopa silkalla merkityksettömällä tarkoituksella, mutta aina lopulta päättänyt antaa itselleni mahdollisuuden pienentää tuskiani.
Ruokahaluani niittää tällä kertaa myös ajatus siitä, että isäni oli täällä. Ei täällä rannalla, mutta tällä saarella. Hänen oli pakko olla. Syvemmät mietteet saavat kylmätväreet riipimään selkärankaani. Jäystän heinää laiskasti ja saan sen näyttämään hyvin väkisin tehdyltä.
Wohweli
 

Re: Siellä mieli lepää

ViestiKirjoittaja Koi » 26. Heinä 2012 13:48

Vihm

Tamma räpäytti silmänsä auki täynnä uutta energiaa ja intoa. Sen päässä tykytti vain yksi sana.
Vapaus, vapaus.
Se ravisti tuulen mukana lennelleen hiekan sirut päältään ja käänteli päätään nähdäkseen ympärilleen. Se havaitsi rannalla muitakin.
Innokkaasti se pyörähti ympäri ja pää korkealle nostettuna, korvat hörössä tarkasteli toisia. Vaivoin se sai estettyä riemunkiljahdusta nousemasta kurkustaan.
Innokkaasti vähän täristen se lähti ravaamaan hietikolla kohti valkeaa sitä itseään korkeampaa hevosta.

"Hei! Kukas sinä olet?" se huusi jo kaukaa toiselle hevoselle.
Lähempänä se havaitsi rupisia haavoja toisen valkealla kaulalla ja pysähtyi hieman epäröiden.
'Mistä nuo ovat tulleet? Onko tämä sittenkin sellainen paikka, kun se edellinenkin?' se mietti hermostuneena. Mutta sitten se kokosi itsensä ja naurahti mielessään.

"Minä olen Vihm", se esittäytyi ja käänsi päätään, jotta saattoi katsella vasemmalla silmällään oria.
Samalla se myös mietti miltä itse näytti. Sen papurikkotäpläinen kimo karva tuskin kiiltelisi puhtaana ja harja hohtaisi valkoisena. Luultavasti sen karva oli liimautunut kiehkuroille suolavedestä ja muuttunut harmahtavaksi hiekasta ja pölystä. Harja sojottaisi jälleen kerran miten sattuu, osaamatta päättää kummalle puolen kaulaa laskeutuisi. Liikkeetkin olivat töksöttäviä innosta ja kipeistä lihaksista.

Se tärisi osittain innosta, osittain jännityksestä. Eikä tälläkään kertaa malttanut pysyä aloillaan, vaan steppasi pöllyttäen hiekkaa tuulen vietäväksi. Vihm ei kerrassaan pystynyt hillitsemään intoaan, joka pienen levon jälkeen pyrki taas pintaan.
'Tämähän on oikeasti mahtavaa! Saari täynnä villihevosia, pientä kränää laumojen välillä, leviävä epidemia ja laumattomia, jotka taatusti hautovat päässään juonia. Siistiä!' se riemastui muistaessaan niinkin paljon johtajattarensa puheista. Tai totta kai, Loskaahan se olisi jaksanut kuunnella paljon kaueminkin.
Jälleen kerran tamman ajatukset lähtivät harhailemaan ja hetken kuluttua se jo suunnitteli jotain kivaa, mitä voisi järjestää tuon orin päänmenoksi.
Koi
 

Re: Siellä mieli lepää

ViestiKirjoittaja Maikku » 27. Heinä 2012 00:24

Arago hymyili toiselle hevoselle, joka oli tullut lähemmäksi. Toisella suunnalla oleva toinen hevonen, vähän tummeman värinen taasen ei ollut liikkunut lähemmäksi oria. Huolestuneena tuo pohti, olikohan toinen varmasti kunnossa. Seisoskeli heinätupsun kohdalla ja näytti näykkivän sitä ilman ruokahalua. Tämä hänen luokseen kävelevä selvästikin oli, käveli pirteänä saaden hyvänolonsa tarttumaan hailakalla ololla liikenteessä olleeseen Aragoonkin.

"Olen Arago, hauska tutustua", hän sanoi hymyillen papurikkokuvioiselle.
"Oletko uusi täälläpäin?" hän sitten tarkisti ystävälliseen sävyyn ja otti askeleen eteenpäin katsellen papurikkoa.
"Tuletko kanssani tarkistamaan hänen kuntonsa?" Arago kysyi hiukan huolestuneemmalla sävyllä ja huitaisi päätään tummemman hevosen suuntaan. Sen sanottuaan Arago lähti kävelemään merenrannalla eteenpäin tarkistaen, seurasiko Vihm.

"Hei", ori aloitti ystävällisellä äänellä, kokeillen millä tuulella tumma tamma oli.
"Oletko uusi täällä?" tältäkin tammalta Arago tenttasi, pysytellen rauhallisessa ja ystävällisessä äänensävyssä. Hän pelkäsi, että törmäisikin johonkin hyvin säikkyyn tapaukseen ja varoi sen takia alusta alkaen sanojaan. Ei olisi mukava säikäyttää uutta tuttavuutta heti alunalkaen. Se jos mikä takaisi epämiellyttävän alun.
Maikku
 

Re: Siellä mieli lepää

ViestiKirjoittaja Wohweli » 27. Heinä 2012 02:32

Vasta nyt kiinnitän vähäistä huomiota muihin läsnäolijoihin. Rannalla oli minun lisäkseni kaksi muuta hevosta. Kaksikko näytti hetken jutustavat kaksin, mutta nyt näyttikin pahasti siltä, että ainakin valkoinen niistä oli tulossa tähän suuntaan. Nielen heinät maltillisesti enkä kiinnitä toisen lähestymiseen mitään huomiota, sillä eihän minua oikeasti kiinnosta. Puuskahdan hiljaa ja kohotan pääni kääntyäkseni katsomaan arpista oria joka oli luokseni saapunut.

Se tervehtii minua ystävällisesti, mutta saa minulta vastalahjaksi tylsähkön ilmeen väsyneillä silmillä. Tyydyn vastaamaan tervehdykseen pelkin elein ja nykäytän pienesti toista suupieltäni.
Ori jatkaa tuttavallista lähestymistä ja kysyy olinko uusi. Siinä vaiheessa nuoruuteni jääräpäisyys ja kova suinen asenneottavat minussa valtaa.
"Ihan tarpeeksi uusi," töksäytän. Ori oli huimasti vanhempi, kuin minä ja se sai minut hieman epävarmemmaksi. Olinko varmasti turvassa toisen lähellä?
"Ihan tiedoksesi kaltaisesi vanhukset jotkat tulevat likkoja beachille stalkkaamaan eivät kiinnosta minua," puhun sen toivossa, että näiden väkevien sanojen johdosta ori jättäisi minut vain rauhaa. En toivonut seuraa. En ainekaan tuollaisesta ikälopusta.
"Pedari pappa voi hilata kalisevat vanhuksen luunsa muualle lähettyviltäni," jatkan vielä ja samalla mielessäni yritän rukoilla orin poistumisen puolesta.

Voimani olivat äärimmillään, mutta hevonen saaliseläimenä ei milloinkaan näyttänyt kipuaan, siksi se ei juuri ulospäin näkynytkään. Vasta, kun silmä luomeni alkavat tippua ja jalkani katoavat altani voi havaita, että lämpö, nälkä ja väsymys olivat vetäneet minut ihan piippuun. Rojahdan siihen lähes valkean jalkoihin ja korvissani humisee enkä kuule ympäristön ääniä selvästi. Hengittäminen tuntuu vaikealta, uuvuttavalta ja siltä, ettei sitä jaksaisi enää kauaa tehdä. Jalkani värähtelevät ja päähäni jomottaa. Lopulta silmäni sulkeutuvat ja menetän tajuni.

» Tälläinen käänne tällä kertaa. :D
Wohweli
 

Re: Siellä mieli lepää

ViestiKirjoittaja Koi » 27. Heinä 2012 09:38

Vihm helpottuu, kun toinen hymyilee ja vastaa ystävällisesti.
Ei ole siis syytä huoleen.
"Jep, niinkin voisi sanoa", se vastaa, kun toinen kysyy, onko se uusi.
Ori kehottaa sitä seuraamaan toisen rannallaolijan luo. Vihm lähtee mielellään.
Se käveli vähän toisen jäljessä ja poukkoili innoissaan puolelta toiselle.
Se jäi hieman etäämmälle, kun he pääsivät toisen tamman luo. Vihm järkyttyi kuullessaan, mitä muukalainen laukoi Aragolle, ja hetkeksi sen innostuskin laantui. Ja kun vieras tamma lysähti maahan, Vihm oli valmis pinkomaan pakoon.
"Kuoliko se?" tamma kysyi huolissaan ja katsahti Aragoa ainoalla silmällään.
Se polki hermostuneena hiekkaa. Sitten hyvin varovasti se astahti lähemmäs ja kumartui maassa makaavan puoleen.

"Hengittää", se huoahti helpotuksesta ja peruutti hieman kauemas.
'Mitä meidän nyt pitäisi tehdä? Tässä välissä ihmiset astuvat kuvaan ja...' tamma ravisteli päätään ja muistutti itselleen, ettei ihmiset enää puuttuisi sen, tai kenenkään muun saarelaisen, asioihin.
"Mitä me nyt tehdään?" se sanoi ja kääntyi nyt vanhemman orin puoleen.
Se alkoi tahtomattaankin käydä kierroksilla ja taas vähän innostua. Loppujen lopuksi, tämähän oli aika siistiä, pelastusretkellä uuden tuttavuuden kanssa. Kunhan vain muukalainen selviäisi.
Koi
 

Re: Siellä mieli lepää

ViestiKirjoittaja Maikku » 02. Elo 2012 20:11

Onneksi Vihm seurasi minua. Jos hän olisi ollut haluton seuraamaan, olisin ollut papurikkotäpläisen ja tuon kirjavan välissä. Halusin auttaa molempia, joten uskoakseni tämä oli paras ratkaisu kaikille. Hymyilin Vihmin innokkuudelle, etenkin sen jälkeen kun hän kertoi olevansa uusi.
"Niin me kaikki joskus", vastaan rennosti.

Tämä nuori ja kaunis tamma, suklaanvärisen turkkinsa kanssa sai minut melkein hätkähtämään hämmennyksestä. Aluksi en saanut mitään vastausta ja sitten sain osakseni moista törkeyttä!
"Minä tulin rannalle auttaakseni rantautuneita", sanoin vastaan tammalle rauhallisesti, antamatta lyhyen suuttumukseni vilahtaa siinä laisinkaan. Ehkä äksyily oli vain hänen tapansa reagoida, kun kaikki ympärillä oli uutta ja outoa?

Äkkiä tamma lyhistyikin maahan. En ehtinyt reaogida, en tukea tai auttaa lainkaan. Hän oli nuoren, kokemattoman tamman kanssa auttamassa toista nuorukaista. Minulla ei ollut hajuakaan mitä pitäisi tehdä! En todellakaan ole tottunut toimimaan moisessa tilanteessa.

"Ei hän kuollut, menetti tajuntansa", täsmennän tarkistettuani ensin vatsan säännöllisen kohoilun. Pohdin syytä tajunnan menettämiselle hiljaa mielessäni. Olikohan tamma kipeä? Uupunut? Juonut liikaa merivettä? Syitä saattoi olla vaikka kuinkapaljon! Mitä minä tekisin?

"En tiedä mitä pitäisi tehdä.. Hän on voinut menettää tajuntansa mistä syystä tahansa. Kumpa osaisin auttaa! Täytyisi varmaan yrittää löytää joku ammattitaitoisempi, joku joka ymmärtäisi tälläisen päälle", mutisen huolestuneeseen sävyyn.
Maikku
 

Re: Siellä mieli lepää

ViestiKirjoittaja Wohweli » 02. Elo 2012 21:28

Tajuntani hämärtyessä en kykene ajattelemaan. Makaan vain lähes hievahtamattakaan kaksikon jalkojen juuressa ja sain epäilemättä aikaan melkoista hämmennystä. Olin heikko.

Hiljattain alan kuulemaan keskustelua, joka on minulle merkki siitä, että aloin saamaan tajuntaani takaisin. Oloni on epämukava. Olla nyt kahden ventovieraan huomion keskipisteenä. Mieleni teki vain madella pois tilanteesta ja jatkaa elämää jossain kaukana niin, kuin mitään ei olisi milloinkaan tapahtunut.
Raotan hieman silmiäni. En osaa määrittää aikaa jonka olin tajuttomana, mutta uskoakseni kyseessä oli lyhyt uupumuksesta johtuva pökerrys. Päätäni särkee, mutta en tainnut onnistua kolauttamaan sitä edes mihinkään.
Ynähdän hieman hereillä olemisen merkiksi ja irvistän pienesti päähäni kohdistuvan jomotuksen vuoksi. Nostan hieman päätäni ja siirryn hitaasti kyljeltäni makaamaan mahalteni. Pidän yhä silmäni ummessa. Pian päässäni alkaa kuitenkin vinkumaan. Se vihloo korviani ja tuntuu räjäyttävän tajuntani.
"Sammuttakaa se!" komennan tiedostamatta, että kaksikko ei kuullut tätä päätäni riivaavaa ääntä.
"Jumalauta, sammuttakaa se jo!" kiljun raivoissani ja ravistelen päätäni villisti, toiveena päästä äänestä eroon. Korvani ovat tiukasti luimussa ja ilmeeni kertoo, että tämä oli oikeasti tukalaa. Oireet olivat täysin uutta, en ollut ennen tälläistä kokenut.
"Tehkää nyt jotain!" parahdan ja voin tuntea miten kivun ja kärsimyksen yhteisvoima nostattaa kyyneleitä silmiini. Ääni ei tunnu lakkaavan vaan raikaa pääni sisällä todella epämiellyttävästi ja nostatti vielä päänsärkyäni.
"Auttakaa," anelen hieman hiljentyneemmällä äänellä, kuin olisinkin yllättäin valmis alkamaan itkeä ihan urakalla.

En tiedä mikä minua vaivaa, enkä ole siitä edes kovin kiinnostunut, rukoilen vain jossain takaraivollani, että tämä loppuisi jo.
"Sattuu," inisen surkeasti.
Hetkessä saan päähäni jotakin järjetöntä ja kuvittelen, että syy oli kaksikossa. He aiheuttivat tämän minulle. En saa mieleeni miten he olivat homman järjestäneet, mutta muuta ratkaisua en keksi, he olivat syyllisiä.
Pomppaan sitten siitä ylös ja pakitan kauemmas kaksikosta. Käyttäydyin varmaan, kuin riivattu, mutta se oli yksin heidän syynsä!
"Älkää tulko lähelleni," komennan kova äänisesti sen tähden, että kuulin oman ääneni pääni vinkuvan äänen ylitse.
"Te teitte täämän minulle!" syytän sitten ja olen joka lihastani myöten jännittynyt, täysillä valmis juoksemaan niin lujaa karkuun jos tilanne vaatisi.
Wohweli
 

Re: Siellä mieli lepää

ViestiKirjoittaja Koi » 03. Elo 2012 12:12

Olin neuvoton. Jos tuo upea orikaan ei osannut sanoa, mitä tehdä, mitä sitten pitäisi tehdä?
Päässäni oli taas aivan liikaa ajatuksia.
En tavoittanut yhtäkään. Niinpä sitten vain seisoin ja tuijotin tammaa antaen ajatusteni laukata.

Sitten tamma alkaa huutamaan jonkin sammuttamisesta. 'Hullu' ajattelen ensimmäisenä. Sitten häpeän, että ajattelin niin. Tamma pyytää apua ja haluan auttaa, mutten kerrassaan tiedä miten. En ole tottunut ratkaisemaan pulmatilanteita yksin. Tai, enhän minä nytkään ole yksin. Yritän koota ajatukset, jotka pyörivät hullunlailla päässäni. Oma oloni oli melko hyvä, kun pääsin rantaan. Ainoastaan lihakset vihoittelivat. Se taas saa minut huomaamaan kuinka kipeät ne yhäkin ovat. Minunkin tekisi mieli vain ynistä ja valittaa niistä, mutta sitten tulen ajatelleeksi, että toiset taatusti kärsivät enemmän.

Tamma nousee ylös ja huojennun.
Kaikki on taas hyvin.
Olen juuri sanomassa jotain rempseää, kun tamma käskee pysyä loitolla ja vaikuttaa hyvin hermostuneelta. 'Hullu, sehän on ihan hullu' päässäni takoo.
Sitten ravistelen taas hurjasti, jotta pääsen ikävistä ajatuksista. Mínun täytyisi todella hävetä. Tammahan on juuri rantautunut ja kaikesta päätellen matka on ollut hyvin raskas.
"Ihan rauhassa vaan. Emme me sinua aio satuttaa, emmekä taatusti tehneet tuotakaan sinulle. Olet juuri rantautunut raskaalta matkalta. Ehkäpä voisit vähän levätä?" sanon mahdollisimman hitaasti ja rauhallisesti ja toivon, toivon, etten kuulosta mitenkään töykeältä tai pomottelevalta. Olisi ehkä ollut viisaampaa jättää puhuminen Aragolle. Sehän vaikutti hyvin hillityltä ja rauhalliselta, viisaalta. Ja se oli kuitenkin ollut täällä paljon kauemmin kuin minä.

Haluan selvittää tilanteen, koska se on minulle hyvin epämiellyttävä. Kuin kärpänen, joka ei jätä rauhaan.
"Haluamme vain auttaa", kuiskaan vielä hiljaisesti ja katson ainoalla mustalla silmälläni vierasta tammaa.
Yleensä ratkaisen ongelma-tilanteet rempseällä luonteellani ja jollain pikku jekulla. Nyt minusta tuntuu, että se vain pahentaisi asioita. Huokaan syvään ja yritän pitää ajatukseni kasassa.
'Nyt ei saa tehdä mitään harkitsematonta' ajattelen, vaikka se tuntuukin mahdottomalta tehtävältä. Mitä muuta muka olen elämäni aikana tehnyt, kuin järjestänyt harkitsemattomia tempauksia?
Koi
 

Re: Siellä mieli lepää

ViestiKirjoittaja Maikku » 08. Elo 2012 23:09

// asd, hiivatin Nolla. Miten tuollaista nyt sitten auttaa? x) //

Hiekassa maannut uusi tuttavuus, joka oli kertaalleen menettänyt tajuntansa, aiheutti harmaita jouhia. Hän oli selvästikin hyvin, hyvin rasittunut matkasta. Sellaiseen päätelmään tulin. Kun hän käski yhtäkkiä herättyään meitä sammuttamaan sen, minun teki vain mieli hölmösti kysyä mikä se. Pahaa teki kuulla, että häneen sattui.
"Lepää rauhassa, olet varmasti hyvin rasittunut.. Caraliaan ei ole mikään helppo ja lyhyt matka tulla", sanoin rauhoittelevaan ja ystävälliseen sävyyn. Kaikesta huolimatta tunsin epäonnistuneeni, kun hän nousi yhtäkkiä ylös ja kielsi meitä menemästä lähemmäksi. Vihm yritti auttaa minua, mutta tunsin meidän olevan kovin heikoilla hänen kanssaan.

"Me yritämme auttaa, merivesi on aiheuttanut sinulle suuria kipuja. Ei mitään hätää. Mene takaisin makuullesi ja lepää", yritän neuvoa häntä rauhoitellen. Halusin oikeasti auttaa, vilkaisin apua hakien Vihmiin, joka seisoi vierelläni. Voisiko papurikkotamma osata mitään, joka auttaisi meitä tässä ongelmassa? Tällä hetkellä ainoa positiivinen asia, jonka löysin oli se, että hän oli herännyt. Tajuton hevonen vielä tilanteesta olisi puuttunutkin. Katsoin kaunista, mutta huonotuulsita tammaa ystävällisesti, kuvitellen tahtonivoimalla rauhoittavani hänet. Harmi, ettei sellainen toimi.

"Jos vaikka keskustelisimme vähän ja tutustuisimme, niin varmasti huomaat, että me olemme kivoja tyyppejä. Emme tahdo pahaa", vakuuttelen tälle tammalle vielä ja vilkaisen uudestaan Vihmiä. En tuntenut häntä lainkaan vielä, mutta toivoin todellakin sillä vähäisellä perusteella jota olin häntä nähnyt ja tarkkaillut, että hän oli kanssani samalla aaltopituudella.
Maikku
 

Re: Siellä mieli lepää

ViestiKirjoittaja Wohweli » 09. Elo 2012 13:59

Kaksikko yrittää puhua Nollalle mukavia ja järkeä, mutta ne osittain jopa käyvät hukkuneeksi tamman pään sisällä riivaavan äänen alle. Suklaakarvainen ravistelee melko voimalla päätään tavoitteenaan yhä karkoittaa pään sisällä mökää pitävä ääni. Helmenvalkeat hampaatkin hän oli nipistänyt tiukasti yhteen ja safiirisilmät oli puristettu kiinni. Kirjava heitteli yhä pienesti päätään, mutta siitä ei tuntunut olevan juurikaan avuksi. Tällä kertaa Nolla ponnisti takasilleen ja yritti etusillaan saada päätään hierottua. Kuin riivatun käytös kertoi varmasti sivusta seuraaville, että kipu oli todella sietämätöntä, suorastaan myrkyllisen huumaavaa. Lopulta spalashed white kuvioinen laskeutui maahan hengästyneenä ja peruutti muutaman askeleen verran vain saadakseen tasapainonsa toimimaan. Tämä hengitteli rauhattomasti, mutta samalla ääni alkoi vaieta ja lopulta se päättyi, hiljentyen olemattomiin.
Uupumuksesta tamma romahti makuulteen maahan, mutta piti päätään yhä ryhdissä ja tuijotteli hengästyneenä kahden hevosen suunnalle.
”Jos te teitte tämän minulle niin olette valinneet huonon vihollisen,” tamma ilmoitti melko epäilevästi kaksikon suuntaan, sillä oli vahva epäilys sen puolesta, että juuri nämä hevoset olivat äänen ja kivun takana. He olivat aivan varmasti jotakin poppamiehiä ja olivat yrittäneet lumota hänet. Nolla ei yleisesti ottaen ollut vainoharhainen, yleensä vain epäkiinnostunut, mutta nyt sen ajatus laukkasi uupumuksesta johtuen vähän liiankin kovaa vauhtia. Lopulta kirjava tulee jopa itse hahmottaneeksi asian ja päättää hieman rauhoittua. Unohtaa typerät mietteensä poppamiehistä, noidista ja velhoista.

”Sori, tää taitaa tosiaan johtua suolavedestä ja väsymyksestä,” Nolla tulee hiljaisella äänellä myöntäneeksi eikä edes kehtaa enää katsoa valkean ja papurikontäpläisen suuntaan vaan pitää visusti katseensa hiekkaan upotettuna. Tavallaan sinisilmä jopa odotti saavansa kovat nuhtelut epäkohteliaasta käytöksestään.
Miten paljon Nollaa saattoikaan hävettää, kun se oli täysin ventovieraille tullut käyttäytyneeksi kovin kummasti. Kyllähän hän tiesi, että käytökselle oli hänestä johtumattomat syynsä, mutta tuskin tuo kaksikko sitä tahtoi sen pahemmin uskoa. Lienivät jo ristivän liinakkoharjaa ihan mielisairaaksi.
Nolla oli kuitenkin nyt jo saanut itsensä rauhoiteltua tapahtuneesta ja toivoi sen vain unohtuvan nopeasti. Hän ei tahtonut kuulla minkäänlaista jälkimainintaa oudosta käytöksestään, joten tämä oletti vahvasti puheen aiheen vaihdon helpottavan asiaa.
”Miksi te kutsuittekaan tätä paikkaa?” tamma kysyi sitten aiheen vaihtaakseen. Ääni oli tekaistun kiinnostunut, mutta tamma ei uskonut kaksikon siihen juuri huomiota kiinnittävänsä. Hitaasti tämä jopa uskaltautui nostamaan katsetta valkean orin puoleen samalla, kun katse myös vilkaisi tamman suuntaan. Eivätkai he olleet kovin vihaisia? Ainakin Nolla oli edes hieman pahoillansa sanomisistaan.
Wohweli
 

Re: Siellä mieli lepää

ViestiKirjoittaja Koi » 09. Elo 2012 16:55

[yh, tuntuu, että tää mun räpellys on ihan kamalaa :I Toivottavasti en pitkästytä teitä kuoliaiks :'D]

Vihm helpottui syvästi, kun toinen tamma rauhoittui hitusen. Se antoi lihastensa rentoutua ja pään laskea vähän alemmas. Se jopa virnisti hiukan.
"Tämä saari on nimeltään Caralia. Luulempa kuitenkin, että Arago osaa kertoa siitä paremmin kuin minä. Olen vasta saapunut itsekin", se kertoi ystävälliseen sävyyn ja vilkaisi oria.
Kaikki sen epäilykset Aragosta olivat haihtuneet tuhkatuuleen. Siitä tuntui mukavalta vanhemman orin seurassa. Jopa tuo hullulta tuntunut tammakin vaikutti nyt paljon mukavammalta. Vihm halusi hieman irrotella, mutta päätti antaa sen odottaa. Tuolla kauniilla tammalla, joka lepäsi hietikolla, oli ollut raskas matka.
Paljon raskaampi kuin Vihmillä. Tai siltä se ainakin papurikkotäpläisestä kimosta näytti.

"Ja turhaa pyytelet anteeksi, me kyllä ymmärrämme. Minulla ainakin on tuoreessa muistissa, kuinka epämukava tuo matka tänne oli, sitä en välittäisi kokea uudelleen. En tiedä onko Aragokin joutunut ylittämään meren", tamma katsahti oriin kysyvästi.
Tässä samalla oli hyvä hieman tutustua toisiin, vaikka tammasta ori tuntui jo nyt ystävältä. Ja sitten tamma muisti, mitä Arago oli sanonut.
"Tosiaan, minä kai saavuin tänne eilen. En oikein tiedä kauanko olen nukkunut... Olen kotoisin Virosta", muuta tamma ei keksinyt sanoa.
Eihän kukaan ollut aikaisemmin ollut kiinnostunut sen asioista. Mutta oliko nytkään?

Tamma venytteli kipeitä lihaksiaan ja toivoi, että toinen tamma toipuisi pian, jotta he voisivat mennä yhdessä laukkaamaan rantahietikolle. Se suorastaan paloi halusta oikoa jalkojaan ja antaa niiden upota pehmeään hiekkaan.
Sen olemus pursui energiaa. Ja nyt se ei epäröinyt näyttää sitä. Kenties sen iloinen ilme ja innostuneet ponnahdukset tartuttaisivat hyvän tuulen muihinkin. Kannatti sitä ainakin yrittää.
Koi
 

Re: Siellä mieli lepää

ViestiKirjoittaja Maikku » 22. Elo 2012 15:43

Olin kieltämättä todella huolissani tämän kirjavan tamman voinnista. Hän nousi kahdelle jalalle yrittäen ilmeisesti hieroa päätään. Mikäli olin tamman puheista saanut oikean käsityksen, jonkinlainen epämiellyttävä ääni kiusasi häntä. Epäilin sen johtuvan vain uupumuksesta, sillä kirjava oli mitä ilmeisemmin juuri rantautunut. Minun ja Vihmin helpotukseksi tamma myös päätti rauhoittua ja myönsi tehneensä hätäisiä johtopäätöksiä. Minä nyökkäsin ymmärtävästi. Kävihän sitä välillä mokia kenellä tahansa.

"Noo.. kaikki mokaavat joskus. Ei muistella pahalla", sanoin rauhallisesti ja ystävällisesti. Toivoin, ettei hän muuttaisi mieltään uudestaan ja alkaisi syyttämään meitä uudestaan. Olin myös iloisesti yllättynyt, kun Vihm alkoi keskustelemaan tämän tamman kanssa. Vihm myös piti huolen siitä, että minä päätyisin kertomaan saaresta lisää heille. Hymyilin hieman vaivaantuneesti, pohtien mitä kaikkie tiesin ja mitä kertoisin.

"Tämä saari on hyvin suuri, tänne mahtuu paljon erilaisia kasvillisuuksia ja monta laumaa. Kolme ponilaumaa ja kolme hevoslaumaa. Niiden lisäksi saarella on yhteismaa ja laumattomien alue", kerroin vetäen sitten välillä henkeä.

"Lumihevoset ovat yksi lauma, olemme nyt heidän alueillaan. Minä olen lumihevonen, me olemme yleensä vaaleita ja korkeita. Meidän lisäksemme on ylänkohevosten alue lännessä ja kaukana kaakossa oleva tasankohevosten alue. Keskellä saarta on yhteismaa, jolla kaikki saavat olla", kerron vetäen jälleen henkeä "Kun menee tätä samaista rantaa tarpeeksi kauan etelään, päätyy metsäponien alueelle".

Hymyilen Vihmille ja kirjavalle, Vihm vaikuttaa hyvin energiseltä. Hullunkurisen ristiriitaista sinänsä, sillä kirjava oli hyvin väsynyt.
"Minä olen tullut meren toiselta puolelta joskus hyvin kauan sitten. Siitä taitaa olla jo muutama vuosi. Olen aina ollut lumihevonen, vaikka johtajamme onkin vaihtunut pariin kertaan", kerron vielä jättäen tarkoituksella mainitsematta siitä, että tunsin metsäponien johtajan paljon paremmin kuin oman laumani johtajan..
Maikku
 

Re: Siellä mieli lepää

ViestiKirjoittaja Wohweli » 30. Elo 2012 10:55

Kaksikko vakuuttelivat Nollalle hyvin, etteivät he muistelisi tätä pahalla sillä kaikille sattui välillä virheitä. Kirjava oli siltikin mielessään hyvin häpeissään. Hänen olisi opittava pitämään suutaan hieman paremmin kurissa. Olisihan voinut olla niinkin, etteivät nämä kaksi olisi olleet näin myötämielisiä. Vihm esitteli paikan Caraliaksi, mutta antoi sitten enemmän kimolle Aragolle puheenvuoroa. Nolla ei uskaltanut tuoda sanojaan juurikaan väliin sillä hän koki mekastaneensa jo ihan tarpeeksi. Kertokoot he sen minkä tahtoivat. Hän kuuntelisi nyt valittamatta jos, vaikka jotakin hyödyllistä irtoaisi näiden puheista. Liinakkoharja vain kuunteli Aragon kertomusta saaresta ja lumihevosista.
"Kukas näitä laumoja johtaa?" tamma huomasi sitten kysyä. Oliko kaikilla yhteinen suuri johtaja, vai miten homma toimi. Ei sillä, että Nollaa olisi pahemmin kiinnostanut. Silkkaa osoitusta sille, että tämä ainakin yritti kuunnella orin puheita.
Ja järjetöntä kyllä, mutta Nolla tahtoi välttämättä tietää olisiko hänen isänsä kuuluva siihen laumaan.
"Sori jos keskeytän," Nolla kakaisi lopulta suustaan ja suunnisti katsettaan enemmän Aragon puoleen, kuin osoittaakseen, että hänenllä oli kysyttävää.
"Satutko tietämään, kuuluuko eräs Býlor niminen ori siihen laumaan?" suklaakarvainen kysyi sitten. Huomaamattaan oli safiirisilmäisen sydän alkonut takoa rinnassa. Totuus ja tieto pelottivat häntä, mutta mielenkiinto ja uteliaisuus olivat, kuitenkin sen verran selättyneet, että tämä oli uskaltautunut kysymään. Eihän tammalla ollut mitään ajatusta sille mitä tämä tekisi jos löytäisi isänsä. Tai aikoisiko edes ylipäätään etsiä tätä, vai vaan yrittää pysyä tältä piilosta.

Nolla hoksasi lopulta, että tälläinen utelu saattoi kuulostaa joidenkin korviin melko epäilyttävältä. Ehkä olisi viisainta paikata sanoja kertomalla totuus.
"Niin siis, kun... Býlor on isäni," tamma ilmoitti sitten. Äänessä oli varmasti löydettävissä hiukan katkeruutta ja vihaa. Kirjava olisi tahtonut alkaa purkamaan pahaa oloaan, mutta hillitsi itsensä. Tämä olisi tahtonut alkaa huutamaan syytöksiä isäänsä kohtaa, tietän kuitenkin, ettei se edistäisi asioita miltään taholta.
Wohweli
 

Re: Siellä mieli lepää

ViestiKirjoittaja Koi » 05. Syys 2012 21:39

Tamma puhui selvästi Aragolle.
Vihm ei tiennyt mitään Býlorista. Kuinka olisikaan voinut?
Niinpä sen ajatus karkasi. Sen silmät lupsahtivat puoliumpeen ja se veroitti hieman rantakasvustoa. Karkeita heinänkorsia jauhaen se ajautui kauas mielensä ulapalle. Hetken se odotti innoissaan, mitä Arago vastaisi toiselle, mutta lopulta ajatus herpaantui lopullisesti.
Tamma mietti Loskaa, se mietti merta, Viroa, tulevaisuutta. Etenkin tulevaisuutta.
Mitä kaikkea sille tulisi vielä tapahtumaan.
Keitä se pakostakin tapaisi.
Ehkäpä jopa minkälaisiin ongelmiin se joutuisi.
Se mietti laumattomia ja virusta. Sitä, olivatko laumattomat oikeasti pahoja murhaajia vai ainoastaan väärinymmärrettyjä ja epävarmoja. Mitä ne ajattelivat laumallisista? Pitivätkö ne laumassa eläviä jotenkin ylimielisinä tai hemmoteltuina?
Ja entä se tauti sitten. Mistä se oli tullut? Miten se vaikutti hevosiin? Eikö tosiaankaan ollut mitään keinoa parantaa sitä tai edes välttää? Vihm mietti pieniä varsoja, joita ehkä asusti saarella. Miten ne selviäisivät?
Mikseivät laumat yhdistyneet? Mikä ajoi ne erilleen? Se paloi jo halusta päästä hieman juoksemaan tai vain pelleilemään. Tekemään jotain hauskaa. Siitä tuntui, ettei nämä hevoset oikeastaan olleet sillä tuulella, että olisivat halunneet lähteä telmimään rantahiekalle. Ehkeivät ne ikinä olisikaan. Se piti parhaimpana pysyä vähän etäämmällä. Se ei missään tapauksessa halunnut antaa toisille mitenkään tökeröä kuvaa itsestänsä.
Koi
 

Seuraava

Paluu Merenranta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron