Unwelcome spirits.

Suhteellisen avaraa aluetta, joka sisältää jokusia puita, luolia ja jonkun verran heinääkin. Tasangolla kaikki on suhteellisen oloista ja lämmintä, lunta sinne ei talvella pahemmin sada, ehkä vain pintakerros jos sitäkään. Syötäväksi tältä alueelta kelpaavat paremmin kuin hyvin kaikki heinät ja useampien puiden lehdet tai muut kasvit.

Unwelcome spirits.

ViestiKirjoittaja Siuri » 04. Helmi 2012 20:39

Roll (ja Titania)

Kylmä viima porautuu ihon alle. Vaikka tasanko on tähän aikaan vuodesta viileä, ei savannilla ole jälkeäkään lumesta. Liekö sitä tulossa ollenkaan, vai onko päivä päivän jälkeen yhtä vaihtelua viileän ja lämpimän, kostean ja kuivan ilman välillä.
Liikutan katseeni horisontin kautta taivaalle. Miljoonat tähdet tuikkivat aivan pilvettömällä taivaalla. Tänä yönä ei näy kuuta, on harvinaisen pimeää.
Ennen kun ehdin hengähtää rauhassa, tunnen sen viiltävän kivun taas. Se alkaa keskivartalostani leviten siitä koko ruumiiseen. Suljen silmäni ja puren hampaitani tiukasti yhteen. Lasken hitaasti sekunteja; pian kipu on poissa.
Hengitykseni on raskasta. Olen maannut jo tunteja pitkän ruohikon seassa pitäen katseeni visusti tähdissä. Tiedän, mitä tapahtuu. Tämä on se yö. Siitä huolimatta en halua uskoa sitä. Yritän tehdä kaikkeni, ettei se.. ettei se pääse ulos minusta.
Rentoutan kaikki jäseneni ja yritän pitää hengitykseni tasaisena. Sisälläni velloavat tunteet ovat kaikki niin ristiriidassa toisiinsa verrattuna. En saa niitä koottua yhdeksi kultaiseksi keskitieksi, vaan elän kaikkien niiden keskellä. Iloa, surua, pettymystä, vihaa.. En voi kuin odottaa.

Kun seuraava tunti on vierähtänyt, lähtee kipu taas leviämään vatsasta. Se tuntuu leviävän hitaasti, mutta uppoutuvan syvälle sisääni. Tiedän, ettei tämä kipu saa minua kuolemaan, ei se edellinenkään saanut. Olen kokenut niin paljon pahaa kaikkina näinä kuukausina, ja nyt vihdoin kaikki loppuu. En anna pahuuden enää viedä minua mukanaan, taistelen sitä vastaan! Olen vahva, kestin kaikki iskut, ja aloin nousta hiljalleen askel kerrallaan ylös pohjalta. Nyt olen tässä, henkisesti paljon korkeammalla kuin aikoihin, mutta fyysisesti aivan romahduksen partaalla. Tuntuu kuin joku haluaisi minun kärsivän vielä viimeisen kerran. Sen ilon hän varmasti saakin; hän saa minut kärsimään tämän viimeisen kerran, mutta minä vannon, että tästä selvittyäni kukaan ei saa minua enää kärsimään. Koskaan.

Kun viimein kipu hellittää, pystyn taas hengittämään. Se tuntuu vaikeammalta kuin aikoihin. Aivan kun en enää muistaisi, kuinka saan hapen pysymään sisälläni ja puhallettua sen sitten ulos. Silmissä pimenee, mutta samassa tunnen taas viileän ilman siirtyvän keuhkoihini.
Tunti kuluu hitaasti. Tähdet ovat liikkuneet hieman länteen päin, mutta minä olen pysytellyt paikoillani jo aivan liian pitkään. Ja kun supistukset taas palasivat, eivät ne ole jättäneet minua rauhaan. En tiedä, kuinka kauan pystyn enää pidättämään tätä. Tiedän kaiken tapahtuvan kuitenkin, onko minun edes järkevää olla kuin mitään ei tapahtuisi?
Kipu leviää taas. Olen odottanut jo aivan liian pitkään; odottanut, kärsinyt, minulla on ollut aikaa miettiä kaikkea tätä. Silti en ole valmis, en vielä, tuskin koskaan olenkaan.
Ja kun lopulta kipu käy sietämättömäksi, annan kaiken tapahtua. Ponnistan kerran vastahakoisesti, mutta silti tietäen kaiken olevan juuri sitä, mitä minulta odotetaan. Tunnen sen olennon tunkeutuvan ulos sisältäni. Puren taas hampaitani tiukasti kiinni ja ponnistan uudestaan.

Kipu hellittää heti. Kylkeni nousevat hengitykseni takia nopeaa vauhtia ylös ja alas. En uskalla nousta. En uskalla kohdata sitä. En edes halua sitä! Haluan vain olla kaukana tästä. Siitä huolimatta suljen silmäni ja nousen tärisevin ja haparoivin jaloin seisomaan. Vedän henkeä syvään ja lopulta käännän pääni sitä kohti. Raotan silmäni hitaasti ja huomaan maassa täysin liikkumattomana olevan olennon, joka saa minut voimaan pahoin. Mieleni tekisi lähteä paikalta ja jättää hänet yksin tähän karuun maailmaan, mutten voi. Jokin vaisto sisälläni saa pääni laskeutumaan ja minut nuolemaan varsaa. En pysty edes ajattelemaan, annan vain kaiken mennä, niin kuin kuuluu.

Kun varsa lopulta on lähes puhdas, alkaa se näyttää jo enemmänkin elonmerkkejä. Se pitää silmiään yhä kiinni, aivan kun se ei haluaisi koskaan avata niitä; aivan kuten minä. Nostan pääni varsasta ja katson hänen ylitsensä savannin pitkää heinää, joka taittuu tuulen matkassa. Niitä lukuun ottamatta tasanko on aivan hiljainen. Missään ei näy ristin sielua, vain minä, ja tuo. Tuo minun väriseni, pienin hevonen, jonka olen koskaan nähnyt. Joka raottaa hiljalleen silmiään, ja jonka rohisevan hengityksen kuulen selvästi tuulen seasta.
”Miksi olet täällä?” kysyn rauhallisella äänellä varsalta. Se vaikuttaa tärisevän viileän ilman takia. Sen tummat silmät sulkeutuvat, mutta aukeavat taas. Se vain makaa paikoillaan, ja sen pää nyökähtelee. Aivan kuin se ei jaksaisi kannatella sitä.
”Sinun ei pitäisi. Tämä maailma ei ole sinua varten”, huokaisen ja siirrän taas lasittuneen katseen tasangolle. Jokin voima saa minut vain pysymään paikoillani, vaikka ajatuksissani kiidän jo pitkän matkan päässä täältä.
Tyhjät ajatukseni pitävät minut erossa tästä hetkestä, tästä tilanteesta. Olen valppaana ja kuulen joka ikisen vaimeankin äänen, mutten siitä huolimatta pysty keskittämään ajatuksiani niihin. Seison vain.

Kun yön pimein hetki on ohi, ja idässä päin taivas näyttää niin kovin paljon vaaleammalta verrattuna läntiseen taivaaseen, huomaan sivusilmällä, kuinka tuo punertava varsa yrittää nousta jaloilleen. Uskallan ensimmäistä kertaa katsoa häneen tarkemmin. Punertava turkki. Aivan kuten minulla. Neljä mustaa jalkaa symboloimassa synkkyyttä, johon hän on astunut, ja musta turvanpää. Hänhän on kuin ilmetty minä. Yhtä epävarmat liikkeet, kun hän yrittää nousta ylöspäin. Juuri tällä samaisella hetkellä tunnen yhteyden välillämme. Hänhän on minä, tai osa minua. Ja tulee aina olemaan.
Kun varsa lopulta saa tukevan asennon, hän nostaa päänsä minua kohti. Siirtää katseensa hitaasti ruumistani pitkin päähäni, jossa vihreät silmäni katsovat takaisin. Hän ei ymmärrä. Aivan kun en minäkään. Katsomme toisiamme pitkään, enkä voi olla huomaamatta sitä epäilevää sävyä hänen katseessaan. Minulla on se sama epäilevä sävy myös; se on jotain pelon ja epäluuloisuuden väliltä. Pelkään tällä hetkellä enemmän kuin aikoihin – en vain itseni, vaan myös hänen puolestaan. Hän olisi ansainnut niin paljon enemmän, kuin minut. Kuinka hän ikinä voisi ymmärtää, etten halua nähdä häntä. En halua katsoa häntä silmiin, vaikka niin parhaillani teenkin.
Varsa siirtää pian katseensa takaisin vatsaani ja ottaa epäröivän askeleen eteenpäin. Vaikka hän horjahtaa, en tee elettäkään yrittääkseni pitää hänet pystyssä. Hänen on selvittävä yksin, aivan kuten meidän muidenkin.
Varsa laskee päänsä mahani alle, ja alkaa imeä maitoa. Suljen silmäni ja keskityn katkonaiseen hengittämiseen. Tämä tuntuu niin epätodelliselta. Aivan kuin en olisi läsnä koko tilanteessa. Ja samaan aikaan sisälläni virtaavat edestakaisin sekä lämpimät että kylmät tunteet. Mieleni on kuitenkin yksimielinen siitä, että en tule kestämään tätä. Enkä halua tätä. Tunteeni taas poukkoilevat edestakaisin ja toistaiseksi elän täysin vaistojeni varassa.
Kun varsa on saanut tarpeekseen maidosta, se peruuttaa muutamalla askeleella. Vilkaisen sitä ja lähden kävelemään eteenpäin hitailla askeleilla ajattelematta mitään yhtään enempää. Lähden loivaa alamäkeä alaspäin. Ruoho hivelee vatsaani kulkiessani puutonta aluetta eteenpäin. Pian kuitenkin pysähdyn ja vilkaisen taas taakseni.
”Tuletko sinä?” karkaa suustani. Hän ei ymmärrä, mutta siitä huolimatta lähtee hitailla ja horjuvilla askelilla minua kohti. En jää odottamaan, jatkan matkaani eteenpäin katsomatta taakseni.
Vaikka kuulen kovaäänisen rymähdyksen takanani, en vilkaisekaan häntä. Suljen vain silmäni ja jatkan kävelemistä aivan yhtä epävarmoilla askelilla, jollaiset Titaniakin jättää jälkeensä.

Peli päättyy.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Paluu Tasanko

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron