Kun raja on ylitetty

Suhteellisen avaraa aluetta, joka sisältää jokusia puita, luolia ja jonkun verran heinääkin. Tasangolla kaikki on suhteellisen oloista ja lämmintä, lunta sinne ei talvella pahemmin sada, ehkä vain pintakerros jos sitäkään. Syötäväksi tältä alueelta kelpaavat paremmin kuin hyvin kaikki heinät ja useampien puiden lehdet tai muut kasvit.

Kun raja on ylitetty

ViestiKirjoittaja Mwjan » 10. Tammi 2013 17:50

[ Rajanrikkomispeli. Sovitut pelaajat mukaan. Saapumisjärjestys on pelijärjestys. ]

Valentino

Kun mieli tekee rikkoja rajoja, se on tehtävä. Maailma oli muuttunut Valentinon silmin melkein heti sen jälkeen, kun hän oli poistunut saarelta. Hän saattoi tehdä virheen ja olla katkera tapahtuneesta, mutta menneisyyteen ei ollut paluuta.
Hän kuitenkin vaelteli liian vaarallisilla vesillä. Juuri ennen kuin laumattomien ja tasankohevosten raja päättyi, avautui suuri tasankoinen alue. Hänet kuka tahansa näkisi vaikka kilometrien päästä. Hän ei välittänyt. Hän oli laumaton ja hän sai tehdä mitä halusi. Kenenkään ei tarvinnut puuttua hänen tekemisiinsä, ellei…

… Suuri kotka lennähti hänen läheltään. Suurikuvioinen ori säikähti ja hypähti viistosti eteenpäin. Kirjaimellisesti, nyt, hän oli ylittänyt rajan. Kotka jatkoi matkaansa ja sen temppu sai Valentinon katsomaan sen perään.
Katse seurasi pitkästi, mutta lopulta kaartui alaspäin katsomaan kaukaisuutta. Aivan kun sen silmiin olisi kohdistunut tumma hahmo. Hän ei tiennyt olisiko se villipeto vai täysin harmiton kavioeläin tai peura. Mustaharjas ei kuitenkaan epäröinyt kohdistuvaa olentoa vaan jatkoi kevyin, rennoin askelin eteenpäin.

Hän nautti olostaan. Hetkestä kun sai rikkoa rajoja. Viime kerralla, hieman eri tavalla, kun se yritti puolustaa omaa aluettaan, joutui se uhriksi. Kaksi tammaa kohtasi hänet väärässä paikassa ja puolustaen vain itseään, rajoja, sai maksaa omasta verestä. Se oli virhe. Olisi pitänyt vain jättää asia oman onnen nojaa, antaa pakolaisten ylittää raja ja raportoida asiasta myöhemmin.
Oliko nyt aika kostaa menneisyyden pistävä asia? Valentinon mustille huulille kohosi hymy ja hymähdys kuului myöhemmin.
Mwjan
 

Re: Kun raja on ylitetty

ViestiKirjoittaja Sasu » 29. Tammi 2013 22:30

Misa

Viileä ja kostea sivutuuli pörröttää harjaani seistessäni laakean ja matalan kukkulan laella. Oikeastaan se ei ole edes kukkula - ennemminkin vain jonkinlainen kohouma josta maa lähtee viettämään hyvin maltillisesti alaspäin. Se on kuitenkin hyvä paikka seistä siinä missä joku muukin. Tästä kohti saattaa nähdä miltei merelle asti, tai ainakin kuvitella näkevänsä. Ainakin näen taivaanrannan tummat pilvet, jotka näyttävät satavan merelle rankasti. Vai pelkkää usvaako se vain on? En minä ole hyvä ennustamaan säitä, ja kyllä sen huomaa, jos sade tänne asti tulee. Mahtaisikohan tämä sade tulla lumena? Enemmän täällä tasangolla vettä satoi kuin lunta, mikä oli tavallaan vähän sääli. Pidän lumesta ja siitä, kuinka sillä on tapana vaimentaa kaikki äänet.

Vaikka ei täällä nytkään paljon ääniä kuulu. Heinikon kahina lähinnä. Katseeni seuraa hetken kotkaa, joka kipuaa taivaalle, mutta senkin lento on täysin äänetön minun korvilleni. Lintu ei noussut ilmaan kovin kaukaa. Mikähän sen mahtoi saada liikkeelle? Vaikka taivaallehan kotkat kuuluivat, eivät maahan heinien sekaan. Ehkä se oli saalistamassa, tai ehkä... kulkiko siellä joku? Kääntelen korviani, mutta enhän minä mitään tietenkään kuule. Tuulikin tuo mukanaan vain sateen tuoksua idästä. Lasken päätäni vähän alemmas ja annan katseeni jatkaa vaeltamistaan, mutta se palaa kuin itsestään kotkan lähtöpaikan tienoille. Eikös laumattomien raja ollutkin melko lähellä tuossa suunnassa? Värähdän tahtomattani. Minä en ihan heti unohtaisi aavikolla kohtaamaani kimoa ja hänen sanojaan, jotka olin toimittanut Cleopatralle. Hengenvaarallinen kulkutauti, joka sai alkunsa.. laumattomien alueelta.

Tietysti kyseessä voi olla vain antilooppi tai jokin, tai vaihtoehtoisesti peto, mutta... mitä jos siellä onkin hevonen? Mitä jos siellä onkin joku, joka ei ole vielä kuullut taudista - ja on vaarallisen lähellä laumattomien maita? Tai mitä jos.. Nielaisen ja nostan jälleen päätäni tuntien oloni epämukavaksi ja levottomaksi. Entä jos siellä onkin laumaton? Mahdollinen taudin kantaja? Tai peräti sairastunut hevonen?

Minun on pakko mennä katsomaan. Ei täällä ketään muitakaan ollut näkösällä tekemässä sitä puolestani. Vilkaisen hermostuneesti ympärilleni. Voisin lähestyä varovasti, yrittää pyrkiä tuulen alle, jotta saisin tietää, onko siellä edes ketään. Jos kyseessä olisi peto, tai vain jokin harmiton eläin, voisin ottaa etäisyyttä rauhallisin mielin. Jos taas hevonen... no, sen näkisi sitten.

Lähden reippaaseen käyntiin verrytelläkseni lihaksiani hieman, mutta nostan nopeasti laukan ja suuntaan vähän viistosti kohti paikkaa, jossa arvelen jonkun nähneeni.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Kun raja on ylitetty

ViestiKirjoittaja Wohweli » 11. Helmi 2013 18:49

SNAKE

Korvani taipuilivat joka suuntaan, kuin pienet antennit ne yrittivät paikallistaa ympäristön ääniä. En erottanut helppo kulkuisella tasangolla mitään liikettä. Ainoastaan yksi yksinäinen kotka halkoi taivasta suurilla siivillään. Minä olin matkalla Fannin luo ja samalla tietysti menisin tapaamaan poikaani. Rajojen poikki kulku ei huoleta minua tippaakaan, olin tehnyt tätä niin kauan, kuin olin Caraliassa pyörinyt ja vielä kertaakaan en ollut sen suurempiin ongelmiin päätynyt. Joku muu olisi lopettanut hyvän saan aikaan, mutta jääräpäisyys otti aina turhan helposti vallan ruumiissani.
Heilautin pienesti päätäni ja annoin katseeni nousta selkeälle taivaalle. Oman poikani syntymästä ei ollut viikkoa kauempaa, en silti voinut olla ajattelematta miten paljon poika olisi jo voinut kasvaa tässä ajassa. Ja ai, että millainen siitä tulisikaan aikuisena. Saisi kyllä minun kanssani lähteä sopivan ikäisenä Magic Drinkkiin, nuori olisi takuulla perinyt minun viinapääni!

Edetessäni päättäväisesti tasangonpoikki erotan loitommalla hevosen. Harmaankirjava ori tarpoi myös eteenpäin. Olisikohan tuo tasankolainen? Tuohan voisi tietää jotakin Fannin olin paikasta, tällöin minäkin säästyisin sen suuremmalta vaivalta.
Hoputin jalkani liikkeeseen ja etenin liidokkain laukka-askelin vieraan suunnalle.
"Hei anteeksi!" huikkaan toiselle etäältä ja alan hidastamaan vauhtiani. Hienoa, nyt olisin ainakin toivottavasti saanut osani orin huomiosta.
Kävelen reippain askelin vierasta kohden, kasvoilla rento ilme ja korvat leppoisasti höröllä. Ihan hyvillä aikeillahan tässä oltiin liikkeellä, riitaa en tällä kertaa edes suunnitellut haastavani. Oli siitä yhdestä kirjavasta ollut jo tarpeeksi hallaa perheelleni, etten halunnut sen toistuvan, siksi rettelöinti sai kyllä nyt hetkeksi jäädä.

"Oletko mahtanut nähdä Fanni nimistä tammaa ja tämän varsaa?" tiedustelen sitten vieraalta ja tietysi sisimmässäni toivon, että ori osaisi antaa minulle rakkaimpani sijainnin.

» Toivottavasti ei ole kuolemaksi, että hyppään nyt tässä kohtaa mukaan. :D
Wohweli
 

Re: Kun raja on ylitetty

ViestiKirjoittaja Mwjan » 01. Maalis 2013 11:38

Katseensa kääntäen kaukaisuudesta, askelten muuttuessa pidemmiksi joku eksynyt kavioeläin tuntui tulevan häntä kohden takaapäin. Valentinon silmäkulmat kurtistuivat. Tuo kaukaisuudessa oleva hahmo se ei ainakaan ollut, täysin väärä suunta. Oliko kyseessä sellainen joka saattoi haastaa hänen kanssaan kapinaa, että toinen loikki väärällä alueella. Valentino antaisi henkensä edestä takaisin jos kyseessä olisi samanlainen tilanne kuin muutama vuosi takaperin.

Hänen oli hidastettava tahtiaan ja rohkeasti harmaakuvio käänsi katseensa tutkiakseen vierasta. Ennen kuin hän pystyi katsomaan vierasta kunnolla, huudahti se tervehdykseksi ja kysyessään sattuiko tämä tietämään missä oli Fanni-niminen tamma ja varsaa. Valitettavasti Valentino ei tiennyt kumpaakaan heistä ja kysymys sai hänet pysähtymään. Valentino uskoi, että hänellä löytyisi aikaa edes hetkeksi juttelemaan vieraalle.
Hänellä kuitenkin heräsi epäilys kaukaisuudessa olevasta hahmosta. Jos kaksikko jäisi tähän pidemmäksi aikaa, tuo hahmo saattaisi tulla tänne ja ennättää paikalle ennen kuin kaksikko ehtisi pois alta. Valentino ei kuitenkaan muuttunut levottomaksi, eikä halunnut herättää huomiota.
”Valitettavasti en ole tietoinen henkilöistä joita yrität tavoittaa”, hän sanoi ystävälliseen sävyyn toiselle. Vastapuoli tuntui rennolta, eikä halunnut harmia. Se oli vain etsimässä, luultavasti perhettään? Valentino hymähti asialle, kun ajatukset seikkailivat hänen omassa perheessään. Miten ihmeellistä se olikin, perhe ja lisääntyminen muuttivat ajatusmaailmoja täysin.

”Olen pahoillani”, hän sanoi lopuksi, koska uskoi toisen muuttuneen iloisuudesta epätoivoiseksi. Valentino tiesi tunteen, kun yritti etsiä täältä loputtomalta saarelta jotain erittäin tärkeää henkilöä, mutta tuloksetta.
Mustaharjan mieleen juolahti kysymys siitä, miksi toinen kulki vieraalla maalla? Kaikella meillä oli syy siihen, mutta toisen ulkonäön perusteella hän ei kuitenkaan osannut sanoa mikä lauma olisi toiselle sopiva. Ori kuitenkin uskoi, että vieras seikkaili täysin väärillä alueilla, kuin Valentino itsekin, mutta Valentinolla oli siihen syynsä.

Kiinni jäämisen pelko valtasi hänen kehonsa täysin ja sai sen hymyilemään yhä leveämmin.
”Mitä jos lähtisimme etsimään heitä?”, hän yritti ehdotella orille vaihtoehdon, ettei heidän tarvitsisi seistä tässä ja odotella että he jäisivät kiinni. Tasanko oli liian helppo alue jäädä kiinni sen karun ympäristön vuoksi. Suuri hevoseläin huomattiin heti.
Ajatus siitä lähestyvästä hahmosta sai Valentinon lähtemään liikkeelle. Kaikesta saattoi tulla ongelmia, mutta jännitys vain kasvoi.
Mwjan
 

Re: Kun raja on ylitetty

ViestiKirjoittaja Sasu » 22. Maalis 2013 16:03

Aluksi matkantekoni on melko reipasta, vaikka heinät yrittävätkin tarrautua jalkoihini ja piilossa olevat kivet kampata minut pariin kertaan. Yksi erittäin ovelasti piiloutunut kivi pakottaa minut kuitenkin laskemaan katseeni ihan reilusti jalkoihini ja kompuroin pari metriä ennen kuin saan taas kaikki jalkani järjestykseen ja vauhtini hiljenemään. Kompuroimisesta aiheutuvasta säikähdyksestä toivuttuani ja sykkeeni palattua lähemmäs normaalia uskaltaudun jälleen nostamaan katseeni kohti määränpäätäni, ja pysähdyn miltei saman tien. Missä vaiheessa...? Nyt hahmoja onkin kaksi, ja seison hetken paikoillani epäröimässä. Vaikka tuskin toisen hevosen ilmestyminen kumoaa yhtäkään niistä syistä, joiden takia alun perin lähdin tavoittelemaan kaukaisuudessa olevaa hahmoa. Nyt alan nimittäin olla miltei varma, että kyseessä on nimenomaan hevoskaksikko. Nielaisen, vedän syvään henkeä ja lähden reippaasti liikkeelle. Koska minä näen kaksikon näin selvästi, hekin hyvin todennäköisesti ovat jo hoksanneet minut, joten voin yhtä hyvin suunnata suoraan heitä kohti kiertelyn ja kaartelun sijaan. Ei tässä nyt enää auta katua.

Hevoset näyttävät seisovan paikoillaan jonkin aikaa, varmaankin puhuvat jotain. Minä en tietenkään kuule sanaakaan, mutta pystyn erottamaan kaksikon maisemasta paremmin ja paremmin. Toinen on kirjava, toinen kauttaaltaan vaalea, eikä kumpikaan näytä tutulta...
Sitten pysähdyn jälleen kuin seinään muistaessani äkkiä, ettei tasankolaisiin hyväksytä kirjavia. En ole ihan varma, kuka asiasta minulle aikoinaan mainitsi - joku ohimennen kohtaamani hevonen vaiko peräti Kavar itse, mutta olen silti lähes sataprosenttisen varma, että asia tosiaan on näin.
Mitä tuo kirjava sitten tekee täällä?

Huomaan korvieni kääntyneen levottomaan takakenoon ja lihaksieni jännittyneen automaattisesti. Hengitän huolellisesti sisään ja ulos ja yritän parhaani mukaan rentoutua. Kirjava ja toinen vieras näyttävät lähinnä keskustelevan rauhallisesti. Ehkä kirjava on vain eksynyt, tai vasta saapunut saarelle eikä ole vielä tietoinen rajoista. Se ei selviäisi kuin kysymällä, mutta tuskinpa minun paljon muuta tarvitsisi tehdä, kuin ohjata hänet jälleen oikeaan suuntaan, ja mahdollisesti varoittaa vielä taudista ja eksymästä liian lähelle laumattomien rajaa. No niin. Kyllä tämä tästä.

Tällä kertaa selviän jo huutamisetäisyydelle ilman enempiä pysähdyksiä. Hidastan vauhtini raviin, tuskin kukaan pitää siitä että syöksytään suoraan silmille. Kaarran hieman kaulaani ja kokoan askeleitani lähestyessäni.
"Anteeksi!" huikkaan, vaikka molemmat ovatkin varmasti huomanneet minut ajat sitten. Siirryn käyntiin ja otan vielä joitakin askelia lähemmäs kunnes olen sopivalla keskusteluetäisyydellä.
"Päivää", tervehdin, nyökkään ensin lyhyesti vaalealle ja sitten käännyn enemmän kohti kirjavaa. "Anteeksi, herra, mutta.. erehdynkö vallan, jos oletan ettette ole tasankohevonen?" tiedustelen katsahtaen lyhyesti toisen kasvoihin ennen kuin lasken jälleen katseeni. Kirjava näyttää melko hurjalta arpineen, ja kokoeroakin meillä on jonkin verran. Ei sillä, että minulla olisi mitään oikeutta tuomita ketään millään lailla ulkonäön perusteella. Ja saattoihan kirjava vaikka ollakin tasankohevonen, jonkinlainen poikkeus tai jotain, jolloin minä olisin kyllä ollut vähän epäkohtelias sitä epäillessäni. Mutta sittenpä minä vain pyytäisin hyvin kohteliaasti anteeksi ja pahoittelisin erehdystäni, ei olisi suinkaan ensimmäinen kerta kun minä olisin väärässä.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Kun raja on ylitetty

ViestiKirjoittaja Wohweli » 06. Huhti 2013 11:51

Snake oli onnistunut kalastamaan vieraan kirjavan huomion eikä toinen vaikuttanut siltä, että aikoisi vain karata paikanpäältä. Toiveikkain ilmein valkovoikko silmäili itseään selvästi kookkaampaa oria ja odotti vähän ehkä levottomastikin toisen vastausta. Vastauksen saadessaan ei arpikasvoinen voinut peitellä pettymystään.
"Voihan hemmetti," ori mutisi ja käänsi hieman päätänsä. Loppujen lopuksi Snakesta jopa tuntui, ettei vieras valkoharmaa edes ollut paikallisia, tai siis ainekaan kuulunut tasankohevosiin. Sillä jos niin olisi ollut olisi toinen varmaan jo kehottanut quarteria painumaan omille mestoilleen. Kuumeisesti ja huultansa purren yrittää Snake pähkäillä mistä hänen kannattaisi seuraavaksi etsiä. Olisiko liian tyhmän rohkeaa marssia suoraan jonkun tasarin syliin ja toivoa, että tuo olisi yhteistyökykyinen. Se alkoi hiljattain kuulostaa jopa ainoalta vaihtoehdolta, tällä kertaa Snake kun oli valmis tekemään mitä tahansa Fannin löytääkseen.
Vieras ilmoittaa olevansa pahoillansa, vaikka orin mielestä seon tyysti tarpeetonta.
"Njääh, mitäs tuosta," Snake sanaisi toiselle huolettomasti. Kyllähän orin sydäntä riipi suunnaton ikävä, mutta ei tämä tahtonut kirjavan tuntevan syyllisyyttä.

Juuri kun valkovoikko on aikeissa kääntyä ja jatkaa etsintäreissuaan muualle päin tarjoutuu kirjava auttamaan häntä etsinnöissä.
"Oikeasti? Tai siis... Olisin kiitollinen," quarter oli yllättynyt vieraan avuliaisuudesta ja hänen mielestään kaikki apu oli enemmän kuin tervetullutta.
"Mä tosiaan etsin perhettäni, puol... Hei tuleeko tuo hevonen tännepäin?" ori keskeyttää tuntomerkkien kertomisen kuin seinään kun erottaa ruskeakarvaisen hevosen lähestyvän heitä. Olikohan toinen tasankolainen? Tulisiko nyt huutia? Quarter vilkaisi pienesti kirjavaan joka oli jo ehtinyt ottaa muutaman askeleen, mutta päätti itse empimättä jäädä kuulemaan mitä tällä toisella vieraalla oli asiaa. Voisi olla liiankin epäilyttävää jos he molemmat säntäisivät karkuteille, ihan viattomilla asioillahan tässä koko puolin liikuttiin. Vieras kääntyi tyysti mustajouhisen kirjavan puoleen ja epäili tämän kuulumattomuutta tasankohevosiin. Snake käänsi korviaan hieman taakse ja sen kasvoille ilmaantui hieman vaivautunut ilme. Pitäisikö hänenkin vain myöntää, ettei ollut tasankohevonen vaan etsi perhettänsä? Omatunto kuiski hiljaa ja kehotti rehellisyyteen. Olisiko se todella kannattavaa?
"Actually.. Minäkään en kyllä ole tasankohevonen, mulla vaan sattuu olemaan perhe vähän hukassa," valkovoikko ilmoitti, vaikka tiesi huonontaneensa asemaan valtavasti tässä asettelussa. Snake oli kuitenkin päättänyt ottaa riskin, yksin omaan sen valossa jos tämä vieras osaisi kertoa hänelle Fannin ja poikansa sijainnin. Hänen ei tosiaan tarvitsisi nähdä kuin perheensä ja voisi jatkaa matkaansa muaalle. Snake oli täysin valmis vannottamaan, ettei olisi harmiksi kellekään.
Wohweli
 

Re: Kun raja on ylitetty

ViestiKirjoittaja Mwjan » 29. Huhti 2013 14:27

Valkea ori hehkui kiitollisuutta Valentinon avunannosta. Kun mustaharjas oli kuullut nuo kiitoksen sanat, kohosi hänen kasvoilleen pieni onnellisuuden hymy. Perhe, mikä sen ihanampaa kuin perheen lämpö ja hehkuva rakkaus.

Juuri kun mustakavio olisi halunnut paeta polttavasta tilanteesta, valkea ori hihkaisee näkevänsä hevosen jonka suunta oli kohdattuna kaksikon luokse. Oliko se tosiaan se vieras mitä Valentino oli aikaisemminkin vilkuillut epäröivänä. Välittömästi mustaharjas käänsi katseensa vieraan orin osoittamaan suuntaan minne se itsekin katsoi. Hitto sentään. Joku oli tosiaan huomannut heidät ja mitä lähemmäksi vieras tuli, sen suusta kantautui päättäväisen oloinen huudahdus. Paikalle saapunut vieras ei pitänyt tunkeilijoista, ei näyttävästi Valentinosta. Valentino tiesi, ettei kuulunut Tasankohevosten laumaan, sama päti myös paikalle saapuneeseen vieraaseen.

Vieras kääntyi vahvasti Valentinon puoleen ja sanoi sanottavansa. Valentinon kasvoille nousi pettymyksen hymy toisen ollessa oikeassa. Mitähän tähän väliin pystyisi sanomaan. Sinisilmän katse vilkaisi valkeaa oria odottaen hänen vastaustaan vieraan saapumiseen. Hämmästys kohosi hänen kasvoilleen, mutta sen enempää pidättäen ääntään, Valentino päätti vastata epävarmaan kysymykseen. Olisiko hän tahallaan törkeä vai esittäisikö hän tietämätöntä?

Mutta juuri kun sinisilmä ehti avata suutaan, huomasi hän valkean orin aloittaneen suunvuoron. Mustaharjan katse kääntyi siinä hetkessä valkeaan ihmetellen. Kukaan ei oikeasti tiennyt kenestäkään yhtään mitään, eikä Valentino tiennyt tasankohevosten ominaisuuksista. Valkea ori ei kuitenkaan tuntunut kuuluvan tasankohevosiin värityksensä perusteella, mutta mistä ori tiesi mitä tapoja saari oli muuttanut hänen poissa ollessa.
Valkea selitti ettei kuulunut tasankohevosiin ja oli vain perhettään etsimässä. Mistä Valentino pystyi tietämään puhuiko toinen totta vai valehteliko hän päin naamaa? Tässä oli kuin kortit pelissä pöydällä.

Valentino tiesi vieraan lauman, joka oli hetki sitten kysynyt häneltä kuuluiko hän tasankohevosiin. Valentino puri huultaan katsoessaan valkean jälkeen paikalle saapunutta ruskeapukuista vierasta. Toinen oli häntä reilusti pienempi ja pystyi haastamaan toisen millä hetkellä hyvänsä, mutta Valentino tahtoi olla kohteliaan törkeä. Hän hehkui villiä ajatusmaailmaa ja vapautta, kun ei kuulunut mihinkään laumoista.
”Itse asiassa olen laumaton”, hän huikkasi sopivaan kohtaan puheenvuoronsa. Hänen katseensa oli lasittunut vieraaseen pompottajaan ja toivoi hänen tekevän asialle jotain.

Valentinon jalat polkivat tyhjää. Tyhjyys ja tämä tilanne sai veren virtaamaan kiivaammin sen koko kehossa. Vain häntäänsä heilauttaen aggressiivisella tavalla, ori käänsi selkänsä kaksikolle ja heilautti päätään valkealle merkiksi mustaharjaa seuraamaan. Valkea ori oli halunnut löytää perheensä ja Valentino aikoi etsiä hänen perheensä vieraasta välittämättä. Hän tiesi, että vieras puuttuisi tämän orikaksikon eteen ja yrittäisi häätää kaksikkoa pois alueelta.
Mwjan
 

Re: Kun raja on ylitetty

ViestiKirjoittaja Sasu » 09. Kesä 2013 14:39

[Ohhh sh- Arvatkaa tajusinko jumittaneeni tätä näin kauan. .__.]

Mitä- mitenniin vaaleakaan ei ollut tasankohevonen? Hän.. perhe hukassa?
"Te- tuota, mihin laumaan te sitten kuulutte?" kysyn vaalealta vaihdellen painoa rauhattomana jalalta toiselle. "Entä te?" kysyn myös kirjavalta - olihan pienempi ori sanonut minäkään. Edesssäni on siis parhaillaan kaksi rajarikkuria, ja minä tunnen olevani jo nyt pahasti alakynnessä.

Puhumattakaan siitä, kuinka rintaani kylmää erittäin ikävällä tavalla kirjavan noin vain tokaistessa, että hän on laumaton. Otan välittömästi puolikkaan askeleen taaksepäin, mutta sitten saan hillittyä itseni ja haluni peruuttaa vielä puolenkymmentä askelta lisää.
"O-olen pahoillani, mutta te ette saisi olla täällä. Tämä on tasankohevosten aluetta", yritän selittää, mutta ääneni hädin tuskin pysyy tasaisena. Siinä sivussa peruutan toisen askeleen, sillä kirjavan levottomat eleet saavat minut hermostumaan ikävästi. Hän ei ole sillä tavalla levoton, että miettisi jotain sellaista kuin 'pahus, jäin kiinni, mitähän nyt tapahtuu', vaan ennemminkin hän liikehtii.. ärtyneesti, vihamielisesti, en minä tiedä, mutta joka tapauksessa hän näyttää minusta siltä, ettei aio vain kiltisti pyörtää ympäri ja marssia takaisin tulosuuntaansa.

Paitsi että pois hän kääntyy - muttei selvästikään kohti laumattomien maita - ja elehtii vielä vaaleaakin seuraamaan.
"E- hetkinen! Anteeksi, hyvät herrat!" huikkaan, paitsi että se on enemmän melkein vinkaisu. Kirjava ei vaikuta siltä, että aikoisi pysähtyä vain, koska minä yritän nätisti pyytää. Toinen ori vaikutti sovittelevammalta, mutta voi hyvä tavaton sentään, mitä minä oikein teen... No, näin alkajaisiksi pakotan miltei vapisevat jalkani liikkelle ja sydän rinnassa hakaten otan muutaman raviaskeleen, jotta saisin kirjavan kiinni, ja pääsisin vielä vähän heidän eteensäkin.
"Olen pahoillani, mutta minun on pyydettävä teitä kumpaakin poistumaan alueeltamme välittömästi", sanon tavoitellen tiukkaa sävyä, mutta lopulta se kuulostaa kuitenkin vain kohteliaalta pyynnöltä. Pääni sisällä taistelivat kiivaasti opit siitä, että oreja on kunnioitettava, etenkin vanhempia oreja - jollaiselta varsinkin kirjava vaikutti - ja toisaalta taas velvollisuus laumaani kohtaan, johon olin sitoutunut tasankohevosiin liittyessäni. Toisaalta käsky pitää ulkopuoliset poissa lauman alueilta oli tullut korkeimmalta mahdolliselta tasolta.. Se ei silti tarkoita, ettäkö kykenisin olemaan törkeä tai järin uhkaava, mutta ainakin otan kasvoilleni tuiman ilmeen ja kiiruhdan ihan reilusti kaksikon eteen, jotta voisin sitten pysähtyä heidän eteensä.
"Ettekö te ole kuulleet, että saarella riehuu tappava, tarttuva tauti?" henkäisen, vähän vähemmän vakuuttavasti kuin olisin halunnut, mutta mahdollisimman tiukasti kuitenkin. Ja yritän katsoa molempia silmiinkin ihan yhtä tuimaan sävyyn. Ei tässä nyt ollut pelkästään tavan vuoksi niuhottamisesta kyse, koko saari on ihan totta vaarassa!
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Kun raja on ylitetty

ViestiKirjoittaja Wohweli » 15. Heinä 2013 00:42

Valkovoikko ei ehkä vieläkään ollut tietoinen kirjavan syystä auttaa häntä, mutta ehkä sillä ei ollut edes merkitystä. Perheellä oli. Fanni ja hänen poikansa olisi löydettävä tai raastava ikävä tappaisi orin paikoilleen. Ennen niin sitoutumiskyvyttömänä tunnettu nuori Snake oli todella mennyt kiintymään tammaansa eikä tosiaankaan sallinut minkään estää häntä tapaamasta omaa perhettään jolle hänen kuului toimia suojelevana sekä isähahmona.
Punertavan ruskean saapuminen ei todellakaan ollut toivottu käänne tilanteeseen. Vasta ensi kertaa Snake sai todistaa miten joku tahtoi selvästi ajaa sen pois lauma-alueelta. Tämä oli uutta hänellä ja tietyllä tapaa todella kutkuttava tilaisuus. Olihan heitä väärällä maalla tallaajia sentään kaksi ja rajojen puolustajaa vain yksi, mutta koska tasankohevosten alueella oltiin oli todennäköistä, että ruskea saisi pian apujoukkoja. Sen vähän verran mitä valkovoikko ennätti seuralaistaan tarkkailla ei tuo näyttänyt välittävän tilanteesta tai pyynnön omaisista käännyttämis yrityksistä. Suuremman orin päättäväisyys oli takuulla tarttuva nopeasti nuoreen villikoon joka ei myöskään ollut läheskään valmis asiointinsa suhteen. Quarter ei lähtisi tyhjin käsin, ei takuulla. Tottuneena nyrkkipiruna hän kyllä antaisi osuutensa mikäli tappeluksi vääntyisi.
Vieraan partiohevon kysyessä Snaken laumaan tämä hymähti vain huvittuneena ja väänsi kasvoilleen ilmettä joka oli täynnä kapinahenkeä ja ilkikurisuutta.
”Minä myös olen laumaton,” vaaleajouhinen laski sanansa ja kohautti pienesti lapojaan kuin tietämätön. Tai no eihän hän tarkalleen edes tiennyt miten asia oli venynyt niin pitkälle. Hänhän oli ollut Caraliassa pidempään kuin kauan eikä ollut saanut sitäkään vähää aikaiseksi, että olisi laumaan lyöttäytynyt.

Kun heistä päättäväisempi eli kirjava kuviointinen ori lähtee liikkeelle ei valkovoikko näe syytä jäädä jälkeen. Kirjava oli tarjoutunut auttamaan eikä Snake sitä niin helpolla unohtaisi, etenkään kun kyse oli hänen perheestään. Lupauksen saisi toinen myös pitää.
Reippaasti astelee lyhytharjainen tummahkon vierelle kulkemaan, mutta hyvin pian kaartaa tasankohevonen heidän edelleen mikä saa quarterin seisahtumaan ja katsomaan toiseen todella kyllästyneenä. Oria alkoi ihan kismittää toisen lässytys, eikö sen olisi vain parempi siirtyä syrjään ylivoimaisen vastuksen tieltä ja katsoa tätä läpi kavioiden. Ehkäpä selviäisi tällöin täysin vammoitta.
Juuri, kun vaalea on tuomassa piikikkäät sanansa ilmoille saavat sanat tappavatauti hämän havahtumaan täysin. Silmät laajenevat yllättyneisyydestä ja myös korvat juuttuvat hetkeksi hörölleen kunnes taipuvat hieman niskan tuntumaan.
”Siinä tapauksessa luulisi olevan enemmän kuin okei, että menen selvittämään onko puolisoni ja varsani kunnossa!” ikävä ja huoli sekä päin kasvoja isketty vaara saivat Snaken kiihtymään nopeasti. Hän todella tahtoi tietää Hawkin ja Fannin olevan kunnossa. Sitä paitsi tasankohevosethan olivat aivan laumattomien naapureita? Tottakai hänen täytyisi viedä perheensä muualle murhataudin jaloista!
”Joten ala vetää niin ei käy kummempia,” kiukku lisäsi valkovoikon tahdonvoimaan ja hän todellakin vielä polkisi tämän tasankohevosen ylitse ellei tämä suosiolla avaisi heille tietä.
Wohweli
 

Re: Kun raja on ylitetty

ViestiKirjoittaja Mwjan » 23. Joulu 2013 20:41

Valentino ei kertakaikkiaan välitä vieraan sanoista hänen takanaan. Käsky kävi, että heidän täytyisi pysähtyä paikoilleen ja kääntyä pois Tasankohevosten alueelta. Huh, ei todellakaan. Valkea ori liittyi vakavissaan Valentinon puuhiin ja pisti myös kaikin tavoin vastaan. Hän avasi suutaan sanoen hädän olevan suuri perheestään. Valentino hymähti, hänelläkin taisi olla sama päämäärä.

Kun sanat taudista levisivät kirjavan korviin kääntyi hän katsomaan syvemmin tuota vierasta. Minkälainen tauti, oliko se tosiaankin tappava? Mistä oikein oli kyse. Kulmat kurtistuivat, korvat taipuivat vasten niskaa ja hänen suustaan kuului pieni tuhahdus. Häntä ei kiinnostanut. Hyppäisikö toinen kaksikon niskoille? Punaruunikko oli huomattavasti pienempi kuin Valentino ja Valentinolla oli valtavasti enemmän valtaa, valkean orin kanssa.
"Mitä ajattelit meille tehdä", hän kommentoi kysyvästi, puhuen selkä vasten punaruunikkoa. Valentino ei välittänyt toisen läsnäolosta. Valkeakin ori tahtoi jatkaa matkaansa.

Hymy kohosi Valentinon kasvoille ja hänen mieleensä juolahti pieni pahuuden ajatus. Valentino ei koskaan, ei ikinä tekisi pahaa kenellekään tarkoituksella, mutta jokin käski tekemään häntä toisin. Mustaharjas nopein liikkein, ojensi kaulaansa, avasi suunsa ja näytti hampaita. Hän yritti näykkäistä vierasta napakasti harjasta merkiksi että häntä ei komenneta. Hän joutui astumaan koko kehollaan eteenpäin, että tulisi ylettymään punaruunikon harjaan kiinni. Kokemuksesta, harjan vetämisestä oli karmivaa, selkärankaa riipivää. Valentino halusi näyttää toiselle mistä tässä on oikein kyse. Punarautias tulisi olemaan kaksikon kanssa aivan pulassa.

[kauheeta sekasortotekstiä]
Mwjan
 

Re: Kun raja on ylitetty

ViestiKirjoittaja Sasu » 24. Joulu 2013 00:12

Valkeakin ilmoittaa olevansa laumaton ja minä alan ihan tosissani hätääntyä. Miten he nyt tuolla tavalla, kuinka he ovatkin osanneet lyöttäytyä yhteen? Edes taudista kertominen ei saa orien päätä kääntymään, päinvastoin! Äsken vähän rauhallisemmalta vaikuttanut pienempi orikin komentaa minua lähtemään, eikä mitenkään kovin kauniilla sanankäänteillä.
"Olen.. olen pahoillani, mutta ette te voi! Teidän on palattava takaisin laumattomien alueelle!" yritän epätoivoisesti. Kirjava ei enää edes katso minuun päin, kysyy vain, mitä minä aion tehdä. En minä tiedä, en minä tiedä! Kumpikaan ei kuuntele minua, hyvä jos enää huomaa, ja minua alkaa vain itkettää. Yritän niellä palan pois kurkustani, vaikken minä yhtään tiedäkään, mitä sanoisin.
"Olkaa.. olkaa nyt järkeviä!" minä pyydän, melkeinpä anelen, en minä enää tiedä mitä muutakaan tekisin. Silmiä polttelee ikävästi ja tunnen taas epäonnistuneeni surkeasti - etenkin tässä kipittäessäni kaksikon vierellä ja yritäessäni inttää heitä poistumaan. Ei tämä nyt mennyt ollenkaan niin kuin piti, ei sitten niin millään tavalla. Kyllä minunkin pitäisi kaikesta huolimatta pystyä edes malttini säilyttämään, mutta ei, tässä minä olen ihan itkun partaalla, niin kuin joku pikkutyttö, ja..

Yhtäkkiä, ihan melkein kuin tyhjästä, kirjava väläyttää minulle hampaitaan - eikä se todellakaan jää siihen. Ehdin kyllä huomata uhkaavan ilmeen ja askeleen eteenpäin, mutten millään lailla reagoida. Hampaat iskeytyvät kipakasti harjaani, ja saavat minut huutamaan nöyryyttävän kimeästi äkillisestä kivusta ja säikähdyksestä. Sekoan askelissani ja on ihme, etten kaiken lisäksi vielä tuiskahda maahan.
"Mitä- ei- lopeta!" yritän huutaa kauhuissani, mutta ääneni on lähinnä vikinää ja silmäni vetistyvät. Yritän tietysti vaistomaisesti riistäytyä irti, mutta se tietenkin vain pahentaa tilannetta. Ei minussa ole niin paljon voimaa, että pääsisin irti, jos kirjava haluaisi oikeasti pitää kiinni. Yhtäkkiä minua pelottaa ihan hirveästi, niin paljon että voisin nyyhkyttää ihan vain sen takia, ja tunnen oloni myös totaalisen nöyryytetyksi. Ei minusta ole mihinkään, ei sitten niin mihinkään! Ei minulla ole aavistustakaan, mitä minun pitäisi nyt tehdä! Enkä minä oikeastaan muuta pysty tekemäänkään kuin haukkomaan henkeäni säikähtäneenä. Kirjava voisi riepottaa minua ihan miten haluaisi, varsinkin, jos hänen toverinsa päättäisi auttaa, enkä minä voisi sille mitään.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Kun raja on ylitetty

ViestiKirjoittaja Wohweli » 26. Joulu 2013 06:19

Ei käynyt kieltäminen, että hanakka vastaan laittaminen sai Snaken melkein kiehumaan. Eikö tällä rajoja puollustavalla tampiolla ollut yhtään sympatiaa? Kai sekin nyt olisi mennyt rakkaimpiensa puolesta lävitse, vaikka harmaan kiven. Quarter itse menisi, vaikka se täytyisi tehdä kahdessa palassa. Ainakin Snaken sopi olla kiitollinen harmaalle ukolle jonka kanssa hän oli vahvoilla. Kun höyhenet laitettaisiin pöllyämään eivät he heikoille jäisi.
Ruskean "järkipuheet" Snake tyytyi ingooraamaan totaalisesti eikä näyttänyt siltä, että ne olisivat saaneet toisenkaan muuttamaan mieltänsä.
Yllätys kuitenkin hyppää täysin orin silmille, kun harmaa käy sanoista tekoihin ja näyttää käyvän pienempänsä kimppuun. Snake ei juuri ehdi mukaan hetkeen ennenkuin kimeä kiljaisu lävistää tämän korvien halki ja saa heräämään takaisin hetkeen. Quarter oli yllättynyt tämän orin teosta ja mielessä käy jopa ajatus liian pitkälle menemisestä. Katumus saa kuitenkin väistyä. Fanni ja Hawk olivat orille tällä hetkellä tärkeintä eikä hän kääntyisi pois näin pitkälle päästyään.

"Mitä aiot tehdä sille?" Snake tyytyy kysymään kirjavalta laskiessaan katseensa tähän säälittävästi nyyhkyttävään tasankolaiseen. Pienikin kehotus saisi kyllä valkovoikonkin syttymään todelliselle toiminnalle, häntä ei tosiaan tarvitsisi kahta kertaa kehottaa pieneen turparalliin mukaan.
Tilanne oli hieman kuumottava. Vaistomaisesti ori haki katseellaan horisontista hevosen hahmoja ihan vain sen varalta jos joku lähistöllä ollut olisi kuullut partiolaisen huudon ja saapunut isomman joukon kanssa avuksi. Tyhjältä kuitenkin näytti mistä Snake oli kiitollisempi kuin olisi uskonut.

"Pitäisikö se raahata mukana jottei pääse kielimään muille vai hakata äänettömään kuntoon?" sinisilmä antoi päätösvallan täysin rikostoverilleen sillä tämähän oli mustaharjan otteeseensa napannut. Olisi kyllä kieltämättä Snakestakin oma osansa huvia pistää toista vähän lommoille. Itseään saisi mokoma syyttä. Se joka leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön.

» Cleonhan oli kaiketi tarkoitus liittyä peliin pelastavana enkelinä. Olisiko siis jotain toiveita, että koska sen demoni akan tänne pelin puolelle saattelen?
Wohweli
 

Re: Kun raja on ylitetty

ViestiKirjoittaja Mwjan » 26. Joulu 2013 21:20

Kirjavan suuhun tarttui pala ruskean harjasta. Samaan aikaan tuo kyynelehtivä pikku vintiö kiljui äänekkäästi melkein omiin jalkoihinsa sekaantuen. Hän oli kiikissä kirjavan hampaissa ja yritti rimpuilla itseään irti, mutta tuloksetta. Vieras ori tyytyi pysymään paikoillaan Valentinon tehdessä omat työnsä. Ruskean voimat näyttivät ehtyvän hyvin nopeasti ja mitä enemmän se pyrki itseään irti, sitä enemmän tämä kirjava painoi toista alaspäin.

Hänen vierellään oleva valkea, sanoi mitä he tulisivat tekemään. Ennen kuin Valentino sanoi sanaakaan, se lisäsi kysymyksensä perään niin sanottua pahoinpitelyä jossain nurkan takana.
Toisaalta tämä punaruunikko näytti niin sälittävältä orin otteessa. Sen silmistä vierähteli tuskan kyyneleitä, johon sekottui paniikkia ja epätoivoa. Hänet pystyi helposti kukistamaan kolmella potkulla.
"Eiköhän pidetä niin sanotusti panttivankina ja lähdetä kävelemään eteenpäin", kirjava sanoi mumisten ja ottaen askeleen eteenpäin haluamaansa suuntaan. Hänen lähtiessä liikkeelle, nykäisi se raivokkaasti ruskeaa harjasta mukaansa. Ori uskoi toisen olevan tarpeeksi nöyrä seuraamaan hänen käskyään, ettei vain tulisi menettämään henkeänsä tällä tavalla.

Valentino ei pelännyt mitään tässä vaiheessa. Kuin väärältä se tuntuikin, toisen piteleminen panttivankina sai sen olon tuntumaan hyvältä. Veri virtasi hänen suonissaan. Katse pyrki kääntymään valkeaan, luottamaan häneen, että oli mukana jutussa.
Ennen kuin hän pystyi sanomaan sanaakaan, epämiellyttävä tunne riipi hänen kehonsa lävitse aiheuttaen väristyksiä. Aivan kuin joku olisi nähnyt heidät, vaikka valkea ori tuntui näyttävän katsellaan merkkiä siitä ettei ketään ollut lähimaillakaan. Joku kuitenkin saattoi lymytä puiden suojissa kauempana ja saapua hätiin juuri oikealla hetkellä.

Hänen korvansa kääntyivät
"Kuulitko?", se sanoi samalla pidellen hampaillaan ruskean harjasta kiinni. "Vai kuulenko omiani", hän tokaisi vielä kysymyksensä perään. Hänen korviinsa oli kantautunut askeleita, mutta askeleiden kantajasta hänellä ei ollut tietoakaan. Oliko se hevonen vai petoeläin. Valentino ei nähnyt ympärilleen, eikä pystynyt katsomaan. Muuten hän joutuisi irroittamaan otteensa ja ruskea saattaisi ottaa jalat alle ja kadota.
"Näkyykö siellä ketään?", hän kysyi orilta, hänellä oli sentään kääntyvä pää ja tarkat silmät.

[ mun puolesta sasu saa vastata ja sitten kun on woffan vuoro, voi änkee apuun... ]
Mwjan
 

Re: Kun raja on ylitetty

ViestiKirjoittaja Sasu » 27. Joulu 2013 00:10

[Aa okei se oli siis Cleo, multa oli onnellisesti päässyt jo unohtumaan kenen piti saapua Misa pelastamaan. 8'D Mutta joo, mun puolesta voi tulla vaikka seuraavassa viestissä. 8) ]

Kirjavalla ei tunnu olevan aikomustakaan irrottaa minusta. Hänen hampaansa puristavat kivuliaasti, eikä minulla ole mitään toivoa päästä irti isomman otteesta. Valkea ori puhuu jotain hakkaamisesta, tajuttomaksi vai kuolleeksi, en tiedä, en pysty enää muodostamaan selviä ajatusketjuja. Panttivanki, pidetään panttivankina? Se tarkoittaa, etten ehkä kuole tähän paikkaan, mutta toisaalta.. olisko hakkaaminen sittenkin ollut parempi vaihtoehto? Tulla murjotuksi yrittäessäni kerrankin tehdä, kuten kunnollisen hevosen pitää. Koska mitä nyt tapahtuu? Jos joku muu tulee vastaan, kaksikko voi käyttää minua suojakilpenä tai jotain muuta sellaista, en minä tiedä, en minä tiedä mitä panttivangeilla tehdään, mutta sen minä tiedän, että ainakin minä hyvin tehokkaasti hidastan ja vaikeutan orien häätämistä tasankohevosten mailta. Ajatus saa minut nyyhkäisemään vielä vähän äänekkäämmin, mutta se oikeastaan hukkuu siihen epämääräiseen kiljahdukseen, jonka päästän kun kirjava kiskaisee minut mukaansa. Kompastelen hänen peräänsä naama kivusta ja häpeästä ja pelosta ja itkuisuudesta irvessä.

Jokin muu kuin minä tuntuu kuitenkin yllättäen kiinnittävän kirjavan huomion. Minä olen ihan liian sekaisin huomatakseni mitään, mutta kuulen kyllä orin puhuvan suu täynnä harjaani. Hän oli kuullut jotain.. jonkun? Näkyykö siellä ketään? Minäkin yritän kääntää päätäni nähdäkseni, vaikka liikkeeni ovatkin hyvin tehokkaasti rajoitettuja. Ihan pieni toivonkipinä syttyy taas jonnekin sisälleni. En minä tiedä, ehtisikö kukaan minun avukseni, mutta ehkä siellä olisi joku, joka saisi nämä kamalat orit häädettyä pois, takaisin laumattomien alueelle... Paitsi jos se joku ei huomaa meitä. Jos siellä on joku tasankolainen, mutta hän vain menee ohitse.
Ehkä minäkin voin tehdä jotain.
"Apua!" huudan, paljon hiljempaa kuin haluaisin ja ääni särkyen, mutta en anna periksi. En pysty pahemmin liikkumaan, en voi juosta karkuun, mutta ainakin pystyn vielä huutamaan. "APUA! AUTTAKAA! Joku! Tulkaa!"
Ääneni sortuu välillä kimeiksi kiljaisuiksi, ja olen ihan varma, että jompikumpi oreista hiljentäisi minut hetkellä millä hyvänsä, mahdollisesti pysyvästi, mutta ainakin siihen asti minä huudan sen minkä keuhkoistani lähtee, ja yritän olla välittämättä pistävästä kivusta harjamarrossani.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Kun raja on ylitetty

ViestiKirjoittaja Wohweli » 27. Joulu 2013 01:32

Valkovoikon katse oli palannut vailla sääliä surkeana kyyneliä vuodattavaan ruskeaan. Niin avuttomalta se vain näytti suurempansa hampaissa roikkuessa ja odottaessa tuomiotaan. Sitä odotti myös Snake joka nostatti katseensa takaisin kirjavaan joka lopulta mumisi päätöksensä epäselvähkösti otteensa harjassa yhä pitäen. Quarter piti itsensä valppaana, tarkkaili jatkuvasti myös heidän panttivankiaan. Jos se päätyisi tekemään vastarintaa ja livahtaisi harmaan otteesta olisi hän täysin valmis pinkaisemaan karkurin perään. Nyt ei vain sopinut enää tehdä virheitä jos haluttiin selvitä suuremmilta harmeilta.
Selvä pään nyökäytys oli orin oma osoitus suunnitelman hyväksymisestä. Ja heti toisen komentaessa rajuin elein ruskea liikkeelle lähti tynkäharjakin kulkemaan eteenpäin. Snake asettautui kaiken varalta kävelemään ruskean toiselle kyljen puolelle, jotta tämän olisi entistä vaikeampi vain sännätä karkuun.

Vaikka tilanteen ulkopuolisista ei ollut tietoakaan oli Snaken pakko myöntää itselleen kylmätväreet niskassaan kuullessaan harmaan esittämän kysymyksen kuulitko. Quarter seisahtui hetkeksi aloilleen ja teki uuden tähystyksen. Siniset silmät painuivat aivan sirilleen orin yrittäessä nähdä mahdollisimman pitkälle, ketään kuitenkaan erottamatta.
"En näe mitään.. Mitä tarkalleen ottaen edes kuulti?" Snake ilmoitti lopulta vastauksen harmaan kysymään ja kääntyi katsomaan tämän puoleen. Uskaltaisiko tästä edetä ruskea mukana? Se ainakin hidasti heidän matkantekoa huomattavasti.
Samassa hetkessä ruskea kuuluu yrittävän huutamista, aluksi quarter tyyty vain mulkaisemaan ruskean suuntaan varoittavasti, mutta toisen jatkaessa Snaken on pakko toimia. Sen enempää aikaa haaskaamatta tai ajattelematta Snake lataa päänsä napakkaan puskuun ja yrittää kohdistaa sen toisen pään tienoolle.
"Sinulla ei ole nyt yhtään varaa temppuiluun!" valkovoikko karjahtaa, vaikka tajuaa pian ettei huutaminen tässä tilanteessa ole liiemmin kannattavaa.

Valkopäinen hiirakko polki tasangonmaata jalkoihinsa laiskalla kävelyllään. Päivä oli alkanut huonosti eikä ylvään johtajattaren esittäminen tasangon vähäisille puille jaksanut kiinnostaa. Happamuus ja kärttyisyys säteilivät Cleopatrasta kauas ja mikäli maa olisi vain voinut olisi sekin takuulla paennut tamman jalkojen alta.
Matkanteko jäi kuitenkin lyhyeen apua huutavan äänen kantautuessa Cleon luimussa makaaviin korviin. Heti huudon perään oli kuultavissa äkäinen komento. Jotain oli selvästi pielessä eikä harmahtava ilahtunut siitä lainkaan. Ei hänen maillaan tälläinen peli vedellyt, eikä aikaakaan, kun tamma lähti etenemään nelissä tasangon poikki äänien suuntaan.

Matka ehti tuskin edes alkaa Cleopatran osalta, kun hän jo pääsi näkemään tilanteen joka rikkoi hänen laumansa kunniaa. Kolmen hevosen kasa ja kahdesta näki heti etteivät ne olleet tasareita, Misan tunnistaminen kävi hetkessä ja, kun Cleo tarkemmin katsoi hän huomasi tunnistavansa myös toisen tahon joka näytti roikkuvan Misan harjassa kiinni.
"VALENTINO!" raivokas karjahdus ryöppysi tamman suusta kantavanan samalla, kun tämä lähti maa tymisten kävelemään kolmikkoa kohden.
"On sulla otsaa tulla mun laumani maille riehumaan! Ja vielä lumihevosten ex johtaja! Eikö sua yhtään hävetä?!" tasangon hallitsijan korvat olivat liimaantuneet niskaan ja katse porautui pistävästi suoraan Valentinoa kohden kuin vaatien pikaista selitystä, vaikka Cleo ei uskonutkaan kuulevansa mitään järkevää.
"Laske Misa irti tällä punaisella sekunnilla!" painotettu komento jonka tehon harmaa tahtoi olevan välitön.
Wohweli
 

Seuraava

Paluu Tasanko

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron