Lopulta olemme kuitenkin yksin [yksinpeli]

Rannan hiekka on hyvin hienojakoista ja pehmeää. Vesi on vilpoista, ja siinä on hyvä vilvoitella, mutta kannattaa varoa vedessä joskus seilailevia petoja tai voimakkaita virtauksia. Talvisin veden pinta on umpijäässä, eikä sitä saa murrettua kovin helposti.

Lopulta olemme kuitenkin yksin [yksinpeli]

ViestiKirjoittaja kujakettu » 11. Huhti 2014 03:20

ANACHAK

Niin suolaista.
Pimeää.
Surullista että meressä voi kuolla janoon...
Vettä...

Lopulta vellova aaltoliike kuitenkin loppuu. Minulla on paha olo, sairas olo.. Miten pitkään minä olen ollut meren vietävänä?
Olen mennyt laskuissa jo sekaisin.
Milloinkohan lakkasin uimasta?
Monesko elämäni päivä tämä mahtaa olla?
No, positiivista on se etten voi kuulla aaltojen kohinaa koska jos kuulisin sen, luulen että se soisi korvissani vielä seuraavan vuoden.
Suolan maun ainakin maistaisin vielä pitkään...

Hiekka tuntuu aivan kamalan kummalliselta meren painottomuuden jälkeen. Jotenkin aivan liian kiinteältä. Olo tuntuu kamalan kömpelöltä.
Raotan laiskasti silmiäni.
Hiekkaa silmänkantamattomiin. Tai näkyy tuolla kauempana jotain heinikkoakin.. Heinää.. ruokaa. Mutta ei, oikeastaan minä kaipaisin nyt enemmän juomavettä. Mutta en jaksa mennä etsimään.
No, ainakin nyt olin varmasti kaukana kaikesta, missä nyt sitten olenkaan.
Kaipa sen voisi selvittää myöhemminkin.. Sitten huomenna.
Nyt kun on niin pimeääkin. Kyllä sen voisi selvittää...
Huomenna.

Sen ajatuksen turvin nukahdan takaisin rantahietikkoon, aaltojen yhä läimiessä jalkojani ja kirkas tähtitaivas kattonani.

ANA "poistuu."
Moderaattori - player since 28.2.2008

IRIS - ANAKIN - NITA - IRRE - HERA - NOMI - CADELL
Avatar
kujakettu
Manaatti
 
Viestit: 955
Liittynyt: 10. Helmi 2013 23:53

Paluu Merenranta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron