Rastaat palelee oksillaan

Suhteellisen avaraa aluetta, joka sisältää jokusia puita, luolia ja jonkun verran heinääkin. Tasangolla kaikki on suhteellisen oloista ja lämmintä, lunta sinne ei talvella pahemmin sada, ehkä vain pintakerros jos sitäkään. Syötäväksi tältä alueelta kelpaavat paremmin kuin hyvin kaikki heinät ja useampien puiden lehdet tai muut kasvit.

Rastaat palelee oksillaan

ViestiKirjoittaja Zarroc » 11. Loka 2015 16:24

[Mukaan Sasu & Misa.]

KOTKA

Siitä oli tosiaan aikaa, kun olin viimeksi astunut jalallanikaan tasangolle. Olin pitäytynyt poissa kotoa pitkään ja nytkin, vaeltaessani loputonta metsäkaistaletta pitkin kohti aukeampaa maailmaa, mietin ihan tosissani, pitäisikö minun kääntyä takaisin. Vaikka tiesin, että se tuntuisi edelleen kodilta, kun vain pääsisin sinne asti, matka oli tässä se vaikein kohta.
Halusin jatkuvasti vain katsoa taakseni, nähdä vielä Zerawin hymyilevän kevyesti ja sanovan, että mene kotiin. Minä halusin uskoa häntä, olin nyökännyt liiankin lyhyesti ja kadonnut ennen kuin Ijzer oli tullut takaisin.

Kun kohotin päätäni, saatoin haistaa tasangon tuoksun. Saatoin kuulla heinän havinan viileässä syystuulessa, joka piehtaroi ilosta jo tippumaan päässeissä lehdissä. Seurasin vaistoani eteenpäin ja hiljalleen puut ympärilläni harvenivat. Olin elänyt metsässä todella kauan, se oli jo hyvän aikaa tuntunut varsin turvalliselle paikalle asettua, vaikka kyllähän minä tiesin missä minun pitäisi olla. Minun pitäisi juosta pitkin laakeaa maata, jossa näkisin kaikkialle, minne silmä vain koskaan voisi kantaa.

Kun astuin puuston seasta tasangon reunaan, minä hymyilin helpottuneena, ehkä onnellisenakin. Vedin syvään henkeä ja haistoin ilmapiirin, sen lempeyden joka täällä vallitsi. Ja minä lähdin juosten, pää korkealla ja kaviot korkealle havisevan heinän päälle nousten, välittämättä hetkeäkään muusta maailmasta. Ehkä tämä oli sittenkin ollut tarpeen, ehkä minä olin kaivannut tätä.

Ainakaan ääntäni ei ollut maailma vienyt, antaessani jalkojeni viedä minua kovempaa, hirnahdin lyhyesti, mutta kumeasti ihan vain ilmoittaakseni, että olin kotona. Se oli jotain, mitä oli pakko tehdä.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Rastaat palelee oksillaan

ViestiKirjoittaja Sasu » 13. Loka 2015 00:12

Misa

En minä murjota. Tai ainakaan ihan varmasti en myönnä murjottavani. Mutta en minä kyllä hyvälläkään tuulella ole.

Korviini on jo kantautunut jonkin aikaa sitten tieto, että tasankohevosten johtaja on mitä ilmeisimmin vaihtunut. Taas, sanoo se pieni osa minusta, joka on ilmeisesti täysin unohtanut hyvät käytöstavat, ja sen, ettei minulla oikeasti ole täällä mihinkään mitään sanomista. En ole kertaakaan nähnyt uutta johtajaa, ja vaikka tiedän, että minun pitäisi varmasti jo silkasta velvollisuudentunnosta, ja ehkä hieman uteliaisuudestakin, etsiä hänet, pelkkä ajatuskin tuntuu uuvuttavalta. En osaa edes tarkalleen ottaen sanoa miksi, mutta tuntuupa kuitenkin.

Nostan katseeni kavioistani ja annan sen kiertää pitkin tasankoa. Katselen tuttuja puita ja polkuja ja mietin samalla, miksi minulla on näin eksynyt olo. Jos ihan totta puhutaan, minusta tuntuu, että minulla on koti-ikävä - ja se jos mikä saa oloni kurjaksi. Koska tasangonhan pitäisi olla minun kotini, niin kuin se on ollut jo joitakin vuosia. Ja kyllä minä siitä pidänkin. Jälleen kerran mieleeni hiipii kuitenkin se lohduton tunne, etten kuulu tänne, ettei minulla ole täällä paikkaa. Silloin kun liityin laumaan, kun Kavar vielä johti tasankohevosia, tasanko ja sitä ympäröivät maat tuntuivat lähes heti kodilta. Kun valta siirtyi Cleopatralle, minulla oli silloinkin sellainen olo, että minulla olisi joku tarkoitus. Mutta nyt lauman johdossa on taas joku uusi, enkä minä oikeastaan edes ihan tarkkaan tiedä kuka. Hän ei ole ainakaan nähnyt minua ikinä, eikä tiedä kuka olen, ja jos joskus tapaamme niin minun pitäisi jälleen kerran tehdä itsestäni selkoa laumani johtajalle...

Käännän korvat luimuun ja poljen jalkaa puoliksi kiukkuisena, puoliksi itkun partaalla. Minua harmittaa tämä tilanne, minua harmittaa että olen itse siitä niin harmistunut, ja totta puhuen minua harmittaa myös tuo tuolla kaukana, joka hirnahduksesta päätellen on hevonen. En olisi varmaan edes huomannut häntä, jos hän olisi ollut hiljaa. Hän laukkaa melkoista vauhtia, ja hetkeksi nostan pääni varautuneesti nähdäkseni, ajaako joku peto häntä takaa. Mitään ei kuitenkaan näy. Minä huokaisen. Toisaalta en nyt kyllä ihan totta jaksaisi ketään uutta hevosta, mutta toisaalta siitä on jo pari päivää, kun viimeksi oikeasti keskustelin jonkun kanssa. Minusta tuntuu, että sekin on jo yksi syy pahantuulisuuteeni. En kuitenkaan osaa oikein päättää, jatkaisinko murjottamistani yksinäni vai tekisinkö asialle jotain, joten päädyn vain seisomaan paikoillani painoa jalalta toiselle vaihtaen ja korviani epätietoisesti käännellen.

[Kylläpäs Misaa nyt harmittikin kaikki. :'D]
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Rastaat palelee oksillaan

ViestiKirjoittaja Zarroc » 23. Loka 2015 18:48

Minä olin pitkästä aikaa... jos en onnellinen, niin vapautunut. Tunsin sen luissani jokaista kohtaa myöten, jokaista karvankärkeä ja hiekanjyvää kavioissani. Mikä minut oli saanut pysymään näin kauan poissa kotoani? Minkä valtakunnan syyn takia olin vain kiertänyt ja kartellut takaisin palaamista, kun tiesin, että täällä kaikki oli aina hyvin?
Tai jos ei hyvin, niin ainakin helpommin. Tuntui paremmalle.

Aloin vaistomaisesti hiljentää tahtiani tuulen kuljettaessa luokseni tuoksun, joka vaikutti hieman tutulle. Ainakin sen verran, että tiesin sen johtuvan toisesta hevosesta, enkä nyt ensimmäisenä halunnut säikäyttää sitä jotakuta pois juoksentelemalla täällä kuin sekopäinen. Olin vielä kohtalaisen suurikokoinenkin, saattaisin vaikka aiheuttaa sydänkohtauksen jollekin rukalle pölähtämällä yhtäkkiä notkelmasta.

Niinpä hidastin nelini lyhyempään laukkaan ja siitä hitaasti raviin. Ravistelin päätäni edelleen melko riemukkaasti ja tunsin, kuinka hikipisarat roiskahtelivat jo kasvaneen talvikarvani seasta. Kovinkaan kaunis näky en varmastikaan ollut melkein läpimärkänä, mutta juuri nyt se ei minua kiinnostanut. Jatkoin raviani hajunlähdettä kohti, joka pian muotoutuikin näkökentässäni toiseksi hevoseksi. Tutuksi hevoseksi, ellen vallan erehtynyt ja ollut menettänyt osaa näkökyvystäni vuosien varrella.

Hiljensin vauhtini käyntiin ja lähestyin Misaa nyt rauhallisimmin askelin. Hän oli jäänyt mieleeni niin kovin nöyränä tapauksena, etten uskaltanut edes kovin kovaa lähestyä - tiedä vaikka olisi juossut karkuun. Hän näyttää hieman ärtyneeltä tai ehkä enemmänkin vain mitäänsanomattomalle. Se on melko kummallista, koska en muistanut häntä varsinaisesti sellaisena.
Päästyäni muutaman hevosenmitan päähän hänestä minä lopulta pysähdyin ja hymyilin lempeästi pienemmälleni.
"Hyvää päivää", tervehdin häntä, kultaiset silmät toista tarkastellen. Liekö hänellä oli isompikin syy näyttää hapanta naamaa? Toivoin, ettei se ainakaan johtunut minusta ja tavastani viettää päivää.

"Mukava nähdä." jatkoin vielä, vaikken enää hymyillytkään.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Rastaat palelee oksillaan

ViestiKirjoittaja Sasu » 21. Joulu 2015 01:41

Se toinen hevonen näyttää huomaavan minut. En minä sitä ihmettele, mutten myöskään osaa vieläkään päättää, onko se hyvä asia vai ei. Hän on niin kaukana, ettei minun ihan vielä tarvitse kerätä itseäni, eihän? Toinen tuntuu kuitenkin tulevan kohtalaisen määrätietoisesti minun suuntaani, joten ennen pitkää katson parhaaksi koota ryhtiäni ja näyttää vähemmän kiukuttelevalta. En millään saa ilmettäni iloiseksi, mutta neutraali mitäänsanomattomuus saa kelvata. Korvani jäävät melkein huomaamattani takakenoon seuratessani lähestyvää hevosta katseellani... paitsi että ne nousevat uteliaasti höröön tajutessani, että toinenhan on kovin tutun oloinen. Tuuli puhaltaa takaani, joten en pysty luottamaan hajuaistiini, mutta toisen piirteet käyvät askel askeleelta selvemmiksi. Hänhän on... Kotka? Kai muistan nimen vielä oikein?

Siitä on kauan aikaa, kun viimeksi näimme. En ollut sillon tavannut vielä montaa hevosta Caraliassa. Kotka oli miellyttävä tuttavuus sen perusteella, mitä muistan. Mutta kuten sanottua, siitä on pitkä aika - ja sen jälkeen on tapahtunut paljon muutoksia. Minua alkaa taas hieman epäilyttää, ja korvani palaavat jälleen takakenoon ja kasvoni kohteliaan ilmeettömiksi. Seuraan katseellani hänen lähestymistään, vaikka lähinnä minun tekisi mieli tuijottaa heinikkoa. Kotka taisi tosiaan juosta ihan kunnolla äsken, ainakin märästä karvasta päätellen. Minä olen vain nököttänyt tässä paikoillani ties kuinka kauan. Oloni alkaakin olla vähän kankea. Kotkan hymyillessä minä vain nyökkään, ja elekin tuntuu jäykältä.
"Päivää", vastaan ja lasken katseeni kohti maata. Se tuntuu helpommalta kuin katsoa oria yläviistoon.

Mukava nähdä, Kotka sanoo, ja minä vilkaisen häntä. Ainakin hän tosiaan muistaa minut. Se on jo jotain.
"Edellisestä kerrasta onkin aikaa", totean, eikä äänensävyni ole onneksi enää niin väkinäinen. Syy ei ole pelkästään se, että minun on helppo turvautua opittuihin käytöstapoihin ja kohteliaisuuksiin, vaan on myös oikeasti mukavaa nähdä tutut kasvot - sitä kun tuntuu tapahtuvan nykyään niin harvoin.
"Kuinka olette voinut?"
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Rastaat palelee oksillaan

ViestiKirjoittaja Zarroc » 24. Joulu 2015 14:13

Misan selvästi tunnistettua minut hänen ilmeensä vaihtui neutraalimpaan. Olin siitä iloinen, ainakaan hän ei näyttänyt, että paikalletuloni olisi saanut häntä entistä huonomalle tuulelle. Hän nyökkäsi minulle vähän jäykästi ja tervehti sitten kohteliaasti, joten annoin hänelle tilaa. Seisoin edelleen vähän kauempana, rauhallinen katse yleensä niin tarkkaavaisissa silmissäni. Siitä oli niin kauan, kun olimme viimeksi vaihtaneet montaakaan sanaa, etten ollut enää ihan varma kuinka hänen kanssaan pitäisi käyttäytyä. Tuttavallisuus tuntui oikeastaan hieman vieraalta ajatukselta, olihan hänkin kovin jähmeän oloinen.

"Niin on", vastasin orin sanoihin ja uskaltauduin hymyilemään hieman huvittuneesti hänen teitittelylleen. Olimme kai joskus käyneet pienen keskustelun siitäkin, mutta minusta tuntui, että se tuli hänellä täysin selkärangasta. Ettei Misa edes ajatellut asiaa ennen kuin nöyrtyi kokonaan muiden edessä. Se olisi saattanut aiheuttaa minussa pieniä inhon väreitä, ellen olisi osannut ajatella asiaa myös hänen kannaltaan. Ehkä hänet oli nuorena opetettu siihen niin, ettei siitä tavasta osannut enää eroon. En minäkään kyennyt olemaan epäkohtelias, vaikka kuinka epämiellyttävässä seurassa olisin ollut. Se ei vain tuntunut oikealta tavalta käyttäytyä.

Misan kysymys sai minut jälleen hieman vakavoitumaan. Minulla ei ollut tapana valehdella, mutta en halunnut myöskään kuormittaa häntä. Eipä minulla toisaalta mitään ongelmia ollutkaan, tosin olin uskomattoman hyvä valehtelemaan itselleni kaikesta.
"Oikein hyvin, tai no. En niin hyvin, mutta tässä olen kuitenkin", vastasin kuitenkin, en oikein osannut päättää mitä olisin sanonut. Mutta ehkä hän ymmärtäisi sen.
"Äläkä toki teitittele minua, tunnen oloni niin vanhaksi", naurahdin lempeästi Misalle. "Entä sinä, mikä saa olosi noin kurjaksi, ystäväni?"
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio


Paluu Tasanko

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron