Kurjan kohtalon loppu

Rannan hiekka on hyvin hienojakoista ja pehmeää. Vesi on vilpoista, ja siinä on hyvä vilvoitella, mutta kannattaa varoa vedessä joskus seilailevia petoja tai voimakkaita virtauksia. Talvisin veden pinta on umpijäässä, eikä sitä saa murrettua kovin helposti.

Kurjan kohtalon loppu

ViestiKirjoittaja Tada » 31. Joulu 2013 21:04

Sachiyo hahmonsa kanssa, kuka se sitten lieneekin :3

V e r i k y y n e l

Ruskeavalkoinen pää poukkoili meren syleilyssä kuin rantapallo. Välillä pinnalla henkeä haukkoen, välillä upoksissa. Meren syvyyksien pyörteet riepottelivat Verikyyneltä kuin mitäkin räsynukkea. Tamma nosti toista luomeaan vain katsoakseen oliko mahdollisesti lähellä mannerta, mutta ympärillä näkyi ainoastaan turkoosinväristä vettä silmien kantamattomiin. Just joo. Tämäkö oli rautiaan kurjan elämän kurja loppu? Näinkö Verikyyneleen tarina päättyisi? Yksin, väsyneenä, keskelle merta? Ilmeisesti. Oikeastaan Verikyynel ei enää jaksanut välittää. Niin paljon hän oli vuosien mittaan jo joutunut kokemaan, ettei tällainen kohtalo pidemmän päälle ajatellen tuntunut kovinkaan kamalalta. Tai ainakaan Verikyynel ei halunnut myöntää sitä. Lihakset velttoina hän kulki virtausten mukana jo ties kuinka monentta viikkoa, tamma oli kuitenkin jo kadottanut ajantajun. Mitä luultavimmin päivä oli kuitenkin lopuillaan, sillä aurinko paistoi suoraan Verikyyneleen mustiin silmiin niin, että hänen täytyi siristellä jatkuvasti. Syksy ei avomerellä paljoakaan näkynyt, mutta Verikyynel arveli, että kesäisin päivät olisivat kuumempia.

Verikyynel meinasi vaipua uneen, mutta viiltävä kipu piti tamman kuitenkin tehokkaasti hereillä. Suolainen merivesi vielä parantumattomilla haavoilla tuntui samalta kuin potku vatsaan. Kyljen ja selän haavat olivat tuoreimmat - puuma oli tehnyt ne tarrautuessaan Verikyyneleeseen juuri ennen kuin molemmat putosivat mereen. Mustangi saattoi yhä tuntea ne veitsenterävät kynnet, jotka raastivat hänen kehoaan ja samalla tekivät yhden sisäisen ruhjeen lisää. Pikkuhiljaa Verikyynel alkoi jo toivoa, että hän olisi kuollut puuman sijasta. Kohtalo oli kuitenkin valinnut toisin, mutta oliko valinta väärä?

Vasta kun ilta alkoi hämärtää ja auringonlasku värjäsi veden vaaleanpunaisen kymmeniin eri sävyihin mustangi tunsi karkean hiekan raastavan kipeää kylkeään. Tuskainen parkaisu rikkoi rannan hiljaisuuden. Vesi värjäytyi verenpunaiseksi siitä kohtaa, missä tamma makasi ja missä hiekanjyvät olivat avanneet haavat. Verikyynel ei tiennyt olisiko itkenyt vaiko nauranut. Toisaalta oli helpotus päästä maihin, mukka kipu lasitti tamman katseen hänen tuijottaessaan edessä avautuvaa hiekkarantaa. Vaikka yleensä Verikyynel rakasti vettä elementtinä, tämä viikkojen merimatka oli jo liikaa. Nyt se oli kuitenkin ohi. Mutta elämä ei enää koskaan palaisi ennalleen. Sitä paitsi, eihän Verikyynel edes tiennyt olinpaikastaan mitään! Entä jos tämä mystinen saari oli villipetojen asuttama, ja rautias revittäisiin silpuksi heti seuraavana päivänä? Vai tarvitsisiko sitä odottaa niinkään kauaa?

Verikyynel oli saanut vedestä tarpeekseen, ja tietysti ihan turvallisuussyistäkin hän päätti yrittää jalkautua. Epäonninen yritys osoittautui turhaksi, sillä vedessä veltoiksi muuttuneet raajat eivät kannatelleet vielä hevosen painoa. Niimpä tamma rojahti takaisin rantaveteen vesi komeasti pärskähtäen. Hienoa. Pitäisikö hänen maata samassa verisessä vesipläntissä huomiseen saakka? Rautias luimisti korviaan ajatusta karsastaen ja korskahti ärsyyntyneesti. Lyhyen, mutta omasta mielestään aivan tarpeeksi pitkän ajan odoteltuaan Verikyynel yritti uudelleen, tällä kertaa haparoiden - mutta onnistuen. Siinä hän seisoi, kaikki nejä jalkaa tallella. Ristiriitaiset tunteet olivat kiusanneet tamma tähän asti, mutta vihdoin pää alkoi selvitä.

Ensimmäistä kertaa Verikyynel saattoi katsella kunnolla ympärilleen. Kaukana horisontissa näkyi metsää, ja jotain sinistä. Luultavasti joki. Verikyynel ajatteli välinitämättömänä. Ympäristö ei juurikaan sillä hetkellä tammaa kiinnostanut, oikeastaan hän etsi katseellaan elämää, mutta ei. Ranta oli autio. Korvat taaksepäin suuntautuneena tamma yritti kuunnella kaikkea ympärillään tapahtuvaa, sillä tässä tilassa Verikyynel olisi petoja vastaan puolustuskyvytön.
Tada
 

Re: Kurjan kohtalon loppu

ViestiKirjoittaja Siuri » 02. Tammi 2014 02:00

[Täältä tullaan! Sijoittuu siis syksyyn..]

Loskainen Syysaamu

Olin tullut rannalle katsomaan auringonlaskua. Se rauhoitti kummasti tällaisina hetkinä, kun kaikki tuntuivat olevan yhtä suurta sekasortoa. Nämä olivat niitä harvoja hetkiä, kun se sama kysymys tuli mieleeni; miksi minä olinkaan johtajatar?
Muistan hyvin ajat, kun saavuin saarelle. Olin törmännyt metsäponien johtajatareen, Gametteen, joka otti minut mieluusti laumaansa. Mitä oikein ajattelin, lunta rakastava hevonen keskellä kuumia sademetsiä? Ehkä vain halusin olla osana jotain laumaa.
Olihan metsäponien ajasta ollut jotain hyötyäkin. Olin tavannut todella mukavia hevosia, kuten Salton. Mitähän hänelle näinä päivinä kuului? Vieläkö hän kulki metsäponien alueella? Toivottavasti hän vain on pysynyt terveenä.
Metsäponeistakin koitti aikani, ja lähdin etsimään omaa laumaani, joka löytyi sitten hieman pohjoisemmasta. Onnekseni se oli aivan metsäponien naapurissa, niin pääsin näkemään Gamettea ja hänen varsaansakin silloin tällöin.
Sitä en vieläkään aivan aina ymmärrä, miten niin monen tapahtuneen kautta päädyin tähän asemaan. Muistanhan minä tietysti, kuinka yhteisvoimin lumihevosten kesken kapinoimme silloista johtajaa Pandaa vastaan ja joku hevonen - muistaakseni Arago - esitti ehdotuksen, että minusta tulisi johtajatar. Ensin koko tilanne hämmensi minua mutta jokin pieni tunne sisälläni käski minun koittaa, millaista tämä elämä oikein olisi.

Nyt olen ollut aikalailla kaksi ja puoli vuotta johtajana ja nähnyt ja kokenut kaikenlaista. Olen hyväksynyt hevosia laumaani, auttanut monen monta saarella alkuun ja tavannut yhä vanhoja tuttujani niin yhteismaalla kun rajoillakin. Tilanne ei ole kuitenkaan ollut ikinä näin paha kuin nyt. Saarelle leviää tappava tauti joka voi viedä kenet tahansa mukanaan. Yhteismaan rajat ovat kiinni ja jokaisen on oltava varuillaan. Kukaan ei voi tietää, miten ystävät tai perheenjäsenet toisien laumojen alueilla voivat. Kaikkien on vain toivottava parasta ja odottaa, kunnes yhteismaa jälleen avataan.
Olen pitänyt jopa laumakokouksen. Tuntuu, kuin siitä olisi vasta muutamia päiviä, vaikka todellisuudessa näin viimeksi suurinta osaa laumalaisista puoli vuotta sitten. Paikalta puuttui tosin muutamia hevosia, kuten Lawless ja Iris. En tosiaan tiennyt, missä he olivat, enkä ollut nähnyt heitä aikoihin.

Aurinko alkaa olla jo horisontin takana, kun lähden jatkamaan matkaani rentoutunein mielin. Ajatukset tuntuvat olevan yhtenä kasana päässäni, mutta jo pelkästään rannan kaunis ilma saa ne hetkeksi piilotettua.
Huokaisen syvään ja nostan ravin. Ilma tuntuu viilenevän joka hetki ja pimeys laskeutuu, mutta minusta tuntuu, että olen hereillä vielä jonkin aikaa.
En kiinnitä huomiota juurikaan ympärilleni ennen kuin haistan hevosen. Ei kovinkaan kaukana edessäni hietikolla seisoo rusehtava hevonen. Se näyttää tulleen mereltä ja olemuksensa on hieman hämmentynyt.
Ravaan lähemmäksi hevosta, joka osoittautuu tammaksi.
"Hei!" huudan jo hyvän matkan päästä, etten vain säikytä toista matkoihinsa. Saavutan tamman pian ja hidastan hänen lähelleen pysytellen kuitenkin tarpeeksi kaukana, jos toinen vaikka vierastaisi.
Ennen kuin ehdin kysyä vieraan nimeä, huomaan hietikolla verisen jäljen, joka johtaa tamman kylkeen.
"Olet loukkaantunut", sanon toiselle hieman huolestuneena. Tamma näyttää seisovan hieman huterasti. Onkohan hän vasta saapunut Caraliaan?
"Voinko olla avuksi? Nimeni on Loskainen Syysaamu, mutta kehtaa kutsua myös Loskaksi vain", sanon tammalle hymyillen.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Kurjan kohtalon loppu

ViestiKirjoittaja Tada » 02. Tammi 2014 18:12

V e r i k y y n e l

Verikyynel seisoi huojuen, mutta mihinkään suuntaan liikkumatta. Hän ajatteli helpottuneena saavansa olla yksin nuolemassa haavojaan, mutta ei kulunut kauaakaan kun tamman korviin kantautui askeleita, jotka erehdyttävästi muistuttivat hevosta. Rytmikkäät kavionäänet kuuluivat nyt kovempaa ja selkeämmin pehmeällä rantahietikolla. Vieras - ilmeisesti kuitenkin tamma - ravasi lähemmäs juuri rantautunutta rautiasta. Verikyynel heilautti päänsä nähdäkseen tulijan, korvien kääntyessä salamana vasten niskaa. Epävarmuus kuvastui tummista silmistä toisen tervehtiessä kauempaa ja seisahtuen lopuksi hieman lähemmäs. Verikyynel ei vastannut millään lailla tervehdykseen, mutta tamma nosti ylähuultaan ja paljasti hammasrivistönsä varoitukseksi. Verikyynel saattoi ehkä olla huonossa kunnossa, mutta ei tyhmä. Olisi syytä pitää pientä välimatkaa, mutta jotenkin Verikyyneleen edessä seisova tamma ei tuntunut siltä, että olisi ryhtymässä tappeluun. Itse asiassa vaikutti siltä, että palomino olisi ennemminkin hyväntahtoinen - kuin paha. Verikyynel salli korviensa heilua edestakaisin niin, etteivät ne sentään luimussa olleet vaikkakin luottamus tuota vierasta hevosta kohtaan olikin yhä olematonta.

Loskainen Syysaamu... Nimi ei kertonut Verikyyneleelle mitään, kuinka voisikaan? Tämähän oli hänelle aivan uutta seutua ja niin myös sen asukkaat olivat tuntemattomia. Palominotamman hymy lievitti hieman epäluuloa, joka oli alusta saakka nakertanut Verikyynen sisintä. Loska viittasi sanoillaan Verikyyneleen haavoihin ja rautias käänsi katseensa vasempaan kylkeen, jossa pahimmat verihaavat olivat. "Tiedän." Yksi sana lipesi Verikyyneleen suusta. Hänen äänestään kuvastui uupumus pitkän ja rankan päivän jälkeen.

Loskan seuraava kysymys sai mustangin nostamaan päätään ja vilauttamaan hampaitaan. Loska kuulosti Verikyyneleen mielestä tungettelemalta, eikä hän ollut täysin vakuuttunut siitä oliko avuntarjous vilpitön. Tarvitsisiko Verikyynel apua? Kyllä. Halusiko hän sitä? Ei. "Ainoa keino, jolla voit auttaa on jättämällä minut rauhaan!" Tamma kivahti ja peruutti, mutta vieläkin huterat jalat olivat pettää ja Verikyynel lähes mätkähti maahan. Rautias kykeni kuitenkin juuri ja juuri saamaan tasapainonsa takaisin. Hän sulki silmänsä kivusta, mutta pakottautui ryhdistäytymään.

Verikyynel kuitenkin ymmärsi olla suututtamatta Loskaa, sillä heikkokuntoinen tamma oli jo valmiiksi alakynnessä. Huokaisten Verikyynel laski päätään merkiksi siitä, että oli tiuskimisistaan pahoillaan. Nyt oli nimittäin aika esittää kysymys, joka oli ollut Verikyyneleen mielessä jo pitkään. "Voisit aloittaa kertomalla, missä olen."
Tada
 

Re: Kurjan kohtalon loppu

ViestiKirjoittaja Siuri » 05. Tammi 2014 17:59

Toinen alkaa luimistella, enkä heti ymmärrä että miksi. Astun kuitenkin huomaamatta askeleen taaksepäin - ei toinen minua pelota, mutta ihan vain varmuuden vuoksi, jos toisella sattuu olemaan vaikka ongelmia.
Tamma näyttää aluksi hieman aggressiiviselta ja hyvin varautuneelta, mutta vaikuttaa sitten pikkuhiljaa rauhoittuvan. Yritän vain itse pysyä mahdollisimman tyynenä ja rauhallisena.
Ja kun mainitsen hänelle haavastaan, hän vastaa minulle lyhyesti. Tiedän. Ei muuta.
Minua käy hieman jopa sääliksi tammaa. Se on niin pelokkaan oloinen, vaikka mitään hätää ei ole.
Ja kun ehdotan tammalle apua, hän alkaa taas uhitella. Minä tyydyn kuitenkin pysymään aivan paikoillani ja katsomaan tammaa korvat höröllä uteliaasti ja hyvillä mielin. Ehkä hänkin tuosta rauhoittuu, kunhan huomaa, että mitään hätää ei ole.
Niin, no toisaalta, ehkä minun johtajana kuuluisi hieman näpäyttää toista ja kysyä, mitenkäs sitä johtajatarta kohdellaan, mutta toisella näyttää selvästi olevan muutakin mielen päällä.

Tamma tiuskaisee minulle, että jättäisin hänet rauhaan. Samalla hän kuitenkin horjahtaa ja olen melkein jo menossa avuksi, mutta tamma kuitenkin sai itsensä pysymään pystyssä. En minä tiedä, tuskin toinen erityisemmin arvostaisi sitä, jos olisin juossut hänen viereensä. Ehkä on hyvä vain pitää pientä välimatkaa.
Katson tammaa aivan hiljaa, kun tämä pian huokaisee ja osoittaa anteeksipyyntönsä. Nyökkään pienesti; anteeksipyyntö hyväksytty.
Sitten hän esittää minulle kysymyksen, jota odotinkin hieman.
"Olet saapunut Caraliaan, hevosten asuttamalle saarelle", kerron ensin nopeasti, mutta vaihdan aihettani vielä hiukan.
"Anteeksi kovasti jos tulin tungeksimaan, se ei ollut tarkoitukseni. Ajattelin vain, että näytät siltä, että olet juuri saapunut ja voisit ehkä hieman haluta tietää, minne olet oikein joutunut", sanon pientä katkeruutta sävyssäni, mutta yritän kuitenkin pitää sen mahdollisimman neutraalina. Ehkä ei ole hyvä hyppiä tamman nenille. Saisi kyllä silti edes hieman miettiä, millä tavalla haluaa itsensä muiden silmissä nähtävän.

"Joka tapauksessa Caraliassa elää hevosia kuudessa eri laumassa, ja lisäksi saaren eteläkärjessä asuu myös muutamia hevosia, jotka eivät ole nähneet itseään oikein mihinkään laumaan syystä tai toisesta", kerron ja katson tammaa. Hän voisi liittyä muutamaankin laumaan, mutta ehkä en ota sitä aivan vielä puheeksi.
"Monet hevoset saapuvat tänne ihmisten keskuudesta, toiset taas ovat eläneet koko elämänsä vapaana. Täällä ei kuitenkaan ihmisiä ole", kerron ja odotan hieman toisen reaktiota. Helpotusta? Pettymystä? Kysymystä: mikä on ihminen?

"Mikä nimesi muuten olikaan?" kysyn väliin vielä. Ei tamma sitä tainnut kyllä vielä sanoa, mutta olisi mukava puhutella toista ihan nimeltä.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Kurjan kohtalon loppu

ViestiKirjoittaja Tada » 18. Tammi 2014 09:52

// hävettää. tän vastauksen kanssa vähän kesti, pahoittelut...//


Verikyyneleen kiinnostus heräsi, ja tamma päätti yrittää olla hieman sosiaalisempi. Olisi ihan hyödyllitä tietää vähän saaresta, ettei nyt ihan heti päätyisi pahemmin ongelmiin. Toisaalta tamma oli antanut huonoimman mahdollisen ensivaikutelman tiuskiessaan Loskalle. Verikyynel pudisti päätään keskittyäkseen paremmin Loskaan. Osoittaakseen urheasti, että luotti palominotammaan enemmän otti rautias askeleen lähemmäs toista hevosta.

Caralia... hevosia? Helpotus pyyhki Verikyyneleen sisintä, saari ei siis ollut täysin mielipuolisten mörköjen asuttama. Voisipa jopa olla, että jos hevonen hieman saisi itseään kasattua hän voisi jopa selviytyä. Kaikki riippui tietysti siitä, kuinka avoimin mielin muut Caralian asukkaat ottivat tulokkaita joukkoonsa. Loskan puheet saivat Verikyyneleen hieman ymmälleen. Verikyyneleenhän tässä pitäisi nöyristellä. "Ei... eihän se ha-haittaa mitään. Päinvastoin olet oikeassa... Kulkeuduin merivirtojen mukana ja sitten päädyin tänne." Verikyynel vastasi hieman epäröiden.

Ei ihmisiä. Ihmisten mainitseminen sai tietynlaisen uhman pilkahtamaan mustissa silmissä. Vuosia sitten juuri kaksijalkaiset olivat tappaneet Verikyyneleen veljen. "Hyvä." Tamman sisältä kumpusi nyt uudenlaista voimaa ja päättäväisyyttä, ja vihdoinkin hän ymmärsi että näin oli tarkoitus tapahtua. Verikyynel oli saapunut Caraliaan, jotta voisi aloittaa uuden elämän.

Verikyynel siristi silmiään miettiväisenä samalla kuin viileä tuuli heilautti hevosen ruskeita jouhia. "Kuinka suopeita laumat ovat... uusia kohtaan? Vai olisiko turvallisempaa elää laumattomien keskuudessa?" Verikyynel toivoi, että Loska huomaisi hänen muuttuneen asenteensa, sillä tamma halusi epätöivoisesti muuttaa imagoaan Loskan silmissä. "Nimeni on Verikyynel." Verikyynel värähti lausuessaan nimensä. Se oli ikuinen muistutus kotilaumasta ja siitä, millaista elämää rautias eli ennen. Verikyynel tiesi, että uuden elämä ehtona oli unohtaa menneet, mutta kykenisikö hän siihen?
Tada
 

Re: Kurjan kohtalon loppu

ViestiKirjoittaja Siuri » 28. Tammi 2014 07:07

[Ei se mitään, niin käy välillä x)]

Tamma uskaltautui hieman lähemmäksi, kun aloin kertoa hänelle saaresta. Hymyilen hieman hänelle. No, onhan se shokki hevoselle jos toiselle joutua aivan vieraaseen paikkaa tietämättä yhtään mistään yhtään mitään.
Kun esitän anteeksipyyntöni, tamma myöntyy hieman. Hän vaikuttaa minun silmääni todella siltä, että on hieman hukassa. Kaipaakohan hän entistä kotiaan? Vai kenties yritti jopa päästä sieltä pois? Koko tilanne on hänelle kuitenkin outo.
Ihmisten olemassaoloon, tai lähinnä sen puuttumiseen, hän toteaa vain hyvä. Tamma taisi olla helpottunut, että niitä ei täällä ollut. Eihän tuo haava sentään heidän tekemänsä ole..? Ei, se näyttää kyllä ihan uudelta. Ehkä hän ei ole syystä tai toisesta vain tullut toimeen ihmisten kanssa, mikä on ihan ymmärrettävää. En viitsi enempää udella.

Tamma esittää vuorostaan minulle kysymyksen.
"No näin laumanjohtajana", aloitan ja hymyilen hieman, eiköhän sekin selviäisi jossain välissä, "voin sanoa, että uudet hevoset sopeutuvat todella nopeasti saarelle. On ehkä ihan ymmärrettävää, että kun suuri määrä hevosia laitetaan yhdelle saarelle, niin täällä on jos jonkinmoista persoonaa", kerron tammalle.
"Laumattomat ovat taas niitä, jotka eivät sopeudu oikein koko saarelle. Niitä ei katsota kovin hyvällä, sillä saaren menneisyyden takia heillä on hieman huono maine. Toki sinne mahtuu myös ihan kunnollisia hevosia, sillä eihän kaikkia ole luotu laumaeläjiksi, mutta suosittelen kovasti johonkin laumaan liittymistä", kerron tammalle. Mielessäni vilahtaa Jokeri ja muut tarinat laumattomista, jotka kuitenkin suljen pian pois mielestäni.

"Laumoihin valitaan hevosia värin ja koon mukaan, esimerkiksi tänne lumihevosten alueille ei hyväksytä kovin tummia hevosia. Ei olisi kovin turvallista liikkua jäätiköllä, ihan vaan varmuuden vuoksi petojen varalta", kerron.
"Ja ei tosiaan tarvitse petoja säikähtää, niitä saattaa tulla vastaan mutta hyvin harvassa ne ovat. Lisäksi sen kokoisia että jopa tämän kokoinen hevonen pärjäisi niille melko todennäköisesti", jatkan hymyillen.
"Laumoista kuitenkin sen verran vielä, että voisit käydä metsäponeihin, aavikkohevosiin sekä tänne lumihevosiin. Laumojen nimet kertovatkin jo paljon siitä, millaista aluetta lauman rajojen sisäpuolella on", kerron laumoista. Ei hän ihan tasankohevosten kokoon yltä, mutta joku ponilauma olisi varmasti hyvä.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Kurjan kohtalon loppu

ViestiKirjoittaja Tada » 29. Tammi 2014 16:20

Verikyynel kuunteli tarkasti kun Loska tarkensi lauma-asiaa. Voisi olla, että pian Verikyynel löytäisi tiensä johonkin laumaan, tai sitten erakoituisi. Olisi kuitenkin varsin epätodennäköistä, että Verikyyneleen kunnossa oleva hevonen kykenisi pärjäämään ilman lauman tukea, eikä olisi varmaa sekään että rautias ylipäänsä osaisi laumattomien alueelle, missä se sitten ikinä olikaan.

Metsäponit... Verikyynel oli suurimman osan elämästään asunut metsässä ja muistot tulvahtivat jälleen mieleen, osa iloisia, osa surullisempia, osa niin kivuliaita että tamman teki mieli huutaa. Metsässä Verikyynel kuitenkin pärjäisi jotenkuten ja itsevarmuus haavoittuneen tamman sielussa pumppasi uutta voimaa. Loskan kutsuessa itseään johtajattareksi itsevarmuus väistyi nopeasti häpeän tieltä. Niimpä tietenkin! Oli juuri Verikyyneleen tuuria kohdata ensimäisenä lauman johtaja ja vielä tiuskia hänelle. "Johtaja? Anteeksi, en tiennyt!" Rautias kaarsi kömpelösti kaulaansa kunnioittavasti. Kaiketi Verikyynel seisoi Loskan lauman alueella, mutta hän ei kehdannut kysyä, mitä laumaa Loska johti.

"Metsäponit kuulostaa hyvältä." Verikyynel totesi aidosti hyvillä mielin, palauttaakseen ajatuksensa jälleen laumoihin. "Saanen kysyä, missä tämä metsäponien lauma mahtaa sijaita ja osaatko sanoa kuinka löytäisin lauman johtajan?" Vihdoinkin Verikyynel oli selvittänyt ajatuksensa ja kykeni puhuttelemaan Loskaa arvoisellaan tavalla. Vilpoinen tuuli heilutteli ruskeita jouhia samalla kuin pimeys alkoi laskeutua rannan ylle. Samalla Verikyynel sai muistutuksen siitä, kuinka väsynyt olikaan. Heti kun mahdollista tamma etsisi turvallisen yösijan ja jäisi odottamaan aamunkoittoa.
Tada
 

Re: Kurjan kohtalon loppu

ViestiKirjoittaja Siuri » 05. Helmi 2014 19:38

Onneksi toiselta ei tullut sen enempää käytöksen muuttumista kuin pieni kumarrus. Se oli mukavaa, en oikeastaan kaivannutkaan mitään muodollisuuksia - päinvastoin halusin vain viettää normaalia päivää normaalina hevosena, vaikka se ei enää ollutkaan mahdollista.
Lauma-asiaan tamma pohtii metsäponeja. Hän kysyy myös tämän lauman sijainnista ja johtajasta.
"Metsäponien alue sijaitsee saaren lounaisreunassa, ihan lumihevosten lauman vieressä. Sen toisella puolen on kylläkin vuoristoponien alue, mutta jos pysyttelee hieman pohjoisemmassa ja kulkee länsireunamaa pitkin, pitäisi sinun päästä perille", kerron ja katson lounaaseen. Siellä jossain se on, tarkemmin minäkään en osannut selittää. Tasanko menee jostain kohti puoliksi ja..
"Niin muuten, lumihevosten ja metsäponien rajoilla on myös lampi. Jos löydät sinne, niin metsäponien alueet alkavat heti lammen toiselta puolen", kerron tajutessani vielä näinkin hyvän tuntomerkin.

"Metsäponien laumaa johtaa Gamette-niminen tamma. Hän on todella mukava ja ottaa sinut varmasti hyvillä mielin laumaan mukaan!" kerron hymyillen. Siitä olikin aikaa, kun olimme viimeksi sattumalta törmänneet Gameten kanssa. Vieläköhän Orion kulkee hänen matkassaan?
"Gamette on väriltään vaalea ja minua ihan hitusen pienempi kooltaan. Uskon kyllä, että löydät hänet, kun kyselet vain hevosilta, ovatko he nähneet häntä", kerron Gametesta hieman. Oli hänellä tähtikin ja muistaakseni muutama valkoinen jalka, mutta eiköhän Verikyynel näillä ohjeilla selviäisi. Vaikka Caralia on suuri, löytyy hevosia yleensä kunhan jaksaa maltillisesti etsiä.
"Voisitko muuten kertoa Gametelle terveisiä Loskalta, kun löydät hänet?" pyydän tammalta. Kunhan yhteismaa joskus jälleen avataan, niin olisi häneenkin mukava törmätä.

"Onko sinulla vielä jotain kysyttävää mielen päällä?" kysyn. Voi olla että unohdin jotain oleellista, en tiedä, mutta kyllähän Verikyynel varmasti oppii vain elämällä saaren tavoille - niin kuin jokainen meistä.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere


Paluu Merenranta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron