Savanni nukahtaa iltapäivän kuumuuteen.

Suhteellisen avaraa aluetta, joka sisältää jokusia puita, luolia ja jonkun verran heinääkin. Tasangolla kaikki on suhteellisen oloista ja lämmintä, lunta sinne ei talvella pahemmin sada, ehkä vain pintakerros jos sitäkään. Syötäväksi tältä alueelta kelpaavat paremmin kuin hyvin kaikki heinät ja useampien puiden lehdet tai muut kasvit.

Savanni nukahtaa iltapäivän kuumuuteen.

ViestiKirjoittaja Synoi » 15. Elo 2014 01:19

[ Sasu ja Orion~ ]

VIOLA ARVENSIS
Vanha elämä oli nyt jäänyt taakseni ja äiti ja vuoret ja vuoren lohikäärme - tai ainakin olin niistä hurjan paljon kauempana kuin olin ollut vielä koko elämäni aikana. Äiti oli jäänyt lehtimetsään, minä olin kirmannut suorilta jaloilta eteenpäin ja hihkunut, kukaan ei olisi voinut minua estää eikä ollut estänytkään. Äiti ei koskaan kieltänyt minua lähtemästä, sanoi vain että kunhan tulisin takaisin mielellään ennen yötä. Tähän mennessä olin aina tullutkin ja varmaan menisin tänäänkin, mutta vielä yö ei ollut lähelläkään ja olin juuri saapunut... johonkin.
Maa oli tasaista ja metsää tämä ei ollut, joten tämä 'jokin' oli ehdottomasti sellaista aluetta mitä en ollut vielä koskaan nähnyt ja missä saatoin kuvitella leijonat ajattamaan nurin seeproja. Mahtoiko täällä olla leijonia? Keijut eivät täällä viihtyneet ja lohikäärmeet tuntisivat olonsa ihan liian näkyviksi, mutta kyllä kai täällä saattoi olla leijonia?

Katselin jännittyneenä ympärilleni petoeläimiä etsien, korvay hörössä ja häntä pystyssä. Sitten hymyilin, hypähtelin parin loikan verran eteenpäin ja kikatin. Kuinka jännittävää! Oli hieman surullistakin, että äiti ei ollut täällä sillä silloin olisimme voineet ottaa juoksukilpailun. Äiti kyllä voitti aina, koska oli isompi. Hän ei koskaan huijannut minua sillä, että olisin voittanut hänet vaikka antoikin aina etumatkaa. Sanoi etten ollut tyhmä, enkä ollutkaan: äiti voitti minut, koska oli isompi ja tulisi voittamaan vastaisuudessakin vielä pitkään.
Olisiko täällä joku muukin, vähän pienempi hevonen jonka voisin haastaa juoksemaan kanssani kilpaa ja joka voisi kertoa minulle oliko täällä leijonia?
Surun ja ilon kaupunkiin, kirjaan Mika Waltarin.

~ Synoi; pelannut Caraliassa vuodesta 2007.
° Belshet Stonehead
° Christopher
° Sellowiana
° Viola Arvensis
Synoi
Cara-lapsi
 
Viestit: 102
Liittynyt: 17. Kesä 2014 23:34

Re: Savanni nukahtaa iltapäivän kuumuuteen.

ViestiKirjoittaja Sasu » 17. Elo 2014 12:14

Orion

Tasangon ylle nouseva aurinko oli vaikuttava näky, mutta se on jo aikaa sitten kiivennyt korkealle taivaalle ja varmaan alkanut laskeutumaankin, ja tässä minä silti vielä olen. Meidän tasangoltamme näkee auringon vain laskevan, mutta minä pidän enemmän sen noususta, sen takia minä täällä olen. Saa kyllä nähdä, missä mahdan nähdä auringon tänään menevän mailleen, koska metsäponien alueelle en ehdi millään ennen yötä - en olisi varmaan ehtinyt vaikka olisin lähtenyt heti auringon päästyä taivaanrannan yläpuolelle, enkä taatusti ehdi seisoskeltuani tässä saman puun alla ties kuinka kauan. Tai siis en minä nyt ihan aamuvarhaisesta ole samassa paikassa nököttänyt, mutta aurinko toi mukanaan melkoisen lämmön, eikä tarjolla ollut tämän parempaakaan suojaa siltä. Puun maahan heittämä varjo on ihan yhtä läikikäs kuin minun karvani: epämääräisesti tummaa ja vaaleaa siellä täällä, ja minusta karvapeitteenini voisi jo päättää, minkä väristä se on. Mutta no, kai se alkaa olemaan enemmän vaalea kuin tumma.
Ja niin alkaa kyllä olla kohta, jossa seisonkin. Siirryn muutaman askeleen karanneen varjon perään ja uppoudun sitten taas mietteisiini.

Ei kestä kuitenkaan kauaa, ennen kuin havahdun taas ulkomaailman pariin ja nostan pääni ylemmäs. Vieraan hevosen haju kantautuu sieraimiini ja kääntelen korviani yrittäen kuulla jotain. Minulle tulee heti vähän syyllinen olo, koska en minä tyhmä ole, kyllä minä tiedän etten saa olla täällä. Metsäponien alueella tai välttämättä edes yhteismaalla en niinkään kiinnitä huomiota, vaikka lähettyvillä olisi muita, mutta nyt olen heti vähän varuillani. Kääntelen korviani epätietoisen levottomasti, enkä ole varma kuulenko oikeasti jotain vai kuvittelenko vain. Ilma väreilee niin, ettei kauhean kauas oikeastaan näe, enkä minä ole ihan varma erottaisinko edes hevosta antiloopista vaikka jotain liikettä sattuisikin silmään.

Olen vähän kahden vaiheilla. Tai ehkä kolmen, en oikein osaa sanoa. Fiksuinta olisi varmaan kääntyä ympäri ja lähteä talsimaan kohti metsäponien aluetta ja toivoa, ettei kukaan osuisi moittimaan minua. Fiksuinta, mutta vähän tylsää. Toinen vaihtoehto on jatkaa seisoskelua tässä puun alla, mutta vaikka minä en ole helposti kyllästyvää sorttia, puu alkaa totta puhuen vähän tympiä minua. Niinpä jäljellä on kolmas ratkaisu: mennä katsomaan, mahdollisesti jopa tervehtimään.
Uteliaisuus voittaa, ja jätän puun tarjoaman vähäisen varjon taakseni. En ole ihan satavarma mistä suunnasta haju tulee, mutta lähden joka tapauksessa kävelemään reipasta tahtia. Enköhän minä jossain vaiheessa näkisi tai kuulisi jotain, ellei havaitsemani hevonen sitten vaanisi jossain heinikon joukossa niin kuin joku petoeläin. Heh, sepä vasta olisikin näky.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Savanni nukahtaa iltapäivän kuumuuteen.

ViestiKirjoittaja Synoi » 16. Huhti 2015 10:10

[ Anteeksi kesto ]
Koska minulla ei ollut tekemistä muutoin ja halusin säästää voimani juoksukisaan, minä leikin sitten omalla askelluksellani: tipsun-tipsun-tipsutin eteenpäin ihan pienin askelin ja sitten harpoin eteenpäin kuin jättiläinen. Ja koskapa se ei ollut hauskaa kovinkaan pitkään, minä aloin tanssahtelemaan eteenpäin ja kuvittelin olevani savannin prinsessa, joka elää savannin kanssa samassa rytmissä. Kaarsin kaulaani kauniisti ja keksin mennessäni uusia askelia, uusia rytmejä joita seurata. Äitikin teki varmaan niin aina, kun hänen teki mieli hieman liikkua ja heitteli vielä kaunista vaaleaa harjaansakin, mutta omani ei ollut vielä kasvanut kovin pitkäksi. Sääli.

Kun olin aikani tanssinut eteenpäin ja ollut prinsessa, minä yhtäkkiä näin kuinka kauempaa lähestyi suurempi hevonen. Hänen lähestyessään näin hauskan, mustaa ja valkoista ja harmaata kirjovan värityksen ja pysähdyin katsomaan niin yllättyneenä, että toinen etujalkani jäi koholle.
Sitten tunsinkin, kuinka hymy vääntäytyi kasvoilleni ja kohotin turpani huutoon.
"Hohooooi!"
Huutoni jälkeen lähdin juoksemaan häntä kohti ja omasta mielestäni olin niin nopea, että lensin. Prinsessat eivät varmaan huuda noin tai juokse näin, mutta minä saatoin halutessani uudistaa koko ajatuksen siitä mikä on olevinaan prinsessa.

Pysähdyin mustankirjavan aikuisen eteen ja tervehdin häntä lyhyellä kumarruksella.
"Hei. Minä olen savannin prinsessa, Viola Arvensis. Sinä olet hyvin kauniin värinen, mikä sinun nimesi oikein on?"
Äiti oli ehkä joskus maininnut, että kaikki hevoset eivät olleet ystävällisiä, mutta kyllähän tämän täytyi olla ystävällinen savannin prinsessalle varsinkin, kun olin noin kohteliaasti häntä kehunut ja kumartanut.
Surun ja ilon kaupunkiin, kirjaan Mika Waltarin.

~ Synoi; pelannut Caraliassa vuodesta 2007.
° Belshet Stonehead
° Christopher
° Sellowiana
° Viola Arvensis
Synoi
Cara-lapsi
 
Viestit: 102
Liittynyt: 17. Kesä 2014 23:34

Re: Savanni nukahtaa iltapäivän kuumuuteen.

ViestiKirjoittaja Sasu » 15. Touko 2015 23:14

[Eipä mitään. : D]

En edes huomaa pientä hevosta heinikon joukosta ennen kuin se huutaa. Korvani kääntyvät terävästi äänen suuntaan ja pysähdyn epävarmasti. Toinen lähtee hirveää vauhtia minua kohti, ja kyllä, se on varsa. Minulle tulee ehkä hiukan parempi olo, koska.. varsan tapaaminen on kuitenkin eri asia kuin aikuisen. Tämä näyttää vielä olevan aika pieni varsa. Olen silti hieman epävarma, koska olisihan se vähän noloakin jos tuollainen pikkuinen käskisikin minun painua tieheni täältä... jos sen vanhemmat vaikka ovat jossain lähellä.

Minä seison edelleen paikoillani siinä kohti, kun nuori tamma pysähtyy eteeni - ja kumartaa. Katson toista hyvin hämmentyneenä, mutta toisaalta minua alkaa myös hymyilyttää. Varsalla tuntuu olevan kovasti asiaa melkein samaan hengenvetoon. Vai että savannin prinsessa. Ja hän vielä kehuu väriäni, vaikka minusta se on vain vähän kummallinen.
"Hei, prinsessa Viola Arvensis", tervehdin hymyillen. "Ja kiitos. Minusta sinulla on kaunis nimi", totean. "...Eikä värissäsikään toki mitään vikaa ole", lisään vielä perään.
"Minun nimeni on Orion", kerron varsalle. Minulle tulee hassu idea mieleen, ja hetken epäröin, mutta... ei kai siitä haittaakaan ole. Toivottavasti.
"Minäkin olen itseasiassa... sademetsän prinssi. Tavallaan. Mutta... se on vähän niin kuin salaisuus. Että ethän.. kerro kellekään?"
Ei tämä nyt ehkä ollut ihan loppuun asti ajateltua, ja takeltelen hieman sanoissani, mutta kyllähän minun piti tilaisuus käyttää. Koska olenhan minä tavallaan sademetsän prinssi, kun kerran äitini on johtaja. En kyllä tiedä, kannattaako minun selventää asiaa sen enempää, mutta noh. Ei sääntöjen noudattaminen ollutkaan tämän matkan idea. Kai tämä tästä

Toisaalta alan kyllä miettimään sitäkin, että mahtaakohan Viola Arvensiskin tarkoittaa sitä, että hän on oikeasti johtajan tytär... Yritän muistella, kuka tasankohevosia edes johtaa. Tai onko johtajalla tytärtä. Enpäs tiedä. Toisaalta tuollaiset ihan pienet saattavat keksiä ihan mitä vain. No, katsotaan nyt mitä tästä tulee. Tamma vaikuttaa ihan hauskalta tapaukselta, ja minusta olisi kyllä sääli, jos minun täytyisikin nyt yhtäkkiä ottaa jalat alleni.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48


Paluu Tasanko

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron