Ei se mitään, vaikka saari räjähtää

Suhteellisen avaraa aluetta, joka sisältää jokusia puita, luolia ja jonkun verran heinääkin. Tasangolla kaikki on suhteellisen oloista ja lämmintä, lunta sinne ei talvella pahemmin sada, ehkä vain pintakerros jos sitäkään. Syötäväksi tältä alueelta kelpaavat paremmin kuin hyvin kaikki heinät ja useampien puiden lehdet tai muut kasvit.

Ei se mitään, vaikka saari räjähtää

ViestiKirjoittaja Vertaveli M » 20. Tammi 2014 23:29

// Paikalle Rosa & Makil. //

Dezba

Noniin, täällä sitä oltiin, vierailla mailla. Oli kyllä sangen mielenkiintoista seikkailla väärän lauman alueilla. Miksiköhän he kutsuivat tätäkin paikkaa? He tosin olivat tasankohevosia, joten olisikohan paikka ollut sitä kuuluisaa tasankoa? Ainakaan täällä ei ollut yhtä kylmää ja märkää sen perusteella mitä olin huomannut. Verrattuna oikeisiin alueisiini siis. Katselin ympäristöä kiinnostuneena korvat hörössä, kun koko saari räjähti.

Siltä se ainakin tuntui. Maa tutisi jalkojeni alla. Kääntelin katsettani hämmentyneenä ympärilleni ja huomasin jostakin kaukaa nousseen, pahaenteisen pilven. Minusta tuntui, etten ollut liikkunut ehkä pariin sekuntiin, mutta sitten kuitenkin aurinko oli peittynyt hiukan pilven taakse ja ilma muuttui raskaammaksi hengittää. Mitä täällä oli oikein tapahtunut? Katsoin kauhuissani ympärilleni ja lähdin ravaamaan eteenpäin - kohti merenrantaa, luullakseni. Se tuntui ainakin tällähetkellä olevan poissapäin kamalasta pilvestä, joten minä liikuin.

Olin ehtinyt hetkeksi unohtaa olevani vieraalla maalla. Asia palautui mieleeni huomatessani kauempana hevosen. Tarkemmin sanottuna todennäköisesti tasankohevosiin kuuluvan tapauksen. Hidastin vauhtiani ja vedin henkeä hokien mielessäni ' Älä huomaa mua, älä huomaa mua '. Toivoin sen auttavan. Ilma oli huonolaatuista. Olisi pitänyt pysyä tutussa maastossa. Nyt oli kaksi ongelmaa yhtäaikaa.
Vertaveli M
 

Re: Ei se mitään, vaikka saari räjähtää

ViestiKirjoittaja Rosadum » 22. Tammi 2014 23:53

// Ihan mahtava otsikko :D Täältä tullaan... //

MAKIL

Olin taas tasangolla, enkä edes kovin kaukana paikasta, jossa kävin pyörähtämässä heti rantautumiseni jälkeen. Nyt tunnelma oli kuitenkin toisenlainen. Talvikarvani oli kasvanut hyvää vauhtia pitävämmäksi, tiesin missä olin, enkä ollut edes nälkäkuoleman partaalla. Kaikki oli siis hyvin.
Tai no, oli yksi pieni mutta. Olin jo pari päivää miettinyt, oliko jaloissani ehkä jokin posttraumaattinen oireyhtymä, vai tärisikö maa ihan oikeasti.

Juuri tähän kysymykseen sain vastauksen siinä kaikessa rauhassa seisoskellessani - tärinä alkoi nimittäin jälleen, ja nyt niin kovana, että ruohotkin vapisivat. Olin jo niin turtunut ympäristön omituisille tapahtumille menneen elämäni vuoksi, että se alkoi olla huvittavaa. Siinä heilahtelevaa maata katsellessani ja mukana täristessäni mieleeni sattui nimittäin juuri tällainen huvittavuuden rajat ylittävä toteamus: "No, ainakin jalkani ovat vielä kunnossa."
Positiivinen asenne kantoi läpi vaikka harmaan kiven.
Katsetta nostaessani tapahtui kuitenkin jotain, mikä pyyhkäisi silmänräpäyksessä kaikki suojakuoreni ja tapani pois, jättäen jäljelle vain alkukantaisen taistele tai pakene - ajattelun: minä kuulin äänen.
Ääni nielaisi minut.
Kumea, räjähdystä muistuttava pamaus tuntui kaikuvan korvien lisäksi kaikissa kehon luissa ja nivelissä, ja vauhko katseeni etsi nopeasti kohteekseen sen aiheuttajan.
Voihan Santa Maria ja kaikki apostolit...
Miksei kukaan ollut kertonut, että tässä vieressä oli tulivuori?!

Olin juuri lähdössä juoksuun, kohti sisämaata, kun katseeni kohdistui johonkin odottamattomaan: en ollutkaan paikalla ihan yksin. Toinen, hyvin vaalea, sievä tamma oli juoksemassa hidasta, jännittynyttä ravia metsän reunaa ja rantaa kohti.
Tajusin pian, että jännittynyt ilme taisi johtua minusta - kaikki muu tammassa näytti nimittäin samalta miltä minustakin tuntui, eli siltä, ettei mikään ajatus osalistunut lihasten toimintaan. Nyt minun oli kuitenkin pakko ajatella hetki.
Lähdin toisen perään.

"Hei!" huusin tammalle, huomatakseni samalla, että tärykalvoni eivät olleet pitäneet kovinkaan paljon tulivuoren päästämästä pamauksesta. "Hei, sinä siellä, sinä juuri! Pysähdy! ... Odota, pysähdy, ole kiltti!" Maan tärinä ja jyrinä antoivat lihaksilleni lisää voimaa, ja niinpä lähdin kuromaan välimatkaa umpeen itselleni vieraammalla, mutta sulavalinjaisella kiitolaukalla. "Odota... Älä mene sinne päin..." yritin saada sanotuksi mahdollisimman ystävällisellä ja luotettavalla äänellä, vaikka mieleni teki vain karjua, ja sitten juosta pois, kauas pois, niin kovaa kuin jaloistani pääsisin.
Ei tuota kuitenkaan tännekään voinut yksin jättää, neitoa pulassa.
Menossa mukana:
Aavikkohevonen, aamuauringon lapsi Adorée
Tasankohevonen, varjona vierelläsi Makil
Metsäponi, sydämenmurskaaja Sado
Seuranhaku ~ Aikajanat
Avatar
Rosadum
Cara-lapsi
 
Viestit: 286
Liittynyt: 29. Elo 2013 19:01

Re: Ei se mitään, vaikka saari räjähtää

ViestiKirjoittaja Vertaveli M » 28. Tammi 2014 21:37

Ja kun kuulin ensimmäisen huudahduksen, kiristin vauhtia. Seuraavan kuultuani käännyin ympäri vauhdissa ja pysähdyin. No jopas oli, eikö tässä saanut hätäillä itsekeen enää lainkaan? Lähdin kävellen tummaa hevosta kohti, joka osoittautui oriksi. Maa tärisi hurjan kovaa, kunnes vähän rauhoittui. Minä seisahduin paikalleni ja yritin pysyä tärinässä pystyssä. Hetken ihmettelin miten olin pystynyt liikkumaan sujuvasti tärinässä. Toinen ehti luokseni, kun seisoin paikoillani.

Joku tumma ja vanha ori. Justiinsa. Ihan tylsää. Olisi voinut tulla edes joku puolet nuorempi tyyppi, tää vaikutti ihan joltain muinaismuistolta. Katsoin häntä varovaisesti, kun tärinä hiukan hellitti. Se katosi melkeinpä kokonaan. Otin askeleen eteenpäin ja katsoin oria varovaisesti.
"Aikamoinen tärinä", minä sanoin varovasti. Toivottavasti se ei hoksaisi minun olevan väärän lauman alueella. Olin liian pienikokoinen ollakseni tasankohevonen. Ehkä hän pistäisi sen kasvun piikkiin.

Mielessäni vilahti, että olisin voinut vain jatkaa sitä juoksemista. Silloin tärinä kuitenkin palasi voimakkaamman tuntuisena - mitä tämä tälläinen oli olevinaan? Katsoin oria hämmentyneen pelokkaana. Oliko saari sortumassa vai mikä oli tapahtumien selitys? Hoero?
"Hoero?" minä kysyin arvailevasti.
Vertaveli M
 

Re: Ei se mitään, vaikka saari räjähtää

ViestiKirjoittaja Rosadum » 29. Tammi 2014 19:16

Neitonen pysähtyi kaikesta metelistä ja minun ehdottomasta epäilyttävyydestäni huolimatta, ja sain tämän vuoksi hänet kiinni mukavan vaivattomasti. Hetken aikaa vain seisoin siinä paikoillani, toista katsellen, tekemättä mitään. Kehoni oli jännityksestä niin ylikuormittunut, että jouduin käyttämään aikaa selittääkseni lihaksilleni, ettei nyt saanut juosta pakoon. Onneksi tamma näytti ainakin olevan kaikin puolin kunnossa.
Hän ehti myös aloittaa puhumisen ennen minua. Käskin itseäni ryhdistäytymään, sillä miten minun muka oli tarkoitus pelastaa tämä neito pulasta, jos en saanut edes itseäni niskasta kiinni?
Tamma vaikutti varovaiselta, mutta jostakin syystä minulle tuli pakottava tarve nostaa niskaani vähän tavallista korkeammalle kaarelle, kun hän katseli minua siinä, keskellä tärisevää saarta. Voikko oli kyllä nuori, mutta vaikutti aikuistuneen jo aikaa sitten.
Hän on myös kovin siro, varsinkin kuljeskellakseen tasangoilla.

"Niin on", myönsin lopulta, kun sain ääneni takaisin. Nyökkäsin vastaukseksi toisen kysymykseen ja vilkaisin vielä kerran elämään herännyttä tulivuorta.
"Taidatte olla asunut saarella aika kauan?" kysäisin tapani mukaan teititellen, päätellen asian siitä, että tamma tiesi tulivuoren nimen. En kuitenkaan saanut edes vedettyä henkeä lauseeni päätteeksi, kun tulivuori päästi taas jonkinlaisen ulvaisun, joka sai korvani kääntymään luimuun ja varmasti myös niskakarvani nousemaan pystyyn.
"Jouduin keskeyttämään juoksunne, koska epäilen, ettei rannikolla ole kovinkaan turvallista. Jos sallitte, saattaisin teidät mielelläni lähemmäs saaren keskiosia." Astuin pari yllättävän lennokasta raviaskelta mainitsemaani suuntaan, ja pysähdyin kärsivällisesti odottavan näköisenä katsomaan voikkoa. "Nimeni on Makil", muistan vielä esittäytyä.
Menossa mukana:
Aavikkohevonen, aamuauringon lapsi Adorée
Tasankohevonen, varjona vierelläsi Makil
Metsäponi, sydämenmurskaaja Sado
Seuranhaku ~ Aikajanat
Avatar
Rosadum
Cara-lapsi
 
Viestit: 286
Liittynyt: 29. Elo 2013 19:01

Re: Ei se mitään, vaikka saari räjähtää

ViestiKirjoittaja Vertaveli M » 03. Helmi 2014 21:54

Tämä vanha, melkein mustaksi väriltään sanottava ori tuli viereeni ja pysähtyi siihen saaren täristessä. Hän myönteli tärinän olevan melkoinen. Keskustelimme kuin kaksi ventovierasta. Ai mutta hitsi, mehän olimme. Eikä tässä vanhassa orissa vaikuttanut olevan mitään mielenkiintoista, tuo vain oli ystävällinen ja muuta sellaista. Ei suloinen ja ihana niinkuin joku ikäiseni, elämänsä parhaassa vaiheessa oleva nuorukainen.

"Olen elänyt saarella koko ikäni", kerroin sitten rehellisesti ja katselin häntä. Kuinkakohan vanha tuo mahtoi olla? Varmana yli kymmenen. Sitten hän selittää minulle pysäyttämisen syyn. Hän epäilee, ettei rannalla ole turvallista. Minä katson häntä kysyvästi, heitän ilmaan äänettömän miksi - kysymyksen. Miksi rannalla ei olisi turvallista? Hoero oli juuri siellä vastakkaisessa suunnassa, josta olin poispäin juossut. Eikö kauempana muka ollut parempaa? Minä en ymmärtänyt, mutta ei se mitään. Leikkiköön pelastajaa jos halusi.

"Eiköhän se käy", minä sanon hiukan levottomana, kun tuo tumma esittäytyy Makiliksi. Minä nyökkään.
"Olen Dezba. Sano vain Dessy", minä esittäydyn vuorostani jatkaen: "mutta en ymmärrä kuinka meren rannalle meno olisi turvatonta. Ajattelin, että kaumpana Hoerosta olisi parempi."
En tosin ollut tajunnut aikaisemmin, että hän teititteli. Oikeastaan pidin siitä. Tehköön niin.
Vertaveli M
 

Re: Ei se mitään, vaikka saari räjähtää

ViestiKirjoittaja Rosadum » 06. Helmi 2014 18:49

Maan järinä ei näyttänyt haittaavan vaaleaa tammaa niin paljoa, etteikö hän olisi voinut kyseenalaistaa suunnitelmaani ja jäädä seisoskelemaan. Niinpä jouduin taas kokoamaan hermoni, vetämään henkeä ja leikkimään, ettei tässä mitään hätää ollut. Ja oikeastaan ei ollutkaan, koska sillä, mitä minulle sattuisi, ei ollut väliä. Tämän tamman minä sen sijaan halusin pois vaaroista, vaikka se veisi hengen.
Nuori neito esitteli itsensä Dessyksi, ja helpotuksekseni hänen äänestään kuulsi pienoinen epävarmuus. Jos siihen olisi luottaminen, emme todennäköisesti seisoskelisi tässä enää kovinkaan pitkään. Myös tamman kysymys oli ymmärrettävä, sillä kuten hän itsekin sanoi, ajatus merelle juoksemisesta tuntui äkkiä ajatellen järkevältä.

"Olen jälleen kovin pahoillani", sanon anteeksipyytävään sävyyn ja jopa pudotan päätäni pieneen kumarrukseen. "Teidän ajatuksenne on erinomaisen looginen, mutta joudun valitettavasti korjaamaan sitä." Maa värähteli jälleen muutaman kerran vähän rajummin, saaden minut horjahtamaan. Onnistuin kuitenkin välttämään maahan kyljelleni rojahtamisen. Korjattuani tasapainoni katsoin vielä, että Dessykin oli pysynyt tolpillaan.
"Myös pinnan alla oleva maa järisee, ja se voi joskus aiheuttaa suuria aaltoja. Enkä nyt tarkoita mitään tavallisia suuria, vaan hyökyaaltoja, jotka vetävät puita juurineen irti maasta ja mukaansa meren pohjaan. En suinkaan halua pelotella teitä, neiti Dessy", korjasin nopeasti.
"Toivoisin vain, että valitsisitte hieman toisen suunnan. Siitä, että meidän pitää päästä kauemmas tulivuoresta, olen kanssanne ehdottomasti samaa mieltä."
Aloin käydä levottomaksi, mikä tosin näkyy ulospäin vain pienenä korvien luimistuksena ja hännän jatkuvana, mutta pienenä sivuttaisliikkeenä. Käännyn jälleen siihen suuntaan, johon haluaisin kulkea, mutta odotan sitkeästi, että vaaleampi hevonen tekee itse järkevän päätöksen ja lähtee mukaani.
Menossa mukana:
Aavikkohevonen, aamuauringon lapsi Adorée
Tasankohevonen, varjona vierelläsi Makil
Metsäponi, sydämenmurskaaja Sado
Seuranhaku ~ Aikajanat
Avatar
Rosadum
Cara-lapsi
 
Viestit: 286
Liittynyt: 29. Elo 2013 19:01


Paluu Tasanko

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron