This is it. [yksinpeli]

Rannan hiekka on hyvin hienojakoista ja pehmeää. Vesi on vilpoista, ja siinä on hyvä vilvoitella, mutta kannattaa varoa vedessä joskus seilailevia petoja tai voimakkaita virtauksia. Talvisin veden pinta on umpijäässä, eikä sitä saa murrettua kovin helposti.

This is it. [yksinpeli]

ViestiKirjoittaja kujakettu » 29. Kesä 2011 13:12

JILLIAN

Kävelen merenrannalla eteenpäin pienillä tikkujaloillani. Ilmeeni on tuimas mietteliäs. Tämä saari oli todella omituinen. Hevosia täältä kyllä löytyi, mutta en ollut törmännyt yhteenkään kaksijalkaiseen. Ei, täällä oli vain kerrassaan järjetön ilmasto, valtavia vuorenrinteen kokoisia hevosia, outoja räkättäviä hevosia siihen lisäksi, sekä tilaa ihan liiaksi. Ei yhtään tuttuja ystäviä, ei aitoja, ei rajoja. Minussa on ehkä jotain vialla, mutta se on vain kerrassaan eriskummallista. Miten tällainen paikka on voinut edes syntyä kaikilta salassa?

Tipsuttelen eteenpäin nyt merenrannan hiekassa. Pienet kavioni jättävät jälkiä hiekkaan, suolainen merituuli kutittelee sieraimissa ja meri kohisee hiljaisen rauhoittavasti. Katseeni alkaa maalata horisonttia. Tuolla jossain pitäisi olla oikean määränpääni, Iso-Britannian. Siellä jossain, jonne ystävänikin varmaan olisivat päätyneet, kerta he eivät olleet oikukkaiden merivitojen riepottelemina päätyneet tännekään. Tuskin he nyt kuolleetkaan olivat, ei, he olivat isompia, vahvempia hevosia, joiden oli ollut helpompi taistella virtoja vastaan ja lähteä oikeaan suuntaan. Niin ainakin luulisin. Kaipasivatkohan he yhtään minua? Minulla oli täällä ikävystyttävää ja yksinäistä, minä ainakin kaipasin heitä. Se valtava hevonen oli ollut ihan mukava, mutta en silti tuntenut oloani täällä tippaakaan kotoisaksi. Ennemminkin uhatuksi, kun kaikki oli niin suurta ja mahtipontista, sademetsän latvatkin hipoivat varmaan kuuta ja aurinkoa, minun näkökulmastani ainakin.

Otan yhden varovaisen askeleen veteen. Vesi jää pyyhkimään rauhallisesti kaviotani. Tänään on selkeä päivä, mainingit lipuvat, mutteivat mitenkään myrskyisästi tai uhkaavasti. Nyt ei ole enää lunta eikä jäätäkään. Kaikin verroin suotuisampi sää kuin sinä onnettomana päivänä kun saavuin tälle pläntille. Jos palaisin takaisin, haluaisin ainakin ystävän mukaani. Kiintoisa, mutta omituinen paikka, jota en halunnut ainakaan yksin kohdata. Kertomista silti riittäisi.

Astelen päättäväisesti lopulta veteen, niinkin pitkälle että olen ryntäisiini asti veden alla. Tässä sitä mennään, tällä kertaa toivottavasti oikeaan suuntaan, eli Iso-Britanniaan. Voisin ehkä vielä joskus palata. Suotuisampana päivänä, ystävän kanssa. Mutta nyt en tänne jää.
Vilkaisen vielä takanani levittäytyvään, massiivisen suureen saareen. Siinä se oli. Niinpä niin. Au revoir, vai mitenkäs sitä sanotaankaan, ehkä sitä vielä myöhemmin tavataan.

Ja niin lähden uimaan kohti aamuauringon sävyttämää horisonttia. Kyllä minussa nyt voimia tälle matkalle riittäisi. Tällaisena rauhallisen aurinkoisena kesäpäivänä.

On niitä jotka jäävät,
ja toisia jotka lähtevät,
niin on ollut aina,
kukin saa valita itse,
mutta on valittava ajoissa,
eikä koskaan saa antaa periksi.


JILLIAN poistuu saarelta.

[Lainaus - Tove Jansson.]
kujakettu
 

Paluu Merenranta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron